Salille menemiselle oli ennen iso kynnys

...Vaan eipä ole enää. Nimittäin nyt tiedän mitä siellä tehdään! 

Aloitin aktiivisen liikunnan helmikuussa ryhmäliikuntatunneilta ja sille tielle jäin. Vaihdoin työpaikkaa, vaihdoin salia. Ensisijaisesti katselin ryhmäkiikuntatuntien anteja, koska niillähän minä kävisin. Enhän minä missään salilla käy! Enhän ole koskaan tykännyt puuhasta. 

Kun kuitenkin asiaa enemmän tutkailin ja mietin, niin kyse ei ole ollut siitä etten pitäisi siitä. Vaan enemmänkin siitä, että en todellakaan tietäisi mitä siellä pitää ja kannattaa tehdä. Kuntopyörällä pyöräillessäni ennen tunteja silmäilin laitteita; mitä ihmettä noilla tehdään? Tiedän jotain, mutten todellakaan tarpeeksi. 

Aikuisena sitä harvemmin poistuu omalta mukavuusalueltaan ja sitä saliurheilu minulle oli; omalta mukavuusalueelta poistumista. En osannut joten en oikeastaan edes yrittänyt. Rikkoisin kuitenkin sekä itseni että laitteet. Ja ihmiset katsoisivat tietysti, että mitä tuokin tuolla räpeltää. 

Vaan nytpä voin sanoa, että minullapa on oikein oma saliohjelma! Tästä se salillakäynti lähtee.

Otin tosiaan vuoden jäsenyyden salille ja siihen kuului ohjauskäynti. Ohjauskäynnin piti olla jo huhtikuun alussa, mutta koronan takia peruutin sen. Nyt se vihdoin oli ja voi että miten siitä tykkäsin!

Olimme sähköpostivieatitelleet ja kerroin toiveeksi jonkun helpon ja yksinkertaisen koko kropan saliohjelman jonka voisin käydä tekemässä, kun en tunneille pääse tai ehdi. Kävimme ohjaajan kanssa yhdessä läpi ohjelman liike ja laite kerrallaan. Hän näytti oikean tekniikan ja merkkasi paperiin painot joista lähtisin liikkeelle. Juttelimme, että tuntien lisäksi ohjelma olisi hyvä vetää läpi pari kertaa viikossa ja jo luultavasti muutaman viikon päästä huomaisin,  että painoja saa lisätä!

Siellä minä nyt sitten menen valkoinen A4 kädessä ja suoritan ohjelmaani. Ja on muuten ihan sairaan mahtavaa! Hyvin erilaista kuin tunneilla, mutta kivaa vaihtelua! Ja helpompi sovittaa aikatauluihin kuin ryhmäliikuntatunnit , kun sali on auki 24/7. 

Kynnys salille menemiselle laski huimasti, kun tiedän mitä siellä tehdään. Sain todella selkeät ja hyvät ohjeet touhuun ja kehoituksen tulla vaan rohkeasti kysymään heti jos jokin asia askarruttaa. 

Ja näin jälkiviisaana voin todeta, että onneksi salille menemiselle on ollut kynnys enkä ole siellä käynyt. Olisin aika varmasti rikkonut itseni tai ainakin saanut vähemmän hyötyä treenistä. Netti nykypäivänä on täynnä tietoa ja erilaisia ohjelmia, mutta suosittelen kaikille ainakin yhtä ohjauskäyntiä ennen aloittamista. Minä ainakin pidin siitä kovasti, että katsottiin tekniikka yhdessä läpi jotta tiesin mitä tehdä enkä rikkoisi itseäni. 

Vähän alustavasti mietittiin, että syksyllä otetaan uusi aika ja varmistetaan, että tekniikat ovat pysyneet oikein ja jutellaan jos ohjelmaa haluan päivittää. Aika mahtavaa. Kyllä sitä vaan ammattilainen on ammattilainen!

Minulle yksi iso kynnys salille menemiselle on myös ollut se, että mielikuva salilla kävijöistä on tosi timmi ja urheilullinen. Sellainen olo, että kun minä menisin, niin siellä vaan katsottaisiin mitä tuokin täällä tekee. Onkohan syy tälle mielikuvalle salien mainoskuvat? Niissä kun ei paljon tällaisia aloittelijoita ole näkynyt. Tiedä sitten.

Sitä voisi ajatella, että ihan sama mitä muut ajattelee. Niin kuin yleensä yritänkin. Mutta,kun on uuden asian edessä aika epävarmana, niin minunkin hyvä itsevarmuuteni ottaa aika paljon osumaa.

Ja kun oikeasti tämä pelko ja hullu mielikuva on osoittautunut aivan turhaksi.

Siellä käy ihan tavallisia ihmisiä. Enemmän tai vähemmän treenanneita. Osa vain tunneilla, osa vain salilla. Minä molemmissa.  Ja henkilökunta on niin mukavaa että.

Monta muutakin siellä kävelee se samanlainen A4 kädessä tähdäten vahvempaan, terveempään ja paremmin voivaan  itseensä. 

Että summasummarum; nyt kun sanon meneväni salille, niin voin oikeasti mennäkin sinne salin puolelle enkä ohjatulle tunnille. Niin siistiä.

Ja niin helppoa. Tänäänkin kävin salilla ennen töitä,  koska miehen iltavuoroviikko ja näin ollen illat menee lasten kanssa touhutessa ja arkea pyörittäessä. Ja oli aamulla hienoa huomata, että syvällä tuolla jossakin on todellakin jokin muuttunut sitten viime vuoden. Ei nimittäin vielä hetki sitten olisi tullut mieleenkään lähteä liikkumaan ennen töitä ajatuksella, että muuten en tällä viikolla oikein pääse. Olisin vain antanut olla ja palkinnut itseni loppuviikosta kenties vielä suurella määrällä herkkuja.

Ei ne kilot. Ei oikeastaan ne sentitkään. Vaan oikeasti tämä fiilis, kun tajuaa, että sitä ihan oikeasti haluaa elää terveellisesti ja voida hyvin. Ja vielä enemmän se, että voi rehellisesti sanoa rakastavansa tätä hommaa.