Täällä meidän kotikonnuilla Liedossa kävi pari päivää sitten ihmeellinen onnettomuus. Kaksi autoa paloi poroksi paikallisen S-marketin pihassa. Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin, autoista jäi vain palaneet rotiskot jäljelle. Onnettomuuden syyski sanottiin, että vanhemman auton akku oli syttynyt tuleen ja polttanut mennessään myös viereisen auton.
Entäpä jos autossa olisi ollut lapsia, kun vanhempi ihan vain nopeasti käy kaupassa? Puistattaa ajatuskin.
Olen aina ollut arka jättämään lapsia autoon, vaikka kyseessä olisi vain nopea käynti jossakin. Olen kuitenkin sen tehnyt. Juuri viime viikolla lapset odottivat pari minuuttia autossa, kun hain yhden paketin postista. Myös pienokaisemme on nukkunut turvakaukalossaan yksin autossa sen parin minuutin ajan, kun olen hakenut isoimmat tytöt kerhosta. Jätänkö enää? En todellakaan.
Minua on aina arveluttanut jättää lapsia autoon edes hetkeksi, koska koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Lähinnä olen aina ajatellut itkua tai tylsyyttä mitkä ei sinällään ole mitään hätätapauksia. Mutta kuitenkin..
Nyt, kun isoin lapsemme on jo melkein eskarilainen olen tullut laiskaksi ja rohkeammaksi. Olen ajatellut, että kyllä hän osaa avata turvavyön ja oven, jos hätä iskee. Mutta todellisuudessa en todellakaan voi olla varma, että näin tapahtuisi. Ja entäpä jos hän lähteekin hortoilemaan yksin parkkipaikalle? Sekin aivan älyttömän vaarallista.
Voisi ajatella, että kaupan parkkipaikalle olisi turvallista jättää. Kyllähän joku ohikulkija huomaa tapaturman sattuessa, että autossa on lapsia. Entäpä jos ei? Entä jos lapset menevät paniikissa piiloon auton lattiatasoon, eikä ikkunasta näe niitä pieniä pellavapäitä?
Olen jossittelia ja sellainen ihminen joka uskoo jos pieninkin mahdollisuus on. Tämä uutinen itselleni oli sellainen herätys, että en uskalla todellakaan jättää lapsia enää yksin autoon pikaisen kauppareissun tai postireissun takia. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu, ja jos mahdollisuus on yksi miljoonasta niin se mahdollisuus on olemassa.
Kesän tullen aina toitotetaan, että lapsia ei saa jättää kuumaan autoon yksin. Tämä on tärkeä asia ja niin totta, mutta halusin tulla kirjoittamaan ajatukseni ylös siitä, että myös muita kamalia vaihtoehtoja on. Mielummin liian varovainen, eikö? Ainakin tällaisissa asioissa. Itselläni ei ainakaan ole oikeasti niin kova kiire tai hälyttävä tarve mihinkään, ettenkö voisi irroittaa, kiinnittää ja kuljettaa kolmea lasta mukanani. Vaikka todellakin helpomalla pääsisi, jos muruset siellä autossa pienen hetken istuisi.
Vaan joskus on jaksettava olla vähän viitseliäämpi. Aikaa, autoja ja energiaa saa lisää. Lapsia ei.
Miten teillä toimitaan? Olenko minä ylivarovainen asian kanssa vai voiko näissä asioissa olla liian varovainen ja viitseliäis?
Mulle tuli tosta Liedon autopalosta heti sama mieleen kun sulle. Aivan hirveä ajatus jos autossa olisi ollut lapsia, jotka eivät itse pääse pois. Olen myös pari kertaa jättänyt omat kaksi pientä lasta autoon postipaketin hakemisen ajaksi juuri kyseisen S-marketin pihalle ja kyllä tuli oikeen oksettava olo että olen niin tehnyt. Ei koskaan ole niin kiire ja kyllä herätti itsenikin tämä tapaus. En kyllä enää IKINÄ jätä rakkaita lapsia yksin autoon.
VastaaPoista!! <3
PoistaOlen myös jättänyt vähäksi aikaa lapset autoon kun haen toiset kerhosta tai pari juttua kaupasta. Pitänee harkita uudemman kerran. Meillä on viisi lasta, muttei yhtään ylimääräistä.
VastaaPoistaHyvin sanottu! <3
PoistaEn ole jättänyt, mutta näin kauheita mahdollisia tapahtumia ei ole edes tullut mieleen. En varmasti jätä vastaisuudessakaan tämän luettuani. Itse en ole jättänyt, koska muistan vieläkin kun olin pieni ja nukahdin autoon matkalla kyläilemään, herättyäni kuinka iso paniikki tuli, kun ketään ei ollut missään enkä tiennyt missä olin. Onneksi päätin jäädä autoon istumaan, enkä lähtenyt harhailemaan tuntemattomalle alueelle vanhempiani etsimään. Hyvä postaus, ei varmasti moni tule ajatelleeksi kuinka vaarallista voi olla jättää lapset autoon. Kiitos tästä.
