maanantai 27. huhtikuuta 2020

Salainen keino miten ehdin tehdä tämän kaiken



Tässä nyt taas muutaman kuukauden aikana olen tutustunut useampaan uuteen ihmiseen. Tustuessa minuun tulee aika äkkiä ilmi, että minulla on kolme lasta. Sitten puhutaan töistä ja aina jossain kohtaa tutustumista tulee ilmi se, että pyöritän tässä samassa tällaista somehärdelliä myös ja koitan treenata vähintään neljä kertaa viikossa.

Ja aika usein kysytään, että miten ihmeessä minulla riittää aika tähän kaikkeen! Ja nyt paljastan suuren salaisuuteni;

Ei minulla oikeastaan riitäkään. Tai ehkä aika riittäisi, mutta akut ei. Jostain on aina tingittävä jotta ehdin tehdä kaiken mitä sinä päivänä haluan.

Jos haluan kirjoittaa illalla koneella,  jää kämppä yleensä vähän mullin mallin. Jos haluan treenata, niin lapset saavat katsoa koko pikku kakkosen tai sitten somehommat ja televisiot jää siltä päivältä. Jos taas haluan, että kämppä kiiltää, niin en hankkisi lapsia. Haha. Ei vaan, mutta jos edes vähän haluan kesyttää kaaosta, niin silloin on tingittävä jostain muusta.

Onneksi olen aika hyvä kestämään kaaosta. Siksi aika usein ehdin treenata, tehdä somea ja katsoa Frendejä. Siksi meille ei arkisin kannata tulla yllätys vierailulle, hah.

Ei mutta oikeasti. Jos haluat äitinä ehtiä tehdä kaikkea kivaa,  niin jostain on tingittävä. Ja siltikään et muuten aina ehdi.

Suunnittelemalla ja sietämällä ehdin onneksi aika usein sitä mitä haluan. Minua ei niin pieni kaaos kotona haittaa, joten usein aika hyvällä omalla tunnolla levitän jumppamaton olkkarin lattialle vaikka tiskit olisi laittamatta ja leluja hieman edessä.

Blogini on kyllä hiljaisempi kuin ikinä. Joskus kirjoitin lähes joka päivä, nyt kaksi tai kolme kertaa viikossa. Se johtuu ajasta, mutta myös siitä, että Instgram on noussut niin vahvaksi tähän rinnalle. Siellä olenkin aika paljon aktiivisempi, se on helppo ja nopea väylä. Ja koska rakastan tätä hommaa, niin teen tätä silloin kun inspis iskee ja aikaa on. Mielummin harvemmin ja innolla,  kun vasemmalla kädellä, väkisin ja usein. Vaikka toisaalta aina yhtä spontaanisti kirjoitan ja ideoin näitä, oli tahti mikä tahansa. Suunnitelmallinen bloggaaminen ei ole koskaan ollut minun juttuni.

Onneni taitaa olla myös ollut se, että meidän lapset ei harrasta vielä mitään. Kaikki työn ja päiväkodin ulkopuolelle jäävä aika on oikeasti meidän aikaa. Sitten, kun tähän lisätään vielä lasten harrastukset, niin taitaa palettini mennä sekaisin.

Ajan suhteen ei ole ongelmaa siis niinkään, vaan jaksamisen. Koska kuten jokainen pienen ja vähän suuremman lapsen vanhempi tietää, niin paras aika omille jutuille on silloin kun lapset nukkuu. Iltaunisen olen tällöin jo ihan TÖÖT ja aivan valmis sohvalle.

On siis myös osattava sietää sitä, että aina ei ehdi vaikka haluaisi. Tämä on minulle vähän vaikeaa välillä kyllä. Ärsyttää kun ei jaksa, vaikka se on ihan normaalia.

Nimittäin aamu kuudesta ilta kahdeksaan saa painaa tukka putkella. On siis ihan ok olla välillä vähän enemmän väsynyt ja jättää ne hommat tekemättä. Ei meinaan ole pelkoa, että tämänhetkisessä elämäntilanteessa jäisi aktiivisuuskellon tavoite täyttymättä.

Kiireistä, mutta ihanaa. Eniten ehkä tässä arjessa minua innostaa se, että äitiyden rinnalle on tullut niin paljon muuta. Ihana työ, somehommat ja viimeisenä tämä treenaus. Arki on kyllä hektistä ja välillä niin täynnä touhua, että aika ja akut loppuu. Mutta kuitenkin tosi mielenkiintoista ja mielekästä arkea.

On vain osattava hyväksyä se,että aina ei ehdi kaikkea just sillä hetkellä. Niin minun aikani riittää tähän kaikkeen, vaikka ei se oikeasti riitäkään. Mietin yleensä kiireisenä päivänä mitä haluan tehdä eniten ja mitä vähiten ja sitten teen ja en tee niitä asioita. Yleensä kodin siisteys häviää kaikelle muulle ja se on okei. Minä siedän aika hyvin sotkua - mutta en likaa - joten panostan sitten arkisin paljon enemmän siihen kaikkeen muuhun arkiruljanssiin.

Yksinkertaista, vaan ei niin helppoa oppia olemaan välittämättä ja ehtimättä. Mutta kannattaa opetella, se vähentää aika paljon stressiä ja lisää arjen miellekkyyttä.


6 kommenttia

  1. Moikka! Sä oot super ja huippu! Sun blogia mukava seurata, vertaistuki paras tuki. Aurinkoista kevättä ja terveyttä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihanaa kun olet siellä!!<3 aurinkoista kevättä ja terveyttä myös sinne!!<3

      Poista
  2. Allekirjoitan tämän täysin! Mulla kodin siisteys on se, mistä yleensä tingin. 😅

    VastaaPoista
  3. Ihan sama homma se on täälläkin. Minä treenaan kunnon hikitreenin kolmesti viikossa ja hyväksyn että sen ajan lapsi katsoo tablettia. Siivouksesta on joskus tingittävä myös, keittiöstä tingni harvemmin, mutta muualla onkin sitten kaaos. Sekin on valinta, aamu alkaa kivemmin kun keittiössä on siistiä vaikka muualla olisi totaali kaaos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, hyvä sinä!! Ja jep, aamukahvi maistuu kyllä paremmalta jos sen keittää siistissä keittiössä! Vaikka harvoin sen sellaisessa saan keittää :D

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.