perjantai 8. maaliskuuta 2019

Millainen nainen minä olen?



Kolmen tytön äitinä pohdin aika usein omaa naisellisuuttani ja sitä, millainen nainen minä olen. Millainen nainen minä olen?

En koe olevani mikään stereotyyppisesti kuvailtu naisellinen nainen. Minut näkee usein ilman meikkiä ja joskus huomaan,että äitinutturaani ei ole harjattu viikkoon. Toisaalta taas töissä, juhlissa ja asioilla saatan olla hyvinkin huoliteltu. Omassa mittapuussani siis, meikkini sisältää yleensä tasan kahta tuotetta jos rasvoja ei lasketa.

Lapsena olen harrastanut ratsastusta, jalkapalloa, partiota, yleisurheilua sekä sählykerhoa. Edelleen sydän veisi mielummin jalkapallon pariin kuin esimerkiksi tanssin. Johtuen ehkä myös siitä, että rytmitajua minulle ei ole suotu ollenkaan.

Minä en opeta, että meidän perheessä olisi miesten tai naisten töitä. Myönnetään, eläissäni en ole autonrengasta vaihtanut, mutta se asia ei minua vain kiinnosta. Osaisin varmasti jos vaan viitsisin opetella. Mutta, kun mies osaa sen jo valmiiksi...

Koen olevani aika itsenäinen nainen. Sellainen, joka pärjää kyllä yksinkin jos on pakko. En halua, mutta todellakin tietäisin pärjääväni jos olisi pakko. Niin taloudellisesti kuin henkisestikin. Toivottavasti kuitenkaan ei koskaan tarvitse, koska samalla kun olen itsenäinen niin en tykkää olla yksin. Kaipaan sopivissa määrin selänrapsutusta ja läheisyyttä.

Sopivissa määrin, nimittäin olen myös nainen joka ei kestä liikaa läheisyyttä. Vihaan lusikassa nukkumista ja aika harvoin hakeudun kainaloon katsomaan elokuvaa.



Minä en kavahda jos säärestäni kasvaa tumma pitkä karva. Olen kovaääninen ja iloinen. Minä näyn, mutta varsinkin kuulun. Heitän ronskia huumoria, saatan kaljaa juodessa polttaa muutaman tupakan. En kestä draamaa enkä juurikaan pidä mykkäkoulua.

Minulla on aika vahva hoivavietti ja koen äitiyden olevan se minun juttuni todellakin. Raskaana ollessa koin olevani naisellisempi kuin koskaan ennen, vaikka iso vatsa esti säärten ajelun ja jalat turposivat pölkyiksi. Imetyksen myötä olen oppinut hyväksymään isot rintani, kerrankin niistä on jotain hyötyä.

Niin, minulla on isot tissit. Eivätkä ne tunnu lisäävän naiseuttani sitten yhtään. Toivon, että imetyksen loputtua ne taas kutistuvat. Vaikka ne samalla lerpahtavat niin kutsutuiksi teepusseiksi, niin niiden kanssa minä olen enemmän nainen, Laura.

Parasta naisena olemisessa on se, että nykypäivänä sen ei tarvitse tarkoittaa mitään. Minä voin olla juuri tällainen kuin olen ja voin silti sanoa olevani naisellinen nainen. Niin kuin olenkin. Kolmen tytön äitinä kaikken tärkein opetus jonka heille haluan antaa on se, että sinä olet sinä. Ennen kaikkea sinä ja juuri sellaisena hyvä.

Minä koen, että minut on kasvatettu minuksi. Sukupuoltani ei ole koskaan korostettu tai kerrottu mitä voin tai en voi tehdä koska olen tyttö. Olen saanut harrastaa ja leikkiä juuri oman mielenkiintoni juttuja, olla juuri minä. Olen saanut pukeutua serkkupoikieni vanhoihin vaatteisiin kuin myös teini-iän glitteri hirvityksiin. Olen saanut meikata vahvasti ja samalla minulle on kerrottu olevani kaunis myös ilman meikkiä.



Minä vihaan sukkahousuja ja autoon liittyviä asioita. Rakastan erilaisia kukkamekkoja, vaikka en aina osaisikaan niitä käyttää. En pidä vahvasta meikistä, mutta viihdyn kevyessä päivämeikissä paremmin julkisilla paikoilla kuin kokonaan meikittä. Vaikka hiukseni saattavat olla viikonkin harjaamatta, niin olen tarkka hygieniasta. Valitsen mielummin tennarit kuin korkkarit ja housut mielummin kuin hameen. Mekkoja sen sijaan voin käyttää. Punainen huulipuna on ihanaa, mutta useimmiten sivelen huuliini vaseliinia. En käytä hajuvetta tai hajustettuja tuotteita, eikä kosmetiikkahulluus ole minun juttuni.

Minä olen minä ja vielä hyvä sellainen. Minä olen hyvä nainen. Nainen, äiti ja Laura.

Karvoilla tai ilman. Meikillä tai ilman. Nauravainen tai vakava. Jalkapalloa tai tanssia. Tai näitä kaikkia. Ihan just niin naisia ja naisellisia kuin me halutaan olla. Mitä se nyt nykypäivänä enää tarkoittaakkaan. Ehkä se on enemmänkin ihmisen oma kokemus omasta minuudestaan, kuin se ulkopuolelle näkyvä juttu. Tai ainakin näin sen pitäisi olla!

Ihanaa naistenpäivää kaikille!


2 kommenttia

  1. Punaset hiukset sopii sulle niin hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos paljon!<3 tykkään itse myös kovasti, vaikkakin punainen väri on tosi työläs kun ei se millään meinaa pysyä!! :D

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.