Laura 27 vuotta, tervetuloa kuulolaitteet

On yleinen vitsi kaveripiirissäni, että olen puoliksi kuuro. Ja tottahan se on. Tai puoliksi kuuro, mitä se nyt tarkoittaakin. Mutta kärsin tosiaan kuulonalenemasta. Molemmissa korvissa. 

Olen pärjännyt asian kanssa ihan ok. Muistaakseni alenema huomattiin ensimmäisen kerran joskus viidenellä luokalla. Sitä seurattiin säännöllisesti kerran vuodessa ja vuonna 2012 sain ensimmäisen kuulokojeeni. Jota en koskaan oppinut käyttämään ja pärjäsin hyvin ilman sitä, koska oikeassa korvassani oli ihan ok kuulo. Vasen olikin sitten aika surkea. Nyt lähiaikoina olen huomannut, että en kuule kuten ennen. Sovimme vuonna 2012, että otan yhteyttä Tyksin kuulokeskukseen, kun tulee fiilis etten enää pärjää ilman kuulolaitetta. Ja nyt oli sen aika.

En ole vuosikausiin katsonut kotimaisia elokuvia ilman tekstityksiä paitsi leffateatterissa. Mutta vasta nyt koronan ja maskien myötä olen huomannut, että hitto vie. Enhän minä kuule mitään. En ole ennen maskeja tajunnut miten paljon käytän kuuloni tukena huulilta lukua ja nyt kaikilla on maskit NIIN...

Saan kysyä aivan liian usein, että anteeksi mitä. Joskus kyllästyn ja hymyilen ja nyökyttelen vain kauniisti. Eräs kerta minulta kysyttiin  alkon kassalla kolme kertaa henkkareita ennen kuin kuulin mitä minun haluttiin tekevän. Hups. 

Ja tiedättekö, on oikeasti aika raskasta kun ei kuule. Joutuu koko ajan olemaan valppaana ja tekemään töitä jotta saa muiden sanoista selvää.

Tänään kävin Tyksin kuulotutkimuksissa ja niinhän se oli, kuulo oli huomattavasti huonontunut tässä kahdeksan vuoden aikana, kun asiaa ei ole tutkittu. Ei huonompi korvani, mutta se parempi jonka varassa olen tässä kuulostellut muita, hah. Korkeat äänet kuulen edelleen aika hyvin, mutta juurikin sen puheääneen taajuus tekee aikamoisen alamäen käyrässä. Ei ihme, että on tuntunut kuin korvani olisi lukossa ja en kuule. Varsinkin jos on taustameteliä, niin sanoista on aivan liian työlästä saada selvää.

Nyt sitten odotellaan. Aikaa kuulokojeen sovittamiseen. Koska kuuloni on huono ja kriteerit täyttyvät, niin saan kojeet ilmaiseksi. Molempiin korviin. Pärjäisin ehkä yhdellä, mutta molemmissa korvissa saa enemmän hyötyä ja nykyään kuulemma suositellaan niitä molempiin korviin. 

Ennen ajattelin, että en halua kuulokojeita, koska sitten kun niitä käyttää, niin ei kuule senkään vertaa ilman niitä. Ja kamala vaiva. Nyt kuitenkin ollaan siinä pisteessä, että olen kyllästynyt olemaan se joka ei kuule. On henkisesti raskasta, kun ei kuule toisia. Oikeasti, tosi raskasta. Ja kaipa samalla vaivalla, kun laitan aamulla silmälasit päähän, niin heitän laitteet korviin?

En tiedä yhtään millaisia nykyajan kuulokojeet on. Ainakin sellaisia on jotka tungetaan korvaan kuten langaton nappikuuloke. Sovitusaikaan voi mennä monta kuukautta, ehkä ollaan jo huhti- toukokuussa kuulemma, kun vihdoin on minun vuoroni. Korona on ruuhkauttanut nämäkin jonot. 

Nyt tätä kirjoittaessani jonotan verikokeille. Otetaan jotain dna- ja geenitutkimuksia ja selvitetään tämän vaivan perinnöllisyyttä. Tätä samaa vaivaa kyllä suvussa on, mutta mielelläni jos vain mahdollista niin kuulisin mahdollisuuksia siihen periikö kuinka helposti joku lapsistani tämän vaivan. 

Kyllä onneksi tämän kanssa elää oikein hyvää ja onnellista elämää kojeella tai ilman ja kieltämättä odotan jo kovasti miltä kuuleminen ilman työtä ja tuskaa tuntuu. Olisin toki voinut ottaa tämän askeleen jo vuosia sitten, mutta päkö mikä päkö. Kyllä minä pärjään ja kyllä minä kuulen enkö todellakaan halua parikymppisenä kuulokojeita.

No en kyllä kuule enää ja todellakin haluan. Elämä voisi vaikka vähän tai "vähän" helpottua. Että sellaista tänne tänään kuuluu. Keväällä elämä on sitten ehkä hitusen helpompaa ja mukavampaa.

Näin matala ferritiini on vaikuttanut urheiluun

 Noin kolme kuukautta sitten selvisi - toivottavasti - syy siihen miksi olen kokoajan väsynyt, vaikka miten nukkuisi. Miksi jäädytän, miksi olen jäässä. Miksi en hikoile ja miksi kävelen sumussa ja ikuisessa humalassa. Ferritiinini oli 9,4 kun alarajana pidetään 30 joka sekin on liian alhainen. Instagramista löytyy Ilona Ritola niminen lääkäri, googlettamalla hänen bloginsa. Ja Facebookissa Raudanpuute ryhmä. Nämä ovat olleet kultakaivoksia tiedonjanoisille ferritiini ihmiselle. 

Siitä aika nopeasti asiaa tutkiessani törmäsin tietoon, että osa lääkäreistä ei suosi raskasta liikuntaa ollenkaan ferritiinin ollessa alhainen. Osa taas sanoi, että omaa oloaan ja jaksamistaan kuunnellen. Oma lääkärini taasen ei uskonut koko ferritiini asiaan, että se olisi syy väsymykseen joten valitsin jälkimmäisen. Omaa oloani kuunnellen. Miten matala ferritiini on näkynyt urheilussa vai onko mitenkään?

Pohjustetaan siis vielä sen verran, että minähän tosiaan aloitin säännöllisen saliurheilun viime helmikuussa joten olen koko tämän ajan kärsinyt mitä luultavimmin ferritiinivaivasta. En siis oikeastaan tiedä vielä miltä saliharrastus tuntuu ferritiinin ollessa hyvä, mutta tähtitieteellistä tutkimusta olen tässä jo ehtinyt itseni kanssa suorittaa. Myös luettu tieto on antanut varmuutta näille syy seuras oireille!

Matala ferritiini voi olla syy siihen jos hengästyy helposti tai sykkeet nousevat korkealle pienessäkin rasituksessa. Itse kärsin vaivasta ehkä hieman. Kerron, kun saan ferritiinit nostettua, hah. Minulla siis aika helposti nousee sykkeet sinne +150 korville treenatessa, vaikkei treeni olisi pitkäkestoista tai raskasta. Crostrainerilla 10 minuutin jälkeen syke on helposti siellä 150-175 välillä. Välillä nousee helpommin, välillä ihan "normaalisti". En kuitenkaan tiedä onko tämä minulle normaalia vai ferritiinistä johtuvaa joten liikun, kun se ei huonolta tunnu. Syke kuitenkin tasaantuu ja laskee nopeasti ja esimerkiksi kävellessä  ei nouse kovinkaan korkealle joten ehkä nämä ovat minulle niitä normaaleja lukemia. En tosiaan varmaksi sano, kun en tiedä miltä tuntuu liikkua ilman ferrivaivaa.

Sen huomaan, että jalat menee maitohapoille tosi helposti esimerkiksi pyöräillessä,juostessa ja crosstrainerilla. Siihen nähden siis, että näitä kuitenkin teen ainakin pari kertaa viikossa. Vaikka kunto ja jalkalihakset kasvaa, niin tuntuu, että tämä vaiva ei helpota. Tämä on siis lukemani mukaan yleistä matalasta ferritiinistä kärsivillä.

En palaudu aina niin kamalan nopeasti. Tämä on ärsyttävää, koska treenatessa treeni saattaa kulkea ja maistua ja sitten kaksi seuraavaa päivää olo on vähän spagettimainen, vaikka miten hyvin nukkuisi ja lepäisi. 

Välillä huomaan seuraavana päivänä, että treeni oli liian kova. Esimerkiksi maanantaina vedin pitkästä aikaa +20 minuuttia crosstrainerilla niin, että tein minuutin mittaisia HIIT pätkiä. Siihen päälle vielä yläkropantreeni, niin koko seuraava päivä meni sumussa ja ihan järjettömässä väsymyksessä. Olen huomannut, että lihaskuntotreenit eivät tee tätä oloa niin helposti, mutta juoksu ja crosstrainer esimerkiksi tekee jos teen niitä enemmän kuin sen lämmittelyn verran. Eli 10 minuuttia menee, sen jälkeen on helposti liian raskasta. Välillä myös raskaat alakropan treenit kostautuvat seuraavana päivänä. Varsinkin jos yöuni on huonolaatuista tai vähäistä.

Eli summasummarum; vaikuttaa ja ei. Välillä enemmän,  välillä vähemmän. On vaikea verrata, kun en ole päässyt vielä treenaamaan samalla tavalla ilman tätä vaivaa. Osa näillä arvoilla on ollut sängyn pohjalla ja minä jaksan kuitenkin treenata. Ihmiset on niin erilaisia. Osaan tarkkailla hyvin oloani ja jos siltä tuntuu, niin treeni jää välistä. Harvoin se jää, vaihdan vaan sitten kevyempään jos olo on nuutunut. Jo nimittäin pienikin treeni tekee pääkopalla ihmeitä ja auttaa jaksamaan tämän keskellä, kun kuitenkin välillä väsyttää aivan perkeleesti.

Pientä nousua kuitenkin omassa olossa on havaittavissa. En ole enää koko ajan niin jäässä ja tuntuu, että treenatessa jopa olen alkanut hikoilemaan enemmän mitä ennen. 

Mitään hullua neljää kertaa viikossa treeniä en lähtisi vetämään tällä hetkellä. Minulle hyvä tahti on tällä hetkellä tässä väsymyksestä 2-3 kertaa viikossa. Yleensä niin, että 1 alakroppapäivä, 1 yläkroppa ja yksi koko kroppa viikonloppuisin, kun ei ole raskasta työpäivää alla. Tämä on tuntunut aika hyvältä ratkaisulta,  jotta lihakset ehtivät hyvin palautumaan treenistä ja jaksavat vielä töissäkin. Varhaiskasvatuksessa kun sitä vauhtia ja askeleita päivän mittaan riittää!

Tänään ajattelin  jumpata kevyesti kotona alakropan, kun en jaksanut tällä viikolla mennä kuin kerran salille ja viikonlopunkin pidän urheiluvapaana. Kolmen viikon univelat - kop kop - ovat vihdoin takana kolmen hyvän yön jälkeen, mutta pitkä pätkä uniongelmaisena taas veroitti jaksamista ja kropan palautumista.

On tämä aikamoista tasapainoilua työn, kolmen lapsen ja pienten terveysongelmien sekä salilla käymisen kanssa. Mutta omaa oloa kuuntelemalla olen tasapainoillut aika hyvin! Odotan innolla miltä treeni tuntuu, kun veriarvot ovat kohdillaan. Tai lähinnä odotan sitä, että palaudun hieman paremmin, koska intoa treenaamiseen on enemmän mitä kroppa tällä hetkellä jaksaa!

Lasten kaverisynttärit käy kalliiksi

Kun perheessä on kolme lasta ja kaksi ihan tavallista duunari vanhempaa asuntolainoineen, niin rikastumista ei tarvitse pelätä. Kyllä pieni puskuri on saatu kerättyä ja varainsiirtoveroon kerran tuhlattuakin, mutta mitään kesämökkejä tai thaimaanmatkoja ei ihan hetkessä tässä elämäntilanteessa saa säästettyä. Vauvavuotta useat pitävät kalliina ja vauvahankintoja hintavina, mutta itse en ainakaan ole osannut edes ajatella miten paljon todellisuudessa vauvavuoden jälkeen lapset alkavat kuluttamaan rahaa. Vaikka kuinka pihistelisi, ostaisi käytettynä ja tarjouksista, niin kyllä vaan rahaa uppoaa.

Jo pelkästään lastemme päivähoitomaksut syövät ison summan kuukaudessa. Päivähoitomaksu on kuitenkin sellainen kulu johon varmasti jokainen vanhempi osaa ainakin ajatustasolla varautua, kun lapsia syntyy perheeseen. Sitten on kuitenkin kasa "piilokuluja" joita minä en osannut yhtään ajatella. Ja yksi niistä on lasten kaverisynttärit. 

Ja nyt en puhu niistä omien lasten kaverisynttäreistä, vaan heidän kavereiden. Nekin voivat kuukausittain nimittäin viedä aika ison summan rahaa.

Meille on tässä marraskuun aikana osunut muistaakseni kolmet - vai peräti neljät! - kaverisynttärit. Kun pieninkin tuosta vielä vuoden verran kasvaa, niin alkaa hänellekin kutsuja tulla. Ja kun jokaisen kaverin syntymäpäiville viedään jokin lahja.

Olen aina ajatellut, että kaverisynttäreiden lahjabudjetti on 10-20 euroa, vähän riippuu lahjasta. Esimerkiksi eilisten kaverisynttäreiden budjetti meni vähän yli, mutta kerrankin lahja oli sellainen helppoja fiksu ostettava jonka ykkönen osasi valita itse ja tiesi ystävänsä toivoneen sitä. Mutta jos vaikka ajattelisi kaverisynttärilahjan maksavan keskimäärin 15 euroa, niin se kertaa neljä. 60 euroa kuukaudessa muiden lahjoihin. Ei mikään hirvittävä summa, mutta esimerkiksi meidän perheen arkiviikon ruokakulut. Noin suunnilleen. Kuusikymmentä euroa on suuri summa rahaa. Yhdet talvikengät, tankillisen bensaa tai kolmet toppahousut saisi samalla summalla.

Vaikka meidän kuukausibudjettia ei 60 euroa kaada, niin on perheitä joiden budjettiin tälläinen summa ei sovi. Tai saadaan sopimaan sillä tavalla, että syödään makaronia tai jätetään ne uudet kengät ostamatta. On surullista ajatella, että jonkun lapsi ei pääse osallistumaan juhliin, koska ei ole varaa ostaa lahjaa. Meidän lasten syntymäpäiville olisi tervetullut todellakin myös ilman lahjaa, mutta moniko todellisuudessa kehtaa sanoa tämän ääneen ettei ole varaa ostaa lahjaa?

Yksi meidän lapsista oli kerran ihanilla kaverisynttäreillä jonka kutsussa oli maininta, että ethän tuo sankarille lahjaa. Sen sijaan pyydettiin tuomaan jokin pieni ongintapalkinto jotka sitten jaettiin kaikkien vieraiden kesken. Tämä oli mielestäni aivan ihana ajatus; pienen kynnyksen vieminen jonka ei tarvinnut montaa euroa maksaa. Sen lisäksi se säästi sen päänvaivan ja mietinnän mitä ihmettä sankarille veisi lahjaksi. Kun oikeasti välillä tuntuu, että sillä alle 20 eurolla ei saa mitään muuta fiksua kuin pinnejä ja ponnareita. 

Olen kovin pihi ja ahdistun helposti, kun rahaa kuluu syystä tai toisesta enemmän kuin yleensä. Olen koittanut opetella tästä eroon, koska ahdistun ihan turhaan. Me kuitenkin pärjätään ihan kivasti ja on ihan meidän oma valinta, että me esimerkiksi halutaan syödä kunnolla ja siinä pihistelemättä. On meidän oma valinta, että ostimme kolme vuotta sitten uuden omakotitalon ja näin ollen asumiskulumme ei ole niin pienet kuin voisivat olla erilaisessa asunnossa. Olen koittanut saada itselleni uuden ajatusmallin; jos joskus jää jotain säästöön niin se on oikein hyvä. Kolmen lapsen kanssa en pääse rikastumaan tai edes suuria summia kuukaudessa säästämään ennen kuin asuntolaina on maksettu ja lapset lentäneet pesästä, hah. Päiväkodin työntekijänä kyllä ehkä sitä rikastumista ei tarvitse pelätä koskaan, hah.

Eli summa summarum; lapsien mukana tulee kuluja. Sellaisia joita ei todellakaan siellä Tyksin synnärillä osannut edes ajatella. Ihaniahan kaikki kaverisynttärit ovat, mutta yllättävä kulu tosiaan. 

ELÄMÄNI ON KRIISISSÄ!

Onpas raflaasa otsikko. Mutta niin nyt itseni diagnosoin, että kriisissä ollaan.

Naapurit myivät oman talonsa hetki sitten. Talo meni kaupaksi ennen ensimmäistä näyttöä. Pitäisikö meidänkin myydä, ilmeiseti olisi mahikset saada voittoa. Ostetaan joku edullinen kerrostalo- tai rivitaloasunto ja kesämökki. JOO KESÄMÖKKI! Jostain ihan keskeltä korpea luonnonrauhasta. Vai sittenkin koti jostain korvesta, kaksi kärpästä yhdellä iskulla? Vanhat lautalattiat, vähän remonttia. Äh, varpaat jäätyy talvella koko ajan. Uusi koti on paljon kivempi enkä saisi tätä asuinaluetta ja naapureita muutettua mukanani. Mitä lapsetkin sanoisivat...Vaiko sittenkin?

