maanantai 27. tammikuuta 2020

Veri vetää terveys- ja sosiaalialalle sitten kuitenkin?



Avautusin jo hieman viime viikolla Instagramin puolella siitä, kun työpäivän jälkeen fliisin on välillä vähän ontto. Tykkään uudesta työstäni ja sen tuomasta helpotuksesta omaan arkeeni. Mutta sitten taas työpäivän jälkeen mietin, kenelle minun päivällä tekemästäni työstä on oikeasti hyötyä?

Ennen kosketin. Ennen kasvatin. Ennen autoin ja olin oikeasti läsnä. Nyt minun työni on tuottaa tulosta.

Onko siitä jollekin oikeasti ihan jollekin hyötyä? Toki on. Olen osa isompaa "tiimiä" jolla on vaikutusta muidenkin työhön ja toimeentuloon. Tavallaan joo voin sanoa työpäivän jälkeen neuvoneeni ja auttaneeni jotain ihmistä.

Mutta en ole oikasti läsnä. Puhelimen päässä, mutta en juuri siinä.

Toki uusi työni mahdollistaa minulle sellaisia asioita joita en ikinä sosiaali- ja terveysalalta tule saamaan. Raha. Raha on tuolla erilaista kuin ennen. Se on vaihtelevaa, mutta sitä on mahdollisuus tienata ihan eri tavalla mitä ennen. Raha ei tuo onnea, mutta se myös antaa arkeeni jotain ekstraa. Kuten perjantaina antoi, kun pääsin töistä jo kolmen tunnin jälkeen. Kun olin rahalliset ja työni antamat tavoitteet saavuttanut jo siinä kohtaa päivää, niin lähdin aikaisemmin kotiin.

Ovatko filikseni vain tottumiskysymyksiä? Totunko tähän ajan myötä?

Toisaalta taas en todellakaan halua tottua siihen. En halua, että haluni ihan konkreettisesti auttaa toisia ihmisiä katoaa mihinkään. Parhaita puoliani ovat juurkin ystävällisyys, empatiakyky ja auttamishalu.

Olen onnellinen näistä ajatuksista. Kuten eräs minulle Instagramiin kommentoi: Joskus on mentävä kauas jotta voi nähdä lähelle. Se on viisaasti sanottu.

Olen mennyt kauas siitä mitä olen aina tehnyt, kun vaihdoin työpaikkaa. Ja se vaihdos on toiminut juuri niin kuin halusin; nään mitä aidan toisella puolella on. Välivaihe, joka näyttää minulle jotain aivan uutta ja antaa mahdollisuuden tehdä jotain aivan muuta ja tykästyä siihen.

Ja tiedättekö mikä näissä fiiliksistä on parasta? Vuosien kriiseilyn jälkeen taidan pikkuhiljaa saada vastauksen siihen isoon kysymykseen; mikä minusta tulee isona? Vielä en siihen osaa vastata, mutta pikku hiljaa tuntuu, että kyllä ne ihmiset ovat se minun juttuni.

Millä ammattinimikkeellä ja millä aikataululla? En tiedä. Mutta ensimmäistä kertaa oikeasti tuntuu siltä, että alan pikku hiljaa saada siihen vastauksia.

Ehkä löydän työn joka on sopivasti molempia; ihmistä ja jotain muuta. Ehkä lähden opiskelemaan. Ehkä teen tätä työtä kauan ja välivaiheeni kestää vuosia. Ken tietää.

Mutta pikkuhiljaa ne taitavat selvitä.


7 kommenttia

  1. Hei,
    En ole huomannut oletko jo aikaisemmin avannut sitä, että mitä teet nykyisin työksesi?

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvää pohdintaa, itsekin monesti miettii, että mitä hyötyä yhtään kellekään on omasta työstä. Mutta mukavuudenhaluisena aina päädyn siihen, että ei kannata alkaa vaihtaa, koska nykyinen työni on niin helppoa ja joustavaa.

    Ootko ajatellut sosiaalityöntekijän ammattia? Uskoakseni raskas työ, mutta palkka on käsittääkseni iso ja siinä pääsee oikeasti kohtamaan ja ehkä auttamaankin ja vaikuttamaan ihmisen elämää. Ja sun tarmokkuudella onnistuisit kyllä luokanopettajanakin todella hyvin! :)

    Tsemppiä, se on kuitenkin ihana tunne, kun on niinkuin kaikki ovet avoinna ja elämä täynnä mahdollisuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah ihanaa että sanoit näin! Nimittäin tiedätkö, nuo molemmat ammatit ovat kyllä pyörineet mielessäni! Itseasiassa kaikkein eniten haaveilen nyt sosionomin papereista ja sitä kautta lastensuojelun työstä tai sitten eskariopen hommatkin kiinnostaisi kovasti.