VastaaPoistaKiitos! Ja niinpä, enpä itsekään olisi ajatellut tätä ilman tuota tapahtumaa.
PoistaTuota juuri olen pelännyt että lapset panikoivat herättyään, vaikka kyse olisikin siitä parista minuutista!
On tosiaan mahdollista, että auto syttyy tulee parkkipaikalla. Tai että joku hörhö hyppää sen rattiin ja pöllii sekä kärryn että lapset.
VastaaPoistaOn myös mahdollista, että lapset jäävät auton alle siinä parkkipaikalla. Tai liukastuvat ja lyövät päänsä.
Ylipäätään on mahdollista, että heitä kuljettava auto ajaa kolarin. Tai joku ajaa sen auton perään. Tai on liukasta ja auto liukuu ojaan.
Tai sitten on mahdollista, että he jäävät kokonaan kotiin, ettei mitään sattuisi. Ja siellä kotona syttyykin palamaan se kuivausrumpu tai pölyinen jatkojohto. Tai lapsi laittaa kätensä kuumalle hellan levylle tai äiti putoaa tuolilta vaihtaessaan lamppua. Isä liukastuu kylpyhuoneessa ollessaan lasten kanssa keskenään.
Niitä kutsutaan onnettomuuksiksi.
Me kaikki tiedämme niiden mahdollisuuden. Me voimme vältellä turhia riskejä, mutta emme poistaa kokonaan onnettomuuden mahdollisuutta.
Sillä jos käärimme lapsemme kuplamuoviin, he voivat saada lämpöhalvauksen.
Juuri
PoistaNäin.
Uskon ja luotan siihen että luoja keksii tavan millä korjaa ihmiset pois kun aika on tullut. On kaatunut puu lastenvaunujen päälle ja on minuutissa kärryt valunut portailta ja lapsi kuollut. On lapsi hukkunut ns aikuisten silmien edessä ilman että vanhemmat on edes sitä tajunnut.
Varovainen saa ja pitää olla, mutta......enemmän pelottaa ajella autolla lapset kyydissä.
Hyviä pointteja ja näinhän se on, kaikkeen ei voi vaikuttaa ja onnettomuuksia sattuu! Mutta itse - ja varmasti jokainen vanhempi - yritän parhaani mukaan minimoida ja välttää ne mitä voin, tämä on yksi niistä :)
PoistaJa niinpä, autolla ajaminen lapdet kyydissä hirvittää kyllä kun ei koskaan tiedä mitä sattuu!
No ei oo mullakaan ikinä käyny mielessä että auto syttyisi palamaan sillä aikaa kun kaupassa äkkiä juoksen 😳 varsinkin talvella oon aika ronskisti antanu odottaa puhelimen kanssa autossa, kun ei oo paistumisvaaraa... Ja kun mulla oli se nabby itkuhälytin niin sehän oli kätevä kun puhelimella pystyi kuuntelee mitä autossa tapahtuu... 🙈
VastaaPoistaToi nabby on kyllä loistava, meillä myös se!! :)
PoistaKuulostaa vähän ylivarovaiselta,mut kukin tavallaan :)
VastaaPoista:)!
PoistaLapsia ei todellakaan tulisi jättää koskaan autoon yksin!
VastaaPoista!! :)
PoistaMaalaisjärjen käyttö sallittu. Mietitään esim. tilanne,että autossa kolme väsynyttä lasta ja pitää käydä yhtäkkiä asioilla. Järkevämpää toki jättää lapset autoon kuuntelemaan lastenlauluja kuin lähteä purkamaan kaikkia autosta - yliväsyneitä lapsia,jotka lähtevät juoksemaan päättömästi,vaarallisesti eri suuntiin. Asiat saa hoidettua paljon nopeammin ja päästään seuraavaan paikkaan kaikki terveinä ja turvassa. Huomattavasti pienempi riski se,että heille autossa tapahtuisi jotain! Toki kaikki mahdollista ja hirveitä tapahtumia.. mutta jos kaikkea alkaa miettiä,ehkä on parempi jäädä sinne kotiin. Mutta muistaa,että kotona sitä vasta vahinkoja voi sattuakin!
VastaaPoistaJep tilanteita on erilaisia kyllä ja joskus se autokin voi olla turvallisempi vaihtoehto. Riippuu varmasti paljon lapsista ja tilanteesta, mutta itselleni kyllä turvallisempi vaihtoehto olisi ottaa koplani mukaan, vaikkakin olisivat väsyneitä. Toki olen nii laisna että jos ei aivan pakko niin lasten kanssa yksin en asioille lähde :D
Poista