torstai 27. huhtikuuta 2017

Olinko sittenkään valmis tähän raskauteen?

Aika kultaa muistot. Aivan liian hyvin. Odotin raskautta, kolmatta lasta ja tätä ihanaa mahankasvattelua kuin kuuta nousevaa. Mutta tiedättekö, tämän pahoinvoinnin ja väsymyksen takia olen salaa hiljaa mielessäni miettinyt että olikohan tämä sittenkään ihan viisasta. Olinko valmis hyppäämään tähän tuntemattomaan, pelottavaan, rankkaan mutta rakkaaseen matkaan vielä kerran?

Yhdeksän tuntia yöunia takana. Silti väsyttää. Oksettaa, oksettaa ja oksettaa. Ruokaa pitää olla käden ulottuvilla koko ajan. Turvotus on kamalaa, olo on kuin vappupallolla. Suoraan sanottuna tämä on aivan perseestä.

En muistanut miten kamalaa tämä raskauden alkutaival on. En muistanut mitä tälläinen väsymys on. Huonosta olosta puhumattakaan. Tänään mietin että jos kaikki ei menekkään hyvin niin tässä se sitten oli. Toista kertaa en lähde yrittämään, sitten jään onnelliseksi kahden lapsen äidiksi.

Eihän ne näin tule menemään, luultavasti. Kolmannen lapsen kaipuu on niin suuri. Raskaus ei ole ruusuilla tanssimista ja silti vain taas tähän lähdin. Mutta onko väärin jos myönnän että välillä, niinä rankkoina ja huonoina hetkinä sekunin sadasosan ajan kadun sitä, että päätin lähteä tähän vielä kerran. Negatiiviset ajatukset, saatika niiden äänen sanominen on pelottavaa. Otetaanko kostona niistä ajatuksista meidän onni meiltä pois? Entäpä jos kaikki tämä viikkojen kärsimys onkin ollut turhaa?

Ehkä en ihan henkisesti ollut täysin valmistautunut siihen miten kurjan olon tämä raskaus minulle tekisi. Fyysisesti kyllä tiesin mitä odottaa mutta henkisesti en osannut valmistautua niin hyvin. Joka kerta olen pelännyt sitä pahinta, mutta nyt kolmannella kerralla se ajatus tuntuu olevan paljon voimakkaampi mitä ennen. Pelko ja siitä johtuva ahdistus on enemmän läsnä mitä aikaisemmilla kerroilla. Kun minulla jo on kaksi täydellistä lasta niin voinko vielä saada kolmannen? Ja vieläpä näin helposti.

Turhauttaa ja pelottaa olla näin haavoittuvainen. Onni voi muuttua musertavaksi suruksi tuosta vain. Enkä minä pysty vaikuttamaan siihen mitenkään. Haavoittuvainen ja avuton, sellainen on minun oloni tällä hetkellä kaiken pahoivoinnin ja väsymyksen keskellä.

Olen etuoikeutettu ja niin onnekas kun saan taas mahdollisuuden kärsiä raskausajan pahoinvoinnista ja väsymyksestä. Etuoikeutettu, mutta niin kamalan väsynyt. On todella uuvuttavaa pelätä.

Tuntuu että ärhentelen perheelleni enemmän kuin koskaan ennen. Pinna on kaikkea muuta kuin pitkä ja lapset tuntuvat temppuilevan ihan tahallaan kun huomaavat minun olevan väsynyt. Joka ilta mietin miten kurja olen tänään taas ollut. Raskausaika ei todellakaan ole helppoa. Ei fyysisesti eikä henkisesti. Ei minulle eikä perheelleni. Mutta lopussa kiitos seisoo, todellakin kaiken tämän arvoista. Kerta toisensa jälkeen. Kunhan vain voisin olla luottavainen siihen, että se palkinto tulee syliin asti joulukuussa.

Kyllä tämä tästä. Älä kiltti ota onneani pois en minä sitä todellakaan halua vaikka aika rankkaa nyt onkin. Korkeintaan kuusi viikkoa, eiköhän tämä sitten helpota. Niinkuin muillakin kerroilla on aina helpottanut. Sekä väsymys että pelko. Kun ollaan "turvallisilla" viikoilla, uskallan ehkä jo iloita ja luottaa siihen, että meitä joulukuussa on viisi.



Mitä lähemmäksi varhaisulta tulee, sitä enemmän ajatus siitä ahdistaa. Meinasin tänään jo peruttaa koko ultran. En minä haluakkaan tietää. En minä halua että tämä onni otetaan pois. Ja taas toisaalta odotan sitä niin kovin. Haluan tietää missä mennään vai mennäänkö edes.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Raskausajan ruokaa...

Tältä näyttää lautanen kun menee nälkäisenä töiden jälkeen kauppaan ja ottaa "vähän jotain mitä tekee mieli". Nälkäisenä ja raskaana. Tänään ala carte listalla oli kalapyöryköitä, maissia sekä suolakurkkuja. Ei kovin houkuttelevan näköistä mutta ah, niin maukasta. Ja ihan vain siksi koska teki mieli.

Nyt tällä hetkellä tuota kuvaa katsoessani tuntuu lähinnä oksettavan. Raskaus on yhtä aaltoliikettä: pahoinvointi tulee ja menee miten tykkää, mieliala tulee ja menee miten tykkää, mieliteot tulee ja menee miten tykkää. Mutta en valita, niin kauan kun on oireita on enemmän luottoa siihen että ensi tiistaina meitä vastassa on laukkaava, upea syke.

Nyt tekee mieli vanilija jugurttia ja cornflakeseja. Niitä siis kai iltapalaksi ja sitten suihkun kautta unille. Väsyttävän ihanaa tämä uuden elämän luominen!

Olipa muuten kerrankin lautasella ateria jonka sain syödä kokonaan ihan itse. Ei pieniä varastelevia sormia, mistä lie johtuu. Kysyin kyllä kohteliaasti tytöiltä että haluvatko he maistaa. Molemmat katselivat lautastani aika pitkään ja vastasivat; yh yök ei kiitos.

[caption id="attachment_5799" align="aligncenter" width="630"] dav[/caption]

maanantai 24. huhtikuuta 2017

7. Raskausviikko !



Taas on aika toivottaa kaikille aivan ihanaa alkanutta viikkoa ja minulle aivan ihanaa alkanutta uutta raskausviikkoa! Tänään pyörähti siis käyntiin raskauden 7. viikko !

Raskausviikko: 6+0

Vauva: Muistuttaa enemmän katkarapua kuin ihmistä ja on pikkusormen kynnen kokoinen.

Oireet: Krapula. Ihan kuin olisi juhlinut viime yönä vähän liikaa. Väsyttää, etoo ja kuvottaa. Voimakkaat hajut aina ruuasta hajuveteen tekee tällä hetkellä erityisen pahaa. Huonovointisuus menee aaltoittan ajoittumatta erityisesti mihinkään tiettyyn kellon aikaan. Eniten kuvottaa nälkäisenä ja juuri syöneenä. Myös uutena ja toivottavasti kertaoireena sain viime viikolla kunnon migreenikohtauksen. Sama tapahtui Matildan odotuksen alussa, hormonivaihtelut kropassa ilmeisesti laukaisee migreenin. Oli kieltämättä aika pelottavaa kun koko oikea puoli kasvoista sekä oikea käsi puutuivat. Ja puhe meni vaikeaksi. Onneksi kyse ei kuitenkaan ollut päänsärkyä pahemmasta asiasta.

Mielihalut: Hiilihapollinen vesi. Nam, nam ja nam.

Päällimmäiset ajatukset raskaudesta: En muistanutkaan miten uuvuttavaa (ja ärsyttävää, olen niin heikkohermoinen ja lyhyt pinnainen tällä hetkellä!) hommaa tämä uuden elämän luominen onkaan. Olen myös potenut jo ensimmäiset ahdistukset muuttuvasta kropasta. On aika ahdistavaa kun näyttää iltaisin puolessa välissä olevalta ja viikkoja ei ole kasassa vielä juuri mitään. Turvottaa, turvottaa ja turvottaa. Yllätyin jopa miten ahdistavalta ryhävalaalta olo voikaan tuntua alkuturvotuksen takia. Kun näyttää raskaana olevalta, muttei kuitenkaan ole sitä. Tai olenhan minä, mutta turvotustahan tuo vielä pelkästään on. Vaikka heti aamulla on jo aivan pieni kumpu jo havaittavissa alavatsalla. Kuitenkin aivan murto-osa näistä kuvien megaturvotuksesta...
Ahdistaa myös se, ettei edelleenkään ole takuita vauvasta. Oireita on vaikka ja miten, mutta mitä jos kohtu onkin tyhjä? Päivä ja viikko niin se selviää. Jännittää ihan sikana!

torstai 20. huhtikuuta 2017

Suojelen itseäni itseltäni. Siksi.

Olen saanut aika paljon ihmettelyä miksi jo nyt uskalsimme kertoa raskaudesta. Todella usein ihmiset salaavat  raskautta sinne turvallisiin, 12 viikkoon saakka. Tosin tätäkin asiaa googlettaessa selvisi että 12. viikon voisi ehkäpä laskea yhdeksään. Silloin on jo suurin osa tärkeistä sisäelimistä muodostunut. Ainakin osaksi. Vaan miksi minä halusin jakaa asian jo nyt. Suojelen itseäni itseltäni. Siksi. Ja toki olen maailman huonoin pitämään salaisuuksia ja heti plussan pärähtäessä testiin halusin huutaa asian maailmalle.

Jos jotain käy. Tai kun jotain käy. Minun on oikeasti vaikea uskoa että kolmannen kerran kaikki voisi oikeasti mennä hyvin. Edellispäivänä minulle iski aamupäivällä kauhea ahdistus. Olisin halunnut unohtaa koko raskauden. Nukkua kaksi viikkoa varhaisultraan asti. Sitten vielä viisi viikkoa np-ultraan asti. Ehkä sittem voisin herätä. Ehkä.

En muistanut miten paljon tämä alkuraskaus on pelkoa täynnä. Pelkoa ja epätietoisuutta. Toisaalta minulla on hyvä fiilis, tai oikeastaan naiivin omainen usko siihen että kaikki menee kyllä hyvin. Höpöhöpö, ei se ole uskon asia.

Niin, mennän takaisin asiaan. Halusin kertoa teille raskudesta siksi, että jos jotain käy niin, tulen käsittelemään sitä asiaa täällä edes sen yhden itkuisen kirjoituksen kera. Käymään tunteitani läpi, itkemään netin välityksellä ja lopuksi toteamalla että ehkä tästä vielä noustaan. Siksi. Olen ihminen joka märehtii asioita paljon yksin, avautuu parin viinipullon jälkeen kasvotusten. j

Jos silloinkaan. Mutta kirjoittaminen, se on terapiaa.

Eilen ahdisti, tänään ei enää niin paljoa. Kun ahdistus meinaa nousta, koitan ajatella että jos jotain sattuu, niin oli tarkoitettu. Ehkä meille on tulossa joulukuusaa vauva, ehkä ei. Ja vaikka ensimmäiset viikot menisivät nopeasti niin eihän se panikointi siihe  lopu. Se vaihtaa vaan muotoaan läpi lapsen elämän.

Nyt vaan alussa se taitaa taas kerran tuntua aivan ylitsepääsemättömältä. Ehkäpä alkuraskauden hormoneilla on jotain osa tähän asiaan. Ehkä ei. Mutta kieltämättä, kyllä me naiset hulluja ollaan kun tähän niin useasti ryhdytään.



keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Pahat unet menkää pois, rauhallisia öitä olla vois.

Edellisyönä kello kahden aikaa heräsin vertahyytävään kiljaisuun. Iiiiik kaikui rivitalon päätyasennossa vertahyytävästi.


Äitiiiii iso, jätti suuri hämähäkki oli täällä!


Voi rakas, se oli vain pahaa unta. Nyt hetkeksi syliin halimaan ja sitten jatketaan unia.


En jatka. Se tulee heti kun suljen silmäni.


No tule isin ja äitin lattialle nukkumaan rakas. Sinne ei ne unihämpyt ei pääse.


 

Ensimmäinen kunnon painajainen. Hyi. Olen itse ollut aina lapsena huono nukkumaan ja muistan edelleen pahimmat painajaiseni lumikin noidasta ja hiiden padasta. Meillä on aina välillä Elviralla huonompia kausia yöunien suhteen ja nyt kun mielikuvitus on kehittynyt aivan älyttömästi, tuntuu että se näkyy myös unissa. Niin hyvässä kuin pahassakin. Hassua, minun lapseni on jo niin iso tyttö että hän osaa nähdä pahoja unia. Ja sanoittaa ne minulle. Toivon ettei nämä levottomat yöt ole tulleet jäädkseen, nimittän Matildan kohdalla (kop,kop,kop..) näyttää vihdoin siltä, että nukutaan valtaosa öistä yhdellä herätyksellä tai jopa ihan kokonaan. En siis välttämättä ihan juuri nyt kaipaisi pahoja unia vaivaamaan meidän perhettä. Vaikka toisaalta, eipä ainakaan ehdi tottua mihinkään parempaan jos nyt on Elviran vuoro aloittaa valvominen. Päiväkotiaamut ovat kyllä ihan hivenen (huomaa sarkasmi...) haastavia jo neiti kolme vee ei ole saanut tarpeeksi paljon unta. Joten toivotaan ettei nämä painajaiset tästä yleisty.

Äitin iso tyttö. Minulla tuli juuri facebook muisto jossa olin tasan neljä vuotta sitten tuntenut ensimmäistä kertaa Elviran liikkeet masussa. Aika pysähdy, vaikka ihan hetkeksi vain. En voi uskoa että jo syksyllä hän on neljä. Päivä päivältä isompi, taitavampi lapsi. Haikeaa ajatella että aina huomenna hän on jo vähän isompi eikä koskaan enää niin pieni mitä tänään.

Ja meidän tytöille selkeesti on jokin juttu näiden hämähäkkien kanssa. Matildan ensimmäinen kolmen sanan lause pari päivää sitten oli nimittäin "mä pelätä mähähäkki." Meidän pienet prinsessat.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

6. Raskausviikko.



Heipä hei ja ihanaa alkanutta viikkoa! Ja hyvää alkanutta uutta raskausviikko minulle. 5+0 & 12,5 % raskaudesta kulunut. Aikamoista, kun tässä jo ruhtinaallisen ajan on tiennyt raskaana olevan, hehe. Tarkoitus olisi hukuttaa blogi sekä teidät raskausjuttuihin koska nyt viimeisen kerran (ja tällä kertaa taidan ihan oikeasti tarkoittaa tätä...) aion ottaa kaiken ilon ja fiilistelyt irti odotuksesta. Tarkoituksena olisi ainakin joka maanantai kirjoitella hivenen raskausjuttuja kun vaihtuu uusi viikko! Aloitetaanpa siis.

Raskausviikko: 5+0 !

Vauva: On jo noin seesaminsiemenen kokoinen. Tällä viikolla sydän alkaa lyödä. Uskomatonta.

Oireet: Päällimäisenä väsymys. Eilen 11 tunnin yöunien ja 1,5 tunnin päiväunien jälkeen edelleen väsytti. Nyt väsyttää. Toisaalta edelleen huonosti nukkuvan taaperon äitinä ei tämä väsymys tunnu niin tappavalta. Vielä. Eiköhän se tästä sitten lisäänny. Ja turotus, kuten kuvasta voi huomata. Aamulla ei mitään masua. mutta jo parin tunnin päästä heräämisestä näytän kuten tuossa kuvassa. Rakas pieruhan se siellä...Ei vaan, jostain hormonin lisääntymisestä se kuulemma johtunee.

Mielihalut: Kaikki. Ruoka. Tänne. Eli nälkä. Juuri söin, taas nälkä. Yritän syödä vähän kerralla jottei pahoinvointi iske. Matildan odotusaikana heräsin usein keskellä yötä syömään, ihan oikeasti. Oli vaan niin kova nälkä ettei saanut unta ennen lasillista maitoa viinirypäleiden kera. Syöppö-öiden jälkeen aamupahoinvointi oli myös tipotiessään joten ei ollenkaan huono asia. Katsotaan miten tällä kertaa käy, sekä syömisen että pahoinvoinnin kanssa. Vielä ei ainakaan kovin pahasti okseta aamuisin.

Päällimmäiset ajatukset raskaudesta: Pelko ja jännitys. Toivon parin viikon menevän nopeasti jotta päästään varhaisultraan kurkkaamaan masun sisältöä. Onko siellä edes ketään!? Kolmas kerta toden sanoo, hyvällä vai pahalla? On myös ihan hullua, miten ennen plussaa kaikki oireet, vihlaisut ja nippailut olivat merkkejä raskaudesta. Kaksi sekuntia plussan jälkeen ne muuttuivat satavarmoiksi keskenmenon oireiksi. Ja auta armias jos on lähes oireeton päivä, sehän tarkoittaa ettei siellä edes ole ketään. Vaikka jotainhan siellä tapahtuu, siitä kertoo oireet ja aina vaan vahvempi viiva raskaustestissä. En minä muuten, mutta kun niitä nyt kaapissa oli...Hassua miten edellisillä kerroilla riitti tasan yksi testi todistamaan raskauden.


sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Raskausoireet ennen plussaa ja raskauden alussa.


Kevyt iltaturvotus rv 4+2.

Ensimmäisenä ihan hurjan suuret kiitokset kaikille onnitteluista! Olen sanaton. Täällä tosiaan eletään vielä aika kuumilla hiilillä eli todella alussa mennään. Nyt viikkoja on kasassa vasta 4+6 ja laskettu aika on 18.12. Varhaisultan olen varannut 2.5 ja siihen asti koitan pysyä mahdollisimman levollisin mielin tämän odotuksen suhteen ja nauttia niin hyvin kuin voin.

Muistatteko miten kirjoitin aivan varmoista raskausoireista joita kuvittelin? Oireitahan ne olivat. Ja olin aivan varma että olin raskaana, mutta en millään uskaltanut uskoa siihen. Eihän nyt meillä niin hyvä tuuri voi olla, että kuukausi ehkäisyn pois jättämisestä pärähtääkin jo plussa testiin. Millaisia oireita minulla sitten oli?
Dpo= Day past ovulation eli kuinka monta päivää ovulaatiosta on. Kuukautiset alkavat n. dpo 14.


Dpo 7 : Polttua alavatsalla hetken, kuin pieni laimea supistus

(Jälkikäteen selvisi että tämä voi tarkoittaa munasolun kinnittymistä)

Dpo 8: Menkkakipuja alavatsalla. Kuukautisten alkuun kuitenkin vielä melkein viikko...

Dpo 9 & 10: Menkkakivut jatkuu...Yhdeksännen päivän kohdalla alkoi myös aivan järkyttävä iltaturvotus. Tässä kohtaa olin jo tavallaan aivan satavarma raskaudesta, mutten uskaltanut vielä iloita. Pelkäsin että pettyisin, jo mieli olisikin tehnyt tepposet kaikkien oireiden kanssa. Tai raskaus olisikin kemiallinen.

Dpo 10: Yöllä ensimmäiset repäisykivut kääntäessä kylkeä.

Dpo 11: Haalea plussa herkällä testillä illalla. Turvotus. Aivan järkyttävä turvotus.

Dpo 12: Turvotus. Aamulla haalea plussa tavallisella testillä. Hetkellinen etova olo joka tulee ja menee pitkin päivää.

Dpo 14: Kuukautiset eivät alkaneet. Raskaustestin plussa oli myös jo paljon vahvempi.

Nyt edetään Dpo 20, raskausviikko 4+6. Ala vatsaaa juilii, jomottelee ja turvottaa oikein toden teolla. Tänään aamulla oli myös ensimmäisen kerran niin paha olo, että meinasin yökätä. Toivotaan ettei aamupahoinvointi ole kummoista, kuten ei muissakaan raskausksissa ole ollut. Jokainen raskaus on kuitenkin aivan erilainen joten ei voi tietää miten tällä kertaa käy. Kaiken kaikkiaan tällä hetkellä kuitenkin voin todella hyvin. Tuvonneesti, mutta hyvin.

On tämä vaan ihanaa.

Pysythän matkassa pikkuinen.


Ensimmäinen haaleista haalein plussa Dpo 11 eli rv 3+4 

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Ne kaksi viivaa.


Sieltä ne tuli. Nopeammin kuin osasimme toivoakkaan.

Jos kaikki menee hyvin, meitä on joulukuussa viisi.

Vielä on aikaista. Vielä ei voi huokaista helpotuksesta. Toivotaan parasta, pelätään pahinta.

Ei tätä voi todeksi uskoakkaan vielä. Niin upeaa, niin pelottavaa.

Onnellinen, niin onnellinen.

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Voiko kehoa etukäteen valmistella raskautta varten? (VOITA DETOX KUURI!)





Kaupallinen yhteistyö Salus

Raskaus, tuo niin mystinen asia. Asia johon loppujen lopuksi me voimme vaikuttaa hyvin vähän. On kuitenkin pieniä juttuja joihin me äidit voimme kiinnittää huomiota jo ennen raskautumista. Minulle yksi tälläinen asia on ruokavalio, tai oikeataan sen korjaaminen ennenkuin annan kasvualustan yhdelle maailman tärkeimmälle ihmiselle.

Elämäntaparemonttini on hyvässä vauhdissa ollut jo melkein kaksi vuotta. Mutta tiedättekö, siitä huolimatta olen aikamoinen herkkusuu. Ja tälle asialle pitäisi tehdä jotain jo ennenkuin se testi näyttää plussaa. Ja siihen on yksi iso syy; turvotus.



Molemmat aikaisemmat raskaudet olen päässyt aika helpolla fyysisten oireiden kanssa. Ensimmäisellä kerralla selkä vihoitteli ja oli todella kipeä, mutta muuten olen ollut aika oireeton. Lukuunottamatta yhtä hyvin epämukavaa vaikkakin aika vaaratonta oiretta. Nimittäin turpoamista. Ja minä olen molempien raskauksien loppuvaiheessa tuvonnut kuin pieni pullataikina.

Kehoni on aina ollut aika herkkä keräännyttämään nesteitä itseensä. Ainakin näin aikuisiällä raskauksien jälkeen tuntuu että ei tarvitse kuin katsoa suolaa päin niin aamulla vaaka näyttää +1 kg ja sormus liikkuu hieman huonommin. Välillä iltaisin sukista jää inhottavat painaumat nilkkoihin ja painoni saattaa heitellä viikon sisällä kahdesta kolmeen kiloon hyvinkin helposti. Kehoni reagoi todella herkästi siihen, jos suuhuni eksyy jotain suolaista. Ja tämä on vain korostunut molempien raskauksien kohdalla. Ja vaikka synnytyksen jälkeen raskauskilot ovat tippuneet aika nopeasti, tuntuu etten ole täysin koskaan päässyt niistä nesteistä eroon. Tai kuten jo aikaisemmin totesin, raskauksien jälkeen niitä nesteitä tuntuu kertyvän paljon helpommin mitä ennen raskauksia.



Molemmat odotusajat ovat painonnousun kanssa noudattaneet aikalailla samaa kaavaa. Ennen raskauden puoliväliä en juurikaan saanut painoa lisää, ihan vain pari kiloa. Mutta kun puoliväli ylittyi, alkoi painoa tulla aika vauhdilla. Ja suurin osa siitä oli nesteitä. Matildan, eli toisen raskauteni kohdalla painoa tuli viimeiset viikot kilo per viikko tahdilla. Muistan miten neuvolantätini yritti lohduttaa minua että hei, et sinä ole voinut itsellesi tätä tahtia painoa syödä. Kyllä se tulee sinusta riippumattomista syistä ihan itsellään. Niin, se pieni vauva siellä pisti äidin aineenvaihdunnan aivan sekaisin.

Turposin, turposin ja turposin. Vaikka miten yritin syödä suolattomasti. Sitä nesteen määrää on ehkä vaikea kuvitella, mutta muutama kuva odotusajalta kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:





Jouduin myös luopumaan huulessa olevasta lävistyksestäni sen takia, että kasvoni olivat niin turvoksissa että lävistyskorun tapista loppui pituus kesken. Kyllä, olin todella turvonnut.

Tällä kertaa päätin taistella nesteitä vastaan jo ennen raskautta. Muuttaa ruokavaliota todella vähäsuolaiseksi (joka muuten pienten lasten kanssa on aika yllättävän helppoa!) ja juoda vettä vielä vähän enemmän. Ruokavaliohoidon lisäksi on mahdollista avittaa aineenvaihduntaa eri tavoin. Yksi niistä tavoista on Detox kuuri joka poistaa nesteitä ja kiihdyttää aineenvaihduntaa. Sain tälläisen Saluksen 40 päivän detox kuurin testiin juuri sopivasti kun aloimme suunnittelemaan kolmatta raskautta. Tämä Detox kuuri on muuten täysin luonnollinen tapa puhdistaa kehoa ja avittaa aineenvaihduntaa. Se sisältää vain luonnollisia ainesosia kuten erilaisia yrttejä ja vihreää teetä. Luomulaatuinenkin vielä kaiken lisäksi!


"Sen sisältämät yrtit vähentävät turvotusta poistamalla ylimääräistä nestettä ja tehostavat ruoansulatusta. Kurkuma ja inkivääri tukevat elimistön puolustusjärjestelmää sekä ylläpitävät normaalia suoliston toimintaa ja bakteeritasapainoa. Maarianohdake tukee maksan toimintaa ja suojaa maksaa ulkoisilta haitoilta.

Keltakatkero ja voikukka edistävät ruoansulatusta ja koivunlehti ja nokkonen edistävät nestekiertoa. Rosmariini tehostaa verenkiertoa ja vahvistaa kehoa yleisesti. Detoxin luontaisesti sisältämä C-vitamiini suojaa koko kehon soluja hapetusstressiltä."


Jo heti ensimmäisen detox viikon aikana paino tippui kaksi kiloa! Aivan huikeaa. Nilkoista ei enää iltaisin löydy niin syviä sukanvarren kuvia ja muutenkin olo tuntuu vähän "kevyemmältä".  Tuntuu myös että ruoansulatukseni on toiminut pitkästä aikaa todella hyvin ja vatsavaivat ovat vähentyneet. Siitä huolimatta että lasten sairastelukierteen ja huonojen yöunien takia on tullut herkuteltua taas ehkä vähän liiankin usein...


Tuntuu hyvältä puhdistaa kehoa ennen raskautta. Vaikka tällä kuurilla ei varsinaisesti ole mitään tekemistä raskautumisen ja raskauden kanssa, niin tuntuu ihanalta ajatukselta puhdistaa keho ennen raskautta. Puhdistaa ja puunata pienen ihmeen kasvualusta mahdollisimman hyvin jo ennen kuin ihme edes on siellä. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty eikö vain?

Ja aion todellakin ottaa kuurin uudelleen käyttöön jos ja kun seuraava raskaus ja imetystaipale on taputeltu loppuun. Koska kuurista ja suolan minimalisoimisesta huolimatta tulen mitä luultavammin jonkun verran kerryttämään nesteitä raskausaikana. Eroa on tällä kertaa vain siinä, että nyt tiedän hieman tehokkaamman tavan päästä nesteistä eroon raskauden jälkeen kuin pelkkä ananaksen mussuttaminen..

Detox kuuria ei suositella käytettäväksi raskauden aikana.
Ja hei, nyt sinulla on mahdollisuus voittaa itsellesi 40 päivän Detox kuuri! (Arvo 53€)

Arvontaan voit osallistua jättämällä kommentin sekä yhteystietosi blogin kommnenttikenttään. Arvonta päättyy 12. 5 !

Onnea arvontaan!


tiistai 11. huhtikuuta 2017

Uhma, oi uhma.

Oma tahto, paras tahto. Karvan verran alle kaksivuotiaan uhmaikä on kaikkea muuta kuin kukkia ja sateenkaaria. Enemmänkin paloauton värisiä naamoja, vilkkuvia kitarisoja ja kovilla olevia tärykalvoja. Koko maailma vastaan taapero. Satoja kertoja päivässä.

Myönnetään, onhan niskoja nakkeleva olohuoneen sohvalle mököttämään juokseva taapero myös kerrassaan suloinen näky. Voiko naamaa saadaa enemmän väärinpäin? Tuskin. Söpöydestään huolimatta tänään aamulla vaipan ja jokaikisen vaatekappaleen väkisin hänelle pukeneena mietin taas kerran miten fiksuja jotkut lajit ovat syödessään jälkeläisensä. Ja kaikki vain sen takia ettei päiväkotiim voinut lähteä uimapuku päällä.
Muistatteko taaperon myynti-ilmoituksen? Edelleen voimassa.

Joku sanoi joskus että lapset ovat kuin pieruja. Omia kestää, toisten ei. Mutta kun minusta tuntuu että omat pieruni haisee joskus niin pahalta että taju lähtee...

Onhan tuo kiukkupussi kyllä niin kovin rakas. Rakas, mutta aika ajoin hyvin raivostuttava. Olisi oikeasti joskus kiva saada vastaukseksi joo ainaisen ei:n sijaan. Jos tukkani harmaantuu ennen kolmikymppisiä niin Matilda saanee luvan maksaa värjäyksen jokaikinen kuukausi. Syyllinen, kunnes toisin todistetaan.

Pähkähullua ajatella että Elvira oli tämän ikäinen kun hänestä tuli isosisko. Matilda on niin kovin pieni vielä (Lue: liian raskas, vahvatahtoinen kiukkupussi) että hulluksihan tässä tulisi jos vauva tupsahtaisi taloon nyt tällä sekunnilla. Toisaalta shokkihoito ja isosiskon rooli saattaisi tehdä äidin vauvalle ihan hyvää.
Antti Tuiskun mielestä elämä on julmaa kun joutuu twerkkaamaan. Taaperon sanoittamasta laulusta tulisi pitkä kuin nälkävuosi jos pitäisi kertoa kaikki syyt miksi just nyt ei suju.


maanantai 10. huhtikuuta 2017

Parhaita tuliaisia päiväkodista.



Ei, otsikko ei ole sarkasmia. Meillä ei siis luojan kiitos (KOP KOP KOP) ole näkynyt niitä kihomatoja tai täitä jota päiväkotiuran aloituksessa kaikkein eniten pelkään. Vaan tänään meille kotiutui Elviran ensimmäinen askartelu!

Pinnallista tai ei, mutta yksi suurin asia jota päiväkotiuran aloituksessa odotin oli tyttöjen askartelut. Ei ole mitään parempaa fiilistä kun nähdä oman lapsen juoksevan päiväkodin portille vastaan kädet ojossa valmiina hyppäämään syliin. Toiseksi paras fiilis on sitten se, kun hän silmät kiiluen esittelee omia taideteoksiaan ja tuotoksiaan.



Ylpeä, niin ylpeä äiti. Olen ostanut molemmille tytöille kansiot kotiin johon olen kerännyt tyttöjen taideteoksia mammalasta. Vähän niinkuin päiväkodin kasvunkansio, mutta kotona. En tiedä miten saan tuon maitopurkin sinne väliin säilöön mutta aivan varmasti sen sinne jollain konstilla tungen. Onhan se vaan kerrassaan niin upea tuotos että se on pakko säästää! Ja ehkäpä lainaan ideaa ensi vuonna kun töissä mietin pääni puhki mitä tällä kertaa askarrellaan pääsiäisen kunniaksi...

Meidän niin iso ja taitava Elvira. En jaksa uskoa että hän on ollut meidän elämässä jo 3,5 vuotta. Tuntuu kuin hän olisi ollut täällä vasta hetken ja sitten taas toisaalta ikuisesti. Äitiys, niin parasta! Maailman paras tekosyy herkistyä maitotölkistä ja kasasta ruohoa.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Millaiseen maailmaan minäkin olen lapseni synnyttänyt.



Ensin pietari. Sitten Tukholma. Pelottaa, ahdistaa ja surettaa. Tälläiseen maailmaan minä olen kaksi lastani synnyttänyt.

Maailma on paha. Ihmiset on pahoja. Ultra Bran laulussa lauletaan Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä. Ei ole sellaista pimeää, jota minun hento käteni ei torjuisi. Mutta kyllä sellaista pimeää on. Ja aika perkeleen paljon näyttää olevankin.

On lottovoitto syntyä Suomeen. Olen aina ajatellut että täällä lintukodossa olemme turvassa. Vaan luotto tähän asiaan ei ole enää kovin vahva. Vaikka koen olevani hyvinkin naiivi ja sinisilmäinen ihminen, alkaa minunkin uskoni olla lopussa. Tukholman ja Pietarin väliin jää nimittäin yksi maa. Enkä tiedä mikä sen maan muka erottaisi näistä kahdesta.

Äidiksi tulon jälkeen nämä uutiset ottaa koville. Kun on kaksi maailman tärkeintä joita haluaisi suojella kaikelta pahalta. On avuton olo, on surullinen olo. Jokainen tälläinen uutinen saa minut miettimään että uhrivat olivat jonkun lapsia. Joku kokee tällä hetkellä sitä kipua ja tuskaa, jota minä en halua edes kuvitella.

Silmien sulkeminen ei vie pahaa pois. Mutta silti teen sen niin hyvin kuin tässä somen maailmassa voi tehdä. En halua tietää, en ainakaan enemmän kuin on pakko. Maailman menosta on hyvä pysyä kartalla, mutta siihen minä en tarvitse niitä kaikkia valokuvia ja videoita tapahtumapaikoilta. Minä haluaisin olla tietämätön. Vielä enemmän haluaisin antaa lapsilleni sen mahdollisuuden kun tähän netin maailmaan joskus tutustuvat.

En tykkää. En jaa. En kommentoi. En halua tietää.


keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Valeraskaus.

Piinapäivät. Sillä nimellä minä kutsuisin näitä päiviä, jotka ovat ovulaation ja seuraavan kierron välissä. Piinapäivinä mieli pyörii hyvin paljon toivotun raskauden ympärillä.

Piinapäivinä jokainen pieni vihlaisu on merkki raskaudesta. Ruokahaluttomuus, väsymys ja turvotus. Kaikki yhtälailla epävarman varmoja merkkejä siitä että raskaana taas ollaan. Piinapäivinä sitä usein miettii että onko nämä oireet edes oikeasti olemassa vai kuvittelenko vain. Sama ilmiö kuin sairauden diagnoosia googletellessa: kun luet tietyn sairauden oireet, sinulle ilmestyy ne heti.

Ensimmäisen vahinkoraskauden kohdalla minulle ei ollut raskausoireita ennen plussaa. Tai olihan niitä, mutta tajusin ne oireiksi vasta toisessa raskaudessa kun osasin yhdistää oireet raskauteen. Ja nyt, nyt minä kuulostelen, etsin ja kuvittelen niitä oireita itselleni koko ajan. Hemmetin piinapäivät.

Ei ole montaa päivää enää jäjellä kunnes selviää onko nämä oireet valeraskautta vai ihan oikeaa raskautta. Piinallisen pitkät päivät jäljellä, joiden aikana varmasti ilmestyy vielä lisää mitä varmempia oireita raskaudesta. Vaikka ne kuukautiset sitten sieltä vielä alkaisivatkin.

Eilen illalla alavatsani oli kuin jalkapallo. Tino katsoi minua hetken ja kysyi miksi kävelen vatsa pystyssä kuin raskaana oleva. Kulta ei, en kävele. Tälläinen se on ihan itsellään. Tinon ilme olisi ollut valokuvan arvoinen. Mutta tiedättekö, "satavarmasta" alkuraskauden turvotuksesta huolimatta en uskalla toivoa että kyse olisi jostain muusta kuin huonoista valinnoista ruokapöydässä. Minä kun turpoan jo pelkästä katseesta hiilareita kohti.

Voi että miten toivonkaan että nämä olisivat oikeasti niitä oireita eikä "oireita". Mutta tunnin tarkan ovulaation bongaamisen ja sen hyvän hyödyntämisenkin jälkeen uskon enemmän tieteeseen kuin tuuriin. Vain n 20-25% mahdollisuus onnistuneeseen raskauteen hedelmöittymisestä huolimatta, muistan lukeneeni. Ja tuo prosentti tuntuu todella pieneltä,varsinkin näinä piinapäivinä.
Tieteen, tilastojen ja tilastopoikkavuuksien lisäksi tarvitaan aimoannos myös sitä tuuria.

Olisipa meillä käynyt tuuri.


Äitiyden huippuhetki vol miljoona: Kun puhuimme kuolemasta.

Todella moni siellä ruudun toisella puolen on varmasti nähnyt elokuvan Frozen. Tämä allekirjoittanut ehkä noin 50 kertaa puolella silmällä ja korvalla (meillä kun lasten tv hetki tarkoittaa usein kuumaa ja rauhallista kahvikuppia tai ruoanlaittoa meille vanhemmille). Olit nähnyt tai et, aika elokuvan alussa Elsan ja Annan vanhemmat kuolevat ja elokuvassa vilahtaa pieni kohtaus hautajaisista. Ennen lauantaita Elvira ei ollut kiinnittänyt tähän mitään huomiota.

E: Äiti, mitä nuo tekee? Mitä nuo kivet on?


Ä: He ovat hautajaisissa ja ne ovat hautakiviä. Hautajaiset ovat juhlat jotka järjestetään kun joku kuolee. Ja hautakivi pystytetään sen henkilön muistoksi kun hän on taivaassa enkelinä eikä häntä voi enää nähdä.


E: Miksi Annan ja Elsan vanhemmat lähtivät taivaaseen?


Ä: Joskus ihmiset kuolevat, muuttuvat enkeleiksi ja lähtevät taivaaseen. Äitikin muuten lähtee ihan kohta kun isi tulee kotiin.


E:n silmät pullistuivat päästä ennenkuin tajusin etten ehkä voi puhua kuolemasta ja omasta viihteelle lähdöstäni samassa lauseessa ja samaan hengenvetoon..


Ä: Siis äiti lähtee juhlimaan! Juhlimaan mamman ja Marian kansaa. Ei taivaaseen. Vain syömään ja kuuntelemaan Anttia. Äiti tulee yöllä heti kotiin!!


E näytti hyväksyvän selityksen ja uskovan että kyllä se äiti vielä palaa takaisin... Huppista. Joskus täytyy miettiä mitä päästää ulos suustaan ja missä tilanteessa...Ennen juhlimaan lähtöä kerroin Tinolle tilanteesta ja että sieltä saattaa tulla outoja kysymyksiä illalla kun en ole kotona. Vaan oli lapsi ymmärtänyt yskän ja iloisesti unohtanut koko episodin...Luojan kiitos. Seuraava äitiyden huippuhetkeä odotellen, viimeksi kävi näin ja sitä edellisellä näin..

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa: Joskus lapsiperheen arki onväsyttävää isinkin mielestä...



Joskus isi nukahtaa kesken iltapäiväkahvin. Joskus isi nukahtaa kesken Pikku Kakkosen. Joskus isi nukahtaa kesken kiipeilytelineenä olon. Niin raskasta, niin rakasta. Taitaa tuo kaksilahkeinenkin olla vähän kaheli kun vielä kerran haluaa siihen vauvavuoden valvomisrumbaan lähteä minun kanssani.  Siitä huolimatta että melkein joka yö herää töihin kello 1:20... Arvostan, arvostan niin paljon. Vaikka arjen keskellä sen välillä unohdankin. Ja vaikka sen muistaisikin itse, niin liian harvoin se tulee sanottua ääneen myös sille toiselle.
P.s Babysitter.fi arvonnan voitti Elska, pistin sinulle s postia!

DIY: Virpomisoksille koristeita irtsaripussista!




























Sunnuntai lähestyy kovaa vauhtia joten nostin viime vuoden postauksen tästä aiheesta. Taas yksi mainio syy kurvata karkkikaupoille rankan työpäivän jälkeen, heh ! Taidamme myös toteuttaa tuon kori-idean tänäkin vuonna koska emme itse taida taaskaan olla kotona. Ovelta ovelle kiertelyn sijaan kierrämme tälläkin kertaa vain isovanhemmat. Neljän paikan namut ovat näille pienille jo aivan tarpeeksi.



Ihanaa palmusunnuntain iltaa kaikille! Me ollaan kyläilty tänään kuin tuulispäät: pappalassa, mummilassa ja isomamman syntymäpäivillä. Edelleenkään en lakkaa ihmettelemästä miten uuvuttavaa syöminen ja paikallaan istuminen voi ollakkaan! Mutta koska on palmusunnuntai, koko päivän idea oli kahvittelun lisäksi tietenkin virpominen!


Koska meidän lapset ovat vielä niin kovin pieniä, he eivät suinkaan kierrelleet ovelta ovelle. Virvoimme vain isovanhemmat, tädin, isotädin (minun tädin, jos tajusitte) ja isomamman. Itse en todellakaan miellä virpomista kerjäämiseksi tai muuksi negatiiviseksi asiaksi mutta ajattelen niin että tytöt saavat sitten mennä ovelta ovelle kun ovat tarpeeksi vanhoja. Sitäpaitsi, jos tuon isomman neidin suklaahumalatilaa katsoi tänään niin kyllä oli aivan riittämiin herkkuja.


Tänä vuonna koristelimme oksia hieman kierrätysteemalla: leikkasin koristenauhoja irtokarkkipussista (irtsari vai irttari, mitä sanot!?) Helppoja, halpoja ja kestäviä koristeita! Käytetään varmasti myös ensi vuonna. Koska me emme olleet kotona koko päivänä, jätimme etupihalle korin jossa oli namuja ja pienen viestin virpojille. Kieltämättä ajatus vitsattomasta korista mietitytti, mutta kun saavuimme kotiin oli korissa yli viisi vitsaa! Ja karkkejakin vielä jäljellä...


Vaikka virpojia oven takana on käynyt niin sosiaalisessa mediassa on käynyt ilmi että virpojat olivat hieman hukassa. Onko virpominen jäämässä unholaan? Ja miksi? Onko se niin yleistä etteivät vanhemmat anna lastensa virpoa vai eikö se vaan kiinnosta enää nykyajan lapsia? Tai onkohan halloweenin karkkikepponen syrjäyttänyt tätä perinnettä? Mitä mieltä sinä olet? Kävikö teillä pieniä virpojia tänään? 


maanantai 3. huhtikuuta 2017

Äidin rankka viikonloppu.



Ihanaa alkanutta viikkoa! Ollaanko siellä hengissä viikonlopun jäljiltä? Täytyy sanoa että vaikka tuo juhliminen ja arjesta irtaantuminen aina silloin tällöin tekee hyvää niin huh huh, ei sitä vanha enää jaksa. Tai vanha ja vanha, kuitenkin aika nuori vielä kun olen niin taidan syyttää tästä väsymyksestä äitiyttä ja sen tuomaa kotipieruilua sekä mukavuudenhalua.

Oli kyllä kiva ilta, en väitä vastaan. Vaikka kieltämättä kauan odotettu Antti Tuiskun keikka olikin pettymys. Talo niin tupaten täyteen ahdettu että ilma oli paksua kuin mikäkin ja itse esiintyjästä näin vain pelkän hiustupsun edessä olevan ihmismassan takia. No toisaalta voisi ajatella että onnekas minä, osa porukasta nimittäin joutui kuuntelemaan artistia eteisen käytävällä koska sali oli niin täynnä. En tiedä olinko enemmän iloinen vaiko pettynyt kun keikka loppui hieman etuajassa palohälytyksen vuoksi. Luojan kiitos oli aiheeton, tiedä mitä olisi tapahtunut jos se ihmismäärä olisi mennyt paniikkiin ja rynninyt ulos.

Juhliminen on kivaa mutta niin on myös kotoilu. Toisaalta se kotoilu ei maisutisi yhtä ihanalta ellei välillä pääsisi ulos tuulettumaan. Ja kun aamulla hivenen väsyneenä ja huonovointisena silmäni avatessa miettii että hitto kun olisin niin onnekas että tämäkin etova olo olisi parin viikon päästä raskauden eikä caipiroskan aiheuttamaa, voin varmasti myöntää että taitaa se biletysikä olla nyt hivenen ohi.

Kivaa oli ja eiköhän se tämäkin äiti näistä puheista ja väsymyksestä huolimatta taas hetken päästä kaipaa tuulettumaan. Mutta jos nyt selvitään tästä kerrasta ensin. Ennen sitä jaksoi joka viikonloppu joskus kaksikin kertaa, nyt kestää päiviä että tuntee olonsa taas freesiksi ja täysillä pyöriväksi...Univelkaa kannattaa viikonloppusin kerätä kun sitä ei näin huonosti nukkuvan lapsen kanssa muutenkaan ole tarpeeksi...

Ihanaa viikkoa kaikille!<3


Kevät on onneksi nyt jo vihdoin täällä! <3


© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.