Välillä mietin, että tässäkö lapseni ovat? Kaikki on tapahtunut niin äkkiä, että vasta näin jälkikäteen sitä havahtuu välillä miettimään. Kolme raskautta ja vauvaa 4,5 vuoden sisällä. Kolme raskautta ja vauvaa enemmän mitä osasin koskaan toivoa.
Kun 19 vuotiaana julistin etten koskaan halua lapsia, niin vähänpä tiesin. Mistä kaikesta olisikaan jäänyt paitsi. Onneksi kohtalo - ja huono ehkäisy - puuttui peliin ja tammikuussa 2013 tajusin olevani raskaana. Vaikka juuri puoli vuotta ennen vannoin ettei lapset olisi minun juttuni.
Mitäpä niin nuori minä elämästä tiesi. Ei juurikaan mitään. Salmarisnapsin maun se tunnisti ja tiesi mistä löytyisi edullisimmat meikit. Mutta omista lapsista ja haluistaan se ei tiennyt mitään. Kuitenkin se 19-vuotias minä tiesi heti, että äiti minusta tulisi. Lastemme ikäeroista voi arvata, että olihan ne omat lapset sitten kuitenkin se minun juttuni. Nyt heitä pötköttelee tuossa sohvalla aamupiirrettyjä katsomassa kolme. Kolme kaunista ja täydellistä lasta.
Lottovoitto. Sitähän se on. Vaikka välillä ajatus neljännestä lapsesta tulee päähäni, niin ei kuitenkaan. Näin on hyvä. Kolme kertaa olen saanut elämääni jotain täydellistä. Se on kolme kertaa enemmän kuin osasin koskaan toivoa.
Ehkä nyt on hyvä herkistellä, kun tiedän, että illalla pääsen ystävän kanssa viinille. Ja edessä on nyt kuppi kuumaa aamukahvia. Pian se kuuma kahvi vaihtuu kiireeseen, toppahaalareihin ja pakkaseen. Viikon viimeinen työpäivä olisi edessä, sitten taas saa kaksi päivää olla ilman aikatauluja.
Lapsiperheen elämä on ihanaa, mutta ihanaa on myös saada siitä taukoja välillä. Olen aina osannut ottaa omaa aikaa ihan ok, mutta vasta kuopuksemme kasvettua siitä on tullut oikeasti niin paljon helpompaa. Elämä on oikeasti aika helppo nyt, kun nuorin lapsistamme on jo kolme.
Sanoinko tuon ääneen? Ei olisi ehkä kannattanut. Ehkä tämä aamu on ekstra vaikea sitten. Universumi antoi minulle kolme täydellistä lasta, mutta muuten sillä tuntuu olevan meikäläisen kanssa samankaltainen huumorintaju; vähän kiero ja sarkastinen.
Ehkä koitan toistella tänä aamuna tätä omaa tekstiäni itselleni, kun hermoja kiristää. Kiitollinen, onnellinen ja vielä kerran kiitollinen. Lapsistani. Jopa silloin, kun jonkun villasukka on aamun punaisilla minuuteilla väärän värinen ja hampaiden pesu maailman suurin vääryys ja rangaistus.
Lähti juttu vähän laukalle. Minun piti vain herkistellä ja olla onnellinen. Olenhan minä. Arkisella ja realistisella tavalla. Sellaista se äitiys on. Parasta ja siinä samalla pahinta. Ihanaa perjantaita. Minä jo melkein maistan valkkarin ja kuuman minttukaakaon suussani. Mutta hoidetaan nyt ensin kunnialla työpäivä pois alta!
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit <3