keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Edelleen imetän, toivottavasti kuitenkin se kohta loppuu!

Taaperoimetys herättää erilaisia tunteita ihmisissä. Toisten mielestä se on ah niin ihanaa, vaikka imettäisi koululaista ja toisen mielestä tissi kuuluu alle vuosikkaalle. Näin kärjistäen. Itsehän en osannut kuvitella itseäni taaperoimettäjäksi, mutta kappas.

Taaperomme täyttää pian kaksi vuotta ja edelleen imetän häntä monta kertaa päivässä. Aamulla, illalla ja yöllä, kun hän siirtyy kainalooni.

Unikoulun jälkeen jäljelle jäi yksi yötissikerta, silloin kun hän siirtyy omasta sängystään meidän väliin. Tällä hetkellä se yksi kertaa saattaa kuitenkin olla kaksi tai kolme kertaa aamuyöllä ja aamulla. Karkasi vähän niin sanotusti tissi mopo käsistä, kun yöt meni levottomiksi.

Laiska äiti työntää tissin suuhun liian helposti yöllä, myönnetään.

Nyt kutenkin toivon, että joulukuun lomani aikana tissi saataisiin todella kokonaan pois meidän elämästä. Jos vielä joskus saisi nukkua kokonaisen yön tai saisi omat teepussirinnat takaisin. Ne jotka mahtuvat vanhoihin liiveihin.

Toisaalta myös vähän jänittää millaiset läpyskät sieltä kahden vuoden imemisen jälkeen paljastuu, hah.

Tissi piti lopettaa, kun päivähoito alkaa sujumaan ja suujuhan se jo. Itse en vain näillä univeloilla jaksa huonoja öitä yhtään sen enempää, kun kuuden viikon päästä alkaa loma.

Kuusi viikkoa vielä. Tuntuu kaukaiselta ajatukselta, että sitten se on oikeasti ohi. Kahdessa vuodessa ehtii tottumaan siihen, että toinen roikkuu vähän väliä paidankauluksessa. Katsotaan sijoittuuko unikoulu loman loppuun vai alkuun. Vähän tekisi mieli saavuttaa se kahden vuoden rajapyykki ihan päivälleen joulukuun lopussa.

Viimeksi sain kommentin, että lastani kiusataan ehkä tulevaisuudessa, koska julkaisin tunnistettavan kasvokuvan taaperoimetyksestä. Toki lapset voivat kiusata mistä vaan, mutta pienen lapsen imetys ei varmaan ole kovin todennäköinen syy. Haluan ainakin uskoa näin.

Varsinkin hei taapero. He ovat oikeasti vielä niin kovin vauvoja. Ihan luonnollisesti kuuluvat tissille.

Suurin osa meistä on jopa tullut jonkun pimpistä tähän maailmaan. Aikamoisen epäluonnollista ja ällöä, kai siitäkin voisi kiustaaan?

Vitsi vitsi, mutta ymmärrätte varmaan pointin. Taaperoimetys tuntui minullekin vähän vieraalta ennen kuin sen itse koin. Aivan ihanaa, mutta toivottavasti meillä kohta jo ohi.

Olisi myös aika ihanaa saada oma kroppa kokonaan itselleni. Piiiiitkän ajan jälkeen. Ensin yhdeksän kuukautta raskaana. Sitten vie pari vuotta jonkun ravinnon ja turvan lähteenä. Aikamoisen pitkä aika, kun ihan kokonaan en ole ollut oman kehoni HerraRouva.


8 kommenttia

  1. Kohtalotoveri täällä t: miten tämän imetyksen oikeen lopettaa, äiti ja tyttö 1v 11kk 😃🙈

    VastaaPoista
  2. Täällä myös kohtalotoveri. Tyttö 1v9kk ja edelleen imetän päivin sekä öin. Unikoulu käynyt mielessä monesti, mutta en vaan oo jaksanut sitä aloittaa. Olen yksinhuoltaja ja tän tissitakiaisen lisäksi on myös 4v esikoinen.
    Esikoinen lopetti tissillä käynnin itsestään 1v3kk iässä ja yösyötötkin loppui ihan kokonaan jo 11kk iässä. Tää toinen ei siitä tissistä niin vaan luovukaan 🙄😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä!! :) oon kuullut noista maagisista omatoimisista jotka tissin lopettaa, sitä tässä odotellut jo melkein vuoden mutta hiljasta on.. :D

      Poista
  3. Samoin miten tämä lopetetaan, poika 1v 9kk. Kolme isompaa lasta on jotenkin itsestään lopetelleet tissittelyn.

    VastaaPoista
  4. Täällä kans imetetään puolitoistavuotiasta kuopusta. Kolme isompaa lasta saaneet tissiä alle vuoden, nyt en jotenkin osaa enkä raaski lopettaa. Lapsi roikkuu paidankauluksessa heti kun tulen jostain kotiin. Päivähoitokin jo sujuu (olen ollut jo pidemmän aikaa töissä itse), ensin ajattelin myös, että lopetan sitten kunhan hoito on lapselle rutiinia. Lapsen ensimmäinen ymmärrettävä sana oli "tissi". Katselen tässä nyt rauhassa, josko 2-vuotispäivän kieppeillä alkaisi lopetella. Haluaisin ajatella, että on kuitenkin vastustuskyvyn tukena tämä, ja toisekseen lapsi ei oikein lehmänmaitoa ole alkanut juoda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi vastustuskyky juttu täälläkin sai jatkamaam hoidonaloitukseen asti!! :) ja sama täällä, ensimmäinen kerta kun onnistui ja samalla viimeinen, niin ei vaan ol raaskinut :D

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.