perjantai 1. maaliskuuta 2019

Helmikuun kohokohdat!




Hei hei helmikuu, menitpä nopeasti ohi! Jotenkin sitä odottaa niin kovin kevättä, ettei edes tajua miten lähellä se taas todellisuudessa on. Ihan kohta, ihan kohta!

Mitä odotan maaliskuulta? No ainakin parempia yöunia. Miehen isyysloma alkaa tänään ja meille se tarkoittaa unikoulu. Vihdoin! Huomenna se siis alkaa ja toivotaan, että kivuttomasti menisi. Tulen sitten kirjoittelemaan unikoulusta viikon tai parin päästä.

Helmikuu oli ihana, mutta raskas. Juurikin väsymyksen takia. Onneksi olemme saaneet nauttia auringosta ja ulkoilusta vaikka kuinka paljon!

Helmikuussa leivottiin laskiaispullia. Isot tytöt kävi mamma kanssa Helsingissä ja minä leikin yhden päivän yksilapsista. Oltiin vatsataudissa, käytiin hotellissa minilomalla ja puettiin kurahousuja. Hiusväri vaihtui vaaleanruskeasta punaiseen. Aika tavallinen, mutta kuitenkin niin spesiaali helmikuu.

Maaliskuun jälkeen tulee huhtikuu. Sitten toukokuu ja sitten onkin kesä! Ah. Sitä on odotettu. Ruisrock lippu polttelee taskun pohjalla ja pihatalkoot odottaa tekijäänsä. Toisaalta toivon, että maaliskuu menee yhtä nopeasti kuin helmikuu, mutta sitten taas. Aika hidasta vähän, minun lapseni kasvavat liian nopeasti.

Kuvat ovat minun @tehtavanimikkeenablogi Instagramistani. Kannattaa ottaa seurantaan! Siellä on aina silloin tällöin kivoja arvontoja, ensi viikolla taas tulossa yksi! Siellä myös näkee enemmän ihan tavallista arkea, varsinkin storyn puolella! Nähdään siellä!




2 kommenttia

  1. Mun oli pakko käydä tarkistamassa, kuka nuo merenneitopuvut oli tehnyt.
    Itse tein aikanaan tyttärelleni pyrstön nousta samasta kankaasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi olet taitava! :) mä olen metsästänyt Ariel faneille pyrstöä vaikka kuinka kauan, onneksi mamma löysi aika edullisesti tigeristä! :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.