Maailman huonoin antamaan rakentavaa palautetta

Meillä on alkanut päiväkotiura vähän nihkeästi taaperolla. Itkettää, ikävä on ja vielä vähän enemmän itkettää. On myös muutamia epäkohtia joista minä äitinä olen ollut vähän mötteelläni ja eilen päätin sitten soittaa päiväkodin johtajalle ja purkaa sydäntäni.

Olin suunnittelut mielessäni keskustelua, koska halusin olla mahdollisiman ystävällinen, rakentava ja selkeä. Ja siksi, koska olen maailman huonoin antamaan rakentavaa palautetta.

Tiedän, että osaan sanoa kaiken kohteliaasti ja kauniisti. Siltikin se joku siellä takaraivossa huhuilee, että vastaanottajalle tulee paha mieli. Ja siitä minulle tulee paha mieli.

Ihmisenä olen kiltti ja empaattinen. Välttelen kiivaita keskusteluita ja konflikteja oikeastaan kaikkien muiden kuin siskoni ja mieheni kanssa, koska minua jää asiat helposti kaihertamaan..Sanoinko nyt jotenkin tökerösti? Jäikö hänelle nyt paha mieli? Toiminko jotenkin väärin tai olisinko voinut sanoa jotai  rakentavammin tai kauniimmin?

Käyn asioita mielessäni läpi kerta toisensa jälkeen ja ahdistun, jos tiedän tai luulen loukanneeni jotain tai luulen hänen olevan minulle vihainen.

Siltikin, vaikka olisin kokenut vääryyttä tuntuu palautteen antaminen ja itsensä puolustaminen vaikealta. Olen vähän sellainen nauravainen ja optimistinen nössykkä joka mielummin pärjää ja sopeutuu, kun lähtee taistelutantereelle.

Asia päiväkotiin ei ollut mikään maailmanloppu ja sain palautteen ihan kunniakkaasti perille. Mutta vastaanotto oli niin mukava, että minulle tuli heti vähän sellainen pakko pahoitella tätä valittamista fiilis. Kun sinä olet minulle niin mukava, niin ihmetäkös tässä valitan? Vaikka tapahtunut todellakin minua harmitti ja halusin siihen muutosta, niin asian ääneen sanominen oli vaikeaa. Kerroin monta kertaa ymmärtäväni ja tuskin mitään pahaa kukaan on tarkoittanut..

Vähättelin vähän omaa palautettani. Vaikka olisin vaan voinut jämäkästi kertoa omat fiilikseni, kiittää kuuntelemisesta ja sanoa, että eiköhän tämä tästä. Niinkuin se varmasti siitä kyllä lutviutuu. Mutta eihän olisi voinut alkaa sujumaan jos he eivät edes fiiliksistäni tiedä!? Niinpä.

Mutta kun jos siellä toisessa päässä tulee paha mieli ...

On todellakin aloitettava harjoittelemaan itsensä puolustamista tai edes ristiriidoista puhumista. Minnekkään barrikadeille en ajatellut koskaan  nousta, mutta jos nyt edea vähän omia oikeuksiani ja kokemuksiani arvostaisin enemmän. Tai edes opettelisin sen, että on ihan ok ettei aina miellytä kaikkia. Ja ettei konfliktien tai ristiriitojen jälkeen tarvitse aina kelata tapahtunutta mielessä ja miettiä teinkö kaiken oikein ja mitä jos...

Joskus minäkin olen jonkun mielestä mulkku, ärsyttävä, törkeä, vaativa, ylihysteerinen ja mitä näitä nyt on. Ja se on ihan okei.. Kai... Tai ainakin koitan opetella ajattelemaan niin.

Myönnän, minä olen muiden miellyttäjä ja sopeutuja. Ja joskus se on vähän raskasta, kun epäkohtia pitäisi alkaa sanomaan ääneen. Jestas miten epämukava olo siitä tulee...Ja on raskasta yrittää aina miellyttää muita viimeiseen asti.

Selvisin tästä. Kunnialla, kohteliaasti ja ymmärtäen myös vastapuolta.

Jos ja kun toivottavasti asiat päiväkodissa muuttuvat, niin aion antaa siitäkin palautetta. Sitä kivaa palautetta. Sitä minäkin tykkään kovasti antaa ja saada!

Ehkä harjoituksen puute johtuu myös siitä, että sopeutujan ja miellyttäjän lisäksi olen myös vähän tai vähän enemmän hälläväliä tyyppi. En kovinkaan intohimoisesti jaksa välittää, valittaa tai ajaa muutoksia. Minä sopeudun ja elän omassa onnellisessa kuplassani. Ja miksi pitäisi, kun useimmiten olen oikei  tyytyväinen nykytilanteeseen.

Olen myös niin positiivinen optimisti, että epäkohtien sattuessa kohdalle kaivan vaikka väkisin sen ilon ja hyvän jostain. Ja aina, aina sieltä lantakasan joukosta löytyy timantti vaikka joskus vähän enemmän joutuisikin kaivamaan.

Elämäni on aina stressitöntä ja onnellista, kieltämättä. Opettelen antamaan palautetta, mutta enpä taida kyllä jaksaa alkaa välittämään ja vääntämään yhtään mistään turhasta. Ehkä näin on oikein hyvä.

Olen onnellisen välinpitämätön monesta ja taas tarpeeksi välittävä juuri niistä minulle tärkeistä asioista. Muut taistelkoon taistelunsa, minä mielummin olen onnellisessa ja empaattisessa kuplassani. Vaikka lupaan opetella sieltä myös tarvittaessa poistumaan...