Kroppa muuttuu, mutta mieli ei pysy perässä

Otin itsestäni taas hieman muutoskuvia. Aktiivisen somettajan roolissa otan usein kuvia itsestäni ja nyt hetken olen potenut niistä hieman huonoa omaatuntoa. Olenko jotenkin hassussa asennossa? Vedänkö vatsaa sisään? Miksi minä näytän tältä? Huijaako nämä kuvat ja onko todellisuus toinen?

Nimittäin näytän kuvissa pienemmältä mitä olen. Omasta mielestäni. Kehoni on muuttunut paljon viime kuukausien aikana eikä mieli ole pysynyt perässä.

Kyllähän minä sen muutoksen tunnen. Olossani ja vaatteissani. Mutten vaan meinaa uskoa silmiäni. Katsokaas kun olen aina ajatellut, että hampaat irvessä pitäisi jaksaa vääntää ja laihduttaa jotta niitä muutoksia tulee.

Ja minä kun olen vain nauttinut tästä matkasta ilman pakkoa ja nälkiimtymistä.

Vaaka ei myöskään kerro mitään. Senkin olen tässä tajunnut. Näiden kuvien erona on tasan yksi kilo. Menkkaturvotuksen aikana ei ehkä sitäkään.

Välillä vaan tuijotan peiliä sekä kuvia ja ihmettelen olenko tuo oikeasti minä? Olen aina ajatellut, etten koskaan näyttäisi tältä koska minähän vihaan liikuntaa ja rakastan herkkuja. En usko omalla kohdallani dietteihin enkä laiskuuttani ole innostunut treenaamisesta.

Kunnes sitten rakastuin tähän matkaan. En edelleenkään laihduta tai ole dieetillä. En liiku ellei kiinnosta.

Mutta kun kiinnostaa. Koko ajan. Treenaaminen tuntuu niin ihanalta ja se fiilis sen jälkeen.

Ensimmäinen kuva kuvastaa lähtötilannetta josta helmikuussa lähdettiin liikenteeseen. Harmittaa, että kehityskuvia ei ole koko kropasta, koska koko keho on muuttunut todella paljon. Helmikuussa sain kuukauden ilmaisen salijäsenyyden silloisen työpaikkani viereiselle salille ja siitä se ajatus ja rakkaus sitten lähti.

Toinen kuva on otettu eilen. Maaliskuussa otin jäsenyyden uuden työpaikkani lähellä sijaitsevalle salille ja ehdin käymään siellä kolmisen viikkoa ennen Koronaa. Nyt olen vain treenannut kotona ja hieman katsonut mitä suuhun panen. Määriä, mutta erityisesti laatua. Herkuttelen viikonloppuisin ja jumppaa kun siltä tuntuu. Yleensä 4-5 kertaa viikossa.

Töitä muutosten eteen on tehty, mutta parasta on se, että se ei todellakaan ole tuntunut työltä. Muutokset motivoi, mutta suurin motivaattori on se, että miltä minusta tuntuu.

Olo on niin paljon vahvempi ja pirteämpi.

Minulta on kysytty miten olen pystynyt tähän. Vastaus on helppo; rakastamalla itse projektia. Rakastuminen siihen ei kuitenkaan ole helppoa, minultakin se vei vuosia. Viimeksi olen liikkunut näin joskus 14 vuotiaana, kun vielä harrastin futista.

Kokeile jaksaa kuukausi. Ota kuvia ja mittoja. Unohda vaaka ja koita rakastua matkaan. Uskon, että tällä tyylillä kyseessä on varvemmin elämäntapa eikä dietti. Dieetit voi olla hyvä potku alulle, mutta pidemmän päälle täytyy oppia uudet tavat ja tottumukset.

Toivon, että minä olen nyt oikeasti oppinut loppu elämäni ajaksi ja paluuta laiskuuteen ja huonoon syömiseen ei ole.