Kaksplus.fi

MENU

torstai 31. joulukuuta 2015

Vuonna 2016...

(Kuvat ovat kuluneelta vuodelta, aika huikea matka on taas tultu!)




...Meidän pienin täyttää vuoden. Meidän isoin jo huikeat kolme vuotta!

...Juhlitaan paljon. Molemmat vanhempani täyttävät 50 vuotta, isoäitini 70. Pyöreiden vuosien vuosi!

...Palaan takaisin työelämään.

...Toivottavasti löydämme unelmiemme omakotitalon.






...Opettelen nauttimaan pienistä asioista. Eilen ilalla kulunutta vuotta miettiessäni tajusin että minullahan on jo kaikki. 

...Opettelen nauttimaan asioista joista en pidä. Edes hitusen.

...Keskityn henkiseen hyvinvointiin. 

...Olen onnellinen ja se saa näkyä myös muille.

...Välttelen draamaa parhaani mukaan. Myönnän että sisälläni asuu pieni tai vähän suurempikin Ulla Taalasmaa mutta toisten elämään sotkeutuminen (tahtomattaan tai tahallisesti) käy raskaaksi.

...Aion löytää sen kadonneen urheilukipinän. Edes pari kertaa viikossa.

...Aion jatkaa elämäntaparemonttia. Välillä ottaen takapakkia pitsan ja suklaan muodossa.




Hyvästi vuosi 2015. Olit upea vaikkakin aika rankka. Vuosi 2016 saa tehdä paljon töitä jotta olisi upeampi kuin sinä mutta uskon hänen siihen pystyvän. Nimittäin joka vuosi tuntuu ettei edellistä voi voittaa mutta aina niin käy. Joka uusivuosi mietin miten upea vuosi on takana ja vuoden päästä löydän itseni samasta tilanteesta. Vastoinkäymisiltä tuskin vältytään mutta ne voitetaan oikealla asenteella ja parilla taikka parillakymmenellä kyyneleellä. 




Ihanaa uutta vuotta teille kaikille! Kiitos kuluneesta vuodesta teille lukijoille. Kiitos jokaisesta kommentista, siitä mahdottoman upeasta vertaistuesta mitä olette minulle antaneet. Kaikista vinkeistä, tsempeistä ja ymmärtämisestä. Siellä ruudun toisella puolen on niin mahdottoman upeaa porukkaa eikä kirjoitusinto pysyisi yllä ilman teitä! Juhlikaa, nauttikaa ja naurakaa! Nähdään ensi vuonna <3


keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Itsekäs äiti.

Kun jäin äitiyslomalle ensimmäisen kerran, ajattelin kuinka hienoa olisi olla se kolme vuotta kotona lasten kanssa. Tai miksi ei vaikka kouluikään saakka. Kuitenkin todellisuus iski vasten kasvoja hyvin nopeasti ja tajusin ettei minusta todellakaan ole täyspäiväiseksi tai ainakaan täyspäiseksi kotiäidiksi. Olin Elviran kanssa kotona siihen saakka kunnes hän oli vuoden ja kolme kuukautta. Lähdin kuitenkin ilomielin takaisin työelämään vaikka tiesin että kävisin vain kääntymässä. Kunnes taas uusi äitiysloma alkaisi. Suunnitelmissa oli tälläkin kertaa olla puoli vuotta hoitovapaalla äitiysloman päälle mutta kuinkas kävikään, näillä näkymin palaan töihin jo maaliskuun lopussa kun lomani loppuu. Ja ihan vain itsekkäistä syistä. Minä en viihdy kotona. 

Kotielämä lasten kanssa ei vain ole se minun juttuni. Haluan töihin. Voisin syyttää huonoa taloustilannetta ja sanoa että on pakko päästä tienaamaan. Se kuitenkin olisi ihan höpöhöpö ja vain selittelyä jottei minua tuomittaisi itsekkäänä äitinä. Olen itsekäs ja aion ihan omasta itsekkäästä halustani palata takaisin työelämään aikaisemmin kuin olin ajatellut.

Älkää käsittäkö väärin, rakastan lapsiani ja päiviäni heidän kanssaan. Kuitenkin tuntuu että olen vain lomalla ja arki alkaa vasta sitten kun palaan takaisin sorvin ääreen. Valehtelisin jos väittäisin ettei suurempi tilipussikin houkuttelisi. Mutta onko se väärin jos on kyllästynyt olemaan suurimmaksi osaksi toisen elätettävänä? Ahdistun, jos ajattelen että joudun olemaan vielä ensi syksyyn asti kotona. Koen, että olen onnellisempi kun pääsen takaisin töihin. Olen itsekäs ja ylpeä siitä. Tiedän, että osa siellä ruudun toisella puolella ihmettelee ja tuomitsee valintani. Siitä vain, tämä kuitenkin on minun valintani. On hienoa että toiset viihtyvät ja kykenevät olemaan kotona niin kauan kuin lapset ovat sen kolme, tai vaikka kauemminkin. Itse en siihen pysty, kykene tai halua. Minäkin viihdyn kotiäitinä, tietyn aikaa. Tällä kertaa se raja tuli vastaan aikaisemmin mitä viimeksi. Koenko olevani huono äiti? Päinvastoin, paras äiti lapsilleni. Pidän myös itsestäni ja hyvinvoinnistani huolta. Minun mielestäni nimittäin vanhempien onnellisuus tai päinvastoin onnettomuus heijastuu lapsiin enemmän mitä ehkä uskallamme ajatella. Tai myöntää.

No entäs lapset? Lapset menevät näillä näkymin äitini luo hoitoon. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, hän jää vuodeksi vuorotteluvapaalle hoitamaan Matildaa ja Elviraa. Siksi kynnykseni palata työelämään on niin matala, tyttöjä hoitaa tuttu ja turvallinen mamma.

Jos hommat ei mene niinkuin strömsössä ja jostain syystä vuorotteluvapaa ei äitini kohdalla onnistu, mietin asiat uudestaan. Alle vuosikas on niin pieni päiväkotiin joten sitten taidamme edetä sillä vanhalla suunnitelmalla. Tällä ajatuksella mun on helppo olla itsekäs ja palata hyvillä mielin töihin. Mutta jos suunnitelmat muuttuvat niin lapset menevät kaiken edelle, tottakai. Sitten vain jään hoitovapaalle vielä hetkeksi. En väitä etteikö se sitten harmittaisi, kai. Mutta lasten tarpeet menevät edelle. Aina. 

En voi väittää etteikö ajatus katumisesta heräisi päässäni.Entä jos kadun hetken päästä valintaani ja mietin mitä menetin kun palasin töihin aikasemmin? Sen näkee sitten, ehkä kadun ehkä en mutta tällä hetkellä tämä tuntuu oikealta valinnalta. Tuntuu hyvältä olla kerrankin itsekäs. 

Onko siellä muita jotka ovat palaneet työelämään heti äitiysloman jälkeen? Ihan omasta tahdostaan!


tiistai 29. joulukuuta 2015

Puoli vuotta sumussa.


Puolet takana, puolet edessä. Meidän Matilda täytti eilen puoli vuotta. Puoli vuotta, uskomatonta. Tuntuu että vasta eilen talsin tylsistyneenä Tyksin käytäviä supistusten toivossa. Tuntuu että vasta eilen olisin saanut syliini pienen, pullean ja sinisen vauvan jolla oli aivan järjettömän valtava tukka. Tuntuu että vasta eilen oli kesä, grilli ja aurinko. Tyttö kasvaa kuin rikkaruoho mutta mun silmissä hän on jotenkin edelleen se sama pieni käärö joka kotiin Tyksistä tuotiin. Viikkasin eilen pienieksi jääneitä vaatteita kaapinperukoille enkä voi kuin ihmetellä miten tuo melkein kymmenen kilonen mötikkä on niihin mukamas joskus mahtunut. Tämä puoli vuotta on tuntunut viikolta, korkeintaan kahdelta. Puoli vuotta on kulunut ohi viuhahaten, työntäyteisenä ja aivan sumussa. En vaan voi uskoa että sama aika ja meillä maistellaan vuosikkaan synttärikakkua. Meidän iso yläkäyrillä kasvava mutta silti ikuisesti meidän pienokainen.



maanantai 28. joulukuuta 2015

Balanssi äitiyden ja Lauran välillä täysin mahdotonta?

Olen ollut äiti jo yli kaksi vuotta. Matka äitiyteen alkoi melkein kolme vuotta sitten mutta edelleen tuntuu että olen keskeneräinen. Äitiys on kasvattanut henkisesti aivan älyttömän paljon näiden vuosien aikana. Fyysinen muutos äidin ja Lauran välillä on myös aika huomattava. Kuitenkin tuntuu että se jokin vielä puuttuu, ei ehkä kokonaan mutta ainakin aika ajoin. Nimittäin balanssi Äidin ja Lauran välillä. Uuden roolin otin ilolla vastaan, mutta miten se hitsataan sopimaan vanhan roolin kanssa?

Olin 19-vuotias kun aloin odottamaan Elviraa. Koska raskaus ei ollut suunniteltu, hyppäsin niin sanotusti suoraan baaritiskiltä äidin saappaisiin. Pienessä hetkessä koko elämäni mullistui ja muuttui. Vastuuttoman teinin oli otettava vastaan uusi, maailman vastuullisin rooli: äitiys. Otin roolin vastaan hyvin mutta samalla sen alle hukkui tai ainakin hädin tuskin pinalla räpiköi se vanha Laura. Se tyttö, nainen joka oli jotain muutakin kuin äiti. Osalla kavereistani oli lapsia mutta osa eli edelleen sitä nuoruutta. Mihin kastiin minä kuulun tai onko pakko kuulua mihinkään? Puhunko äitien kanssa vain lapsista ja lapsettomien kanssa viikonlopun riennoista ja cosmosta? Entä jos puhun ristiin, lapsettomille lapsista ja lapsellisille vapaaviikonlopusta. Katsotaanko minua kieroon? Millainen äiti, nainen ja Laura haluan olla? En minä tiedä.

Painin edelleen aika ajoin näiden samojen kysymysten äärellä. Miten vaikeaa se onkaan risteillä sen oman indentiteetin ja äitiyden välillä? Ja kun ne oikeastaan ovat sama asia, tai ainakin äitiys on todella suuri osa identiteettiäni. Se kuitenkin on ollut sitä vasta hyvin pienen ajan elämästi joten ehkä on ihan sopivaa välillä risteillä siellä täällä ilman päämäärää tai tietoa? Eksyksissä, välillä hyvinkin pahasti.

Mun on todella helppo olla jokotai. Joko Laura, tai sitten äiti. Kaupassa lasten kanssa olen itsevarma,niin naisena kuin äitinä. Kun olen kaupassa yksin, olen niin sanotusti äitialueellani mutten ole matkalla äitinä,vaan Laurana. Kukaan ei nää että olen äiti jos minulla ei ole lapsia mukana ja tunnen oloni epämukavaksi. Sama tunne valtaa minut jos lähden baariin. Olen matkalla Laurana mutta koen käyttäytyväni epäsopivasti äitinä. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Roolien sekoittaminen ja sulattaminen yhdeksi on todella vaikeaa. Välillä se tuntuu täysin mahdottomalta.

Kamppailu näiden roolien kanssa valitettavasti heijaustuu omalta osaltani myös meidän parisuhteeseen. Aluksi koin jopa hyvin epämukavaksi ja epäsoveliaaksi pussata lasten nähden. Oli vaikea muuttaa parisuhde perheeksi. Se väittely pääni sisällä oli aikamoista: olenko nyt Laura vai äiti? Kun sillä hetkellä olin ne molemmat. Tinolle Laura, lapsille äiti. Lämmin parisuhde kuuluu terveeseen ja tavalliseen perheeseen mutta tällä saralla koin kyllä aikamoisen kriisin äitiyden myötä. En oikein tiedä edelleenkään olenko ihan sinut tämän asian kanssa, edelleen välillä arastelen arjen suukkoja ja läheisyyden näyttämistä lapsille. Vaikka kyse onkin samanlaisista pusuista ja haleista joita lapseni myös meiltä saavat.

Toivon että jonain päivänä löydän sen kaipaamani balanssin äitiyden ja Lauran välillä. Työstän asiaa mielessäni päivittäin ja päivä päivältä, itsevarmuuteni kasvaessa tunnen pikkuhiljaa pääseväni sinne kohteeseen. Jos nyt esimerkiksi vertaan Elviran vauvavuotta tähän nykyiseen, tunnen olevani enemmän sovussa roolieni kanssa mitä silloin. Osasyyn tähän taisteluun aion myös sysätä yhteiskunnan ja sosiaalisenpaineen niskaan. Vai onko joku erimieltä ettei äitejä ja lapsettomia naisia jaotella kovin radikaalisti? Ettei muut äidit, naiset tai naapurin Pirjot kerro sinulle hyvin äkkiä miten äidin on käyttäydyttävä. Millainen on hyvä äiti, miten hän käyttäytyy ja kaikesta tästä supermutsiudesta huolimatta muistaa myös parisuhteensa ja itsensä. Voin teille kaikille kertoa että kyllä me äidit se paine ja syyllisyys saadaan ihan itse aikaiseksi, että kiitos vaan avuntarjoamisesta mutta ei kiitos.  Jonakin päivänä mä uiskentelen kuin kala vedessä, oli kyse sitten Hoplopista taikka Antti Tuiskun keikasta. Lapsilla tai ilman. Jonain päivänä mä voin todeta että dääm, minä onnistuin.


sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Ähky.


