tiistai 11. helmikuuta 2020

Vastuullinen, edullinen ja kestävä lastenvaatehypetys

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Lindex kanssa



Olen aikaisemminkin todennut - juurikin Lindexin kanssa tehdyssä edellisessä yhteistyössä -, että vaikka en miellä itseäni lastenvaatehypettäjäksi, niin nyt kolmannella kerralla olen pienimuotoisesti hypettänyt lastenvaatteita.

Johtuen enemmänkin siitä, että kolmas lapsi on ainut perheemme lapsi joka mukisematta pukee vielä melkein aina päällensä sen mitä äiti pyytää, hah. Joskin pikkuhiljaa kaksivuotiaan tahtotaaperon maku ja mielitymykset vaatteita kohtaan alkaa olemaan esillä, mutta yleensä meillä vielä on aika sama maku.

Pääsin taas tämän kaupallisen yhteistyön merkeissä tutustumaan Lindexin uuteen Baby mallistoon. Tai voinko sanoa, että tutustumaan, kun edellisen yhteistyön tiimoilta Lindexistä tuli se the lastenvaateliike meille? No mallisto on uusi, että tutustuin siihen nyt sitten tätä kautta. vaikka tutuksi se varmasti olisi tullut, kun seuraavat lastenvaatehankinnat olisivat ajankohtaiset.





No mutta siis. Voinemme sanoa yhteistyön olevan onnistunut ja osuva, kun yhteistyökumppanin tuotteista tulee tutustumisen sijaan kestotuotteita meidän perheessä. Mutta miksi näin?

Vastuullisuus. Hinta. Laatu. Näiden takia.

En sanoisi itseäni kovinkaan kuluttavaksi kuluttajaksi. Ostan tarpeeseen, mutta kolmen lapsen äitinä niitä tarpeita tulee ja usein. Legginsejä, mekkoja, sukkia, alushousuja ja paitoja. Lapset kasvaa kuin rikkaruohot ja vaatekoot sen mukana. En koe siis huonoa omatuntoa mistään himokuluttamisesta ja maapallon rasittamisesta. Mutta siitäkin huolimatta myös minä voin tehdä parempia valintoja. Parempia valintoja maapallon ja työntekijöiden puolesta.




Ja minusta on hienoa, että nykyään ne paremmat valinnat ei tarkoita sitä, että koko kuun palkkani menisi lastenvaatteisiin. Lindexiltä saa vastuullisia vaatteita kohtuulliseen hintaan!

Ilonan kuvissa olevat vaatteet ovat Lindexin uudesta Baby mallistosta. Ihan meidän Vaahteramäen Eemelin näköiset. Mekkoa, mutta värikästä, leikittelevää ja vauhdikasta. Ei mitään pitsiä ja pinkkiä, vaan juuri meidän tuhoavan, menevän ja iloisen taaperon näköisiä mekkoja. Kaikki puuvilla vaatteissa on luomupuuvillaa ja GOTS sertifikaatin tuotteita. Ja vauvanvaatteet joissa merkintää ei ole, on tehty kierrätysmateriaaleista. Loistavaa eikö?

Housujen lahkeet saa kauniisti ja hyvin käärittyä, eli valitsin reilun koon. Ne menevät siis pitkään hänelle. Kestävyydestä osaan sanoa edellisten tuotteiden kohdalta, että kestävää on. Edellisen yhteistyön vaatteet ovat olleet meillä nyt reilu puolivuotta ahkerassa käytössä ja edelleen värit ovat hyvät ja kangas pysynyt samassa muodossa mitä uutena. Muutama itse aiheutettu lähtemätön tahra toki niistä löytyy, mutta hei. Se on elämää!




Siksikin arvostan tuotteita joissa vastuullisuuden lisäksi on hintalaatusuhde paikoillaan. Meillä vaatteet on lapsilla käyttöä varten. Ne päällä saa mennä ja römytä. Niiden pitää siis kestää elämää, mutta olla myös sen hintaisia ettei äidiltä pääse parkaisu, jos keväinen pyöräretki tai sakset tekevät niihin vahingossa reiän. Hah.

Pidän myös siitä, että Lindexin nettisivuilta on helposti löydettävissä tietoa heidän lupauksistaan tuleville sukupolville, kuten maapallon kunnoittamisesta ja ihmisoikeuksien turvaamisesta heidän tuotantoketjussaan. Sanoja vastuullisuus ja kestävä kehitys viljellään nykypäivänä tosi paljon ja itse ainakin haluan ottaa mahdollisimman helposti selvää asioista sanojen takana. Lindexin arvoja ovatkin avoimuus, inspiroiminen sekä positiivisuus. Kuka tahansa voi markkinoida sanoilla, mutta on hienoa, kun sanojen selitykset ja infot löytyvät meille kuluttajille helposti.




Lastenvaatteet on toisille himo sekä harrastus. Toisille pakollinen paha. Minulle jotain siltä väliltä. Joskus on kivaa mielihalushoppailla tytöille jotain, mutta useimmiten pyrin ostamaan vain tarpeeseen. Mutta oli niin tai näin, niin pienillä asioilla voi tehdä niitä parempia valintoja. Ilman, että köyhtyy kovasti.

Ja tärkeää fiksun ja vastuullisen kuluttamisen lisäksi on myös laittaa vaatteet kiertoon, kun niillä ei enää omassa perheessä tarvetta ole. Voi myydä, voi lahjoittaa. Minulle tämäkin on tehty naurettavan helpoksi, kun siskoni tytär saa kaikki meidän Ilonan jälkeen.

Siksikin haluan kestäviä vaatteita, kun ne menee seuraavaksi sitten tättän murulle.




2 kommenttia

  1. Ihania kuvia! <3

    Itsekin tykkään Lindexin lastenvaatteista. Ovat sopivan hintaisia, laadukkaita ja lisäksi löytyy pojillekin tosi ihania kuoseja. Monet tuotteet on puuvillaa, jota tykkään ostaa, kun on pehmoista ja luonnonmateriaalia.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.