Neljäs äitiysloma..?

Loppiainen katkaisi kuluneen viikon ihanasti. Loppiainen oli päivä, kun emme tehneet mitään ja taas kuitenkin teimme.

Olimme puistossa aamupäivän naapureiden kanssa. Viikkasin pari koneellista pyykkiä, hieman siivosin. Nukuimme päiväunet, join iltapäiväkahvin rauhassa hyvän sarjan parissa ja taas iltapäivällä painelimme naapureiden kanssa ulos leikkimään. Niin arkinen, mutta niin spesiaali päivä.

Tällaisia olivat lähes kaikki päivät äitiyslomalla, pitäisikö sittenkin vielä neljännen kerran...Miksipäs ei. Jos äitiysloman voi pitää näiden kolmen lapsen kanssa. Raskaus ja vauva? Ei kiitos. Mutta tuollaiset kiireettömät, aikatauluttomat ja jopa tylsät päivät olisivat kyllä tervetulleita. 

Kyllähän minä senkin sitten taas muistan miten tylsää äitiyslomalla oli. Olin kolmannen kerran kotona yli kaksi vuotta jos raskausajan sairausloma lasketaan joten ei ihme, että siihen tylsyyteen kyllästyi. Kun ei todella ollut mihinkään kiire. Koskaan. Olihan se pidemmän päälle aika tylsää. Toisaalta taas oli ihana tilanne, kun muutimme uuteen kotiimme ja tässä ihan naapurissa oli muitakin äitiyslomalaisia. Aina oli seuraa jos vain tahtoi! 

Kolmas äitiysloma ja hoitovapaa oli paras. Ehkä juuri siksi, kun oli aina seuraa. Ellei muita aikuisia, niin omat lapset. Meidän vanhimmat lapset jäivät nimittäin kotiin myös kanssani, kun kuopuksemme syntyi. Se oli paras päätös ikinä. Meillä oli niin kiireetöntä ja hidasta arkea.

Olihan se myös oikeasti sitä tylsyyttä. Kaipasinhan minä työhönpaluuta ja aikatauluja. Mutta onhan se juurikin niin, että sitä kaipaa mitä juuri sillä hetkellä ei ole. Nyt selvästi kaipaan kiireettömyyttä ja aikatauluttomuutta. Ja onneksi niitä on aina välillä arkivapailla ja viikonlopuilla saatavilla.

Tässä kirjoittaessani heräsi myös ajatus, että eihän mikään estä minua säästämästä rahaa ja pitämästä jossai kohtaa "miniäitiyslomaa" lasteni kanssa. Miten ihana ajatus olisikaan pitää kolmen kuukauden kesäloma tai muuten vain muutama kuukausi vapaata jossakin kohtaa vuotta. 

Koska niinhän se on, että ei omien lasten seuraa ja heidän kanssaan vietettyä aikaa voita mikään. Varsinkaan nyt, kun heistä saa välillä pitää myös vapaata. Sitä yhteistä aikaa arvostaa aivan eri tavalla nyt, kun sitä on vähemmän. Nimittäin kyllä se niinkin oli, että töihin paluussa ihanaa oli myös se, että sai olla muutakin kuin äiti.