sunnuntai 14. huhtikuuta 2019
Irtiotto arjesta!
Täytin perjantaina vuosia. Vaikka naiset kuulemma täyttävät enintään 25 vuotta, niin mittariin tuli kyllä vielä vuosi lisää. 26 on oikein hyvä luku, eikä kolmenkympin kriisi ainakaan vielä ole täällä.
Synttäreitäni juhlittiin ystävien, hyvän ruoan ja juoman parissa koko perjantai ilta ja yö. Tytöt olivat mammalassa yökylässä ja voi että miten hyvää pieni irtiotto arjesta tekikään!
Arkea jaksaa taas vähän paremmin, kun on saanut hetken siitä huilahtaa.
Vaikka kerrankin kun olisi saanut nukkua, niin sisäinen herätyskello herätti 07:30. Aloitettiin sitten Harry Potter elokuvamaratoni, siinä onkin hetkeksi tekemistä! Varsinkin, kun suoratoistopalvelun ilmaisaika on vain kuukauden, hah!
Tänään vuorossa olisi äänestystä ja virpomista sekä sohvannurkassa sylittelyä perheen pienimmän kanssa. Taaperomme jostain nimittäin sai flunssan ja eilen päikkäreiden jälkeen kuumemittari kohosi melkein 39 asteeseen. Kurjaa kun toinen on kipeä, mutta ihanaa kun hän haluaa vain sylitellä ja tissitellä koko ajan!
Oli meinaan niin mahdoton ikävä kaikkia kolmea tyttöä. Mutta kuten lapsillekin sanoin: pieni ikävä tekee joskus ihan hyvää.
Related Posts
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Paljon onnea! Olet vielä nuori! 😊 Sievä mekko,ihana vihreä sävy. Mistä tämä on? Mukavaa alkavaa viikkoa!
VastaaPoistaLidlissä oli tänään sinisenä ainakin samantyyppinen.
PoistaKiitos paljon! :) ja juu lidlistä, tämä on aivan ihana eikä hinnalla pilattu(13€!!). On tosiaan oikeasti sininen kuvassa on filtteri joka vääristää väriä, upea olisikin näin!! :) on kylmä muutenkin, suosittelen ;)
Poista