Ilona 7kk !

Millainen on meidän seitsemän kuukauden ikäinen vauva?

Hän on vekkuli. Juuri niin vekkuli kuin kuvissa näyttää. Hän tekee kolttosia, kaikkea kiellettyä. Ja nauraen lähtee konttaamaan karkuun.

Hän rakastaa siskojaan. Hän on levoton ja tylsistynyt jos siskot eivät ole kotona. Parasta on kontata heidän touhujensa perässä, mutta hermohan siinä menee jos ei pysy perässä.

Hän harjoittelee seisomista tukea vasten. Seisoma-asentoon päästään, mutta ei vielä ihan suorassa. Myös kiipeily erilaisten esineiden ja ihmisten päällä on se the juttu.

Hänen lempiruokansa on puuro. Parasta ruokailussa on sotkeminen ja lusikan lätkiminen. Sormiruokailu onnistuu myös ihan kivasti, vaikka yleensä siinäkin syömistä parempaa on ruoan tutkiminen ja liiskaaminen.

Tissi on paras. Erityisesti yöllä...Viime yönä tosin syötiin vain kolme kertaa ja niistä kaksi oli jo aamun puolella. Yleensä n. 04 asti nukutaan yhdellä syötöllä, joskus kahdella, mutta sen jälkeen syödään useammin.

Kesän aikana hänestä on kuoriutunut kunnon vesipeto! Hän rakastaa uimista ja pulikoimista, eikä tulisi ollenkaan vedestä pois. Kiitos kuuman kesän, on meidän seitsenkuinen päässyt jo monta kertaa luonnonvesiin uimaan!

Hän suuttuu jos häneltä ottaa kädestä pois jotain. Jos suuhun asti joku asia ehtii, siitä ei luovuttaisi millään.

Hänellä on kaksi hammasta alhaalla. Niiden peseminen on ihan parasta!

Hän nauraa. Hän höpöttää ja hän rypistelee nenäänsä.

Hän on hän eikä kukaan muu. Seitsemän kuukauden ikäinen on jo niin oma persoonansa. Meillä on seuraava neuvola vasta 8 kk iässä, joten tuoreista mitoista ei ole tietoakaan. Kasvaa kuin rikkaruoho, sen verran osaan sanoa. Haikeaa, että viiden kuukauden päästä meidän perheessä ei ole enää vauvaa vaan taapero. Ja juuri minä vasta täällä tuskastelin ja jännitin synnytyksen käynnistystä.

Sohvaperunan juoksukoulun puolessa välissä, miten menee?

5,5 viikkoa takana, sama edessä! Ja sitten pitäisi kymppi jaksaa. Sohvaperunan juoksukoulu on ollut ihana, vaikka helle on ruoskinut juoksijaa. Heti alkuun on todettava, että yhtä kävelypäivää ja yhtä ekstra lepopäivää lukuunottamatta on ohjelmaa noudatettu ja lenkit suoritettu! Edellispäiväinen ekstra lepopäivä tuli tarpeeseen, jostain syystä polveni sekä nilkkani ovat särkeneet.

En tiedä syytänkö hellettä ja sen tuomaa turvotusta vai asfalttijuoksua, nimittäin kova alusta ei ole minun helposti kipeytyville ja huonoille, jalkapallosta kärsineille nivelsiteille ikinä sopinut. Seuraavalla juoksulenkillä olen viisaampi ja suuntaan suoraan pururadalle!

Juoksukoulu on siis ollut pelkästään positiivinen kokemus, vaikka helteillä lenkille lähtö on joskus tuntunut vähän vaikealta. Kuitenkin joka kerta olen sinne lähtenyt, lenkin jaksanut ja nauttinut sen jälkeisestä mahtavasta fiiliksestä! Ja oman kehityksen seuraaminen on se joka motivoi ihan hurjasti! Ensimmäisillä lenkeillä parin minuutin juoksu sai keuhkot melkein halkeamaan, nyt pari päivää sitten jaksoin juosta 20 minuuttia. Helteessä! Ihan huimaa kehitystä.

Juoksukoulu etenee kuitenkin niin rauhassa, että pisimpienkin juoksupätkien jälkeen olen ollut ihan hyvin hengissä. Hikinen ja hengästynyt, mutta hengissä.

Minä itseasiassa muutenkin vedän juoksukoulua läpi aika rennolla otteella. Minulle tärkeämpää on aika, ei matka. Eli juoksen rauhassa ja leppoisasti, kunhan vain jaksan juosta koko matkan joka sen päivän ohjelmassa on.

Liikunnan innostus on myös nostanut päätään ja minua ihan oikeasti harmitti, kun jouduin jättämään edellispäivän kävelylenkin välistä! Meinasin lähteä, mutta ajattelin että on parempi katsoa kuin katua. En viitsinyt riskeerata tämän päivän työpäivää tai polven terveyttä innostuksen takia. Katsotaan mitä poövi meinaa tänään jos suuntaan suoraan pururadalle. Mutta siis minä joka on aina vihannut juoksemista on innostunut siitä! Parasta.

Omassa virkeydessäni olen myös huomannut huiman eron. Jaksan paremmin ja olen selvästi virkeämpi! Myös ruuansulatukseni toimii paremmin, ja vaikka yksi päivä söin vahingossa vehnäjauhoa ei vatsani mennyt kipeäksi! Hieman kuplivaksi, muttei kipeäksi. En tiedä kiitänkö tuuria vai liikuntaa, mutta uskon että säännöllinen liikuntaa auttaa myös vatsavaivoihini tai ainakin helpottaa niitä!

Vielä puolet jäljellä, sitten kokeillaan kymppiä! Ihan huikeaa! Sohvaperunan juoksukoulu, suosittelen ehdottomasti kaikille!

Lyhyt tukka, paras tukka

Luulin pitkään pitäväni pitkistä hiuksista. Oikeasti nykyään joka ainut kerta kampaaja ystäväni käsittelyyn menessäni tiedän, että mahdollisimman lyhyt. Siis niin lyhyt kuin uskallan ja kuitenkin niin pitkä, että sen saa ainakin puoliponnarille.

Olen viimeiset kaksi kuukautta nukkunut tukka kiinni, koska pitkät hiukset ovat yölläkin edessä. Nyt on taas hyvä olla.

Josko vihdoin ryhdistäytyisin kampaajalla käynnissä ja tekisin sen useammin kuin kerran vuodessa. Koska onhan tämä nyt niin helppo ja siistimpikin, kuin se muodoton takkukasa.

Kyllä nyt kelpaa lähteä viikon päästä bailaamaan, kun meillä vihdoin on tuparit!

Blogin uudet tuulet!

Niin vain se aikaa kuluu, ja muutaman viikon päästä olisi aika sanoa Kaksplussalle hei hei ja palata blogin vanhaan osoitteeseen. Kerroin muutosta jo tovi sitten, mutta nyt on aika kertoa millaisia uusia tuulia muutaman viikon päästä onkaan!

Tavallaan uudet tuulet ovatkin vanhoja tuulia, nimittäin blogini palaa sinne mistä Kaksplussalle aikoinaan siirtyi. Eli Lifien riveihin. Tosin silloin, kun minä sieltä lähdin oli se vielä Blogirinki. Sittemmin nimi vaihtui kun Indiedays ja Blogirinki yhdistivät voimansa.

Muutos on ihana eikä oikeastaan vaikuta teihin ollenkaan. Mitä nyt osoite vaihtuu!

Minuun muutos tuntuu vaikuttavan vain innostuksen ja positiivisen muutoksen muodossa. Odotan jo niin innolla omaa alustaa jonka ulkonäköön voin vaikuttaa ja noin muutenkin saan hivenen enemmän vapauksia joidenkin asioiden suhteen ja toivottavasti opin paljon uutta!

Muuttopäivää ei ole ihan vielä lyöty lukkoon, katsotaan miten siirto onnistuu, koska 18.8 jolloin sopimukseni täällä päättyy on viikonloppu. Kaikkein helpoiten pysytte muutossa mukana tykkäämällä blogin Facebook sivusta, sinne päivitän aina uudet postaukset sekä kaikkea muuta pientä kivaa meidän arjesta. Myös minun Instagram tilini kannattaa ottaa seurantaan, siellä myös päivittelen aktiivisesti arkea vaikka nyt heinäkuussa vähän hiljaisempaa onkin ollut!

Heinäkuussa olen muutekin vähän lomaillut blogin suhteen ja päivitystahti on ollut hitaampi sekä rennompi. Postausideoita on rivikaupalla muistiossa, mutta näillä ilmoilla ei paljon koneella malta olla! Saatika ajatus kulje, taitaa helle olla sulattanut aivot.

Heinäkuu on aivan pian ohi, mihin tämä kesä kiiruhtaa!? Toivottavasti kuitenkin nämä aurinkoiset kesäilmat jatkuvat vielä elokuun puolelle!

Pienen pieni kiusankappale

Kaikki jutut sisarusrakkaudesta - siitä ei niin kuvasta puolesta - on täysin totta. Vaan enpä olisi uskonut, että kolmannen lapsen kohdalla se kiusa alkaa näin nuorena. Isommat tytöt eivät suinkaan kiusaa kuopustamme, vaan toisin päin. Vauva kiusaa isosiskoja!

Vaikka hänen kohdallaan se kiusaaminen on vaan rakkaudenosoitus toisia kohtaan. Kuten kai aina, kun sisarusrakkaudesta on kyse.

Heräämme Ilonan kanssa joka aamu ensimmäisinä. Hyvin usein isosiskot tulevat yöllä patjalle meidän makuuhuoneemme lattialle. Niin ettei makuuhuoneen ovea saa kiinni. Siinä on pienelle vauvalle aamuisin aivan liikaa houkutuksia!

Nimittäin parasta ikinä meidän 7kk ikäisen mielestä on hyppiä siskojen päällä. Vielä parempaa on, jos heidät saa aamulla herättää sillä tavalla.

Äitiiii onko täällä ketään!? Tule ottamaan Ilona pois!!! Kuului eräänä aamuna, kun ihan sekunniksi jätin torpedon lelukorinsa seuraan ja menin keittiöön keittämään kahvia. Rikollinen käytti heti tilaisuutensa hyväksi ja konttasi salamana herättämään nukkuvat siskonsa. Tänään aamulla hän yritti heti samaa, kun silmä vältti. Mutta minä olin nopeampi - valitettavasti - ja sain aikaan kunnon itkupotkuraivarin vauvassa. Kun se siskojen päällä hyppiminen ja tukasta repiminen on niin hauskaa!

Iltapäivän lepohetkenä tuo pieni kiusankappale taasen konttaa toisten huoneeseen pelleilemään ja häiritsemään päiväunia. Se ei isosiskoja haittaa tippaakaan, päinvastoin. On parasta kun voi jonkun pienen kiusankappaleen takia villiintyä silloin, kun pitäisi levätä.

Onhan tuo oikeasti niin kamalan suloista. Miten pieni ihminen voikaan rakastaa iisosiskojaan niin paljon. Ja onneksi isommat tytöt ovat kerrassaan upeita isosiskoja ja ymmärtävät toisen olevan vielä pieni ja siksi niin kovin hupsu.

Ja näin pikkusiskona toimimisen omakohtaisesta kokemuksesta voin todeta; eikö se ole vähän pikkusiskon tehtävä olla se ärsyttävä mutta niin kovin rakas?

Voihan imetys ja väsymys

Sunnuntaina tulee 7kk Ilonalle ikää ja saman verran on takana meidän imetystaivalta. Helteet ovat tehneet imetyksen välillä vähän tukalaksi sekä vauvalle että minulle, mutta muuten imetys sujuu ihan kivasti. Mitä nyt neiti upotti sen ainoan suussa olevan hampaan syvälle nänniini tässä yksi päivä. Ai että teki kutaa!

Ainut ongelma on se, että yöt ovat todella rikkonaisia tällä hetkellä. Herätään välillä jopa tunnin välein tissille. Tuntuu ettei se tissi ole siinä kohtaa enää mikään muu kuin tutti. Se tarvitaan suuhun, mutta imeä ei jakseta edes sen vertaa, että heruminen käynnistyisi.

Nukumme edelleen perhepedissä ja mietinkö pitäisikö kokeilla siirtää Ilona omaan sänkyyn? Voisiko se auttaa? Vai onko siitä mitään apua kun sänky on kuitenkin sivuvaununa meidän vuoteen vieressä.

Toisaalta taas huomasin, että alhaalta paistaa hieman toinen hammas. Johtuukohan huonot yöt siitä? Tai helteestä? Onhan tämä helle sekä yöheräily kestänyt jo viikkoja. Välillä nukutaan paremmin, ehkä kolmella herätyksellä, mutta sitten taas syödään läpi yön. Tai ainakin roikutaan tissillä.

En myöskään ole ollenkaan varma onko nyt tässä kohtaa fiksua tehdä nukkumiselle yhtään mitään. Miten minä tiedän mikä johtuu hampaista, mikä helteestä ja mikä jostain muusta? Perhepeti on ihan kivaa, mutta Ilonan muuttuessa yhä liikkuvammaksi nukkujaksi alkaa minun uneni kärsiä, kun toinen unissaan koheltaa. Ja kun konttaavaan vauvan kanssa riskinä on myös, että hän tulee alas sängystä joku kerta...

Positiivisena täytynee todeta se, että näin kesäkuumalla ja rantakeleillä imettäminen on niin helppoa! Olemme saaneet ottaa ilon irti rantaelämästä, kun lähimmäistä mikroa tai avatun maidon säilyvyyttä ei ole tarvinnut miettiä.

Postauksen kuva on otettu eilen illalla, puolentoistatunnin imetysnukutus pelleilyn jälkeen. Ei se yleensä ihan noin kauaa vie, mutta liekö äidin työpäivällä ja tissi-ikävällä jotain osuutta asiaan. Luultavasti.

Katsotaan miten tänään sujuu. Yö ja nukutus. Kyllä pikkuhiljaa alkaa nämä yöheräilyt verottamaan jaksamista. Toisaalta saan olla kiitollinen, kun vasta nyt 7kk kohdalla meillä on tällainen uneton vaihe. Tähän saakka satunnaisia huonoja öitä ja tiheää imua lukuunottamatta meillä on nukuttu muutaman syötön kanssa todella hyvin.

En ymmärrä miten jaksoin keskimmäisen kanssa valvoa ja heräillä lähes 1,5 vuotta. Kaikkeen sitä pystyy kun on pakko. Hatunnosto kaikille refluksi- & koliikkilasten vanhemmille. Minä tunnun kärsivän nykyään jo muutamista viikoista.

Onneksi huomenna pääsee töihin lepäämään

Väsyneet terveiset täältä auton etupenkiltä. Vieressä lojuu avattu Red Bull ja olo on todella nuutunut. Tiedän, että sitä ei suositella imetysaikana, mutta järkeni mukaan yksi harva ei hallaa tee. On vain sellainen olo että tätä väsymystä pelkkä kahvi ei kaada!

Hassua sinänsä tämä väsymys, sillä Tino heräsi aamulla tyttöjen kanssa ja minä sain nukkua ysiin saakka. Ilonakin nukkui pitkästä aikaa yön parilla herätyksellä, mutta kieltämättä parin viimeisen viikon aikana yöt ovat olleet sellaista hulinaa ettei tätä univelka ihan hetkessä korjata.

Olen muutenkin viikonloppuisin huomannut olevani vähän väsyneempi mitä arkisin. Luulen sen johtuvan siitä, että kun talossa on kaksi aikuista - arkisin pyöritän paljon kaikkea yksin - niin annan itselleni luvan höllätä ja olla väsynyt. Ärsyttävää sinänsä, sillä pitkän työviikon jälkeen mies saa vielä eukon kiukuttelut niskaansa. Eukko, HAH. Kamala nimitys naiselle.

Huomenna onkin sitten taas työpäivä edessä. Ihana päästä töihin lepäämään! Ei se sinällään lepoa ole - vaikka äidin työpaikalle menenkin, pistänkö äidin tekemäön työni haha - mutta niin erilaista hommaa mitä kotona kolmen lapsen kanssa saa tehdä. Kivaa vaihtelua ja vaihtelu piristää kovasti!

Nyt Red Bull tölkki alkaa olemaan tyhjä ja auton ilmastointi on nihkeän kesäpäivän tukaluuden taltuttanut, joten olo om jo vähän pirteämpi. Muutamaksi tunniksi mökille ja sitten on tämäkin päivä paketissa.

Väsynyt, mutta onnellinen kolmen tytön äiti toivottaa kaikille ihanaa viikonloppua!

Ovulaatiokivut, ne kamalat pirut

Ennen raskauksia en ollut kuullutkaan ovulaatiokivuista. Kuukautiskivut olivat tulleet liiankin tutuiksi, mutta kun aloimme yrittämään toista lastamme tajusin vasta, että hitto vie minähän tunnen ja tunnistan mitä kehossani tapahtuu. Ja nyt kun takana on yhden sijaan kolme raskautta voin todeta todellakin tietäväni ovulaation ajankohdan. Tunnin tarkkuudella. Nimittäin hitto vie se sattuu. Ja joka synnytyksen jälkeen aina vain enemmän ja enemmän.

Eilen taas olis se päivä, että joku tunki kauniisti sanottuna halkoa ulos takalistosta. Siltä se tavallaan tuntuu, ovulaatiokipua on vaikea selittää. Kramppaa ja särkee. Takapuolessa.

Tällä kertaa kuitenkin särky ja turvotus alkoi viikko ennen ovulaation ajankohtaa. Ei kova särky, sellaista pientä nippailua alavatsalla joka pelottavan paljon muistutti raskauden ensimmäisiä oireita.

Naisen keho on ihmeellinen. Ja ironista kyllä nyt, kun raskaus ei ole todellakaan toiveissa olisi ovulaation bongaaminen helppoa kuin heinän teko. Turhauttavaa kärsiä näistä kivuista ja oloista "aivan turhaan" seuraavat 20 vuotta.

Onko jollain kokemusta, että helpottaako nämä kivut ajan myötä? Kun synnytyksestä on kulunut aikaa enemmän. Nimittäin syytän kyllä synnytystä tai raskautta näistä kivuista. Koska ennen esikoistani ovulaatio ei aiheuttanut mitään tuntemuksia ja jokaisen raskauden sekä synnytyksen jälkeen kivut pahenevat.

Nyt ne on luokkaa tarvitsen särkylääkkeen tai pari the päivänä. Sitten pari viikkoa ja saan kärsiä kuukautisista. On kivaa olla nainen. Sarkasmia. Ei todellakaan ole. Ainakaan parina hetkenä kuussa.

Olen miettinyt, että ennen lopullista ehkäisyä kävisin luovuttamassa munasoluja. Mutta kieltämättä monen munan kasvattelu on alkanut pelottamaan kivun vuoksi, kun yhdenkin kasvattaminen on tuskaa. Täytyy tutkia ja pohtia asiaa, kokemuksia saa myös kertoa!

Tämä kuukausi on nyt kärsitty. Seuraavaa odotellessa. Onneksi on imetys. Se sotkee, pitkittää ja poistaa tehokkaasti tätä ongelmaa! Ja toisaalta positiivisen ajatuksen voimalla selviää. Saan olla kiitollinen - vaikkakin kivulias - siitä, että kroppani toimii kuten pitääkin. Antaisin ovulaation heti jollekkin, jota sitä tarvitsee enemmän kuin minä. Siksi olen vakavasti alkanut harkitsemaan munasolujen luovuttamista.

Tämän päivän suunnitelmat: Putsata korvat

Istuin lattialla aamukahvi kourassa leikkimässä Ilonan kanssa. Mietin mikä päivä mahtaisi olla ja mitä me tänään tekisimme. Isommat tytöt katsoivat ryhmä hautaa, kuten itse asian ilmaisevat. Tajusin ettei meillä ole mitään suunnitelmia täksi päiväsi. Mitä me tänään tekisimme? No ainakin korvat pitäisi putsata koko jengiltä.

Naurahdin ajatusta. Päivän suunnitelmana putsata korvat. Ihanaa olla lomalla vailla suunnitelmia!

Kun äitiysloman päälle lisää vielä nämä upeat kesäilmat, on kuin olisi lomalla lomasta. Me olemme nauttineet uimisesta ja siitä, ettei ole pakko mennä mihinkään ja päivän suunnitelmat voi tehdä vasta aamulla!

Oikeasti korvien putsaamisen lisäksi ajattelin hakea lapsille uuden uima-altaan ja ehkä lähden metsästämään aurinkovarjoa terassille. Illalla pyysin kaverini yhdelle viinilasilliselle kanssani meidän terassille, sound like a good plan!

Juoksukoulussakin on tänään vapaapäivä. Voin kertoa, että nämä helteet ovat oikeasti tehneet juoksemisen aika haastavaksi! Vaikka yritän joka aamu lähteä mahdollisimman aikaisin lenkille, niin ennen kymmentä on jo tukalan kuuma juosta! Mutta en valita, kohta on taas syksy ja sade!

Olen myös ottanut heinäkuun ajan tämän koneella istumisen rennosti. Eipä kyllä minulla siitä ikinä mitään paineita olekkaan ollut niin kauheasti., mutta nyt heinäkuun ajan olen ollut kyttäämättä kävijälukuja. Varsinkin, kun kesäkuukauden ja upeat ilmat näkyvät heti blogin analytiikassa! Mikä on hyvä, ihanaa kun ihmiset nauttivat näistä ilmoista ilman nettiä!

Blogimuuttoon on muuten tänään tasan kuukausi, tässä muistutukseksi uusi osoite!

Ihana heinäkuu. Ihana kesä. Ethän lopu vielä pitkään aikaan?

Valmiiksi ladattu kahvinkeitin korvaa romanttiset illalliset

Tänään aamulla aamukahvi maistui erityisen hyvälle. Ei siksi, että se Juhla Mokka olisi vaihtunut huippupapuihin vaan siksi, että kahvinkeitin oli ladattu valmiiksi. Keittimen vieressä oli pieni rakkauskirje, arkisesti tyhjälle ja käytetylle kirjekuorelle kirjoitettuna.

Olen usein puhunut arjen pienistä iloista pikkulapsiarjen keskellä. Olen pienten tekojen puolesta puhuja, erityisesti parisuhteen saralla. Edes ne loistavat ja kahdenkeskeiset ravintolaillalliset eivät nimittäin pelasta sitä jos arki ei pelaa. Kun suurin osa meidän elämästä - ja parisuhteesta - on sitä arkea.

Minä en väitä ettenkö kaipaisi myös enemmän niitä ravintolaillallisia ihan kahdestaan. En väitä etteikö olisi useimmin kiva olla me kaksi. Puhua meistä ilman, että se me tarkoittaa meitä viittä. Mutta meille kahdelle on aikansa ja se aika ei ole ihan vielä. Ainakaan niin kauhean usein.

Meidän arki pelaa ihan kivasti. Ja nyt meillä tarkoitan meitä kahta. Totta kai on riitoja, on vääntämisiä. On kiirettä ja on sitä arkea isolla aalla. Mutta kaiken sen keskellä on ne pienet teot. Ne jotka muistuttavat, että kyllä me kaksikin siellä jossain ollaan.

Parin viikon päästä meidän kolmikko menee yökylään mammalaan. Kaikki kolme. Me mietimme hetken mitä teksimme. Menisimmekö ihan kaksin syömään ja sitten nukkuisimme pitkään? Ei kuulosta meiltä. Päätimme pitää tuparit. Nimittäin vaikka me kaipaamme sitä kahden keskistä aikaa, kaipaamme myös ystäviämme. Kaipaamme pientä juhlaa arjen keskelle.

Ja ehkä me sitten syömme kahdestaan dagen efter hampparimätöt ennen kuin haemme tytöt mammalasta kotiin. Siinä on ravintola illallinen joka näyttää meiltä.

Vaikka välillä kaipaan vain meitä, niin oikeasti nautin eniten siitä, kun sana me kattaa meidät kaikki viisi. Parasta on olla yhdessä koko perhe. Vaikka kieltämättä odotan kyllä innolla myös tupareitamme. Mutta se on sitä erilaista, harvemmin tapahtuvaa luksusta. Muuten nautin ja iloitsen siitä mitä minulla on joka päivä.

Tähän kohtaan sopii yksi lause joka koristi työpaikkani vessan seinää; Suurin osa elämästäsi on arkea. Tee siitä ihanaa.

Tämä pätee myös parisuhteeseen oikein hyvin. Ne pienet juhlan hetket ja kahden keskinen aika on tärkeää, mutta nekään ei pelasta jos arki ei pelaa. Sitä arkea, kun tämä elämä suurimmaksi osaksi on.

Kasvatusmetodina Chandler Bing -äitiys

Onko frendit sarja monelle tuttu? Aika monelle varmasti, itsekin olen nähnyt kaikki kaudet jo ainakin 10 kertaa eikä niihin silti ikinä kyllästy. Frendeistä puhun siksi, että tässä tänä aamuna katsokaas tajusin, että äitiyteni on kuin Chandler Bing.

Nimittäin saatan hivenen - melkein aina - käyttää huumoria suojelumekanismina, kun meinaa heittää kuppi nurin lasten kanssa.

Kun et voi itkeä, niin naura. Ainakin jälkikäteen.

Lasten kanssa sattuu ja tapahtuu. Arki on ihanaa, mutta rankkaa. Mustahuumori tai ylipäätänsä huumori auttaa, kun meinaa mennä hermo. Kolttoset ja tapahtumat sillä hetkellä voi tuntua hermoja riipiviltä, mutta jälkikäteen aina naurattaa. Äitiydelleni ja lapsilleni nauraminen on taito joka pitää minut - kolmen alle 5 vuotiaan tytön äidin - järjissään.

Juuri tänään aamulla tytöt miettivät ja kyselivät miksi minulla on niin löysä maha ja löysät tissit. Olisin voinut pahoittaa mieleni faktojen laukomisesta - toki niin ettei lapset huomaa, eivät he millään pahalla - mutta sen sijaan jaoin tämän lasteni oivalluksen blogini Facebooksivulla sadoille ihmisille. Olihan se nyt hulvatonta kerrassaan!

Vaikka taas kerran lasten perintö pieneni.

Omasta mielestäni yksi parhaita puoliani on juuri se etten ota elämääni liian vakavasti ja osaan nauraa itselleni. Olen jalostanut tätä ajatustapaaa äitiyteen, vaikka pakko myöntää että sen oppimiseen meni hetki.

Ensimmäisen lapsen kanssa yritin olla täydellinen äiti ja kodin hengetär. Toisen lapsen kanssa tajusin, että kumpainenkin on mahdotonta joten opettelin nauramaan. Kaookselle, uhmaraivareille kaupassa tai ihan vaan sille, että nyt ei jaksa kasvattaa katsokaa Netflixiä. Ja voi että miten paljon rennompi ja mukavampi minun on olla!

Lasten kanssa on turha suunnitella ja suorittaa liikaa, kun ei ne suunnitelmat kuitenkaan onnistu.

Minä toivon, että saan tartutettua tätä hällä väliä asennetta lapsilleni. Itselleen nauraminen on maailman paras taito.

Naura. Lasten kanssa, lapsillesi ja itsellesi.

Oikealla asenteella parempi vauvavuosi

Meidän kuusikuinen tekee hampaita. Ensimmäinen tuli jo ikenestä läpi, seuraava tekee tuloaan. Sylissä viihdytään paljon ja heti kun äiti poistuu näkökentästä alkaa kitinä. Äidin syli, äidin seura. Iholla koko ajan. Ja eihän tämä olekaan niin kamalaa, kun asenne on tällä kertaa eri.

Olen äiti joka kaipaa omaa tilaa ja aina vähän ärsyyntynyt siitä jos joku on koko ajan sylini ja seurani perään. Nyt kolmannen ja viimeisen vauvavuoden aikana tein lupauksen yrittää nauttia kaikesta mistä vain voi. Okei ei aina jaksa, mutta jo se pieni asennemuutos pään sisällä on auttanut paremmin kestämään univelkaa, taas kerran omasta elämästä luopumista ja toisten palvelijana toimimisen.

Tänään istuin Ilonan kanssa lattialla. Hän kiipeili syliini ja oli tyytyväinen vain siinä. Mietin hetken tiskivuorta, kaaosta ja tulevaa iltapalaa kunnes päätin nauttia siitä, joka meinasi alkaa ärsyttämään. Hän oli siinä. Ja hän tarvitsi minua enemmän kuin mitään muuta. Hän tarvitsi minua juuri siinä lattialla vain kiipeilytelineekseen. Mutta sillä hetkellä se oli pienelle vauvalle koko maailma.

Me istuimme siinä ihan rauhassa. Kaiken kaaoksen keskellä. Mietin kaipaanko vuosien päästä sitä, että ne lapset ovat siinä kainalossa vai harmittelenko kun koti oli aina silloin niin sekaisin eikä mitään ehtinyt tekeään keskeyttämättä. Ei tarvitse edes miettiä vastausta.

On se silti rankkaa, en väitä että tämä ajattelutapa muuttaisi sitä. Mutta sen pienen hetken se muutti ja alkava ärsytys vaihtui onneksi. Joskus se on vain asenteesta kiinni.

Ne arjen pienet ilot. Jopa siellä kaaoksen keskellä. Niistä kannattaa nauttia. Tai ainakin yrittää. Joskus se voi pelastaa päivän. Ja vaikka pelastaisi vain sen pienet hetken, niin se riittää.

Lapset ovat vain kerran pieniä, mutta me äiditkin elämme vain kerran. Nautitaan hetkistä. Yhdessä ja erikseen. Minä haluan oppia vielä paremmin nauttimaan juuri siitä mitä minulla sillä hetkellä on.

Vauvavuosi. Puolessa välissä ollaan. Puolen vuoden päästä haluan pystyä kirjoittamaan et vuosi oli rankka, mutta rakas. Haluan voida sanoa, että nautin kaikesta niin hyvin kuin olen voinut ja osannut. Tästä hetkestä ja taidosta nauttia siitä uskallan sanoa että oikealla tiellä ollaan.

Lapsiperheessä ei ole tarvetta varashälyttimelle!

Meillä kävi eilen joku sector alarmin tyyppi mainostamassa heidän varashälytinjärjestelmäänsä. Siinä sitten sivukorvalla myyntipuhetta olohuoneesta kuunnellessani keksi monta syytä, miksi me emme tarvitse hälytintä. Katsokaas kun meillä on lapset. Nyt kaikki  varkaat kuulolle; lapsiperheen kotiin ei kannata murtautua. Sekä sisään että ulos pääseminen täydessä hiljaisuudessa on lähes mahdotonta. Jos ylipäätänsä edes selviät hengissä siitä tantereesta.

Kun astut eteiseen - varsinkin yöllä kun on pimeää - kompastut pariinkymmeneen pieneen kenkään. Lapsiperheen eteinen ei ole ikinä siisti.

Jos pääset kenkämeren yli ilman kirosanoja tai murtuneita varpaita, seuraavana esteenä on vaunut. Ne yleensä tukkivat koko eteisen, joten ilman siirtämistä tai joogattaren vääntyvää vartaloa et voi päästä eteistä pidemmälle.

Seuraavana varashälyttimenä toimii pikkulegot. Pitkin asuntoa. Taattu ansa yöhiippailijoille, oli varkauden kohteena sitten salainen suklaakätkö tai timantit. Tämä ansaa lupaa ainakin muutaman ei niin hiljaisen kirosanan hiippailijan suusta.

Lapsiperheessä mikään, ei mikään jää näkemättä. Aina on pienet silmät siellä, missä ei pitäisi. Lapset myös kuulevat kaiken. Äiti mikä siellä rapisee? Äiti mitä sinä syöt? Jos salasuklaan syöminenkin on mahdotonta, niin vannon ettet saa ovesta ulos huomaamatta sitä vehjettä, jolla pikkukakkosta tuijotetaan.

Lapsiperheet ei muutenkaan välttämättä ole se tuottoisin kohde. Jos et hyvä varas usko, niin Kelan sivuilta löytyy laskurit vanhempainpäivärahalle sekä kotihoidontuelle. Katso summat ja mieti, miten usein me kotiäidit ostelemme timantteja.

Toisekseen, jos niitä timantteja nyt kuitenkin jostain syystä on äidin koruvarastoihin eksynyt, niin ne on piilotettu pommin - eli murtovarkaan - varmaan piiloon. Ei suinkaan varkaiden takia, vaan lasten. Jos taapero ei niitä löydä leikkeihinsä, niin ei kukaan.

Jos nyt kuitenkin meinaat uhmata neuvojani ja murtautua lapsiperheen kotiin, niin ole kiltti ja ota kaikki kamalat miljoonat muovikrääsät mukaasi. Ne löytyy lastenhuoneen lattialta. Jos tämän teet, lupaan etten tee edes rikosilmoitusta.

Unelmien kotia on kiva sisustaa! ( Alennuskoodi Deseniolle

Mainos Desenio

Olin haaveillut omakotitalosta jo vaikka kuinka kauan. Kun haave vihdoin toteutui, olin niin innoissani! En kokenut vahaa rivitalo-asuntoamme viihtyisäksi, ja koska en pitänyt siitä asunnosta, en myöskään jaksanut panostaa sisustukseen. Nyt asia on aivan eri ja innoissani selaan erilaisia sisustusblogeja, Pinterestiä ja etsin inspiraatiota erilaisten sisustuskauppojen nettisivuilta.

En kutsu itseäni sisustajaksi, enkä seuraa sen saralla trendejä. Halua kotiin jotain, joka tekee kodista kodin. Jotain aika ajatonta ja sellaista, johon ei ajattele kyllästyvänsä heti. Sisustan pitkällä tähtäimellä ja harkiten, jotta vältyn hutiostoksilta. Oikeastaan sisustamisen sijaan voisin käyttää jostain lehdestä kerran bongaamaani sanaa, kodistaa. Minä kodistan meidän kotia.

Olohuoneeseen valitsimme Island julisteen.

Kodistamisessa ajattelen aina myös käytännöllisyyttä. Uudessa talossa rakennuspölyn kestää laskeutua, joten pölyjen pyyhkiminen on lähes päivittäistä. Sen takia yritän mahdollisimman paljon etsiä ihania tauluja ja seinään kiinnitettäviä hyllyjä. Lipastojen päälle saatan haluta jotain, mutten mitään kovin pientä tai vaivalloista siivoamisen kannalta.

Taulujen sekä julisteiden avulla saamme valkoiseen ja vaaleaan pintaan väriä ja sitä kodikkuutta. Sain Desenion kautta valita kasan julisteita ja voi että miten paljon ne piristi kotiamme! Vaikka valinnanvaikeus meinasikin iskeä, koska kivoja julisteita oli todella paljon. Suurin osa tauluista valikoitui lastenhuoneeseen, koska lastenhuoneen sisustus on eniten kesken.

Julisteet ovat siitä edullisia ja kivoja sisustuselementtejä, että niitä on helppo vaihtaa. Desenio oli ennen yhteistyötä minulle vieras, mutta nyt tiedän että kun haluan pienellä rahalla piristää tai vaihtaa sisustusta, voin ostaa heiltä uudet julisteet näihin samoihin kehyksiin. Tilasin siis erikseen julisteet ja niihin sopivat kehykset. Sekä julisteita että kehyksiä oli saatavilla eri kokoisina joten oli helppo saada mielekkäitä!

Lasten leikkihuoneeseen tuli unicorn,  bear on yellow bike  ja big panda.

Yhteistyön merkeissä saan tarjota teille alennuskoodin Desenion nettikauppaan!

Koodilla TEHTAVANIMIKKEENA saat 25% alennusta* julisteista 10-12.7

*Ei koske kehyksiä tai handpicked-/collaboration-osioiden julisteita.

Mitäs pidätte? Seuraavaksi sisustuskohteeksi pääse lastenhuoneen lelusäilytys. Ainakin väri vaihtuu valkoiseen ja hylly isompaan. Ihanaa kun pikkuhiljaa saa kotia laitettua kuntoon. Vaikka kodilta tämä tuntuu jo nytkin!

Risteily lasten kanssa vie alkoholismin partaalle

No ehkä pientä lietolisää otsikossa havaittavissa. Lietolisää eli liioittelua, jos ette Liedosta kotoisin satu olemaan.

Mutta kuitenkin, minä hetki sitten kotiuduin piknikristeilyltä lasten kanssa ja melkein heti korkkasin itselleni tuliaisiksi ostamani punkkupullon. Olen niin ansainnut lasin, vaikka todellisuudessa tarvitsisin koko pullon.

Reissu oli kiva ja meni hyvin, meillä oli seurana Miia lapsineen. Mutta kuten arvata saattaa, reissu oli rankka. Sen verran rankka että jos kotona ei olisi kolmea lasta - enkä itsekkään nuupahtelisi väsymyksestä - saattaisin vetää tuliais turkinpippurit murskaksi kirkkaan joukkoon ja lähteä baanalle palautumaan.

No en suinkaan, ei vanha jaksa. Toiset rokkasi itsensä väsyneiksi ruississa viikonloppuna, minä rokkasin itseni sunnuntaina töihin ja palautusjuomana - punaviinin lisäksi - käytin risteilyä lasten kanssa.

Että älkää te kolme päivää joranneet siellä valitelko väsymystänne, voin vannoa että risteily kolmen lapsen kanssa on aivan varmasti rankempi kokemus. Ellette usko, voin lainata lapsiani niim saatte kokeilla. Jos et ole tyytyväinen eikä olo olekkaan väsynyt niin palautan rahanne. Ja pistetään vielä sellainen tarjous, että ensimmäinen kokeilu uusille asiakkaille aivan ilmaiseksi!

Sovitaan ajaksi vaikka heti ensi vuonna Ruisrockin aikaan. Minä voin sitten vilkutella teille sieltä Ruissalon rannalta onnellisessa pienessä viinipöhnössä, kun seilaatte kohti koetusta.

Ei vaan, olihan siellä ihanaa. Rankkaa mutta ihanaa. Kuten Ruisrockissa varmastikin olisi ollut. Ensi vuonna olen ajoissa liikkeellä ja todellakin menen. Tämä on jo toinen kesä kun olen kateellisena katsonut muiden kuvia ja surkutellut miksi en ole siellä.

Ensi vuonna ruissi, tänä vuonna ehkä uusi risteily lasten kanssa. Ehkä...

Sohvaperunan juoksukoulu!

Teini-iässä liikunta jäi. Harrastukset jäivät eikä lenkkeily kiinnostanut. Aikuisiällä ei muka ollut aikaa, ei varsinkaan nyt kolmen lapsen kanssa. Välillä olen koittanut innostua lenkkeilystä, koska se olisi niin helppo tapa liikkua. Mutta rehellisesti sanottuna olen aina vihannut juoksemista. Kävely menee, mutta juokseminen ei. Lähinnä sen takia, että olen niin rapakunnossa.

Purnasin tänne tovi sitten huonoa kuntoani ja sain joltain ihanalta lukijalta vinkin sellaisesta kuin sohvaperunan juoksukoulu. Googleta niin saat kännykääsi yhdentoista viikon ohjeet joilla voit aloittaa juoksuharrastuksen. Joka viikko juoksu lisääntyy pikku hiljaa. Ohjelma sisältää myös vapaapäiviä sekä kävelylenkkejä. Yhdentoista viikon päästä sinun pitäisi jaksaa juosta kymmenen kilometriä. Kuulostaa hurjalta, mutta minä päätin että minähän aion vetää tuon juoksukoulun läpi. Vaikka hammasta purren.

Hyvä tässä uhota, varsinkin kun takana on vasta kaksi viikkoa. Mutta minä aion yrittää parhaani, tällä kertaa en aio luovuttaa. Kun se nettiin on kirjoitettu, se on pidettävä. Hah. Ja onhan kaksi viikkoa jo oikein hyvä alku!



Ehkä yhdentoista viikon aikana löydän taas rakkauden liikuntaan. Se on suurin tavoitteeni. Toki sen lisäksi, etten olisi enää niin rapakunnossa.

Nimittäin rapakunnossa tässä ollaan. Sen todisti jo juoksukoulun ensimmäinen päivä. Ensimmäisenä päivä piti kävellä 5 min, juosta 2 min. Kääntyä takaisin kotiin päin ja toistaa. Voin kertoa, että jopa kahden minuutin juoksu teki tiukkaa. Yh. Mutta vaikka alkukankeus loistaakin kauas, huomaan jokaisen lenkin kohdalla hivenen helpottavan. Pienin askelin, mutta kuitenkin. Juoksukoulu on myös tuntunut helpolta suorittaa, koska siinä todellakin edetään pienin askelin ja rapakunnosta huolimatta en ole lähelläkään kuolemaa, kun lenkki on suoritettu.