Joulu on aivan ihana ja taianomainen juhla mutta ai kamala minkä ähkyn se saa aikaan joka vuosi. Ähky kuuluu jouluun tottakai mutta kuinka minusta tuntuu että vuosi vuodelta nämä ähkyt vain lisääntyvät? En suinkaan puhu pelkästään kinkkuähkystä (itseasiassa luulen että mun kohdallani tämä ei ole edes mahdollista, olen syönyt 4 päivää joulukinkkua eikä kyllästymisestä merkkiäkään!) Vaan ähkyjä on hyvin monia:

Konvehtiähky. Sen huomaa iskeneen kun rasiasta lähtee vaan ne ihan parhaat ja jopa ne toiseksi parhaat tekisi mieli viskata roskiin. Ja monta lootaa on vielä avaamatta...

Leluähky. Lapset ovat tainneet olla liian kilttejä tai sitten meiltä vanhemmilta karkasi mopo vähän käsistä...

Kuusiähky. Joulu oli ja meni, saako sen jo siirtää pois!?

Sähkönkulutusähky. Oonko mä oikeesti liian pihi kun mietin miten paljon voidaan säästää jos ei laitettaisi jouluvaloja ollenkaan...

Synkkyysähky. Okei, tämä ei ole joulun vika mutta silti, missä lumi olet!?!?


Okei, nyt mulle tuli paha mieli joulun puolesta kun tässä niin purnaan. Anteeksi joulu. Oikeasti rakastan sinua. Mulla on vaan niin ähky ja kurja olo enkä voi syyttää kuin itseäni. Mitäs rikoin (enkä edes kerran tai pari..) gluteenitonta diettiäni ja turvotus on sen mukainen. Vaikka vaaka kertoo että ilman ainuttakaan kinkkukiloa selvittiin, niin olo on kaikkea muuta kuin hyvä. Myös yliannostus suklaata ja sokeria sai aikaan hyvin nuutuneen ja väsyneen olon. Nyt sitä kyllä vasta huomaa miten paljon omaan hyvinvointiin voi vaikuttaa ruokavalion kautta! Onneksi pukki toi smoothieblenderin ja saadaan taas äidin ruokavalio herkullisesti kuntoon! Joten Arvon Lukijat pyydän kauniisti Teitä jättämään kommenttiboksiin parhaat smoothiereseptinne! <3

Myös laittautumisähky taisi iskeä joulunpyhinä ja nyt on hyvä hiihtää taas nukkavierupieruna pari päivää (viikkoa..) Ja ekskusemua kännykkä kuvat, kamerani läksi eilen Tampereelle häihin ja sillä tiellä on edelleen!

perjantai 25. joulukuuta 2015

Meidän joulu!



Aatonaaton aamuna pukki oli jättänyt paketin sekä kirjeen kuusen alle! 

Huh huh mikä ähky...Me otettiin jouluun varaslähtö jo 23. päivä joten meidän joulut on nyt jo juhlittu! Huomenna mennään mun isälle vielä kerran ruokailemaan mutta sitten taitaa olla tältä vuodelta kinkut jo syöty. Jouluruoka on sitten hyvää, ja täyttävää!








Keskiviikkona aloteltiin joulukarkelot minun äitini luota. Syötiin, juteltiin, saunottiin ja tottakai avattiin lahjoja. Tai Elviraa lainaten LAIHOJA! Kyllä koko konkkaronkka on tainnut olla kilttiä kansaa kun niin paljon pukki meitä muisti. Jouluaattona olimme aamun ja päivän isäni luona ja siitä suuntasimme anoppilaan eli Tinon äidille. Isäni luona kävi ensimmäistä kertaa ihan oikea joulupukki ja pieni taapero oli ihan hieman innoissaan. Tottakai pieni jännitys myös kuuluu asiaan ja välillä hymyn ja irvistyksen sekoitus oli aikas koomisen näköinen. Harmi ettei pappa nähnyt pukkia kun oli roskia viemässä...





Aika joulunen ilma, eikö vaan? ;)



Joulusta on jotenkin hankala kirjoittaa ja kertoa mitä tehtiin kun uskon että joulu on kaikilla lähestulkoon samanlainen. Perhettä, sukulaisia, hyvää ruokaa, paketteja ja yhdessä oloa! Valkoinen joulu jäi täällä Turun suunnalla vain haaveeksi mutta lumenpuutteesta huolimatta kyllähän se joulufiilis sieltä löytyi! Nyt taidan avata meidän uuden moccamasterin jonka pukki toi ja juoda kupit kaffetta! Suklaakonvehteja unohtamatta...Onneksi pukki ennakoi yltäkylläisyyden ja toi lahjaksi myös smoothieblenderin, sen kanssa on hyvä aloittaa astetta terveellisempi vuosi! Mutta vielä on viikko aikaa mässyttää...;)










Ihanaa joulua kaikille näin hieman myöhässä!
 Syökää, nauttikaa ja naurakaa <3