Ja se jokin käytetään tietysti omiin lapsiin, kotiin tai harrastuksiin. Ihanaa! Töiden vähentäminen oli paras päätös ikinä!
Monii on kysellyt miten tämä käytännössä toimii päiväkotimaailmassa. Se toimii niin, että minä teen 6 h päiviä. Nyt hieman lomautukset sekä kesälomat häiritsevät "järjestelmää" joten työvuoroni alkavat usein vasta kymmeneltä. Syksyllä kuitenkin olisi tarkoitus tehdä joko 8 tai 9 alkavia vuoroja, jotta meidän ekaluokkalainen ei joutuisi olemaan kauan kotona yksin. Syksyllä minut sijoitetaan töissä kolmen aikuisen ryhmään, jotta homma toimii arjessa. Vaatihan tämä tietysti joustoa ja ymmärrystä työpaikalla, onneksi kuitenkin on tällainen mahdollisuus!
Työnantajahan on velvoitettu tarjoamaan lyhyempää työaikaa, mutta ymmärtääkseni työnantaja voi valita onko mahdollista tehdä lyhyempää päivää vai neljän päivän viikkoa. Meillä ei jälkimmäisestä olisi mitään hyötyä joten onneksi tämä onnistuu näin!
Tänäänkin on ihanaa, kun ehdin kunnolla touhuta lasten kanssa ja ehdin myös jumppaan, kun ne vihdoin taas alkavat! Ihana, ihana arki! On myös ollut äärettömän rentouttavaa, kun äärivuoroja ei ole enää ollenkaan. En joudu miehen iltavuoroviikkoina miettimään miten ehdin hakemaan lapsia hoidosta vai hakeeko joku muu.
Lapset ovat myös selkeästi nauttineet lyhyemmistä päivistä ja rauhallisista kympin aamuista, kun ei ole ollut kiire mihinkään.
Mitä taloudelliseen puoleen tulee, niin taloutemme kärsii tästä ehkä sataeuroa kuukaudessa. Eli todella vähän. Päivähoitomaksumme nimittäin pienentyivät, koska tuloni vähenivät. Ja jos tähän lasketaan syksyllä säästettävä iltapäiväkerhon maksu, niin mehän taidetaan itseasiassa olla aika plus miinus nollassa. Ellei jopa plussassa. Kelalta kun saa sitä joustavaa hoitorahaa. Yleensähän olisi mahdollisuus myös tiputtaa lasten tuntimäärää päiväkodissa, mutta meidän lasten päiväkoti ei tarjoa hoitoa 70% hoitoajalla, joten täydet tunnit heillä virallisesti on. Eli maksamme täysistä tunneista vaikkemme niitä ikinä käytä.
Toisaalta tämä on myös kiva, ei ole tuntien puolesta kiire hakemaan tyttöjä jos nopeasti haluan töiden jälkeen vaikka käydä kaupassa.
Että miksipäs en tehnyt tätä heti, kun palasin äitiyslomalta!? En todellakaan tiedä.
Enemmän aikaa, vähemmän kiirettä ja stressiä. Todellakin oikea päätös.
Alustavasti olen sanonut tekeväni tätä vuoden loppuun asti, kun nuorimmainen lapsemme täyttää kolme. Mutta myös ykkös- ja kakkosluokan vanhemmat ovat oikeutettuja tähän lyhyempään työviikkoon, niin luulen, että jatkan tätä vielä kauan. Kun kerta mahdollisuus on ja taloutemme ei siitä kärsi. Toki kelan maksama raha pienenee, mutta olisiko ollut vain 70 euron ero. Sitten, kun esikoisesta loppuu tämä oikeus, menee keskimmäinen kouluun. Kun hänestä loppuu, menee kolmas lapsemme kouluun. Eli tässä tosiaan olisi vuosien mahdollisuus lyhyempään työaikaan, hah.
Kannatti tehdä lapset pienellä ikäerolla. Vihdoin se vuosien unettomuus ja harmaat hiukset palkitaan. Ah hah haa!
Ei kai. Mutta onhan tämä kyllä ihana muutos meidän arkeen! Ja jää enemmän vielä aikaa näille somehommillekin. Lapset nauttivat tästä myös, mutta pakko myöntää, että itseni takia tämän tein. Kyllästyin kiireeseen, stressiin ja siihen, että kellosta loppui aika. Kun hoidan arkea joka toinen viikko paljon yksin, niin todellakin suon tämän helpotuksen itselleni.
Ihana uusi arki! Me niin nautitaan.
Eikö ole niin, että vanhemmalla on oikeus tehdä lyhennettyä työviikkoa siihen Asti että lapsi pääsee toiselta luokalta? Eli myös silloin kun lapsi on alle kouluikäinen, mutta yli kolmevuotias. Silloin ei kuitenkaan saa kelalta mitään. Vai olenko ymmärtänyt väärin? Itselläkin on aikomus tehdä 80% kun palaan hoitovapaalta. Entä kun on vaihtanut työpaikkaa, onko siinä joku tietty aika mikä pitää olla töissä ennen kuin on oikeus lyhennettyyn?
VastaaPoistaTotta, näinhän se onkin! Kelalta tosiaan saa rahaa vain alle 3 vuotiaasta lapsesta TAI 1 & 2 luokkalaisen vanhempi. Koululaisesta saa vähän vähemmän, muistaakseni n. 80 euroa vähemmän! :) eli noina "välivuosina" ei saa mitään kelalta mutta tosiaan oikeus on tehdö lyhyempää päivää. Kiitos tästä, en tajunnatkaan että asia on noin! Olin vaan nämä raha asiat selvittänyt:D
PoistaTyönantajan kanssa saa sopia toki tietysti nämä asiat, mutta 6kk pitää olla samassa työpaikassa ollut jotta on oikeus tähän! :)
Itsekkin olen tehnyt lyhempää 80% työaikaa jo 1,5v ja on kyllä ollu paras päätös ikinä! Jaksan arjessa niiiin paljon paremmin. Nyt syksyllä joustava hoitoraha loppuu kun pienin täyttää 3v, mutta oon jo pyytänyt esihenkilöltäni, että saisin tätä jatkaa siitä huolimatta ja hän on luvannut sen onnistuvan. Onneksi tajusin sillon 1,5v sitte tarttua tähän mahdollisuuteen!
VastaaPoistaMahtavaa, hyvä sinä!! On tämä kyllä ihanaa! :)
PoistaItse teen myös päätyössäni 30h/vko työaikaa mutta lisäksi olen tehnyt myös tutkimushommia erikseen laskutettavaa ja sen vuoksi en saanut enää Kelalta rahaa, kun kokonaistyöaika oli kuitenkin yli 30h/vko. Eli jos nostat sitä Kelan rahaa muista myös palkallisista sometöistä mainita tai saattaa tulla vielä takaisinmaksu eteen. :)
VastaaPoistaHei kiitos, täytyykin soitella kelaan tämän asian tiimoilta! :)
Poista