Koska olen luovuttaja, laiska sohvaperuna ja liikunnan vihaaja, on minulla oma pieni tsemppipurkki. Jokaisesta onnistuneesta viikosta laitan 20-15 euroa purkkiin. Jos saan juoksukoulun kunnialla loppuun ja oikeasti yhdentoista viikon päästä juoksen kympin, niin minä tuhlaan kaiken tuon purkkiin kerätyn rahan itseeni. Menen ostamaan uusia vaatteita tai jotain. Jotain joka on vain minulle.

Nyt, kun se on tänne kirjoitettu se on suoritettava. Yritän muistaa vaikka puolessa välissä kirjoittaa pientä tilanne katsausta miten on sujunut tämä operaatio! Yhdeksän viikkoa jäljellä!

Onko jollain muulla kokemuksia sohvaperunan juoksukoulusta? Onko kympin juokseminen onnistunut yhdentoista viikon jälkeen?

Kutsukaa kätilö sarja saa aikaan haikeuden sekä ei enää ikinä fiiliksen

Äitiyslomalla tulee katsottua paljon televisiota. Ei sinänsä, että olisi aikaa niin kauheasti, mutta on ihanaa kun illalla saa hetken hengähtää hyvän sarjan parissa lasten mentyä nukkumaan. Edes tovi sitä kuuluisaa omaa aikaa. Ja iltaisin ei tällä allekirjoittaneella ainakin rahkeet riitä enää mihinkään muuhun kuin television tuijottamiseen.

Näiden kolmen äitiysloman aikana olen kolunnut paljon sarjoja läpi. Olen kranttu, mutta kaikkiruokainen. Ei ole tiettyä genreä jota suurkulutan, mutten helposti innostu uusista sarjoista. Mutta kun innostun, sarja vie täysillä mukanaan ja voisin siltä istumalta katsella kaikki jaksot. Nyt tällä hetkellä olen aivan Call the midwife sarjan lumoissa!

Luulen, etten pitäisi sarjasta ellen olisi kolmen lapsen äiti. Jokaisen jakson synnytys, raskaus ja vauvajutut saavat omat muistot tulvahtamaan mieleen. Samalla toki kiitän siitä, että olen saanut synnyttää 2000-luvulla kivunlievityksen kera sairaalassa. Raskaudenseurantakin on hivenen eri mitä 1950-luvulla johon sarja sijoittuu. Mutta pienestä sympatiairvistyksitä huolimatta, sarja saa aikaan myös haikeuden. Haikeuden siitä, etten oikeasti koe tuota raskautta, synnytystä ja ensimmäistä kohtaamista vauvan kanssa enää ikinä.

Toisaalta sarja saa myös aikaan sellaisen luojan kiitos ei enää ikinä fiiliksen. Vauvoja kuolee, syntyy pahasti kehitysvammaisena ja synnytyksissä  tapahtuu ties mitä komplikaatioita. Luojan kiitos ei enää ikinä sitä riskiä ja stressiä. Raskaus ja synnytys on hyvästä sairaanhoidosta huolimatta kuitenkin aina myös vähän arvaamatonta sattumankauppaa.

Olen niin kiitollinen, että olen saanut hyvin helposti kolme täysin tervettä tyttöä. Iloinen yllätys, 4 kiertoa ja ensimmäinen kierto. Niin helposti. Jokainen raskaus on kivuista ja säryistä huolimatta ollut riskitön ja synnytyksistä olen selvinnyt muutamilla tikeillä välttyen sen suuremmilta peloilta tai hädältä. Kolme kaunista, upeaa tyttöä. Olen niin onnekas.

Vaikka välillä kipuilen ja mietin, että oikeastiko tässä lapseni ovat niin olen päivä päivältä varmempi asiasta. Elämäni on aika täydellistä kolmen tytön äitinä. Olen saanut enemmän kuin olen toivonut, tähän on täydellinen lopettaa. Minulla on kroppa sekä mieli täynnä muistoja raskauksista sekä synnytyksistä.

Muistojen lokeroissa. Yksi elämän osa-alue takana, niin monta ihanaa edessä. Osaan varmasti tehdä muutakin kuin lapsia, vaikka viime vuodet ei ole siltä tuntunut. Sisäinen rauha lapsiluvun kanssa on saavutettu. Ja loppuun on kuitenkin todettava se klassinen; ei sitä kuitenkaan koskaan tiedä. Vaikka tällä hetkellä tuntuukin, että tiedän.

Toinen juttu minkä sarja on saanut aikaan synnytyskipuilun lisäksi on teen himo. Siinä juodaan koko ajan teetä. Puumanaista katsoessani mieleni teki usein punaviiniä sarjassa tapahtuvan jatkuvan viininlipityksen takia. On syy miksi en katso kokkiohjelmia, tulee niin nälkä ja niin paljon himoja.

Että sellaista rupattelu tähän torstain iltatunneille. Jotain teki mieli kirjoittaa, jotta voin kuvittaa postauksen näillä kuvilla. Jestas miten söpö tyttönen, vaikka itse sanonkin!

P.s Mikäs se sellainen joku sarja olikaan kun kertoi äitiydestä? Sitä kehuttiin yhdessä vaiheessa todella paljon äitiryhmissä mutten muista nimeä. Se voisi olla sitten seuraava sarja. Nyt lapset iltapalan kautta nukkumaan, teevesi kiehumaan ja katsomaan muutama synnytys 50-luvulta! Ihanaa melkein viikonloppua kaikille!

Kasvonaamio keittiön kaapista!

Kosteutta ja ravintoa iholle!

n. 1 dl kaurahiutaleita.

1rkl hunajaa

1rkl oliiviöljyä

1 kananmunan keltuainen

Sekoita. Läästi naamalle. Anna vaikuttaa n. 15 min ja pese pois!

Koko kauramössön olisi voinut levittää kasvoille - olisi varmaan kuulunutkin - mutta silloin se olisi vaatinut makuuasennon pysyäkseen kasvoilla. Näinkin tuntui ihan toimivan ja jäipä vielä ainakin huomiselle uusi hoito!

Kaikki keinot käyttöön, kun kesäilma & hormonit ovat kuivattaneet ja likastaneet kasvojeni ihon. Nämä on näitä kotiäidin halpoja hemmoteluhetkiä lasten nukkuessa!

Toiset käy kasvohoidossa kosmetologilla, kotiäidit keittiön kuiva-ainekaapilla.

Kiitos Kaksplus, minun ja blogini on aika siirtyä eteenpäin

Kun tammikuussa 2017 blogini siirtyi Kaksplussan portaaliin, olin niin innoissani. Se oli aina ollut salainen haaveeni, jo ihan ensimmäisistä teksteistä lähtien. Olin ylpeä, kun olin saavuttanut unelmani. Olen edelleen, vaikka nyt minun on tullut aika sanoa hyvästi Kaksplussalle.

