Pää on yhtä puuroa ja niin täynnä, että vuotaa yli!

Tänään kun lähdin töistä tuntui kuinka pää pursuaisi ajatuksia yli asti. Suljin työpaikan oven ja samantien pääni täyttyi ajatuksista. Missä huomenna pitäisi olla tähän aikaan? Kenellä oli eväsretki? Kenellä koulukuvaus? Mites viikonlopun tuparit, onko kaikki ajateltu jo valmiiksi? Entä laskut? Sometyöt? Opiskelu ? MITÄ TÄNÄÄN PITÄISI TEHDÄ!?

Tiedän, että syksyllä on vähän käynnitysmivaikeuksia kun arki taas alkaa. Tuntuu, että on niin paljon muistettavaa ettei mitään muista. Ainut joka minua ei vaivaa ajatustyönä on päivätyöni, luojan kiitos. Vakasasa ei asia ollut todellakaan näin.

Ferritiinarvoni on ihan pohjamudissa ja uskon osan keskittymisen puutteesta, unohtelusta ja mielen väsymyksestä menevän sen piikkiin. Mieli on tiedättekö sillä tavalla väsynyt, että ei jaksa ajatella kunnolla yhtäkään asiaa mutta kuitenkin kaikkia vähän. Ja samaan aikaan.

Välillä tulee sellainen olo että tekisi mieli työtää pää ämpärilliseen jääkylmää vettä jotta se pysähtyisi.

Kyllä se taas tästä. Kunhan saan arjen sujumaan taas joutuvasti. Kalenteri olisi ehkä ratkaisu, mutta kuka sitä muistaa katsoa tarpeeksi usein ? En minä. Kännykän kalenteria olen opetellut käyttämään ja se sujuu jo ihan joten kuten. Sen lisäksi apuna on miljoona post it lappua ja herätyskellot.

Arjen hallinta ei ole koskaan ollut vahvuuteni, edellisessä työpaikassa sain lisänimen hallittu kaaos. Ja ihan syystä. Instagramissa minulle on muutaman kerran heitelty Ad/hd ideaa enkä voi väittää ettenkö allekirjottaisi monta asiaa joka kuvastaa ahdh ihmisten arkea ja haasteita.

Suurimmaksi osaksi kuitenkin syytän arkeenpaluu kaaosta, matalaa ferritiinia ja liian huonoja yöunia. Ja sitä, että en ole päässyt niin usein salille viime aikoina kuin olisin halunnut. Se jos mikä on loistava nollauskeino.

Tänään nollaan salilla. Viikonloppuna tupareissa. Ja kun muutamat deadlinet tältä viikolta saa pois alta niin kyllä se taas siitä. Ja hormonikierukankin kävin laittamassa kesällä joskos ferritiinit pysyisi tällä kertaa halutulla tasolla. Tästä voisin kirjoittaa oman postauksen koska runsaat kuukautiset oli valaiseva asia googlettaa joka johti tähän kaikkeen.

Kyllä se arkimieli taas tästä rauhoittuu. Metatyöt rauhoittuu. Olen monta kertaa kesän aikana myös ajatellut sulkevani somen kokonaan. Vain ja ainoastaan siksi, että en jaksa roiskia joka suuntaan. Ehkä siksi aloitin taas kirjoittamisen. Kaipaan hitautta someen ja arkeen enkä alati muuttuvia algoritmejä ja tykkäysten metsästämistä. Katsotaan mitä vuosi vielä tuo tullessaan tällä saralla. Jos pääsen opiskelemaan niin tämä taitaa vääjämättä olla edessä. Vaikka toisaalta juuri ei silloin taloudellisesti todellakaan kannattavaa.

Rönsyileekö? No jep. Nyt etsimään kadonneita kuulokkeita ja salille. 

Lapset kasvaa kännykkään kiinni !

