Relataan. Ei ne lapset siihen lumen syömiseen kuole.

Seurasin tänään sivusilmällä keskustelua jossa sivuttiin jokaiselle näin talvena tuttua aihetta; lasten lumen syöminen. Kuinka monta kertaa yhden ulkoilun aikana täytyy sanoa lapsille, että älä syö sitä lunta. Älä, älä ja älä!! Olen useasti pohtinut, että mitä järkeä siinä kiellossa on.

Kun ne lapset syö sitä kuitenkin. Ja eihän se mitään ydinjätettä ole, vaan lunta. Ihan tavallista lunta.

 Ennen kuin aloin kirjoittamaan tätä tekstiä, niin toden totta googletin onko lumen syöminen vaarallista. Joo muutaman silmäyksen jälkeen tulin juuri siihen tulokseen minkä jo oikeastaan ounastelinkin ; jos kakka - kirjaimellisesti - nakki käy, niin lumessa voi olla kakkabakteereja joista lapsi saa vatsataudin. Ja ehkä sitä saavikaupalla ei kannata syödä, eihän se puhdasta ole

MUTTA

Syöhän lapset keppejä. Hiekkaa, räkää, pölyä. Keksejä pissaisilla sormilla ja niin edelleen. Voisin melkeinpä vannoa, että se lumi ei ole likaisin asia jonka lapsi laittaa päivän aikana suuhunsa.

Ja siltikin löydän aina itseni kieltämästä lapsiani syömästä lunta. Ja töissä tietysti kiellän myös. Mutta pakko myöntää, että rupean olemaan tässä kieltämishommassa aika laiska. Kun ne syö sitä lunta kuitenkin. Vaikka sitä olisi sulatettu ja tutkittu miten paljon, niin sen herkullisuutta ei vaan voi estää. Yksinkertaisesti pieni lapsi ei vaan pysty kontrolloimaan omaa käytöstään sen herkullisen lumen edessä niin, että kertalaakista - tai koskaan - tottelisi kehoitusta olla syömättä luonnon omaa jäätelöä. Meille ötököitä ja kakkabakteereja täynnä olevaa lunta, lapsille ääretön jätskibuffa.

Ehkä siis vaihdan mantran älä syö lunta sellaiseen mantraan kuin älä syö keltaista lunta. Hah. Ei mutta oikeasti. Se kun ei mitään oikeasti auta. Muistan itsekin lapsuudestani sen, että kerran ensimmäisellä luokalla koulumatka kesti tolkuttoman kauan, koska olimme kaverini kanssa tikkarimetsässä. Eli syömässä puiden oksilta lunta. Saatinpahan päivän protskut hämähäkeistä hei! Ja hengissä tässä ollaan siltikin.

Itsehän sain lapseni syömästä jäätä ulkona sillä, että lupasin jäädyttää heille iltapalaksi jääpaloja. Siinä he sitten tyytyväisinä rouskuttivat gurmee iltapalaansa keittiönpöydän ääressä.

Se on vaan lunta. Ja sitä on ilmeisesti aivan helkkaristi aamulla taas auton päällä. Ehkä sanonkin siis lapsilleni, että saatte syödä lunta niin paljon kuin jaksatte kunhan syötte sen auton päältä. Jäisipähän minulle vähemmän harjattavaa!

 

Viiiitsi vitsi. Ehkä. 

Tiivistettynä tämä teksti; relataan.