6 kk elämäntapamuutosta takana!

Heinäkuu on melkein jo ehtoon puolella ja se tarkoittaa sitä, että elämätapamuutosta on takana puoli vuotta. Avasin asiaa jo hiukan Instagramin puolella, mutta asiaa on niin paljon, että eihän se yhteen kuvatekstiin mahdu.

Kuten jo Instagramissa muutama päivä sittem totesin; vaikka muutokset ovat olleet jo ulkoisia, niin suurin ja tärkein muutos on se sisäinen muutos.

En nimittäin olisi voinut kuvitella vielä tammikuussa, että oikeasti tulee vielä se päivä, kun herään aamulla pari tuntia aikaisemmin jotta ehdin salille ennen töitä. En olisi voinut kuvitella, että kolme kertaa viikossa liikuntaa tuntuu joskus vähältä.

Muistan miten helmikuussa sain ilmaisen jäsenyyden eräälle salille. Olin vähän njääh, mutta mennään nyt. Melkein jopa peruin sen. Pyysin siskoni kaivamaan vanhat futsal kenkäni autotallistaan. Ajattelin etten viitsisi ostaa uusia, kun jos en kuitenkaan innostu liikunnasta. Menisi rahat kengissä ihan tuhlaan.

Innostuin. Innostuin niin paljon. Vaihdoin työpaikkaa ja heti ensimmäisen työpäivän jälkeen painelin läheiselle salille ja solmin vuoden jäsenyyden. Vuoden siksi, että se oli hivenen edullisempi ja pihinä tiesin, että se motivoisi myös käymään salilla ettei menisi rahat tuhlaan.

Tuli korona ja saliurheilu jäi. Jatkoin kuitenkin aktiivisesti kotona jumppaamista niillä muutamilla välineillä joita minulla oli. Netti oli niin pullollaan ohjeita! Koko huhtikuun jäsenyyteni oli jäissä ja toukokuun lopulla, kun koulut aukesivat palasin ohjatuille tunneille. Meillä oli vihdoin jäsenyyteen kuuluva ohjaustunti personal trainerin kanssa ja sain oman saliohjelman.

Kaiken tämän rinnalla olen opetellut syömään oikein. Olen syönyt jo pitkään ihan perus terveellisesti, mutta myös korvannut kunnon ruokaa herkuilla. Olen syönyt liian vähän siihen nähden mitä jo pelkkä varhaiskasvattajantyö ja kolmen lapsen äidin arki kuluttaa. Ostin keittiövaa´an ja se on vasta opettanut miten paljon sitä oikeasti saa syödä sitä ihan oikeaa ja ravitsevaa ruokaa, jotta jaksaa. Herkuttelen edelleen, mutta kohtuudella. Useimmiten. Ja vaikka herkuttelisin enemmän esimerkiksi viikonloppuisin, niin en tee sitä mitä ennen tein; en jätä sitä oikeaa ruokaa syömättä jotta voisin ahmia herkkuja. 

Eräs perjantai ilta tein näin ja painelin lauantai aamuna jumppaan. Ei noussut painot ei, kun ravitsemus oli edellisenpä päivänä ollut todella huono.

Motivaattorina toki on toiminut myös ne ulkoiset muutokset. Vaakaa kyttäsin jossain kohtaa, mutta tiedättekö. Painan oikeastaan saman verran näissä molemmissa kuvissa, vaikka muutos silmällä onkin todella huomattava. En siis ole vaa´an ystävä ja suosittelija. Parasta on kuitenkin ollut huomata miten oikeasti voimistun ja jaksan paremmin. Saliohjelmassa olen saanut jo lisätä painoja ja ohjatuilla tunneilla jaksan jo niin paljon paremmin! 

Minulle on sanottu, että olen tehnyt upeasti duunia tämän muutoksen eteen. Sen voi sanoa näin, mutta tiedättekö mikä on kaikkein parasta tässä kaikessa? Tämä matka on tuntunut kaikelta muulta kuin duunilta. Olen nauttinut jokaisesta hikipisarasta, jokaisesta onnistumisesta, lisätystä paino grammasta tangossa ja ankka kävlystä, kun reidet ja takapuoli on niin jumissa ettei tosikaan.

Ehkä nyt puolen vuoden jälkeen voin unohtaa sanan elämäntapamuutos ja käyttää vain sanaa elämäntapa. Minä urheilen! Monta kertaa viikossa. Ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen panostan liikuntaan ja kehoni hyvinvointiin näin paljon ja näin säännöllisesti. 

Ehkä nyt olisi jo aika uskaltaa myös ostaa ne uudet kengät. Eihän noissa vanhoissa futsalkengissä mitään vikaa ole, mutta varmasti parempiakin löytyy! 

Minulta kysytään usein miten onnistuin. Miten pidän motivaation yllä? Ei minulla ole siihen mitään selkeää vastausta. Rakastuin lajiin. Kun tehty treeni tuottaa tulosta, niin motivaatio kasvaa. Kuitenkin tärkein tässä onnistumisessa on ollut se, että nautin tästä ihan oikeasti. Minun on niin paljon parempi olo kuin puoli vuotta sitten. 

Tämä fiilis ja hyvä olo on se paras motivaattori.