Eikun nyt keksin. Asuntovaunu. Tai asuntoauto. Sen kanssa luonnon helmaan koska vain ja hivenen edullisemmin! Myydään miehen kalliimpi auto pois, ostetaan kaksi prutkua tilalle ja asuntoauto. Minä voin ajella prutkulla, mies saa minun vähän vähemmän prutkuni. Ei kun ai niin, minä vihaan epävakaita autoja. Puhjennut rengaskin saa minut stressin partaalle. 

Ostaisinko jonkun nettivalmennuksen? Ruokavalion?  Hei miksipä ei! Olisi mielenkiintoista nähdä mihin tämä muija pystyy! Vai pystyykö. Minulla on kyllä aikamoinen ruokavalio jo ennestään, mutta voisin sanoa olevani dietillä. Ja tuloksia syntyisi! Elämäni eka dietti, pitäisikö kokeilla? Ei kun ainiin. En minä sellaisesta tykkäisi ja mitä minä sillä tekisin? Osaan syödä ilman ohjeita ihan terveellisesti, liikun hyvin enkä joudu tällä tavalla luopumaan herkuista.

Keväällä olisi haku sosionomiksi. Pitäisikö hakea? Jos tuurilla pääsisi ekalla kerralla sisään, niin koulunhan voisi aloittaa pienin askelin. Tai entäpä joku somekurssi? Markkinointikurssi? Valokuvauskurssi? JOTAIN! Kolme lasta ja kaksi työtä riittää ainakin nyt hetkeksi, ihan oikeasti Laura.

Entäpä jos vielä yksi laps...EI PERKELE! EI, EI JA EI!

Olen kriisissä. Hullu. Kajahtanut. Ihan sama. MIKÄ MINUA VAIVAA!?

Olen pohtinut tällaisia asioita lähiviikkoina ja lähikuukausina todella paljon ja tiedän mikä minua vaivaa. Muutoksia, kaipaan muutoksia! Tai siis en kaipaa, mutta kun olen niihin jotenkin niin tottunut lähivuosina. Kolme lasta, uusi työpaikka. Ja taas uusi työpaikka. Muutto uuteen omakotitaloon. Lapsia, lapsia ja lapsia. 

Ja nyt. Nyt on rauhallista.

Ja nautin tästä. Nautin todella tästä seesteisestä ajanjaksosta elämässäni. Mutta jollain tavalla mielen ja kropan on vaikea rauhoittua, kun ei ole lähimailla mitään muutoksia tai prjokteja. Ja kun sanotaan vielä näin, että kolmen lapsen, kahden työn ja aktiivisen saliharrastamisen jälkeen aikaa ei todella jää tuhlattavaksi. Ei aikaa eikä oikeasti jaksamista. 

Ehkä nämä on niitä niin kutsuttuja haaveita. Tulevaisuuden suunnitelmia ja leikittelemistä sillä ajatuksella, että entäpä jos vielä joskus.

Muuta kriisiä ja kuumetta ei ole kuin koira. Koira kriisi ja koira kuume. Kamala kuume, mutta kaksi allergista vanhempaa samassa taloudessa. Mahdoton yhtälö? Ei ehkä, mutta ainakin hankala. Ehkä haave vielä joskus muuttuu todeksi, aika näyttää. Olisihan se nyt ihanaa. Melkein vitsillä heitin, että koiravauva tai vauvavauva, mutta jälkimmäinen on kyllä niin poissa listalta, hah. En sano etteikö ikinä, koska silloin varmasti olen raskaana ensi viikolla. Sanon, että ei nyt ainakaan lähitulevaisuudessa, ei ehkä koskaan. 

Lasta siis. Kaikki muut kriisilistalla ovat kyllä ehkä ihan mahdollisia vielä joskus. Paitsi dietti, hah haa. Terveisin syön samalla pizzaa, kun tätä kirjoitan. 

No voi nyt vehnäleipä, taas sairaana!

 Mitä tästä opimme? Älä ikinä sano ääneen ettet ole ollut sairas piiiiitkään aikaan. Toinen asia mitä opimme? Älä koskaan heitä työstressin ja kiireen alla töissä, että olisinpa minäkin joskus kipeä.

Katsokaan, kun universumilla taitaa olla kiero huumorintaju. Yhtä kiero kenties kuin omani. Nimittäin taas "saan" olla sairaana. Tällä kertaa luokseni eksyi se kaikkien rakastama vatsatauti. Nami! Johan sitä kaksi viikkoa pysyinkin flunssan jälkeen terveenä.

Se alkoi lauantai aamuyöllä ja pahin vaihe kesti vain kahdeksan tuntia, eli ihan hengissä täällä ollaan jo. Eilinen päivä meni levätessä ja tänään aamullakin hieman heikotti, mutta heikotus lähti kunnon aamupalan jälkeen. Eikä ihme, että heikotti, kun lauantaina söin kaksi riisikakkua ja kolme lusikallista kaurapuuroa.

Yhtään en tiedä mistä olen kyseisen pöpön itseeni imuroinut, ehkä omasta tai lasteni päiväkodista. Jos nimittäin meidän perheessä olisi ollut liikkeellä vatsatautia, niin olisin turvautunut pommin varmaan ehkäisykeinoon; valkopippuriin. Kymmenen kokonaista valkopippuria nieltynä. Sanotte mitä sanotte, mutta se toimii. Toimi ainakin sen kerran, kun taaperomme vauvana okseni suoraan suuhuni enkä saanut tautia. Ällöä, jep. Oksennus suoraan suuhun sekä valkopippuri, mutta jälkimmäinen keino todellakin toimi.

