perjantai 30. elokuuta 2019

Vesivärimaalausta ilman sotkua! Ja vesivärejä..




Tulin viikonlopun kunniaksi vinkkaamaan meidän mahtavasta Prismalöydöstä, nimittäin taikapaperista! Kuten tytöt sitä nimittivät. 

Ja onhan se melkein kuin taikaa: pelkällä vesitilkalla ja pensselillä värit ilmaantuvat ihaniin kuviin! Voit siis maalata vesiväreillä ilman vesivärejä ja sotkua. Okei, voihan vettä vähän roiskua, mutta se on vähäistä verrattuna siihen kaaokseen jonka lapseni normaaleilla vesiväreillä saa aikaiseksi. 

Jostain netin äitiryhmästä bongasin tämän Oppi&Ilo lehtiön ja Prismasta sen sitten löysin. Hintaa oli karvan verran alle 9 euroa ja kuvia 15 kappaletta. Tämä olisi kesäreissulla - miks ei syys-tai talvireissuillakin! - ollut varmasti monelle just se juttu, kun tarvitaan tekemistä, mutta ei raahaamista. Saatika sotkua.. Hah. 

Ihanaa viikonloppua kaikille! Lehtiötä oli myös metsäteemaisena, jos ei keijukaiset napostele. 


torstai 29. elokuuta 2019

Lapsen turvataidot. Onko ne teillä hallussa?



Ajeltiin eilen tyttöjen kanssa rauhassa kotiin niitä näitä jutellen. Eskarilainen kyseli kovasti muiden puhelinnumeroita samalla niitä leikkipuhelimeen näppäilen ja sukulaisille soitellen. Kysyin häneltä tietääkö hän kenen numero on 112? Hän vastasi, että joulupukin..?

Nauroin aluksi kovasti ja selitin hätänumeron tarkoituksen. Jäin kuitenkin miettimään millä tasolla lapsieni turvataidot ovat? Onko heillä edes mitään sellaisia? Eskarilaisen, kun olisi jo hyvä tietää mikä hätänumero on.

Olemme tyttöjen kanssa jutelleet, että jos äidille käy jotain - esimerkiksi putoaa tuolilta ja lyö päänsä - , niin naapurista hakemaan apua. Eilen iltapalan lomassa kävimme taas kerran tämän keskustelun läpi, ihan vain muistutukseksi. Ei tarvitse koputtaa, voi juosta suoraan sisään tai rämpätä kunnolla ovikelloa jos on hätä. Sitten aloin miettimään, että pitäisikö käydä keskustelu myös niistä vieraista aikuisista. Eskarilainen, kun jo pikku hiljaa alkaa itsenäistymään 24/7 valvovan silmän alta..

Siinä sitten varovasti aloitin kysymällä mitä he tekisivät jos olisivat keskenään ulkona ja joku vieras aikuinen pyytäisi heitä katsomaan koiranpentua tai metsäretkelle? Tai tarjoaisi karkkia? Eskarilainen tajusi heti jujun ja osasi vastata pienen pohdinnan jälkeen, että äitiltä pitää pyytää lupa. Neljävuotiaskin kyllä kuunteli ja tuntui tajuavan, mutta satanen vetoa, että se ei häntä niin liikuttanut. Toivottavasti kuitenkin jäi takaraivoon, ehkä juttelemme vielä muutaman viikon sisällä uudelleen asiasta.

Eskarilainen sen sijaan jäi oikein pohtimaan asiaa ja halusi tietää mitä sellaiset pahat aikuiset tekevät ja miksi ne on pahoja. Yksityiskohtiin menemättä yritin selittää satuttamista, ilkeilyä ja tönimistä. Koitin saada hänelle kuvan oikeasti ilkeistä aikuisista säilyttämällä kuitenkin viattoman lapsuuden. Eskarilainen on kuitenkin niiiin pieni. Joskus on ilkeitä lapsia, samoin on myös ilkeitä aikuisia. Hyvin varovasti selitin, koska en halunnut säikäyttää. Lisäsin myös, että aina on tärkeää kertoa jos äidille ja isille, jos johonkin lähtee. Meidän täytyy tietää missä olet, jotta emme huolestu ja löydämme sinut tarvittaessa. Ikinä ei saa vieraalta ottaa mitään tai lähteä hänen matkaansa. Ei vaikka miten mieli tekisi.

Juttelimme vielä tilanteesta pois lähtemisestä ja siitä, mitä vieraalle aikuiselle voi vastata. Tulimme molemmat siihen tulokseen, että helpointa on vaan sanoa topakasti, että ÄITI KIELTÄÄ!

Hän ei ottanut asiaa puheeksi enää eilen tai tänään. Voi olla, että asia unohtui. Mutta toivoin, että hänelle jää edes pieni ajatus kytemään sinne takaraivoon ja olisi ainakin muistissa jos jotain joskus tapahtuu.

Vaikka pidän kotikuntaamme Lietoa lintukotona, niin maailma on muuttunut. Vuoden päästä hän lähtee jo yksin koulutielle joka on muuten hirmusen pelottavaa. Vaikka ajattelin, ettei ekaluokkalainen kännykkään tarvitse, niin hän todellakin sen saa. Ihan vain vaikka näitä tilanteita varten tai sitä varten, että ne sukat ovat aamulla hukassa. Itsekkäästi myös oma mielenrauhani on tasaisempi, kun saan hänet tarvittaessa kiinni.

Tässä jaaritellessäni tuli muuten mieleen, että ollaanhan me sitten tietenkin puhuttu myös uimapukukoodista ja siitä, että uikkareiden alla oleva on sinun omasi johon kenenkään ei kuulu koskea. Ja siitä, mitä tehdään jos kotona syttyy tulipalo. Noh, ehkä me sittenkin ollaan aika kartalla näistä vaikkei tuo hätänumero ihan nyt ollutkaan mielessä?

Millaisia turvataitoja teillä on opetettu minkä ikäisille lapsille? Miten te olette selittäneet lapsille vaarallisista aikuisista tai onko kenties olemassa aiheesta jotain lastenkirjaa tms jonka voisi lapislle lukea? Aion nimittäin ottaa asian taas puheeksi ensi viikolla muistin virkistämiseksi, joten neuvot ovat tervetulleita!


keskiviikko 28. elokuuta 2019

Arjen yhteiset ruokahetket ovat avain onneen

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Kaslinkin ja Indieplacen kanssa


Arki ja arjen onnenrippeet. Niitä minä haluan vaalia ja haalia. Arki on ihanaa, vaikka mitään ihmeellistä ei tapahtuisi. Ne pienet yhteiset ja tärkeät hetket koko perheen kesken ovat niin ihania. Ollaan vain, möllötetään ja jutellaan. Meillä yleensä ne rauhallisimmat ja parhaimmat perhehetket tapahtuvat ruokapöydän ääressä.

Aamupalalla on ihana miettiä yhdessä tulevaa päivää ja sen tapahtumia. Välipalalla lepohetken jälkeen on ihanaa rupatella rauhassa ja kuunnella lasten höpsötykisiä. Iltapalalla kerrataan päivän tapahtumia ja mietitään jo vähän seuraavaa päivää. Kaikessa rauhassa yhteisestähetkestä nauttien.




Sitä hetkeä ei sotke kiire tai älylaitteet. Näin yritämme ainakin. Ne hetket koitan tehdä mahdollisimman kiireettömiksi, jotta olisimme kaikki satasella läsnä. Lapset sen osaavat niin helposti, mutta meidän aikuisten ajatukset harhailevat jo seuraavassa hetkessä ja to do listassa niin kovin helposti.

Meidän arki tulee muuttumaan alle viikon päästä aivan toden teolla. Kahden vuoden tauon jälkeen minä palaan työelämään ja lapset aloittavat pitkät päivä esikoulussa sekä päivähoidossa. Uuden arjen pyörteissä korostuu vielä enemmän se kotona vietetty kiireetön välipala tai iltapalahetki, koska lounaat syömme kukin omilla tahoillamme. Ruoka ja ruokahetket ovat aina olleet minulle jollain tapaa pyhiä. Rakastan ruokaa ja ruoanlaittoa, vaikka joskus arki onkin kiireistä ja ruokahifistely jää sen jalkoihin. Siksi suosin arjessa helppoa, terveellistä ja maukasta arkiruokaa sekä välipaloja. Joskus vain meinaa mielikuvitus loppua kesken. Erityisesti kun aamu-, väli- ja iltapaloja pitäisi miettiä.



Minä pyrin aina siihen, että söisimme lasten kanssa yhdessä ja samaa ruokaa. Vaikka perheessämme on ruokavaliorajoitteita - gluteeniton ja laktoositon, hetken ajan oli myös maidoton - niin koen ne enemmän mahdollisuudeksi kuin haasteeksi. Erityisesti esikoisemme maidoton ruokavaliokokeilu avasi taas uusia ovia jääkaappimme valikoimaan. Ja onneksi tämä kaupallinen yhteistyö osui juuri niihin viikkoihin ja pääsimme kokeilemaan Kaslinkin uusia Angry Birds Kauravälipaloja!

Jotka tulivat jäädäkseen, nimittäin ne ovat maidottomia ja näin ollen laktoosittomia sekä gluteenittomia. Tämä gluteenittomuus ilahdutti erityisesti minua! Koska omakin välipalani tuottaa usein päänvainvaa, varsinkin, kun tahdon syödä lasten kanssa samaa ruokaa. Kaslink Aito tuoteperheen uudet Angry Birds välipalat valmistetaan kotimaisesta, gluteenittomasta täysjyväkaurasta ja ne saavat makeutensa hedelmistä. Lapset ovat päässeet valitsemaan tuotteille makuyhdistelmät päärynä-vanilija sekä mansikka-banaani.

Meille kauravälipala oli aivan uusi tuttavuus ja olimme kaikki tosi positiivisesti yllättyneitä! Olen pyrkinyt ekoteon nimissä lisäämään kasvipohjaisia tuotteita maitotuotteiden tilalle meidän arjessa. Pienin ja iloisin askelin kohti vihreämpää ruokailua!




Oma mielikuvani kauravälipalasta oli sellainen kaurapuuromainen maku ja tämän takia jännitin kelpaavatko nämä lapsilleni jotka eivät puurosta välitä. Mutta huoli oli turha, nimittäin maku ei todellakaan ollut puuromainen ja vain kauranmaku oli oikeastaan tosi mieto. Tytöt olivat aivan ihmeissään miten kaurasta voi tehdä "jugurttia"! Lapset tykkäsivät "lintujugurtista" ja esikoinen oli onnessaan, kun sai maidottomasta kokeilusta huolimatta "jugurttia". Tuote oli minun makuuni, kun ei ollut liian makea ja lasten mielestä taas kuitenkin niin makea, että se maistui hyvälle, hah! 

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Todella hyvä lisä meidän aamu-, väli- ja iltapala valikoimaan joka taas pikkuisen monipuolistaa ja helpottaa äidin ruokalistojen suunnittelua!



Meillä oli taas kerran niin mukava yhteinen hetki, kun olimme kaikki välipalalla saman pöydän ääressä. Isommat tytöt nauttivat, kun saivat kertoilla omia juttujaan ja kulinaristin tavoin arvioida uusia välipalaherkkujamme. Ruokatuomarit nauroivat pienintä tuomaria joka mielipidettä kysellessä vain osoitteli purkkeja ja huuteli lintu, lintu, lintu ja nauraa kärkätti perään. 

Niin pieni ja arkinen hetki. Niin tärkeä ja ihana. Arjen pienet ilot ei vaadi ihmeitä. Hyvä ruoka, ihana seura ja läsnäolo. Sillä saa aikaan ison kasan ihania muistoja, rakkautta ja onnea.



maanantai 26. elokuuta 2019

Ajatuksia kahden vuoden kotiäitiydestä



Niin vaan se kaksi vuotta meni hujauksessa. En muista tarkalleen koska jäin supistusten takia sairaslomalle syksyllä 2017,mutta varmaan aikalailla kaksi vuotta olen kotona nyt ollut. Kahdessa vuodessa on ehtinyt tapahtua niin paljon.

Kaksi vuotta sitten tytöt olivat vielä vanhassa päiväkodissa. Me asuimme Turun puolella rivitalossa ja seurasimme innolla uuden kotimme valmistumista. Samalla jännittäen, koska vanha asuntomme menisi kaupaksi. Kahden asuntolainan loukussa kotona supisten kanssa leväten. Stressasi välillä kovastikin, mutta uskoin kaiken järkestyvän. Ja niin kaikki järjestyikin.

Raskaus meni yliajalle ja käynnistettiin 41+5 viikolla. Kuusi tuntia kalvojen puhkaisun jälkeen syntyi 4215 grammaa ja 51 senttiä täyttä rakkautta. Ja siitä se arki kolmen lapsen kanssa alkoi.

Ennen tätä olimme muuttaneet uuteen kotiimme Lietoon ja isommat tytöt olivat jääneet kotiin kanssani. Nautimme yhdessä arjesta melkein vuoden, kunnes he aloittivat seurakunnan kerhon kaksi kertaa viikossa.

Rivitalo saatiin myytyä. Vauva kasvoi kuin rikkaruoho ja me nautittiin aikatauluttomasta arjesta isojen tyttöjen kanssa. Viikot ja vuodenajat vaihtui nopeaan ja tässä sitä ollaan. Kotiäidin arjesta hyppämässä pää edellä ruuhkavuosiin.

Kaksi vuotta oli ihanaa aikaa, mutta tuntuu ihanalta myös palata töihin.

Muistan miten jännitin riittävätkö rahkeet ja aktiviteeti isommille tytöille. Turhaan pelkösin, olisi vain pitänyt luottaa siihen, että tunnen lapseni. He ovat nauttineet kotivuosista ihan älyttömän paljon ja kaksi kertaa viikossa oleva seurakunnan kerho riitti aivan mainiosti. Joskus jopa skippatiin se vain siksi, ettei heitä huvittanut vaan he halusivat leikkiä kotona.

On ollut ihanaa, kun ainoat pakolliset menot ovat olleet neuvolat aina silloin tällöin. Muuten olemme saaneet rakentaa juuri meidänlaisen arjen ja miettiä juuri meille sopivat aikataulut sekä menot.

Tämä viimeinen kotiäitipätkä on pisin jonka olen yhtä mittaa kotona ollut. Tuleeko tätä ikävä? Varmasti tulee, mutta nyt aion nauttia työstä, aikatauluista ja palkkapäivästä pitkän tauon jälkeen. Kaksi vuotta taisi olla juuri sopiva aika minulle. Ei liian vähän muttei liian paljon. Juuri ehti kasvaa se pieni kaipuu työelämään ja kyllästyminen kotiäitiyteen ja sitten olikin jo syksy ja uusi arki on ihan nurkan takana.



perjantai 23. elokuuta 2019

Kyllä se imetys pitäisi varmaan lopettaa..



Hyvää huomenta täältä maitomeijerin anivarhaisesta aamusta. Tai anivarhaisesta, mutta silmäpusseista päätellen liian varhaisesta. Tosin jokainen aamu tuntuu liian varhaiselta, kun herää yöllä monta kertaa.

Maitomeijerin toimitusjohtaja - eli minä - on päättänyt, että kyllä se imetys on tullut tiensä päätökseen. Jo riittää nämä huonot yöt ja tissiraivarit. Tuo vaahtosammuttimen kokoinen, oikea toimitusjohtaja, ei ole asiasta samaa mieltä. Mutta eiköhän tämä melkein kahden vuoden taival jo riitä.

Meillä tosiaan unikoulu auttoi siihen, että yösyömiset väheni yhteen. Se yksikin piti jättää pois, mutta kun yleensä se tapahtuu aamulla, niin ajattelin sen kyllä ehtivän sitten myöhemmin ja ei se niin väliä.

Nyr sillä rupeaa olemaan väliä, kun edellisyönä roikuttiin tissillä. Tiedän, että tämä johtunee siitä, että päiväkodin alku ottaa pienelle koville. Päivisin meillä ei juurikaan ole enää tissitelty, mutta nyt tissiä halutaan koko ajan myös päivisin. Onneksi viime yö oli jo parempi taas ja normaali yksi syöttö tapahtui aamu kolmen aikoihin.

Mutta kuten tavallista, alkoi viideltä levottomuus ja sitten kuului kainalosta vähän väliä: äiti tissi. Äiti toinen tissi. Äiti tissiiiiii.

Lopettaa ei kuitenkaan voi niin vaan. Tai kai voisi, mutta ei raaski. Nyt odotellaan uuden arjen alkamista, sen tasottumista ja sitten vieroitetaan tissi pois. Eli ehkä muutama kuukausi meijerinä ja sitten se on ohi.

Helpottavaa ja samalla niin haikeaa. Mutta kirjoitetaan niitä syvällisiä ajatuksia sitten myöhemmin. Nimittäin nyt vaateet niskaan ja esikoinen eskariin.

Vinkkinä muuten minulle ja teille: kun tissiä ikävöivän taaperon hakee hoidosta, niin kannattaa ehdottomasti laittaa paita jossa ei helposti avattavia neppareita. Hienosti lensi taaperon toimesta äidin tissit esille kesken hakureissun. Onneksi oli alustoppi alla, hah!!


tiistai 20. elokuuta 2019

Lattemutsius oli paras päätös ikinä



Meillä alkoi eilen virallisesti päiväkoti taival. Tai hoitopaikat ovat olleet jo melkeim viikon, mutta tytöt jäivät eilen ensimmäistä kertaa hoitoon ilman minua. Meikäläinen lattemutseili eilen pää kolmantena jalkana ostoksilla ja tänään join aamukahvin Aurajoen rannalla odotellessani kirpputorin aukeamista.

Ai mikä on lattemutsi? No sellainen äiti joka vie lapset hoitoon vaikka itse on kotona.


Minun haluni oli saada lapsille hidas ja rauhallinen alku. Viime viikolla kävimme yhdessä, tällä viikolla tytöt ovat ilman minua kolmena aamupäivänä ja ensi viikolla kokeillaan kolmena päivänä nukkumistakin päiväkodissa. Sitten alkaakin ne 9 tunnin hoitopäivät...

Onneksi tein tämän valinnan. Nimittäin taaperolla on nyt kahden päivän perusteella rutkasti totuttelemista. Kyllä se siitä ammattinikin puolesta sen tiedän. Mutta todetaan, että loistava valinta tehdä tämä rankin osuus, kun vielä itse ei ole töissä.

Illat ovat olleet täynnä huutoa ja raivoa. Syliä, tissiä, syliä, tissiä ja vähän yliväsymystä. Hermoni, jaksamiseni ja ymmärrykseni on ollut miljoona kertaa varmasti paremmat nyt, kun en vielä itse ole työelämässä parin vuoden tauon jälkeen.

Onneksi minä saan nyt pari viikkoa ottaa edes muutamana aamupäivänä aikaa itselleni. Toki se "vapaus" kostautuu ikävä kiukulla ja raivolla, mutta edessä se raivo olisi joka tapauksessa. Nyt se on helpompi kestää, kun itse ei ole ihan piipussa työpäivän jälkeen.

Arkeen paluu on aika rankkaa. Itse kullekin. Lasteni luulen tottuvan siihen helpommin mitä minä, onneksi. Onhan nämä erityisen suuria muutoksia meille kaikille.

Myös isompien sisarusriidat ovat pistäneet parastaan, kun eskarin ajan toisiaan ikävöivät. Eskarilainen surullisena ihmetteli, miksi hän ei saa enää olla äidin kanssa kotona, vaikka muut saavat. Lohdutin, että pian ovat muutkin hoidossa kaiket päivät.

Enai viikolla kolmena päivänä taas lattemutseilen. Yhden päivän ajattelin pyhittää sometöille, jotta saisin ensimmäiset työviikot keskittyä vain yhteen työhön. Sitten yhden ajattelin pyhittää salille ja liikunnalle ja kolmannen krapulapäivälle ilman krapulaa. Eli toisin sanoen makaan sohvalla katsoen täykkäreitä ja syön herkkuja sen koko ajan, kun lapset ovat hoidossa.

Viimeisenä perjantaina lupasin, että eskarikin saa pitää lomapäivän ja lähdemme koko poppoo Hoploppiin.

Kaksi vuotta kotona, vaan se tuntuu ihan eiliseltä. Isompien lasten kotihoito oli kyllä elämäni yksi parhaimmista päätöksistä. Rankkaa se on myös ollut, mutta ehdottomasti antanut enemmän kuin ottanut. Lattemutseilu pidemmän päälle ei todellakaan olisi minun juttuni, vaikka nämä muutamat tunnit itseni kanssa ihan kivoja ovatkin olleet.



maanantai 19. elokuuta 2019

Vierailulla Ti-Ti Nallen Kodissa! (ALE VINKKI!)

Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Ti-Ti Nallen koti kanssa





Meidän auto suuntasi eilen aamupäivällä kohti Lempäälän Ideaparkkia ja Ti-Ti Nallen kotia! Pakko myöntää etten ennen tätä yhteistyötä tiennyt koko paikasta, mutta onneksi menimme. Oli nimittäin niin kiva päivä koko meidän perheen mielestä! Mitä nyt taapero osoitti mieltään, kun kotiin piti lähteä. Ymmärtäähän sen tietysti!





Ensimmäisenä, kun astuttiin sisälle Ti-Ti nallen kotiin, niin silmiin pisti aivan järjettömän hieno ja iso tuttiseinä! Seinällä oli tutteja, kirjeitä, valokuvia sekä tuttipulloja. Olisi ollut loistava tilaisuus luopua taaperon tuteista, mutta äiti ei kyllä vielä ole valmis siihen. Hah! Joukosta löytyi myös jättitutti, taitaa olla ehkäpä Ti-Tin tutti josta on luovuttu?





Ti-Ti Nallen kodissa oli ihan älyttömän paljon tekemistä ja katseltavaa. Talossa oli erilaisia huoneita joissa sai koskea, katsella sekä leikkiä. Erityisesti mieleeni jäi eräänlainen "kosketteluseinä" jossa oli paljon erilaisia materiaaleja kankaista juuriharjoihin ja ketjuista koruihin joita lapsi sai kosketella ja tunnustella. Nallejen huoneissa oli erilaisia pelejä, leluja, liukumäkiä ja kurkistusaukkoja! 






Hirsimetsästä löytyi erilaisia liikuntavälineitä sekä paljon katseltavaa metsän yksityiskohdissa. Taapero rakasti pallomerta sekä liukumäkeä, tietenkin. Tytöt tykkäsivät todella paljon kävellä ympäri metsää ja katsella kaikenlaisia erilaisia yksityiskohtia kuten erilaisia eläimiä metsän piiloissa.



Mun sydämeni vei ihana kotileikkihuone. Huoneeseen oli rakennettu kauppa ja vaikka minkälaisia kotileikkivälineitä leivinuunista pyykkikoneeseen. Katselin ympärilleni hurmioituneena ja mietin miten itse olisin rakastanut kyseistä paikkaa lapsena. Kuten meidän keskimmäinen, hän olisi myös leikkinyt siellä vaikka kuinka kauan. Kotileikkihuoneen lisäksi löytyi patjoja joilla sai hyppiä, satuhuone, terassin kasvimaa, kaikuhuone, paloauto ja vaikka mitä! 





Sen lisäksi, että siellä oli paljon katseltavaa ja kosketeltavaa, niin siellä oli niin paljon puuhaa! Lapset pääsivät maalaamaan taideteoksia sekä piirtämään. Löytyi nikkarinurkkaus jossa lapset pääsivät vasaroimaan ja sahaamaan! Nämä tekemiset olivat sellaisia feel free to try, eli kaikki välineet olivat koko ajan vapaassa käytössä eikä tarvinnut ohjausta. Tosi kivaa, kun ei tarvitse aikatauluttaa ja odottaa!

Soittimia oli vapaassa käytössä ja aina tasatunnein oli jotain puuhaa johon sai osallistua! Esimerkiksi tänä viikonloppuna oli satokausi teemainen viikonloppu ja lapset pääsivät värittämään erilaisia vihanneksia ja hedelmiä. Toisessa hetkessä he tanssivat, soittivat ja lauloivat! Jokaisessa hetkessä tietysti oli mukana nalle tai nallet, aina vaihtui kuka Nalleista oli mukana! 

Nettisivuilta näkee talon ohjelmaa, esimerkiksi erilaisia teemaviikonloppuja ja muskareita! 





Ja sitten tietysti ne tärkeimmät, Nallet. Minulle positiivinen yllätys oli se, että lähes tulkoon koko ajan joku nalleista kierteli talossa viihdyttämässä lapsia. Heitä sai halia, ottaa valokuvia ja katsella kaikessa rauhassa. Tasatunnein nallet osallistuivat ohjattuihin hetkiin, mutta muutenkin he olivat talossa koko ajan läsnä "katukuvassa". Taapero erityisesti innoissaan bongaili nalleja ja kävi antamassa koko ajan haleja!


Meillä oli ihan todella mukava päivä Ti-Ti Nallen talossa ja aivan varmasti mennään uudelleen. Talo tosiaan sijaitsee Ideaparkissa, joten on aika helppo löytää ja mennä. Nyt jokunen siellä varmaan miettii mitä tällainen lysti kustantaa ja voin ilokseni ilmoittaa, että elokuun loppuun asti on voimassa tarjous ja rannekkeet maksaa 10 euroa! Rannekkeen saa ostettua vaikkapa netistä ja sitä ei tarvitse käyttää heti, vaan se on voimassa 6 kuukautta. Vink, vink vaan joulupukki ja syysloman aktiviteettien keksijät. 

Koko käynti oli todellakin positiivinen yllätys minulle. Hinta-laatusuhde paikallaan ja niin paljon tekemistä lapsille! Ei ihan heti ajattelisi, että kauppakeskuksen vilinästä löytyy tällainen ihana satuumaa lapsille. Todellakin suosittelen menemään, satumainen ja ihana paikka joka on todellakin erilainen mitä muut "sisäleikkipuistot" jossa me olemme käyneet. 


torstai 15. elokuuta 2019

Kauhulla odotan mitä eskarivuosi tuo tullessaan...



Olkaa hyvä maailma, miniminä selvästi yhtä mahtavalla, ronskilla ja ironisella huumorintajulla varustettu kuin meikäläinen.

Ensimmäisen eskaripäivän askartelu. Kovaan ääneen esikoulun pihalla minulle ja muutamalle ylimääräiselle korvalle selostettuna.

No katos äiti. Muut askarteli Elsa linnan, mutta mä askartelin sut vesisynnyttämässä. Tässä kato tää allas ja sitten sä ja sitten sä synnytät sinne. Hahahhaa eikö ookki hieno? 

Reipas tyttö. Taitava askartelemaan ja selvästi tietää maailmanmenosta paljon. Hyvin meni päivä, oli palaute.

Enpä kysellyt enempää mitä elämänviisauksia vesisynnytyksen lisäksi on hän ensimmäisenä päivänään kertonut. Ainakin varmasti hän teki unohtumattoman ensivaikutelman.

Hahahhaa voi luoja mihin tässä vielä joutuu.


keskiviikko 14. elokuuta 2019

Helppo, tehokas ja lähes ilmainen tapa kuntoilla kotona!



Tiedättekö mitä lapsuudesta tuttua hommaa olen viime aikoina tehnyt kotona, kun lenkille en ole ehtinyt tai päässyt? No hyppinyt hyppynarua!

Luin jostain artikkelin, jossa sanottiin, että 10 minuutin hyppely vastaa teholtaan puolen tunnin hölkkää. Tiedä sitten, mutta tehokasta se ainakin on! 10 minuuttia voi kuulostaa lyhyelle ajalle, mutta vasta-alkajana hyvä kun pari minuuttia meni ennen kuin pakko oli pitää taukoa.

Taattu hiki ja hengästyminen! Ja mietinpähän vaan, että miten sitä joskus lapsena on osannut ja jaksanut hyppiä ties mitä temppuja? Nyt perus pomppiminen välihypyllä ja ilman aiheuttaa jalkojen ja narun sotkeutumista.

Olen eiliseen saakka hyppinyt lasten hyppynarulla, joka oli kovaa muovia - ja näin ollen sattui varpaisiin - ja hitusen liian lyhyt. Eilen ajattelin kauppareissulla ostaa ihan kunnon hyppiksen itselleni, mutta hyllyvälissä iski piheys. Minähän en 20 euroa narusta maksa, kun vieressä myydään lasten hyppynaruja alle kahden euron.

Ostin lasten 4 metrin mittaisen narun ja ihan vaan ronskisti saksien ja solmun avulla lyhensin sen sopivaksi itselleni. Huimat 1,7 euroa maksoi tämä kuntoiluväline! Lasten kesälelut nimittäin oli nyt - 40% alennuksessa!

Helppoa, nopeaa ja tehokasta samalla, kun itse katsoo lempisarjaansa tai lapset tapittaa Pikku Kakkosta!

Seuraavaksi ajattelin kokeilla toista lapauudesta tuttua välinettä, mediassa hehkutettua hulavannetta! Kotikuntoilu olohuoneessa tulee nimittäin olemaan osa arkeani, kun palaan töihin ja olen joka toinen viikko lasten kanssa lähestulkoon yksinäni. Siinä ei niin vaan enää lähdetäkkään työpäivän jälkeen juoksulenkille!

Kertokaa jos olette kokeilleet hulavannetta, onko se hintansa väärti hankinta?



maanantai 12. elokuuta 2019

Kateus on sielun home, mutta...



Kävin eilen pitkästä aikaa kahden ystäväni kanssa kahvilla. Oli aivan ihana istua pari tuntia kahvilan lämpimässä tunnelmassa ja uppotua heidän elämäänsä. Vaihtaa kuulumisia, juoruilla ja olla ihan vain Laura. Toinen ystäväsitäni manasi hetken päästä koittavaa parin tunnin yksinäistä junamatkaa ja minä olin, että vau! Minulle se olisi juhlaa.

Nukkuisin, katsoisin sarjoja ja vain olisin hiljaa kaksi tuntia. Miten luksusta! Ja miten sitä aina kaipaakin sitä, mitä ei sillä hetkellä juuri kovinkaan usein ole tarjolla? Kateus on sielun home, mutta samalla on opettanut minua nauttimaan niistä arjen pienistä iloista ihan eri tavalla.

Nimittäin, kun minä asuin puolisen vuotta ihan yksinäni, minä vihasin sitä. Vihasin sitä, kun iltaisin oli niin hiljaista. Vihasin sitä, kun ruokaa piti tehdä vain yhdelle. Usein ruokani olikin pakastevihanneksia ja tonnikalaa, koska yhdelle kokkaaminen oli turhaa.

Nyt, kun vain saisi olla joskus vuorokauden yksin. Saisi viettää päivän, kun ei tarvitsisi kokata kenellekkään ja saisi tulla illalla hiljaiseen kotiin ilman iltakiukkuja ja tiskivuoria.

Tiedän, että nyt elän oikeasti elämäni parasta aikaa jota kaipaan heti, kun se on ohi. Se onkin ironista, että nämä asiat joita nyt saan jo yli äyräiden, on varmasti niitä hetkiä joita kaipaan sitten hetken päästä. 10 vuoden päästä, kun osa ystävistäni vasta ehkä aloittelee perhe-elämäänsä ovat minun lapseni jo kovin isoja. Lyön pääni pantiksi, että silloin iskee se kateus ja iltatähden kaipuu. Minäkin haluan vauvan, minäkin haluan taaperon ja minäkin haluan taas pikkulapsiaikaa jossa minua kaivattiin 24/7 siihen vierelle.

Niistä asioista osaa niin eri tavalla nauttia, kun niitä ei niin usein saa. Tätä tunnetta odotan myös töihin paluuni jälkeen. Koska kai se on uskallettava sanoa ääneen; nautin myös lasteni seurasta aivan eri tavalla, kun en ole heidän kanssaan koko ajan. Ikävä tekee todellakin hyvää myös minulle äitinä.

Suunnittelimme ystävieni kanssa hieman, että muutaman viikon päästä viettäisimme viinibailu iltaa vielä kerran, ennen kuin arkeni alkaa. Odotan sitä jo nyt niin innoissani ja samalla muistan, miten viini-illoistakin - tai enemmänkin vodakaillat silloin.. - meni maku silloin kuin se oli joka viikonloppuista.

Nautitaan siitä mitä meillä juuri nyt on. Muttei pieni kateus kenellekään pahaa tee. Kateus voi olla myös hyvää, kun on pientä ja opettaa nauttimaan niistä arjen pienistä iloista.


lauantai 10. elokuuta 2019

Vinkkejä päivähoidon aloitukseen



Me aloitettiin torstaina tutustumaan tyttöjen päiväkotiin. Hoitosopimus meillä alkaa jo keskiviikkona, mutta työelämään palaan vasta syyskuussa joten hoitopäivät ovat aluksi leppoisia ja lyhyitä jotta lapset saavat totutella uuteen arkeen.

Oma työni on tosiaan myös päiväkodissa, olen  lastenhoitajana monikulttuurisessa päiväkodissa. Ajattelin siis jakaa omat hyväksi koetut vinkkini koskien päivähoidon aloitusta. Niin työntekijänä kuin vanhempanakin.

Ensimmäisenä ja tärkeimpänä, tee aloitus, tutustuminen ja totuttelu rauhassa. Jos mahdollista, ainahan se ei ole jos vaikka työ alkaa nopealla aikataululla tai loma-aikaan.

Me aloitettiin tosiaan torstaina ja käytiin myös perjantaina päiväkodin pihalla leikkimässä. Ensi viikolla isompi saa jo mennä hetkeksi omaan ryhmään ilman minua, katsotaan josko loppuviikosta pieninkin uskaltaa. Sitten muutama tunti, puolikas päivä...Pienin askelin, koska kun työni alkaa on hoitopäivät heti melkein 9 tunnin mittaisia.

Hidas aloitus auttaa minua myös vanhempana paljon. Opin tuntemaan päivkodin henkilökuntaa, nään toimintaa ja sen, että lapseni viihtyvät siellä. Omaa mielenrauhaa tuo paljon nämä kaikki ja lapset ovat helpompi jättää päivähoitoon, kun työ alkaa.

Henkisesti kannattaa valmistautua myös siihen, että hoitopäivän jälkeen kotiin tulee sylitakiainen joka kiukuttelee ja kitisee. Omille vanhemmille on turvallista kiukutella rankan hoitopäivän jälkeen. Varustaudu tekemällä ruoka ennakkoon ja unohtamalla kotityöt, saatte rauhassa sylitellä ja kiukutella! Ei tosin aina niin helppoa - eikä mukavaa - oman rankan työpäivän jälkeen...

Nimikoi lapsesi kaikki tavarat ja vaatteet. Tätä ei voi toitottaa tarpeeksi - joskin itse myös vanhempana olin viime hoitopaikassa tässä vähän huono. Valitettavasti päivähoidossa katoaa tavaraa, kun lapset omatoimisesti tekee ja heitä on niin paljon. On suurempi mahdollisuus saada tavarat ja vaatteet takaisin jos niissä lukee lapsen nimi.

Vuosia sitten olin tulossa oman pienryhmäni, neljän lapsen kanssa ulkoa sisälle. Lapset riisuivat omatoimisesti suurimman osan vaatteista jo eteisessä ja minä laitoin vaatteita heidän kanssaan oikeille paikoille. Yhdet hanskat oli kahden metrin matkalla eteisestä lokerolle kadonneet. Siis aivan kadonneet, niitä ei löydetty mistään. Kunnes parin tunnin pähkäilyn ja päiväunien jälkeen tajusin kurkata eteisen patterin taakse ja siellähän ne oli...

Kaikki tapahtuu silmänräpäyksessä!



Josts pääsemme aasinsiltana siihen, että todellakin tapahtuu silmänräpäyksessä. Kaikkea voi päivähoidossa tapahtua eikä tämän todellakaan ole tarkoitus pelotella vanhempia. Vaan pyytää ymmärrystä siihen, että jos lapsellasi on kuhmu päässä tai hän tipahtaa keinusta taikka liukumäestä, niin valitettavasti sellaista sattuu. Koko ajan ei voi olla vieressä ja vaikka olisi, niin se on vain yksi silmänräpäys.

Tähän yritän itsekin vanhempana totutella, nimittäin ensimmäisenä tutustumispäivänä meidän eskarilaista joka oli mukana, kiusattiin heti ja kaveri repäisi häntä naamasta. Minä vanhempani olisi halunnut ottaa lapset kainaloon ja juosta kotiin, ei me olla valmiita pahaa ja isoa maailmaa varten. Mutta lastenhoitaja vanhempi pisti jarrut päälle ja totesi cmoon, sellaista valitettavasti sattuu kaikille.

Henkilökunnalle kannattaa kertoa omasta epävarmuudestaan ja peloistaan päivähoitoon liittyen. Jutteleminen helpottaa. Ja se helpottaa, kun työpäivän aikana saa kysellä vaikka tekstiviestillä kuulumisia tai saa automaattisesti viestin, että kaikki on ok. Nimittäin vaikka lapsi huutaisi kurkkusuorana päivähoitoon jättäessä, niin yleensä siellä menee ihan kivasti kuitenkin päivä.

Kaikilta työntekijöiltä toivon lämpöä, kiinnostusta ja tukea jokaiselle uudelle lapselle ja hänen perheelleen. Vaikka sinulle ja minulle on työ ja uusi lapsi tuttua huttua, niin sille perheelle ei. Ota uusi perhe ja lapsi huomioon, kysele kuulumisia ja tutustu heihin. Hän on jonkun koko maailma, vaikka sinulle vain yksi uusi hoitolapsi.

Viimeisempänä ja kaikkein tärkeimpänä; älä pelkää äläkä koe huonoa omatuntoa. Töitä on tehtävä, päiväkoti ei ole mikään keskistysleiri. Vaikka ryhmäkoot ovat isoja ja kauhukertomuksia saa netistä lukea, niin suurin osa hoitajista ja päiväkodeista on aivan ihania. Suurin osa lapsista nauttii kavereista ja päivistä omassa päiväkodissaan, vaikka hälinää, vilinää ja melskettä riittää.

Kyllä ne lapset pärjää, kyllä ne lapset tottuu. Meillä vanhemmilla voi mennä joskus vähän enemmän aikaa tähän suureen muutokseen...

Mun on myös pakko myöntää, että jännitän paljon enemmän esikoulun aloitusta. Kuusivuotias on vielä niin kovin pieni ja siellä ryhmä on paljon suurempi ja aikuisia on vähemmän. Me emme myöskään ole samalla tavalla päässeet tutustumaan sinne ja aloittamaan rauhassa, en tunne aikuisia enkä muita lapsia. Eikä hänkään.

Hyvin se menee. Kuten aina. Mutta äitiä vähän hirvittää.


© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.