Tänä viikonloppuna me olemme toden teolla kompuroineet siellä vanhemmuuden rosoisella tiellä. Tai ei vanhemmuuden, vaan äidin ja isin sivupersoonien elämä on ollut nyt vähän rosoista.
Nimittäin ei mennyt hammaskeijun ja tontun tohinat ihan niin kivuttomasti kuin olin suunnitellut.
Olemme eläneet jännittäviä aikoja, kun olemme odottaneet jo viikkoja milloin esikoisemme ensimmäinen maitohammas lähtee irti. Lähtihän se sitten perjantaina eskaripäivän aikana.
Illalla lasten mentyä nukkumaan oli minun aika vaihtaa hammaskeijun viittä päälle. Ja se homma meinasi kopsahtaa heti ensi metreille.
Nimittäin nykypäivänä hammaskeijun ongelmana on se, että käteinen on vähän vähissä. Eikä kuulemma kuusivuotiaalle onnistu vielä mobilepay maksu...
Löytyihän sieltä takintaskun pohjalta sitten euro joka pelasti tilanteen. Aamulla onnellinen lapsi löysi yöpöydältään kirjeen ja kuulemma keijupölyäkin. Äidin silmään se näytti ihan tavalliselta pölyltä, mutta tulipahan yksi uusi syy vältellä pölyjen pyyhintää. Kun lapset niin tykkää ja leikkii keijumaailmaa, hah!
Sitten kosahti vielä tonttuilu. Onhan tänään kuitenkin joulukuun eka.
Meillä on ollut perinteenä, että joulupukin kirjeet lähetetään ensimmäinen joulukuuta ja yleensä aamulla kirjeen tilalla on jokin pieni pikkujoulupaketti. Noh, tänä vuonna joulukuu hiipi salakavalasti ja äiti oli ihan unohtanut. Kaiken. Lahjoista kirjeen lähetykseen.
Ei löytynyt kaapista mitään pieneen pakettiin, mutta onnekseni huomasin, että lapseni olivat myös vähän huono muistisia ja kirjeet olivat eteisen sijaan edelleen siinä pöydällä lähettämättä. JES! Pelastus.
Niinpä aamulla löytyi lattialta kirje, että tontut eivät olleet löytäneet kirjeitä ja josko ensi yönä he tulisivat uudelleen. Ehkä tänään äiti kipaisee kaupasta äkkiä jotain pientä yllätystä..
Hätä keinot keksii todellakin ja tästä selvittiin ihan kunnialla. Ainakin toistaiseksi. Kunhan muistan tänään kirppisreissulla poiketa pienillä lahjaostoksilla.
Kyllä vanhemmuus on rankkaa. Ja hauskaa. Yhtä hatusta vetämistä ja improvisaatiota aamusta iltaan.
Terveisin tontut Torttuhousu ja Pihkasaapas. Eli meidän perheen isi ja äiti.
Mä skippasin lasten kanssa koko hammaskeijuosuuden. En lähtenyt leikkiin ollenkaan ja olen kyllä monesti taputeltu itseäni olkapäälle tuosta päätöksestä. Ihan hiljaa mielessäsi voit laskea, montako hammasta kolmesta lapsesta irtoaa... ja hampaiden vaihtuminen jatkuu monta vuotta (eikä saavutetuista eduista lipsuta, vaikkei niihin keijuihin uskottaisikaan.
VastaaPoistaMyös tontut olen jättänyt vanhemmuudessa omaan arvoonsa. Karu mutsi, mutten koskaan ole syöttänyt lapsilleni sitä pajunköyttä. Ovat silti aikansa uskoneet purkkeihin ja tonttuihin, sillä kyllähän ympäristö lapselle opettaa.
Hyvin on pärjätty. Vähemmän tarinoita ja vähemmän velvollisuuksia äidille.
Mä rakastan kaikkea "taikaa "ja hupsutuksia lasten kanssa, mutta kieltämättä nyt kun sanoit tuon ääneen niin helpommalla kyllä pääsisi ilman :D
Poista