Otsikko kertoo kaiken, kiitos ja hei ! ( Näemmä jatkan tätä samaa hulvatonta linjaa mitä reilu vuosi sitten täällä blogissa)

Ei, mutta oikeasti. Jos lapseni olisivat kasvaneet kännykkään kiinni niin en olisi etisnyt heitä puoltaa tuntia ympäri kyliä, kun eivät kumpikaan vastanneet puhelimeen. Tiesin kyllä kenen luona he ovat MUTTA kun täällä uusilla kulmilla en tiedä missö ihmiset asuvat. Ja voi olla että menee vähän vellit ja puurot ja Irmat ja Ellit sekaisin eli en ole ihan varma ketä nyt olikaan kenenkin kaveri ja missä päin kyliä.

Löytyi ne lapsoset. Oikeasti ääni kuului yllättävän (shokeeravan) kauas kun muistin että ainiin hehän asuvat tuolla ja hänhän oli sen lapsi. Mutta miten onkin niin, että välillä tuntuu että se älyluuri on kasvanut lasten käteen kiinni zoomerangien ja tocapocien kanssa MUTTA kun sitä puhelinta tarvitsis siinä mihin se minun nuoruudessani oli tehyt eli SOITTAMISEEN TAI VASTAAMISEEN niin ei. Kertakaikkiaan ei vastata.

Jos minulla olisi jokin löydä iphoneni seuraamissovellus niin olisin löytänyt lapseni kai heti. Ei heillä tai meillä vanhemmilla mitään hätää ollut niin ei se kyllä vieläkään tule ajankohtaiseksi. Whatsappin livesijainnin jakaminen toimii hyvin kun sijainti täytyy tietää. Ehkä laitankin sen tästedes päälle kun lähtevöt kavereiden kanssa ulos.

Ainakin niin kauan että opin Irmat ja Ellit.

Kahdella lapsellani on älypyhelimet. Nykyajan lellityt lapset ! Ei vaines. On niistä kamalasti hyötyäkin. Silloin kuin niihin vastataan.

Ah olipas ihana avautua. Koululaisten vanhempana minulla olisi niin monta tarinaa (vertaistukea siihen ettei uhmaikä ja haasteet lopu ikinä ja paljastus siitä valheesta että vauvavuoden jälkeen helpottaa!) kerrottavana. Ihana olla taas täällä. Epäsäännöllisen säännöllisesti. Ja oikeasti; koululaisten vanhemapana on kivaa, ihanaa ! Vaikka välillä tuntuu että kun harvoin kylillä juoksemisen jälkeen nähdään niin silloin tapellaan kun teinininjamutanttikilpikonnat konsanaan.

Nyt paljuun.

 

Mitä täällä tapahtuu !?

 Onko siitä vuosi kun olen viimeksi tänne kirjoittanut? Ainakin. Taitaa olla jo reilusti yli vuosi! 

Moni teistä varmaan seuraa jḿinua Instgramissa jonne siirsin sometyöni vuosi sitten ja lopetin blogin kirjoittamisen kokonaan. Instagram on ihana, mutta kieltämättä olen viime aikoina kaivannut blogin pariin. Kaivannut sitä, että minun ei tarvitse miettiä miten monta sanaa kuvakenttään mahtuu vaan voi vain antaa ajatusten lentää ja näppäimistön sauhuta. En tiedä montako kirjoitusta aion tänne kirjoittaa, mutta ainakin silloin tällöin. Omaksi iloksi ja muistoksi. Nyt kun ostin opiskelun takia uuden tietokoneen niin siitä se ajatus sitten lähti.

Vuodessa on tapahtunut niin paljon etten oikein tiedä mistä alottaisin.

Joulukuussa 2021 irtisanoin itseni varhaiskasvatuksesta. Tarkoituksena keikkailla ja tehdä sosiaalista mediaa. Lähdin kuukauden sijaisuuden perässä terveysasemalle ja sille tielle jäin. Kesän alussa sain mahdollisuuden vakinaistamiseen ja tietenkin otin sen vastaan. Tykkään työstäni paljon vaikka samalla koen että se ei tule olemaan loppuelämän työpaikkani. 

Vaihto varhaiskasvatuksesta pois oli yksi elämäni parhaista päätöksistä. Olo työpäivän jälkeen on todella erilainen kun ei ole sellaisessa pyörityksessä ja melussa koko päivää. Eniten tästä on hyötynyt lapseni. Jaksan heidän kanssaan niin paljon paremmin kun en ole koko päivää ensin hoitanut muiden lapsia. Ei sillä, että olisin lehmänhermoinen zenmutsi siltikään aina.

