maanantai 6. huhtikuuta 2020

Riittääkö meillä töitä ja kestääkö talous tämän?

Me mieheni kanssa molemmat työskentelemme listojen mukaan ns. kriittisillä aloilla. Minä olen varhaiskasvatuksen lastenhoitaja ja hän kuljetusalalla polttoainekuskina. Me emme siis ole ensimmäisten joukossa joiden työt kärsivät poikkeusoloista MUTTA..

Työpaikallani loppui yt neuvottelut viime viikolla. Luultavasti lomautuksia on tulossa meille kaikille ainakin muutamaksi viikoksi. On maanantai aamu kun tätä kirjoitan joten voi olla että työpäivän jälkeen olen taas viisaampi.

Ajallisesti pitäisi olla kyse vain muutamasta viikosta joten en ole huolissani. Olemme onneksi ehtineet elvyttämään talouttamme hoitovapaan jälkeen tässä puoli vuotta, joten se kestää tämän kyllä. Muistatteko kun kirjoitin loppu syksystä, että tavoitteena säästää 5000 euroa vuodessa? Sille voi työpaikan vaihdoksien, koronan ja kenties muutaman palkattoman kesälomaviikon jälkeen sanoa hyvästit. Mutta ei se mitään, kunhan saa leipää pöytään tästä tilanteesta huolimatta.

Miehellä työt vain lisääntyivät, kun öljyn hinta tuli alas nopeasti. Vaan nyt näyttää vähän hiljaiselta joten katsotaan. Ehkä sielläkin voi kohta olla lomautuksia tai pekkaspäiviä jonkun verran.

Omat somehommani näyttää jatkuvan ihan normaalisti tällä hetkellä. Kaupallisia yhteistöitä on 1-4 kuukaudessa ja kalenteri näyttää täyttyvän kesää kohden ihan mukavasti. Suuria en tällä työllä tienaa,  mutta kaikki on aina kotiin päin!

Eli toistaiseksi me olemme ok. Lomautusta en odota innolla sen takia, että lähihoitaja koulutukseni puolesta voin joutua töihin johonkin muualle silloin, kun olen lomautettua. Se ei olisi maailmanloppu, mutta mielelläni pitäisin edes sen pari viikkoa myös lapset poissa hoidosta. Vihdoin, kun se onnistuisi!

Meidän tilanne on siis oikeasti tosi hyvä moneen muun verrattuna. Kun lomautukseni on ohi ja nään miten meidän talous siitä kärsii - liiton rahoissa kun voi tässä tilanteessa kestää tovi - niin koitan parhaani mukaan tukea pienyrittäjiä. Käyn kaverini kampaamossa laittamassa hiukset viimeisen päälle kesäkuntoon, rajoitusten loputtua pidämme kesällä kavereille ohi on bileet joiden tarjoilussa ja hankinnoissa aion keskittää pienyrittäjiin. Huono olen kuluttamaan materiaan, joten kesällä ja syksyllä aion panostaa palveluihin ja kokemuksiin!

Vaikka eipä siitä lastenhoitajan palkasta niin kovin paljon tuhlattavaksi jää.

Aluksi tunsin katkeruutta ja pidin epäreiluna, että minulla ei ole mahdollisuutta jäädä kotiin tai tehdä etätöitä. Nyt olen vain kiitollinen siitä, että töitä on riittänyt. Ahdistaa muiden puolesta, kun lueskelen juttuja taloudellisesta ahdingosta. Mietin mitä voisin tehdä muiden hyväksi, mutten oikein keksi muuta kuin sen, että loppu vuoden koitan keskittää hankintoja kotimaisiin pienyrittäjiin. Niissä jutuissa jonka kukkaro antaa myöden.

Edit. Huomenna tieto lyödään vielä lukkoon, mutta näillä näkymin minut lomautetaan ensimmäisessä "sarjassa" pääsiäisen jälkeen viideksitoista työpäiväksi eli kolmeksi viikoksi. Tämä viikko ja toukokuussa sitten taas töihin,  hassua. Huomenna tämä asia vielä varmistuu virallisesti, mutta tänään sain tälläisen tiedon! 