Nyt sitten toivotaan sormet ja varpaat ristissä, että kukaan muu perheestämme ei saa kyseistä tautia. Tai oikeastaan toivon sitä, että lasten perjantainen vatsannipistely oli tautia eikä nälkää kuten silloin ajattelin.

En tiedä voiko olla, että vastustuskyky otti osumaa flunssasta ja oli jotenkin "alhaalla" ja siksi sain nyt heti perään tällaisen vaivan. Voisiko se olla niin? Tai sitten vain oli huonoa tuuria. Toivon, että tämä ei ainakaan enteile samanlaista tautikierrettä jonka viime talvena sain. Koko ajan kipeenä! 

Nyt vaan täytyy olla tarkkana kunnon yöunien kanssa ja monipuolisen sekä terveellisen ruoan kanssa. Mukavaa liikuntaa ja onnen hetkiä, niin voi ainakin sanoa tekevänsä kaiken ettei sairastuisi eikö? Mun piti tänään kirjoitella uusista salijutuista teille, mutta tuntuu koomiselta kirjoittaa niitä, kun viime viikot on menneet liikunnan osilta vähän kiven alle. Noh, ehkä tämä tästä ja toivotaan, että tämän talven sairastelut olisi tässä!

Minulla olisi tänään ollut ferritiinin kontrollimittaus ja vähän harmittaa, että se jäi nyt sairastelun takia välistä. Onneksi sain varattua uuden ajan heti perjantaille, kun pidän extra vapaan, niin on helppo mennä kesken päivän! Eli ehkä ensi maanantaina olemme hieman viisaampia, mitä meikäläisen verelle kuuluu!

On muuten jännä miten huonoon kuntoon vain kahdeksan tunnin vatsatauti voi ihmisen vetää. Olin aivan loppu koko eilisen päivän ja tämän aamun. Toisaalta en ihmettele. Ehkä lauantain reilu tunnin koko kropan salitreenille paras palauttelujuoma ei ollut jo kertaalleen nielty mehukatti. Ah ja hyi. Nyt menee jo ällöksi.

Näkemiin ja mukavaa uutta viikkoa! En usko, että meikäläisen viikko voi tästä ainakaa enää huonontua! Tai unohtakaa. En sanonut tuota ääneen. En uskalla, universumi tuntuu olevan olleen lähiviikkoina vähän huonolla huumorintajulla liikkeellä. 

Ei kaikki lääkärikäynnit olekaan huonoja!

Meillä oli tänään lapsemme allergiakäynti Tyksin opetuspoliklinikalla. Olin aluksi, että plääh. Siellä menee kauan aikaa ja näkyyköhän opiskelijoiden läsnäolo ja kokemattomuus käynnissä. Jälkikäteen voin sanoa, että tuonne me mennään mieluusti aina vaan kun pääsee.

Meitä kuunneltiin. Meitä ymmärrettiin. Meille oltiin kohteliaita ja meidät kohdattiin. Me emme olleet vain sanoja tai lääketieteellisiä termejä,vaan olimme ihmisiä.

Kahden huonon lääkärikäynnin jälkeen tämä tuntui niin hyvältä,  vaikka samalla herättelee siihen  tosiasiaan, että tällaistahan sen kuuluisi olla aina. 

Inhimillinen kohtaaminen ei pitäisi olla rakettitiedettä kenellekään. Harmi, että minulle on sattunut kaksi huonoa kokemusta peräjälkeen. Tämä kuitenkin palautti taas sen uskon ja ajatuksen, että kyllä julkinen terveydenhuolto on hyvää. Kun se on hyvää. Ja kaipa sitä oikeasti huonoja tyyppejä mahtuu matkaan oli sektori mikä tahansa!

Lopuksi vielä opiskelijoiden lääkäri sanoi ne ihanat sanat; vaikka allergiatesteissä ja altistuksessa ei näkyisi mitään,  niin mikään ei estä toteuttamasta tätä ruokavaliota jos siitä on apua. Ehkä hän on vain  perinyt sinun herkän mahasi. Saa sen kalsiumin muualtakin kuin maidosta.

Kun ensi käynnillä meidät teilattiin aivan täysin eikä kuunneltu, niin tämä käynti oli aivan päinvastainen. Huomenna laitan virallista palautetta käynnistä opetusklinikalle. 

Olen edelleen ihan fiiliksissä. Tämä pistää taas miettimään; miten pienillä teoilla ja asioilla voi vaikuttaa paljon toisen päivään. Minutkin tänään "vain" kohdattiin ystävällisesti, ymmärtäen ja kuunnellen Huomenna mä koitan saada omilla sanoilla ja teoilla joillekin saman fiiliksen. Laitetaan hyvä kiertämään!

Miten ennen vanhaan vanhemmat selvisivät hengissä?

Ennen vanhaan on aika radikaali otsikko, kun puhun kuitenkin esimerkiksi omista vanhemmistani eikä he nyt todellakaan vanhoja ole, hah (Perintö suurenee näistä kauniista sanoista, vink vink isi ja äiti ahahhaa )

Mutta siis, olen useammankin ystäväni kanssa keskustellut asiasta, että miten ennen vanhaan vanhemmat ovat selvinneet hengissä lastensa kasvatuksesta!? Nimenomaan tuon stressin ja huolen osalta, nimittäin onhan tämä nyt nykypäivänä aika helppoa. Kiitos älypuhelimien.

Meidän ykkönen sai puhelimen kesällä ennen kuin koulu alkoi jotta ehtisi opetella sen käyttämistä. Ja voi vitsit miten kätevä vehje se on ollut meidän vanhempien näkökulmasta! Saamme hänet koko ajan kiinni, voin laittaa hiirikelloajastimen aamulla, kun lähden töihin jotta hän osaa lähteä oikeaan aikaan kouluun. Voimme miehen kanssa aamulla varmistaa, että hän on lähtökunnossa oikeaan aikaan ja mikä parasta, meillä on Family Link. Sen kautta voi neuroottisesti seurata lapsen netinkäyttöä ja näen kartalta missä hän kulkee, aah. Rentouttavaa.

