6 kk elämäntapamuutosta takana!

Heinäkuu on melkein jo ehtoon puolella ja se tarkoittaa sitä, että elämätapamuutosta on takana puoli vuotta. Avasin asiaa jo hiukan Instagramin puolella, mutta asiaa on niin paljon, että eihän se yhteen kuvatekstiin mahdu.

Kuten jo Instagramissa muutama päivä sittem totesin; vaikka muutokset ovat olleet jo ulkoisia, niin suurin ja tärkein muutos on se sisäinen muutos.

En nimittäin olisi voinut kuvitella vielä tammikuussa, että oikeasti tulee vielä se päivä, kun herään aamulla pari tuntia aikaisemmin jotta ehdin salille ennen töitä. En olisi voinut kuvitella, että kolme kertaa viikossa liikuntaa tuntuu joskus vähältä.

Muistan miten helmikuussa sain ilmaisen jäsenyyden eräälle salille. Olin vähän njääh, mutta mennään nyt. Melkein jopa peruin sen. Pyysin siskoni kaivamaan vanhat futsal kenkäni autotallistaan. Ajattelin etten viitsisi ostaa uusia, kun jos en kuitenkaan innostu liikunnasta. Menisi rahat kengissä ihan tuhlaan.

Innostuin. Innostuin niin paljon. Vaihdoin työpaikkaa ja heti ensimmäisen työpäivän jälkeen painelin läheiselle salille ja solmin vuoden jäsenyyden. Vuoden siksi, että se oli hivenen edullisempi ja pihinä tiesin, että se motivoisi myös käymään salilla ettei menisi rahat tuhlaan.

Tuli korona ja saliurheilu jäi. Jatkoin kuitenkin aktiivisesti kotona jumppaamista niillä muutamilla välineillä joita minulla oli. Netti oli niin pullollaan ohjeita! Koko huhtikuun jäsenyyteni oli jäissä ja toukokuun lopulla, kun koulut aukesivat palasin ohjatuille tunneille. Meillä oli vihdoin jäsenyyteen kuuluva ohjaustunti personal trainerin kanssa ja sain oman saliohjelman.

Kaiken tämän rinnalla olen opetellut syömään oikein. Olen syönyt jo pitkään ihan perus terveellisesti, mutta myös korvannut kunnon ruokaa herkuilla. Olen syönyt liian vähän siihen nähden mitä jo pelkkä varhaiskasvattajantyö ja kolmen lapsen äidin arki kuluttaa. Ostin keittiövaa´an ja se on vasta opettanut miten paljon sitä oikeasti saa syödä sitä ihan oikeaa ja ravitsevaa ruokaa, jotta jaksaa. Herkuttelen edelleen, mutta kohtuudella. Useimmiten. Ja vaikka herkuttelisin enemmän esimerkiksi viikonloppuisin, niin en tee sitä mitä ennen tein; en jätä sitä oikeaa ruokaa syömättä jotta voisin ahmia herkkuja. 

Eräs perjantai ilta tein näin ja painelin lauantai aamuna jumppaan. Ei noussut painot ei, kun ravitsemus oli edellisenpä päivänä ollut todella huono.

Motivaattorina toki on toiminut myös ne ulkoiset muutokset. Vaakaa kyttäsin jossain kohtaa, mutta tiedättekö. Painan oikeastaan saman verran näissä molemmissa kuvissa, vaikka muutos silmällä onkin todella huomattava. En siis ole vaa´an ystävä ja suosittelija. Parasta on kuitenkin ollut huomata miten oikeasti voimistun ja jaksan paremmin. Saliohjelmassa olen saanut jo lisätä painoja ja ohjatuilla tunneilla jaksan jo niin paljon paremmin! 

Minulle on sanottu, että olen tehnyt upeasti duunia tämän muutoksen eteen. Sen voi sanoa näin, mutta tiedättekö mikä on kaikkein parasta tässä kaikessa? Tämä matka on tuntunut kaikelta muulta kuin duunilta. Olen nauttinut jokaisesta hikipisarasta, jokaisesta onnistumisesta, lisätystä paino grammasta tangossa ja ankka kävlystä, kun reidet ja takapuoli on niin jumissa ettei tosikaan.

Ehkä nyt puolen vuoden jälkeen voin unohtaa sanan elämäntapamuutos ja käyttää vain sanaa elämäntapa. Minä urheilen! Monta kertaa viikossa. Ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen panostan liikuntaan ja kehoni hyvinvointiin näin paljon ja näin säännöllisesti. 

Ehkä nyt olisi jo aika uskaltaa myös ostaa ne uudet kengät. Eihän noissa vanhoissa futsalkengissä mitään vikaa ole, mutta varmasti parempiakin löytyy! 

Minulta kysytään usein miten onnistuin. Miten pidän motivaation yllä? Ei minulla ole siihen mitään selkeää vastausta. Rakastuin lajiin. Kun tehty treeni tuottaa tulosta, niin motivaatio kasvaa. Kuitenkin tärkein tässä onnistumisessa on ollut se, että nautin tästä ihan oikeasti. Minun on niin paljon parempi olo kuin puoli vuotta sitten. 

Tämä fiilis ja hyvä olo on se paras motivaattori.

Jokaisella koronalla on hygieniareunus

Jokaisella pilvellä on hopeareunus, jokaisella koronalla on hygieniareunus...

Oliko se maaliskuu, kun koulut menivät kiinni ja lapset katosivat päiväkodista? Hassua miten nopeasti aika menee ja se stressi ja epätietoisuus tuntuu jo niin kaukaiselta. No kuitenkin. Kun nämä poikkeusajat alkoivat niin loppuivat meidän perheen flunssat kuin seinään.

Nyt meidän perheessä vuotaa ensimmäinen nenä sitten maaliskuun. Mikä ihana terveysjakso tässä onkaan takana! Ei varmaan kolmen lapsen perheessä tarvitse odottaa uudelleen tällaista lottovoittoputkea.

Korona keväässä on todellakin ollut etunsa. Ihmiset ovat kiinnittäneet käsihygieniaan enemmän huomiota ja pienimmissä lapsiryhmissä pöpöt eivät olet päässeet leviämään samalla tavalla mitä normaalisti. Ja kun oikeasti joka paikassa on ollut todella tarkat ohjeistukset; jos nenä vuotaa, niin päiväkotiin ei tulla.

Tämä on ollut ihanaa. Ja samalla niin stressaavaa. Töissä olen nähnyt sen puolen, kun olen ollut se aikuinen joka soittaa lasta hakemaan,  koska nenä vuotaa. Normaalissa tilanteessa näin ei olisi toimittu, mutta kun ohjeistukset ovat nyt niin tarkkoja. Ja sitten taas olen ollut se vanhempi joka odottaa soittoa töihin; lapsesi nenä vuotaa ja hän vähän yskii. Tule äkkiä hakemaan.

Tavallaan olisi niin hienoa, kun nämä ohjeistukset olisivat aina näin tiukkoja ja pöpöt pysyisivät aisoissa. Vai pysyisivätkö ne sitten, kun lapsimäärät ovat paljon suuremmat kuin nyt?

Ja sitten taas luojan kiitos normaalisti vuotava nenä ei ole este päivähoitoon pääsyyn. Ei olisi nimittäin helppoa vanhempien työssä käynti. Toisten nenät kun vuotavat marraskuusta maaliskuuhun. 

Pakko kyllä todeta, että loppujen lopuksi pääsimme aika helpolla viime syksyn. Siihen nähden, että kaikki kolme lasta aloittivat päivähoidon vasta viime syksynä. Pelkäsin, että koko ajan joku olisi kipeänä, mutta onneksi näin ei ollut. Jonkun verran toki meillä sairastettiin, mutta nuhakuumetta taisi olla ihan muutaman kerran lapsilla. Ja kiitos lähipiirin ja läpystä vaihto systeemin, taisin olla yhden päivän töistä pois lasten sairastelun takia. 

Kukaan tuskin voi sanoa, että kevät ja kesä olisi stressitöntä aikaa, mutta ainakin flunssatonta meidän perheessä. 

Jokaisella pilvellä on hopeareunus ja jokaisella koronalla on hygieniareunus. Tule silti tavallinen arki, tavalliset ohjeistukset ja ne pakolliset marraskuusta maaliskuuhun flunssa. Normaaliarki on parasta, vaikkakin vähän räkäistä. Hassua ajatella, että vielä helmikuussa tuo vähän niiskuttava ja yskivä taapero olisi ollut melkeinpä päiväkotikunnossa ja nyt hän ei pariin päivään liiku kotoa mihinkään. 

Olisipa aina näin ja toisaalta onneksi normaalisti ei ole näin.

Kolmen ainesosan kotitekoinen proteiinijäätelö!

En ole ehdoton oikeastaan missään asiassa joten en ole myöskään ruokavalion kanssa. Pyrin syömään arkisin terveellisesti ja monipuolisesti ja herkuttelemaan vain viikonloppuisin. Rakastan ruokaa ja varsinkin hyvää ruokaa joten arkisin koitan syödä herkullisesti, mutta terveellisesti. 

Tässä yksi terveellinen ja herkullinen jäätelö jonka voi syödä hyvillä mielin vaikka aamupalaksi tai urheilun jälkeen. Maksaa vain murto-osan kaupan proteiinijäätelöistä ja on älyttömän helppo valmistaa!

Menee täydestä jäätelönä ja koostumus on hieman pehmismäinen.

Tarvitset vain lorauksen maitoa, yhden pakastetun banaanin sekä herajauhetta! Minä käytin vaniljanmakuista ja vitsit tästä tuli hyvää!

Jäätynyt banaani, n. 30 ml maitoa ja 20-30 g herajauhetta blenderiin ja mössöksi. Päälle vaikka tummaa suklaata kuten minä laitoin ja avot! Terveellinen, helppo , herkullinen ja edullinen jäätelöannos on valmis. 

Annoksessa on vain vähän reilu 200 kcal ja yli 20 grammaa proteiinia, riippuen tietysti siitä paljonko herajauhetta käytät. Nami!

Omien lasten seura on puuduttavaa

Avautusinkin tästä asiasta jo Instgramin puolella heti alkuviikosta. Sitä niin odotti ja oli loman tarpeessa ja sitten äkkiä muistikin, että ei tämä mitään loma lomaa pienten lasten kanssa ole. Muutaman päivän jälkeen sitä muisti miten puuduttavaa on olla omien lasten kanssa 24/7.

Ehkä se oli tottumiskysymys tai alkukankeus, koska nyt tuntuu vähän jo helpottavan. Ehkä toisella lomaviikolla lapset saavat nauttia muustakin kuin takakireästä pirttihirmusta? En minä koko ajan ole ollut ihan kamala, mutta...

En ihan muista miten jaksoin pari vuotta kotona kuopuksemme kohdalla kaikkien kolmen lasten kanssa. Olenhan minä ammatiltanikin varhaiskasvattaja. Tämänhän pitäisi olla ihan pieni pala kakkua, kun heitä on vaan kolme ja kaikki niin tuttuja ja omia kuin olla ja voi. MUTTA...

Kun ne on omia, niin ne vaatii myös sinulta ihan eri tavalla kuin "työlapset". Kun ne on omia, niin ne ottaa pattiin paljon helpommin kuin ne "työlapset" joihin ei ole ihan samanlaista tunnesidettä. Töissä minulle ei ikinä tule sellaista oloa, että nyt kohta riittää, mutta kotona...Noh, en kerro ääneen. Kyllä te äidit tiedätte mitä tarkoitan.

Edellispäivänä olimme jo miehen kanssa todella hilkulla varata hotelliloma koko perheelle jostain kylpylästä ensi viikoksi. Sitten takapenkillä alkoi tappelu ja tulin siihen tulokseen, että siitä olisi loma kaukana. Säästetään rahat ja tehdään täällä lähellä jotain kivaa niillä rahoilla. Jotain joka ei vie ihan niitä viimeisiä mehuja ja kestä vuorokautta.

Sain myös lohdutuksia, että joka vuosi helpottaa. Ja niinhän se on. Olen käynyt muutaman kerran lasten kanssa rannalla ilman miestä ja täytyy sanoa, että aina selvisimme hengissä vähän paremmin kuin viime vuonna. Tulee kuulemma vielä se aika, kun loman loppu ei ole enää juhlaa, vaan ihan oikeasti stressaa.

Uskon sen, vaikkakin se tuntuu nyt kaukaiselta ajatukselta, hah.

Eikä tämä koko ajan ihan kamalaa ole, ei todellakaan. Mutta jos sinäkin siellä aamulla heräsit aivan liian aikaisin, väsyneenä ja heti ensimmäisen aamukahvin ja sisarusriidan jälkeen laskit tj päiviä työ- ja päiväkotiarkeen niin feel you sis tai bro. Et ole ainut!

Taas kerran voimme vielä loppuun todeta sen vanhemmuuden kliseen; kun he eivät ole siinä heitä kaipaa hulluna. Ja kun he ovat siinä, niin taukoa heistä kaipaa välillä ihan hulluna.

 

Niin loman tarpeessa!

Terveisiä täältä lomalta! Tänään se virallisesti alkoi ja huomenna on jo ohi! No ei kai, palkalliset kaksi lomapäivää ja sitten pidän palkatonta niin, että saan olla kotona kaksi viikkoa. Pakko myöntää, että vasta, kun loma jo kolkutteli kulman takana tuli sellainen fiilis, että todellakin olen loman tarpeessa.

Ja ihmekös tuo. Olihan kevät kaiken kaikkiaan meille kaikille poikeuksellisen stressaavaa aikaa. Meidän arkeen korona ei  niin kamalasti vaikuttanut, mutta töissä oli hivenen erilaista säätöä ja stressiä lomautusten ja lapsikadon takia. Nyt kun pari viikkoa olin vielä eri päiväkodissa päivystysajan takia, niin viimeisetkin mehut meni. Muutokset on raskaita, myös meille aikuisille.

Onneksi päätin pitää enemmän lomaa mitä aluksi suunnittelin. Aluksi mietin vain viikkoa, koska tosiaan melkein koko lomani on palkatonta. Mutta onneksi tajusin, että veronpalautukset tulevat heti elokuussa joten voin hyvillä mielin lomailla vähän enemmänkin. Yksi viikkoa ei ehkä olisi riittänyt.

Mitä me lomalla teemme? No ei toivottavasti kauheasti mitään ja sitten kuitenkin tosi paljon kaikkea. Minä haluaisin olla tässä ihan lähialueella ja käydä ehkä uimahallissa, kotieläinpuistossa ja kirpputorilla lasten kanssa. Ei siis mitään ihmeellistä, vaan fiiliksen mukaan menemistä ja ystävien näkemistä. Olen vähän tällainen kotihiiri ja kun koronan takia ei kotona joutunut kuitenkaan olemaan, niin mieluusti kotoilen lomalla mahdollisimman paljon.

Haluaisin myös hieman konmarittaa tätä kaaosta, metsästää ehkä nettikirpulta pari uutta lipastoa kotiin. Järjestellä, laittaa ja reerata. Sellaista touhuamista jota äitiyslomalla teki! Viime syksystä on niin paljon aikaa, että kaikki tuntuu menneen jo ihan sekaisin ja hullunmyllyksi. 

Ajattelin myös panostaa liikuntaan ja terveyteen tällä huimalla kahden viikon lomalla enemmän. Lopetin ruokien punnitsemisen, mutta tajusin etten ole vielä ehkä ihan valmis siihen. Luulin, että osasin syödä tarpeeksi, mutta tänään taas pitkästä aikaa punnitsemisen jälkeen tajusin, että höpöhöpö. Taas tänään on kalorit liian vajaalla siihen nähden, että takana on tunnin kävelylenkki ystävän kanssa ja edessä enää iltapalan syönti.

Huomenna jos menisi salille ja saisi kiinni siitä 4 kertaa viikossa liikuntarytmistä. Kolme salia tai jumppaa ja yksi lenkki. Nyt lähiaikoina on vähän aika ja jaksaminen loppunut kesken ja lenkki on jäänyt useasti välistä. Omaa kroppaa kuunnellen toki, mutta uskon että nyt lomalla ainakin on jaksamista enemmän! Lauantaina olin taas heti aamsuta treeneissä ja jestas miten jumiin pitkästä aikaa sain itseni. IHANAA! On ihanaa, että vielä kahden päivän päästä takamus sattuu niin ettei meinaa vessanpyntylle päästä. Tietää ainakin tehneensä tehokkaasti ja täysillä, hah! 