      Ja nimenomaan, tämä tunne kun kaikki on avoinna on aivan mahtava! Melkein päivittäin leikittelen ajatuksen kanssa, että mikä minusta isona tulee ja mitä tekisin NYT jos vaan voisin päättää heti mitä haluan!

      Poista
  3. Minä olen käynyt läpi ura kriisin. En ole tehnyt oman alan töitä koskaan ( en ole edes halunnut). Kaikenlaisia töitä olen silti tehnyt. Olen myös kokeillut opiskella monenlaista (pienistä kursseista saa helposti selväksi kiinnostaako vaiko ei). Töitä tykkään tehdä, muttei ole mitään ns lemppari alaa.

    Päädyimme miehen kanssa yrittäjäksi ja yrittäjyys on ihanaa. Työmme on helppoa ja toistaiseksi ei meitä väsytä. Mutta muutama vuosi väsyin siihen, ettei työni haasta minua (näinkin voi käydä). Oli hyödytön olo.
    Sitten tulin raskaaksi ja päätin, etten palaa enää yritykseemme töihin. Päätin olla kotiäiti joka keksii itselle uuden uran. Minun pohdinnat päättyi siihen, että todellakin palaan takasin omaan yritykseen. Rahallisesti tämä on järkevintä ja ajallisesti. Parasta on vapaus, ei tarvi ilmoitella kellekään, että lapsi on sairas tai voin mennä ratsastamaan joku aamu, tai jäädä vaikka kotiin siivoamaan.

    Nyt ajattelen näin. Minulla on aika tylsä työ, tykkäisin kyllä enemmän olla ihmisten kanssa. Mutta ajattelen vain hyviä puolia - tämä työ elättää meitä, minulla iltaisin paljon aikaa ja energiaa hoitaa kotia, sekä lapsia. Nykyään en edes pidä tätä työnä. Yritys kuuluu meidän arkeen, jota käydään hoitamassa ma-pe 9-16, emme tee töitä iltaisin ja vkl. Ei tarvi kuunnella mahdollisia rasittavia työkavereita. Omia intohimoja ja mielenkiintoisia asioita voin toteuttaa vapaa-ajalla. Oikeastaan se, että olen täällä töissä mahdollistaa monet harrastukset vapaa-ajalla.

    Tärkeintä on, että jaksan olla parempi minä ja äiti, kun työ ei ime minusta kaikkia mehuja. Sitäpaitsi pidän kovasti yksin työskentelystä, vaikka rakastan kyllä asiakkaita. Ja voin lähteä tästä heti jonnekin muualle, jos haluan, mutten nyt halua

    Nauti siitä, että saat käyttää kaiken hoiva viettisi nyt omaan perheeseen. Ajattele vain nykyisen tilanteen hyviä puolia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä kommentista, se herätti paljon ajatuksia! :) ja ihana kuulla, että siellä arki rullaa eteenpäin ja olette saaneet yrittäjyydestä sen ratkaisun!

      Minusta taas vähän tuntuu, että balanssini on kovasti hukassa - vaikka koitan ajatella vain uuden työni positiivisia juttuja. Ennen työni otti minusta mehuja, mutta antoi työminälleni myös paljon. Nyt taas tuntuu, että olen tilanteessa jossa työminäni ei taas saa työstä irti sitä mitä haluan, eli kokemuksen hyödyllisyydestä ja paljon muuta. Sitten taas kotiminäni saa virtaa eri tavalla versus vanhatyöni.

      Miten löytää balanssi näiden välillä? Ja onko sitä edes mahdollista löytää? Haluaisin saada työstäni enemmän irti henkisesti ja sitten taas haluan jaksaa myös kotona hyvin. Sellaista balanssia etsin ja toivon sen myös löytäväni.

      Nämä ajatukset selkeytyvät jokaisen kirjoituksen ja kommentin myötä. Kiitos siis, että käytte asiasta keskustelua kanssani ja tuotte ajatuksianne ja kokemuksiinne tänne, kiitos!!!! :)

      Poista
    2. Tarkoitan siis että työminäni tällä hetkellä ei saa työstä irti kauheasti, mutta taas jaksaa kotona paremmin. Vanhassa työssäni työminäni taas sai paljon työpäivän aikana, mutta taas oli kotona väsyneempi

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.