Että mitenpäs ne vanhemmat ennen pärjäsivät ilman luureja?! Olisin itse kuollut huoleen ja stressiin jos olisi vain pitänyt luottaa, että se lapsi on siellä koulussa tai päässy koulusta kotiin.

Tai sitten päinvastoin. Yhteydenpito ja kontrolli on helpompaa, mutta tieto lisää tuskaa. Tavallaan ei nykypäivänä tarvitse saada itseään vanhempana siihen zen tilaan, että kyllä ne lapset pärjää. Kun ne oikeasti pärjää aika monesti oikein mainiosti.

Ehkä siis asioilla on puolensa ja puolensa ja sillekin on syynsä, että ennen vanhaan vanhemmat pysyivät hengissä. Ehkä silloin oli myös helpompaa olla vanhempi? Ehkä oli helpompi luottaa siihen, että koko kylä kyllä tarvittaessa kasvattaa ja kaikkien lapsista pidetään huolta. Vaikka minä kyllä voin luottaa nykypäivänäkin kiitos ihanan asuinalueeni ja ihanien naapureiden! Mutta kyllä te tiedätte mitä tarkoitan eikö?

Tänään ykkönen jätti kännykän kotiin, kun lähti kävelemään minua vastaan, kun pääsin töistä. Ensin olin huolissani, kun en saanut häntä kiinni. Entä jos hän kävelee eri kautta ja en näe häntä, kun ajan ohi? Sitten olin hetken, että cmoon. Matka on kilometri ja enköhän minä lapseni löydä vaikka ristiin menisimmekin. Viimeistään sitten nuorempien tyttöjen päiväkodilta olisivat soittaneet, että täällä olisi ykkönen odottamassa, vaikka siskot jo haettiin!

Hän vain totesi iloisesti autoon istuessaan, että eihän äiti sitä kännykkää aina tarvitse mukana kantaa!

Ja niinhän se kyllä on! Ehkä olisi aika pohtia myös sitä kannattaako lapsista kasvattaa yhtä riippuvaisia älyluureistaan kuin mitä esimerkiksi allekirjoittaneesta on kasvanut tässä muutaman vuoden sisällä, hah. Tekniikka on ihanaa, mutta rajansa ja stressinsä kaikella. 

Terveisin kontrollifriikki stressiperse joka kuitenkin saa kerta toisensa jälkeen todeta, että kyllä ne pärjää.

Oikotie onneen ja hyvinvointiin! Eiku..

Kuuntelin erästä podcastia jossa käsiteltiin hyvinvointi myyttejä. Jakso oli mielenkiintoinen ja vaikka mielipiteet ja myyttien kumoamiset tapahtui vain yhden hyvinvointialan ammattilaisen toimesta, niin puhe oli fiksua ja varmasti totta. Jaksossa käsiteltiin myös sitä tosiasiaa, että sitä oikotietä onneen ja terveyteen ei löydy sieltä Instagramista. Tai voi löytyä, mutta jos joku netissä väittää sellerimehun pelastavan sinut terveytesi ja tiputtavan painosi, niin ehkä kannattaa selvittää faktat ja miettiä, onko se se ainut juttu joka tekee sen terveyden.

Internet on ihana asia, mutta samalla vähän pelottava. Koska kuka tahansa voi alkaa ajaa omaa asiaansa ja uskomuksiaan täällä ja valitettavasti aina löytyy joku joka uskoo. Ei se välttämättä vaaraksi ole, mutta ehkä rahantuhlausta.

Minäkin olisin voinut yrittää saada kelkkaani jonkun yrityksen joka valmistaa jotain ravintolisää, ihmepilleriä tai taikatablettia aineenvaihdunnan boostaukseen. Sitten läväyttäisin ennen jälkeen kuvani tänne ja kertoisin, että käytän niitä ja voi jestas mitä tuloksia! Tai sitten kertoisin, että joka aamuinen chiliselleriöljyshotti tekee ololle ihmeitö ja naureskelisin partaani, kun jengi juoksee ripaskalla koko aamun. Mutta katsokaan kunnon detoxi heti aamusta, hah! 

Ei vaan. Mutta ymmärrätte varmaan pointin. Ja nyt haluatte varmaan kuulla salaisuuteni muutoksen ja hyvinvointini takaa?

VAROITUS! SUURIA PALJASTUKSIA OIKOTIESTÄ ONNEEN!

Sitä ei ole. Liikun enemmän, syön paremmin. Enemmän kasviksia, marjoja. Lisäravinteita vitamiinien muodossa, maitohappoina ja jauheena rautaa sekä vitskuja smoothien joukkoon, jotta korjautan mahdolliset puutostilat vuosien suolisto- ongelmien vuoksi. Koitan stressata vähän, nukkua hyvin ja nauttia tästä uudesta elämäntavasta. 

Minusta tuskin koskaan tulee mitään "hyvinvointi vaikuttajaa". Haluan kuitenkin jakaa tätä fiilistä ja matkaani täällä ja aika vahvasti se onkin ollut esillä sekä blogissa, että instagramissa. Mikä varmaan on loogista, koska molemmat kanavat ovat vahvasti seuranneet aina elämääni ja sen muutoksia. Viimeiset seitsemän vuotta on oltu raskaana ja vauvan kanssa, joten blogi on ollut sen mukainen. Nyt vuorossa on minä. Minun matkani parempaan oloon sekä minun matkani itseeni. Kuka minä olenkaan näiden vuosien jälkeen? 