Saapahan minunkin lapseni olla kotona..<3 Toivon, että en joudu muualle töihin ja voisimme ottaa tämän lomana. Koska kesällä sitä sitten minulla ei ole, lapsilla kyllä!

Onko teillä jatkuneet työt normaalisti näistä poikkeusoloista huolimatta?


11 kommenttia

  1. Paljon tsemppiä teille. Minä olen kotiäitinä. Mies on töissä... lomautusuhka on annettu mutta töissä vielä jos vaan tämmöisenä rajoitukset pysyy... jos lisää menee maakuntia kiinni niin en tiedä tai jos lisää tiukennellaan. Positiivisin mielin ja tilanne kerrallaan otamme tämän kokonaistilanteen:)

    VastaaPoista
  2. Meillä minä olen ollut täysipäiväinen sh-opiskelija, aiemmalta koulutukselta myös lähihoitaja. Minulla alkaa työt toukokuun alusta ja mies puolestaan lomautuksella, ei oikeastaan tilanne vaikuta taloutemme koska minä olen opiskellut pienellä opintotuella joten talous itseasiassa paranee koska itse alan saamaan täyttä palkkaa ja mies saa ansiosidonnaista joka hänellä on suhteellisen hyvä. Toki talous on jo alunperin ajateltu niin, että kestää oman opiskelun, joten meille ei ole aiheuttanut suurta huolta. Onneks itsellä ala jolla töitä riittää.

    VastaaPoista
  3. Positiivista mieltä meillä ei ole nähty aikoihin. Itse olen kotiäiti ja raskaana, mies lomautettiin ainakin kesäkuuhun asti (kokki). Talo oli tarkoitus hankkia ennen vauvan syntymää elokuun lopulla mutta eipä tässä enää lainaa saa. Oma talo olisi säästänyt meiltä asumiskuluissa ja samalla olisimme saaneet jo kauan kaivattua lisätilaa ja omaa rauhaa. En osaa sanoin kuvailla kuinka paljon ottaa päähän ja moniakaan blogeja en enää edes katkeruudessani kykene lukemaan, kun hehkutetaan positiivista ajattelua, muut ostaa taloja jne. Me myöhästyttiin sen lainan kanssa ja nyt jännitetään riittääkö rahat maksaa nykyisen asunnon vuokra. Ja kolmas lapsi siis tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Ihan kamalan paljon tsemppiä ja jaksamista arkeen. Nuo on kovin stressaavia asioita! Onnea kuitenkin odotukseen ja toivottavasti asiat ratkeavat!

      Poista
  4. Täällä kuusilapsisen perheen äiti ja maatilan emäntä, joka töitä painaa samaa tahtia kuin ennenkiin, tuotetaan ruokaa jotta tämänkin kriisin keskellä ihmiset saavat syödäkseen. Toiveissa, että ihmiset oppisivat arvostamaan suomalaista ruokaa ja tätä maataloutta enemmän tämän kriisin myötä.

    VastaaPoista
  5. Meillä molemmat on insinöörejä ja tehdään suunnitteluhommaa alalla, joka ei ole koronaherkkä ja ala sellainen, että jos valtio tekee elvytyspuuhia, niin luultavasti osa kohdistuu juuri näihin. Töiden osalta ei ainakaan heti murehtia, tosin jos kesto venyy hirveän pitkäksi, niin varmasti alkaa vaikuttamaan. Ollaan tehty työmme etänä ja alakouluikäiset lapset etäkoulussa. Etätyö ei sinänsä mikään ongelma, mutta noiden lasten kanssa ollaan helisemässä.

    Esikoinen on nelosella ja pääosin tekee itseäisesti ja teams-palaverien kera hoitaa kouluhommansa. Tokaluokkalainen taas kaipaa paljonkin apuja ja tarttis kyllä sen opettajan katsomaan hommat. Tulisieluisena neitona ei oikein usko vanhempiaa, opettajan auktoriteetti on parempi hänen suhteen.

    Kun itsellä on rahaa normaalisti, niin yritän omilla valinnoilla tukea suomalaista työtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nostan kyllä hattua kaikkien koululaisten vanhemmille jotai työskentelee kotona! Ei todellakaan ole helppoa, itsellä ei meinaa onnistua edes yhden tekstin kirjoittaminen kun lapset on hereillä :D

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.