lauantai 23. maaliskuuta 2019

Mutta kuka antaisi sairaslomaa äidille?



Heräät aamulla siihen, että kurkussasi on kaktus. Kuumemittari nousee aika korkealle ja päätäkin särkee. Kävelet keittiöön ja nappaat särkylääkkeen. Palaat sänkyyn ja jatkat uniasi ainakin vielä pari tuntia.

Paitsi jos olet äiti. Silloin heräät - tai luultavasti sinut herätetään - nouset ylös ja teet samat asiat kuin aina ennenkin. Oli kuumetta tai ei, oli vatsatautia tai ei. Kipeän itsesi lisäksi saat hoitaa hyvässä lykyssä myös kipeitä lapsia. Tai ainakin lapsia. Kuka antaisi äidille sairaslomaa?

Me olemme syksyn ja talven aikana sairastaneet enemmän kuin koskaan ennen. Kaksi vatsatautia ja yksi pitkäkestoinen ja korkea kuumeflunssa. Nämä kaikki kävivät läpi koko perheen ja siihen päälle vielä ne ihan tavalliset nuhat ja yskät. Onnea on ollut se, että useasti itse olen onnistunut sairastamaan viikonloppuna jolloin mies on ollut kotona. Muutaman migreenin, raskauspahoinvoinnin ja kuumeen yksin lasten kanssa läpi läyneenä voin sanoa että se jos mikä on järkyttävää.

Silloin lapset yleensä elää piirretyillä ja roiskeläpillä, mutta ei se silti sitä faktaa poista, että sairastaa et rauhassa saa. Meillä onneksi on upeä lähipiiri ja aina joku on tarjoutunut käymään kaupassa tai ulkoiluttamassa lapsia jos he sattuvat olemaan terveitä. Hatunnosto kaikille yksinhuoltajille ja teille joilla ei lähipiiriä ole, en tiedä miten selviätte hengissä!

Nyt taas itse olen vähän puolikuntoisena täällä kotona. Minulla oli eilen elämäni ensimmäinen viisaudenhampaiden leikkaus ja olo on vähän naatti. Särkyä on yllättävän vähän, mutta puhuminen on vaikeaa ja syömättömyyden takia energia on vähän vähissä. Onneksi on viikonloppu ja mies on kotona. Tänään lääkärin mukaan pitäisi olla pahin särkypäivä, mutta jos se ei tästä pahene niin ei tätä voi kyllä edes kivuksi kutsua. Mitä nyt posket ovat kolminkertaiset ja puhe sammaltaa!




Minulta tosiaan poistettiin kerralla kaikki neljä. Tarkoitus oli ottaa vain kaksi ja kolmen viikon päästä toiset kaksi, mutta kun mahdollisuus oli niin kärsin kerralla mielummin kaikki. Ja kun tämä ensimmäinen aika oli perjantaina, kolmen viikon päästä aika olisi ollut maanantaina jolloin olisin ollut koko päivän lasten kanssa yksin kotona.

Antibioottia ja särkylääkettä naamaan niin kyllä tämä tästä! Tyttöjä hieman naurattaa, kun äidin naama näyttää neliöltä ja puhe kuulostaa pölhöltä, mutta eiköhän me selvitä. Mies saa hoitaa ulkoilut ja puhepuolen tänään, minä keskityn jäätelön syömiseen ja virkkaukseen. Ja onneksi tämä on vain sössötystä ja pientä särkyä, vatsatauti on ehkä kaikkein pahin lasten kanssa. Siitä kun ei ihan päivässä edes kuntouduta.

Ja muistakaa, kun sairastupa on auki, niin on ihan ok katsoa paljon piirrettyjä ja syödä valmisruokaa. Meidän lapset oli ihan pettyneitä, kun äiti on muuten ihan ok vaikkakin hiljainen. Kovin yrittivät heti aamusta, että jos syödään herkkuja ja katsotaan yhdessä monta elokuvaa, kun äiti on kipeä. Hih!

Meillä on tänään ohjelmassa jotain, isi saa olla puikoissa lasten päänmenoissa. Minä ajattelin ottaa iisisti vaikka olo onkin ihan hyvä. Illalla katsotaan koko perhe Putous ja koitan olla nauramatta niin ettei tikit repeä  hah! Tulen kirjoittamaan poisto-operaatiosta vielä, kunhan ensin menee pari päivää ja tiedän miten paraneminen lähtee käyntiin. Nyt ainakin särky on sitä luokkaa etten voi uskoa, jos se jää tähän. Turhaan pelkäsin ja jännitin!