Olen kyllä tänään ollut tosi väsynyt, ihan omaa tyhmyyttäni. Menin viime yönä aivan liian myöhään nukkumaan, koska olen niin koukussa yhteen teinihömppäsarjaan. Kävimme perheen kanssa aamupäivällä Hamppukodalla Liedon Parmaharjulla grillaamassa makkaraa ja poimimassa mustikoita piirakkaan. Piirakan leipominen jää kyllä huomiseksi, päiväunet skipannut taapero täytyy pian tainnuttaa jo yöunille!

Tuolle Hamppukodalle myös suuri suositus kaikille teille Turun seudulla asuville. Ihana paikka, huikeat leikkimaastot lapsille, valmiit polttopuut ja esteetön pääsy ihan perille saakka eli rattaat voi hyvin ottaa mukaan. Oli kyllä kiva retki, vaikka vähän väsymys taisi painaa meitä kaikkia ja retkellä kuultiin muitakin kuin ilonkiljahduksia.

Ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen taitaa olla myös tilanne, että somehommat ovat melkeinpä paussilla koko kuukauden. Yhtäkään kaupallista julkaisua ei ole blogin puolelle tulossa heinäkuussa - ellei sitten tule pikaaikataululla nyt kuun loppuun jotain. Hassua ja samalla tosi rentouttavaa! Pieni kesäbreikki näistäkin hommista. Puoliksi, instagram pyörii aika normaalisti näiden kaupallisten julkaisuiden osilta. Mutta se nyt työmäärältään on hivenen iisimpi kanava kaupallisuuden osilta, kuin tämä blogi. Eli lomaa täältäkin tavallaan, hah! 

Että mitäpä tänne? Väsyneet alkuloman terveiset. Aion niin nauttia lasteni ja perheeni seurasta, vaikka tiedän, että hulluksihan me toisemme tehdään tämän parin viikon aikana. Hah! Ihana kesä, ihana loma. Vaikka lomasäät ovatkin vähän viileät ja kosteat ainakin näin alkulomasta.

 

Kyllä pienten lasten vanhempien pitäisi jaksaa urheilla!!

...Mutta ymmärrän täysin miksi he eivät jaksa. Enkä tiedä kuka sanoo, että pitää. Ehkä ympäristö luo mielikuvat ja paineet, että 2kk synnytyksestä pitäisi olla jo entisissä mitoissa.

Olen joskus nuorempana ollut todella urheilullinen ja sitten liikunta jäi. Ja sitten tuli raskaus. Ja vauva. Ja raskaus ja vauva ja taas raskaus ja vauva. Kun vihdoin lasten myötä oma terveys taas kiinnosti enemmän, niin jaksaminen ei riittänyt. Pidin itseäni hyvin usein laiskana,  mutta vasta nyt jälkikäteen olen tajunnut kuinka rankkaa se pienten lasten vanhemmuus on. 

Siksi sanonkin kaikille pienten lasten vanhemmille; liiku jos siltä tuntuu. Kevyesti, älä ota paineita. Se on nimittäin ihan hullun rankkaa hommaa koko kropalle.

Meidän kuopuksemme joka on nyt 2,5 vuotias alkoi nukkumaan yönsä vasta viime joulukuussa, kun lopetin imetyksen. Edelleen lapsemme saattavat herätä öisin. Myös isommat. Mutta viikkoon mahtuu silti enemmän hyviä kuin huonoja öitä. Ja vasta nyt kun saan nukkua tajuan miten väsynyt olin. Vasta nyt, kun välillä viikkoon mahtuu enemmän huonoja öitä tajuan miten suuri rasite univelka kropalle on.

Siihen päälle vielä arjen pyöritys ja hektisyys, niin ei ihme jos vauvavuotena ja pikkulapsiarjen pyörteissä ei oikein liikunta jaksanut innostaa. Tai oikeastaan liikunta kiinnosti, mutta into meni siinä kohtaa kun ei vaan sujunut lenkki. Sohva vei voiton lenkkareista ja se on ihan okei. Silloin soimasin itseäni siitä, mutta nyt osaan olla armollinen. Oli se rankkaa aikaa.

Ja ihmekös tuo jos lenkki ei sujunut. Niin koomassa sitä välillä oli. Tällä viikolla olen nukkunut pitkästä aikaa todella huonosti ja tiistaina salille suoraan töistä painaessani tajusin, että toki voisin vaikka levätä tämän päivän. En levännyt, vaan hampaat irvessä hyvin nihkeäsi painoja nostellen suoritin ohjelman läpi. Ei siitä tullut hyvä fiilis, kun treeni ei sujunut. Ja takana oli kuitenkin vain pari huonoa yötä, ei kuukausia tai vuosia.

Että sanomani piti? Älä ota paineita liikunnasta ja raskaudesta palautumisesta. Liikunta virkistää sekä kroppaa, että mieltä, mutta vain oman jaksamisesi rajoissa. On ihan ok olla väsynyt ja  nuutunut vielä vauvavuodenkin jälkeen. Oikeastaan seuraavat 18 vuotta synnytyksestä on ihan ok olla väsynyt vanhempi, hah.

Pienten lasten kanssa arkeen toi minulle energiaa kävelylenkit hyvän muusikin tai ystävän kanssa. Toisille toki se voi olla dietti tai tavoitteellinen lihastenkasvatus salilla, mutta ainakin omalla kohdallani tämä samantahtinen treenaminen olisi koitunut kuolemaksi vielä 10 kuukautta sitten. On aivan eri liikkua nyt kuin silloin, kun heräsin vähintään 4 kertaa yössä imettämään ja hyssyttelemään.

Tärkeintä on kuunnella omaa kroppaa ja jaksamista. Minulle liikunta on tuonut arkeen ihan älyttömästi lisää mielekkyyttä, jaksamista ja onnea. Mutta univelkaisena kolmen lapsen äitinä tilanne olisi voinut olla aivan erilainen. 

Kerran ne lapset vaan on pieniä on klisee, mutta aika totta. Vielä tulee se aika, kun sinulla on enemmän aikaa. Ja jaksamista. Ja kunnon yöunet. Minä itse ole vielä vähän tuossa risteyksessä, mutta kuitenkin sen verran voiton puolella, että jaksan urheilla ja liikkua enemmän.

Ole armollinen itsellesi. Ja myös muille. Mä haluan inspiroida ja motivoida muita sekä hehkuttaa omaa iloani, kun löysin liikunnan taas vuosien jälkeen. Mutta samalla haluan muistuttaa, että on ihan ok olla jaksamatta eikä toisten jaksamisesta kannata ottaa paineita, kuten minä aikoinaan otin. Soimasin itseäni miksi minä en jaksa samalla tavalla kuin muut vanhemmat tuntuivat jaksavan ja harrastavan. Kun fakta on se, että vaikka se naapurin Liisa-Maija jaksaisi harrastaa viisi kertaa viikossa vaikka juuri synnytti, niin me kaikki olemme erilaisia. Minä ainakin tein sen virheen, että aloitin liikunnan liian täysillä. Kun univelassa olisi riittänyt se kävelylenkki eikä kilometrien juoksu hammasta purren ja väkisin.

Univelka ja arki on meille jokaiselle erilainen rasite. Toiset jaksaa kuin duracellpuput univelasta huolimatta ja toiset  - kuten minä - uppoutuu sumuun ja jaksamattomuuteen jo parin yön jälkeen. Silloin ei paljon lenkkitossu tai rauta nouse.

Ehkä tämäkin on vähän sellainen sosiaalisen median tuoma kirous. Me nähdään ne tikissä olevat juuri synnyttäneet naiset ja otamme siitä turhia paineita treenata ja urheilla lasten ollessa pieniä. On ihan ok olla väsynyt ja urheilla myöhemmin kun energiaa siihen löytyy. Ei tarvitse jäädä sohvalle makaamaan, mutta ei myöskään vetää toiseen ääripäähän. On olemassa myös jotain siltä väliltä. 

Tämän kun joku olisi minulle muistuttanut silloin, kun soimasin itseäni miksi en innostu treenaamisesta tai jaksa lenkkeillä pienten lasten äitinä. 

Ihania muutoksia meidän arkeen!

Ajattelin tässä jaaritella ja alustaa vähän asiaa, mutta mitäpä sitä panttaamaan. Miehellä alkoi kesäloma ja sen jälkeen hän lähtee uusiin töihin. Nyt varmaan ihmettelette, että mitäs ihmeellistä siinä on?

