keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Maailman huonoin antamaan rakentavaa palautetta


Meillä on alkanut päiväkotiura vähän nihkeästi taaperolla. Itkettää, ikävä on ja vielä vähän enemmän itkettää. On myös muutamia epäkohtia joista minä äitinä olen ollut vähän mötteelläni ja eilen päätin sitten soittaa päiväkodin johtajalle ja purkaa sydäntäni.

Olin suunnittelut mielessäni keskustelua, koska halusin olla mahdollisiman ystävällinen, rakentava ja selkeä. Ja siksi, koska olen maailman huonoin antamaan rakentavaa palautetta.

Tiedän, että osaan sanoa kaiken kohteliaasti ja kauniisti. Siltikin se joku siellä takaraivossa huhuilee, että vastaanottajalle tulee paha mieli. Ja siitä minulle tulee paha mieli.

Ihmisenä olen kiltti ja empaattinen. Välttelen kiivaita keskusteluita ja konflikteja oikeastaan kaikkien muiden kuin siskoni ja mieheni kanssa, koska minua jää asiat helposti kaihertamaan..Sanoinko nyt jotenkin tökerösti? Jäikö hänelle nyt paha mieli? Toiminko jotenkin väärin tai olisinko voinut sanoa jotai  rakentavammin tai kauniimmin?

Käyn asioita mielessäni läpi kerta toisensa jälkeen ja ahdistun, jos tiedän tai luulen loukanneeni jotain tai luulen hänen olevan minulle vihainen.

Siltikin, vaikka olisin kokenut vääryyttä tuntuu palautteen antaminen ja itsensä puolustaminen vaikealta. Olen vähän sellainen nauravainen ja optimistinen nössykkä joka mielummin pärjää ja sopeutuu, kun lähtee taistelutantereelle.

Asia päiväkotiin ei ollut mikään maailmanloppu ja sain palautteen ihan kunniakkaasti perille. Mutta vastaanotto oli niin mukava, että minulle tuli heti vähän sellainen pakko pahoitella tätä valittamista fiilis. Kun sinä olet minulle niin mukava, niin ihmetäkös tässä valitan? Vaikka tapahtunut todellakin minua harmitti ja halusin siihen muutosta, niin asian ääneen sanominen oli vaikeaa. Kerroin monta kertaa ymmärtäväni ja tuskin mitään pahaa kukaan on tarkoittanut..

Vähättelin vähän omaa palautettani. Vaikka olisin vaan voinut jämäkästi kertoa omat fiilikseni, kiittää kuuntelemisesta ja sanoa, että eiköhän tämä tästä. Niinkuin se varmasti siitä kyllä lutviutuu. Mutta eihän olisi voinut alkaa sujumaan jos he eivät edes fiiliksistäni tiedä!? Niinpä.

Mutta kun jos siellä toisessa päässä tulee paha mieli ...

On todellakin aloitettava harjoittelemaan itsensä puolustamista tai edes ristiriidoista puhumista. Minnekkään barrikadeille en ajatellut koskaan  nousta, mutta jos nyt edea vähän omia oikeuksiani ja kokemuksiani arvostaisin enemmän. Tai edes opettelisin sen, että on ihan ok ettei aina miellytä kaikkia. Ja ettei konfliktien tai ristiriitojen jälkeen tarvitse aina kelata tapahtunutta mielessä ja miettiä teinkö kaiken oikein ja mitä jos...

Joskus minäkin olen jonkun mielestä mulkku, ärsyttävä, törkeä, vaativa, ylihysteerinen ja mitä näitä nyt on. Ja se on ihan okei.. Kai... Tai ainakin koitan opetella ajattelemaan niin.

Myönnän, minä olen muiden miellyttäjä ja sopeutuja. Ja joskus se on vähän raskasta, kun epäkohtia pitäisi alkaa sanomaan ääneen. Jestas miten epämukava olo siitä tulee...Ja on raskasta yrittää aina miellyttää muita viimeiseen asti.

Selvisin tästä. Kunnialla, kohteliaasti ja ymmärtäen myös vastapuolta.

Jos ja kun toivottavasti asiat päiväkodissa muuttuvat, niin aion antaa siitäkin palautetta. Sitä kivaa palautetta. Sitä minäkin tykkään kovasti antaa ja saada!

Ehkä harjoituksen puute johtuu myös siitä, että sopeutujan ja miellyttäjän lisäksi olen myös vähän tai vähän enemmän hälläväliä tyyppi. En kovinkaan intohimoisesti jaksa välittää, valittaa tai ajaa muutoksia. Minä sopeudun ja elän omassa onnellisessa kuplassani. Ja miksi pitäisi, kun useimmiten olen oikei  tyytyväinen nykytilanteeseen.

Olen myös niin positiivinen optimisti, että epäkohtien sattuessa kohdalle kaivan vaikka väkisin sen ilon ja hyvän jostain. Ja aina, aina sieltä lantakasan joukosta löytyy timantti vaikka joskus vähän enemmän joutuisikin kaivamaan.

Elämäni on aina stressitöntä ja onnellista, kieltämättä. Opettelen antamaan palautetta, mutta enpä taida kyllä jaksaa alkaa välittämään ja vääntämään yhtään mistään turhasta. Ehkä näin on oikein hyvä.

Olen onnellisen välinpitämätön monesta ja taas tarpeeksi välittävä juuri niistä minulle tärkeistä asioista. Muut taistelkoon taistelunsa, minä mielummin olen onnellisessa ja empaattisessa kuplassani. Vaikka lupaan opetella sieltä myös tarvittaessa poistumaan...


3 kommenttia

  1. Täällä erään päiväkodin johtaja.
    Kirjoitit aikaisemmin siitä, kuinka toivoisit tyttäresi osaavan itkeä päiväkodissa.
    Vähän samaan ajatukseen perustuu se, että minä toivon asiakkaidenk osaavan soittaa minulle silloin, kun heillä on jotain asiaa. Toivon heidän osaavan antaa palautetta, positiivista ja vähän negatiivisempaakin, toivon heidän uskaltavan kysyä ja ihmetellä. Monesti käy esimerkiksi niin, että joku asiakkaalle ihan älyttömänä näyttäytyvä sääntö tai käytäntö onkin päiväkodin kannalta tarkkaan mietitty ja perusteltavissa osana suurempaa kuvaa. Esimerkiksi vanhemman voi olla vaikeaa tosinaan ymmärtää, miksi lapsen hoitoajat ja läsnäolopäivät tulee ilmoittaa etukäteen päiväkotiin ja miksi ilmoitetuista ajoista on pidettävä kiinni. Että tulee, kun tulee ja onhan se talo siellä auki kuitenkin.
    Minä johtajana huolehdin siitä, että henkilökuntaa on paikalla riittävästi myös aamun ja iltapäivän äärivuoroissa. Ei siis ole ihan sama, lähteekö lapsi pihalta kahtakymmentä yli neljä vai kahtakymmentä vailla viisi.
    Tilaan myös ruuat keittiöntä koko lapsikatraalle viikkoa aiemmin. Ei ole ihan sama, tuleeko lapsi sittenkin perjantaina, kun on lelupäivä sovitun torstain sijaan. Jos tarjolla sattuu olemaan jotain ”kappalemääräistä”, kuten vaikka jugurtti tai jäätelö, ei niitä silloin riitäkään kaikille.
    Kun vanhemmille avaa näitä suurempia kokonaisuuksia, he hyvin fiksusti aina kyllä ymmärtävät, miksi joku käytäntö on niin kuin on.

    Esimiehenä haluan toki kuulla myös asiakkaiden kokemuksia siitä, miten henkilökuntani on onnistunut työssään. Ja koska parannettavaakin aina on, haluan kuulla siitäkin. Pidemmällä aikajanalla palautteesta muodostuu taas minulle isompi kuva, joka auttaa mm. työtiimien kokoamisessa. Näin voi jakaa talon sisällä vahvuuksia paikkaamaan heikkouksia eri työtiimeihin.

    Palautteessa on voimaa 💪🏻. On hienoa, kun toisinaan ihan ”tavallisena torstaina” asiakas saapuu aamulla eteiseen keksipaketin kanssa. Ei tarvita suuria kukkapuskia, ei kevätjuhlia kun jo tiedät, että toinen on ajatellut meistä kauniisti.

    VastaaPoista
  2. Minä olen ihan samanlainen! Aina miettimässä olisiko jotain pitänyt sanoa toisin ja ei kai vain jäänyt ketään harmittamaan.. Omaan myös aika mustan huumorintajun ja tykkään sitä viljellä, sitten pyytelen jälkeenpäin anteeksi, että en tarkoittanut. Vaikka ikinä koskaan kukaan ei ole loukkaantunut, aina huumorini on ymmärretty. Se on kuitenkin kilttiä huumoria. Tuohon kuplaan uppoamista minun tulisi harjoitella. Olen niin kovin kova huolestumaan kaikesta. Pitäis opetella elelemään siellä omassa kuplassa. Vaikka jossain määrin se kyllä minultakin jo onnistuu.
    Ps. Tsemppiä päiväkodin alkuun teille kaikille, sopeutuminen ottaa aikansa, kuten tiedät 😉 ja kiitos kivasta blogista ❤️

    T. Sanniska/äiti kolmelle

    VastaaPoista
  3. Ei, rakentavan palautteen antaminen ei todellakaan ole helppoa, mutta samalla se helpottuu kun sen kanssa harjoittelee. Itse olen lähtenyt yleensä ihmettelylinjalla päiväkodin suuntaan. Pääosin monelle asialle on syynsä ja kun kysyin varovasti saako hikipää lapselle jolla on kuuma heti kun lämpötila on +10 tuoda oman vesipullon keväällä lapsen kiljuessa kotona janoa niin saihan sen. Koko kevään täyttivät LTO:t ja LH:t sen pullon ulkoilua varten ja nostivat tytölle rattaiden siihen penkille josta kävi itse juomassa. Monet asiat selviää sillä kun kyselee ja ihmettelee. Opettelee sen rakentavan kritiikin kanssa kyselyn kautta, niin minäkin opin. Sekä päiväkodissa että muussa elämässä.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.