Kerro lastesi kuullen miten ihana olet

Hei äiti. Sun maha on ihanan pehmeä! Äiti, sun reidet on tosi isot kun oot jumpannut! Äiti, sun peppu on niin iso, että se heiluu, kun tanssit! 

Mitä sinä vastaat, jos lapsesi sanoisi sinulle näin?

Minulle on sanottu. Yleensä naurahdan ja sanon, että eikös? Äiti on aika ihanan pehmeä ja iso, koska olen aikuinen. Me olemme kaikki niin erilaisia ja eri kokoisia. 

Lapset imee meistä niin paljon. Miksi opettaa heille, että isossa olisi jotain vähemmän hyvää? Miksi opettaa heille, että pehmeä maha olisi jotenkin huono asia? Lapset kun oikeasti sanovat kaiken niin vilpittömästi. Eivät he tarkoita loukata. Eivät he tiedä, että meidän aikuisten maailmassa iso ja pehmeä voi olla loukkaus. Heille se on vain hauska asia, kun äidin mahaa voi vähän sheikata.

Minä naisena ja vanhempana haluaisin, että lapseni saisivat kasvaa juuri sellaisiksi kuin ovat ilman ulkopuolelta tulevia paineita olla tietynlaisia. Se tuskin on mahdollista, mutta omalla esimerkilläni ja kasvatuksellani voin vaikuttaa siihen miten he erilaisuuden ja oman kehonsa kokevat. Minä vanhempana voin pienessä, mutta tärkeässä mittakaavassa taistella kotona ulkonäköpaineita vastaan. 

Jotta lapsillani olisi hyvät eväät rakastaa itseään juuri sellaisen kuin ovat.

Olen aina kokenut, että minulla on hyvä itsetunto. Tykkään itsestäni tällaisena kuin olen enkä hauku omaa ulkonäköäni. Osa johtuu varmasti omasta luonteestani, koska keskityn usein positiivisiin asioihin. Mutta kyllä yksi iso syy on minun kasvatukseni.

Olen ennenkin siitä puhunut; minun lapsuuden kodissani ei laihdutettu. Ei moitittu ulkonäköä, liikuttiin sen hauskuuden ja terveellisyyden takia. Uskon, että tällä on suuri vaikutus siihen, että olen kokenut olevani aina sinut itseni ja kroppani kanssa. Isona ja nyt vähän pienempänä. En muista ikinä kuulleeni, että vanhempani olisivat arvostelleet omaa ulkonäköään. Meillä muutenkin keskityttiin paljon enemmän siihen sisäiseen kauneuteen. Muistan usein teininä kuulleeni lauseen; ei sun tarvitsisi meikata, olet kaunis ilmankin. 

Tietysti vedin silti pakkelit poskiin ja mustat paksut kajaalit luomiin, hah. 

Tajusin kuitenkin tätä tekstiä luonnostellessani, että harvoin minäkään sitä sanon ääneen. Katson itseäni peilistä ja nään kivat vaatteet, kivan kampauksen ja ihanan naisen. Vaan harvoin muistan sanoa sen ääneen; vitsit mä olen kiva tyyppi. 

Kehun lapsia paljon. Olet kaunis, olet ihana,  olet taitava ja ihanaa, kun sä olet just sä. Mutta muistanko heidän edessä kehua myös itseäni? En muista. Pitäisi kyllä useammin. Koska eiväthän he tiedä, että minä rakastan itseäni jos en sitä joskus sano ääneen. He näkevät kyllä, että olen onnellinen ja itsevarma nainen. Mutta se, että kertoisin sen sisällä olevan tyytyväisyyden myös ääneen olisi aivan loistavaa. 

Jotta he oppisivat sen, että itseään saa rakastaa juuri sellaisena kuin on. Ja sen todellakin saa sanoa ääneen. Itsensä kehuminen ylpistymisen pelossa on meidän kulttuurissa aika vieras ja vaikea käsite. Sekin olisi hienoa muuttaa pienin askelin.

Älä moiti itseäsi lastesi kuullen. Näytä teoin ja sanoin miten ihana olet itsesi mielestä. Kerro ääneen missä olet taitava. Missä tänään onnistuit ja mistä olet tänään ylpeä. Se ei ole aina helppoa, mutta sen voi opetella. Esimerkin voima on nimittäin suurempi mitä sitä osaisi kuvitellakaan.