Niin onnellinen

Olen muutaman päivän aikana pysähtynyt miettimään useaan otteeseen miten onnellinen olen.

Ja olenhan minä. Ihan hirmuisen onnellinen. Ja sietääkin olla. Olen saanut niin paljon ja kaikki on nyt niin hyvin.

Kuusi työpäivää lastenhoitajana. Sitten monen viikon loman kautta uusiin hommiin. Tämä ajatus tuottaa minulle iloa ja onnea aivan hirveästi. Olen niin ansainnut tämän muutoksen ja sen haikeuden keskellä, kun vanha jää taakse, on vaikea peittää hymyä. Ja miksi edes pitäisi? Haikeaa, jännittävää, mutta niin ihanaa.

Lapseni ovat ihania. Kaiken uhmaraivareiden ja sisarustappeluiden kera. He ovat huumorintajuisia, empaattisia, iloisia ja hauskoja pieniä ihmisiä. Niin upeita, niin ihania. Ja minun ikiomia jokainen.

Me ollaan miehen kanssa tosi hyvä tiimi tässä arjen hulinassa. Vaikka kotityöt ja hektiset tilanteet aiheuttavat joskus vähän kränää, niin arki pelaa hyvin. Me olemme onnellisia, vaikkakin väsyneitä. Ja vaikka väsyneenä vähän kiukuttaakin enemmän, niin myös naurattaakin. Tai ainakin univelassa ne huonotkin jutut naurattaa ja niitä meillä riittää, hah.

Meidän koti. Marraskuun alussa tuli kaksi vuotta täyteen meidän kodissa. Rakastan tätä kotia, näitä ihmisiä tässä ympärillä ja kaikkea mikä liittyy tänne ja tähän taloon. Kolmas joulu meidän kodissa, en malta odottaa!

Talous on elpynyt hoitovapaan jälkeen ja sometyöt rullaa kovasti eteenpäin. Univelassa huolimatta jaksan tehdä ja touhuta ja marraskuun pimeyskin menettelee kynttilöiden ja valojen avulla. Pian on jo joulu ja sitten pahin synkkyys onkin ohi.

Arjen pienet ilot. Niitä löydän helposti joka päivä kaikkialta. Onnellisuuttani ei tee tällä hetkellä mikään suuri, vaan ne pienet palaset jotka ovat jotenkin tosi hyvin paikoillaan juuri nyt.

 Elämäni on aika ihanaa just nyt.