Olihan tilanne jotenkin ironinen. Jotakuinkin 15 viikkoa supisten takia himmailtiin ja sitten ei se synnytys lähtenytkään itsestään käyntiin. Elämäni ensimmäinen käynnistys olisi edessä! Jännitti tooodella paljon. Olihan jotakuinkin kaikki käynnistystarinat enemmän tai vähemmän kamalia.
En musita tarkalleen mihin aikaan meillä oli aamulla aika Tyksissä, mutta aamupäivällä se taisi olla. Lääkäri oli myöhässä ja pääsimme ehkä noin 11:30 aikoihin kontrolliin. Tehtiin sisätutkimus ja muistaakseni 2,5 cm oli auki ja kalvot vielä tosi ylhäällä. " Kyllä ne joku taitava täältä puhkaisee, kun noin kauniisti annat ronkkia!" Totesi lääkäri. Kiitos ja osastolle odottelemaan! Tänään olisi se päivä, jes!
Synnytyssalissa oli ruuhkaa, joten siinä odotellessani sain puolikkaan cytotecin josko jotain supistuksia ilmaantuisi. Oma toiveeni oli ollut, että synnytys käynnistettäisiin kalvojen puhkaisulla, koska jokainen synnytykseni oli käynnistynyt lapsivesien menolla/-tihkumisella. Minulla oli siis vahva luotto, että se riittäisi käynnistämään luonnolliset supistukset.
Cytotec ei vaikuttanut mitenkään ja joskus 17:30 aikoihin pääsimme muistaakseni saliin. Samainen lääkäri joka alapäätäni oli jo ronkkinut saapui puhkaisemaan kalvot ja sänky hulahti aivan täyteen vettä. Sitä tuli ja tuli. Kun niagara oli loppunut vaapuin suihkun kautta käytäville vaappumaan josko niitä supituksia ilmaantuisi.
Ja aika äkkiä niitä alkoi tulemaan joka kerta voimistuen. Synnytys on kirjattu muistojeni mukaan alkaneeksi siinä kuuden jälkeen jolloin supistukset olivat jo voimakkaita ja säännöllisiä.
Jossain kohtaa kätilö laittoi Tens laitteen selkääni ja voi että, se oli ihana! En ollut koskaan ennen kokeillut sitä, mutta se todellakin auttoi viemään suurimman kivun pois! Pompin jumppapallolla ja supistusten väleissä juttelimme ja jopa vielä naureskelimme mieheni kanssa. Aikaisempiin synnytyksiin verrattuna tällä kertaa erilainen, supistukset eivät tulleet jatkuvalla syötöllä, vaan niissä oli oikeasti kunnon välit vielä jossa saatoin hengähtää.
Jossain kohtaa kaveriksi tuli ilokaasu, mutta pian alkoi tuntua siltä, että epiduraali olisi nyt, kun vielä hetken pystyn olemaan paikoillaan.
Anestesialääkäri saapui aika pian. Kun ilokaasu sekä Tens riistettiin minulta tuli ensimmäinen tapposupistus jonka aikana huusin kuin syötävä. Anestesialääkäristä muistan sen, että hän mässytti purkkaa ihan sairaan ärsyttävästi ja jutteli lomassunnitelmistaan kaverinsa kanssa. Homma tuntui kestävän ikuisuuden ja selkääni neulaa tökätessä hän sanoi, että nyt ei saa liikkua yhtään. Neula osui kuitenkin johonkin hermoon ja sain kuin sähköiskun ja säpsähdin. "Juuri tuollaista tarkoitin" sanoi lääkäri ylimielisesti.
Jos olisin ollut yhtään paremmassa hapessa, olisin varmaan karjaissut, että vittu sinä sen teit enkä minä! Normaalisti en ole töykeä, mutta synnyttävä nainen on kuin eläin..
Samantien, kun epiduraali oli laitettu tunsin ensimmäisen kerran tarvetta ponnistaa. En kuitenkaan saanut vielä kääntyä selälleni joten makasin kyljelläni ja koitin sinnitellä. Sitten epiduraali alkoi vaikuttaa ja samalla katosi ponnistamisen tarve.
Sitten vain odoteltiin sen paluuta. Makasin selälläni väsyneenä ja mietin olisipa tämä jo ohi. Pahin olisi kuitenkin vielä edessä. Jonkin aikaa juttelimme kätilön kanssa niitä näitä kunnes päätin, että nyt riitti. Pusketaan vauva alemmas niin eiköhän se tarve sieltä tule! Ja niinhän siinä kävi.
Karjuin, huusin ja luulin repeäväni ainakin kainaloihin saakka. Ponnistus kesti vaivaiset kuusi minuuttia ja pian maailman näki täydellinen nelikiloinen tyttö. Naama mustelmilla kaikesta siitä vauhdista, pienellä tumalla tukalla varustettu. Aivan isosiskojensa kopio.
Synnytyksen kestoksi sanoisin 5 tuntia kuten kaikki, mutta papereista luntatessani se kesti vain 4 tuntia 20 minuuttia ja oli näin ollen nopein synnytykseni. Ja edelleen näin kahden vuoden jälkeen voin sanoa, että kolmas ja ainoa käynnistetty synnytykseni on ollut se parhain ja mukavin. Jos sitä nyt voi mukavaksi koskaan sanoa!
Hyvää syntymäpäivää meidän Ilonalle. Todellakin nimensä veroiselle aurinkoiselle ilopillerille. SNiin valloittava ja maailman hauskin Ilona.
Alkuperäisen ja hieman tarkemman version synnytyksestä voit lukea täältä. Nyt kun sen itsekin luin niin onhan se hieman erilainen mitä nyt muistelen. Tai ainakin tarkempi. Olen niin iloinen, että jokainen synnytyskertomukseni on tarkkaan paperilla. Niin nopeasti ne muistot hivenen hälvenevät! Vaikka se kipu on iskostunut takaraivooni ja edelleen olen sitä mieltä, että luojan kiitos ei enää ikinä. Hah.
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit <3