Sopivasti laiska vanhempi on kasvatuskeinoista parhain

Taas kerran olen saanut huomata miten sopivasti laiska vanhemmuus kantaa hedelmää hyvin paljon.

Tosiaan maanantaina manaamani koko yön kestäneet vatsakrampit osottautuivat vatsataudiksi. Kiva. Taas. Minä ja taapero sairastuimme siihen molemmat, mutta kuten arvata saattaa, taapero ei ollut moksiskaan. Itse taasen kärsin edelleen ruoan jälkeen krampeista ja vatsa on kipeä, vaikkakin taudista ei ole maanantaitiistai välisen yön jälkeen ollut merkkiäkään.

Kun lahnana makasin vatsallani maanantain lähes koko päivän, huomasin taas miten laiskavanhemmuus kantaa hedelmää. Lapset ovat todella taitavia, kun saavat - tai joutuvat - suoriutumaan asioista ihan itse. Tai saavat siihen mahdollisuuden helpomman kautta välillä vähän liikaa suorittavalta äidiltään...

Mies oli totta kai iltavuorossa, koska eihän äiti ehdi sairastamaan. Kyllä sen universumi tietää. Ja minä koitin tuskan ja työn kautta saada arkea pyörimään niin, että ehdin juoksemaan vessaan ja takaisin krampeissa sohvalle. Kivaa. Siinä välissä sain vaihtaa taaperolta varmaan 15 vaippaa ja yrittää keksiä isommille tekemistä. Ja tehdä ruokaa, ja siivota ruokailun jäljet. Vaan lapseni minut yllättivät.

He mukisematta siivosivat ruokailuiden jäljet keittiöstä, kun minä makasin sohvalla vatsallani. Paijasivat ja passasivat pienintä ja koittivat hänet saada viihtymään. Kiukuttelematta suorittivat iltatoimet ja siinä selän kääntäessäni olivat suihkuttaneet myös perheen pienimmän. Menivät mukisematta ja kiltisti nukkumaan niin ettei minun tarvinnut käydä lastenhuoneessa kertaakaan.

Pukivat, pesivät ja touhusivat hienosti koko päivän.

Tiistai toki oli sitten jo erilainen, minä edelleen nuutunut koska en kivuiltani saanut unta ja lapse hyppivät seinille. Tappelivat koko ajan. Taapero tuhosi koko ajan. Leikkelivät yhden barbien hiukset pilalle ja leikkivät kiellosta huolimatta salaa vesileikkejä sisällä. Taikahiekka levisi pisin keittiön lattiaa ja minusta tuntui, että karjuin ja komensin koko eilisen päivän.

Illalla sovittiin, halailtiin ja pyydeltiin anteeksi puolin ja toisin. Huonoja päiviä on meillä kaikilla.

Ja hyviä. Kuten sain maanantaina huomata. Ehkä he tosissaan huomasivat ettei äiti pysty nyt puolesta passaamaan ja ehkä minä tosissani tajusin etten todellakaan ole kykeneväinen kovinkaan paljoon ja annoin ja pyysin heitä tekemään enemmän itse mitä yleensä. Niin tai näin, oikein toimiva kasvatustyyli tämä hivenen jalka haudassa makaaminen sohvalla.

Ehdottomasti menee jatkoon. Kuitenkin toivottavasti ajatustasolla ilman vatsatautia, vatsakramppeja ja toiletissa juoksemista.