Mutta kuka opettaisi äidin nukkumaan?

Nyt meidän unikoulua on takana reilu viikko. Yöt menee paljon paremmin mitä ennen, ihan yleensä kahdella herätyksellä. Ihan hirveä ero on tapahtunut jo viikossa ja pikkuhiljaa vuoden univelat alkavat helpottamaan. Tai alkaisivat jos joku opettaisi vielä äidin nukkumaan.

Olen aina ollut huono nukkumaan. Jollain tasolla muistan aina kärsineeni univaikeuksista. Tai oikeastaan nukahtamisvaikeuksista. Saatan pyöriä monta tuntia sängyssä ennen kuin uni tulee, vaikka miten väsyttäisi. Tai sitten saatan herätä keskellä yötä enkä meinaa saada enää unta. Äitiyden ja univelan myötä nukahtaminen on helpottunut - uskon, että säännöllisellä vuorokausirytmilläkin on tähän asiaa - mutta nyt heti kun suurin väsymys alkaa väistyä, alkaa ongelmat. Viime yö oli pohjanoteeraus; nukahdin 05:00 ja heräsin 06:15.

Osittain tämä on tuttu ilmiö jokaisen vauvavuoden jälkeen; kun kroppa käy vähän ylikierroksilla kaiken sen valvomisen jälkeen. Jollain tapaa sitä ei ole vielä tottunut siihen, että toinen ei herääkkään koko ajan, vaan olen kuin valmiustilassa jatkuvasti. Koska joku herää ja koska taas pitää nousta?

Olen koko ikäni ollut sellainen, että yöunieni pituus pitäisi olla vähintään 8-9 tuntia, jotta saan oikeasti levättyä kunnolla. Niihin tunteihin kun voi laskea aina vähintään kaksi herätystä. Olen herkkäuninen ja uneni on katkonaista sen takia. Ja ihan muutenkin. Äitiyden myötä yöunien kokonaispituus on pienentynyt vaikka miten yrittäisi mennä ajoissa sänkyyn ja herätysten määrä on jopa triplaantunut. Huh hei, ei ihme jos vähän väsyttää. Tai vähän enemmänkin.

Monesta tuutista saa lukea miten tärkeää uni on ja miten pitkäaikainen univelka vaikuttaa kroppaan. En siis yhtään ihmettele miksi olen koko ajan kipeänä ja olo kropassakin on erilainen mitä ennen. Onhan tässä jo vuosia nukuttu vielä huonommin mitä yleensä.

Väsyneitä vanhempia usein lohdutetaan, että kyllä ne lapset joskus oppii nukkumaan. Mutta ei välttämättä...Enhän minäkään ole oppinut vielä 26 vuoden aikana. Tulen luultavasti aina olemaan huono nukkuja, mutta onneksi kuitenkin niitä hyviäkin öitä on.

Nyt kun mahdollisuus olisi nukkua koko yö kahden herätyksen kanssa - tai kokonaan ilman, koska mies on isyyslomalla - niin pyörin ja hyörin sängyssä. Uskon kuitenkin, että tämä pahin vaihe helpottaa, kun kroppa hiljaa taas tottuu siihen, ettei tunnin välein tarvitse herätä. Toivottavasti pian nimittäin onhan tämä nyt aika turhauttavaa hommaa. Kun vihdoin saisi nukkua niin ei muuten nukuta.

Viime yönäkin olisin joutunut heräämään vain kaksi kertaa: vauvan kanssa kerran ja isomman lapsen kanssa toisen kerran. Turhauttavaa!

Mutta uskon, että pian helpottaa. Stressaamalla asia ei ainakaan parane ja toisaalta, eihän tässä reilu vuoteen ole saanut nukutuksi kovinkaan hyvin joten onko niin eroa entiseen?

Onko siellä muita saman asian kanssa painijoita? Mitä keinoja teillä on, kun uni ei meinaa tulla?

Unikoulusta tulen kertomaan ensi viikolla, se on mennyt paremmin kuin hyvin!