Jos vieras lapsi tulisi ovesi taakse laulamaan...

Meidän eskarilaisen ystävä asuu ihan viereisellä kujalla. Tytöt saavat keskenään kulkea välimatkaa toistensa luo ja tänään oli vielä kolmas eskari "saattojengissä", kun kotiintuloaika tuli. Ihmettelin mihin kaksi kaverusta saattomatkallaan jäi ja lähdin heitä vastaan.

Meillä, kun on sovittu, että heti kotiin ja äidin täytyy tietää missä olet.

Kaksikko käveli ihan loppusuoralla minua vastaan ja minä kyselin heti, että mihin ihmeeseen te jäitte!?

No käytiin vähän laulamassa naapureiden oven takana joululauluja.

ANTEEKSI MITÄ!?

Totaalihajoaminen. Yritin pidätellä naurua ja vakavana kysellä, että ihanko tosi?

En kestä. Olkaahan hyvät naapurit.

Tapaus nauratti minua, mutta kävimme tyttöjen kanssa kyllä keskustelua siitä, että ilman lupaa noin ei voi tehdä. Eikä varsinkaan silloin, kun on sovittu, että heti kotiin. Ajatuksena aivan ihana ja kun he oikeasti vilpittömästi halusivat laulaa, ei häiriköidä. Mutta kun...

Tässä maassa vihataan lapsia. Lapset eivät saa näkyä, kuulua eikä olla vaivaksi.

Onko näin? Vai mistä ajatukseni "ei helvetti mitä meistä ajatellaan, kun lapseni näin häiriköi toisia oven takana" kumpuaa? Onhan meille nyt kuitenkin aika kovalla kädellä iskostettu päähän se, että lapset ovat ihania, kun ovat hiljaa ja käyttäytyvät kuin pienet aikuiset.

Onneksi kyseessä oli kaksi naapuria jotka varmasti ovat olleet yhtä äksdeetä niin sanotusti ja meille ihan tuttuja. Onneksi koko naapurustomme on aika lapsirikasta ja näin ollen lapsirakasta seutua. Luulisin. Toivoisin. Ja olen kyllä näin kokenut Meistä kun usein lähtee ääntä, kun liikumme..

Juttelimme eskarilaisen kanssa vielä lisää, kun kaverit olivat lähteneet. Sisäinen minäni olisi halunnut taputtaa ja hurrata, että IHANAA! Tulisipa joku meidänkin oven taakse laulamaan. Mutta sitten se vakava minä halusi kertoa että älä herranen aika tee noin. Eihän se ole normaalia tuo tuollainen häiriköinti ja ilakointi!

Onhan se. Ja aivan ihanaa. Lapset ovat lapsia. Annetaanhan heidän näkyä, kuulu ja toteuttaa itseään?

Tulimme yhdessä siihen lopputulokseen, että ainut vakava asia oli se, että ette noudattaneet sovittua tulkaa suoraan kotiin ohjetta. Ja olimme yhdessä sitä mieltä, että ihan kohteliasta toki olisi kysyä ensin, että saammeko laulaa. Ja kertoa, että haluamme ilahduttaa ihmisiä laululla.

Ihan itseäni harmitti miten päässäni käänsin ihanan asian heti huonoksi. Heti ajattelin miten vaivaksi lapset olivat olleet. Vaikka oikeasti se oli ihana ajatus.

Kunhan ei ihan joka ulkoilun tavaksi tule, hah.

En kestä näitä murusia. Toivon, että maailma ottaa heidät vastaan sellaisena kuin he ovat. Toivon, että he saavat näkyä ja kuulua. Ja toivon, että minä osaan antaa heidän näkyä ja kuulua. He ovat lapsia ja tiedän sen. Heillä on oikeus olla lapsia, näkyä ja kuulua kuten lapset. Siltikin liian usein huomaan hyssytteleväni heitä ihan turhaan.

Joululauluja helmikuun lopussa. Kaikkea kanssa. Mutta kuten siskoni ehdotti; ensi jouluna tiernapojat kiertämään ovelta ovelle? HAH.

Mihin tässä vielä vuosien saatossa joutuukaan. Innolla - ja kauhulla - odottaen.

Taas yksi iloinen ja hauska sivu muistojen kirjaan kirjoitettu.

Annetaan lasten olla lapsia, jooko? Joskos vuosien päästä voitaisiin sanoa rehellisesti, että tässä maassa lapset saavat näkyä ja kuulua? Josko vuosien päästä voitaisiin sanoa, että tässä maassa rakastetaan lapsia?

Itse allekirjoittanut yrittää ainakin tänä vuonna hyssytellä vähän vähemmän ja nauraa lasten kanssa enemmän. Ottaa elämän vielä vähän vähemmän vakavasti ja nauttia siitä, kun saan seurata heidän kasvuaan. Lasten viattomuus, elämänilo ja rohkeus olla oma itsensä. Aivan parasta. Meillä aikuisilla on heiltä niin paljon opittavaa!