Mitä täällä tapahtuu !?

 Onko siitä vuosi kun olen viimeksi tänne kirjoittanut? Ainakin. Taitaa olla jo reilusti yli vuosi! 

Moni teistä varmaan seuraa jḿinua Instgramissa jonne siirsin sometyöni vuosi sitten ja lopetin blogin kirjoittamisen kokonaan. Instagram on ihana, mutta kieltämättä olen viime aikoina kaivannut blogin pariin. Kaivannut sitä, että minun ei tarvitse miettiä miten monta sanaa kuvakenttään mahtuu vaan voi vain antaa ajatusten lentää ja näppäimistön sauhuta. En tiedä montako kirjoitusta aion tänne kirjoittaa, mutta ainakin silloin tällöin. Omaksi iloksi ja muistoksi. Nyt kun ostin opiskelun takia uuden tietokoneen niin siitä se ajatus sitten lähti.

Vuodessa on tapahtunut niin paljon etten oikein tiedä mistä alottaisin.

Joulukuussa 2021 irtisanoin itseni varhaiskasvatuksesta. Tarkoituksena keikkailla ja tehdä sosiaalista mediaa. Lähdin kuukauden sijaisuuden perässä terveysasemalle ja sille tielle jäin. Kesän alussa sain mahdollisuuden vakinaistamiseen ja tietenkin otin sen vastaan. Tykkään työstäni paljon vaikka samalla koen että se ei tule olemaan loppuelämän työpaikkani. 

Vaihto varhaiskasvatuksesta pois oli yksi elämäni parhaista päätöksistä. Olo työpäivän jälkeen on todella erilainen kun ei ole sellaisessa pyörityksessä ja melussa koko päivää. Eniten tästä on hyötynyt lapseni. Jaksan heidän kanssaan niin paljon paremmin kun en ole koko päivää ensin hoitanut muiden lapsia. Ei sillä, että olisin lehmänhermoinen zenmutsi siltikään aina.

Kaipaan varhaisakasvatukseen todella paljon. Rakastin sitä työtä. Kuitenkaan en aio alalle palata ennen kuin mitoitukset ja palkkaus on kunnossa. Ja tämä tapahtuu..ei koskaan ?

Uuden työn opetteleminen oli vaikeaa. Kamalaa, stressaavaa ja ahdistavaa. Näin aikuisena on todella epämukavaa olla tietämätön ja osaamaton. Kun joudut kysymään monta kertaa uudelleen ja siltikään et osaa, kamalaa ! Olen kuitenkin oppinut ja tykkään työstäni kovin. Se sai minut innostumaan terveydenhuollosta taas ihan eri tavalla ja nyt haaveilenkin sairaanhoitajan opinnoista.

Olen vuosien ajan kriiseillyt siitä mikä minusta tulee isona. Hinku opisikelemaan on ollut valtava, mutta opieskelulinja on ollut hieman hukassa. Nyt tuntuu, että olen pienin askelin menossa oikeaan suuntaan.

Aion syksyn haussa hakea sairaanhoitajan monimuoto-opintoihin ja nyt ilmottauduin avoimeen yliopistoon lukemaan psykologian perusopintoja. Yliopisto ei ole tähtäimessä, mutta psykiatrisen sairaanhoitajan työt kiinnostavat kovasti tällä hetkellä. En tiedä enhidnkö tenttimään yhtäkään kurssia nyt syksyllä, koska ensisijainen koulu johon ajattelin hakea ei osallistu pääsykokeisiin vaan kouluun haetaan ennakkotehtävillä. Onneksi yliopiston opinto-oikeus on kaksi vuotta ja jos kouklupaikkaa ei nyt irtoa, niin keskityn avoimeen ihan satalasissa. Tulee varmasti olemaan vaikeaa, mutta kiva herätellä itseään opiskeluun kymmenen vuoden tauon jälkeen. Ja vaikka en koskaan lukisi psykologian perusopintoja loppuun, niin varmasti kaiken sieltä oppimani voin hyödyntää tulevaisuudessa!

Niin ja olemme myös muuttaneet reilu kuukausi sitten takaisin synnyinseudulleni. Kodin myynti ja ostorumba vei kaikki mehut keväällä jolloin minun oli tarkoitus hakea ensimmäistä kertaa kouluun, mutta skippasin sen jaksamisen takia . Löysimme uuden kotimme facebookin kautta, myimme vanhan kotimme hyvällä voitolla. Tuntuu että olen nyt kotona, täällä on ihana olla. Uudessa kodissa on kaikki mitä vanhasta puuttui. Emme joutuneet tinkimään mistään. Tätä ennen ehdimme pettyä muutaman kerran, hävisimme tarjouskisan yhdestä kodista ja niin edelleen. Mutta nyt sen olen tajunnut; näin sen pitikin mennä.

Lapset on kasvanut ihan hirveästi. Olen kahden koululaisen äiti. Kuopuskin lähenee kovaa vauhtia eskari-ikää. Vuoden päästä sanomme varhaiskasvatukselle hyvästit ja hän siirtyy esikouluun.

Niin paljon on tapahtunut. Niin paljon on vielä edessä. Palataan taas. En lupaa kirjoitella aktiivisesti, ehkä. Mutta jestas miten olen kaivannut tätä ajatusten purkua ja hitaampaa sosiaalista mediaa. Olen tällä hetkellä jotenkin vähän hukassa ja rauhaton somen kanssa. Joka toinen päivä rakastan sitä ja joka toinen päivä olen valmis sulkemaan tilit ja internetin kokonaan. 

Kävin psykologilla uniongelmien takia ja hän ehdotti päiväkirjan kirjoittamista. En ole koskaan ollut päiväkirja tyyppiä, mutta eikö blogi ole vähän sama, hah !! Ei ehkä niin avoin mitä personal diary, mutta toisaalta eipä täällä ole ennekään niin kovin suurta sensuuria nähty.

Hei vaan pitkästä aikaa !