Sopimukseni Kaksplussalla päättyy 18.8 ja sen jälkeen kirjoituksiani voi seurata vanhasta osoitteestani https://tehtavanimikkeena.blogspot.com/. Takaisin rakkaaseen bloggeriin. Takaisin sinne josta tämä kaikki alkoi.

Lähdön takana ei ole mitään suurta draamaa. Olen vain jo pitkään ollut sitä mieltä, ettei portaali ole minun ja blogini paikka. En ole kyllästynyt bloggaamiseen. Päinvastoin tuntuu, että päivä päivältä rakastan tätä hommaa enemmän. Ongelma ehkä oli enemmänkin se, että minä haluan tehdä tätä rennolla otteella.

Ei minulle paineita luotu. Paitsi minä itse. Pikkuhiljaa huomasin miettiväni liikaa lukuja. Kyttäsin blogin kävijälukuja liikaa ja stressasin niistä. Minä haluan tuottaa omannäköistäni sisältöä omilla ehdoillani. Sellaisella tahdilla, rakkaudella ja innostuksella jolla olen tähän astikin tätä tehnyt. Ja tuntui, että lukujen kyttääminen vei tätä innostusta pois todella paljon. Alkoi pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että mietin liikaa mitä muut haluavat lukea. Vaikka minun pitäisi miettiä mitä minä itse haluan julkaista ja kirjoittaa.

Lukijat ovat tämän harrastuksen suola sekä sokeri. Mutta ilman sitä itselleni tekemistä tästä hommasta menee into, ainakin minulla. Loin portaalissa liikaa paineita julkaista laadukasta, artikkelimaista tekstiä vaikka ne parhaimmat tekstit ja jutut syntyvät minulla aina hetken inspiraatiossa. Ja se inspiraatio oli hukkumassa lukujen, tavoitteiden ja uniikkien kävijöiden keskelle.

Kun päivittää blogia lähes joka päivä kuten minä teen, tätä tehdään rakkaudesta lajiin eikä rahan takia. Ja minun oli tehtävä tämä päätös, jotta rakkaus rakastamaani lajia kohtaan säilyisi. Vaikka edelleen tienaan, aion tienata ja haluan tienata blogillani, haluan tehdä rahani eri tavalla mitä nyt

Ja tällä päätöksellä minä vien tätä hommaa eteenpäin, vaikka ehkä jonkun mielestä portaalista lähteminen on askel taaksepäin. Onhan se monen bloggaajan unelma, minunkin oli. Minulle tämä on kuitenkin vain uusi mahdollisuus toteuttaa itseäni paremmin, vapaammin.

Minulla kuitenkin on jo uusia suunnitelmia - toteutuneita sellaisia - blogini varalle, mutta kerron niistä sitten lisää myöhemmin kun nimiä papereissa ja kaiken maailman siirtoasiat kunnossa. Bloggaaminen tulee kuitenkin jatkumaan tuolla vanhassa, tutussa osoitteessa. Menkäähän kurkkimaan, siellä on niin hieno uusi ulkoasukin! Vaikka sen paikalleen saaminen aiheuttikin pari ärräpäätä ja vaati lasin punkkua.

Olen kiitollinen ja onnellinen kaikesta mitä olen täällä Kaksplussan puolella oppinut. Olen kiitollinen siitä miten paljon enemmän teitä siellä ruudun toisella puolella on, mitä silloin kun tänne saavuin. Toivon, että te kaikki pysytte myös muutossa mukana! Muistuttelen vielä sitten myöhemmin siirrosta ja päivittelen uusia osotteita blogin seurantakanaviin.

Oli vain pakko päästä kertomaan teille, vaikka siirtoon on aikaa. Olen niin innoissani.

Puolivuotias!

Kuusi kuukautta tuli täyteen torstaina, joten nyt olemme jo lähempänä vuosikasta kuin syntymää! Aika on mennyt niin nopeasti, että yksi päivä tajusin ettei meillä kohta enää ole vauvaa. Sama aika ja meidän perheessä asustaa taapero! Uskomatonta. Sain myös pienen shokin, kun tajusin henkkamaukan tilausta tehdessäni, että meidän uunituore ja juuri syntynyt käyttää jo vaatekokoa 74. Millainen meidän kuusikuinen on?

Iloinen ja tyytyväinen. Helppo vauva. Nämä kuvaavat häntä ehkä kaikkein parhaiten! Heti herättyään hän nauraa, kaikille ja kaikelle hän nauraa. Jos hän itkee tai kitisee on jokin oikeasti huonosti. Väsymystä, nälkää tai tylsyyttä.



Hän konttaa jo niin kovaa vauhtia! Istuu ilman tukea, parhaiten pystyssä pysyy aitajuoksija asennossa. Pää kolisee jonkin verran lattiaan, mutta yritän kauhuissani ajatella että tekevälle sattuu. Parasta on myös kiivetä siskojen päälle lattialla jos he haluavat rauhassa katsoa piirrettyjä. Kiusa se on pienikin kiusa ja näemmä alkaa tuo sisarusrakkaus jo aika aikaisin!

Kaikki menee suuhun. Aivan kaikki. Kengät, paperit, vaatteet, toisten sormet. Myös ruokakin kyllä!

Nimittäin Ilona on ottanut soseiden kanssa aimo harppauksen viimeisen parin viikon aikana. Iltapuuroa ja soseita menee jo ihan kunnon annoksia ruoka-aikoina! Myös tissi maistuu edelleen monta kertaa päivässä. Sormiruokailua olemme harrastaneet hieman, yleensä hedelmiä ja maissinaksuja menee omin käsin ja muut sitten soseena.



Ilona nukkuu ihan kivasti tällä hetkellä. Joskus yöllä syödään usein, mutta pääsääntöisesti ehkä n 2-3 kertaa. Iltapuuron myötä on myös ollut 4-6 tunnin unipätkiä ja olen saanut herätä maitolammikosta! Ehkä nämä yöt tästä siis pikkuhiljaa rauhoittuvat. Kunnes alkaa se hampaiden tehtailu.

Hampaita tosiaan Ilonalla ei vielä ole yhtään. Ehkä saattaa hivenen yksi kuultaa ikenien läpi, mutta tiedä sitä sitten. Tuon touhottajan suuhun kun on aika mahdoton päästä kurkkimaan. Kuolan määrästä päätellen voisin kuvitella jotain kohta ilmestyvän!

Tuoreita mittoja minulla ei ole tarjota, koska jätin neuvolakortin mammalaan. Paino oli karvan verran alle kahdeksan kiloa, jotakin 7930 ehkäpä. Pituutta en muista, mutta hyvin oli tyttö taas kasvanut! Eikä kutistunut, kuten viime kerralla.

Kaikki on siis oikein mainiosti täällä. Kasvu ja kehitys etenee aivan huimaa vauhtia, joko tässä pitää kohta suunnitella 1-vuotis juhlia!?

Nostalginen fiilis!

Nostalginen fiilis, täällä taas! Testipostaus, jotta koodaus on mennyt oikein! Vaikka ulkoasusta hieman vielä kaikkea puuttuukin...