perjantai 28. kesäkuuta 2019

Tarpeeksi vanha merenneidoksi



Nyt kun mä olen äiti neljä, niin mä oon tarpeeksi vanha merenneidoksi!

Ihanaa syntymäpäivää meidän rakkalle Ariel fanille. Tahtoa, tarmoa ja tunnetta. Niistä on meidän neljävuotias tehty.

Ja täytyihän Arielfanin saada teemaan sopiva synttärikuva. Tietenkin.

Me lähdetään nyt viettämään syntymäpäivää Aulangon kylpylähotelliin. Viimeinen reissu ennen kuin miehen kesäloma on ohi.

Viikonloppu on täynnä juhlaa, yhdessäoloa ja ystäviä. Aivan loistava lopetus tälle lomalle. Onneksi kesää on vielä jäljellä ja varmasti monta ihanaa hetkeä yhdessä ja yksin.

Ihanaa viikonloppua kaikille!


keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Neljän vuoden takaiset fiilikset raskaudesta



Instagram muistutti juhannuksena miten tuhdissa kunnossa sitä neljä vuotta sitten oltiin. Uskomatonta, että perjantaina meidän keskimmäinen tyttömme täyttää neljä.

Juurihan se pieni, paksulla tukalla ja pulleilla poskilla varustettu vauva syntyi. Juurihan minä hänestä plussasin.

Neljän vuoden takainen raskaus on mielessä oikeastaan vain positiivisena asiana. Se on ainut raskaus jolloin minulla ei ollut turvotusta ja närästystä lukuunottamatta melkein mitään vaivoja.

Turposin kuin pullataikina - nesteen ja ihan kilojen takia - mutta keskimmäisen odotusaikana pystyin olemaan töissä loppuun asti. En kipuillut, en supistellut, enkä joutunut jäämään sairaslomalle. En muista juuri mitään muita vaivoja kuin närästyksen. Onkohan aika kulannut muistot...?

Närästys alkoi melkein heti plussan jälkeen ja jatku synnytykseen saakka. Synnytyksen jälkeen se loppui kuin seinään.

Olin valtava. Vatsani oli valtava. Mutta vitsit miten rakastin sitä.

Synnytys alkoi raskausviikolla 41+0 lapsiveden tihkumisella. Neuvolan mukaan oli tämä raskausviikko, mutta koska tunnen ovulaation tiesin viikon olevan 40+5. Jouduin osastolle odottelemaan synnytyksen käynnistymistä ja kuuden tunnin sekä vähän ronskimman sisätutkimuksen jälkeen alkoivat supistukset.



Siitä reilu viisi tuntia ja maailman näki 4230 grammaa painava ja 51 senttiä pitkä, järkyttävän suurella tukalla ja suloisuudella varustettu tyttö.

Keskimmäinen raskaus oli ihana. Ainakin näin neljän vuoden jälkeen. Se sai alkunsa äkkiä, neljännellä kierrolla. Kuitenkin se on pisin aika, kun plussaa on odotettu. Ensimmäinen oli iloinen yllätys ja kolmas ensimmäisestä kierrosta. Kyllä onnekas ja kiitollinen olen.

Keskimmäinen raskaus oli helpoin, mutta vauvavuosi vaikein ja rankin. Kiitos refluksin. Silloin vannoin, että meidän lapset ovat tässä.

Vaan kuinkas kävikään. Samana päivänä kun tuuheatukkainen vauvamme täyttää neljä, täyttää nuorin vauvamme puolitoistavuotta.

Jollain tapaa kaipaan tuota masua. Ja taas en todellakaan. Voisin ottaa sen päiväksi takaisin ja sitten taas luopua. Ehkä påivän aikana muistaisin ettei ne neljän vuoden takaiset fiilikset ehkä olleet niin ruusuisia, kuin miltä nyt tuntuu.

Neljä. Aika monta vuotta. Ja silti tuntuu, kun hän olisi syntynyt vasta eilen.


maanantai 24. kesäkuuta 2019

Taaperon uusi turvaistuin ja kolmen lapsen mahduttaminen auton takapenkille!

Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Oz Baby & Britax Römer kanssa





Eksynyt oon, turvaistuin viidakkoon! Tai olin, en ole enää. Kiitos yhteistyökumppanini Ozbabyn & Britax Römerin.

Ihan ensimmäisiä istuimiamme lukuunottamatta meidän kaikki istuimet ja kaukalot ovat olleet Britax Römerin. Olemme kunnon Britaxperhe, hah. Se on tuntunut helpolta ja hyvältä vaihtoehdolta. Olen uskaltanut luottaa. että Britax Römer on merkkinä laadukas ja turvallinen ilman, että se syö kukkaroni pohjaan ammottavan isoa reikää. Heillä on istuimia suuren hintahaitarin sisällä laadusta tinkimättä. Näin minä olen asian kokenut ja siksi samassa merkissä istuimesta ja vuodesta toiseen pysynyt.

Turvaistuimet eivät ole koskaan olleet se minun intohimoni vanhempana. Lähinnä se on ahdistanut, koska jokaisella vanhemmalla on oma - joskus vähän kärkäs - mielipiteensä asiaan ja tässä vanhemmuuteen liittyvässä asiassa tulee usein helposti kivitetyksi ja syyllistetyksi. Jokainen totta kai haluaa lapsilleen sitä parasta, mutta siihen saa helposti upotettua omaisuuden ja voiko siihen luottaa, että suuri hintalappu takaa turvallisuuden? Siksi minä olen luottanut hyväksi totemaani merkkiin ja pysynyt siinä.



Tällä kolmannella kierroksella vain oli yksi ongelma jota ennen ei ole ollut. Miten mahduttaa kolme istuinta henkilöauton takapenkille?

Meidän automme meni vaihtoon hieman kolmannen lapsemme syntymän jälkeen, koska edellisessä autossa minä jouduin istumaan kahden lapsen keskellä takapenkillä ja yksi lapsi aina etupenkillä. Autoksi valikoitui Skoda Superb, jonne mahtui takapenkille kaksi turvavyöistuinta ja kaukalo. Mutta sitten tuli aika vaihtaa kolmaskin lapsi pois kaukalosta..Voi ei.

Ozbaby pelasti minut tästä tilanteesta ja pääsin ihan naurettavan helpolla. Laitoin heille sähköpostia meidän ongelmasta ja kerroin, että kriteereinä olisi kaikki kolme taakse ja nuorin selkä menosuuntaan. Sain heti listan muutamasta istuimesta joita voisin käydä heillä kokeilemassa. Aluksi ajatuksena oli, että istuin ei olisi isofix istuin, jotta sen saisi myös kakksautoomme siirrettyä tarvittaessa. Ja koska pelkäsin, että isofixjalusta veisi paljon tilaa jo muutenkin ahtaasta tilanteesta.



Noh, kokeilussa selvisi, että autoomme ei saisi sellaista mahdollisimman kapeaa selkä meno suuntaan istuinta ilman fixejä jota olimme ajatelleet. Fixillinen istuin siis. Onneksi Oz Babyn istuinvalikoima on laaja ja mahdollisuuksia "sovitukseen" paikan päällä on monia. Ei siis todellakaan ollut turhareissu, vaikka ensiksi ajattelemamme istuin ei sopinutkaan autoomme.

Mitattiin, testailtiin jo soviteltiin. Tai he tekivät kaikki puolestani. Katsoivat nettisivuilta yhteensopivuuden auton kanssa, mittailivat leveyksiä ja hetken päästä meidän istuimeksi valikoitui Britax Swingfix M i- Size.




Sitten mietittiin yhdessä miten kaikki kolme lasta saataisiin taakse mahdollisimman mukavasti.

Aika nopeasti tultiin siihen tulokseen, että joka tapauksessa jostakin on tingittävä. Kahta turvavyöistuinta ei saisi taakse - tai saisi, mutta sitten uuden istuimen kääntöominaisuus ei toimisi ja turvavöiden kiinnittäminen olisi h_y_v_i_n hankalaa ja kivuliasta aikuisen kädelle - joten vaihtoehtoja oli kaksi;

Joko yksi lapsi eteen tai yksi lapsi keskipenkille korokeistuimelle. Turvallisempi vaihtoehto oli niin myyjän kuin minunkin mielestäni se, että kaikki lapset olisivat takana. Ja näin tehtiin.



Vaikka uusi istuimemme näyttää massiiviselta, niin se lopulta vie vähän tilaa takapenkillä. Toki Skodassa on aika ruhtinaalliset sisätilat, mutta ihan turhaan arastelin isofixjalustaa sen leveyden takia. Se vie vähemmän tilaa mitä ajattelin!

No miltä uusi Britax Swingfix M i -Size istuin on tuntunut? IHANALTA! Parhaalta joka meillä on ollut, toki myös hintavin joka meillä on ollut. Taaperomme tuntuu olevan siellä niin hyvin suojassa ja autoitkuilukin on helpottanut, kun korkealta istuimelta näkee hyvin maisemia sekä siskojen nassut.

Aluksi ajattelin, että tuollainen swing toiminto on ihan hifistelyä, mutta täytyy todeta, että pois en enää vaihtaisi. Jestas miten helppoa ja mukavaa lapsen kiinnittäminen istuimeen on! Meillä on kerran aikaisemmin ollut selkämenosuuntaan istuin ilman tätä toimintoa ja muistan sen tuskan ja vääntämisen. Varsinkin vähän isomman lapsen kanssa.



Tämän istuimen pitäisi mennä meillä melkein sinne neljään ikävuoteen saakka. Onnellisena ja tyytyväisenä voin todeta, että tämä on meidän perheemme viimeinen istuinhankinta. Harmi, että paras tuli viimeisenä, hah. Olisin mielelläni nauttinut tästä jokaisen lapsemme kohdalla. Testattiin meidän 4 vuotiasta istuimeen - joka mittojen mukaan on aaviatuksen liian iso jo istuimeen - ja kyllä uskon, että tämä menee meillä vielä pitkään. Nimittäin hänkin mahtui vielä istuimeen ihan kivasti!

Kääntyvän toiminnon lisäksi istuinta saa kallistettua mikä on aivan parasta. Nimittäin lähes joka automatka taapero nukahtaa istuimeen ja näin ollen pää ei retkota miten sattuu. Kiitos kallistuksen.

Mitä kauemmin olen ollut äiti, sitä tarkemmaksi olen tullut turvallisuudesta lasten kuljettamisessa autossa. En tiedä johtuuko se siitä, että ikä lisää viisautta - tai kuolevaisuuden pelkoa - vai siitä, että tieto lisää tuskaa. Ja kun koskaan ei ole mitään sattunut - kop. kop. kop - niin kuinka pitkään onni jatkuu? Niin tai näin, istuimien turvallisuus on vuosi vuodelta tullut tärkeämmäksi. Ei neuroottiseksi, mutta sellaiseksi, että minulla on pakko olla hyvä olo valintojeni kanssa ja tiedän tehneeni hyvän valinnan istuimen suhteen, jos kolaritilanne sattuu. Onneksi olen voinut luottaa Britax Römeriin, joten olen välttynyt turhalta stressiltä ja erilaisten turvallisuustiedotteiden silmäilyltä.



Koska näin maallikkona ja vähän laiskana en ymmärrä niistä tarpeeksi, jotta voisin luottaa siihen, että omalla tulkinnallani osaan tehdä meidän perheemme tilanteelle parhaimman valinnan. Onneksi on luotettavat merkit ja asiantuntevaa palvelua Oz Babyssa. Vanhemmuus on muutenkin niin stressaavaa, että stressikuormaa haluaa pienentää mahdollisimman paljon. Minulle yksi väylä on se, että otan istuinhankinnassa kaiken mahdollisen avun ja tietotaidon ammattilaisilta vastaan.

Ja nimenomaan ammattilaisilta, nimittäin auta armias jos asiaa kysy netin äitiryhmästä...Jokainen vastaa eri tavalla, osa kinastelee, joku vastaa ihan johonkin muuhun mitä olet kysynyt ja lopulta et kysyjänä ole yhtään sen viisaampi. Kaikella rakkaudella ja huumorilla meille kaikille äideille, tietenkin. Helpomalla vaan pääsee, kun marssii suoraan ammattilaisen puheille.

Postauksen summasummarum, suosittelen. Sekä Swingfix M i-size istuinta, että OzBabyn palvelua. Ei olisi voinut äiti-ihminen helpomalla päästä ja ihan turhaan venytin ahdistuksissani istuimen hankintaa ihan viime tinkaan!

Iloisia, onnellisia ja turvallisia kilometrejä meille ja teille!




lauantai 22. kesäkuuta 2019

Aivan loppu näihin uniongelmiin

Hei ihanaa jussia, saisko nuss.. Nukkua! Ja ihan oikeasti nukkua, olen aivan loppu. Kiitos uniongelmien.

Miksei sitä 26 vuoden aikana ole oppinut nukkumaan muualla kuin kotona? Miksi sitä pitää olla niin pirun herkkäuninen, että herään jokaiseen rasahdukseen? Miksi kesän upea valoisuus on samalla niin ärsyttävä ja venyttää illasta monta tuntia nukkumasan saapumista?

Melatoniinia moni ehdotteli, kun täällä viimeksi huonoista nukkuja taidoista purnasin. Mutta kun imetys...

Siitäkin toki löytyy ristiriitaista tietoa, että voiko vai eikö voi, joten ehkä soittelen maanantaina jollekkin vähän viisaammalle terveydeynhuollon henkilölle ja kyselen asiaa. Kun en kuitenkaan enää imetä kuin aamulla ja illalla...

Raivosuttavaa. Kun saisi miehen kesäloman aikana hakata univelkaa vähän turpaan, niin ei nukuta. Tai nukuttaa, mutta nukkumatti skippaa osoitteemme. Eikä kyllä ihme, tätä osoitetta kun ei edes navigaattori ja googlemapsi löydä...

Kahden viimeisen vuorokauden unisaldo on 7 tuntia. Kyllä vähän painaa kuupassa ja silmäpuseissa. Ensi yö menee varmasti hyvin , ehkä myös seuraavakin. Mutta kun univelka alkaa olemaan vähän selätetty, palaa uniongelmat. Näin on ollut läpi elämäni, joskus enemmän ja joskus vähemmän.

Juhannus oli silti kiva. On edelleen. Nyt saunan ja herneiden kautta sänkyyn samaa aikaa kuin lapset. Onneksi on miehen vuoro aamulla nousta. Tavoitteeni nukkua ainakin 12 tuntia. Pätkissä tietenkin, kuten aina.

Lottovoiton, terveyden ja onnen lisäksi toivon hyviä unenlahjoja. Mieheni unenlahjoja... Miten katkera olenkaan, kun toinen osaa nukkua vaikka pommit paukkuisi ja niin edelleen.

Epäreilua, niin epäreilua.


torstai 20. kesäkuuta 2019

Älä hukuta parisuhdettasi arjen alle



Olen joskus ajatellut, että sitten, kun lapset lentävät pesästä meillä on aikaa meille. Jollain tasolla ajattelen edelleen, mutta mieheni sanat minulle meidän laivareissulla herätti minut ajattelemaan tätä asiaa enemmän.

Kyllä minua vähän mietitytti, että mitä tästä reissusta tulee. Että osataanko me olla enää kahdestaan ja keksitäänkö mitään puhuttavaa.

Vaikka pelko osottautui täysin turhaksi, niin pakko myöntää, että kyllä sitä arjen keskellä välillä miettii kuka tuossa vieressä on. Unohtaa millainen hän ja me olemme ilman lapsia ja keskittyy vain siihen eteenpäin soljuvaan arkeen. Kun oikeasti parisuhde tarvitsisi myös sitä juhlaa ja irtautumista arjesta. Joskus siihen riittää illallinen kaksin, joskus siihen tarvitaan enemmän.

Olen monesti kuullut miten vanhemmat sanovat, että meidän aikamme on vielä. Itsekin käytän sitä ja tiedän, että jollain tasolla lasten kanssa tämä ajatus on myös päässä sen takia, että on pakko. Vanhempina sitä omaa aikaa ei saa niin helposti, toisilta puuttuu kokonaan tukiverkosto joka mahdollistaisi kahdenkeskeiset leffat tai reissut. Mutta jos parisuhdeaikaa saa, niin sitä kannattaa ottaa niin paljon kuin voi.

Ettei käy niin, että vuosien päästä ei oikasti enää tunne sitä toista joka siinä vieressä on. Tähän minä havahduin pohtimaan mieheni lauseen takia ja tästä minä opin. Me tarvitsemme enemmän aikaa meille.



En tiedä onko kyse siitä, kun lapsia on nyt kolme. Heidän kanssaan, kun johonkin menee, niin ei oikeasti ehdi kahdestaan montaa sanaa vaihtaa. Kyse voi myös olla siitä, että kolmas vauvavuosi on sitonut minua enemmän vauvaani niin henkisesti kuin fyysisestikkiin imetyksen takia. Olen ollut huonompi antamaan häntä yökylään kodin ulkopuolelle ja toisaalta taas en ole kokenut siihen niin tarvetta. Oli syys mikä tahansa, niin kolmannen vauvavuoden aikana me olemme ottaneet aikaa meille kahdelle kaikkein vähiten.

Jos tukiverkostoa ei ole tai ei haluta sitä käyttää, niin iltaisin sohvalle leffaa katsomaan. Ja oikeasti katsomaan eikä räpläämään puhelinta. Kesäilta on mitä ihaninta aikaa istuskella ulkona ja vain jutella.Ulkopuolisen lastenhoitoavun palkkaaminen voi tuntua kalliilta, mutta siitäkin saa kotitalousvähennystä. Ja jos edes kerran vuodessa olisitte niin itsekkäitä, että palkkaisitte jonkun hoitokeikalle jotta pääsette kahdestaan syömään?

Niin hyvä tässä puhua ja neuvoa, kun itse juuri olen tähän asiaan havahtunut. Mutta ehkä juuri siksi halusin tämän postauksen kirjoittaa. Nimittäin se henkilö johon rakastuit ennen lapsia ei todellakaan ole se sama henkilö enää sitten, kun lapset ovat isompia. Vanhemmuus muuttaa, ikävuodet muuttaa. 

Älä ota sitä riskiä, että vuosien päästä et enää tiedä kenen kanssa asut ja että vierelläsi kulkee vain kasvatuskumppani elämänkumppanin sijasta.

Tästä viisastuneena en aio enää unohtaa, että pitäisi enemmän vain jaksaa olla me. Pienetkin asiat merkkaa ja huomenna taidan herättää hänet kahvilla ja hänen lempiaamiaisellaan. 

P.s Instagramissa voi voittaa ihanan rakkauskalenterin jolla voi hoitaa ja vahvistaa parisuhdetta!




Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Laura (@tehtavanimikkeenablogi) jakama julkaisu

tiistai 18. kesäkuuta 2019

Ihan vain me kaksi

Aamulla herätyskello soi 6:00. Auto starttasi kohti mammalaa ja alkoi meidän päivä. Vain me kaksi. Ainakin seuraavat 26 tuntia.

Vähän jännittää. Emme ole koskaan olleet lasten kanssa erossa näin kauaa. Mutta kaikki menee varmasti hyvin, ihan meillä kaikilla.

Me suuntaamme kohti itämerta ja laivaa, taas. Jo toista kertaa kuukauden sisällä. Mutta nyt vain me kaksi. Ensimmäistä kertaa ikinä.

Tänään saamme istua rauhassa. Jutella rauhassa ja syödä hyvää ruokaa rauhassa. Risteily on erilainen kuin ennen, mutta varmasti aivan ihana.

Ikävä tulee, mutta se tekee hyvää. Vaikka viime aikoina olen saanut paljon myös aikaa itselleni, niin meidän aika on ollut aika kortilla. Välillä sitä katsoo toista ja miettii kuka tuo toinen on. Muutakin kuin isä? Tänään minulla on pitkästä aikaa koko päivä aikaa ottaa tästä selvää. Eiköhän se sieltä muistu mieleen.

Usein me kattaa kaikki viisi. Seuravaan vuorokauden ajan vain me kaksi. Outoa, mutta ihanaa.


lauantai 15. kesäkuuta 2019

1,5 vuotta imetystä takana; Meidän imetystaival!

Muistan miten olin päättänyt, että tällä kolmannella kerralla minä onnistun imetyksessä. Ja minä olen onnistunut, jo - pari viikkoa vaille - 1,5 vuoden ajan eikä loppua näy! Millaiselta meidän imetystaival näyttää näin jälkikäteen?

Muistan miten ensimmäisten viikkojen aikana maitoa tuli yli äyräiden. Rinnat olivat täynnä ja kipeät. Lyhyt nänni yhdistettynä kivikovaan ja suureen tissiin takasi sen, että imuote ei aina ollut mitä parhain. Ensimmäiset imut sattuivat niin, että kyyneleet kohosivat silmiin. Mutta minä jatkoin ja jossain kohtaa se loppui. Niin kipu, kuin maidon tulviminenkin.

Sitten tuli suurin ongelma. Vauva raivosi vain rinnalla eikä suostunut syömään, vaikka oli nälkäinen. Uskon tämän johtuneen siitä ettei tyttö ollut tottunut imemään ja kun maidontulo tasaantui, ei hän olisi jaksanut tehdä töitä ruokansa eteen. Tässä kohtaa meinasi iskeä epätoivo, tähänkö imetys kaatuisi?

Mutta minä päätin, että minä vain imetän. Tissi suuhun ja kaikki keinot käyttöön. Se tarkoitti vaihetta jossa hytkyin ja tanssin tissi vauvan suussa jotta hän söisi. Se tarkoitti vaihetta jolloin hänet piti sylissä tuudittaa pienille torkuille ennen kuin hän jaksoi syödä. Pyörin vauva kapalossa olohuoneen mattoa ympäri illasta toiseen. Siinä kului tunteja samalla Sykesarjaa katsoen.

Sitten kaikki rauhoittui ja imetys oli pääosin imetystä. Muutama vaikea hetki on ollut, esimerkiksi oman oksennustautini jälkeen maidontulo otti vähän kolausta, mutta palautui ihan parissa päivässä. 

Yöimetys jatkui sinne reilu vuoden ikään saakka ja oikeastaan neljästä kuukaudesta sinne asti yöt olivat suurimmaksi osaksi heräilyä ja tissin perää hinkumista. Miten ihmeessä jaksoin? 

Nyt minä imetän enää yleensä vain pari kertaa vuorokaudessa, aamuin ja illoin. Tyttö haluaisi päivätissin myös, mutta olen yrittänyt skipata sen, jotta ruoka maittaisi paremmin. Vaikka olen tietoisesti yrittänyt vähentää imetystä, ei loppua näy. Loppuu, kun loppuu. Se voi olla huomenna tai vasta ensi talvena. Minulla ei ole sen suurempia suunnitelmia sille, nyt on hyvä näin. Katsotaan taaperon fiiliksen mukaan.

On haikeaa ajatella, että jokainen imetyskerta voi olla viimeinen. Voin kuitenkin lämmöllä muistella tätä kolmatta kertaa, kun oikeasti onnistuin imetyksessä yli odotusteni. Olen saanut imettää monta sataa kertaa ja jokainen hetki on ollut tärkeä. Joskus ärsyttävä ja inhottava, mutta myös tärkeä.

Jokaiselle odottavalle äidille antaisin neuvoksi yhden asian ennen synnytystä: Liity Facebookin Imetystyki ryhmään ja ahmi tietoa sieltä. Kaikki mitä minä olen imetyksestä oppinut on tuolta ryhmästä ja kantapään kautta. Mielummin olisin oppinut pelkästään ryhmästä, koska sitten ehkä kaksi ensimmäistä imetystäkin olisi onnistunut. 

Imetys on ihanaa. Kamalaa ja kamalan ihanaa. Jatku vielä ainakin huomiseen.


torstai 13. kesäkuuta 2019

Vasta miehen lomalla huomasin miten väsynyt olin



Olen tässä muutaman viime päivän aikana katsonut lapsiani hieman eri silmillä. Olen elänyt jonkinlaisessa rakkauskuplassa ja vain halunut halia ja tuijotella heitä. Painaa jokaisen pienenkin eleen ja ilmeen muistoihini ja nauttia jokaisesta sekunnista.

Ihmettelin mistä tällainen johtuu kunnes eilen tajusin sen johtuvan miehen kesälomasta. Olen ollut keväällä niin hiton väsynyt ja puutunut tähän arkeen, että se on heijastunut kaikkeen.

 Nyt, kun meitä on toista viikkoa tässä kaksi olen saanut ladata akkuja ja jakaa arkeni jonkun kanssa koko ajan. Minäkin olen saanut lomailla omasta arjestani ja vitsit miten hyvää se on tehnyt!

On virhe rakastua rekkamieheen ne sanovat. Ymmärrän yskän, onhan Vuorotyöläisen kanssa arjen pyörittäminen vähän pyllystä. Mutta vasta nyt miehen keaäloman aikana tajusin miten väsynyt olen ollut kevään aikana. Toki kevät on aina vähän sellaista aikaa, ettö akut alkavat olla loppu itse kullakin.



On ollut ihanaa, kun parin viikon aikana joka toinen aamu on jonkun muun vuoro nousta aamulla lasten kanssa. On ollut ihanaa, kun kaikki mitä olen yleensä tehnyt yksin on jakautunut kahdelle.

Lapsetkin ovat nauttineet isin kesälomasta niin paljon. Harmi, kun kesäloma on vain kerran vuodesaa. Kirjoitin juuri Instagramin erääseen kuvatekstiin, että ennen sitä toivoi olevansa rikas jotta voisi ostaa ja omistaa. Nyt sitä toivoisi lottovoittoa, jotta me voitaisiin olla enemmän yhdessä koko perheenä.

Onneksi lomaa on vielä jäljellä yli puolet. Eiköhän sinä aikana meidän kaikkien akut ehdi latautua ja arki maistuu sitten taas ihan eri tavalla, kun on saanut siitä hetken huilata.

Vaikka nyt nautin lomasta, niin pakko kuitenkin loppuun myöntää ettei siirtymä lomalle ollut taaskaan kovin kivuton. Kun on tottunut pyörittämään arkea yksin, on pienoinen shokki huomata, ettei kaikki langat olekaan omissa käsissä ja toinen tekee asiat eri tavalla. Voi olla, että vähän on saattanut pinna kiristyäkkin tällä äidillä.. Hih.

Nyt kuitenkin jo ollaan sopeuduttu hieman paremmin ja nautim joka hetkestä. On ihana pystyä lähtemään lenkille kesken päivän ja aamulla miettiä yhdessä mitä tänään tehtäisiin. Tänään meidän roolit vaihtuvat hetkeksi, kun mies hoitaa yksin lasten harrastusrumban kolmen lapsen kanssa, kun minä olen töissä.

Voi olla, että myhäilin hieman tyytyväisenä tätä tilannetta. En todellakaan tiedä hänen työstään ja sen rankkuudesta kaikkea, mutta voin vannoa ettei hänkään minun arjestani. Onko väärin toivoa, että lapset vetäisivät samanalaiset kiukkuraivarit lähtötilanteessa kuin minun kanssani ja että edes toinen nappulakengistä olisi hukassa, kun pitäisi olla jo menossa?



tiistai 11. kesäkuuta 2019

Miten sujui ostamaton toukokuu?



Kesäkuu on jo melkein puolessa välissä ja olen ihan unohtanut tulla raportoimaan miten ostamatton toukokuuni meni! Tai melkein ostamaton, ostinhan heti ensimmäisellä viikolla ne housut itselleni ja second handia...

Mutta loppukuu oli ostamaton, onnistuin! Muutama mielihalu houkutteli Lidlireissuilla toukokuussa, mutta ne olivat vain mielihaluja joten ne oli helppo jättää kauppaan.

Itseasiassa muuten ostin itselleni aurinkolasit ilman vahvuuksia ja piilareita, mutta ne eivät ole vaatteita joten niitä ei lakseta, haha!

Heti kesäkuun alussa kuitenkin pilasin ostolakkoni ja tilasin henkkamaukalta muutaman kesävaatteen. Mutta olisiko siinä koko loppukesän hankinnat?

Opinko ostolakosta jotain? No ainakin sen, että en oikasti tarvitse yhtään uutta vaatetta ja lopulta pieniin mielihaluostoksiin saa upotettua aika summan rahaa kuukaudessa. Toki toukokuussa säästämäni shoppailu rahat menivät toorisiin piilareihin, mutta... En muistanutkaan vuosien tauon jälkeen niiden olevan niin kalliita!


Ajattelin kokeilla miten pitkälle pärjään ilman shoppailua. Oikeat tarpeeni nimittäin on uudet sandaalit, sukkia ja alushousut. Ne ehkä täytyy täsaä piakkoin ostaa, mutta muuten vaatekaapistani kyllä löytyy vaatetta jo tosi kivasti. Mielihalut ajattelin keskittää kirpputorille jos nyt jotain uutta kesävaatetta haluan itselleni vielä.

Lastenvaatteiden hankinta onkin sitten ihan eri asia. Kolmen lapsen kanssa saa olla koko ajan ostamassa jotain, hah. Henkkamaukalta tytöille muutaman kesävaatteen tilatessani muistin taas miksi kirpputorit on best. Muutaman vaatteen hinnalla saa kasillisen, vaikkei henkkamaukan vaatteet y mitään hintavia olekaan.

Tytöille pitäisi kaikille metsästää syksyä varten kirppikseltä legginsejä ja pitkähihaisia mekkoja tai tunikoita. Onneksi tässä on koko kesä aikaa! Ja kun lapset kasvavatkin yhdessä kesässä ainakin kolme metriä...

Että ostolakko. Kuukaudessa en kokenut mitään mullistavaa ahaa elämystä, ehkä lakko olisi pitänyt jatkua ainakin kolme kuukautta jotta muutos olisi tuntunut jossain. Ehkä tätä ajatusta on hyvä kasvattaa siihen suuntaan ettei olisi ostolakkoa, vaan elämäntapa. Elämäntapa olla ostamatta mitään turhaa kovinkaam usein ja suosia secondhandia aina ensisijaisesti.

Kokeillaan loppukesä tätä ajatusta ja palataan asiaan taas syksyllä.

Tavoitteena viisaampi, pihimpi ja luontoystävällisempi kuluttaja.


maanantai 10. kesäkuuta 2019

Joskus aikuisenakin on hyvä poistua mukavuusalueeltaan



Me olemme tässä muutaman viime päivän aikana maalanneet taloamme. Avaimet käteen talomme oli muuten valmis, mutta piha ja maalaus jäi meille. Ei siinä mitään, mutta minä olen aivan jossain muualla kuin mukavuusalueellani maalaustelineellä kiikuessani. Pelkään korkeita paikkoja ja kaveriksi saimme vielä aivan järkyttävän tuulen...

Ylpeänä voin todeta, että hengissä ollaan ja talokin viimeistelyä vaille valmis. Olen aika ylpeä itsestäni. Ylitin itseni ja tulin siihen tulokseen, että näin aikuisenakin on hyvä uskaltaa poistua sieltä mukavuusalueelta. Haastaa itseään ja sitä rataa.

Vaikka arkeni kolmen lapsen kanssa on aika ajoin hyvinkin haastavaa, niin se haastavuus tulee enimmäkseen kiireestä. Ei siitä ettenkö osaisi tai tietäisi, vaan enemmänkin siitä etten ehdi tai olen väsynyt. Jos tätä maalausrupeamaa ei lasketa, niin en edes muista koska olisin viimeksi haastanut itseäni. Tehnyt jotain missä en ole varma osaamisestani. Minä olen niin kovin mukavuudenhaluinen.

Olen nimenomaan juuri sellainen joka mielummin tekee jotain mukavaa kuin haastaa itseään ja saa sitä kautta ehkä sen suuren onnistumisen tunteen. Tai kosketuksen lattiaan, mutta ehkä siitä jotain oppien. Olen vähän nössö tekemään mitään epämieluisaa...

Mikä on sääli, nimittäin pienen paineen alla olen yleensä se tuotteliain. Oli kyse sitten somehommista, lastenhoitajantyöstä tai arjen kiireestä. Pienessä paineessa teen parhaiten ja tuotan eniten. Oli kyse sitten siivouksesta ennen yllätysvieraita tai kirjoittamisesta. Kun on pieni kiire, niin tuloksia syntyy. Ja se fiilis, kun jossain onnistuu vaikka epätoivo meinasi iskeä. Se fiilis on aivan huikea.

Ehkä otan opikseni ja haastan itseäni useammin. Koska nytkin minulla on ihan todella hyvä fiilis, kun maalausurakka on ohi ja minä uskalsin, vaikka polvet välillä vähän tutisikin. Niin pieni asia, mutta silti niin suuri.

Ja suuri oli maalausurakkakin kolmen pienen pyöriessä jaloissa. Huh, huh. Hitonmoinen hatunnosto vaan teille jotka rakennatte lasten ollessa pieniä ja selviätte siitä hengissä.

Haasteesa huolimatta ihan kiva urakka. Kivempi, kun se on nyt ohi ja seuraavan kerran sitten vasta vuosien päästä, huh. Maalia on hiuksissa asti, mutta olo on loistava. Me tehtiin se!


torstai 6. kesäkuuta 2019

Ei enää koskaan kotiäiti



Tajusin tänään aamukahvin lomassa miten vähän minulla on aikaa ennen kuin taas palaan  töihin. Tällä kertaa vain palaaminen on erilainen nimittäin en enää ikinä jää kotiäidiksi.

Tai enhän koskaan sano en koskaan, mutta hyvinkin suurella todennäköisyydellä kotiäitivuoteni ovat tässä. Kolme kuukautta ja sitten hamaan tappiin asti ruuhavuosia ja töitä, hah.

Vaikka kesä on vasta alussa, niin se tuppaa menemään hujauskessa ohi. Sitten alkaa arki täydellä tohinalla. Eskari, päiväkoti ja työt puskevat niskaan.

Alku tulee luultavasti olemaan rankka joten koitetaan kerätä voimia koko kesä. Tai ehkä enemmänkin läheisyyttä ja syliä, puolin ja toisin.

Vaikka olo on haikea niin jokainen päivä olen enemmän myös innoissani asiasta. Kotiäitiys on kivaa, mutta pidemmän päälle ei minun juttuni. Tämä on ollut pisin aika kotona lasten kanssa ja sen alkaa pikkuhiljaa huomaanmaan. Varsinkin, kun jäin jo tosi aikaisin sairauslomalle raskaana.

Ensi viikolla meillä on töissä syksyn sunnittelupäivä ja odotan sitä innoissani! Meillä on ihan älyttömän paljon vaihtunut työntekijöitä tämän äitiysloman aikana ja odotan innolla miten kaikki lähtee pyörimään.

Odotan myös kovin sitä, että pääseen tienaamaan. Vaikka minulla on ollut jonkin verran tuloja läpi kotiäitiyden niin ei mitenkään verrattavissa kunnon kuukausipalkkaan.

Vielä kuitenkin on kesää jäljellä. Panikoin taas kuukauden päästä, kun tämä päivä tuntuu eiliseltä ja päivät vain kuluvat eteenpäin.

Elämä on tässä ja nyt. Ja vähän jo syksyn kulman takana.


keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Pienten lasten vanhemmat älkää erotko liian helposti

Puhutaan usein ettei pienten lasten vanhemmat saa erota. Pikkulapsiaika on rankkaa parisuhteelle ja erotilastoissa loistaa parisuhteet joissa on mukana pieniä lapsia. Olen ennen ajatellut, että höpöhöpö. Totta kai saa erota jos siltä tuntuu, ei kukaan nyt elämäänsä saa hukata huonoon parisuhteen takia. Mutta nyt kolmen lapsen äitinä olen ruvennut miettimään, että erokiellossa on kyllä pointtinsa...

Nimittäin kuka tietää mikä johtuu oikeasti huonosta parisuhteesta ja mikä kuormittavasta ja hektisestä arjesta?

Olen pohtinut tätä asiaa aika paljon, koska kolmen alle kuusivuotiaan lapsen vanhempina uskotte varmasti sen enempää vakuuttelematta, että helppoa ei ole aina parisuhteessa ollut. Kiire, väsymys ja hektisyys tuo oman alttiuden räjähdyksille puolisoa kohtaa ja joskus vain jo pelkkä likainen sukka lattialla saa aikaan ilmiriidan jossa sitten meuhkataan, että kun sinä et koskaan ja minä aina. KUn lapet kiukuttelee, on aivan liian tavallista alkaa tiuskia sille toiselle perheen aikuiselle. Kun hermot on kireällä, ne usein purkautuvat puolisoon. Kuulostaako tutulta?

Jos me eroaisimme nyt, niin en todellakaan osaisi sanoa mitkä parisuhteemme huonot puolet johtuvat tästä elämäntilanteesta ja mitkä siitä, että emme muka sovi yhteen. Varsinkaan, kun meidän parisuhteemme on aikalailla ollut aina lapsiperhearkea ja raskautta. Ehdimme kymmenen kuukautta tutustua toisiimme ennen ensimmäistä lasta, joten suhteessamme on aina ollut mukana hormoneja, uuden oppimista ja stessi siitä.

Ja vaikka olisimme olleet ikuisuuden yhdessä ennen ensimmäistä lasta, niin en voisi siltikään vannoa, että tietäisin mikä mistäkin johtuu. Nimittäin vanhemmuus ja vuodet muuttavat ihmistä, on tullut sitten vanhemmaksi missä kohtaa tahansa elämää. Itse olen tullut vanhemmaksi samalla kuin olen kasvanut aikuiseksi. Olen muuttunut jokaisen lapsen kohdalla, aina. Jokaisen vauvavuoden jälkeen on aina ollut kriisi kuka olen. Joten uskon vahvasti, että myös se puoliso muuttuu. Ja parisuhde muuttuu.

Sen takia ajattelen, että vauvavuoden ja pienten lasten kanssa kannattaa ottaa aikaa tutustua taas toisiinsa ja itseensä. Kuulostella, että miltä me yhdessä tunnutaan. Odottaa, että aika kuluu ja arki rauhoittuu ennen kuin tekee mitään radikaaleja ratkaisuja.

En kuitenkaan sano, että huonossa suhteessa pitää olla. Mutta suosittelen pohtimaan, miettimään ja taistelemaan ennen kuin tekee suuria päätöksiä lasten ollessa pieniä.

Minun kohdallani ainakin vanhemmuus on tuonut lisää halua taistella niiden vaikeiden, unettomien ja kireiden ajanjaksojen läpi. Olen joskus ajatellut, että jos meillä ei olisi lapsia niin emme välttämättä olisi jaksaneet taistella vaikeiden aikojen läpi. Toisaalta jos meillä ei olisi lapsia, olisiko arki ollut niin taistelemista ja vaikeaa?

Kuitenkin aina sen vaikean ajanjakson jälkeen on helpottanut. Se vaikea ajanjakso ei aina ole ollut esimerkiksi tiettyyn aikaan vauvavuotta ja yleensä sen on tajunnut vasta vähän jälkikäteen. Sitten, kun on taas ollut vähän seesteisempää. Mutta aina jossain kohtaa olen tajunnut, että hei. Kaikki on taas helpompaa ja me ollaan enemmän me. Äidin ja isän roolin lisäksi.

On raskasta parisuhteelle, kun arki on raskasta. Mutta vaikka arki ei olisi ollenkaan raskasta, kuormittaa lapset ja perhe parisuhdetta. Meillä ei ainakaan ole tämän 1,5 vuoden aikana ollut ihan hirveästi parisuhdeaikaa toisillemme ja se on ehkä huomannut. Vaikka muuten kolmas vauvavuosi on ollut kaikkein seesteisin ja "helpoin".

Mutta tämä ajanjakso menee ohi. Nyt sana me kattaa meidät kaikki viisi, mutta vielä tulee aika kun me tarkoittaa useasti myös vain meitä kahta.

Meillä kuitenkin arki toimii ihan kivasti, vaikka kotitöistä kinastelemmekin ja välillä toisen naama ärsyttää niin ettei mitään rajaa. Mutta siellä pinnan alla on se tahto.

Tahto olla yhdessä ja saada tämä toimimaan. Nimittäin pienten lasten vanhempina rakkaus ei todellakaan riitä. Pitää olla myös tahtoa. Tahtoa olla ja elää, vaikka joskus tuntuisikin, että se rakkaus ja parisuhde hukkuu arjen jalkoihin.



maanantai 3. kesäkuuta 2019

Niin onnellinen


Herätyskello soi tänään kuuden jälkeen. Silmät eivät meinanneet aueta johtuen viikonlopun univelasta. Kainalossa tuhisi pieni pörröpää joka nosti heti hymyn huulille.

Pienet askeleet lähestyivät meidän makkaria ja kaksi pörröistä päätä kurkkasi ovesta. Äiti joko lähdetään laivalle?

Johtuen ehkä kaivatusta lapsivapaasta tai miehen kesälomasta, niin olen elänyt pari päivää jossain rakkauskuplassa. Olo on tosi onnellinen ja tekisi mieli rutistaa perhe isoon suureen haliin koko ajan.

Minun pörröpääni. Minun mieheni. Minun perheeni.

Aina välillä sitä vain pysähtyy kaiken väsymyksen ja kiukun keskellä ja tajuaa miten hemmetin onnekas ja onnellinen oikeasti on. Varsinkin, kun on arjesta saanut hetken huilahtaa, niin näkee kaiken taas uusin silmin.

Minulta joskus kysyttiin miksi ihmeessä jaksan järkyttävien univelkojenkin kanssa käydä juhlimassa.

Juuri tämän tunteen takia. Juuri tämän fiiliksen takia.

Ihan kuin olisi onnellisessa nousuhumalassa tavallisena maanantaiaamuna. Sellainen onnellinen ja vähän pöhnäinen olo juuri heränneenä ja pörröpäitä halanneena.

Nyt me lähdetään perheen kanssa laivalle ja saan nauttia koko päivän lasteni ilosta ja jonkun toisen tekemästä, herkullisesta ruoasta.

Elämä aivan ihanaa just nyt.

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.