Täältä tuskin koskaan tulee siis löytymään sen suurempia treenivinkkejä tai diettiohjelmia. Tai mistä sen tietää, ehkä innostunkin niistä ja hankin asianmukaista tietotaitoa itselleni. Suurin veikkaus on kuitenkin se, että täältä löytyy ihan sitä tavallista elämää; urheilua sekä laiskottelua. Terveellistä arkiruokaa, vitskuja sekä herkkuja.

Oikotietä onneen ja hyvinvointiin siis ei ole. Mutta se hyvinvointi ei sulje pois asioita vaan päinvastoin; kohtuudella kaikkea ja kaikesta siitä jaksaa nauttia ihan eri tavalla, kun on energiaa ja kroppa toimii.

Tässä oikealla kädellä sekoittelen inkivääriteetä, kun flunssa löysi kuin löysikin minut. Juuri hehkutin, että elämäntapamuutoksen jälkeen olen ollut niin paljon terveempi. Ja olenhan minä, ennen sairastin elokuusta helmikuuhun vähintään kerran kuussa kunnolla. Nyt flunssa kesti kyllä aika kauan muttei ollut mikään megahyperflunssa joka veti sängyn pohjalle. Jotain siis varmasti on vastustuskyvylle tapahtunut! 

Ja se ei ole mikään ihmepilleri tai sellerimehu, vaan parempia valintoja ja niiden summa. Terveellisempää ruokaa, liikuntaa, kunnon yöunia ja onnellisia ajatuksia. 

Ja huomenna vihdoin salille melkein kahden viikon tauon jälkeen. En ole ollut liikkumatta näin kauan sitten viime tammikuun, kun helmikuussa aloitin saliharrastuksen. Tai enhän minä liikkumatta ole ollut, vaan tehnyt rentoja kävelylenkkejä omaa nuhanenää kuunnellen. Ennen olisin vetänyt itseni sohvanpohjalle sokerirasvasuolahumalaan, mutta siitäpä vasta oikeasti huono olo tulee eikä terveyttä. Eilen oli kyllä karkkisipsipäivä - kohtuudella - mutta muuten tällä viikolla kuutena päivänä seitsemästä olen syönyt tosi terveellisesti ja hyvin. 

Hyvivoinnin ei tarvitse olla mustavalkoista jokotai touhua. Kaikkea kohtuudella pienin askelin, niin muutoksen mukana on helppo pysyä.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Mä muistan, kun joskus lapsena katsottiin ennätystehdasta tms jossa miehen venytetyn vatsanahan päälle sai kaljatuopin. Ei tähän ihan tuoppia mene, mutta snapsilasi tai bissetölkki jos oikein kovasti yrittää. Vaikka mä puhun itsensä rakastamisesta juuri sellaisena kuin on, niin on enemmän kuin ok tavoitella myös sitä muutosta. Ulkonäkösyistäkin. Itse ajattelin lisätä nyt treeneihin keskivartalon liikkeitä ja katsoa kiinteytyykö tämä kolmen lapsen jälkeinen nahkapussi mihinkään. Ehkä ei, mutta saanpahan ainakin paremman ryhdin ja fiiliksen. Mä en itse olisi koskaan onnistunut elämäntapamuutoksessa ulkonäkösyistä, koska olen laiska. Rakastuin lajiin ja muutos vain lisäsi intoa. Toisille se ulkonkämuutos voi olla ensisijainen tavoite ja sekin on todella ok. Oli syy mikä tahansa, niin yleensä aika nopeasti huomaa miten ihanaksi se sisäinen fiilis menee, kun voi paremmin. Ja se jos mikä motivoi. #keho#bodyafterbaby#momof3#arkirealismi#bodyafterpregnancy

Henkilön LAURA (@tehtavanimikkeenablogi) jakama julkaisu Loka 31, 2020 kello 5.00 PDT

Kuvia meidän arjesta kuulumisten kera!

Tilasin viikonloppuna valokuvia pitkästä aikaa. Reilu vuoden tilauskatkon jälkeen käteen jäi 420 tilattua kuvaa, hupsista. Siinä samalla tuli taas selattua ja poistettua puhelimesta kuvia - joita oli kerääntynyt taas tuhansia - ja ajattelin taas tehdä postausken kännykän kätköistä löytyneistä arkikuvista. Näissä välittyy enemmän se fiilis ja se arki. Pitkästä aikaa taas kehitin myös kännykän kuvia, vaikka niiden laatu ei vedä vertoja järjestelmäkameran laadulle. Mutta niissä on se fiilis!

Aamu alkoi tällä tänään. Rengas puhki. Ihmettelinkin miksi renkaiden paineesta hälyttävä valo syttyi maanantaina, kun ajelin koronatestiin. Onneksi äiti pelasti ja kuskasi lapset päiväkotiin ja minut töihin! Olen 27-vuotias enkä ole koskaan vaihtanut rengasta..toki minulla ei myöskään  vararengasta olisi ollut.

Vietettiin pari päivää kotona, koska koronakaranteeni. Kuvassa lasten kehittämät nuken kerrossänkyrattaat vanhasta kylpyhuoneen korikärrystä! Huomatkaa taaperon tonttuhattu..

Ihmettelin yksi päivä, kun taaperoserkukset juoksivat kodinhoitohuoneeseen kikattaen. Edes takasin. Jatkui ja jatkui. Jälkikäteen huomasin, että olivat tyhjentäneet isosiskon lol tarrat pyykkikoriin...

Töissä vietettiin perjantaina halloweenjuhlia. Minä olin kurpitsa, hah! 

Käytiin sieniretkellä lähimetsässä ja löydettiin kuin löydettiinkin sieniä paistetun lohen kaveriksi! Oli muuten sairaan hyvä ja helppo sienikastike; sieniä ja pippurimaustettua kaurakermaa!

