Voiko hyvinvoinnista ja liikunnasta kirjoittaa, vaikka ei ole timmi fittness mimmi?

Aivan huomaamatta taas runosuoneni sykki otsikossa, timmi fittness mimmi! Joka en ole minä. Mutta mennään siitä sitten jo asiaan.

Olen nyt reilu kuukauden harrastanut aktiivisesti liikuntaa. Helmikuun Tfw salilla ja nyt maanantaina solmin VUODEN sopimukset Turun Mentor nimiselle salille. Reilu kuukausi on lyhyt aika, mutta siinä ajassa on syttynyt palo ja innostus treenamiseen ja liikuntaan sillä tavalla, jota en ole vuosiin kokenut.

Vuosiin ei ole ollut sitä fiilistä, että onpa ihanaa odottaa treeniä. Liikunta on ollut vähän sellaista pakkopullaa ja oma säännöllinen liikuntaharrastus on puuttunut oikeastaan kokonaan sitten teini-iän, kun futisurani lopahti. Helmikuussa työkaverini innostivat minut salille ilmaisen kuukauden jäsenyyden kanssa ja sille tielle jäin.

Ei niinkään saliharjoittelu, vaan ryhmäliikuntatunnit. Vitsit ne on ihania ja vitsit se kipua ja tärinä lihaksissa. AIVAN MAHTAVAA!

Sidoin siis itseni uuden työpaikkani lähellä olevalle salille vuodeksi ja minähän aion pyrkiä käymään siellä kolme kertaa viikossa. Tunneilla ja ainakin kerran salilla, jahka saan valmennustapaamisen pois alta ja tiedän mitä siellä salilla kannattaa lähteä sykkimään.

Hyvinvointi ja liikunta asiat tulevat siis varmasti näkymään sosiaalisessa mediassani ja somessani. Mutta voinko minä kirjoittaa niistä asioista, kun enhän minä ole mikään timmi fittness mimmi?

Ja taas riimitellään, jiihaa!

Todellakin voin. Ja kuten tähänkin asti, minä aion lähestyä asiaa siltä kantilta, että kun liikkuu niin on hyvä olla. Minä liikun, koska minä haluan olla terve. Omat hetket liikunnan parissa auttavat jaksamaan niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Minä olen viime vuodet elänyt varsin terveellisesti omalla mittapuullani, mutta varsinkin tänä vuonna olen ottanut kunnon spurtin vielä parempaan suuntaan. Minä liikun paljon enemmän, minä kiinnitän uneen huomiota paljon enemmän ja minä syön vielä vähän terveellisemmin mitä yleensä. Jätin viinilasilliset ja jätin röökin kokonaan pois. Vaikka huhtikuussa ajattelin synttärilaivareissulla rikkoa tipatonta vuottani, niin minä elän tällä hetkellä oikeasti ihan todella terveellisesti.

Silti en ole timmimimmi eikä se minun tavoitteeni olekaan salilla käymisessä. Minun tavoitteeni on saada lihasta lisää, jotta jaksan paremmin.

Ja on ollut hienoa huomata, että se jo toimii. Nimittäin eilen töissä nukkarissa lapsia nukuttaessani huomasin, että ryhtini ei ollut niin lysyssä mitä ennen. Kun keskivartaloni on jo vähän vahvistunut, pysyy ryhtikin parempana. Lapsia nostellessa muistan nostaa enemmän jaloilla, kun jaloissa on enemmän voimaa. Uskon myös, että lihasten vahvisutessa kaikki klassiset lastenhoitajan selkähartiakäsivaivat jäävät pienemmäksi, koska on lihaksia tukemassa työtä ja liikettä.

En väitä etteikö se kiinteämpi vartalokin houkuta ja on kyllä jollain tavalla myös tavoitteena, niin se ei ole pääasia. Haluan tuntea itseni voimakkaammaksi ja energisemmäksi ja on hienoa huomata, että se fiilis tulee jokaisen treenin jälkeen.

Parasta kyllä ehkä taitaa olla se, että vihdoin vuosien jälkeen minä osaan olla itsekäs ja panostaa myös omaan hyvinvointiini. Vaikka se 715 euroa tuntuu kauhean suurelta määrältä, niin jaettuna vuoteen ei se oikeastaan ole. Ja kuten minulle sanottiin; omaan hyvinvointiin kannattaa aina satsata. Niin rahallisesti kuin ajallisestikin.

Koska täällä kotonahan se ilo näkyy.

Menipä sillisalaatiksi? Vai menikö? Mutta pointtini ehkä tuli selväksi. Minä voin ja minä aion puhua terveydestä ja hyvinvoinnista, vaikka en fittness mimmi olekaan enkä aiokaan. Ei tarvitse näyttää tietyltä jotta voi sanoa olevansa terve, onnellinen ja voivansa hyvin.

Ei ole väärin todellakaan tavoitella unelmiensa kroppaa ja treenata ulkonäön takia. Ei todellakaan. Mutta minun juttuni on se sisäinen hyvinvointi ja fyysiset asiat käytännön takia. Vuosiin ei ulkonäköpaineet ole saaneet minua liikkeelle eivätkä saaneet nytkään. Minä vaan taas vuosien jälkeen muistin miksi sitä urheilua joskus olen rakastanut. Ja on ihana huomata, että ne tulokset näkyy jo nyt ryhdissä ja omassa jaksamisessa arjessa.

Katsotaan mitä kaikkea vuosi tuo tullessaan. Onko tämä vain alkuhöpinää ja vuoden päästä huomaan olevani timmifittnessmimmi protskupatukat ja lisäravinteet kourassa, kun nyt vannon kotiruoan ja fiilisliikunnan perään? Ei sitä koskaan tiedä,  laji voi viedä mennessään. Eikä todellakaan olisi huono valinta hurahtaa liikuntaan hullun lailla. 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Tiedättekö minkä takia treenitrikoot on vyötäröltä kireät? Koska onhan lankuttaminen ja punnerrukset huijausta, kun tuo kolmas jalka - alias röllykkä - osuu maahan ja antaa tukea. * * Tiedän, olen hulvaton. Mutta olihan se yksi päivä hauskaa, kun lankutin alkkarit ja pieni toppi päällä ja vähän siellä täällä roikkui melkein lattiassa asti. Tulin vaan tällä kuvalla siis kertomaan, että röllykätkin ansaitsee oman osuutensa somessa. Ihan vain koska sullakin ja mullakin on se ja että vaikka mä syön hyvin ja liikun hyvin ja VOIN HYVIN niin se ei tarkoita, että pitäisi näyttää tietynlaiselta voidakseen sanoa olevansa hyvinvoiva, terve ja onnellinen. Sidoin eilen itseni kuntosaliin vuodeksi. Kroppani tulee muuttumaan ja en väitä etteikö kiinteämpi kroppa houkuttele. Mutta tiedättekö, mä olen onnellinen myös vähän löysempänäkin. Eniten haen salilta sitä sisäistä hyvinvointia. Sitä, että kropassa tuntuu hyvältä asua, kun se jaksaa ja se toimii niin kuin pitää. Mä haluan voimaa ja iloa liikunnasta. Ja tämä tunne, kun vuosien jälkeen odottaa sitä, että pääsee treenaamaan. Se on aika ihanaa se. #bodyafterbaby#momof3#healthylife#keho#raskaus#äitiys#bodyafterpregnancy

Henkilön Momlife / Family / Lifestyle (@tehtavanimikkeenablogi) jakama julkaisu Maalis 3, 2020 kello 11.06 PST