Ehkä koulu olisi tässä kohtaa kuitenkin liikaa

Ensin ajattelin etten kirjottaisi tätä postausta vielä. Ehkä viikkojen päästä. Jotta te ette pitäisi minua tuuliviirinä. Sitten taas mietin, että miksikö en kirjottaisi? Näitä ajatuksia olen pyöritellyt viime päivinä päässäni enemmän kuin tarpeeksi ja kirjoittaminen on minulle ajatusten selkeyttämistä. 

OLENKO HULLU JOS HAEN NYT KOULUUN!? Siinä se tuli. Hei hei ja näkemiin.

Ei, mutta oikeasti. Kun pari viikkoa sitten julistin täällä hakevani kouluun, niin nyt mietin onko se sittenkään fiksua tässä kohtaa. Haluan opiskelemaan kyllä, mutta pitäisikö sittenkin venyttää asiaa parilla vuodella. Vaikka hakeminen ei tarkoita sitä, että pääsisin kouluun, niin jos kuitenkin pääsisin sisään ensimmäisellä yrittämällä. Olisiko minusta siihen jo nyt? Nimittäin jos hakisin ja pääsisin, niin totta kai alottaisin koulun. Mutta olisiko se sitten kuitenkin ihan liikaa juuri nyt.

Olen viikon verran kuulostellut fiiliksiäni iltaisin, kun lapset ovat vihdoin sängyssä. Olen rättiväynyt. Niin väsynyt että menen melkein samaan aikaan heidän kanssaan nukkumaan. Ja se on se hetki jolloin minulla olisi vuorokaudessa aikaa opiskella jos kouluun menisin.

Asuntolainan kanssa minusta ei tule täyspäiväistä opiskelijaa ellen odota paria vuotta. Parin vuoden päästä saisin aikuiskoulutustukea ja voisin jäädä kokonaan pois työelämästä. Silloin saisin keskittyä kouluun ja aikaa jäisi myös muuhun. Perheelle, omalle elämälle.

Jos minusta tuntuu nyt, että aika loppuu kellosta kesken niin mihin väliin mahdutan koulujutut? Joutuisin kuitenkin käymään töissä ainakin 60-70 % teholla.

Olenko valmis uhraamaan totutun elämäntyylimme jo nyt? Juuri, kun kitsastelu kodinhoidontuen jälkeen on loppunut ja olemme saaneet hieman säästöjä kerrytetttyä. Olenko valmis uhraamaan kesälomat? Viikonloput ja juhlapyhät? 

Entä jos pääsen kouluun ja parin vuoden päästä olenkin palanut loppuun? Kolmen lapsen työssäkäyvänä äitinä opiskelu ei olisi helppo nakki. Siihen päälle vielä ferritiinin aiheuttama väsymys, entä jos sekin helpottaa kokonaan vasta vuoden tai puolentoista päästä? 

ÄH en tiedä. Ehkä oikeasti fiksuinta olisi skipata kevään haku ja miettiä asiaa uudelleen kesän jälkeen. Olen malttamaton ja haluan kaiken heti, mutta fikusahan olisi lähteä opiskelemaan vasta, kun aikuiskoulutustuen kriteerit täyttyvät.

Kun minulla ei oikeasti ole mitään hätää. Minulla on ihana perhe. Ihana työpaikka ja ihana ala, vaikka joka toinen päivä se onkin niin raskasta, että mietin eläköitymistä. Ihania ystäviä ja työkavereita. Ihana koti ja ihana elämä. 

Olisiko vihdoin aika nauttia siitä kaikesta pikkulapsivuosien jälkeen eikä haalia lisää kiirettä, stressiä ja ajanpuutetta? Nyt, kun vihdoin olisi aika nauttia lapsista, säännöllisistä tuloista ja siitä, että vihdoin olen kaivanut itseni äitiyden alta. 

Ehkä on aika hihdastaa tahtia. Nauttia siitä mitä minä olen saanut. Löytää sisäinen rauha vuosien kiireen ja väsymyksen jälkeen. Koska faktahan on se, että minulla on loppu elämä aikaa opiskella ja tehdä töitä. Minä täytän vasta 28 vuotta tänä vuonna. Se koulu odottaisi kyllä vielä muutaman vuoden -ainakin -, mutta pienet lapseni kasvavat koko ajan. Vaikka raha ei tuo onnea, niin se mahdollistaa asioita. Ja ennen kaikkea minä ja perheeni tarvitsemme aikaa nauttia toisistamme. Ja sitä se opiskelu ei meille anna. 

Eli en tiedä. Haluaisin opiskelemaan ja intoa siihen löytyisi. Sitten taas rahaa ja aikaa löytyisi paremmin muutaman vuoden päästä. Ja kun ei tässä elämässä oikeasti ole kiire mihinkään juuri nyt.