Kaksplus.fi

MENU

maanantai 29. helmikuuta 2016

Miksi äiti ei ymmärrä..

Että se maassa oleva valkoinen aine ei ole suinkaan lunta, vaan jäätelöä. Ja jäätelöä kuuluu syödä vai mitä? Ja sitäpaitsi, kuka nyt ei sekoisi jos pääsisi jäätelömaahan!?

Että valkoinen tapetti on kovin tylsä ja oikein huutaa piristystä. Ja siihen sopii paremmin kuin hyvin ruskea vahaliitu.

Että valkoinen pöytä on myös kovin tylsä ja mustikka mitä paras tapa maalata siihen vähän väriä.

Että ei ole reilua jos myös pikkusisko ei saa rusinoita. Tai popcornia.

Että minä vaan autan pöytien pyyhkimisessä ja siihen ihan oikeasti tarvitaan paketillinen kosteuspyyhkeitä.

Että lause "älä koske" tarkoittaa meidän lasten kielellä todellakin koske. Ja koskeppa vielä monta kertaa. Mitä enemmän menee rikkipoikkipinoon, sitä paremmin tehtävä on suoritettu. 

Että ei ole reilua jos jälkiruoka syödään aina viimeisenä. Sillehän tulee pahamieli. Joten se pitää syödä ensin. Mieluiten aina.

Että toisen roska on toisen aarre. Ja kaikki sun roskat on mun aarteita. Aivan kaikki. 

Että kaupan karkeille sekä leluille tulee paha mieli jos ne ei pääse meidän mukana kotiin. Ne luulee ettei niistä tykätä jos niitä ei valita. 

Että lätäköissä pomppiminen on vasta sitten kunnolla kivaa kun on ne lenkkarit jalassa. Koska siinähän se koko idea piilii että kaikki on litslätslots. Mitä märempi, sitä parempi.

Että ne kaupan kärryt ovat maailman parhaita törmäilyautoja.

Että se hippaleikki on parasta vasta sitten kun äiti on tosissaan mukana eli toisinsanoen parkkipaikalla tai kauppakeskuksessa. Kutkuttavan jännää kun äiti näyttää vihaiselta samalla kun jahtaa!

Kyllä me aikuiset sitten ollaan vaan tylsää porukkaa!


sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Matilda 8kk !


Hyvää kuukausipäivää meidän perheen pienemmälle! Aika liitää päläpälä...kyllähän te tiiätte. Kahdeksan kuukauden "kunniaksi" neiti sairastaa elämänsä ensimmäistä räkäkuumetta ja me valvoimme melkein aamukuuteen saakka joten hiiteen someton sunnuntai, se on ainut joka pitää tämän maman nyt hereillä iltaan asti. Elvira ja Tino lähti mummilaan turvaan kun ovat jo hieman parempia ja pikku nuhanenu nukahti vaunuihin joten nukkumisen sijaan meikäläinen istuu koneelle näpyttelemään. Haudassa ehtii levätä ja sitä rataa. Millainen meidän kahdeksan kuinen siis on?

Liikkumisen saralla tehtiin läpimurto heti seuraavana päivänä kun olin saanut tämän tekstin ulos. Heti seuraavana päivänä Matilda otti ensimmäiset kunnolliset konttausaskeleet ja nyt mennään jo aikamoista vauhtia. Välillä raajoihin kompastellen ja liukastellen mutta eteenpäin mennään. Ja päivä päivältä lujempaa! Tajusin juuri yksi päivä että Matilda ei ole edelleenkään kääntynyt selältä mahalleen. Ei kertaakaan. Ehkä taitoa jo olisi mutta yritäpäs saada tuo pieni viihtymään selällään muutakuin nukkuessa...Matilda on osannut jo reilu kuukauden nousta itse istumaan ja istuukin todella hienosti ilman tukea. Mitä nyt vähän välillä pää kolisee lattiaan kun hivenen liian innokas haalaja nimeltä Elvira yllättää...





Matilda syö ihan mitä tahansa eteen laittaa. Oikeasti, ei ole ainuttakaan ruokaa tähän asti tullut vastaan mistä ei tämä matami tykkäisi. Suurimmaksi osaksi mennään äidin soseilla vaikka hedelmät edelleen purkista tulevatkin. Kaupan ruokasoseet maistuvat hieman heikommin mutta maistuvat kuitenkin. Eivät kuitenkaan pidä nälkää niin hyvin loitolla mitä omatekoiset. Ja ruokahalua tällä neidillä löytyy jos jotakin. Sormiruokailun fani en ole koskaan ollut (laiska siivooja...) mutta pikkuhiljaa meidänkin rähmäkäpälä hätähousu on päässyt siihen jyvälle. Helpottaa kummasti sitä että oman ruoan saa edes joskus syödä lämpimänä. Sormiruokailun myötä olemme myös saaneet sihtikurkun tottumaan hieman karkeampaan ruokaan! 

Nukkuminen on ottanut taasen vähän takapakkia ja kokonaiset yöt ovat harvassa. Välillä öisin Matilda kaipaa pelkkä tuttia mutta välillä se lämmin maito on ainut joka saa neidin rauhoittumaan. Kuitenkin yöt ovat heräilystä huolimatta aika rauhallisia ja herätys jää yleensä siihen yhteen. Matilda menee iltaisin nukkumaan 19-20:30 välillä ja nukkuu n. 12 tuntia heräämisellä tai ilman. Päiväunia neiti vetelee puolesta tunnista kolmeen tuntiin, kaksi tai joskus harvoin kolme kertaa. Yleensä yhdet päikkärit ovat hieman pidemmät ja muut pieniä puolen tunnin torkkuja. Jos ei ole mahista jostain syystä nukkua ulkona niin päiväunet menevät vähän plörinäksi yleensä.

Matilda on luonteeltaan aika voimakastahtoinen. Hermostutaan helposti jos jokin ei mene pienen mielen mukaan. Matilda kaipaa hyvin paljon seuraa hereillä ollessaan, joskin seuraksi riittää vain lattialla istuva ihminen ja mielellään touhuu omiaan siinä vieressä. Matildan luonteesta näkyy kilometrien päähän että kyseessä on pieni nainen, mielialat vaihtelee nanosekunnissa laidasta toiseen ;) Sanoisin kuitenkin että Matilda on tyytyväinen vauva, silloin kun kaikki on hyvin. Ja niin iloinen naantalin aurinko jonka hymy on herkässä! Ja nauraa, voi että hän nauraa isosiskolle niin makeasti aina!



Matidalla on kuusi hammasta. Kolme alhaalla ja kolme ylhäällä. Matildan vaatekoko on suurimmaksi osaksi 86 tällä hetkellä vaikka osa 74 mahtuu vielä päälle. Lempileikki taitaa olla äidin kaulanahan nipistely ja paras ystävä on ehdottomasti isosisko. Neuvolan tuoreet mitat olivat tiistaina 10420 grammaa ja 71,8 senttiä. Seuraava neuvola onkin sitten vasta vuoden iässä, aika hurjaa!

Vauvavuotta on taputeltu komeasti jo 2/3. Valehtelisin jos väittäisin ettenkö odottaisi jo taaperoaikaa. Edelleenkään ei vauvavuosi ole meikäläisen juttu. Kuukauden päästä on mun aika palata takaisin töihin, nopeastihan tämä "loma" menikin!


lauantai 27. helmikuuta 2016

Alastonta arkiruokaa.

Ei ravintolatason annoksia. Ei vaikeita ja aikaavieviä reseptejä. Ei kauniita ruokakuvia. Sen sijaan nopeita, helppoja ja herkkullisia arkiruokareseptejä jokaiseen kotiin. Siitä on uusi postaussarja Alastonta arkiruokaa tehty! Nimi alaston tulee siitä, että ulkonäön ja somekelpoisten kuvien sijaan keskitytään aivan johonkin muuhun.

En ole ruokabloggaajaa enkä michelin ravintolan kokki. Olen äiti. Äiti joka haluaa tarjota perheelleen tavallista kotiruokaa. Äiti jonka ei ole mahdollista seistä hellan edessä tunteja. Äiti jonka resepti ideat on välillä aivan hukassa ja jauhelihakastike tuntuu pursuavan ulos korvista. Äiti joka toivoo että näistä resepteistä on apua jollekkin samojen asioiden kanssa kamppaileville! 

Kaalipata 
n. 1h josta aktiivinen vaihe aika vähän.

400g kaalia

400 g jauhelihaa

1,5 dl riisiä
(Käytin puuroriisiä, tulee aikamoista mössöä. Tavallisella riisillä saa "siistinpää" pataa)

Pari porkkanaa

1 sipuli

Lihaliemikuutio, mustapippuri ja tarvittaessa suola.
 Ja loraus siirappia tai hunajaa!

Pilko kaali, sipuli ja porkkana. Mittaa kattilaan riisi ja lisää joukkoon kaali, sipuli sekä porkkana. Sekä lihaliemi & mausteet. Lisää vettä niin että kattilassa olevat ainekset peittyvät 
(vettä joutuu lisäämään luultavasti jossakin kohtaa mutta näin sitä ei ainakaan tule liikaa!)
Anna kiehua n. 40 minuuttia välillä sekoittaen. Paista jauheliha ja lisää se joukkoon puolen tunnin kiehumisen jälkeen. 
Valmis!




torstai 25. helmikuuta 2016

Meidän torstai.



Herään pieneen höpöttelyyn joka kantautuu lastenhuoneesta. Vilkaisen kännykän kelloa ja se näyttää 6:20. Ylös, ei auta vaikka kuinka väsyttäisi. Mitäs selasin sängyssä somea taas aivan liian myöhään...yö on ollut kuitenkin rauhallinen joten eiköhän se tästä. Noustessani ylös astun pienen mytyn yli joka makaa meidän lattialla. Taas neiti taapero siirtyi kesken yötä meidän lattialle patjan päälle. Lähden hiipien alakertaan lämmittämään Matildalle maitoa. Siinä toivossa että maito tainnuttaa pienemmän ja saan vielä hetken torkkua. Alhaalla ollessani ylhäältä kuitenkin kuulu askeleita ja huuto kukkokiekuu. Ei epäilystäkään siitä etteikö päivä olisi virallisesti alkanut.




Matildakaan ei taintunut maidon voimalla joten aamutoimien jälkeen marssimme koko konkkaronkka alakertaan. Tai naiset, isi on töissä jo. Aamukahvi tippumaan, Elviralle aamupalaa ja Seikkalija Dora pyörimään. Rauhallinen kahvihetki taattu kun Matildakin tyytyväisenä mutustaa lelujaan. Kun äiti on vihdoin hereillä on aika hieman siivota ja pakata kasseja koska kohta olisi lähtö isomammalaan.
Tyttöjen mamma hakee tytöt aikaisemmin ja lähtee edeltä ajamaan yläneelle, tai siis pöytyälle päin. Minä menen noutamaan siskoni matkaan ja järjestelemään kirpparipöydän jonka jälkeen lähdemme mekin ylänettä kohti spotify soiden. Ehkä saatoin nappasta kotiin muutaman uudenvanhan paidan itselleni viereisestä loosista..mutta kun halvalla sai ;)

video



Isomammallassa syödään ja nautitaan. Saan kuulla että Matilda oli kontannut siellä komeasti ennen meidän tuloa ja pienten tirsojen jälkeen taito näytetään myös äidille. Upeaa, meidän vauva konttaa!! Lähdemme ruoan jälkeen pienelle kävelylle ja kauppaan. Elvira ei yrityksestä huolimatta nukahda päikkäreille joten nukkukoon kotimatkalla. Silläkin uhalla että loppu kyläreissu menisi reisille kiukuttelun takia. Matilda nukahtaa Manducaan ja jatkaa unia eteisen sohvalla. Kotimatka on rauhallinen molempien lasten nukkuessa ja äitiäkin hieman väsyttäisi. Varsinkin kun säkylän tie on niin tolkuttoman pitkä ja suora. Onneksi sisko on keskutelukaverina ja aurinko paistaa ihanasti paljastaen kaikki rillieni pienet roskat sekä sormenjäljelt!



Kun saavumme kotiin, alan melkein heti valmistamaan päivällistä isin leikkiessä tyttöjen kanssa. Päivälliseksi syömme kaalipataa. Ennen päivällisen tekoa toki hypetetään ja kuvataan Matildan konttaamista. Päivällisen jälkeen hääräämme kotitöiden parissa, leikimme ja pelleilemme yhdessä. Iltapalaa tytöt syövät hieman seitsemän jälkeen. Matilda tätätäärää ylläri kaurapuuroa ja Elvira äidin näkkäriä eli gluteenitonta näkkäriä. Iltatoimet menevät Elpin osilta vähän pelleilyksi, selkeesti päivällä syöty sokeri ja spesiaali kyläreissu saavat neidin housut täyttymään muurahaisista.


Sininen uni -laulun jälkeen lysähdän meidän sänkyyn ja alan rustaamaan tätä tekstiä kännykkäni blogger sovelluksella. Väsyttää ja hieman flunssattaa,toivottavasti ei kovin pahaa räkistä ole tulossa. Pyykkikone laulaa vielä viimeisen biisin kertoen ettei tämä takapuoli ole ihan vielä valmis lysähtämään sohvalle viaplayn pariin. Ja toki ensin saamme Tinon kanssa vuorotellen käydä lastenhuoneessa laittamassa tuttia tai kantamassa taaperoa takaisin sänkyyn. Matildalla on ihan selkeästi jokin äitivaihe menossa koska koko päivä on kitisty äidin perään ja nyt illallakin meidän itsenäinen nukahtaja tarvitsee äidin silitystä avuksi. Lopulta kuitenkin huone hiljenee ja tietokone aukenee jotta saan kuvat ja pari pöhköä videota tähän postaukseen. 


Ihana, tavallinen mutta silti niin spessu torstai. Vähiin käy nämä päivät, enää karvan verran yli kuukausi aikaa että työt taas alkavat.

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Älä koske mun lapseen.

Meillä kävi omituinen ja ahdistava tilanne viime viikolla läheisellä kirpputorilla. Kyseisellä kirppiksellä on meillä nyt jo toista viikkoa hyllypaikka. Olimme koko perheen voimin lastaamassa uusia tavaroita hyllyyn, lapset mukana tottakai. Molemmat tytöt isuivat tyytyväisinä omissa ostoskärryissään. Elvira hieman kauempana hyllystä jotta ihmiset mahtuisivat meidän ohitsemme. Puuhastelin roinan ja romppeen keskellä kunnes havahduin outoon tilanteeseen. Eräs mies oli silittämässä Elviran tukkaa. Hälytyskelloni soivat heti, kiitos kaikkien kamalien uutisten.

Jäädyin koko tilanteesta. En kyennyt sanomaan tai tekemään mitään joten jäin seuraamaan tilannetta sivusta samalla kun pääni sisällä kävi kunnon tahtojen ja tietojen taisto; Okei varmasti ylireagoin ja mies on ihan hyväntahtoinen ja lapsirakas mies. Normaali perheenisä joka pitää lastani suloisena. Ja toinen aivopuolisko huusi kurkkusuorana: NÄPIT IRTI MUN LAPSESTA SAATANAN PEDOFIILI. Mies jatkoi kauniisti matkaansa ja hymyili ohimennen minulle. Hymyilin takaisin varmasti todella vakuuttavasti hah...En nähnyt Elviran naamaa tilanteen sattuessa koska hän oli selkäpäin minuun, mutta kun menin hänen luokseen oli hän silminnähden kummastunut ja hämillään koko tilanteesta. Ja kyllähän minäkin olisin.

Meillä täällä suomessa on se kuuluisaa omareviiri, omatila, turvakaari etc you name it mitä ei ihan helposti pääse kuka tahansa ventovieras ylittämään. Me suomalaiset olemme tottuneet siihen ettei meitä niin vain halata tai kosketella. Varsinkaan tuntemattomat kun hädin tuskin perheenjäseniltä tämä ilo suodaan. Olemme tottuneet siihen että saamme olla rauhassa. Ihan missä vain ja milloin vain. Me suomalaiset (ainakin minä...) olemme hieman juroja ihmisiä ja kyllä se vaan meille pitää suoda. 

Jos olisin nyt kyseisessä tilanteessa uudestaan, osaisin toimia niinkuin haluaisin. Menisin tilanteen väliin ja pyytäisin kauniisti; älä koske minun lapseeni. Voi olla ettei kyseinen henkilö sitä ymmärtäisi ja ottaisi asian loukkauksena mutta mieltäni yhtään pahoittamatta osaisin hyvin perustella asiani. Lapsellani on oikeus olla koskematon ihan samalla tavalla mitä meillä aikuisillakin on. Hän ei vaan osaa ilmaista sitä tuollaisessa tilanteessa joten minun on se tehtävä hänen puolestaan. Pidettävä lapseni puolia. Jos asia ei mene ymmärykseen niin ole hyvä ja suutu. Ei haittaa. Minun lapseni on ihan äärimmäisen söpö mutta ei häneen saa silti koskea.

Tai saa, sitten jos hän tulee itse sinun luokseni ja tekee sen aloittaan. Jos Elvira haluaa halata niin anna mennä. Jos hän tulee sinun luoksesi itse ja tekee itse aloitteen niin tottakai häntä saa paijata ja silittää. Mutta hänellä pitää olla mahdollisuus valita ja tehdä päätös mitä hän haluaa.

Toivon koko sydämestäni että se mies oli aivan hyvätahtoinen. Ällöttää ja oksettaa edes ajatella muuta. Mä olen surullinen koska tuomitsin miehen heti ja olen hämilläni miksi minä, joka ajattelee kaikista hyvää vähän liiankin helposti on antanut tälle maailman pahuudelle vallan. Mutta se on tämä äitiys. Vaikka kuinka yrittäisin elää siellä omassa pienessä kuplassani niin soronoo vaan mielenrauhalle kun testi näyttää plussaa. Silti harmittaa, mä en tahdo olla näin epäileväinen ja tuomitsevainen vaikka sanotaan ettei koskaan voi olla liian varovainen. Samalla mietin, olisinko ollut ihan sinut tilanteen kanssa jos kyseessä olisi ollut nainen taikka mummeli. Onko kauhukuvat vain miesten kohdalla? Toisaalta olen kyllä sitä mieltä ettei kenenkään tuntemattoman tarvitse lastani koskettaa vaikka tarkoitus olisi kuinka hyvä tahansa. Kätellä ehkä, mutta silitys ja halaaminen on tämän juron suomalaisäidin mielestä jo hivenen liikaa... ;) 

Mutta summasummarum: 
Älä koske mun lapseen. 
Lapsi voi olla kiltti mutta äiti puree. 

tiistai 23. helmikuuta 2016

Hei meillä (melkein) liikutaan!



Se on vain päivistä kiinni -lause on kaikunut meidän talossa jo muutaman viikon. Nimittäin Matildan liikkeelle lähtö. Mutta ei niin ei, ei vieläkään meillä kontata.Se on ollut jo niiiin lähellä jo niiin kauan. Päivistä kiinni, niinpä niin.

Matilda täyttää sunnuntaina 8 kuukautta. Isosiskonsa oli 8,5 kk kun lähti konttaamaan joten isosiskon jalanjäljissä taidetaan mennä. Meidän molemmat tytöt näyttävät olevan myös siinä samanlaisia etteivät ole kumpikaan ymmärtäneet ryömimisen taikaa. Pakki kuitenkin on molemmilta löytynyt mutta eteenpäin ei näemmä päästä ilman nelivetoa. 



Toisaalta odotan että Matilda lähtee eteenpäin. Ja toisaalta en..On helppoa kun ei kukaan tällä hetkell'ähiplaa pistorasioita, revi johtoja tai tyhjennä laatikoita lattialle. Kaikesta siitä vaivasta huolimatta luulen että pääsisimme helpommalla jos Matilda lähtisi konttaamaan. Neiti itse nimittäin on kovin tyytymätön tämänhetkiseen tilanteeseensa. Kun mieli tekisi, mutta taito ei riitä. Siitähän syntyy sitten huuto ja raivo. Isosiskon perään olisi päästävä mutta ei niin ei! 

Me ollaan yritetty tukea Matildan liikkeele lähtöä. Sen verran mitä nyt sitä voi tukea. Esimerkiksi houkuttelemalla maissinaksuilla eteenpäin...Ei vaan (vaikka totta tuokin..). Olen yrittänyt aina laittaa Matildalle mahdollisimman joustavat ja mukavat vaatteet joilla olisi helppo päästä eteenpäin. Ei pitkiä hihoja tai hameenhelmoja jotka jäävät raajojen alle niiden huitoessa kovaa vauhtia eteenpäin. Ei kiristäviä housuja vaan joustavia sukkapöksyjä joilla pääsee spagaatin jos toisenkin.


Housujen lisäksi vaipat ovat vaihtuneet  teipeistä housuvaippoihin. Käyttömukavuutensa ja joustavuutensa tähden. Varsinkin Liberon Touch vaipat tuntuvat istuvan meidän reidekkäälle ja muhkealle mimmille hyvin ilman painaumia ja kiristyksiä! 

Kaikesta joustavuudesta ja naksuhoukutuksista huolimatta ei ole meidän pieni Tilda vielä lähtenyt eteenpäin. Kova on yritys ja tahto, vaan se ei nyt taida vielä riittää. Katsotaan onko se H-hetki tällä vain ensiviikolla. Jos edes silloinkaan. Siihen asti me jatketaan täällä treenailua ja turhautumisesta johtuvaa kiukuttelua kun ei vaan onnistu ei! 



Yhteistyössä


&



P.s Siellä on monia joilla on suunnilleen samanikäisiä lapsia kuin meillä! Elviran vaipattomuus on harjoitusvaiheessa ja täältä (klik) löytyy hyviä neuvoja kuivaksi opetteluun!

maanantai 22. helmikuuta 2016

Heppatyttö_13 !



Me käytiin eilen vähän silittelemässä polleja tyttöjen kanssa! Tino oli koko päivän töissä joten me lähdettiin tyttöjen mamman ja tättän kanssa ratsutallille vähän kummastelemaan komeita eläimiä. Meidän suvussa tuo heppahulluus kulkee polvelta toiselle ja itse olen aikoinani harrastanut ratsastusta melkein kymmenen vuotta. Se kuitenkin jäi sitten teini-iässä mutta mamma ja tättä jatkaa edelleen! Elviran aivopesu on siis aloitettu jo nyt hyvissä ajoin...



Elvira oli tosi innoissaan koko reissusta. Kohokohta kuitenkin taisi olla hevosten päristely sekä hevosenkakka...Sitä ollaan huudeltu hyi haisee säestäyksellä monen monta kertaa näin jälkikäteen! Hevosten silittäminen oli myös kivaa joskin aavistuksen verran jännittävää puuhaa. Mitä itse ratsastamiseen tulee, noh, ehkä ensi kerralla. Neiti ehti selkään ja sekunnin päästä pienen nyyhkytyksen säestämänä kuului poispoispois. Ylpeä ratsastaja ei kypärästä olisi kuitenkaan luopunut mistään hinnasta ja se päässä talsittiinkin loppu reissu. Olisihan se täällä kotonakin kätevä uhmaraivarin sattuessa kun päätä hakataan lattiaan...


Pikkusisko ei tällä kertaa vielä päässyt kosketuksiin hummien kanssa. Matilda roikkui Manducassa suurimman osan ajasta ja yllätyksekseni jopa nukahti keikkuvaan kyytiin! Alkaa tuo lähemmäs 11 kilon puntti menemään jo ihan kuntoilusta... Huomenna meillä onkin aamupäivällä edessä Matildan neuvola ja saadaankin ihan tarkat mitat taas parin kuukauden jälkeen!

Ihanaa uutta viikkoa kaikille! <3

lauantai 20. helmikuuta 2016

New hair!


Taas kerran kyllästyin tummaan. Kyllästyin myös hiusten värjäämiseen joten pohdin kauan että kasvattaisinko sittenkin oman värin takaisin. Vaan kuinkas kävikään (taas..), löysin itseni ensin äityleistä kyselemästä kokemuksia ja sitten sen jälkeen citymarketin värihyllyjen välistä. Käteen tarttui tämä:


Olin todella skeptinen kyseistä ainetta kohtaan koska olen monesti teinivuosieni aikana lätrännyt värinpoiston kanssa. Tiesin jo etukäteen että lopputulos ei tulisi olemaan vaalea, toivoin vain ettei pissinkeltainenkaan. Kuparia lähdin metsästämään ja sen sain, tykkään kyllä! Mitä tähän purnukkaan tulee niin tuota noh, jos nyt saisin valita niin ostaisin ihan tavallisen värinpoiston tämän sijaan. Hiukset kärsi aivan yhtä paljon mutta hinta oli kovempi koska jouduin ostamaan kaksi purkkia. Pakkaukseen sisältyvä harja helpotti levittämistä mutta normaalilla kammalla olisi pärjännyt vallan mainiosti. Miinusta myös se, että tämä tavara haisi aivan järkyttävälle. Ensimmäistä kertaa elämässäni silmäni vuosivat hiusvärin löyhkän takia...

Värin annoin vaikuttaa noin puolisen tuntia. Paketissa sanotaan 25-45 minuuttia. En tehnyt vanhalle mustalle tyvelle tai juuresta puskevalle maantienharmaalle mitään koska en oikein tiedä mitä tekisin. Tämä oli tälläinen kokeilu ja tykkään kyllä lopputuloksesta, mutta sen verran kovaa tavaraa ettei tukkani tätä ehkä kovin useasti kestäisi. Toinen kerta tekisi jo varmasti suurta tuhoa. Josko sitä antaisi vaan tämän jälkeen sitten kaikkien värien hieman haalistua, juurikasvun kasvaa ja marssisi kampaajan tuoliin laittamaan värin joka on mahdollisimman lähellä omaa väriäni? Ja sitten antaisi vaan kasvaa...Epäilen kyllä suuresti että kyllästyisin siihen alta aikayksikön...Se jääköön nähtäväksi! Näytetään nyt ainakin hetki tältä ;)





perjantai 19. helmikuuta 2016

Kun äiti ei nuku.

Olen aina ollut huono nukkumaan. Nukahtaminen on usein haastavaa ja yöllä havahdun unesta monta kertaa. Näin oli jo ennen äitiyttä joten äitiyden  tuomat herätykset eivät ole tuntuneet niin julmilta (eiköö...). Kiitos vauvavuoden tuoman univelan, nukahtamisvaikeuksia ei juurikaan enää ole. Sen sijaan uni on kaikkea muuta kuin hyvää mutta siihen löytyi eilen selitys. Minä käyn ylikierroksilla. Jannan facebookissa jakama artikkeli toi tähän kaikkeen vastauksen.

Matilda alkoi nukkumaan kokonaisia öitä noin 5,5 kuukauden iässä. Itse kuitenkin jatkoin enemmän vähemmän heräilemistä joka ikinen yö. Heräsin mitä pienempään ähinään, puhinaan ja kyljen kääntämiseen joka lastenhuoneesta kuului. Tutin laittamisen jälkeen oli vaikea nukahtaa uudestaan koska ajattelin aina; kyllä se taas kohta herää uudestaan. Uni oli katkonaista ja pintaliitoista. On edelleen aina aika ajoin. Omalla kohdallani unen laatu parani vasta huomattavasti pari kuukautta yösyömisten loppumisen jälkeen. Sitten uskalsin vasta luottaa siihen, että kyllä me varmaan nukutaan eikä jokainen kahahdus tarkoita että minua tarvittaisiin. Kuitenkin jokainen valvottu yö on aina takapakkia mun unirytmille.

Kun Matilda söi öisin, iltaisin unen saaminen ei ollut mitenkään ongelma. Kiitos univelan. Kuitenkin heti kun sain itse hieman nukuttua paremmin, alkoi taas iltaisin ja öisin valvominen. Viime yönäkin pyörisin ja hyörisin lähemmäs kaksi tuntia. Tosin siinä samalla ramppasin välillä lastenhuoneessa laittamassa tuttia mutta kuitenkin, uni ei tullut silloin kuin olisi saanut. Univelkani ja väsymykseni ei kuitenkaan ole mitään ylitsepääsemätöntä, kiitos Tinon työvuorojen jotka mahdollistavat yhden tai pari aamua viikossa kun saan nukkua hieman pidempään. Ja kiitos myös lasten päiväuniajan vaikka silloin en itse ikinä nukukkaan. Viaplay ja kahvi antavat kummasti energiaa loppupäivään!

Se on kyllä kumma miten sitä jaksaa vauvan ensimmäiset kuukaudet. Nyt tuntuu että yksikin huono yö aiheuttaa maailmanluokan väsymystä ja sumuisen päivän. Toisaalta tämäkin asia selittyi artikkelissa. Matildan ensimmäiset kuukaudet olin vaan niin ylivirittynyt. Ja meinaan heti tehdä sen uudelleen jos valvottuja öitä kasaantuu enemmän kuin yksi peräjälkeen.

Mistä ylivirittyneisyyden tunnistaa?
-heräät salamana joka inahdukseen
-sinun on vaikeata nukahtaa uudelleen
-touhuat päivisin sitä sun tätä
-sinun on vaikea keskittyä
-ihmiset ärsyttävät sinua
-et osaa istua alas huilaamaan
-on vaikea ajatella selkeästi ja ratkoa ongelmia
-välttelet nukkumaanmenoa
-tuntuu kuin kulkisit sumussa
-sydän hakkaa ja pulssi on koholla
-"kunnon" ruoka ei oikein maistu, herkut sitäkin enemmän

Koska mä olen aina ollut todella huono nukkmaan, en jaksa uskoa että tämä valvominen ja heräileminen koskaan helpottaa. Ei vaikka lapset nukkuisivat kuin tukit seuraavat kolme vuotta. Ehkä kuitenkin uskallan hivenen toivoa että kun lapset eivät enää heräilee ollenkaan, osaan minäkin nukkua ainakin jonkin verran paremmin? Tai ainakin voin lopettaa tämän ylikierroksilla käymisen, sumussa kulkemisen ja hiirenpieruihin havahtumisen öisin. Toivossa on ainakin hyvä elää vaikka en tiedä meneekö siihen viikko vai viisitoista vuotta että meillä taas nukutaan kunnolla...Edes ne lapset.

Miten teillä nukutaan?


torstai 18. helmikuuta 2016

Kaiken takana on nainen...


Joka sanoi 3kk ennen plussaa ettei koskaan halua lapsia.

Jonka vasen korva on lähestulkoon kuuro. 
No okei, ei kuuro mutta ei kovin kuulevainenkaan. 
Siihen on olemassa myös kuulolaite jota tosin ei koskaan ole käytetty.

Joka täyttää huhtikuussa jo 23! Huomatkaa sana jo, koska viimeksi muistakseeni täytin 20...

Joka vihaa kotitöissä eniten jääkaapiin siivousta. Koska vanha ruoka on ehkä maailman ällöttävin asia.

Joka ei taida koskaan kasvaa aikuiseksi. Ainakaan kokonaan.

Joka on samaan aikaan niin kamalan pihi ja taitava tuhlari.




Joka ikävöi maman kananuudeleita sekä ruisleipää. Hiton gluteeniton..

Joka rakastaa keitettyä parsakaalia. Ja pinaattia.

Jonka mielestä banaani ja vanilijakastike on taivaan lahja ihmisille. Yhdessä siis!

Joka on äärettömän hyvä aloittamaan projekteja mutta äärettömän huono saattamaan ne loppuun saakka.

Joka pääsi autokortti inssistä ekalla läpi, ei ole koskaan saanut sakkoja mutta sen sijaan peruuttanut äidin auton latoa päin...

Joka kärsii masukuumeesta aina silloin tällöin mutta vauvakuumeesta ei todellakaan.

Joka kantaa välillä koko maailman murheet mielessään.

Joka teloo itseään joka päivä ja koko ajan.
Varpaat kärsivät eniten taistelusta pöydänjalkoja ja kynnyksiä vastaan...

Joka rakastaa raakaa lihaa.


Kaiken takana on nainen. Laura, 22 vee vielä muutaman kuukauden. Turkulainen tosin ei kovinkaan lähellä sitä kuuluisaa jokkee. Kahden pienen prinsessan äiti. Yhden rekkamiehen kihlattu. Rivitalo kolmion emäntä ja ikuinen lapsi.

Tervetuloa!

Siellä on niin paljon uusia ihania ihmisiä joten ajattelin pienen epävirallisen ja ei niin vakavan esittelyn olevan paikallaan! Niin huikea huomata miten parin kuukauden sisällä teitä on tullut aivan tolkuton määrä lisää, vau! Ja lämmin kiitos <3

tiistai 16. helmikuuta 2016

Fiasko nimeltä pukeminen.


Törmäsin tässä taannoin facebookissa yhteen videoon jossa äiti puki neljää pientä lasta kylmän rauhallisesti. Kylmän rauhallisesti piti kaikki neljä sängyn päällä ja hoisi hommaan loppuun vaikka yksi jos toinenkin meinasi välillä karata. Kylmän rauhallisesti tietenkin. Videon jälkeen tuli todella epätodellinen olo, voiko tuo edes olla totta? Olisi kiva nähdä tilanne jos kamerat sammuisivat. Voiko kukaan oikeasti olla noin rauhallinen!? Ihan kuin olisi joulupukkia tai jotain muuta taruolentoa katsellut...Tänään meinasin päästä huutonaurupissat lattialle kun mietin jos joku kuvaisi meidän tämän päiväsen (sopii kyllä useimpiin päiviin...) ulostautumis tilanteen.

Ensinnäkin, mulla on videon neljän lapsen sijaan kaksi. Siltikin tuntuu lähes absurdilta että saisin tuon kaksi vuotiaan olemaan sekuntiakaan paikallaan joten ei, ei pysy meikäläisen lapset sängyllä kun ei ne pysy edes eteisessä. Tänään tuo taaperoneiti poukkoili ympäri alakertaa kuin pingispallo. Siihen asti tietenkin kun piti ruveta pukemaan itse. Sitten heitettiin liinat kiinni, pää lattiaan ja jalat kohti kattoa. Hieman ääähpuuhäähiiiih ääniä päästellen ja naama rypyssä oleillen. Samaan aikaan tietenkin tämä pienempi huusi jo kurkkusuorana koska kärsivällisyys on pitkä kuin kotiäidin vapaahetket eli aivan helkatin lyhyt juttu kyseessä. Siinä sitten naama jo hieman punottaen maanittelin taaperoa pukemaan edes sen yhden lahkeen ja koitin ferrarivauhtia tunkea pienempää haalareihin. Yksi hanska paikalla, toinen jo revitty pois. Toinen tossu jalassa, toinen potkittu lattialle...Ainiin se kypärämyssykin vielä.



Kun vihdoin ja viimein nuorempi kupeitteni hedelmä oli vaunuissa topattuna meritähtenä tuttipullo tiukasti suussaan (joka muuten oli hienosti tuettu äidin ulkohousuilla pysymään paikallaan jotta saisin kädet vapaaksi neiti uhmaa varten) rupesi harmaat jo puskemaan ohimoilta esiin ja naaman väri oli hieman punakampi mitä hetki sitten. Naamanväri ei todellakaan vaalentunut pienen lenkin aikana ympäri olohuonetta kun neiti enpueitse päätti että on hippaleikin aika. Ja siskon pukemisen yhteydessä oli tietenkin tarpeelliseksi nähnyt riisua kaikki vaatteensa sukista lähtien...Siinä sitten aloitettiin ihan ensimmäisistä kerroksista pienen suuren spagetin pukeminen joka parhaansa mukaan säesti valitusvirrellä minkä kerkesi. Peukut oli kadoksissa, sukkalukot hukassa ja vielä pipokin vinossa. Ei ole helppoa olla kaksi vuotias...Kun vihdoin ja viimein vanhempikin hedelmä oli kondiksessa oli jo aikamoiset hikikarpalot äidin otsalla. Katkenneet hermonrippeet kaksivuotiaan tallomina keskellä lattiaa, tietenkin. Ja kun  sain itseni könkättyä ylös lattialta alkoi samantien, äiti minulla on kuuma. Onnneksi äidillä oli kylmä kuin siperiassa ja luojalle kiitos siitä että sarkasmi on lapsille aivan vieras käsite. Näiden tilanteiden ainut pelastaja on oma kakka huuleheitto...


Kun sitten vihdoin ja viimein sain tungettua hikeä puskevaan kroppaani mukavan lämpöiset kuomat ja untuvatakin, oli aika vihdoin ja viimein painua voittajana ulos. Auringon paisteen innoittamana jopa hieman naureskelin  taas kerran tapahtuvalle fiaskolle nimeltä ulos lähtö. Miten se voikaan aina olla niin  kaaottista ja hankalaa? Joka ikinen kerta kaikilla menee hermo enemmän tai vähemmän ja joka ikinen kerta se unohtuu heti kun päästään ulos. Siltikin, halleluja ja oodi kuparikierukalle, kaksi on aivan tarpeeksi.


Kaikesta huumorivalituksesta huolimatta tänään on ollut mitä ihanin päivä. Auringonpaiste on antanut aivan uskomattoman energiaboostin ja ilma on ollut niin upea! Ehkä jo kohta voi hehkuttaa kevättä vai!?!?

maanantai 15. helmikuuta 2016

Ei kuitenkaan mikään sokerinatsi.


Mä en luokittele itseäni välttelijä äidiksi. Äidiksi, joka välttelee kaikkea aina hajusteista lisäaineisiin. En sano että siinä olisi mitään pahaa, tietenkään. Mutta aivan liian vaivalloista ja stressaava minulle. Vaikka tähtään puhtaampaa  ja aidompaan ruokakulttuuriin meillä kotona, en menetä yöuniani jos syömme lisäaineilla ja e-koodeilla höystettyä karkkia. Karkista pääsemmekin vihdoin siihen aiheeseen: sokeriin. Tuohon itse saatanan kehittelemään valkoiseen aineeseen jonka väitetään koukuttavan huumeen tavoin. (Huumeista ei ole kokemusta mutta sokeri koukuttaa, oi kyllä...) Ja minä annan sitä lapsilleni, oi kyllä.


Mä en ole koskaan oikein ymmärtänyt tätä nykyajan jokotai trendiä. Aivan täysin ollaan unohdettu se kultainen keskitie kaikessa. Pitää olla totaalisuvakki tai totaalikieltäytyjä, aiheessa kuin aiheessa. Mä kävelen yleensä sitä kultaista keskitietä tai ainakin yritän. Niinkuin tässäkin asiassa. Meillä lapset saa sokeria. Tai siis Elvira saa, Matilda on vielä liian pieni. Muroja, jugurttia, mehua, keksiä ja karkkia. Oi kyllä, sokerilla tietenkin! Mutta kuitenkin kohtuudella. Ja rajallisesti.

Vaikka meillä syödään sokeria jonkin verran eikä sitä ole meidän katon alla demonisoitu, pyrin sitä silti tietoisesti välttämään aina välillä. Niin omalla kuin Elvirankin kohdalla. Jos on mahdollista syödä terveellisemmin niin miksi en sitä tekisi? Eikös se olisi jo silkkaa huulluutta jos näin en tekisi... No kuitenkin tässä helppo, hyvä, terveellinen ja ennenkaikkea herkullinen herkku koko perheelle. Täysin sokerittomana mutta silti niin makeana!



Smoothiejätski

Mansikoita

Mustikoita

Banaania

Maustamatonta jugurttia 

Blenderiin, mehujäämuotteihin ja pakkaseen! Done!
Ja tämän voi tehdä ihan mistä aineksista tahansa!

Smoothiejätskin kanssa voin olla se ihan superäiti joka antaa silloin tällöin syödä jäätelöä iltapalaksi ;) Tämä maistui Elviralle paremmin kuin hyvin ja en voinut kuin taas kerran todeta: ei sitä sokeria ihan oikeasti lapsi mihinkään tarvitse. Silti sitä vaan tulee annettua ja tuputettua sekä puputettua todella usein. Äidin sokerihammasta jäi kuitenkin vähän kaivertamaan joten ehkä ensi kerralla ripaus sokeria tai hunajaa äidin jädeen...


P.s oletteko huomanneet että osassa Piltin hedelmä/marjasoseita on lisättyä sokeria nykyään!? Vaikka en sokerinatsi olekkaan niin tätä en kyllä sulata. Lisättyä sokeria alkaen 4kk...oikeesti, kukaan vauva EI TARVITSE sokeria. Kelpaa se makea hedelmäsose ilmankin sitä...

perjantai 12. helmikuuta 2016

Miksi onnellisuuden näyttäminen on niin vaikeaa?




Löydän itsestäni hävettävän usein sen suomalaisen sisun lisäksi sen suomalaisten kirouksen: turhasta valittamisen. Kun se tärkein on kunnossa niin ei pitäisi turhista valittaa: minulla on kaksi täydellistä tyttöä jotka ovat terveitä.

Yleensä me joilla asiat on ihan hyvin valitetaan kaikkein eniten. Miksiköhän se on niin vaikea sanoa että hitto vie mä olen onnellinen ja iloinen ihminen. Miksi se valittaminen on niin paljon helpompaa? Olemmeko me vaan tottuneet liian hyvään ja siksi nurisemme pienistä asioista? Mä olen positiivinen ihminen ainakin noin niinkuin yleisesti ottaen. Silti mä löydän itseni aivan liian usein valittamasta jostain aivan turhasta.





Valitan että meillä on rumat lattiat kotona. 
Valittamisen sijaan pitäisi olla kiitollinen katosta pään päällä.

Valitan että lapset valvottaa. 
Valittamisen sijaan pitäisi olla kiitollinen että minulle on suotu kaksi täydellistä ihmistä jotka valvottaa.

Valitan että perhearjen pyörittäminen on aika raskasta. 
Valittamisen sijaan minun pitäisi olla kiitollienn että minulla on täydellienn perhe jota pyörittää.

Valitan että Tino on paljon töissä. 
Valittamisen sijaan minun pitäisi olla kiitollinen ettei meidän perheessä kärsitä työttömyydestä.

Valitan etten ehdi nähdä kaikkia ystäviäni moneen viikkoon tai kuukauteen.
Valittamisen sijaan minun pitäisi olla kiitollinen että minulla on ystäviä. Niinkin paljon etten ehdi heitä usein näkemään. Olla kiitollinen siitä että he silti ovat siellä ja tukevat. 



Olen pohjimmiltani positiivinen ihminen. Miksi silti löydän itseni kerta toisensa jälkeen valittamasta? Kun kysytään mitä kuuluu tai miten menee, miksi automaattisesti tulee vastattua jotain negatiivista? Miksi se suurin positiivisuus löytyy tsempatessa muita tai ratkoessa muiden ongelmia mutta ne omat pienetkin ongelmat saa aikaan suuren valitusoksennuksen. 

Suurin kysymys on kuitenkin: miksi se onni pitää aina kätkeä? Ollaanko me suomalaiset oikeasti niin valivali kansaa että kun joku on iloinen ja positiivinen on hän vähintäänkin mielisairaalasta karannut tai pahimman luokan pöllyssä? Tai sitten hän varmasti valehtelee, koska eihän kenenkään elämä voi olla kivaa. Elämä on perseestä ja sitä rataa...Miksi mun on niin paljon helpompi ajatella ylipirteästä ja iloisesta ihmisestä että mikäs hemmetti tuota vaivaa kuin että hemmetti kuinka ihanan onnellinen tuo ihminen on? 

Kaikista viime aikojen vastoinkäymisistä huolimatta mä olen niin uskomattoman onnellinen. Mulla on täydellinen perhe. Oma ihana koti rumalla muovimatolla. Täydelliset lapset. Kauniit lapset. Ihana mies. Ihanat läheiset ja ihanat ystävät. Mä olen onnellinen ja haluan osata sen myös näyttää. Ja sen taidon minä aion opetella.



Tähän loppuun voisin pyytää anteeksi huonolaatuisista kuvista ja valittaa miten kakka kamera puhelimessani on. Sen sijaan sanon että katsokaa näitä aitoja, kauniita kuvia joita löytyy monta sataa meikäläisen Instagram tililtä. @tehtavanimikkeenablogi, siellä nähdään <3