Kaksplus.fi

MENU

perjantai 9. joulukuuta 2016

Perheen perustaminen pikakelauksella. Voiko siinä onnistua?


Kolme viikkoa tapailua ja tutustumista. Testi näytti plussaa. Minä olen raskaana sanoin. Vastauksesi sain ensin voi v***u ja sitten kysymyksen: No jokos me nyt sitten seurustellaan virallisesti? Siitä se ajatus sitten lähti. 

En ikimaailmassa suosittelisi kenelläkään tälläistä pikavauhtia perheen perustamisessa. Mutta jos niin sanotusti on vahinko jo käynyt, miksi sitä ei edes yrittäisi? Me Tinon kanssa sovittiin jo heti ensimetreistä lähtien että lapsen takia emme yhdessä olisi koskaan. Jos siltä näyttäisi ettei yhteistä olisi kuin se lapsi, olisi aika laittaa lusikat jakoon. Joskin ei tuossa kolmessa viikossa niin kovin paljon sitä yhteistä omaisuutta ehtinyt kertyä..

Tässä sitä ollaan edelleen. Me onnistuttiin ainakin tähän asti. Koskaan ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan mutta uskon, että kyllä me niin vahvasti ollaan liimauduttu yhteen ettei ihan hevillä periksi anneta. Tai oikeastaan voin sanoa ettei olla annettu, tämä ei todellakaan mikään sileä tie ole ollut. Lapset antaa paljon yhteistä pariskunnalle. Mutta valitettavasti samalla korostaa myös niitä piirteitä jotka toisessa nakertaa. Ja asioita jotka poikkeaa omasta maailman katsomuksesta. Mutta kun on valmis taistelemaan, kompromisseja löytyy aina. On vain osattava joustaa ja antaa periksi. Jälkimmäinen saattaa allekirjoittaneelle olla joskus hivenen hankalaa.. 

Jotkut häpeilevät kertoa vahinkoraskauksista ja ei niin perinteisistä parisuhteen aluista. Minä en ole koskaan osannut ymmärtää mitä hävettävää tässä asiassa pitäisi olla. Ehkä se ei ole asia joka ensimmäisenä vieraan ihmisen kanssa puheeksi otetaan mutta ei myöskään asia jota hiukkaakaan peittelisin. Päinvastoin, olen aika helkkarin ylpeä että me ollaan onnistuttu tässä. Ylpeä ja kiitollinen, onneksi se oli hän jonka kanssa tämä maailman upein vahinko kävi. 

Neljässä vuodessa olemme saaneet viettää parisuhdeiltoja murto-osan siitä mitä pariskunnat yleensä tässä kohtaa suhdetta, mutta senkin voi miettiä positiivisella asenteella. Eipä ainakaan käy toinen tylsäksi kun sitä ei juurikaan kahden kesken nää! Ja neljän vuoden jälkeen on tavallaan aika upeaa sanoa ettei tiedä toisesta ihan kaikkea tai tunne toista aivan läpikotaisin.

Vaikka kyllä tässä neljässä vuodessa jonkin verran toisen tapoja ollaan opittu. Tai ainakin mies on. Kotiutui nimittäin eilen jääkiekko-ottelusta gluteeniton Bicmac ateria kainalossaan. Hyvin pelattu Tino, hyvin pelattu... <3

Gallup: Kuinka kauan te olette seurustelleet ennen lapsen/lapsien saamista? 


torstai 8. joulukuuta 2016

Äiti tubettaa!

Minun ei ikinä pitäisi käyttää lausetta "en koskaan". Koska se ei ikinä pidä paikkaansa. En koskaan hanki lapsia, kappas 3kk sen jälkeen testi näytti plussaa. Tässä yksi hyvä esimerkki monista en koskaan lupauksista.

Muistan miten tovi sitten sain blogiini kommentin jossa sanottiin että ihanaa kun en ole moneen muun bloggaajan tavoin vaihtanut blogia vloggaamiseen, eli toisinsanoen ruvennut tekemään youtube videoita. Vastasin jotain tämän kaltaista: Ei huolta, ei se ole minun juttuni. En minä ikinä niin tekisi.

Ja tässä sitä ollaan. Neljän vuoden bloggaamisen jälkeen menin ja avasin youtube kanavan. Blogi ei tule poistumaan mihinkään mutta hinku päiväkirjamaiseen tubekanavaan kasvoi niin kovaksi että oli pakko lähteä kokeilemaan siipiä sen homman parissa. Lähinnä siipien kantavuutta kokeilen, riittääkö innostus edes kuukauden päähän? Olen vähän sellainen go with the flow tyyppi ja innostus alkaa yhtä nopeasti kuin loppuukin...

Mutta millainen kanava? Päiväkirjamainen, äitiyteen ja lapsiin liittyvä. Huonoa huumoria, sotkuisia hiuksia ja arkisia ajatuksia. Sellainen. Äiti tubettaa ! niminen kanava.

Aluksi mietin kanavan perustamista blogin nimellä mutta koska innostus saattaa laantua ja kanava joskus poistua en tahdo sen olevan tässä rinnakkain. Aloitetaan outona, kiusallisena kokeiluna ja katsotaan mihin tulevaisuus vie. Mukavuusalueelta poistuminen on kuulemma terveellistä ja tätä tämä todellakin on. Kaikesta innostuksesta huolimatta. Oman pärstän tuijottaminen videolla on noh, aikamoista. Ehkä tähän tottuu?

Älkääkä pelätkö. En minä täältä mihinkään katoa. Lähes neljä vuotta kestänyt harrastus ehkä kertoo siitä, että tämä kuitenkin on se minun juttuni. Mutta en voi sanoa sitä maagista en koskaan. Lupaan että en ainakaan ihan hetkeen.

Niin joo, ja kanava löytyy TÄSTÄ!