Annatko sinä itsellesi tarpeeksi aikaa ajatella?

Hei ja ihanaa maanantaita kakille!  Meillä se alkoi upeasti; minä heräsin ensimmäisenä vähän ennen seitsemää ja se tarkoittaa kahta asiaa. 1. Aamuisin on jo tosi valoisaa, ihana kevät! 2. Pahin univelka alkaa olemaan selätetty, koska herään ilman herätyksiä!

Edellisellä viikolla kaivoin pitkästä aikaa virkkuukoukun ja langat esille. Pitkäaikaisemmat seuraajat ehkä muistavat miten virkkasin reilu vuosi sitten vauvalle peittoa, kun kotona sairaslomalla aika kävi pitkäksi. Kun peitto valmistui, tilasivat isosiskot tietenkin samanlaiset. Ja näin reilu vuoden tauon jälkeen on hyvä jatkaa projektia!

Sohvalla pitkästä aikaa virkatessani ajatus lensi. Postausideat lensivät päässäni, kävin arjen asioita ja tulevaa kesää läpi mielessäni. To do lista muodostui päässäni ja hoitamattomat asiat muistuivat mieleeni. Oli vain hiljaisuus - kaikki kolme lasta päiväunilla samaan aikaan - ja minä sekä virkkuukoukku. Sen verran selkärangasta virkkaus yhden peiton jälkeen tulee, että se ei vaadi keskittymistä niin kauheasti. Siinä samassa on hyvä ajatella. Siinä sitten mietin, että koska minä olen oikeasti ehtinyt ajatella näin paljon viimeksi?

Usein puhutaan, että lasten on hyvä antaa joskus tylsistyä. Se kehittää mielikuvitusta ja sitä rataa, eikä ole hyvä oppia, että aina pitäisi olla niin kauheasti tekemistä. Niin, mutta kuka opettaisi tämän saman asian meille aikuisille? Koska silloin, kun minulla on tylsää, minä ajattelen. Ja se tekee aina niin hyvää!

Hektinen arki kolmen lapsen kanssa vie ajan omilta ajatuksilta aika tehokkaasti. Ja kun illalla saan lapset nukkumaan lysähdän sohvalle hyvön sarjan pariin. Päiväunien aikana yleensä teen somehommia ja koomailen sohvalla joko kännykän tai sarjan parissa. Kun koko ajan on jotain ärsykkeitä, ei ehdi ajattelemaan. Ja se tuskin tekee meille kenellekkään hyvää.

Olen tässä parin päivän aikana ollut kotona yksin enemmän kuin pitkään aikaan. Mies on ottanut lapset ja lähtenyt kyläilemään, jotta saan olla turvonneiden poskieni ja viisurinpoistosta johtuvien särkyjeni kanssa ihan yksin. Normaalisti olisin uppoutunut sarjan tai somen pariin, mutta tällä kertaa päätin tehdä jotain tekniikatonta. Ja vitsit miten hyvää se teki! Minä virkkasin, minä makasin sohvalla ihan hiljaa ja minä siivosin ihan yksin hyvän musiikin parissa. Tylsää hetkeä ei tavallaan tullut, mutta tekemiset oli niin automaattisia, että ne jättivät tilaa ajatukselle. Toki myös muutaman Greyn Anatomian ehdin katsella touhujen lomassa...

Tylsyys. Niin tylsää, mutta tavallaan nykyaikana myös niin spesiaalia minulle, Kolmen lapsen äitinä tekeminen, touhu ja meteli ei lopu ennen kuin lapset nukkuvat ja yleensä silloin keksin itselleni vielä lisää jotain "meteliä" ja juttelua ilman puhetta - somessa kirjoittaen. Pitäisi vaan osata antaa itselleen enemmän aikaa ajatella maailman menoja. Eikä sen ajatuksen tarvitse olla mitään maailman rauhan kaltaista ja itsensä kehittämistä, vaan ihan vaikka lähteä siitä liikkeelle, että mitä sitä tällä viikolla ruokakaupasta ostaisi. Mitä huomenna tehtäisiin ja mitä minulle just nyt kuuluu.

Jokaisen tylaän hetken täytän nykyään puhelimella tai puhelulla. Kun joskus vaan voisi olla ja nauttia siitä hetkestä.