Kaipaan varhaisakasvatukseen todella paljon. Rakastin sitä työtä. Kuitenkaan en aio alalle palata ennen kuin mitoitukset ja palkkaus on kunnossa. Ja tämä tapahtuu..ei koskaan ?

Uuden työn opetteleminen oli vaikeaa. Kamalaa, stressaavaa ja ahdistavaa. Näin aikuisena on todella epämukavaa olla tietämätön ja osaamaton. Kun joudut kysymään monta kertaa uudelleen ja siltikään et osaa, kamalaa ! Olen kuitenkin oppinut ja tykkään työstäni kovin. Se sai minut innostumaan terveydenhuollosta taas ihan eri tavalla ja nyt haaveilenkin sairaanhoitajan opinnoista.

Olen vuosien ajan kriiseillyt siitä mikä minusta tulee isona. Hinku opisikelemaan on ollut valtava, mutta opieskelulinja on ollut hieman hukassa. Nyt tuntuu, että olen pienin askelin menossa oikeaan suuntaan.

Aion syksyn haussa hakea sairaanhoitajan monimuoto-opintoihin ja nyt ilmottauduin avoimeen yliopistoon lukemaan psykologian perusopintoja. Yliopisto ei ole tähtäimessä, mutta psykiatrisen sairaanhoitajan työt kiinnostavat kovasti tällä hetkellä. En tiedä enhidnkö tenttimään yhtäkään kurssia nyt syksyllä, koska ensisijainen koulu johon ajattelin hakea ei osallistu pääsykokeisiin vaan kouluun haetaan ennakkotehtävillä. Onneksi yliopiston opinto-oikeus on kaksi vuotta ja jos kouklupaikkaa ei nyt irtoa, niin keskityn avoimeen ihan satalasissa. Tulee varmasti olemaan vaikeaa, mutta kiva herätellä itseään opiskeluun kymmenen vuoden tauon jälkeen. Ja vaikka en koskaan lukisi psykologian perusopintoja loppuun, niin varmasti kaiken sieltä oppimani voin hyödyntää tulevaisuudessa!

Niin ja olemme myös muuttaneet reilu kuukausi sitten takaisin synnyinseudulleni. Kodin myynti ja ostorumba vei kaikki mehut keväällä jolloin minun oli tarkoitus hakea ensimmäistä kertaa kouluun, mutta skippasin sen jaksamisen takia . Löysimme uuden kotimme facebookin kautta, myimme vanhan kotimme hyvällä voitolla. Tuntuu että olen nyt kotona, täällä on ihana olla. Uudessa kodissa on kaikki mitä vanhasta puuttui. Emme joutuneet tinkimään mistään. Tätä ennen ehdimme pettyä muutaman kerran, hävisimme tarjouskisan yhdestä kodista ja niin edelleen. Mutta nyt sen olen tajunnut; näin sen pitikin mennä.

Lapset on kasvanut ihan hirveästi. Olen kahden koululaisen äiti. Kuopuskin lähenee kovaa vauhtia eskari-ikää. Vuoden päästä sanomme varhaiskasvatukselle hyvästit ja hän siirtyy esikouluun.

Niin paljon on tapahtunut. Niin paljon on vielä edessä. Palataan taas. En lupaa kirjoitella aktiivisesti, ehkä. Mutta jestas miten olen kaivannut tätä ajatusten purkua ja hitaampaa sosiaalista mediaa. Olen tällä hetkellä jotenkin vähän hukassa ja rauhaton somen kanssa. Joka toinen päivä rakastan sitä ja joka toinen päivä olen valmis sulkemaan tilit ja internetin kokonaan. 

Kävin psykologilla uniongelmien takia ja hän ehdotti päiväkirjan kirjoittamista. En ole koskaan ollut päiväkirja tyyppiä, mutta eikö blogi ole vähän sama, hah !! Ei ehkä niin avoin mitä personal diary, mutta toisaalta eipä täällä ole ennekään niin kovin suurta sensuuria nähty.

Hei vaan pitkästä aikaa !