Tyytyväisyys on usein seuraus siitä, että ei jaksa nostaa meteliä.

Tyytyväisyys on usein seuraus siitä, että ei jaksa nostaa meteliä.

Lueskelen jonkun verran mietelauseita netistä. On kiva, kun niistä saa motivaatiota ja iloa, mutta harvoin tulee vastaan niitä jotka kolahtaa just eikä melkein. Tämä mietelause oli sellainen joka kolahti. Koska se kertoo niin paljon minusta.

En jaksa välittää pikkuasioista. Jos asiat ei mene niin kuin pitäisi,  niin usein minulle riittää, että vähän edes sinne päin. Oli kyse sitten sotkusta, työstä, ruoanlaitosta tai ihmissuhteista, niin ei se niin viimeisen päälle. Asia meni niin kuin meni, jatketaan eteenpäin seuraavan hetkeen ja asiaan.

Joku teki jotakin, ihan sama jatketaan! Ruoka vähän epäonnistui, ihan sama jatketaan! Koti on vähän sotkussa, ihan sama jatketaan! Unohdin lapsen retkieväät - huonomutsi fiilis mutta sekunnin päästä - ihana sama arki jatkuu!

Kaikki ei aina mene niin kuin haluaisi. Kaikki ihmiset ei toimi samalla tavalla. Onko parempi jäädä märehtimään kuin jatkaa eteenpäin?

Elämä ei ole niin justiinsa ja se kuitenkin jatkaa kulkuaan. Se taitaa olla sen salaisuus, kun koen olevani suurimman osan ajasta tosi onnellinen ja tyytyväinen ihminen. Jollain tapaa sanoisin olevani aika vähään tyytyvä ja helposti onnellinen, mutta ehkä tämä on vain seuraus siitä, että koitan aina keskittyä siihen hyvää josta voin olla onnellinen.

Suustani saattaa kuulla usein ihan sama, kaikki käy. Se ei tarkoita, ettenkö välittäisi, vaan sitä, että oikeasti minulle ei ole väliä. 

Mutta en minä kyllä jaksa välittää. Mitä tulee esimerkiksi turhiin ihmissuhdedraamoihin. Minulle on joskus sanottu, että minä vaan naurekselen enkä huomaa edes jos joku piikittelee minua. Se ei suinkaan pidä paikkaansa, minä en vaan aina jaksa välittää. Uhrata hyvää mieltäni hänelle joka ei osaa käyttäytyä toisia kohtaan tai uhrata hyvää mieltäni hänelle joka draamaa haalii ympärilleen.

Jos meinaan joku on mulkku niin se on mulkku.

Minulta vie enemmän energiaa lähteä vääntämään toiselle käytöstapoja, kuin olla välittämättä ja antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Ja vaikka puhun ääneen asioista, ongelmista ja epäkohdista, niin tunnetasolla voin olla tällä en jaksa nostaa meteliä asenteella mukana. Koska silloin siitä keskustelusta, ongelmasta ja riidasta on paljon helpompi jatkaa normaalia arkea. 

Tämä on ihan tiedostettu ja harjoiteltu tapa ainakin työelämässä olla nostamatta meteliä kaikesta ja olla välittämättä heti muiden fiiliksestä. Nimittäin olen todella tunteva ihminen. Jollain tapaa hyvinkin herkkä ja empaattinen. Työelämässä aika nopeasti huomasin, että muiden tunteet ja fiilikset tarttuivat minuun herkästi ja annoin itseni ajatua niiden mukaan.

Ja välillä niistä negatiivista tunteista ja draamasta oli hyvin vaikea päästää irti.

Erityisesti päiväkodin arjessa tästä ajatustavasta on ollut suuri apu. Naisvaltaisilla aloilla riittää draamaa - yleistystä, mutta kyllä te tiedätte mitä tarkoitan - ja kiireinen ja hektinen arki pääsee joskus ihon alle. Silloin koitan kääntää en välitä moodin päälle ja keskittyä vain siihen positiiviseen.

Tämä ei aina toimi, mutta koitan treenata sitä koko ajan lisää. Koska huomaan, että kun jaksan välittää vähemmän niistä turhista ja negatiivista asioista, niin olen itse iloisempi ja onnellisempi.

Onhan minullakin huonot hetkeni. Ne hetket, kun ne huonot ajatukset ja pikku asioihin takertuminen ottaa vallan. Mitä nopeammin ne tiedostaa ja yrittää pysäyttää, sitä helpommin se onnistuu. Ainakin minulla. Nimittäin jos johonkin tunteeseen takertuu tai jotain asiaa jää vellomaan, niin siitä on aina vain vaikeampi päästää irti.

Tyytyväisyys on usein seuraus siitä, että ei jaksa nostaa meteliä. Niin hyvin sanottu, niin loistavasti totta. 

Draama, narina, nurina ja pikku asioihin takertuminen kun ei oikeastaan anna minulle muuta kuin huonoa fiilistä.

Onko se nyt niin kamalaa? Oliko se maailmanloppu? Onko asia oikeasti niin iso vai tekeekö tunne siitä suuren? Kannattaako asialle uhrata noin kovasti aikaa, ajatuksia ja energiaa? 

Näillä lauseilla koitan saada itseni hereille huonon tunteen ottaessa liikaa tilaa mielessäni. 

Toki olenhan minä luonteeltani myös tällainen aika letkeä ja iloinen optimisti. Ehkä vähän naiivi ilopilleri. En loukkaannu tai suutu helposti ja lepyn sekunnissa. Hallittu kaaos ja tämä mietelause, ne on niin minua. 

Olen myös oikeasti aika herkkä, joten ehkä tämä on tapa vähän myös suojella itseäni. Kun ei välitä ja päästä ihon alle, niin ei tarvitse märehtiä ja olla murheellinen. Kun ne toisten tunteet vaikuttaa välillä oikeasti ihan liikaa. Näin on parempi, tämä on ollut hyvä tapa opetella.

Mielummin omassa kuin muiden kuplassa.