Pää on yhtä puuroa ja niin täynnä, että vuotaa yli!

Tänään kun lähdin töistä tuntui kuinka pää pursuaisi ajatuksia yli asti. Suljin työpaikan oven ja samantien pääni täyttyi ajatuksista. Missä huomenna pitäisi olla tähän aikaan? Kenellä oli eväsretki? Kenellä koulukuvaus? Mites viikonlopun tuparit, onko kaikki ajateltu jo valmiiksi? Entä laskut? Sometyöt? Opiskelu ? MITÄ TÄNÄÄN PITÄISI TEHDÄ!?

Tiedän, että syksyllä on vähän käynnitysmivaikeuksia kun arki taas alkaa. Tuntuu, että on niin paljon muistettavaa ettei mitään muista. Ainut joka minua ei vaivaa ajatustyönä on päivätyöni, luojan kiitos. Vakasasa ei asia ollut todellakaan näin.

Ferritiinarvoni on ihan pohjamudissa ja uskon osan keskittymisen puutteesta, unohtelusta ja mielen väsymyksestä menevän sen piikkiin. Mieli on tiedättekö sillä tavalla väsynyt, että ei jaksa ajatella kunnolla yhtäkään asiaa mutta kuitenkin kaikkia vähän. Ja samaan aikaan.

Välillä tulee sellainen olo että tekisi mieli työtää pää ämpärilliseen jääkylmää vettä jotta se pysähtyisi.

Kyllä se taas tästä. Kunhan saan arjen sujumaan taas joutuvasti. Kalenteri olisi ehkä ratkaisu, mutta kuka sitä muistaa katsoa tarpeeksi usein ? En minä. Kännykän kalenteria olen opetellut käyttämään ja se sujuu jo ihan joten kuten. Sen lisäksi apuna on miljoona post it lappua ja herätyskellot.

Arjen hallinta ei ole koskaan ollut vahvuuteni, edellisessä työpaikassa sain lisänimen hallittu kaaos. Ja ihan syystä. Instagramissa minulle on muutaman kerran heitelty Ad/hd ideaa enkä voi väittää ettenkö allekirjottaisi monta asiaa joka kuvastaa ahdh ihmisten arkea ja haasteita.

Suurimmaksi osaksi kuitenkin syytän arkeenpaluu kaaosta, matalaa ferritiinia ja liian huonoja yöunia. Ja sitä, että en ole päässyt niin usein salille viime aikoina kuin olisin halunnut. Se jos mikä on loistava nollauskeino.

Tänään nollaan salilla. Viikonloppuna tupareissa. Ja kun muutamat deadlinet tältä viikolta saa pois alta niin kyllä se taas siitä. Ja hormonikierukankin kävin laittamassa kesällä joskos ferritiinit pysyisi tällä kertaa halutulla tasolla. Tästä voisin kirjoittaa oman postauksen koska runsaat kuukautiset oli valaiseva asia googlettaa joka johti tähän kaikkeen.

Kyllä se arkimieli taas tästä rauhoittuu. Metatyöt rauhoittuu. Olen monta kertaa kesän aikana myös ajatellut sulkevani somen kokonaan. Vain ja ainoastaan siksi, että en jaksa roiskia joka suuntaan. Ehkä siksi aloitin taas kirjoittamisen. Kaipaan hitautta someen ja arkeen enkä alati muuttuvia algoritmejä ja tykkäysten metsästämistä. Katsotaan mitä vuosi vielä tuo tullessaan tällä saralla. Jos pääsen opiskelemaan niin tämä taitaa vääjämättä olla edessä. Vaikka toisaalta juuri ei silloin taloudellisesti todellakaan kannattavaa.

Rönsyileekö? No jep. Nyt etsimään kadonneita kuulokkeita ja salille. 

Lapset kasvaa kännykkään kiinni !

Otsikko kertoo kaiken, kiitos ja hei ! ( Näemmä jatkan tätä samaa hulvatonta linjaa mitä reilu vuosi sitten täällä blogissa)

Ei, mutta oikeasti. Jos lapseni olisivat kasvaneet kännykkään kiinni niin en olisi etisnyt heitä puoltaa tuntia ympäri kyliä, kun eivät kumpikaan vastanneet puhelimeen. Tiesin kyllä kenen luona he ovat MUTTA kun täällä uusilla kulmilla en tiedä missö ihmiset asuvat. Ja voi olla että menee vähän vellit ja puurot ja Irmat ja Ellit sekaisin eli en ole ihan varma ketä nyt olikaan kenenkin kaveri ja missä päin kyliä.

Löytyi ne lapsoset. Oikeasti ääni kuului yllättävän (shokeeravan) kauas kun muistin että ainiin hehän asuvat tuolla ja hänhän oli sen lapsi. Mutta miten onkin niin, että välillä tuntuu että se älyluuri on kasvanut lasten käteen kiinni zoomerangien ja tocapocien kanssa MUTTA kun sitä puhelinta tarvitsis siinä mihin se minun nuoruudessani oli tehyt eli SOITTAMISEEN TAI VASTAAMISEEN niin ei. Kertakaikkiaan ei vastata.

Jos minulla olisi jokin löydä iphoneni seuraamissovellus niin olisin löytänyt lapseni kai heti. Ei heillä tai meillä vanhemmilla mitään hätää ollut niin ei se kyllä vieläkään tule ajankohtaiseksi. Whatsappin livesijainnin jakaminen toimii hyvin kun sijainti täytyy tietää. Ehkä laitankin sen tästedes päälle kun lähtevöt kavereiden kanssa ulos.

Ainakin niin kauan että opin Irmat ja Ellit.

Kahdella lapsellani on älypyhelimet. Nykyajan lellityt lapset ! Ei vaines. On niistä kamalasti hyötyäkin. Silloin kuin niihin vastataan.

Ah olipas ihana avautua. Koululaisten vanhempana minulla olisi niin monta tarinaa (vertaistukea siihen ettei uhmaikä ja haasteet lopu ikinä ja paljastus siitä valheesta että vauvavuoden jälkeen helpottaa!) kerrottavana. Ihana olla taas täällä. Epäsäännöllisen säännöllisesti. Ja oikeasti; koululaisten vanhemapana on kivaa, ihanaa ! Vaikka välillä tuntuu että kun harvoin kylillä juoksemisen jälkeen nähdään niin silloin tapellaan kun teinininjamutanttikilpikonnat konsanaan.

Nyt paljuun.