Mitä sitten seuraavaksi?

 Istun keittiössä aamukahvilla. Kuuntelen jääkaapin surinaa ja ajatukseni harhailee matoakvaariosta lottovoittoon. Lapset nukkuu ja mietin miten kiva olisikaan voittaa sellainen summa jolla saisi maksettua asuntolainan pois. Hymyilen ja muistelen miten kävin kerran keskustelua lottovoitoista ja sanoin, että minulle riittäisi asuntolainan kattava voitto. Tai edes tulevan autotallin kattava. Haaveenikin ovat hieman vaatimattomat ja realistiset, osaanko minä haaveilla?

Mistä minä haaveilen? En oikeastaan mistään ja sitten taas kaikesta ihan normaalista. Voiko sitä sanoa haaveiluksi vain vaan toiveiksi? Onko niillä mitään eroa muuten kuin että toista sanaa käytetään prinsessasatujen sivuilla enemmän?

Aamukahvi vähenee kupista kovaa vauhtia ja lapsetkin pitäisi herättää. Enkö tosiaan unelmoi mistään!? Terveestä elämästä ja niin edelleen. Mutta mitä minä haluan tehdä seuraavaksi!?

En mitään. Ehkä vain nauttia tästä elämänvaiheesta, kun mitään suuria muutoksia ei ole nyt horisontissa. Suurin osa aikuisuuden vuosistani on mennyt siihen, että olen raskaana tai hoitanut uutta perheenjäsentä. Sitten vaihdoin työpaikkaa. Ja taas vaihdoin.

Elämäni on viime vuosien aikana ollut niin täynnä niitä elämää suurempia muutoksia, että nyt haluan vain olla ja nauttia.

Ehkä haaveilen siis siitä, että tämä rauhallinen ja seesteinen - sanonko kolmen lapsen äitinä näin!? hahahaa - elämänvaihe jatkuu vielä kauan. Kaikki on tällä hetkellä niin hyvin. Sanotaan, että tavoitteita olisi hyvä olla. Mutta kun arki on niin hyvää kuin se tällä hetkellä on, niin juuri nyt ei ole tarvetta tavoitella mitään.

Muuta kuin ehkä parempia tuloksia salilla ja muutama lisätunti kelloon joka vuorokausi. Tavoitteena on pysyä terveenä tämä talvi ja saada rautavarastot täyteen. Tavoitteena on muistaa lasten retkieväät ja koittaa opetella olemaan vähän järjestelmällisempi. Hallittu kaaokseni, kun tuppaa nyykypäivänä olemaan vain kaaosta. 

Mitä siis sitten seuravaaksi? En tiedä. Kerron kun sen aika tulee. Voi olla, että keksinkin yhtäkkiä jonkun tavoitteen tai unelman ja lähden sitä kohti. Voi olla, että nautin tästä olosta vuosia. 

Ainut jonka voisin nyt nimetä haaveeksi tai tavoitteeksi on pieni ajatus siitä, että jossain kohtaa lähtisin opiskelemaan varhaiskasvatuksen sosionomiksi. Joskus väitin, että en ikinä aio, mutta pikkuhiljaa ajatus on kypsynyt. Olen unelmieni työpaikassa ja rakastan työtäni. Miksi en oppisi uutta ja syventäisi jo opittua? 

Niin ja haaveilen, että raaskisin panostaa uuteen tietokoneeseen. Sellaiseen jonka aukeamiseen ei mene varttia ja jonka akku kestää enemmän kuin kymmenen minuuttia.

Ehkä siis haaveenani on päästä kouluun jossain kohtaa. Se voi olla pitkä tie ja se voi vaatia yritystä. Ennen kaikkea se vaatii jaksamista ja keskittymiskykyä. Ja kun aamukahvi nyt loppui ja silmät ovat edelleen puoliummessa, niin vielä ei ole opintojen aika, hah. 

Teksti vielä tiivistettynä ja otsikkoon vastaten; Ei mitään ja kuitenkin vähän tätä kaikkea mitä jo teen.