torstai 30. tammikuuta 2020

Melkein kuukausi ilman päihteitä, miltä tuntuu?

Päihteetön vuosi 2020. Niin minä vähän uhosin ja tiedättekö mitä. Nyt tipattoman tammikuun jälkeen tuntuu siltä, että ehdottomasti sen aion toteuttaa. Kuukausi ilman päihteitä, miltä se on tuntunut?

Ei miltään. Oikeastaan. Ja sitten taas ihan sairaan hyvälle.

Viikonloppuna istuimme taas muutamassa pubissa ja litkin alkoholitonta siideriä sekä kahvia. Minulla oli hauskaa ja oli ihanaa, kun silmät eivät menneet sumeiksi illan aikana. Oli ihanaa, kun pääsi omalla autolla kotiin ja säästi taksirahat.

Oikeastaan tipattoman alkaessa tajusin aika nopeasti, että eihän se alkoholi anna elämääni yhtään mitään sellaista lisää, mitä tarvitsisin.

Päinvastoin se vain lisää jotain sellaista mitä en tarvitse.

Ainut tosin on se, että tässä kuukauden aikana päihteetön on vaihtunut humalattomaan. Tai oikeastaan paremminkin siihen, että otan ykkösoluen mukaan juomavalikoimaani. Miksi? No siksi, että minä tykkään kovasti bissestä ja jos olette koskaan alkoholitonta ja GLUTEENITONTA olutta juoneet niin..Noh. Ei se kovin bisseltä maistu.

Toisekseen se maksaa kolme kertaa enemmän kuin gluteeniton ykkösolut, joten siksikin. Saunaolut tai olut sipsien kanssa kuuluu siis päihteettömään vuoteeni 2020. Vai humalattomaan? Vai nimetäänkö se "en menetä ajokuntoa kertakaan tänä vuonna" vuodeksi? Olisiko se paras, hah!

Viikonloppuna ravintolassa alkoholitonta inkivääriolutta litkiessäni tajusin, että alkoholittomuus tai melkein alkottomuus lisää oikeasti elämääni paljon mahdollisuuksia. Olisinko ennen mennyt festareille selvinpäin? EN. Ja viikonloppuna tajusin, että mehän voidaan mennä kesällä sinne festareille Uuteenkaupunkiin, kun ei tarvitse miettiä yökyläpaikkaa tai kallista kotimatkaa. KOSKA MINÄHÄN VOIN YÖLLÄ SITTEN AJAA KOTIIN. Mahtava oivallus.

Millaisia ajatuksia olen kokenut päätöksestäni? Ihmettelyjä? En kyllä. Mukavaa ja fiksua keskustelua asiasta johon olen vastannut rehellisesti aina, että alkoholi aiheuttaa enemmän tuskaa kuin nautintoa. Muutaman huulen heiton olen kuullut, että taasko vauva!? Ah haa, ei sentään.

Tupakoimattomuus on itseasiassa ottanut enemmän koville kuin alkottomuus. Mikä tuli kyllä yllätyksenä, kun enhän minä polta kuin silloin tällöin. On tehnyt mieli useasti ihan vaan toisten seurana, mutta sitäpä se suurin riippuvuus siinä hommassa onkin. Se on jollain tavalla sosiaalinen tapahtuma ja siihen jää koukkuun mielestäni enemmän kuin itse nikotiinin. Ennen olisin mennyt muiden seuraksi röökille, mitä nyt teen!?

Summa summarum; mitä enemmän olen ollut selvinpäin ja nähnyt humalaisia ympärilläni, sitä paremmin olen tajunnut, että se ei ole minun juttuni. En sano etteikö enää koskaan, mutta oikeastaan olen tajunnut, että en ole koskaan edes pitänyt siitä touhusta. En ole koskaan osannut sitä touhua ja se on aina ahdistanut.

Jotenkin vaan se silti on niin totuttu tapa, että siellä baarissa ei käydä selvinpäin ja se ulkona vietetty ilta vaatii viiniä ja olutta seurakseen, jotta olisi hauskaa.

Hauskaa minulla on ollut ilmankin. Itseasiassa hauskempaa. On mukavaa, kun juotavia juodessa ihmisten kasvot ei ala sekoittua massaan ja pysyn koko ajan sinä samana Laurana joka olen jokaikinen päivä. Parasta on se, että seuraavana päivänä hengitys ei haise pahalle ja aamulla ei särje pää. Ja mikä parasta; se alkoholin tuoma ahdistus pysyy kaukana. Edelleenkään en oikein tiedä mistä se johtuu, mutta monet ovat kertoneet kärsivänsä samasta vaivasta.

Kaiken kaikkiaan tipaton tammikuu on sujunut loistavasti ja helposti ja tipaton jatkuu. Tai melkein tipaton satunnaisen ykkösoluen kera.


4 kommenttia

  1. Itse en ole koskaan ollut humalassa. Ajatus siitä, etten kykenisi toimimaan ja ajattelemaan selkeästi, ei houkuttele. Tulin nuorena äidiksi ja sen jälkeen, kun olen harvoin käynyt jossain, olen ollut limppari-linjalla käytännön syistä. Mielestäni nykyään on helpompi olla juomatta kokonaan ja pystyä ajamaan itse kotiin, kuin että juo pari eikä olisikaan enää ajokunnossa. Humalaan kun en halua. Ja minulle on tärkeää, että voin lähteä kotiin koska vain, jos tilanne vaatii. Tiukkapipoista ehkä jonkun mielestä, mutta itse koen sen parhaimmaksi näin. Osaan kyllä olla ja nauttia selvänäkin, mutta sen voin kyllä myöntää, että humalaisten juttuja en jaksa kovin hyvin kuunnella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä ajatuksia! Ja jep, mielummin itsekin olen kokonaan ilman ja ajan kotiin kuin otan sen muutaman ja maksan taksista yli 30 euroa!!! :D

      Poista
  2. Itse intouduin aloittamaan saman! Vaikka päihdeongelmaa ei olisikaan niin kyllä tämä oloa piristää kummasti, kun jää ne harvatkin väsyneet krapulapäivät pois. Kuten sanoit, pääsee autolla kotiin illan riennoista.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen postaus. Näin itsekin äitinä, en oikein osaa edes kuvitella, että menisi baariin tms juomaan itsensä humalaan. Viiteen vuoteen näin ei ole tullut tehtyäkään ja hyvä näin. Herääminen krapulassa on aivan järkyttävää, eikä yleensä niistä humalassa vietetyistä illoissa ole jäänyt juuri mitään käteen ainakaan yhtään enempää, kuin alkoholittomistakaan illoista. Lisäksi omaan arvomaailmaan näin pienten lasten kasvattajana ei ole vastuullista toimintaa hillua yökerhoissa pilkkuun saakka..

    Itselle kaiken avain on ollut oppia alkoholin käyttö niin, ettei se vaadi humalaa. Lasi kaksi viiniä on fine, kotona tai sitten vaikka ravintolassa, mutta humala ei ole fine.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.