torstai 21. marraskuuta 2019

Ei ole sinulta pois jos viihdyn omassa kropassani



Kuvien beforeafter ero on minuutti, kun vaan muutin kalsareiden paikkaa.
Kuinka helppoa onkaan somessa huijata ja vähän editoida kuvia!

Kuten Instagramissakin totesin, niin en sano etteikä itsestään saisi ottaa mahdollisimman edustavia kuvia. Vaan sanon, ettei itseään kannata verrata muihin somekuvien perusteella. Pieniä silmänkääntötemppuja - tässä tapauksessa kalsareiden kääntötemppuja - on aika helppo tehdä.

Oli kyse kuvasta ja jutusta,  niin se voi olla totta. Tai sitten ei. Kaikkea voi kaunistella, liioitella tai silotella. Ikinä ei voi tietää.

Nykyään monista meistä somettajista puhutaan vaikuttajina. Jos itse pystyisin vaikuttajana vaikuttamaan  johonkin, niin ihmisten omaan kehonkuvaan. Siihen sisäiseen fiilikseen, että sä olet hyvä juuri noin. Saa etsiä ja tavoitella muutosta jos ei ole tyytyväinen, mutta sen on lähdettävä omasta halusta.

Ei siitä, että pitäisi mahtua tiettyyn muottiin.

Toinen mihin haluaisin vaikuttaa on se, miten ihmiset kohtelevat täällä internetissä toisiaan.

Minulle sanottiin Iltalehden haastattelun jälkeen blogin kommenttikentässä, että pitäisi ajatella terveyttäni ja ruman röllykkäni saisi pois oikealla ruokavaliolla ja liikunnalla. Ehkä saisi,  mutta takaisiko se onnen?

Ei. Koska jos omassa kehossaan on hyvä olla niin sitten on. Vaakaa tai mittanauhan tuijottamatta. Sitä paitsi minun silmissäni röllykkä ei ole ruma, vaan muisto elämästä.

Itselläni ainakin sisäinen hyvinvointi on heti yhteydessä siihen miltä minusta tuntuu. Jos syön ja liikun huonosti, niin olen helpommin tyytymätön peilikuvaani. Vaikka sentit ja kilot eivät muuttuisi mihinkään sinä aikana,  kuten eivät yleensä muutukaan.

Puhun terveellisten elämäntapojen puolesta, mutta se ei todellakaan saisi olla avainlippu onneen.

Minun mielestäni on muutenkin niin urpåa, miten netissä lynkataan toisia. Jos kerrot omasta onnesta tai onnistumisesta, niin aina löytyy joku joka kertoo miten olet tehnyt sen väärin.

Minä kerroin omasta positiivisesta suhtautumisestani kehooni raskauksien jälkeen ja heti joku sanoo mitä minun pitäisi tehdä toisin, jotta olisin terve ja voisin hyvin. Että en saisi olla tyytyväinen juuri nyt, olen vaan laiska ja vähätellen terveyttäni.

Minä olen terve,  onnellinen ja voin hyvin. Mitä nyt tämä elämäntilanne pienten lasten kanssa, unettomuus ja flunssakaudet vähän vaivaavat.

Kliseisesti jotain kökköä IRC gallerian yhteisöä lainaten: meikillä voi peittää naaman muttei paskaa luonnetta. Tai jotenkin noin se meni.

Muista siis,  että kenekään muun onni, kehonkuva tai elämäntavat eivät kuulu sinulle. Jos ei ole mitään kivaa sanottavaa, niin ole hiljaa. Varsinkin jos sinulta ei ole edes kysytty mitään.

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Elämä lasten kanssa ei helpota koskaan


Jokainen meistä vanhemmista on varmasti saanut rankan vauvavuoden aikana jaxuhaleja  ja tsemppilauseita jossa kerrotaan, että sen vuoden jälkeen helpottaa.

Toiset sanoo, että pikkulapsiajan jälkeen helpottaa, kun taapero täyttää kolme on elämä auvoista ja ihanaa.

Kerronko salaisuuden? No ei perkule helpota! Aina tulee uusi vaihe, aina tulee uusi uhma ja uudet kiukun kohteet. Mitä muutamaan työkaveriini on uskominen,  niin ei muutem helpota edes täysi-ikäisen lapsen kanssa.

Joku instassa kommentoi, että helpottaa, kun lapset menee vanhainkotiin. Uskon tähän aikajanaan eniten, koska itsehän olen silloin jo maan mullissa lepäämässä. Sitten ainakin on aikaa levätä, hah.

Hästäkki mustaa huumoria vanhemmille.

Eilen meillä oli ihan hitusen hankala aamu. Siinä sitten murehdin tilannetta vielä töissäkin ja päätin yllättää lapseni jollain kivalla. Mies hoiti ennen työpäiväänsä kauppaostokset ja meidän oli tarkoitus pitää dippivihannes leffailta, kun aamu oli niin kurja.

Se leffa ilta alkoi 45 minuutin pituisella en mene suihkuun ja en siivoa raivolla keskimmäisen ja esikoisen voimin. Yritin ensin hyvällä ja vähä vähemmän hyvällä. Sitten luovutin ja painelin taaperon kanssa suihkuun.

Kyllä, jätin lapseni ulisemaan olohuoneen matolle. Keittiön askartelujäljet edelleen siivoamatta ja 2/3 lapsista suihkuttamatta.

Hetken ajan kuuntelin suihkussa huutoa kunnes se rauhottui. Pian toinen saapui suihkuun ja suihkusta tullessamme toinen siivosi askartelun jälkiä keittiössä.

Ehdittiin juuri halia ja sopia, kun pienten askelten kautta luisuttiin samaan raivoon ja tappeluun samoilta asioista. Sitten meni äidillä hermot.

Kylmän viileästi otin kaapista roskapussin johon tungin kaiken roinan sekä pöydältä että lattialta. Ehdin melkein eteiseen asti roskienvientireissullani enne kuin anelevat lapset pysäyttivät minut me lupaamme siivota anelulla, ethän heitä niitä roskiin!!

Ja he siivosivat. Ja me ehdittiin syödä herkkuiltapala, halia ja jutella päivästä.

Luvattiin, että meillä kaikilla olisi huomenna parempi päivä, ja keskusteltiin miksi se siivous on aina niin hankalaa ja mitä meidän pitäisi seuraavaksi tehdä, jos sama tilanne toistuu.

Oli helppo jutella ja kasvattaa, kun olin rauhoittunu. Heidänoli helppo toimia, kuunnella ja miettiä, kun he olivat rauhoittuneet.

Illalla naureskelin, että onpa tässä oikein varhaiskavattaja. Joskus minulle on sanottu, että lapseni varmasti ovat hyvin tottelevaisia ja kilttejä, kun teen tätä ammatikseni. Että osaan varmasti toimia hyvin ja johdonmukaisesti jokaisessa tilanteessa kotona lasten kanssa.

Huutonaurua. Ihan lapsia hekin ovat ja ihan vain tavallinen ja inhimillinen äiti minäkin olen. Se on jännä miten töissä osaa, jaksaa ja kestää ja kotona se kaikki välillä unohtui. Miksi sitä tietää mitä pitäisi tehdä ja kannattaisi tehdä, mutta toimii silti eri tavalla?

Toisaalta niiden miljoonien siivouskiukkujen, maanitteluiden, keskusteluiden ja siivouatarrataulujen jälkeen se roskapussi alkaa kuulostamaan ihan Porin hyvältä ja ainoalta vaihtoehdolta.

Kun ei miljoonasta hyvästä,  niin ehkä yhdestä pahasta. Hah.

Että koska elämä ja lastenkasvatus helpottuu? Minun kokemukseni mukaan ei ainakaan ensimmäisen kuuden vuoden aikana ja tuskin sen jälkeenkään. Jos juttuihin on uskominen.

Helppoa  tämä ei siis ole joten olkaamme itsellemme ja toisillemme inhimillisiä. Ei tarvitse olla täydellinen, vaan riittävän hyvä.

En ollut täydellinen jättäessäni lapsiani yksin raivaamaan. En ollut täydellinen, kun tungin tavarat roskapussiin ja uhkasin roskiksella.

Olin riittävän hyvä, kun pysyin järjissäni ja riittävän hyvä,  kun tilanne ja tavat käytiin sitten lopuksi läpi.


© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.