Kaksplus.fi

MENU

lauantai 31. lokakuuta 2015

Matilda 4kk!


Matilda täytti keskiviikkona taas kuukausia. Mittarissa on jo 1/3 vuodesta, hurjaa! Meillä oli torstaina neuvolalääkäri ja vaikeuksien kautta päästiin kuin päästiinkin perille. Nämä mun lähtemiset kahden lapsen kanssa saa oikeasti jo kohta jonkun kiirepalkinnon...Puolijuoksua (melkein pelkkää ylämäkeä) toinen kantorepussa ja toinen rattaissa. Olimme tasan yhdeksältä hikisinä (minä siis...) ja läähättäen perillä ja ylättäen ajat olivat tietenkin myöhässä eikä meillä niin kiire olisi ollutkaan. Koska mä oikeasti opin aloittamaan lähtövalmistelut tarpeeksi ajoissa!? Neuvola-aamuna heräsimmekin jo viiden jälkeen joten ei voinut siitäkään olla kyse...

Neljän kuukauden iässä on lääkärintarkastus tavallisen neuvolan sijaan. Lääkäri kuunteli keuhkot, sydämen ja mitä vielä mahtoi siinä hiplailla ja tutkia. Kyseli miten meillä sujuu ja syökö hyvin (tähän tosin vastasi lääkäri itse Matildaa katsoessa: taitaa syödä) ja onko mulla jotain kyseltävää. Varhaisheijasteet pitäisi mun käsityksen mukaan olla katoamassa tässä kohtaa kokonaan, Matildalla oli vielä mororefleksi jäljellä mutta askellus jo kokonaan kadonnut. Lääkärin mukaan kaikki oli niinkuin pitääkin!

Mittauksia mä olin odottanut taas kuin kuuta nousevaa. On aina niin huikeeta katsoa miten oma lapsi kasvaa sekä kehittyy! Matildalla painoa löytyy tällä hetkellä komeat 8010 grammaa ja pituutta 64,6 senttiä! Ei tosiaankaan mikään pieni vauva enää. Ja sen kyllä haukkareissa tuntee...Pää oli myös kasvanut hyvin kun viime kerralla ei ollut tullut kuin puolisen senttiä. Olisin kovasti ihmetellyt jos kasvu olisi ollut niukkaa, syöhän tuo tyttö kuin hevonen. Valitettavasti yötäpäivää...Elvira painoi kahdeksan kiloa siinä 8 kuukauden iässä. Äitin pieni pallero <3


Meidän yöt ovat tosiaan menneet aika hulinaksi. Alhaalle eteen tekee tuloaan ensimmäinen hammas joten sen takia ollaan välillä hieman levottomia. Matilda syö myös ahkerasti yön aikana, yleensä kolme kertaa yössä. Eilen illalla neiti tankkasi kahdeksalta suuren määrän kaurapuuroa ja kymmeneltä vielä pullollisen velliä. Tuloksena kaksi herätystä kolmen sijaan...Ehkä mun on turha odottaa hyvin nukuttuja öitä ennenkuin tämä neiti lopettaa kilo per kuukausi kasvutahtinsa..

Me tosiaan aloteltiin jo kaurapuuron syöminen vaikka neuvolansuosituksissa tulee viljat vasta 5kk iässä. Lihat ja muut viljavalmisteet taidetaan kyllä pitkittää sinne "oikeaan" ikärajaan saakka mutta katsotaan josko kaurapuuro edes hieman rauhottaisi tätä maitoshowta. Maidon määrä ei nimittäin juurikaan ole pienentynyt kiinteiden aloituksen myötä. Ainut ero on että lounaan jälkeiset päiväunet ovat yleensä jopa neljä tuntia! Se onneksi hieman tasaa vuorokauden korvikemenekkiä!

Matilda ei vielä liiku tai kääntyile suuntaan taikka toiseen. En tosin osaa sitä vielä odottaakkaan. Meidän lapset näyttäisivät vain syövän ensimmäiset kuukaudet, liikkumisen aika tulee sitten hieman myöhemmin ;) Elvira kääntyi ensimmäisen kerran 5,5 kuukauden iässä ja luulen että pikkusisko seuraa samoja jalanjälkiä. Vielä ei nimittäin oikein edes yritetä kääntyä. Tai ehkä hieman yritetään mutta ei kai tuota kahdeksaa kiloa niin helposti liikkeelle saa!

Meillä siis kasvaa täällä iloinen, hyvin syövä ja hampaita tekevä tukkajumalatar! <3


torstai 29. lokakuuta 2015

Kymmenen kysymystä bloggaajalta toiselle.

Sain Emilialta kymmenen kysymyksen blogihaasteen. Näitä kiertelee blogeissa aika-ajoin ja näitä on kyllä kiva täytellä! Sen lisäksi että pääsee vastailemaan annettuihin kysymyksiin niin saan samalla vinkata teille muutaman mahtavan blogin ;) Haasteen idea on yksinkertainen: vastaa annettuihini kysymyksiin, keksi kymmennen uutta ja haasta muutama blogi vastamaan omiin kysymyksiisi! 

Tässä mun vastaukset Emilian kysymyksiin:

1. Koska koet, että sinusta tuli äiti? Synnytyksessä, viikon päästä, vai ehkä jo testin tehdessä?
- Mä en oikeastaan tiedä, ehkä pari viikkoa synnytyksen jälkeen vasta. Tai oikeastaan voin sanoa että äitiys tuntuu nyt vasta todelta kun Elvira osaa jo hieman puhua ja näyttää tunteitaan mua kohtaan. Edelleen välillä ihmettelen että miten mä voin olla äiti ja se The ihminen jollekkin. Plussasta asti olen tajunnut että olen äiti mutta se fiilis on tullut vasta myöhemmin. Tuntuu vaan niin oudolta välillä olla se vastuullinen aikuinen kun koen olevani vielä kuitenkin niin keskenkasvuinen! 
2. Mitä mieltä olet varpajaisperinteestä?
-Ihan kiva perinne mutta missä äidin varpaijaiset!? Me kuitenkin se kaikki työ tehdään ja miehet pääsee sitä juhlimaan ;)
3. Miten äitiys vaikutti ystävyyssuhteisiisi?
-Toiset ystävät tuli lähemmäs ja toiset kauemmas. Erityisesti lapselliset tai tulevat lapselliset ystävät lähenivät äitiyden myötä paljon! 
4. Miksi pidät blogia?
-Tämä on se arjen pelastus. Mun oma juttu, ei kenenkään muun. On kiva laittaa muistoja talteen mutta vielä ihanampi päästä purkaamaan ajatuksia. Mä olen tainnut vihdoin löytää sen rakkaan harrastuksen josta en ihan hevillä luovu!
5. Mikä on parhaiten mieleen jäänyt saamasi kommentti?
-Todella moni. Parhaita on ne missä lukijat kertovat saavansa apua tai tukea mun kirjotuksista. Kommentit on tän koko homman suola ja jokainen kommentti on kultaa! 
6. Jos saisit juuri nyt käteen 3000 euroa, mitä tekisit sillä rahalla?
-Ostaisin kaikki joululahjat ja loput pistäisin säästöön tai lyhentäisin asuntolainaa. Uusi kannettava myös houkuttelee...Ja Parikan puputennarit...
7. Mitä piirrettä itsessäsi tahtoisit kehittää?
- Keskustelutaitoa. Varsinkin vastoinkäymisistä ja vaikeista, henkilökohtaisista asioista puhuminen on mulle tosi vaikeeta. Haluaisin oppia olemaan avoimempi, luottamaan keskustelukumppaniin ja antamaan itsestäni hieman enemmän sitä jotakin. Tutustun ihmisiin todella helposti mutta luottaminen ja toiselle "avautuminen" vie paljon aikaa. 
8. Viaplay vai Netflix? Miksi?
NETFLIX! Tosin olen miettinyt vaihtamista kun sieltä alkaa hyvät sarjat loppua....:p Ja siksi ettei ole vaan kokemusta Viaplaysta, täytyy ehkä kokeilla?
9. Mitä kadut eniten elämässäsi?
-Mä en oikeastaan kadu mitään. Tai ehkä jotain vähän, mutta yritän aina ajatella että jokaisella asialla on tarkoituksensa ja virheistään oppii. Jos jotain pitäisi kuitenkin sanoa niin kadun sitä miten huonosti päätin mun teinirakkausuhteeni ja sitä, etten panostanut kympillä mun lähäri opintoihin. 
10. Mikä on ollut elämäsi parasta aikaa? Entä kurjinta?
- Äitiys ehdottomasti parasta! Ja huolettomat nuoruusvuodet! Kurjinta oli sinkkuaika 2012-2013. Ei muuten, mutta hitto mä vihaan olla ja asua yksin!

Sitten mun kymmenen kysymystä haastetuille:
1. Kaikkein paras resepti?
2. Mikä on äitiydessä parasta? Entä pahinta?
3. Vinkit väsymyksen voittamiseen?
4. Paras siivousvinkkisi?
5. Syksyssä kaikkein parhainta? Entä kamalinta?
6. Tuoko raha onnea?
7. Millainen puoliso olet?
8. Kerro parhaat säästövinkkisi ruokaostoksissa!
9. Paras lapsuusmuistosi?
10. Ärsyttävin piirre toisessa ihmisessä?

Haastan kolme ihanaa, ja ehdottomasti tutustumisen arvoista blogia!

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Laulava rakkauspakkaus.


Mä en vaan voi käsittää miten upea ihminen meidän Elvira on. Joka päivä saan hämmästellä kaikkea sitä taitoa mitä tuo pieni kaksi vuotias jo osaa. Uusimpana hittituotteena laulaminen. Paljon olisi sanottavaa mutta sanat ei vaan riitä kuvaamaan tätä upeaa persoonaa<3

Hyvää yötä ihanat! <3

Maailman ihanin lompakko.





Tämä postaus ei oikeasti tarvitsisi kuin yhden sanan ja se on: upea! Nimittäin tämän äidin uusi lompakko jonka vihdoin ja viimein sain muutama viikko sitten! Insta seuraajani sen heti ensi sekunneilla näkivätkin, pakkohan tätä oli heti päästävä johonkin hehkuttamaan ;)

Törmäsin kuukausia sitten ihanaiset.fi verkkokaupan mainokseen jossa kerrottiin lähitulevaisuudessa tulevasta muumilompakosta. Tykkäsin yrityksen facebook sivusta koska tajuttomana muumifanina mun oli aivan pakko saada itselleni sellainen heti kun se saapuisi verkkokauppaan. Ja heti se oli pakko tietenkin tilaukseen pistää kun silmiin osui ilmoitus että lompakkoa on saatavilla! 

Ylisöpöihana lompakko vai mitä? Harmi vaan ettei näin äitiyslomalla sitä kovin usein pääse vilauttelemaan, hahahahaa! Samaa kuosia olisi kassikin mutta sitä en vielä tilannut. Vielä...;) Toiset tilailee luikkareita ja korsseja mutta tämä äiti lämpenee muumeille. Kuolaankin tällä hetkellä olohuoneen verhoiksi sarjakuvamuumikuosia mutten ole vielä pientä omaisuuttani niihin raaskinut laittaa...Joulupukki...!?



tiistai 27. lokakuuta 2015

Kontrollifriikki kotiäiti.

Mä olen aika hankala tapaus aina välillä täällä kotona. Pakko myöntää vaikka tiukkaa tekee...Tällä kertaa tarkoitan tarkemmin sanottuna tuota kodinhengetär Lauraa joka tekee kaikki juuri niinkuin tahtoo. Ja niin pitäisi muuten tehdä kaikkien muidenkin!

Totuin asumaan yksin ennen perheen perustamista ja Tinoa joten tottusin tekemään (tai jättämään tekemättä...) asiat omalla tavallani. Nyt kun meitä on täällä arjen pyörittäjissä kaksi johtajaa, on kieltämättä aika helkutin vaikeeta antaa toisen tehdä asiat omalla tavallaan. Koska munhan tapa on ainut oikea vai mitä? Oli sitten kyse imuroinnista tai vaipanvaihdosta tunnun välillä olevan neuvomassa ja määrämässä jo ennenkuin Tino ehtii mitään tekemään. Mutta puolustaudun sillä että asiat tuskin tulevat hoidettua jos niitä ei tee minun tavallani..Vai?
 
Mun on myös todella vaikea päästää irti mun rutiineista tai tarkoista kellonajoista. Elviran tulee syödä silloin, tällöin ja tolloin ja suunnilleen tähän aikaa tehdään sitä ja tätä. Rutiinit tuovat lapsen arkeen turvaa joo, mutta rajansa kaikella. Mun pasmat menevät ihan oikeasti pahasti sekaisin jos tulee jokin yllättävä meno kesken suunnitelmien. Jos Elvira ei ole kahdeksalta nukkumassa tai lähelläkään iltatoimia, tuntuu että on kamala kiire ja olen todella kärttyisä kun suunnitelmat menivät uusiksi. Niin mitkä suunnitelmat? Ei mitkään niin, pitäisi osata hieman löysätä pipoa tämän arjen kellottamisen kanssa.

Olen todella taitava hallitsemaan kaaosta mutta tuntuu että yritän hallita vähän liikaakin. Kränäämmekin Tinon kanssa aika ajoin siitä että pomotan ja komennan liikaa. Mutta kai saan anteeksi kun niin paljon olen päivisin yksin ja tottunut tekemään asiat omalla tavallani? Tänäänkin siivouspäivän jälkeen kuljin yläkerrassa lähes silmät kiinni. Siksi, koska Tino hoisi yläkerran siivouksen kokonaan. Tiedän että hän osaa aivan täydellisesti tehdä sen mutta pelkäsin että löydän silti jotain sanomista ja sanon sen ääneen vaikka kuinka yritän hillitä kontrollifriikki minää. Mutta siis eihän yläkerta voi olla oikein siivottu kun en ollut niskassa hiostamassa ja mäkättämässä, kertomassa miten asiat tehdään.

Ja loppuun täytyy vielä kertoa että auttakaa armias jos tuo kaksilahkeinen yrittää ehdottaa toista tapaa hoitaa asioita tai kertoo ettei mun tapa ole ainut oikea. Sitten on pirupirttihirmu irti ja ainakin hernepussin verran hernuja nokassa. Huoh, ei ole helppoa olla meikäläisen puoliso vai mitä ;)


Terveisin raivostuttava, mutta kuitenkin vissiin rakastettava pirttihirmu. Jonka vatsassa lukee "ei mainoksia, kiitos!" jotta muistaisin ensi kerralla roskia viedessäni lätätä sen postilootaan. Muistin.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Älä herätä nukkuvaa vauvaa.


Oletteko koskaan kuulleet kyseisestä neuvosta? Minäpäs olen ja juuri viimeksi lauantaina olin sitä mieltä että sen tarkoitus on varmaankin vaan se, että vanhemmat osaisivat levätä ja nauttia kun vauva nukkuu. No mitäpä vielä, tänään saatiin kyllä kokea mitä tuo sanonta ihan oikeasti tarkoittaa.

Me lähdettiin heti aamupäivällä liikeelle tarkoituksena mennä Turun jokirantaan kävelylle ja sitten johonkin lounaalle. Molemmat lapset kuitenkin nukahtivat autoon joten jokirantaa kurkistelimme parkkipaikalla auton sisäpuolelta. Lähdimme ajelemaan johonkin, jotta tytöt saisivat nukkua ja mietimme mihin menisimme lounaalle. Gurmeeravintolan sijaan päädyimme abc:n noutopöytään. Ruokailun jälkeen suuntasimme lietoon "muumipuistoon" josta lähdimme aika pikapikaa kotiin kylmän tuulen saattelemana. Kotona olimme parisen tuntia ja lähdimme mummilaan. Kiireinen sekä liikkuvainen päivä ja se kyllä kostautui.

Matilda on aika tarkka päivärytmistään ja hyvän päivän aikana hänen on saatava 2-4 tunnin yhtäjaksoiset päiväunet. Niinkuin ylläolevasta sepustuksesta voi huomata, kovin pitkää aikaa emme olleet missään joten päiväunet olivat tänään todella katkonaisia. Katkonaisten unien lisäksi tyttöä kiusaa puhkeavat hampaat joten tadaa, kitinävitinähuuto asetelma on valmis ja voitte kuvitella miltä meidän iltapäivä sekä ilta ovat kuulostaneet.

Mummilasta kotiuduttamme Matilda huusi täyttä kurkkua vaunuissa samalla hotkien maitoa. Hotkimisesta ei tietenkään tullut mitään ja maidon mennessä väärään kurkkuun harmitus lisääntyi ja huuto yltyi. Tutti ei pysynyt suussa eikä rätti naamalla, oopperakonsertti oli taattu. Hetken vaunuja keikuteltuani tyttö sammui kuin saunalyhty vaikka unissaan vielä hieman huokaili ja nyyhkytti harmitustaan. Toivottavasti neiti herää nyt vielä ennen yöunia itsestään ettei herättämään tarvitse taas ruveta. Rankka päivä mutta oppimehan yhden asian: älä ihan oikeasti herätä nukkuvaa vauvaa! Ellei ole ihan pakko...Huomenna aion pitää huolen siitä että pikkumimmi saa rauhassa nukkua tarvitsemansa päiväunet, raasu <3 Hänen ylhäisyydellään on ihan täys oikeus nurista kun ei nukkua kerta saa. 


Edelleen raskaana?


Synnytyksestä on melkeinpä neljä kuukautta mutta mun mieleni sekä kroppani on aina välillä edelleen raskaana. Toisaalta ei kyllä mikään ihme, viimeisistä kolmesta vuodesta tiineenä 18 kuukautta. Aina välillä havahdun että hetkonen, eihän tässä raskaana enää ollakkaan ja naureskelen itselleni!

Yksi vahvin ja samalla pelottavin asia: haamupotkut! En tiedä onko se suolisto vai mikä siellä möyrii mutta välillä voin käsi sydämellä vannoa että tunnen potkuja. Yksi ilta sohvalla rötvätessäni olin ihan satavarma että koko mahani pompahti potkun voimasta! Onneksi viikkoja synnytyksestä oli tuolloin niin vähän ettei kuvitellun sikiön liikkeiden tunteminen olisi voinu olla millään mahdollista...Muuten olisin lähteny juoksujalkaa testi ostoksille, niin aidon tuntuinen se muljahdus oli! Näitä samoja potkuja mulla oli viime kerrallakin mutten muista kyllä yhtään koska ne loppuivat kokonaan.

Eräs aamu koomailin sohvalla ja mietin miten mun tekis mieli juoda enemmän kahvia mutta enhän mä voi juoda kun sen kolme kuppia päivässä. Eiku hetkonen, voinhan mä! Liika kahvi ei kai ole kellekkään terveellistä mutta ihanaa kun sillä saa pilata vaan oman vatsalaukkunsa!

Kesken leikkihetken lattialla mahallani maatessani havahduin että ei kamala, sehän litistyy! Niin mikä, kebab vai? On myös outoa kun voi antaa Elviran hyppiä vatsan päällä eikä tarvitse reuhoomisleikkien lomassa pelätä ja suojella kumpua.

Jos käymme jossain syömässä huomaan edelleen välillä miettiväni mitä saan syödä ja mitä en. Sitten itken melkein onnenkyyneleitä kun voinkin ilman murheita mätätä naamaani niin medium pihviä kuin graavilohtakin. Muutamasta siideristä tai yksistä pahanmakuisista sauhuista puhumattakaan. Pakko myöntää että pitkästä aikaa on kiva olla oman kroppani herra! 

Olen viime vuosien aikana ollut hyvin paljon siunatussa tilassa joten on oikeasti outoa kun ei tarvitse miettiä kasvavaa kumpua ja sen "pilaamista". Voin ihan huoletta myrkyttää itseni hermomyrkkyä sisältävän zeron kanssa tai syödä huoletta raakaa lihaa. On helpottavaa kun mun valinnoista ei enää kärsi kuin minä itse. Vaikka mulla on välillä ihan hirmunen ikävä raskautta ja sitä vauvamahaa niin nautin kyllä täysin rinnoin tästäkin tilanteesta! On hassua kun ei neuroottisesti pahoinvoinnin pelossa tarvitse tirkistellä kelloa ja muistaa syödä kolmen tunnin välein. Mun keho on mun temppeli. Ja vaan mun! Mutta tulihan tuota pötsiä taas ikävä näiden kuvien myötää...Huoh naiset ;)


sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Täydellinen perheeni.




Helppoa ei ole kuin heinän teko mutta kaiken sen vaivan arvosta. Hiukset harmaantuu, silmäpussit kasvaa ja ryppyjä ilmestyy ehkä hieman aikaisemmin mitä muille ikätovereilleni. Puklua, sinappia ja ruoantähteitä vaatteet sekä hiukset täynnä. Unettomia öitä jotka eivät todellakaan johdu aamun pikkutunteihin juhlimisesta ja krapulainen olo ilman tippaakaan alkoholia. Kahvin kulutus kymmenkertaistuu ja koti sotkuuntuu. Mutta se ei oikeasti haittaa. Koska sulla on heidät.

Muutama kuukausi ennen ensimmäistä plussaa sanoin etten haluaisi lapsia välttämättä koskaan. Tuo lause on sellaisen ihmisen suusta joka ei oikeasti tiedä mistä olisi jäänyt paitsi. Onneksi kohtalo (tai huono ehkäsyvalistus?) puuttui peliin ja hieman vahingossa sain mahdollisuuden olla äiti. Ja tuosta mahdollisuudesta kiitän päivittäin.

Nyt mulla on kaksi täydellistä tytärtä. Yksi täydellinen (vaikakkin välillä niin helkutin raivostuttava) mies joka kestää mun kaikki kolttoset ja ailahtelut. En väitä (enpä) olevani todellakaan täydellinen mutta kuitenkin aika rakastettava tyttöystävä. Me vietettiin eilen ihan superkiva markkinahetki turussa ja lähes tulkoon koko sen ajan katsoin mun pientä ja täydellistä perhettä. Mä olen niin onnellinen näistä kolmesta täydellisestä ihmisestä. Mun ikioma täydellinen perheeni<3





perjantai 23. lokakuuta 2015

Melkein arki YH.








Onneksi tämä viikko rupeaa olemaan jo voiton puolella! Onneksi Tinolla on pitkä viikonloppu vapaa ja hän on kokonaiset neljä päivää kotona. Ihanaa! Saadaan viettää laatuaikaa perheen kanssa ja mikä vielä parempaa, mä saan yhdet apukädet kotiin. Tinolla on maailman surkeimmat työajat (ei sais kyllä nurista, sen takia mä saan olla lasten kanssa kotona...) ja me ollaan tyttöjen kanssa paljon kolmestaan kotona. Varsinkin iltavuoroviikkoina suurin osa päivästä menee kolmestaa kotona oleillen.

Syksy on saapunut ihan yllättäen ja ilma on tällä hetkellä todella masentavan synkkä. Juuri vasta oli helteinen kesä ja kiikutimme pienen käärön kotiin. Ja ensi viikolla tämä käärö mukamas täyttää jo neljä kuukautta, ihan uskomatonta! Hassua että eletään jo lokakuun loppua ja ihan pian joulu on jo täällä (hahahhaa, tästä tuli mieleeni että meillä onkin jo ekat jouluvalot esillä, mites teillä? :D). Tuntuu että päivät menee ihan supernopeasti ohi, juuri vasta herättiin ja nyt jo pitäisi laittaa pää takaisin tyynyyn. Eikä mikään ihme, näiden kahden kanssa ei päivisin paljon istustella ja odoteta ajan kuluvan.

Arjen pyöritys on arkisin oikeastaan kokonaan mun harteilla ja valehtelisin jos väittäisin sen olevan helppoa tai aina niin auvoisen ihanaa. Mä kuitenkin pärjään ja jaksan ihan mahdottoman hyvin, varsinkin tälläisinä päivinä kun tytöt nukkuvat samaan aikaan päiväunia ja mulla oikeasti on hetki sitä kuuluisaa omaa aikaa. Jollain tavalla myös nautin suunnattomasti että saan tehdä kaiken juuri omalla tavallani ja juuri mun aikataululla. Meillä ei tyttöjen kanssa ole koskaan oikeastaan sen suurempia suunnitelmia ja menemme miten tykkäämme. Yleensä tykkäämme kyllä olla kotona ja homehtua tänne. Oma koti kullan kallis.

Mun tylsä arki on jonkun lapsuus. Vaan kun mun arki ei ole tylsää. Nautin kotona vietetyistä hetkistä vaikka välillä seinät vähän kaatuvatkin päälle. Se kuitenkin helpottaa heti, kun hieman lähdetään pihalle telmimään tai metsään retkeilemään. Matilda tehtailee tällä hetkellä ensimmäisiä hampaitaan ja sen vuoksi yöt on vähän niin ja näin. Mutta onneksi me löydettiin Tinon kanssa vanhemmuuden levelille tehdyt kahvikupit (6 desilitraa) ja sen avulla pärjää hieman huonommillakin yöunilla! 

Tänään on tämän viikon viimeinen "yh päivä" ja me taidetaan sen kunniaksi pitää illalla leffailta tyttöjen kanssa. Tai rakentaa maja jossa syödään sitten spessusti iltapala. Sitä ennen kuitenkin käydään vähän ulkoilemassa ja saadaan vieraita. Ihanaa viikonloppua ja hatunnosto kaikille "oikeille" yh vanhemille, ootte sankareita! <3











keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Helppo mutta vaativa vauva.


Elvira oli maailman helpoin vauva. Siis ihan oikeasti aivan naurettavan helppo. Ei itkenyt, ei valvottanut ja viihtyi missä tahansa. Nukahti mihin tahansa ja nukkui kuin tukki. Iloinen, naureskelevainen ja tyytyväinen lapsi. Matildan ensimmäisten päivien aikana luulin lottovoiton osuvan toisen kerran meidän perheeseen ja näytti siltä että pikkusisko seuraa helppoudessaan isosiskon jalanjälkiä. Vaan eipä niin ollutkaan, tällä kertaa meille ei suotukkaan ihan niin helppoa lasta.

Mä en ikimaailmassa sanoisi Matildan olevan vaikea. Käytän enemmin sanaa vaativa. Hän ei itkeskele turhia eikä valvota öisin. Mutta auta armias jos jokin asia ei ole niinkuin hän haluaa tai on tottunut. Oopperashow käynnistyy alta aikayksikön ja rauhoittuminen vie aikaa. Matilda ei siis ole hankala eikä vaikea, hän on vaativa. Jo nyt karvan verran alle neljäkuisena hän tietää tasan tarkkaan mitä tahtoo. Ja muu ei kelpaa, ehei.

Esimerkiksi yksi päivä Matilda huusi ja raivosi. Mikään ei kelvannut; ei tutti, ei syli, ei vaunut, ei heikunkeikun hytkytys, ei seura, ei maito, ei mikään. Lopulta löysin ratkaisun kun kokeilin tuttipullossa olevaa maitoa: se oli liian kylmää. Ei missään nimessä kylmää, aavistuksen verran lämpimämpää kuin huoneenlämpöinen mutta kuitenkin liian kylmää meidän neidille. Hetkeksi mikroon niin kyllä kelpasi ja meno rauhottui.



Matilda ei myöskään suostu nukkumaan kuin vaunuissa, turvakaukalossa tai pinnasängyssä. Sohvalle tai leikkimatolle nukahtaminen on aivan turha toivo. Ei mitään mahdollisuutta. Turvakaukalossa ei myöskään viihdytä jos se ei liiku. Heti hänet saa siihen kinnitettyä alkaa huuto ellei turvakaukaloa keinuta ja hytkytä. Syli ja Manduca on paikkoja mihin neiti voi hyvällä tuurilla torkahtaa. Mutta herää heti jos liike loppuu. Niin, ja maailman paras paikka unille on äp makupussi. Puklurätti  tai peitto naamalla. Sitten tulee uni hyvin! 

Silloin kuin Matilda vaatii huomiota niin sitä kanssa sitten vaaditaan. Ei auta, että välillä hieman lässytetään ja touhutaan samalla muuta vaan katseen on oltava hänessä koko ajan. Jos kehtaat pääsi kääntää niin huonona hetkenä sen kyllä kuulee...Matilda ei viihdy sylissä makuuasennossa mutta ei häntä oikein voi vielä istuttaakkaan. Sose ei kelpaa viileänä, kaulaan ei saisi koskea ja pomputtaminen on ihan parasta. Laittalla viihdytään hetki, jos on jotain seurattavaa. 

Vaikka Matilda vaatii toden teolla tiettyjä rutiineja niin en missään nimessä pidä häntä vaikeana vauvana. Näiden neljän kuukauden aikana olen oppinut hänet tuntemaan niin hyvin, että tiedän aika tarkkaan milloin mitäkin kitistään ja mikä on milloinkin huonosti. Matildalla on tietyt tavat ja rutiinit mutta niitä noudattamalla hän on mitä iloisin ja tyytyväisin vauva. Hänen kanssaan joutuu pelaamaan ja pohtimaan, mutta kun pelin säännöt oppii niin voittaa varmasti. Yksi yhteinen luonteenpiirre meidän lapsilla on ollut todella vahvasti esillä ensimmäisistä päivistä lähtien: turhia ei itkeskellä. Matilda nyt keksii vaan hieman herkemmin aihetta itkuun mitä Elvira, mutta hänkään ei itke turhan takia. Vaikka syy olisikin ihan minimaalinen niin syy löytyy kumminkin. Aina.


tiistai 20. lokakuuta 2015

Orastava kolmannen lapsen kuume.


Niin vaan se salakavalasti sieltä taas jälleen kerran tuli. Eikä synnytyksestä ole kuin 3,5 kuukautta. Nimittäin masukuume! Mä niin vannoin (taas kerran...) etten sitä pötsiä tule kaipaamaan mutta kappas kummaa, kuinkas kävikään. Taas. On kivaa olla nainen, vai miten se meni.

Se pötsi. Se ihan jäätävän kokoinen,varpaissa roikkuva, raivostuttava mutta silti niin ihana ja rakas vauvamasu. Loppuvaiheessa olin siihen niin kyllästynyt kuin olla ja voi mutta yritin silti siitä nauttia. Koska tiesin että alta aikayksikön sitä tulisi taas ikävä. Aika kultaa kyllä muistot aivan liian nopeasti sanon minä! 

Toisaalta mä vähän luulen että se on joku luonnon oma keino voittaa synnytyspelko. Nimittäin se kypsyminen siihen suureen kumpuun. Eihän kukaan muuten nyt lähtisi innosta hyppien tunkemaan reilu kolmea kiloa ulos sieltä, ellei se loppuaika olisi aika kypsää aikaa. Mä ainakin olen molemmissa raskauksissa ajatellut viime metreillä että ihan sama jos sattuu, kunhan se tulee ulos NYT eikä ylihuomenna. Kyllä se raskaus vaan on kivaa touhua...Rehellisesti sanottuna tällä hetkellä tuntuu että mitä ihmettä mä olen silloin valitellut, raskausaikahan on ihanaa! Aika kultaa muistot Laura, aika kultaa muistot. Koitappa muistaa tämä fakta!



Masukuumeen lisäksi mulla on orastava kolmannen lapsen kuume. Ihan oikeasti, mulla! Mulla joka on aina sanonut että jos meille joskus kolme lasta tulee niin ensimmäinen ja kolmas ovat kyllä vahinkoja..Kaksi on oikeasti ihan täydellinen luku mutta mutta..Ehkä vielä jonain päivänä?

Tällä hetkellä oma jaksaminen, järki eikä talous anna periksi kolmannelle lapselle. Kolmannen lapsen tullessa taloon, muutto olisi enemmän kuin ajankohtainen. Ja sitä paitsi, jotenkin ajattelen että ehkä mun on nyt hetken aikaa ihan ok keskittyä itseeni? Siihen, mitä mä elämältä haluan (äitiyden lisäksi) ja mikä ihme musta tulee isona. Mun kädet riittää (yleensä) juuri täydellisesti kahdelle pienelle prinsessalle vaikka välillä haaveilen jopa suurperheestä. Kuitenkin nyt tämä kaksi on se meidän luku vaikka kolmas hieman kutkuttaakin...Eikä sitä kyllä koskaan tiedä, ehkä vielä jonain päivänä?

Kuumeilu on onneksi aika turvallisilla vesillä koska minulle asennettiin jälkitarkastuksen yhteydessä viiden vuoden kuparikierukka. Jos nyt sattuisi käymään niin että se pettäisi, en oikein tiedä olisinko järkyttynyt vai onnellinen. Vai molempia? Noh, ainakin sitten voisi sanoa että näin tosiaankin olisi tarkoitettu! Välillä kuumehourailujen parissa jopa hivenen toivon että kierukka pettäisi. Mutta sitten tulen taas järkiini ja tajuan että nyt on aika keskittyä näihin kahteen täydelliseen lapseen. Itseeni sekä parisuhteeseen. Mulla on loppuelämä aikaa kuumeilla ja järkevää ikää miettiessä on niitä vuosia onneksi vielä monta jäljellä!



maanantai 19. lokakuuta 2015

Tällä kertaa en anna baby bluesille valtaa.

Elviran ensimmäiset kuukaudet menivät aivan sumussa. En muista niistä jälkikäteen juurikaan mitään. Meidän esikoinen oli maailman helpoin vauva joka alle 2 kk iässä alkoi nukkumaan 10-12 tunnin yöunia ilman heräämisiä. Viihtyi hyvin yksinään lattialla eikä itkenyt ellei syytä ollut. Vatsavaivoja vauva-aikana oli tasan kerran tai korkeintaan kaksi. Silti koin olevani todella väsynyt ja nuutunut koko ajan. Jälkikäteen olen tajunnut vaipuvani silloin pieneen baby bluesiin vaikka jaksoin aina hymyillä ja sanoa kaiken olevan hyvin. Ja olihan mulla koska en mihinkään masennuksen asti koskaan vajonnut. Olen päköpää joka pärjää aina, tai ainakin yrittää. En ikinä kertonut kenellekkään mitä tunsin, olin vihainen ja tappelimme Tinon kanssa paljon. Neuvolassa kysyttiin joka kerta miten jaksa. Ihan hyvin vastasin hymyillen. Olen luonteeltani sellainen että ajattelen viimeiseen asti positiivisesti ja pyrin keskittymään vain hyviin asioihin. Mun on ihan helkutin vaikea myöntää ettei kaikki olekaan pelkkiä sateenkaaria ja vaaleanpunaista hattaraa. Tämä oli yksi syy miksi vajosin baby bluesin pauloihin.

Esikoinen äitinä tunsin suuria paineita äitiydestä ja siitä, miten mun tulisi olla mahdollisimman täydellinen. Vihaan epäonnistumista ja vielä enemmän sen myöntämistä. En pystynyt myöntämään että tarvitsin myös omaa aikaa ja ihan oikeasti halusin tehdä jotain muutakin kuin olla vauvan kanssa kotona. Mulla oli mielikuva miten pienten vauvojen äidit hehkuvat sitä onnea ja lässytystä. Rakastavat kaikkea puklun tuoksusta sinapin käryyn ja kertovat miten vauva-aika on elämän parasta aikaa. Koin olevani maailman surkein äiti, koska en pystynyt nauttimaan siitä puklurättituttipullo teatterista ja vain odotin lapseni kasvua.

Uusi elämäntilanne oli älyttömän stressaavaa. Stressiä lisäsi se, etten antanut itseni tuntea mitään negatiivista. Jokaisen valvotun yön tai vauvan kitinäpäivän jälkeen työnsin kaikki negatiiviset tunteet syrjään. En antanut niille tilaa koska se tekisi minusta heikon ja huonon äidin. Jälkikäteen tajuan että asiahan on aivan päinvastoin. Kun nyt toisella kertaa olen antanut itselleni luvan tuntea myös niitä negatiivisia asioita äitiyteen ja lapsiini liittyen, tunnen olevani onnellisempi kuin koskaan. Parempi äiti kuin koskaan. 

On huojentavaa uskaltaa sanoa ääneen että välillä äitiys on ihan paskaa. En ikinä toivo ettenkö lapsiani olisi koskaan saanut mutta välillä toivon ettei päiväunet lopu juurikun pääsen sohvalle makaamaan ja välillä toivon että lapset nukahtaisivat jo, jotta saan hetken uppoutua vain itseeni.On helpottavaa sanoa Tinolle että on ollut ihan paska päivä sen sijaan että feikki hymy paistaa vaikka oikeasti tekisi mieli hakata päätä seinään ja juosta ovesta ulos.

Suoraan sanottuna mä olen aika helkutinmoinen äiti. Ihan super. Mutta siltikin vain ihminen. Olen äiti, olen ihminen mutta ennenkaikkea Laura. Kun mä nyt toisella kierroksella annoin itselleni ottaa vähän lunkimmin ja joskus hieman hajota huonoihin päiviin, niitä on tullut miljoonasti vähemmän. Vaikka välillä huonosti nukutun yön jälkeen tekisi mieli repiä hiukset päästä kun molemmat kupeeni hedelmät vaan kitisevät niin en sitä tee. Tällä kertaa sanon ääneen että voisitteko olla jo hiljaa ja valitan Tinolle miten loppu olen. Ja tiedättekö, heti on paljon parempi olla.

Puhukaa. Uskaltakaa äärsyntyä ja olla vihaisia. Uskaltakaa välillä kiukutella kuin pienet lapset. Uskaltakaa antaa kodin sotkuuntua ja lopettakaa se suorittaminen. Olkaa inhimillisiä myös itseänne kohtaan. Nämä on mun avainsanat siihen, että tällä kertaa baby blues on vain sana. Sana joka ei millään lailla liity mun tämänhetkiseen elämääni. 

Terveisin pukluinen, silmäpusseilla varustettu, hieman rupsahtanut mutta silti niin hitokseen onnellinen äiti.