Kaksplus.fi

MENU

torstai 29. tammikuuta 2015

Meidän lapsiluku?

Kun aloitin työt päiväkodissa syksyllä 2012 sanoin etten ikinä halua omia lapsia. Tai en ainakaan kokisi jääväni mistään paitsi, jos en lapsia tulisi koskaan saamaan. En todellakaan osannut arvata että kohtalolla oli aivan toisenlaiset suunnitelmat mun kohdalle ja viiden kuukauden päästä siitä hetkestä tekisin positiivisen raskaustestin. Niin ikuisesti lapsettomasta tuli yhden lapsen äiti.

Kun Elvira oli syntynyt ja poistuimme Tyksin suojista kotiin, totesin sairaalan parkkipaikalla: ei koskaan enää. Yksi lapsi riittää ja thats it. Vauvakuume on kuitenkin aika katala tauti joka yllättää naiset usein ja tässä sitä ollaan, mahaa kasvattamassa toistamiseen vaikka niin kovin taas vannotiin. Onko kaksi sitten se meidän maaginen luku? Olen joskus sanonut että jos minulla on joskus kolme lasta niin ensimmäinen ja viimeinen ovat vahinkoja...Mutta sanojen syöminen ei olisi ensimmäinen kerta näissä asioissa.

Kaksi lasta kuulostaa hyvältä. Yksilapsisissa perheissä ei ole mitään vikaa todellakaan, mutta ajan kuluessa itse aloin kaipaamaan leikkikaveria Elviralle. Sisarusta, tukipylvästä joka kulkee vierellä läpi elämän. Tappelu- sekä leikkikaveria. Olen itse kaksilapsisesta perheestä, joten kaksi kuulostaa korvaani paremmalta kuin hyvältä. Molempien vanhempien syliin yksi, auton takapenkille kaksi ja paikka jää vielä vaikka serkkupojallekkin. Meidän asuntoon mahtuu kaksi lasta, ei kolmea tai neljää. Mutta silti, olen liian nuori sanomaan tässä kohtaa "ei koskaan".

Olemme Tinon kanssa jutelleet kahdesta tai kolmesta lapsesta. Nyt Elvira ja mahavauva ovat kaikki kaikessa ja kolmas saisi tulla sitten joskus. Ehkä kymmenen vuoden päästä? Toisaalta kymmenen vuoden päästä voimme haaveilla kahdenkeskeisistä thaimaan matkoista vaipparallin sijaan, kuka tietää. Tuntuu vaan jotenkin niin surulliselta ajatukselta että olisin 22 vuotias ja lapseni tehnyt. Liian surullista ajatella että tämä olisi viimeinen kerta kun saan kokea raskauden ihmeen. Onneksi mitään ei tarvitse lyödä lukkoon vielä pitkään aikaan, onhan mulla tässä näitä "hedelmällisiä vuosia" jäljellä vielä melkeinpä kaksikymmentä. Nyt kaksi tuntuu hyvältä, parhaalta. Mutta en sulje mieltäni ajatukselta että joskus olisin kolmen, tai jopa neljän lapsen äiti. Jos lähdetäänkin kymmenen vuoden päästä uudelle kierrokselle ja meille suodaan pari iltatähteä. Ja toisaalta, lastenhankintaa ei kannata liikaa suunnitella koska koskaan ei tiedä mitä vuodet tuovat tullessaan. Ja lopuksi vielä, eihän lapsia tehdä vaan niitä saadaan.



keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Kasvatuksen kivinen tie: Jäähy.

Nyt alkaa blogissa uusi postaussarja joka ilmestyy aina aika-ajoin. Toisin sanoen silloin kun minulla on aikaa keskittyä kirjoittamiseen ja omien kasvatusperiaatteideni pohtimiseen. Postaussarjan nimi on kasvatuksen kivinen tie ja se pitää sisällään mun ajatuksia erilaisista tilanteista ja toimintatavoista kasvattajana, isonä äänä, eli Äitinä.

Elvira on pikkuhiljaa tulossa siihen ikään että ensimmäiset haasteelliset ja palkitsevat kasvatushetket ovat käsillä. Tähän asti kasvatus on ollut jotakuinkin Ei sanan käyttöä ja vaipanvaihtoa mutta lapsen kasvaessa myös kasvattamisesta tulee isompi ja haasteellisempi asia. Mun mielestä omia kasvatusperiaatteitaan ja toimintatapojaan kannattaa pohtia ajoissa jotta H-hetken tullessa tietää miten toimii. Esimerkiksi Elviran viime viikkoiset kaupparaivarit tulivat aivan puun takaa ja yllättäen. Onneksi tiesin niitä odottaa ja olin ehtinyt miettiä omaa käytöstäni tälläisissä tilanteissa. Vaikka minäkin olen ehtinyt pohtia arvojani kasvattajana jo pari vuotta työni kautta, niin loppujen lopuksi äitinä olo on koko aikaista oppimista. Joskus opitaan kantapään kautta vasta muutaman yrityskerran jälkeen ja joskus löydetään heti se oikea ja toimiva tapa. Ja lopuksi vielä muistutan että kasvatustapoja on yhtä monta kuin kasvattajia ja nämä ovat vain mun mielipiteitä. Ja todella mieluusti kuulisin teidän tapoja ja ajatuksia kasvattamisesta ja tekstin aiheista!

Ensimmäisen tekstin aiheena on jäähy. Tuo mielipiteitä jakava kurinpitokeino. Eräät tutkimukset ovat sitä mieltä että jäähyn käyttäminen vahingoittaa lasta, tässä yksi artikkeli. Minä olen sitä mieltä että oikein käytettynä jäähy ei ole haitaksi lapsen kehitykselle. Meidän perheessä tullaan tarvittaessa käyttämään jäähypenkkiä enkä koe vahingoittavani Elviran kehitystä jäähyttämällä. Joskus on hyvä istua alas ja rauhoittua hetki. Niin aikuisen kuin lapsenkin. Minun ajatuksissa en käyttäisi jäähystä sanaa rangaistus, vaan hetki jolloin rauhoitutaan ja mietitään omaa käytöstä. Itse en myöskään ikinä käyttäisi jäähyä ensimmäisenä keinona, ensin kiellettään. Sitten kerrotaan että jos ei tottele, täytyy mennä hetkeksi jäähylle. Ja jos aamupuurot on edelleen korvissa, niin sitten jäähy.

Tärkeimpänä asiana jäähypenkin, nurkan tai mikä perheessä se onkaan pidän näköyhteyttä lapseen. Aikuisen tulee nähdä lapsi jäähyllä ja lapsen tulee nähdä aikuinen koko ajan. Pientä lasta ei tule sulkea omaan huoneeseen jäähylle oven taakse. Lapsi on tunteidensa vallassa ja tarvitsee aikuisen turvaa ja läsnäoloa ja suljettujen ovien takana voi tapahtua vaikka mitä suuressa tunne puuskaassa. Oven taakse sulkeminen saa pienelle ihmiselle aikaan turvattomuutta mutta on myös turvallisuusriski, noin niinkuin fyysisesti. Raivon vallassa voi tavarat lennellä. Aikuisen tulee siis valvoa lapsen jäähyllä oloa jotta molemmilla olisi turvallinen olo kaikesta kiukusta ja harmituksesta huolimatta.

Todella tärkeä asia jäähyttämisessä on aikuisen hermot ja pitkäjänteisyys. Jos lapsi karkaa jäähypenkiltä, on hänet vietävä sinne aina uudestaan ja uudestaan. Niin kauan että homma toimii. Aikaa voi lyhentää ja sanoa lapselle että äiti laskee kymmeneen ja sitten saat tulla, mutta lapsen on ymmärrettävä että kun jäähylle mennään niin sitten siellä ollaan. Jos lapsi tietää että jäähypenkille ei tarvitse jäädä hän ei sinne myöskään jää. Vanhempien on jaksettava hoitaa homma kunnolla alusta loppuun. Selkein ja varmoin ottein.

Kehuminen ja kannustaminen. Kun jäähy on ohi, aikuisen tulee kehua kuinka hienosti homma meni (vaikka ei aluksi niin menisikään) ja muuttaa negatiivinen sekä kurja ilmapiiri positiiviseksi. Lapsen on hyvä huomata että kurjista tunteista pääsee yli ja elämä jatkuu. Lasta ei myöskään missään kohtaa tule jäähyttää kiukusta tai tunteiden näyttämisestä vaan nimenomaan huonosta käytöksestä, kieltojen uhmaamisesta sekä toisten ihmisten tai tavaroiden satuttamisesta. Kyllä tunteita saa aina näyttää, ja kuuluukin. Kyllähän me aikuisetkin ollaan joskus vihaisia.

Sanoittaminen. Lapsen tulee tietää koko ajan miksi sinne jäähylle jouduttiin. Argumentti "koska äiti käskee" ei saa missään nimessä olla käytössä. Lapselle on kerrottava mitä teki väärin ja miksi jäähylle joutui.

Viimeisin muttei kuitenkaan vähäisin. Minun mielestäni tärkein kasvatuskeino kautta aikojen: syli. Jäähyn jälkeen on hyvä ottaa lapsi syliin turvaan ja kertoa miksi jäähylle joutui ja keskutella asia auki. Sylissä lapsi saa turvaa ja huomaa että kyllä se vanhempi edelleen rakastaa ja välittää vaikka hieman kurja hetki onkin takana. Jäähy on hyvä lopettaa niihin kolmeen sanaan: minä rakastan sinua.


tiistai 27. tammikuuta 2015

Kultakutreja ja kuumetta!



Terveisiä täältä raskaan arjen keskeltä! No heh, ei kuitenkaan. Meidän arki on lähtenyt pyörimään ihan älyttömän kivasti ja jaksaminen on mitä parhainta! Toki työpäivän jälkeen olen väsynyt, mutta en niin kuolemanväsynyt mitä pelkäsin. Ja mikä parasta, iltasin ei todellakaan ole vaikeuksia saada unenpäästä kiinni! Uusien silmälasien myötä päänsärky on vihdoin ja viimein poissa ja raskausvaivoista ei ole tietoakaan. Toisin sanoen elämä hymyilee ja arki maistuu! Minulle, Elviralla ei sitten niin kivaa olekkaan ollut.

Meidän pienen kultakutrin hiukset kasvavat kuin rikkaruoho. Ainakin etutukka. Pihinä ja "ei se niin tarkkaa" ihmisenä en todellakaan lähde kiikuttamaan pientä taaperoani kampaajalle kun hiuksista se pari milliä pitäisi naksaista pois (tosin olisin halukas näkemään operaation nimeltä: leikkaa enoleikinäpaikallaan-taaperon tukka) joten tartuin itse saksiin. Taas kerran...Elviran etuhiusten leikkaaminen on näkemisen arvoinen operaatio. Neiti "älä koske mun kasvoihin saatika hiuksiin" ei pysy hetkeäkään paikallaan jos kylmät sakset koskevat otsan ihoa. Ei onnistu hämääminen, lahjominen eikä pelleily taikka päälläseisonta. Ainoa vaihtoehto on nostaa etuhiukset pystyyn ja leikata vähän sieltä sun täältä sokkona ja lopputulosta pelkäämättä. Arvata siis saattaa että lopputulos on hyvin kaukana ammattilaisen jäljestä. Tasaisuudesta puhumattakaan...Elviran isän ensimmäinen kommentti neidin uudesta tukasta kertoi paljon: Hänhän näyttää ihan maatuskalta! (huutonauruhymiö) Onneksi Elvira ei vielä pariin vuoteen ole siinä isässä että välittäisi.



Vaikka mun työura on taas lähteny hienosti käyntiin niin heti huomenna se tyssää hetkellisesti. Nimittäin Elviralla nousi nyt illalla kuume ja jäämme kotiin sairastelemaan. Toivon mukaan kuume johtuu hampaista eikä flunssasta. Olisi nopeammin ja helpommin selätettävissä. Kurjaa kun toinen on kipeänä (ja vihainen...) Nyt Elvira kuitenkin tuhisee jo tyytyväisenä untenmailla kun sai ruiskullisen herkkuPanadolia naamariin. Toivotaan että huomenna on jo parempi ja terveempi päivä!




lauantai 24. tammikuuta 2015

Tyttö vai poika, näillä testeillä se selviää!



Okei otsikko on ihan puuta heinää koska eihän masuvauvan sukupuoli näillä testeillä selviä, tietenkään. Huomenna kuitenkin poksuu 19+0 raskausviikkoa ja rakenneultraan on vielä niiiiin pitkä aika (2,5 viikkoa..) etten jaska odottaa! Ajankuluksi ajattelin tehdä pari leikkimielistä testiä joilla voi selvittää vauvan sukupuolen. Me raskaana olevat naiset tunnetusti uskomme kaikkeen hömppään!

Ensimmäinen testi on kiinalainen syntymäkalenteri. 
- Kalenterin tuloksen mukaan meille olisi tulossa toinen tyttö.

Myös mahan muodosta voi päätellä vauvan sukupuolen. Tyttö maha kasvaa enemmän leveyssuuntaan ja poikamaha on "pystypallo". 
-Omasta mielestä mun maha muistuttaa enemmän tyttömahaa, vai mitä mieltä te olette?

Sanotaan että tyttö vie äitinsä kauneuden. Ulkonäköni ei ole muuttunut mitenkään (ei finnejä, ei raskauskiloja eikä muitakaan muutoksia) joten tämän uskomuksen mukaan mahassa asustelisi poika. 

Vau.fi:n sivuilta löytyy pieni kyselitesti jonka perusteella meille olisi tulossa poika.


Poika:

Ei aamupahoinvointia.
Et ole muuttunut ulkonäöllisesti tai jopa hehkut.
Säärikarvojen kasvu on kiihtynyt.
Tekee mieli happamia ja suolaisia ruokia.
Eteenpäin työntyvä masu, raskautta ei havaitse takaapäin.
Vauvan sydämensyke hidas (<140)
Potkut napakoita ja kovia.
Linea negra.
Sinulla on terävä ilme.
Olit yhdynnässä ovulaation aikaan.
Odotat esikoista.
Elitte leppoisaa elämävaihetta lasta tehdessänne.
Kätesi ovat kuivat.
Olet rauhallinen ja hyväntuulinen.
Vauvan isä lihoo odotusaikana.
Jalkasi ovat aiempaa kylmemmät.
Rinnoissa valtava muutos, arat ja turvonneet.
Poikaolo

Tyttö:

Pahoinvointia raskauden aikana.
Kukkiva iho.
Olet kiukkuinen.
Ikenet verestävät.
Vauva on kova hikkaamaan.
Vauvan potkut eivät ole kovin rajuja.
Vauvan syke tiheä.
Närästys.
Sinulla on jatkuvasti lempeä ilme.
Vatsasi leviää sivulle.
Makean himo.
Olit yhdynnässä muutama päivä ennen ovulaatiota.
Ei linea negraa.
Edellinenkin lapsesi on tyttö.
Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne.
Kädet aiempaa pehmeämmät.
Rinnoissa ei juuri muutosta.
Tyttöolo.

Tämän testin mukaan meille olisi tulossa tyttö vaikka todella tasaista oli.

Testejä oli viisi ja niistä kolme kallistui enemmän tytön puolelle. Katsotaan mitä parin viikon pääsät ultrassa saadaan tietää, jos edes saadaan! Toisaalta mua edelleen kutkuttaa ajatus jättää sukupuoli synnäriyllätykseksi...


torstai 22. tammikuuta 2015

Saako lapsen lähettää hetkeksi Timbuktuun?

Kaksi unetonta yötä takana. Minulla siis. Pitkät työpäivät bussimatkoineen ja kävelyineen. Elviran uhma. Tässä muutama syy miksi olin aivan valmis viemään Elviran tänään citymarketin kassaneidille ja huikata perään hyvät loppuelämän toivotukset. Äitiys on maailman parasta mutta samalla niin hermoja raastavaa. Aina aika-ajoin.

Elvira sai tänään siis elämänsä ensimmäiset kauppareissuraivarit. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan: lapsi huutaa äksänä keskellä käytävää kun äitityhmä, isityhmä, kaikki tyhmää. Elvira tosin sai raivarinsa sylissä ja ostoskärryissä mutta sama desibelitaso sekä naaman punoitus. Pitkän työpäivän päätteeksi uhmakkaan taaperon kanssa tehtävä kauppareissu ei ole kovin houkutteleva vaihtoehto, tästä lähin näin on myös meidän perheessä.

Mä en menetä hermojani Elviran kanssa. En ikinä. Tähän päivään saakka siis. Uhman ja kiukuttelun kestin todella hyvin, kyllä maailmaan ääntä mahtuu ja antaa ihmisten tuijottaa. Se on elämää. Kaupan parkkipaikalla sain kuitenkin tapella rimpuilevaa taaperoa turvaistuimeen eikä istuimen vyöt tehneet yhteistyötä kanssani. Ennen kuin meinasin itse ruveta kiukuttelemaan, laitoin auton oven kiinni ja jätin Elviran hetkeksi huutamaan takapenkille. Ihan pariksi sekunniksi jotta sain hengittää kaksi kertaa oikein syvään (samalla tosin mietin että ei helkutti, kohta näitä on kaksi...Taisin jopa hieman naurahtaa että mihin sitä ollaankaan ryhtymässä..) Avasin oven ja kahden sekunnin päästä uhmataapero istui hiljaa vöissä tyytyväisenä tuttiaan mutustellen. Ehkä me molemmat kaipasimme pientä hengähdystaukoa. Kotona oltiin taas niin herranenkeleitä etten edes muistanut koko kauppafiaskoa. Tosin äiti taisi vähän ehkä lahjoa paahtoleivällä kun meinasi nälkkäkiukku iskeä ennen kuin iltapuuro oli valmista...

Vaikka mä olin tänään ensimmäistä kertaa äitiyden aikana valmis lähettämään lapseni Timbuktuun niin kovin olen silti onnellinen tuosta pienestä päköpäästä joka tuhisee omassa sängyssään (nukkuvalapsi on muuten aivan varmasti luontoäidin tapa pitää ihmiskanta hengissä. Pientä tuhisijaa katsellessa kaikki uhmat ja kiukut unohtuu ja sitä ihmettelee miten joku noin ihana voi olla välillä niin rasittava...). Tämä ensimmäinen kauppauhma oli taas yksi virstanpylväs sekä mun että Elviran kasvussa vanhemmaksi ja vähän vanhemmaksi lapseksi. Joskus vaan tulee hetkiä että äitikin haluisi vetää äksät keskelle kaupankäytävää ja huutaa kurkku suorana. Ihan joskus vaan!


tiistai 20. tammikuuta 2015

Kun äiti silmälasit sai.



Mulla on pidemmän aikaa ollut ongelmia näön kanssa. Oon nähnyt ihan hyvin, mutta silti tuntunut etten niin hyvin kuin kuuluisi. Sanotaanko että viimeisen puolen vuoden aikana näkö on huonontunut huomattavasti, telkkarin tekstit menivät siristysasteelle ja liikkennemerkit pimeässä mahdottomiksi lukea ennenkuin oltiin ihan kohdalla. Tuntui kuin silmissä olisi koko ajan roskia. Tapani mukaan tietenkin venytin ja viivyttelin asian kanssa ennenkuin sain aikaiseksi varata itselleni ajan näöntarkastukseen. Melkein päivittäisen päänsäryt alkoivat tosiaan viedä voimat sekä ainainen silmien siristely lukiessa. 

Näöntarkastus oli reilu kaksi viikkoa sitten ja sain tuomion: hajataitto. Vahvuuksia laseihin ei tulisi ollenkaan, niiden osilta näkö oli hyvä. Hajataitto kuitenkin oli sen verran vahvaa että teki maailmasta hieman sumean. Oikeastaan optikko totesi että olisi voinut lisätä linsseihin +0,5 vahvuudet, mutta tämä voi johtua raskaudesta ja näkö voi juhannuksen jälkeen olla ihan eri luokkaa mitä nyt. Joko parempi tai sitten huonompi, raskaus aiheuttaa sekä näön heikkenemistä että parantumista. 




Eilen vihdoin ja viimein rillit saapuivat liikkeeseen (tai olivat olleet siellä jo tovin mutta Instrun tekstari palvelu ei oikein pelittänyt ja sain soitella lasien perään). Ja tiedättekö, se tunne oli aika mahtava kun sain lasit silmille. Vaikkei hajataitto ole kovin vahvaa, tuntui kuin koko maailma olisi kirkastunut kertaheitolla. Koko ajomatkan kotiin leikkisin "nään, en nää" leikkiä ja bongailin liikennemerkkejä laseilla ja ilman. Lasit saatuani vasta tajusin miten sokeahko sitä onkaan ollut...Ei ihme että päätä ja silmiä särki aina iltaisin.

Mulle tuli heti kauhea silmälasikuume, tekisi mieli ostaa rillejä eri väreissä ja malleissa. Jokainen rillirousku kuitenkin tietää että tämä hupi ei todellakaan ole halpaa. Mun lasien kehykset sekä linssit ovat liikkeen halvimmasta päästä mutta silti niille tuli hintaa reilu 140 euroa. Haluan kuitenkin jossakin kohtaa hankkia hieman vaihtelevuutta joten Specsaversin ota kaksi maksa yksi alennusta odotellessa...Ja toisaalta, koska mulla ei ole ennen ollut silmäläseja niin voin vaikka joku päivä istua näiden päälle...Tai hukata! 

Onko jollain siellä ruudun takaa käynyt niin että raskaus on vaikuttanut näköön? Menikö huonompaan vai parempaan suuntaan? Korjaantuiko heti synnytyksen jälkeen? 


lauantai 17. tammikuuta 2015

Miten meni Elviran ensimmäinen hoitoviikko?



Maanantaina Elvira oli ensimmäistä päivää hoidossa. Jännitin ensimmäistä kertaa todella paljon ja stressasin miten hoitoonjättäminen onnistuisi. Olimme paikalla ajoissa, jouduin loppumatkan hidastelemaan jotta emme seisoisi oventakana ennen kuin hoitajan työvuoro alkaisi. Riisuin Elviran, höpöttelin Elviran tottumuksia ja tapoja hoitajalle samalla. Hyvästelin Elviran ja annoin hoitajan syliin ja lampsin ovesta ulos. Helpottuneen, olihan ensimmäinen kerta mennyt helposti. Koko päivän odotin että kello tulisi 14:00 ja Tino hakisi neidin kotiin sekä pistäisi mulle viestiä miten päivä oli mennyt. Päivä oli mennyt hyvin, hieman itkuisesti aamupäivä mutta muuten ihan reippaasti. 

Tiistaina Elviralla oli vapaa päivä koska Tinollakin oli. Äiti sai olla rauhassa töissä ilman stressiä...



Keskiviikkona Elvira jäi hoitoon reippaasti, ei katsonut äidin perään yhtään vaan kiinnostui heti leikkikavereiden seurasta. Aamupäivällä oli taas ollut pientä itkuisuutta, mutta muuten oli sujunut ihan kivasti. Elvira oli syönyt sekä nukkunut. Iloinen tyttö oli ollut isiä vastassa kun hoitopaikan ovi oli avattu.

Torstai aamu oli huonompi. Tapani mukaan riisuin Elviran ulkovaatteet ja hyvästelin tytön. Elviran mennessä hoitajan syliin kääntyi naama väärin päin ja kyyneleet täyttivät silmät. Puin reippaasti takin ylleni ja poistuin ovesta (hoitotätinä tiedän että reipas ja empimätön lähtö on helpoin sekä lapselle että aikuiselle vaikka itku tulisi). Ulko-oven sulkeuduttua mulla nousi kyyneleet silmiin kun näin sen lohduttaman pienen rusinaman katseen: äiti älä mene! Selvisin kuitenkin ilman itkua, vaikka tiukkaa teki. Päivä oli huonosta aamusta huolimatta mennyt onneksi hyvin! 



Perjantaina Elvira jäi huutamaan. Kurkku suorana. Mun oli pakko jäädä ulko-oven taakse kuuntelemaan rauhottuisiko neiti ja kyllähän se itku katkesi melkein heti kun äiti poistui näkyvistä. Onneksi, mun sydän olisi särkynyt jos olisin kuunnellut lohdutonta itkua oven takana enkä missään nimessä voisi palata takaisin sisälle. Päivä oli mennyt taas ihan kivasti ja huokaisimme koko perhe helpostuksesta, me selvittiin ensimmäisestä viikosta.

Kotona Elvira on reagoinut hoidon aloitukseen aika voimakkaasti. Äitiä ei päästetä hetkeksikään silmistä kun se vihdoin on kotiin työpäivän jälkeen saatu. Torstaina olin lähtemässä pikapikaa koiran kanssa ulos mutten ehtinyt saamaan edes takkia kiinni kun pieni huutava taapero roikkui lahkeessa: äiti älä taas lähde! Hiljattain alkanut uhma on myös saanut voimakkaampia piirteitä, Elvira lätkii, repii ja puree paljon enemmän nyt kun hoito alkoi. Osoittaa ihan selkeästi mieltään koko touhusta. Henkisesti hoidon aloitus on ollut rankaa meille molemmille vaikka kuinka reippailta näytämme ja tunnumme. Puolitoista vuotta symbioosissa ja nyt yhtäkkiä pitäisi pärjätä ilman sitä maailman tärkeintä. Ei helppoa, muttei myöskään mahdotonta. Aika auttaa!



perjantai 16. tammikuuta 2015

Möhömahan kuulumisia.



Nyt on 18. Raskausviikko meneillään ja tiedättekö, mä en ole vieläkään raskaana. Maha paisuu hurjaa vauhtia, tissit vuotaa maitoa ja liikkeet tuntuvat monta kertaa päivässä. Siltikin se jokin fiilis on kadoksissa, ehkä aika tai oikeastaan sen puute aiheuttaa tämän? Päivät menevät hurjaa vauhtia eikä masun taputteluun ja kummasteluun jää aikaa sen enempää. Oireet ovat myös niin minimaaliset etteivät edesauta tätä henkistä raskautumista yhtään. Tästä tosin olen todella kiitollinen enkä valita!

Olen täällä blogin puolella valitellutkin närästystäni. Reilu viikko sitten sain reseptin Omeprazol lääkkeeseen jonka älkeen olen ollut taivaassa! Parin päivän lääkkeeiden syönnin jälkeen närästyksestä ei ollut merkkiäkään, ennen nousin yöllä pari kertaa gaviscon pullolle mutta nyt en joudu kertaakaan päivän aikana turvautumaan muihin apuihin! Olen pystynyt jopa juomaan pari kuppia sumppia päivässä ilman "kohta oksennan" oloa. Ihan huippua, suosittelen ehdottomasti kaikille närästyksestä kärsiville. Lääke otetaan aamulla tyhjää mahaan ja thats it! Helppo apu närästys vaivoihin.


Palasin tosiaan työelämään maanantaina ja olen raskauden kanssa jaksanut ihan hyvin. Arki vaatii totuttelunsa mutta suuren uupumuksen sijaan mussa on välillä iltaisin energiaa kuin pienessä kylässä! Olisikohan tässä raskadesaa mulle suotu se energinen ja hyvävointinen keskiraskaus? Toivotaan! Töissä olen myös huomannut mahan tuojottelu ilmiön: lasten vanhemmat katselevat kysyvästi mahaani, mutteivat vielä ihan uskalla kysyä olenko raskaana. Varsinkin kun kerron juuri palaneeni äitiyslomalta, monet varmasti luulevat tai olettavat että tämä pötsi on jäänyt edellisestä raskaudesta. Olen siis huonosti palautunut enkä suinkaan raskaana! Luulen että suoria oletko raskaana kysymyksiä saan vielä odottaa muutaman viikon.




Tänään matkalla töihin sain myös kokea tämän raskauden ensimmäiset harjoitussupistukset. Aluksi olin hieman ihmeissäni että mitä kummaa nyt tapahtuu, kunnes harkkasupparit muistuivat mieleeni viime odotuksesta. Elviran odotusaikana niitä tosin tuli ensimmäisen kerran vasta rv 23 tienoilla, tällä kertaa ollaan aikaisessa! Luulen että harkkasupparit johtuu ihan rasituksesta, uuden arjen myötä päivittäinen kävelymäärä on ihan huimasti isompi mitä ennen. Siihen päälle vielä koiran lenkitys niin kyllä niitä askelia päivän mittaan kertyy! Ja tänään sohjolumi antoi kunnon vastuksen rattaiden kanssa, joten en yhtään ihmettele että hieman supisteli. En ole yhtään huolissani vaikka viikkoja on näin vähän, niin kauan kuin supitukset pysyvät kivuttomina niin ei paniikkia. Täytyy vain muistaa levätä ja kuunnella omaa kehoa hyvin jotta tietää koska on aika höllätä kaasua! Toisaalta liikunta on ollut pelkkää plussaa, jaksaminen on huomattavasti parempi ja eilen vaa`alla käydessäni huomasin ettei edelleenkään ole siunaantunut yhtään ylimärääistä kiloa! Mutta kyllähän tässä vielä ehtii...

Edelleen siis mun voinnissa ei ole mitään valittamista, päivät kuluu tiuhaan ja vauva-asiat eivät ihan vielä ole koko ajan mielessä! Alle 4 viikkoa rakenneultraan, ehkä sen jälkeen sitten voidaan tehdä jo ensimmäiset vaatehankinnat vauvalle!


Terveisin onnellinen mutta väsynyt mami raskaan työviikon jälkeen! Ja p.s saatte taas nauttia teinipeilikuvista kun täällä hehkuttamani kaukolaukaisin joutui nimeltämainitsemattoman tuholaisen kynsiin ja se on vähän liiankin hyvässä piilossa...

Ihanaa viikonloppua!<3

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Hieman hiljaisempi aikakausi.

Uuden arjen myötä myös blogi hiljenee. Ei kokonaan vaan muutamiksi päiviksi viikossa. Yksinkertaisesti jaksaminen eikä aika riitä ja koska kyseessä on rakas harrastus, en missään nimessä halua tehdä siitä pakkopullaa. Koneella istutaan sitten kun on aikaa, jos silloinkaan. Oikeastaan sitten kun on fiilistä. Olen koko päivän Elvirasta erossa joten voitte kuvitella ettei iltapäivällä ensimmäisenä ole mielessä tietokoneen avaaminen kun saavun kotiin. Ja illalla kun Elviran nukkumatti saapuu, on omanikin jo ovella kolkuttelemassa. Blogi on nyt siis hiljaisempi mitä ennen,mutta käyn silti kertomassa kuulumisia viikottain, tai siis monta kertaa viikossa. Mutten päivittäin. Meidän juttuja voi seurata blogin facebook sivulla sekä Instagramissa, linkit sivuille löytyvät blogin oikeasta reunasta. 

Vaikka mua harmittaa etten enää kerkeä päivittäin kirjoittamaan niin nyt on aika asettaa asiat tärkeysjärjetykseen. Ja aivan ensimmäisenä tulee tietenkin perhe sekä oma hyvinvointi. Tiedän että sen enempää ei mun tarvitse asiaa selittää koska teistä jokainen ymmärtää asian. Ei kukaan (toivottavasti) pistä blogia ja tietokonetta perheensä edelle. Ja tiedättekö, mä nautin täysin rinnoin sosiaalisista kontakteista pitkin päivää töissä joten tarve somettaa ei ole enää niin suuri. Mulla on ihan oikeaa elämää puolentoista vuoden jälkeen, heh! 

Nyt mä painun suihkun kautta nukkumaan, palaan raskauskuulumisten kera sitten kun kerkeän!

P.s Tasan 4 viikkoa rakenneultraan! Niin pitkä aika vielä mutta kuitenkin niin lyhyt.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Takaisin sorvin ääreen.



Täällä on hieman väsyneet fiilikset joten jos teksti on sekavaa tai päätöntä muuten vaan niin antakaa anteeksi. Tänään oli nimittäin mun ensimmäinen työpäivä ja Elviran ensimmäinen hoitopäivä! Kokonaan uusi arki alkoi tänään ja kyllä varmasti hetki menee ennenkuin tähän tottuu.

Elvira jäi aamulla hoitoon hienosti ja reippaasti. Luulen ettei hän edes oikein tajunnut että äiti lähtee,joten ehkä se siksi meni niin kivuttomasti. Päivä oli mennyt kuuleman mukaan ihan kivasti, aamun pientä itkuisuutta lukuunottamatta. Tino kävi hakemassa Elviran melkeinheti päiväunien jälkeen, mutta silti päivän pituudeksi tuli seitsemän tuntia. Eli vauhdilla alkoi heti, harmittavaa kyllä mutta näin se on vaan pakko. Huomenna Elviralla on vapaapäivä isin kanssa joten sentään hieman pehmeämpi lasku. Toivotaan että loppuviikko sitten sujuu myös ihan hyvin! Ja hei, mäkin selvisin ilman itkua koko päivän, jopa hoitoon jättäminen meni ilman kyyneleitä! Tosin kun saavuin kotiin ja naurava ilopilleri oli vastassa meinasi hanat aueta jälleennäkemisen riemusta...




Mä en jännittänyt omaa ensimmäistä päivääni ollenkaan, siellä oli samat vanhat tutut työkaverit vaikka lapsista suurin osa olikin ehtinyt vaihtua mun äp loman aikana. Hetki toki menee ennenkuin tähän uuteen rytmiin tottuu ja saa päivärytmin paikoilleen. Ja vaikka ei olo kovin odottavalta tunnu, niin varmasti tämä raskauskin verottaa omat voimansa. Toivon kuitenkin että mun kroppa jaksaa toukokuuhun asti olla töissä, ihmisten ilmoille on ihan kiva päästä pitkästä aikaa! Ja oli ihanaa kun joku muu oli tehnyt lounaan valmiiksi ja sai vaan nauttia siitä ruoasta ;) 

Vaikka tähän uuteen arkeen totuttelu vie oman aikansa niin nautin joka hetkestä töissä. On kiva kun mulla on se "Oma juttu" enkä ole pelkästään se kotiäiti. Nautin kotona olosta ihan täydestä sydämestäni, mutta nautin myös työnteosta. Toki minua harmittaa laittaa Elvira hoitoon, mutta sellaista se elämä on. Ja eihän tässä ole kuin neljä kuukautta, sitten saamme taas olla kotona koko konkkaronkka. 



Ainut asia mikä mua tässä tilanteessa vaivaa, on uskon puute Elviran hoitajaan. En tunne koko ihmistä kunnolla, oikeastaan yhtään ja silti mun pitää antaa vastuu Elvirasta hänelle. Mä olen aivan varma että siellä tapahtuu jotain ja tämä hoitaja ei osaa hoitaa Elviraa. Mulla ei ole tähän ajatukseen mitään perustaa ja pohjaa, muutakuin äidin huoli ja rakkaus. Tiedän että näin varmasti ajattelee todella moni vanhempi, kuinkahan moni mun työpaikan vanhemmista on ajatellut näin kun on lapsensa mulle jättänyt... Toivon sydämeni pohjasta että kaikki sujuu hyvin näinä ensimmäisinä viikkoina jotta saisin rakennettua luottamusta hoitajaa kohtaan. Koska ei hän ole tätä epäilystäni omalla toiminallaan ansainnut. se nyt vaan on mun päässä. Aivan varmasti tulen huomaamaan että oikein pätevä ja mukava hoitaja onkin, se nyt vaan ottaa aikansa, Koska jos ihan rehellisiä ollaan niin en luottaisi Elviran hoitamista melkeinpä kenenkään käsiin. Ja nyt mun on pakko antaa ohjat vieraalle naiselle..Huhhei tätä ajatusten ja tunteiden vuoristorataa!

Nyt mä oikeasti lopetan tän päättömän lätinän ja painun nukkumaan! Postauksen kuvat on kännykästä kaivettu, voimat ei riittänyt kameran nostamiseen :D Ainiin, ja eilen taas poksuttiin raskausviikoissa, 17+0!

 Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!<3


sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Helpotusta kiireiseen ruoanlaittoon!



Joskus on päiviä kun ruoanlaitto ei kiinnosta tai siihen ei kykene. Väsyttää tai syliä kaipaava taapero huutaa kurkku suorana jalkojen juuressa. Niin tai näin, tälläisinä päivinä yritän aina mennä sieltä missä aita on matalin. (Jos kartat eineksiä tai puolieineksiä niin kannattaa lopettaa lukeminen tähän...)

Kauppojen hyllyt on täynnä valmisruokia joita meidän perheessä käytetään aika vähän mutta laiskempina päivinä niihin turvaudutaan myös meillä. Ja välillä ei vain ole parempaa ruokaa kuin nakit, ranskalaiset ja perunasalaatti! Elvira kuitenkin syö suurimmaksi osaksi samaa sapuskaa kuin me ja nakkimakkara&kalapuikko ruokia lukuunottamatta Elvira ei oikeastaan eineksiä saa. Paitsi tätä yhtä, helppoa ja maukasta tuotetta lukuunottamatta. 

Nimittäin pussimuusi. Ja nimenomaan Lidlin pussimuusi. Mummonmuusin maku on monen mielestä kamala (mä kyllä rakastan sitä) mutta Lidlin pussimuusi ei maistu yhtään mummonmuusilta. Meidän perheessä laiskoina päivinä käytetään pussimuusia, silloin kun ei perunoiden kuoriminen ja aikaa vievä muusin tekeminen kiinnosta. Suolaa tässä valmiissa perunamuusissa ei ole juuri nimeksikään, joten ei ole se kaikken epäterveellisin puolieines. Maku on ihan ok, ei voita "oikeeta" muusia mutta kastikkeen kanssa pelastaa kiireisimmän ja laiskimman kokkaajan arjen! Joskus saa hieman fuskata ruoanlaitossa ja käyttää säästetyn ajan vaikka lastenkanssa touhuamiseen. Tai yhteiset päikkärit on myös aika kova sana aina välillä!


torstai 8. tammikuuta 2015

Ja minähän imetän!



Ensimmäiset maitotipat valuvat öisin mahaani pitkin ja se on saanut mut pohtimaan imettämistä ja sen tärkeyttä tällä toisella kierroksella. Elviran kanssa imetys ei ottanut tuulta alleen, kolmen viikon jälkeen maidon tulo väheni vähenemistään kunnes hiipui kokonaan. Tytön paino ei noussut, joten jouduimme tarttumaan korvikepulloon. Tai jouduimme ja jouduimme, mulla ei ollut mitään tavoitteita tai paineita imetyksen kanssa joten toisaalta se oli se ja sama kunhan tyttö saa syödäkseen. Kun imetys lähtee käyntiin, on se kuitenkin monin verroin helpompaa kuin maidon lämmittäninen mikrossa ja ainainen pulloharjalla pelleily. Tällä kertaa aion siis tehdä kaikkeni että imetys onnistuisi. Ja aion saada sen onnistumaan. 

Muistan viime kerrasta miten maito nousi hyvin ja maitoa valui solkenaan heti synnytyksen jälkeen. Imetys oli aluksi haastavaa koska tissit olivat niin kovat ja olo kuin Pamelalla konsanaan mutta muuten homma sujui ihan kivasti. Olen pohtinut imetystäni tai oikeastaan sen epäonnistumista paljon ja miettinyt mitä voin tällä kertaa tehdä toisin. Olen aika varmasti löytänyt kaksi asiaa jotka olivat mun kompastuskiviä imetyksen onnistumisessa.

Maidon pumppaaminen. Koska maitoa tuli yli Elviran tarpeiden, pumppasin kotona pahimman pingoituksen pois. Pakastin maitoa, mutta aina silloin tällöin tarjosimme Elviralle rintamaitoa myös tuttipullosta. Oli kiva kun Tino pystyi osallistumaan myös neidin syöttämiseen. Virhe. Pikkuhiljaa Elvira tajusin että pullostaa saa maitoa paljon helpommin mitä rinnasta ja alkoi hylkiä rintaa, imetyksestä tuli kamalaa tappelua eikä se sitten loppujen lopuksi onnistunut kuin todella harvoin ja hyvällä tuurilla. Jatkoin pumppaamista mutta eihän pumpulle heru maitoa niin hyvin mitä imettäessä.

Tällä kertaa aion jättää pumppaamisen siis kokonaan pois. En aio hankkia rintapumppua ollenkaan ja jos maitoa tulee todella paljon ja olo on tukala, lypsän käsin (haha, oikea meijerilehmä termi) suurimmat pois ja suoraan viemäriin. Tai sitten tutustun äidinmaidon luovuttamiseen joka olisi  paljon parempi vaihtoehto mutta jos maitoa ei tule suuria määriä yli tarpeiden, niin en tähän hommaan lähde. Tuntuu pahalta heittää kallisarvoista äidinmaitoa pois, mutta eihän se pakkasessakaan säily niin kauan että saisimme sen sitten käyttöön. Mitä lähemmäksi soseiden aloitusta tullaan niin sitä varvemmin alan myös pakastamaan maitoa, toivon tosin että siinä vaiheessa maidon tulo olisi jo tasaantunut vauvan tarpeiden mukaiseksi. 

Toinen kompastuskivi oli syömättämyys. Olin todella väsynyt synnytyksen jälkeen enkä juurikaan jaksanut touhuta mitään ylimääräistä. En jaksanut liikkua yhtään joten myös ruokahalu oli kadoksissa. En tajunnut väkisin syödä tarpeeksi usein, joten kropan energia ei riittänyt maidon tuottamiseen. Tällä kertaa aion muistaa syödä vähintään kolmen tunnin välein, edes jotain pientä. Syön vaikka väkisin ja yritän mahdolisimman nopeasti päästä hieman liikkumaan jotta ruokahalu ei katoaisi tällä kertaa.

Vaikka tahdon onnistua imetyksessä todenteolla, en aseta itselleni mitään paineita sen suhteen. Teen kaikkeni, muttei minun maailmani kaadu jossei imetys sittenkään onnistu. Mennään tilanteen mukaan ja katsotaan mitä vauva-arki tuo tullessaan. Haluan imettää, mutta tiedän että myös korvikkeilla kasvaa aivan yhtä täydellisiä lapsia. Jos kuitenkin jokin tavoite pitäisi imetykselle asettaa niin halulaisin täysimettää sinne 3-4 kuukauteen saakka ja sitten soseet imetyksen tueksi. Katsotaan miten tällä kertaa käy mutta toivotaan parasta! Tärkeintä kuitenkin on että vauva saa syödäkseen enkä aio kiusata meitä kumpaakaan jos imetys ei ota tuulta alleen. 


tiistai 6. tammikuuta 2015

Elviran kuulumisia!

Elvira täytti tänään 1 vuoden ja 3 kuukautta! Ajattelin sen kunniaksi pyhittää koko postauksen Elviralle ja hänen kehitykselleen. Ja ylipäätänsä meidän esikoisen hehkuttamiselle!

Elvira otti ensimmäiset askeleensa vuoden ja kuukauden iässä mutta vasta nyt lähiviikkoina askeltamista on voinut kutsua kävelyksi. Taitoa on ollut jo kauan, mutta rohkeus irroittaa tuesta on puuttunut. Nyt viipotetaan jo kovaa vauhtia niin ulkona kuin sisälläkin, oikeastaan tuntuu että Elvira kävelee paljon paremmin ulkona. Tai varmemmin, riippuu ehkä siitä että silloin on niin paljon toppaa päällä ettei satu jos kaatuu! Varvastamista esiintyy edelleen kun Elvira seisoo, mutta kävellessä kantapäät ovat tukevasti maassa. Talvikengiksi valitsimme sitten lopulta muuten kuomat, ja vaikka ajattelin niiden olevan tönköt niin hyvin meidän reilu vuosikkaan kävely niillä sujuu!



Nyt ihan lähipäivinä Elvira on ottanut suuren harppauksen sanallisessa kehityksessä. Tänään Elvira sanoi ensimmäisen kerran Pappa! Pappan lisäksi Elvira sanoo ääti (äiti), aito (maito) mapa (napa) kuukka (kukka) kuukuu (kukkuu) ja KAIJA jonka tarkoitusta emme tiedä. Kovin neiti aina jotain osoittelee ja hokee KAIJA joten ehkä hän tarkoittaa katso? En tiedä. Elvira pulisee usein kuin papupata ja harjoittelee eri tavuja. Ihanaa kun päivittän olemme lähempänä sanallista kommunikaatiota Elviran kanssa! Odotan niin innoissani keskusteluja hänen kanssaan!

Tuttia Elvira lussuttaa edelleen, enimmäkseen niinä aikoina kun nukutaan ja jokin harmittaa. Tuttipullosta vieroitimme reilu vuoden iässä ja sen jälkeen syöminen on ottanut mahtavan harppauksen eteenpäin! Elvira syö jokaisella aterialla kunnon annoksen ja melkein mikä tahansa ruoka kelpaa. Elvira syö itse lusikalla jo tosi hyvin ja maitoa juo vaihtelevasti tavallisesta mukista tai nokkamukista. Paremmin kylläkin tavallisesta mukista! Maitoa ei mene vuorokaudessa sitä kuutta desiä mitä pitäisi tämän ikäisellä mennä, mutta en ota asiasta stressiä. Maitotuotteita käytämme kuitenkin päivittäin joten eiköhän riittävä kalsiumin saanti ole taattu.




Elviran lempileikkejä ovat dubloleikit sekä kokkausleikit. Elvira sai joululahjaksi oman keittolevyn ja astioita, niiden kanssa valmistuu monta ateriaa päivässä. Piirtämisestä ja maalamisesta neiti ei vielä ole oikein kiinnostunut vaikka olen muutaman kerran kokeillut hänen kanssaan. Keskittyminen ei riitä ja eihän tuo pieni vielä tajua sen ideaa. Muiden lasten kanssa Elvira on aika ujo leikkijä, katselee turvallisen välimatkan päästä tilannetta ja menee mukaan sitten kun rohkenee. 

Kuuden päivän päästä meidän pienokaisella olisi edessään päivähoidon aloitus. Jännittää, jännittää ja jännittää! Tiedän että kaikki menee hyvin, Elvira on sosiaalinen tapaus eikä vierasta aikuisia vaikakkin lapsille lämpenee hieman hitaammin. On silti surullista ajatella että tämä yksi aikakausi on ohi ja mun on uskallettava antaa lapseni toisen vastuulle koko päiväksi. Suurempi muutos tämä tulee siis enemminkin olemaan minulle kuin Elviralle. Tsemppipeukut meille molemmille pystyyn siellä ruudun toisella puolella! Eiköhän me sevitä. Ja sitten toukokuussa saamme taas olla yhdessä kotona!


sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Rv 16 ja epämukavat vauvan liikkeet.

Pokspoks vaan taas kuuluu kun täydet viikot vaihtuu! Enää neljä viikkoa puoleen väliin, viisi viikkoa rakenneultraan! Raskausviikko 16 oli edellisessä raskaudessa virstanpylväs, silloin tunsin ensimmäistä kertaa vauvan liikkeet. Tässä raskaudessa liikkeitä on tuntunut jo kolmisen viikkoa muttei ihan päivittäin. Jos oikeaan aikaan on paikoillaan, voi tuntea pienen hipaisun. Jos en olisi uudelleen synnyttäjä niin tuskin huomaisin vielä liikkeitä. Sen verran ilmavaivoilta ne kuitenkin vielä tuntunuvat.Vaikka eilen  kyllä tunsin ensimmäistä kertaa oikein kunnon tökkäyksen alavatsalla! Koska minulla on istukka etuseinämässä tällä kertaa, liikkeet voivat tuntua paljon laimeammilta vielä kauan. Luulet että istukka ei kuitenkaan sijaitse ihan kokonaan edessä vaan osittain melkein kyljen puolella (ainakin dobblerilla siitä kohtaa kuuluu itsukan virtaus vahvasti) joten voi olla ettei niin paljon vaikuta liikkeisiin. Katsotaan mikä istukka tuomio sitten rakenneultrassa saadaan!

Vauvan liikkeiden tunteminen keventää mieltä todella paljon. Enää ei tarvitse miettiä onko siellä masussa kukaan kun ihan konkreettisesti vauva ilmoittelee itsestään. Vaikka on kivaa että vauva ilmoittelee itsestään aika-ajoin niin suurimmaksi osaksi pidän liikkeitä hyvin epämukavan tuntuisina näin alussa. Liikkeitä on vaikea kuvailla sanoin, mutta nämä ensimmäiset liikkeet tuntuvat kuplilta, möyryävältä suolelta sekä ilmavaivoilta. Tuntuu että vatsa olisi sekaisin ja kohta olisi juostava vessaan. Ei siis kovin mukavankuuloista vai mitä. Elviran odotusaikana mulla tuli joskus jopa pahaolo kunnon iltajamien yhteydessä. Sen jälkeen kun liikkeet alkoivat tuntumaan mahanpäältä, tulivat ne myös paljon mukavamman tuntuiseksikin. Siinä vaiheessa liikkeet olivat jo kunnon tökkäisyä ja potkuja, eikä pelkästään hiplaamista ja kuplintaa. Minä en myöskään edellisessä raskaudessa joutunut kärsimään kylkipotkuista, (Elvira oli todella rauhallinen ja laiska liikkeissään) joten nautin niistä loppuajan potkuista paljon enemmän. Vaikka nämä ensimmäiset liikkeet ovat hieno juttu, niin odotan kyllä niiden muuttuvan kunnon ninjapotkuiksi ja survomikseksi!



lauantai 3. tammikuuta 2015

But first, let me take a selfie!




Yksi bloggaajan tärkeimmistä työvälineistä on kamera. Mielipiteitä on monia, mutta mun mielestä blogi ilman kuvia on tylsä. Itse en ole harrastevalokuvaaja hassumpi ja useasti jopa hieman (todella) laiska kantamaan kameraa mukana. Pyrin joka postaukseen laittamaan ainakin yhden kuvan, joko kaivan arkistoista tai sitten otan kokonaan uuden. Kuvat elävöittävät ja värittävät tekstiä paljon, vaikkeivat ne huippulaatua olisikaan.

Tykkään itse myös kovasti lukea blogeja joiden postauksissa aina silloin tällöin vilahtelee kirjoittajan naama. On enemmän kuin okei ettei jokaisessa postauksessa ole kymmentä kuvaa naamasta, mutta on kiva aina välillä saada muistutus minkänäköinen heppu siellä ruudun toisella puolella kirjoittaakaan. Sen takia mua on hieman häirinnyt kun tuntuu ettei mun oma naama vilahtele tarpeeksi kuvissa, en nimittäin viihdy kameran edessä lainkaan. Aina kun joku yrittää kuvata minua, menen ihan luonnottomaksi yrittäessäni näyttää edes hieman itseltäni. Koska en tahdo muiden ottavan minusta kuvia, on se tehtävä itse. Ajastimen kanssa onnistuu mutta kuvat ovat usein epäselviä huonon tarkennuksen takia. Sen takia kirjoitin joulupukille lahjalistan tänä vuonna, yksi toive oli kameran kaukolaukaisin.




Mulle bloggaaminen sekä kuvaaminen ovat molemmat pelkkiä harrastuksia. Harrastuksia joista pidän mutten kuitenkaan ole valmis panostamaan rahallisesti kovin suuria summia. Järjestelmäkameran hankkiminen (NikonD3200) oli todella iso investointi bloggauksen aikana ja se saa riittää, muiden hankintojen on oltava edullisia. Siksi ensimmäinen kriteeri kaukolaukaisimelle oli edullisuus.En sen enempää lähtenyt nettiä koluamaan koska löysin melkein heti etsimäni Rajalan sivuilta: Nikon ML-L3 langaton infrapuna-kaukolaukaisin,29 euroa.. Ei kovin suuri panostus rahallisesti. Pieni huomaamaton vinkkaus joulupukille lahjatoiveesta ja sain aattona avata paketin joka sisälsi tämän apuvälineen! ;)

Olen ollut kaukolaukaisimeen todella tyytyväinen. Sen käyttö on älyttömän helppoa ja nopeaa ja pienen kokonsa vuoksi sitä ei huomaa valokuvissa. Nyt saan masukuvista (melkein) tarkkoja vaikka rajaus onkin välillä hieman hukassa! Käyttäminen on vielä vähän hukassa niin mutta en voi muutakuin suositella tätä kaukolaukaisinta kaikille Nikonin omistajille (joiden kameraan tämä siis sopii...)!



perjantai 2. tammikuuta 2015

Kadonnut raskaus.

Elviran odotusaikana tiedostin raskauden varsin hyvin. Nyt en puhu mistään fyysisitä oireista vaan siitä henkisestä puolesta. Siitä tunteesta että tietää kasvattavansa sisällään pientä lasta. Viime kerralla tämä tunne tuli heti plussauksesta mutta tällä kertaa tätä tunnetta ei ole vielä näkynyt. Viikkoja on jo melkein 16 kasassa enkä edelleenkään tunne olevani raskaana. Henkisesti.

Tieto lisää tuskaa on todella oiva sanonta tähän kohtaan. Olen pyörinyt liikaa netin äitipalstoilla ja blogeissa ja tiedän paljon enemmän mitä Elviran raskausaikana. Myös niistä kauheuksista joita voi tapahtua. Pelkäänköhän siis kiintyä tähän mahavauvaan koska vaikka mitä voi vielä sattua? 

Elviran raskausaikana mulla oli myös odottajakaveri, yksi parhaista ystävistäni kasvatteli masuaan samaan aikaan kuin minä. Melkein päivittäin näimme, soittelimme ja fiilistelimme raskauksiamme. Nyt minulla ei ole kasvattajakaveria, johtuukohan tämä tunne, tai oikeastaan tunteettomuus siitä? Onhan nettipullollaan kaikkia odotusryhmiä mutta se on kuitenkin ihan eriasia. ne ihmiset on vieraita ja kasvottomia siellä ruudun toisella puolen.

Yksi hyvinkin suuri vaikuttaja on itse neiti taapero, Elvira. Elviran odotusaikana minulla ei ollut muuta tekemistä kuin tuijotella kasvavaa masua ja selata nettiä. Pieni taapero talossa pitää huolen ettet muista vauvavatsaa ennenkuin toinen hyppää sen päälle tai huomaat huonosta olosta unohtaneesi syödä. 

Näissä raskauksissa oli myös se ero että toinen tuli yllättäen ja toinen on tekemällä tehty. Ehkä pitkän odotuksen ja kuumeilun jälkeen mun on vaikea uskoa tätä onnea todeksi. Uskoa että vihdoin siellä vatsassa on elämää. 

Luulen että loppujenlopuksi nämä kaikki edellämainitut asiat vaikuttavat raskaustunteen puuttumiseen. Vaikka tunnen vauvanliikkeitä, olen nähnyt hänet ja kuulen hänen sykkeensä en osaa ajatella että siellä ihan oikeasti on joku. Mulle on todistettu monta kertaa että olen raskaana, mutten silti tunne niin. Tai sitten en vain tiedosta sitä että tiedostan asian, viime kerralla kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Jokainen uusi vaiva ja etappi olivat uusia, jänniä juttuja. Nyt kaikki on jo kerran koettu ja tiedän mitä tuleman pitää. Fiilistelen ja silittelen kasvavaa mahaa aina välillä, mutta suurimmaksi osaksi unohdan olevani raskaana. Tiedän että fiilis tulee varmasti jossain vaiheessa, ainakin viimeistään sitten kun olen pusertamassa kesähelteiden keskellä kolmea ja puolta kiloa ulos.


torstai 1. tammikuuta 2015

Rv 15 ja neuvolakuulumiset!



Ihan ensimmäiseksi, hyvää uutta vuotta kaikille! Me vietettiin vuodenvaihde rauhallisissa merkeissä kotona saunoen, syöden ja kestiten joten ei siitä sen enempää kerrottavaa ole. Menimme nukkumaan jo ennen puolta yötä, tai siis yritimme koska itse en ainakaan saanut unta rakettien paukkumiselta. Väsymyksen ja hormonien huuruissa suunnitelin jo kirjoittavani kirjeen Räsäselle ja kumppaneille miksi raketit saisi siviileiltä kieltää, tai ainakin taajama alueilta. Karvakamutkin olivat aivan paniikissa monta tuntia...

No kuitenkin, eilen kävin vuodenvaihteen kunniaksi taas pitkästä aikaa neuvolassa. Tuntuu että neuvola-aikojen välissä on aina todella pitkä aika mutta taidan vain muistaa loppuraskauden käynnit joita oli viikottain, siksi nyt tuntuu niin harvalta nämä käynnit. Tänään viikkoja on kasassa 15+4, tosin neuvola taitaa edelleen laskea sen kalenteripäivän eikä ultran mukaan eli neuvolan mukaan viikkoja olisikin 15+1. Itse aion kuitenkin käyttää tuota uutta laskettua täällä blogin puolella etten ihan sekasin mene, olenhan sitä tähänkin asti täällä käyttänyt. 

Neuvolakäynti oli ihan sitä peruskauraa, tehtiin mittailuja ja juteltiin. Nt ultrassa otettava sikiöseula verinäytteet ovat edelleen tulematta ja neuvolantäti lähti asiaa nyt sitten selvittämään. Toivotaan että tulisivat pian vaikka en usko (toivon mukaan) niissä olevan mitään kummallista. Samoista verikokeista oli muut tulokset kuitenkin tulleet, hivit hepatiitit ja mitä siinä nyt sitten katsottiin. Veren rautapitoisuus on mulla tällä hetkellä todella hyvä, hb arvo oli 143. Elviran raskaudessakaan en joutunut lisärautaan turvautumaan joten toivotaan että tällä kertaa menee samalla tavalla! Vatsani ei oikein meinaan kestä suunkautta otettavaa rautalisää..Kinkkukiloja ei ollut tullut joulunaikana yhtään ja vaikka vaaka näyttikin yhdessä vaiheessa jo +1 raskauskiloa, ollaan palattu taas lähtöpainoon! Verenpaine oli hyvä, 107/75. ElmeriInkerin sykkeet kuunneltiin myös ja heiluivat siinä 150 paikkeilla. Hetken ehdimme kuunnella ennenkuin hän lähti karkuun ja sykkeet katosivat kokonaan. Sama homma käy aina kotona doppleria käyttettäessä, johonkin tuonne piiloon vaan vielä pääsee!



Närästys mulla on noussut taas aivan uusiin ulottuvuuksiin ja sen takia halasin eilen ensimmäistä kertaa pönttöä tässä raskaudessa. Onneksi neuvolatäti laittoi lääkärille pyynnön e-reseptistä jotta saan vähän tujumpaa tavaraa ensiviikolla. Gaviscon ja Rennie ovat ihan yhtä tyhjän kanssa, sen verran pahaksi on tämä närästys jo äitiynyt. Mun närästys on myös siitä ikävä ettei siihen vaikuta mitä syö, jopa vesi ja jugurtti närästävät pahimpina päivinä. Toivotaan että kunnon lääkkeet auttaisivat!

Muita vaivoja mulla ei sitten oikein olekkaan, hieman väsymystä on taas ollut havaittavissa mutta muuten vointi on todella hyvä. Selkävaivoja ei vielä onneksi ole esiintynyt joten tukivyön hankinta ei ole ainakaan vielä ajankohtainen. Toivotaan että tällä kertaa vauva viihtyisi hieman ylempänä jotta selkäsäryiltä vältyttäisiin! Seuraava neuvola onkin sitten vasta helmikuun puolella, rakenneultran jälkeen! Poikaolo kasvaa päiväpäivältä vahvemmaksi mutta Elvirastakin mulla oli poikafiilis ja kuinkas kävikään :D Katsotaan mitä ultraaja sitten sanoo, jos ElmeriInkeri suostuu asian edes meille paljastamaan.