No siinä on sellainen ihmeellinen ja ihana asia, että ne eivät ole vuorotöitä!

Olen oikeastaan koko meidän suhteen ja lapsiperhearjen ajan hoitanut suurimman osan joka toinen viikko yksin. Vaikka meidän perheen isin työ ei koskaan ole vienyt kauas, niin iltavuoroviikon aikataulut eivät ole oikein sopineet lapsiperheen rytmiin. Hän on saattanut tulla töistä pari tuntia ennen kuin minä lähden töihin ja tytöt hoitoon ja taas itse lähtenyt minun työpäiväni aikana töihin.

Tämä siis tarkoitti sitä, että joka toinen viikko emme oikeastaan nähneet arkisin ollenkaan. Karkeasti sanottuna hän menetti melkein puolet lastensa arjesta. 

Tämä on niin ihana muutos meidän arkeen, vaikka varmasti edelleen aika ajoin se tarkoittaa pitkää päivää ja minun vetovastuutani päiväkoti- ja kouluhommista. Mutta senpä takia minä sitä lyhyempää työaikaa aloinkin tekemään!

Koska tämä kuitenkin tarkoittaa myös sitä, että minä en enää joudu hoitamaan työpäivän jälkeen kaikkea yksin. En joudu laittamaan lapsia yksin nukkumaan enkä joudu itse menemään nukkumaan yksin. Minun on helpompi harrastaa iltaisin, mieheni voi aloittaa jonkun harrastuksen ja lasten tulevat harrastukset hoituu helpommin, kun kuskaajia onkin kaksi.

Niin ihana muutos!

Toki tämä myös hivenen vaikuttaa meidän talouteen, kun vuorotyön rahalliset edut jää saamatta. Mutta aika on nyt tärkeämpää. Pudotus ei onneksi pitäisi olla kovin suuri ja kyllä meillä sitten on jotain mistä nipistää. Pihistä luonteestani huolimatta on asioita joissa olemme hyvinkin leväperäisi ja tuhlaavaisia. Ja toisaalta taas vuosien äitiysloma- ja hoitovapaarumba on opettanut pärjäämään aika pienelläkin. Ja sitten taas minä ajattelen myös asian näin; vuosien jälkeen voisi olla minun vuoroni tehdä vähän enemmän töitä. Minulla kun on nämä somekanavani sekä lähihoitajan koulutukseni. 

En osaa vielä kuvitella tätä muutosta kunnolla, kun arki alkaa vasta viikkojen päästä. Luulen, että tämä tekee meidän parisuhteelle todella hyvää. Toki aluksi voi pukata pientä kriisiä, kun emme ole tottuneet näkemään niin paljon,  hah. Harjoitellaan onneksi sitä yhdessä oloa muutaman viikon kesäloman aikana.

Seitsemän vuotta sitä kesti. Ei se kamalaa ollut, kun ei mihinkään muuhun ollut tottunut. Ja minä sain hänet kuitenkin aina yöksi kotiin. Mutta kieltämättä hypin nyt ilosta, kun mietin, että meitä on kaksi jotka kantaa karkaavan taaperon takaisin sänkyyn. Kaksi jotka vuorotellen voivat lukea iltasatuja. Kaksi jotka kokkaavat päivällistä ja kaksi jotka valvovat lasten unta. Minä saan lähteä iltaisin lenkille tai salille, koska kotona on toinen aikuinen. Iltaisin saa käpertyä toisen kainaloon sohvalle katsomaan yhteistä sarjaa joka ainut ilta.

Aika mahtavaa hei!!!

Kaikkea kanssa ja vähän muutakin

En todellakaan tiedä mistä tuo otsikko tuli. Kuulumispostaus kuulosti niin tylsältä joten...

Niin mitä meille kuuluu? Aika haipakkaa ollut tämä viikko. Ja edelliset. Ja viikonloput. Ja kaikki. Ehkä kesäloman lähestyessä iskee kisauupumus tässä kohtaa?

Meillä lapsilla alkoi kesäloma jo tällä viikolla ja se pisti pakan aika sekaisin. Ei muuten, mutta luulin miehelläkin loman alkavan,  vaan se alkaakin vasta tulevana maanantaina. Olemme siis saaneet hieman toteuttaa läpystä vaihtoa tällä viikolla ja kiitos lähipiirin olemme tässä onnistuneet,  kun he ovat tyttöjä myös katsoneet. Olen ehtinyt salille myös kaksi kertaa tällä viikolla eli ei ehkä ihan huono viikko?

Juhannuksen jälkeen alkoi viikonloput täyttyä jos millaisilla kissanristiäisillä ja kesän viikonloput on jo melkein täynnä. Päihteetön vuoteni on ottanut myös vähän osumaa, mutta kuten alkuvuodesta totesin; ei mennä hampaat irvessä vaan fiiliksen mukaan. Jos tekee mieli lähteä viihteelle ilman autoa niin sen sallin ja olenkin sallinut. Ja aion sallia vielä pari kertaa! Kuitenkin muuten alkoholinkäyttö on aika nollissa ellei juhlia lasketa. Ja se on kyllä tehnyt hyvää! Nimittäin jo se yksi rentouttava viinilasi viikonloppu iltoina vaikuttaa minun uneeni ja selkeästi olen nyt pirteämpi kuin koskaan ennen.

Toki liikunnalla on varmaan osuutta asiaan. Olen niin onnellinen tästä saliurheilusta ja harrastamisesta! Vaikka pieniä turhautumisen fiiliksiä on myös havaittu kuten instassa jo mainitsin. Nimittäin kun alussa tuli kovasti tuloksia, niin nyt ei tunnu tulevan. Ulkonäöllisesti, rautaa kun nousee aina vain paremmin ja enemmän. Ehkä on aika lopettaa tuijottelu ja vain nauttia tästä tekemisestä ja fiiliksestä? Tämä kun on niin ihanaa, vaikka niitä tuloksia ei tästä enemmän tulisikaan! Ja lähtökohtaisestihan halusin olla vahvempi, ulkonäkö on ollut plussaa. Ehkä se kuitenkin yllätti minut miten paljon siitä puolesta sitten kuitenkin välitin vaikka luulin ettei ulkonäkö ole minulle niin the juttu. Tai sitten tulokset on vaikea tiedostaa, kun ei peilissä ole enää niin suuria muutoksia? Tiedä sitten. Koitan vain nauttia tästä nyt!

Minulla on viikko vielä töitä ja sitten alkaa loma. Tai kaksi päivää minulle lomaa ehti kertyä, palkatonta pidän sitten lisäksi. Lomasuunnitelmia ei niin kamalasti ole, pihanlaittoa ja tulevan koululaisen treenaamista yksinoloon ja koulutiehen. 

Viikon päästä on edessä vuosittaiset kesäolympialaiset ja sitten parin viikkoa siitä tyky ilta. Sitten yhdet festarit ja kesä onkin jo taputeltu. Että miten meni kesä? Se tuntuu olevan ohi jo ennen kuin alkoikaan, hah. Varsinkin kesäviikonloput tuntuvat loppuvan heti kesken. 

Että sellaista sillisalaattia tähän hetkeen. Miljoona ideaa olisi odottamasta kirjoittamista, mutta mistä repiä aika ja keskittyminen niihin? Uusi tietokonekin pitäisi ostaa, näpyttelen näitä aina kännykällä nykyään. Toisaalta taas, kun juuri maksoin kännykän näytönvaihdosta 499 euroa, niin eiköhän tässä täydykin näpytellä ennen kuin saa euronsa takaisin. Hah.

Tiivistettynä siis meidän elämässä ei juuri tällä hetkellä tapahdu mitään ihmeellistä ja silti samalla on koko ajan niin kauheasti tekemistä ja kiire. Nämä taitaa olla ne todelliset ruuhkavuodet. Eikä lasten harrastukset ole vielä edes meidän perheen aikataulussa..

Mä olen nyt jotenkin tosi oman itseni pauloissa. Sillä lailla hyvällä tavalla. Olen löytänyt ihanan harrastuksen, uusia ystäviä ja upean työyhteisön. Elämä on niin mallillaan juuri nyt ja olen nykyään niin paljon enemmän kuin pelkkä äiti. Maailman paras titteli joka kuitenkin vuosien ajan jyräsi kaiken alleen. Tavallaan tuntuu kuin olisin syntynyt uudelleen.