9 kommenttia

  1. Tässä on kyllä suuri epäkohta Suomessa. Eräs lääkärikin juuri sanoi näin,kun harmitteli,ettei voi kirjoittaa esim. isälle sairauslomaa,kun äidin pitäisi toipua leikkauksesta. Nostella ei saisi,mutta minkä teet kun jäät yksin kotiin pienten lasten kanssa. Onneksi itselläkin sen verran isovanhempia lähellä,että pahimmista aina selvitty kiitollisena tuesta. En tiedä,miten kunnallisista palveluista saisi hoitoapua,onko jollain tietoa ja onko kuntakohtaista? Mutta ei ole aina helppoa ollut,kun yksin lasten kanssa juurikin pahassa raskauspahoinvoinnissa, nuhakuumeessa tm. Onneksi vatsatauteja ollut tosi vähän ja nekin vähät ollut aika lailla viikonloppuina/miehen lomalla. Se on kyllä kurjimpia juttuja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin meidän kunnassa lapsiperheiden kotiapua koordinoidaan neuvolasta.

      Moni työehtosopimus kyllä mahdollistaa isän jäämisen kotiin palkattomalle vapaalle äidin sairastuessa. Kyseessä on silloin nk. akuutit perhesyyt. Puolison työnantaja ei toki tältä ajalta palkkaa maksa, mikä on mielestäni ihan ymmärrettävää. Mutta mahdollisuus siis useimmilla on.

      Poista
    2. Juu kyllä palkattomalle saa jäädä! :) oon kuullut että ainakin täällä turun seudulla on saanut leikkausken jälkeen hoitoapua jos puoliso käy töissä! Nämä kun yleensä on tiedossa etuköteen, tiedä sitten miten nopeasti saa jos tulee yllättäen. Luulisi kyllä että onnistuisi sekin! :)

      Poista
  2. Joo palkattomalle,mutta ei sitä voi verrata! Tällöinhän tarkoitat, että myös isän itse sairastaessaan pitäisi myös jäädä palkattomalle. Sairauslomasta kuuluu maksaa palkka. Se on sitten toinen juttu,kuka sen missäkin tapauksessa maksaa. Toki parempi olisi,kun kela tms. maksaisi isän "sairausloman" eikä työnantaja silloin,kun häntä tarvitaan kotona lasten kanssa kotiäidin sairastaessa. Jokaisellehan on varmasti itsestäänselvä vääryys tuo: lapsia kotona hoitava sairastaa ja lapset ovat hänellä siinä silti hoidettavana versus työssäkäyvä vanhempi sairastaa ja hän voi olla palkallisella sairauslomalla vieläpä ilman lastenhoitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”Sairaslomasta kuuluu maksaa palkkaa”

      Miksi?
      Palkka on työnantajalle maksama korvaus tehdystä työstä ja menetetystä vapaa-ajasta. On oikeastaan aika nurinkurista, että meille maksetaan palkkaa silloin, kun emme ole kykeneviä töihin. Työntekijä saa rahansa, mutta työnantaja ei mitään vastineeksi.
      Periaatteessa ihan sama juttu, jos me maksaisimme ruokakauppaan kiinteää kuukausimaksua. Me maksaisimme sen siinäkin tapauksessa, että kaupan ovet olisivatkin kiinni tai hyllyt tyhjät. Maksaisit maitotölkistä, jota et oikeasti saisi.

      Poista
    2. Mä ymmärrän hyvin että siitä ei makseta palkkaa, upeaahan se olisi mutta ymmärrän ettei makseta :) palkattaman mahdollisuus pitäisi kuitenkin olla! :)

      Poista
  3. Onko jollain muuten tietoa,kuinka nopeasti neuvolan kautta saa perhetyöntekijän? Saako sen akuutissa sairaustapauksessa? Tiedän,että joissain kunnissa se ei maksa mitään perheelle,onko kunnissa eri käytäntöjä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytännöt varmasti vaihtelevat kunnittain.

      Poista
    2. Kannattaa ehdottomasti soittaa ja kysyä, kyllä uskon että mahdollisuuksien ja tilanteen mukaan apua saa myös nopeasto tarvittaessa! :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.