Voihan sali! Viimeiset viikot on menneet salin puolesta vähän heikosti. Aika on ollut kortilla ja pöpöt kiusanneet. Pari kertaa viikossa olen kuitenkin päässyt sielä onneksi käymään ellei viime viikkoa lasketa ja kotona olen toki jumppaillut. Mutta ei se kotijumppa maistu yhtään niin hyvältä saliin verrattuna. Kun ei rauhassa saa tehdä kotona, hah. Hassua myös ajatella, että kaksi kertaa viikossa tuntuu vähältä, kun hetki sitten vielä se olisi ollut enemmän kuin koko kuukaudessa.

Mä oon niin nauttinut, kun iltaisin vatsa ei ole enää turvoksissa, kiitos maidottoman! Huomatkaa myös taustalla oleva kaaos lastenhuone, miksi se ei koskaan pysy siistinä viittä minuuttia kauempaa!?

Mies kokkasi vähän kyseenalaisen näköistä iltapalaa itselleen...

Tämä on töistä ja idea toisesta päiväkodista pöllitty, MUTTA Afrikan tähden nappulat pysyy paremmassa kunnossa pidempään kun ne liimaa maitokorkkeihin kiinni. Aivan loistava idea!

Tämä on ilofiiliskuva, kun eilen koronatestin tulos tuli - ylläri ylläri - negatiivisena. Vaikka tämä jotenkin on ihan arkipäivää jo, niin kyllä sitä vaan kovin odottaa, että koko korona olisi ohi. Enpä olisi koskaan uskonut, että täällä Suomessa vien lapseni päiväkotiin maski kasvoilla. Kokemus kai tämäkin vaikkei niin mukava!

Meinasin toivottaa teille vielä lopuksi hyvää alkanutta viikkoa. Kahden päivän saikku sotki sisäisen kalenterini ja olen maanantaissa. No mukavaa viikkoa kuitenkin, kohta sitä onkin jo viikonloppu taas! Hah. Ja huomenna  illalla vihdoin salille,  IHANAA! 

Joulun siivoushaaste!

 Joulu on taas! Hei ja tervetuloa marraskuu, nyt alkaa joulun hehkutus! Me jo viikonloppuna leivoimme ensimmäiset piparit sekä joulutortut ja paistoimme joulukinkun. Kaksi pulloa glögiä on jo juotu ja ensimmäiset lelulehdet silputtu palasiksi. Joulu todellakin on pian täällä!

Itse en sillä tavalla ole mikään joulustressaaja. Fiilistelen joulu ja joulukuun puolessa välissä saatan ehkä vähän stressata ostamattomia lahjoja MUTTA mitään ihmeellistä joulun eteen en tee. Paitsi tänä vuonna ajattelin haastaa itseni kunnon joulusiivoukseen! Meillähän kun ei yleensä tehdä mitään joulusiivousta, ihan normaali viikkosiivous kuten vuoden muinakin viikkoina. Ja ihan samalla tavalla kämppä räjähtää lasten toimesta viidessä minuutissa, oli joulu tai ei.

Olemme asuneet tässä nykyisessä kodissamme nyt tasan kolme vuotta. Itseasiassa aika päivälleen kolme vuotta sitten saimme avaimet tähän kotiimm! Muistan sen ihanan tunteen, kun kaapeissa oli tilaa vaikka ja miten ja kaikilla tavaroilla oli oma paikkansa. KABOOM. Kolme vuotta meni ja nyt kädessä on tavaraähky ja kaaos. 

Juttelimme miehen kanssa, että pitäisi tehdä muuttosiivous. Siis sillä tavalla kuin muuttaessa; kaikki kaapit tyhjäksi, turhat roinat pois ja kaappien uudelleen järjestäminen. Koska meilläkin on oikeasti täällä kaappitilaa paljon, mutta epäjärjestyksen takia tavarat on milloin missäkin. On myös pari lelulaatikkoa ja kodinhoitohuoneen kaappia josta en ole viimeisen vuoden aikana tarvinnut mitään, ehkä olisi aika konmarittaa ne? tavart eksyy helposti röykkiöiksi tasoille, kun niille ei ole oikeita paikkoja. En kuitenkaan koe, että meillä olisi sitä tavaraa ihan hirveästi. Leluja nyt tietenkin pursuaa joka tuutista ja korista. Ei voi olla paljon turhaa tavaraa, koska meillä ei ole varastoa tai autotallia johon sitä jemmata. Mutta niillä tavaroilla ei ole järkevää järjestystä tällä hetkellä.

Konmaritin meidän vaatekaapit kesällä, nyt on kaiken muun roinan vuoro.Äitini autotallissa odottaa meitä myös keinutuoli ja yksi lipasto jotka haluaisin ennen joulua meille kotiin, joten nyt on aika aloittaa tavaran karsiminen tässä talossa!

Siitäpä siis se ajatus sitten lähti ja päätin heittää itselleni - ja teille - joulun siivoushaasteen! Yksi kaappi, laatikko tai hylly per päivä! Jouluun asti, jos vaan kaappeja riittää! 

Erityisesti lastemme lelulaatikot kaipaavat konmarittamista. Kaikki isot ja turhat pehmolelut veks, kaikki happy meal muovikrääsät veks ja muutenkin kaikki sellainen jemmalelu jolla kukaan ei leiki veks. Toki siivotessa juuri ne turhat krääsät ovat kaikkein raikkaimpia lapsille, hah. Erityisesti lasten palapeli-/pelikaappi kaipaa järjestystä sekä jätesäkkiä.

Täällä nyt sairaslomalla on hyvä aloittaa tämä touhu. Koronatesti kutsuu puolen päivän aikaan joten ainakin tänään ja huomenna ollaan ja siivotaan kotona. Haastan teidät kaikki konmarittamaan kaapit ennen joulua. Laittamaan käyttökelpoiset tavarat facebookin roskalavoilla eteenpäin. Tiedä vaikka joku saisi niistä hienon kierrätyslahjan jouluksi! 

Siivousintoa kaikille. Katsotaan riittäkö omani edes huomiseen, hah!