Meinasin ensin otsikoida muistelointia, mutta tuntui liian runolliselta. Tai onhan raskaus myös runollista, mutta enemmänkin verta, hikeä ja kyyneleitä minun muistoissani. Ei ole kaksi vuotta riittänyt kuultaamaan vielä muistoja, hah.
Muistellaan silti tähän väliin viimeisintä raskautta jonka päättymisestä on ihan pian kaksi vuotta. Nimittäin päivä päivältä tuntuu oikeasti enemmän siltä, että se oli se viimeinen kerta. Vaikka vitsiä neljännestä juuri heitin viime viikonlopun ristiäisissä, niin onhan se oikeasti kivaa, kun saan nauttia sukulaisten ja ystävien vauvoista ilman niitä unettomia öitä ja hampaiden tehtailua. Puhumattakaan siitä puolikkaana maapallona olemisesta.
Mitä muistan ensimmäisenä? No sen, että raskaus alkoi hyvin nopeasti. Ensimmäisestä kierrosta kierukanpoiston jälkeen. Hassua ajatella, että tuo tyttö tuossa viereisessä ei olisi juuri hän, jos kierto olisikin ollut vaikka seuraava.
Kuten aina, raskaus näkyi tosi varhaisessa vaiheessa myös ulospäin. Muistan miten kurjalta tuntui,kun blogissa anonyymisti huudeltiin, että vauvahan on vasta nuppineula. Ei tuo mikään vauvamasu ole. Kyllä se siitä lähtee pois, kun turvotus laskee.
Ärsytti todistella, että ihmiset ja vartalot ovat erilaisia. Kolmella raskaudella kuuteen vuoteen saattoi myös olla jotain vaikutusta asiaan...Ihmiset on joskus kyllä kurjia.
Alkuraskaudessa en muista voineeni erityisen huonosti kuten en missään raskaudessani. Kävimme varhaisultrassa ja siellä hän köllöteli. Päivälleen sen kokoisena, kun olin ovulaation tuntenut. Lasketuksi ajaksi tuli 16.12.
Tuli nt-ultra. Tuli rakenneultra. Ja tuli kolmas tyttölupaus. Olin onnenni kukkuloilla tyttötriostani. Muistan kirjoittaneeni sukupuolen paljastuskuvaan: something blue, Something new. Vitsi vitsi, maailma tarvitsi vielä yhden miniminän.
Sitten alkoi supistukset ja sairasloma. Aluksi kävin töissä vähän kääntymässä ja kokeilemassa, mutta supistukset jatkuivat heti rasituksen ja ei rasituksen sattuessa kohdalle. Välillä oli päiviä, kun supistuksia tuli jo rivitalomme rappusia kiivetessä.
Lopulta minulle kirjoitettiin sairaslomaa äitiysloman alkuun saakka.
Tylsää aikaa. Kotoilua, sohvaa ja sometusta. Vitsailin, että varmasti raskaus menee yli koska nyt joudun himmailemaan. Muistan vatsan olleen aika valtava ja koko ajan pissatti sekä närästi. Närästys alkoi rv 8 ja jatkui synnärille saakka tosi pahana lääkkeistä huolimatta. Turvotti ja ärsytti. Suonikohjuja ja silleen. Ihan tavallinen raskaus siis.
Ja menihän se yli niin että tärähti. Tuli joulu ja toivoin ettei synnytys alkaisi. Halusin olla kotona. Ja eihän se alkanut. Lopulta yliaikaiskontrolli oli 28.12 viikolla 41+5.
Kaikki raskauteni ovat menneet yli, mutta ensimmäistä kertaa olin joutumassa käynnistykseen.
Ja niinhän minä jouduin. Ja edelleen olen sitä mieltä, että kolmas ja käynnistetty synnytykseni oli kaikken parhain ja mukavin.
Jos synnytystä nyt voi mukavaksi sanoa, hah. Mutta muistellaan sitä synnytystä lisää sitten muutaman viikon päästä.Jos jäi kiinnostamaan, niin kolmas synnytystarinani löytyy täältä. Itse en sitä lue vielä,vaan ensin rustaan muistelot ylös!
Täältä löytyy myös kuva jokaiselta raskausviikolta.
Tätä kirjoittaessani tajusin, että olen nyt ollut pisimmän ajan ei raskaana sitten ensimmäisen rakkauteni.Ei ihme, että viime vuodet ovat olleet unettomia sekä raskauden ja vauvavuosien täyttämiä.
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit <3