Uutiset, blogit ja some pursuavat juttuja tiedätte kyllä mistä kuten me eilen ystäväni kanssa asiaa nimitimme joten tässä jotain aivan muuta.
MINÄ
Olen Laura. Kuukauden päästä 27-vuotias kolmen tytön äiti Liedosta Turun vierestä. Tulin yllättäen raskaaksi kolmen viikon tapailun jälkeen ja sillä tiellä ollaan. Ammatiltani olen lähihoitaja, lastenhoitajana Pilke nimisessä yksityisessä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavalla yrityksellä. Aloitin 7 viikkoa sitten säännöllisen saliliikunnan ja siellä koitan käydä 3-4 kertaa viikossa. Tavoitteena voimakkaampi minä.
MINÄ EN OLE KOSKAAN..
Syönyt verilettuja. Lasketellut. Katsonut GOTSia tai Star Warssia. Tai temppareita!
MINÄ PAHOITAN MIELENI...
Eniten siitä jos koen, että minua ei kohdella reilusti. Jos koen, että minua tai osaamistani vähätellään, niin oloni tulee kurjaksi. Olen myös itse aika lempeä ja iloinen ihminen, joten oloni saa epämukavaksi myös töksäyttelevät ja törkeät ihmiset. Noin niin kuin muuten mielensäpahoittaminen ei ole minun juttuni.
HALLITTU KAAOS...
Kotona, töissä ja mielessäni. Ei se niin justiinsa ja iloisella mielellä sekä oikealla asenteella pääsen aika pitkälle. Hukkaan avaimet, mutta ne on kyllä aina jossakin josta ne löytyvät pian. Esimerkiksi roikkumassa ulko-ovessa tai toisen takin taskussa. Hävitin lastenkutsujen kutsukortin jossa oli osoite ja havahduin asiaa vasta 5 minuuttia ennen lähtöä. Onneksi ystävä pelasti. Eräänä päivänä avasin työpaikan ulko-oven 3 kertaa ennen kuin oikeasti pääsin siitä ulos ja minulla oli kaikki tarvittava mukana.
IMEN ITSEENI HERKÄSTI MUIDEN FIILIKSET..
Jos ympärilläni ollaan vihaisia, kiireisiä tai kireitä, niin helposti lähden tähän mukaan,vaikka olisin ollut iloinen. Sama toisin päin: jos on huono päivä tai hetki, niin seura piristää jos on iloista ja positiivista.
POSITIIVISUUS JA OPTIMISTISUUS
Asioilla on tapana järjestyä ja jokaisella pilvellä on hopeareunus. Kliseitä, mutta elämässäni tosi totta. Minä keskityn aina mielummin ratkaisuihin kuin itse ongelmaan ja löydän yleensä kaikesta jotain positiivista ja hyvää. Ehkä välillä jopa liiaksikin, koska ei niitä oman elämän epäkohtia ja haasteita voi vähätellä ajatuksella on tässä jotain hyvääkin.
TÄLLÄ HETKELLÄ KATSON...
Olohuoneen ikkunasta ulos, mutta sarjoina kesken on Blindspot ja Fittnesspäiväkirjat.
JOS VOITTAISIN LOTOSSA...
Niin maksaisin asuntolainan pois, rakennuttaisin autotallin ja säästäisin. Jep, juuri niin realistinen ja tylsä olen! Jos voittaisin tarpeeksi, maksaisin myös perheeni lainat pois. Itselleni maksaisin laserleikkauksen jotta pääsisin eroon silmälaseista.
TÄLLÄ HETKELLÄ ELÄMÄSSÄNI...
Olen aloittanut uuden työn 2 viikkoa sitten ja rakastan sitä. Vietän päihteetöntä vuotta 2020 jota aion kuitenkin luultavasti rikkoa kuukauden päästä kun minulla on synttärit. Meidän piti lähteä laivalle, mutta luultavasti juhlat vaihtuvat kotibileisiin. Nautin uudesta saliharrastuksestani ihan älyttömän paljon ja voisin hehkuttaa sen tuomaa fiilistä koko ajan.
MINÄ KIRJOITAN...
Blogia, ellet tiennyt. Hahahaa hei...Olen kirjoittanut jo vuosia ja tämä jos mikä on terapeuttista. On paljon tekstejä jotka jäävät luonnoksiin vain itselleni. Kirjoittaminen selkeyttää ajatuksia niin loistavasti!
MINUN SOMENI...
On minulle ihan oikea työkin, mutta ennen kaikkea rakas harrastus ja intohimo. Olen sellainen fiilis tyyppi tämän kanssa ja jos saan idean, niin se pitäisi pystyä toteuttamaan tai edes luonnostelemaan heti. Muuten fiilis menee ohi ja heti huomenna idea voi tuntua väkipakolta kirjoittaa, koska fiilis meni jo. Viime vuonna sometuloni olivat ehkä noin 1/5 tämän vuoden tuloistani. Teitä käy blogissa n. 3500-5000 ihmistä viikossa ja Instagramissa teitä on nyt karvan verran yli 5300.
VIELÄ LOPUKSI
Kiitos, että olet siellä. Tämän kautta saatu vertaistuki, ideat ja ajatusten jaot ovat mitä parhainta. Ihanaa sunnuntaita just sulle!
sunnuntai 15. maaliskuuta 2020
Minä...
Related Posts
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit <3