Voiko/kannattaako synnytystä suunnitella etukäteen?

Minua odottaa sähköpostissa viime neuvolakäynnillä saamani tunnukset ipana esitietolomakkeen täyttämistä varten. Lomakkeen tarkoitus on henkilötietojen lisäksi kartoittaa odottajan toiveet ja suunnitelmat synnytystä varten. Kaksi täysin erilaista synnytystä kokeneena täytyy todeta, ettei synnytyksiä kannata sen enempää suunnitella. Suunnitelmat pissii kuitenkin...Siitäkin huolimatta pari toivetta minullakin on sinne lomakkeeseen kirjata.

Ensimmäinen toive tietenkin on että synnytys sujuu hyvin enkä repeä kainaloihin saakka. Tämä asia kuitenkin taitaa olla enemmän kohtalon ja tuurin, kuin tyksin henkilökunnan käsissä joten jätetään se ehkä kirjaamatta.

Haluan epiduraalin jos vain ehditään, muita on turha edes tarjota. Spinaalia voin suostua kokeilemaan jos synnytys etenee vauhdilla, mutta viime kerralla kaksi kertaa toimimattomaksi todettu kohdunkaulapuudutteen voi jättää suosiolla muille. Varsinkin, kun ei se toinen taikka kolmas synnytys ole välttämättä yhtään sen nopeampi mitä edellinen. Ja kahdessa edellisessä synnytyksessä supistukset ovat olleet pitkiä ilman kunnon taukoja. Mielellään siis ottaisin epiduraalin nopeasti jotta saan levätä edes vähän ennen ponnistamista.

Jos vauvan vointi sallii, ensi-imetys heti ja mahdollisimman pitkään. Matilda lutkutti salissa tunnin verran tissiä heti syntymänsä jälkeen ja oli ihanaa, kun ei ollut mihinkään kiire.

Polikliininen synnytys. Ensimmäisen synnytyksen jälkeen olin sairaalassa kaksi yötä, toisen synnytyksen jälkeen 12 tuntia. Jos vaan vauvan vointi sekä omani on hyvä, haluan nopeasti kotiin. En viihdy sairaalassa yhtään.

Vain pari toivetta, ei suunnitelmia. Tuleeko jotain mieleen mitä ehkä kannattaisi osata pyytää?

Ja jokaisesta toiveestakin olen valmis joustamaan, totta kai. Minä olen aika helppo vaikkakin äänekäs synnyttäjä. Kunhan vaan kaikki menisi hyvin sekä vauvan että minun osaltani. Kaikki muu on oikeasti ihan toissijasta. 

Millaisia toiveita tai suunnitelmia sinulla on tai on ollut synnytyksiä varten?

Meidän parisuhteen salaisuus on...

..Soittaa toiselle joka aamu työmatkalla hyvän työpäivän puhelu.

...Tägätä toinen mitä tyhmempiin kuviin facebookissa. Yleensä hieman toista pilkaten.

...Nauraa paskasta naurua kun toisen selkä menee jumiin ja hän jää kyyryselkänä sängyn ja lattian väliin matkalla pissalle. Toivottaa hyvää yötä ja kääntää kylkeä toisen edelleen jumittaen liikuntakyvyttömänä. *Nauru jatkuu*

...Katsoa frendejä joka ilta yhdessä. Tai ainakin yrittää, ennen kuin molempien silmät painuu kiinni.

...Taistella joka kerta siitä, kumman vuoro on vaihtaa kakkavaippa.

...Kokata toiselle äitienpäivänä aamupalaa niin, että alakerran palohälytin huutaa.

...Jakaa ilot pottaonnistumisista.

...Kertoa toiselle miten hirveitä meidän lapset ovat juuri tänään olleet. Ja tietää, ettei se toinen sekunniksikaan kyseenalaista rakkauttasi niitä pieniä hirviöitä kohtaan.

...Syödä salaa herkkuja kun lapset nukkuvat.

...Lähetellä ällösöpöjä tekstiviestejä kesken työpäivän.

...Rakastaa ihan täysillä. Ja joskus vähän vihatakkin.

...Salaa halata toista yöllä, kun on menty riidoissa nukkumaan.

...Saada toinen nauramaan kesken riidan.

...Olla yhtä kovapäisiä ja vänkääviä.

...Kinastella samoista mielipideasioista kerta toisensa jälkeen.

...Olla kuin yö ja päivä, mutta samalla niin samanlaisia.

...Sanoa joka ilta hyvät yöt ja rakkaudentunnustukset.

Välillä katson tuota parempaa puoliskoani ja mietin miten onnekas olen. Rakastan, rakastan niin kovin. Vaikka välillä tuntuu ettei sitä kerkiä kiireisen lapsiperhearjen keskellä ihan tarpeeksi kertomaan ja näyttämään. Mutta ne on juurikin ne pienet teot ja ajatukset. Ja niinä pahimpina päivinä ihan vain se, ettei pakkaa kasseja ja juokse ovesta ulos ihan pirun lujaa.

Meidän taloprojekti!

Ensinnäkin kiitos kaikille onnitteluista. Onhan tämä mahtavaa, kun kahden vuoden passiivisen aktiivisen etsinnän ja jahkailun jälkeen löytyi se the oikea koti. Mutta millainen projekti tämä meidän taloprojektimme oikein on?

Ensimmäiseksi kerrottakoon, että me emme rakenna itse. Emme oikeastaan edes rakennuta, vaan ostimme tietynlaisen talon joka rakennetaan tietylle tontille. Monimutkaista? Ei toki. Täällä Turun seudulle on yritys nimeltä A-Hellman joka tekee uudistuotantoa ympäri Turkua ja Turun lähikuntia. He kauppaavat tiettyä talomallia tietyllä tontilla jo ennen kuin itse rakentaminen on aloitettu. Meidän talossamme oli kaupantekohetkellä seinät ja ikkunat paikallaan, joten aikataulumme on hieman nopeampi mitä yleensä.

Meidän ostamassa talomallissa on 5 huonetta, 121 neliötä. Nimeltään Iso Klassikko. Kun pääsemme muuttamaan, talo on sisältä aivan valmis. Meille jää tehtäväksi kaikki ulkotyöt: talonmaalaus, sekä pihatyöt.



Olemme siis itse saaneet valita kaikki talomme sisäpinnat aina keittiöstä kylpyhuoneen laattoihin. Rakentajalla on tietyt toimittajat, joiden kanssa olemme käyneet läpi mitä haluamme ja minne. Talokauppaan kuuluu tietyt materiaalihinnat ja ylimenevistä joutuu itse pulittamaan sitten vielä lisähintaa. Meillä esimerkiksi budjetti ylittyi kodinkoneissa, kun vaihdoimme kauppaan kuuluvan lieden induktiolieteen.

Me siis pääsemme tässä taloprojektissa naurettavan helpolla; maksamme, valitsemme, odotamme valmistumista ja muutamme. Meidän talomme valmistuu viimeistään 1.2 mutta en pistäisi pahakseni jos pääsisimme jo aikaisemminkin uudenkarheaan kotiimme. En millään malttaisi odottaa, mutta eiköhän tämä aika nopeasti kulu. Raskauden, asunnon myynnin sekä uuden valmistumista seuraillen!

Kun prjekti on ohi, ajattelin tulla kertomaan tarkempia kokemuksia kyseisetä firmasta ja siitä, miten kaikki sujui ja olimmeko tyytyväisiä.  A-Hellman mainostaa rakentaneensa yli 500 omakotitaloa, mutta firman mainetta googletellessani en löytänyt juuri mitään. Ehkä siis meidän kokemuksesta on seuraavalle talokuumeilijalle jotain hyötyä! 

Kolmen raskausmahan vertailua !

Raskausvatsa on kuin ilmapallo: Kun se kerran on venynyt, täyttyy se seuraavalla kerralla hieman helpommin. Näin joku viisas joskus minulle sanoi ja täytyy todeta, taitaa se tosiaankin pitää paikkaansa.

Yllä oleva kuva on otettu aika tarkkaan puolessa välissä jokaista raskautta. Jokaisen raskauden kohdalla muistan miten isolta vatsa tuntui mutta katsokaa nyt, tuo ensimmäinen masu on vielä niin pieni! 2013 & 2015 syntyneillä vauvoilla oli kyllä myös kokoeroa. Ensimmäinen 3540 grammaa ja toinen 4230 grammaa. Mielenkiinnolla odotan minkä kokoinen vauva nyt kolmannella kerralla meille suodaan.

Alla olevat kuvat ovat otettu vähän eri aikaan. Aikaisemmissa raskauksissa en blogiin kirjoitellut säännöllisiä viikkopostauksia, joten masua ei tullut kuvattua yhtään niin ahkerasti. Ensimmäinen kuva on otettu 27+raskausviikolla, toinen 25+ viikolla ja kolmas kuva eilen eli 24+ viikolla. Aika samankokoiset mahat, mutta eri aikaan kuitenkin otettu. Mahani kasvu suunta näyttää olevan kuitenkin aina sama; eteen ja alas. Kiitos siitä, en voi kuvitella millainen tämä närästys olisi jos maha olisi ylhäällä ja sisäelimet vielä enemmän lytyssä.

Jokainen raskaus on ollut aika samanlainen, mutta kuitenkin niin erilainen. Kaksi ensimmäistä olivat oireineen ja kasvukaavoinen aika samanlaisia, tosin 2015 vuonna sf mitta huiteli yläkäyrillä ja jopa niiden yli jokaisessa mittauksessa. Kahdessa ensimmäisessä raskaudessa minulla alkoi painonnousu vasta puolen välin jälkeen. Tällä kertaa puoleen väliin päästessä näytti vaaka jo +8 kiloa. Jokaisessa raskaudessa minua on kiusannut ruuansulatusvaivat, närästys sekä armoton turvotus. Vuonna 2015 joutusin luopumaan huulilävistyksestäni koska naamani oli vain yksinkertaisesti niin turvoksissa, että koko koru tappeineen upposi siihen.

Jokainen raskaus on ollut ja on oleva ihana sekä kamala. Vaivoja on, mutta mikään ei voita oman lapsen liikkeitä masussa ja sitä ensikohtaamista sairaalan sängyssä. Ensi imetystä ja sitä vauvakuplaa, se on ihanaa. Tuntuu haikealta ja samalla myös helpottavalta ajatella että tässä tämä nyt sitten oli, minä olen lapseni nyt tehnyt. Enkä ole edes 25 vuotias. Raskaus, elämäni parasta ja samalla paskinta aikaa.

25. Raskausviikko: Pääsisikö jo synnyttämään?

Raskausviikko: 24+1

Vauva: Painaa n. 650 grammaa. Silmät ovat täysin kehittyneet mutta silmäluomet pysyvät kiinni. Jos vauva syntyisi nyt, sillä olisi noin 50 prosentin mahdollisuus selvitä hengissä. Mahdollisuus selvitä kohdun ulkopuolella kasvaa päivä päivältä.

Oireet: Närästää! Vahvin närästyslääke käytössä eikä auta. Ihan sama mitä syö tai juo, kaikki närästää. Supistuksia on enemmän mitä ennen, suurin osa kuitenkin täysin kivuttomia ja ne muutamatkin ei kivuttomat vain vähän epämukavia.

Mielihalut: Vispipuuro, koko viikon himoinnut ja tänään vihdoin sitä tein. Yllättävän hyvää sai riisijauhoista! Kurkkupastillit edelleen ja kova himo onkin...

Päällimmäiset ajatukset raskaudesta: Pääsisikö jo synnyttämään? Täällä Turussa on ollut tällä viikolla todella syksyiset kelit ja se on saanut minut kaipaamaan synnytystä sekä loppuajan jännitystä. Elvira syntyi syksyllä ja siitä lähin syksy on tuonut aina mieleen läjäpäin muistoja. Raskaus muuten menee kuin tässä ohella, olen välillä jopa ihan sekaisin raskausviikoista. Mitä enemmän lapsia, sitä vähemmälle huomiolle raskaus taitaa jäädä. Toisaalta odotan kovin synnytystä, mutta toisaalta toivon ettei aika menisi niin nopeasti. Haluan nauttia joka hetkestä, vaikkei olo aina niin kummoinen olekkaan. Tämän viimeisen kerran!

Se hetki, kun toivot ettei lapsesi osaisikaan puhua osa 6 !

Olimme naapurin lapsien sekä naisten kanssa taloyhtiön hiekkalaatikolla. Tino oli sisällä lepäämässä työpäivän jälkeen ja Elvira kävi vähän väliä ties minkä verukkeen takia sisällä isin luona. Sanoin Elviralle että älä rynkytä sitä ovea koko ajan edes takaisin, anna isin hetki levätä ja kohta mennään sisälle yhdessä. Tuli äidin aika käydä vessassa ja sanoin tytöille että jääkää vaan leikkimään, äiti käy nopeasti vessassa. Tähän meidän neljä vee totesi:

Onko äiti nyt sinun vuorosi rynkyttää iskää?

Voitte kuvitella miten hauskaa naapurin naisilla oli, ja minä yritin siinä sitten naurultani soperrella jotain selitystä tälle asialle...

Osa 5.

Osa 4.

Osa 3.

Osa 2.

Osa 1.

Meidän uusi koti.

Nyt kun allekirjoitukset ovat papereissa ja raha on liikkunut, uskaltaa tämän vihdoin sanoa ääneen näin julkisesti; Me muutetaan! 

Vasta helmikuussa tosin, kun uusi talomme valmistuu. 5 huonetta ja keittiö. Jokaiselle lapselle oma makuuhuone. Ihanalta lapsiperheen suosimalta asuinalueelta. Tytöt pääsevät kouluun jossa itsekkin olen käynyt. Ja mikä parasta, me pääsemme takaisin kotiin. Lietoon. 

Vielä viimeisen kerran me muutetaan. Seuraavaksi vasta sitten, kun vanhainkoti tai Espanjan aurinkorannat kutsuvat. Tässä talossa meidän lapset saavat kasvaa ihan aikuisiksi asti. Se the koti on löytynyt.

 

Ei kiitos äitiyspakkausta. (+ Operaatio DIY äitiyspakkaus )

Tälläkin kertaa meillä jää se Suomen ylpeydenaihe, äitiyspakkaus ottamatta. Elvirasta otimme, Matildasta emme ja taas kolmannen kohdalla olemme tulleet siihen tulokseen ,että valitsemme mielummin avustuksen rahana. Miksi näin?

Suurin syy on varmasti tilanpuute. Meillä ei tällä hetkellä ole ylimääräistä tilaa säilöä isoja vaatteita mihinkään reilu vuodeksi odottamaan käyttäjäänsä. Ahdistaa jo ajatus siitä, että kaapit pursuavat "sitten joskus" vaatteita kun niitä isosiskoilta kuitenkin jää jonkin verran. Vaikka olemme muuttamassa taloon, jossa vauvalla on oma huone ja vaatekaappinsa on siihen kuitenkin vielä tovi aikaa. Koko rahan olen ajatellut käyttää tarpeellisen heti syntymän ja ensimmäsiten kuukausien aikana. Vaatteita, tutteja, puklurättejä. Talvihaalari ja makuupussi.

Toinen syy on ettei vaatteet miellytä silmää. Jotkut sanoo ettei saisi valittaa, ilmaisia vaatteita kun ovat. En valitakkaan vaan valitsen. Nimittäin avustuksen mielummin rahana. Vaikka en ole mikään lastenvaatehullu tai kovinkaan tarkka mitä lapsilleni päälle puen (kunhan ovat ehjät ja jotakuinkin puhtaat) valitsen mielummin rahan kuin kasan ihan okei vaatteita. Sillä rahalla saa sitten juuri sitä mitä haluaa.

Kolmas syy: meillä jäi melkein kaikki pakkauksen vaatteet käyttämättä kun se otimme. Osa syy se, että kaapit pursusivat paljon miellekkäämpiä vaatteita, mutta myös siksi että säilöin ne suuret vaatteet varastoon ja sinne unohdin. Huppista vaan sano tämä todella järjestelmällinen äiti...Sarkasmia.



Ainut jonka pakkauksesta olisin todella halunnut, oli makuupussi. Se on aina ollut meillä kovassa käytössä, Matilda ei esimerkiksi vauvana suostunut muualla nukkumaan kuin makuupussissa. Vaan sen saa erikseen tilattua joten en viitsinyt sen takia ottaa koko pakkausta. Ja kun löysin makuupussin muumikuosilla, oli valinta selvä. Me emme pakkausta ottaisi taaskaan. Ajattelinkin toteuttaa operaatio DIY äitiyspakkauksen ja koota yhteen mitä kaikkea sillä rahalla saa. Uutena, kirpputorilta saisi vielä toki enemmän muttei ole teille realistinen kun ette sitä samaa tavaraa pystyisi samalla hinnalla saamaan. Katsotaan millainen tästä tulee, nyt budjetista lähtenyt -33 euroa (makuupussi+postit). Seuraavaksi ajattelin ostaa ehkä vähän vaatteita ja tarvikkeita. Äitiysavustuksen rahallinen määrä on tosiaan 140 euroa. Jäljellä on siis vielä 107 euroa.

Joku ehdotti että ottaisin pakkauksen ja myisin sen pois. Lähettäisin ulkomaille ja tienaisin sievoisen summan rahaa. Heti seuraavaksi joku toinen kertoi miten se on hienon etuuden hyväksykäyttöä. Eikö se kuitenkin ole ihan sama mitä kukin sillä tekee, me jokainen se kuitenkin ollaan samalla tavalla ilmaiseksi saatu ja jokusen pennin verojakin maksettu? Siltikään en tätä lähde tekemään, en ota riskiä että kohta minulla on turha pakkaus nurkissa pyörimässä sekä kasa sinä senkin hyväksikäyttäjäpummi kommentteja.

Pakkaus on upea asia ja jollain tavalla se kuuluu odotukseen. Sen takia minä sen ensimmäisellä kerralla halusikin. Vaan toisella ja kolmannella kertaa on pakko olla fiksu ja todeta että me hyödymme enemmän siitä rahasta, jolla saa sen hetkisen tarpeen mukaan tehtyä hankintoja. Kun kolmannen lapsen kohdalla sitä tavaraa jo ihan riittämiin ja vähän ylikin tuntuu olevan. Terveisin 84,5 neliötä, kohta viisi henkeä, pursuavat kaapit ja päälle kaatuvat seinät. Onneksi tämä on enää väliaikaista, mutta kerron sitten vasta (keskiviikkona!) tarkemmin kun kaupat on tehty. Karma, universumi ja silleen. Kyllä te tiedätte.

Pakkaus vai raha, kumman te olette valinneet ja miksi? 

24. Raskausviikko + Äitiysneuvola !

Raskausviikko: 23+1

Vauva: Painaa noin puoli kiloa. Kuulee ja reagoi ääniin. Jos vauva syntyisi nyt, hänellä olisi jo pienet mahdollisuudet selvitä kohdun ulkopuolella.

Oireet: Turvottaa ja närästää. Yyh. Nyt muutamana päivänä myös ollut hieman huonovoinstisuutta. Pissattaa, pissattaa ja pissattaa.

Mielihalut: Kurkkupastillihimo pitää edelleen kovin pintansa. En himoitse mitään erityisemmin, ruoka on hyvää ja syöminen kivaa.

Päällimmäiset ajatukset raskaudesta:  Taasko on muka viikko mennyt? Pari päivää sitten leikittelimme Tinon kanssa jo hieman tulevan vauvan nimillä. Koko almanakka käytiin läpi ja pyöreä nolla nimeä löytyi josta molemmat meistä olisi tykännyt. Ei yllättänyt, Matildan sairaalanimi Alina vaihtui Matildaksi vasta syntymän jälkeen kun tiesimme millainen tyyppi sieltä tuli. Raskaus menee tässä muun elämän ohella, närästys vaivaa mutta muuten on ihan kiva olla. 12 viikkoa töitä ennen äitiyslomaa, niin paljon mutta kuitenkin niin vähän.

+Äitiysneuvola kuulumiset: Kaikki hyvin. Verenpaine ok, pissa puhdas ja niin edelleen. Paino ja maha kasvavat oikein mukavaa ja kovaa vauhtia... Tähän mennessä raskauskiloja on siunaantunut jo 10! Enkä ihmettele, tämä turvotus ( ja ruokahalu..) on aivan jäätävää. Yritän kyllä olla ottamatta asiasta stressiä, painoin ennen raskautta melkein 10 kiloa vähemmän kuin ennen viime odotusta. Ja olenhan aina päässyt kiloista eroon helposti tekemättä mitään. Mutta silti, ei tämä kivaa ole. Vaikka söisin mitä tahansa, paino nousee ja nousee...Sf mitta oli tasan 20 senttimetriä, eli kasvaa keskikäyrällä. Sikiön liikkeet ja sykkeet hyvät, vauhdikas kaveri asustelee mahassa. 24-28 viikolla olisi kuitenkin edessä se sokerirasitus vaikka ajattelin siitä tällä kertaa luistavani. Painoindeksi ennen raskautta oli siinä ja siinä etten sen takia olisi joutunut soekrirasitukseen ja nyt päätimme, että ehkä kuitenkin parempi katsoa kuin katua. Eipä siitä haittaakaan ole, vaikkei se todellakaan mitään mukavaa puuhaa olekkaan. Mutta vauvan (ja alapääni..) parhaaksi sinne on hyvä mennä. Kaikki siis hyvin. Seuraavaksi on sitten lääkärineuvola syyskuussa! Ei mitään muistikuvaa mitä sielläkin tehdään... Sisätutkimus?

Pray for us.

Pray for Barcelona. Pray for Paris.

Pray for Finland, pray for Turku.

Tähän asti kaikki ovat kyllä koskettaneet, mutta ei näin. Meidän kotimaa, meidän kotikaupunki. Tekee mieli sulkea ovet ja ikkunat, jäädä seinien sisälle. Missä on muka enää turvallista kun tälläistä tapahtuu täällä, jossa luulin oikeasti olevani vielä turvassa.

Suru. Viha. Pelko. Kaikki tunteet ovat sallittuja. Mutta muistakaa, joku menetti tänään paljon muuta kuin turvallisuuden tunteensa. Kunnioita ja ole jakamatta kuvia, videoita ja snäppejä. Olen järkyttynyt sekä teosta ja siitä, miten ihmiset käyttäytyvät uhreja ja heidän omaisiaan kohtaan. Missä kaikki yksityisyys? Missä kaikki kunnoitus?

Minä en spkuloi. En vihaa, enkä syyttele. Olen vain surullinen, niin kovin surullinen. Kaikki empatiani, pahoitteluni ja osanottoni kaikille omaisille. Sytytän kynttilän heille ja samalla muistelen, että omat murheeni ovat aika mitättömiä tämän kaiken rinnalla. Katson palavaa liekkiä ja tajuan miten kiitollinen ja onnellinen voin olla. Elämä voi olla kiinni sekunneista, väärästä bussi valinnasta tai pitkäksi venyneestä työpäivästä. Elä tänään, murehdi huomenna. Rakasta, halaa ja kiitä. Jokaikinen päivä.

Rauhaa ja rakkautta. Vaikka ensimmäinen taitaa hetkesi olla menetetty. Mutta kuten joku viisas joskus sanoi, yksi paha teko vaatii monta hyvää tekoa.

Maailma älä ole huomenna yhtä paha paikka.

Se hetki, kun toivot ettei lapsesi osaisikaan puhua osa 5 !

Olimme kauppakeskuksen ravintolassa syömässä. Tarjoilija tuli ja otti tilauksemme. Poistuttuaan luotamme Elvira sanoi hyvin kirkkaalla ja kuuluvalla äänellä:

Olipas tolla tädillä isot tissit!

Oikeassahan hän oli, olihan ne. Mutta sitä nyt ei välttämättä tarvitsisi kommentoida ääneen. Kävimme pienen keskustelun toisen ulkonäön kommentoinnista samalla kun häpeän viitta pikku hiljaa haihtui meidän vanhempien hartioilta. Voihan lapset...

Rakkaan ja suupaltin pershedelmäni möläytyksiä voit lukea lisää alla olevasta linkistä. Ja lisää on luvassa...

https://www.kaksplus.fi/blogit/tehtavanimikkeena-laura/2016/09/20/se-hetki-kun-toivot-ettei-lapsesi_20/

Mitä yhteistä on raskaana olevalla naisella ja taaperolla?

He molemmat kiukuttelevat milloin mistäkin.

Heistä kumpikaan ei pysty säätelemään tunteitaan. Ja ne saattavat vaihtua nanosekunnissa aivan päinvastaiseksi.

He molemmat itkevät kun jokin asia ei onnistu.

Heistä kumpikaan ei tiedä mitä tahtoo.

Eilinen lempiruoka saattaa seuraavana päivänä olla inhokki. Molemmilla.

Molemmat kasvavat aivan huimaa vauhtia. Molempien kasvua seurataan neuvolassa käyrien mukaisesti.

Molemmat kiukuttelevat kun vaatteet puristavat, ne eivät mahdu eivätkä istu tai ovat muuten vain typeriä.

Suuttuvat ja loukkaantuvat verisesti milloin mistäkin.

Syy ei ole koskaan heidän. Ei sitten ikinä.

Joskus saattavat virheellisesti luulla, että maailma pyörii heidän napansa ympärillä.

Kaikkea kiellettyä tekee mieli. Tietenkin.

Joskus molemmat kaipaavat autokyytiä jo ihan parin metrin matkalla.

Kärsivät vuoroin ummetuksesta, ripulista ja ilmavaivoista. Ja aina saa ihmetellä mitä epäsopivaa on taas pistetty suuhun.

Saattavat molemmat yhtäkkiä pissata housuunsa.

Pissa. Jano. Nälkä. Varsinkin kun pitäisi mennä nukkumaan.

Huonoina hetkinä he molemmat kitisevät ja valittavat jokaikisestä asiasta.

Mitkä hormonit? Mikä uhma? En tiedä mistä puhut...

Onko meidän perheessä refluksilapsi!?

Huono äiti -fiilis. Sillä on oikein kiva aloittaa maanantai ja uusi työviikko. Minäpä kerron mitä tapahtui.

Nukuimme yön huonosti. Isompi flunssassa, pienempi oma kitisevä itsensä pisin yötä. Aamulla yläkerrassa käveli kaksi pientä ja kiukkuista lasta. Pienempi vielä kiukkuisempi mitä yleensä. Juuri kun olimme tekemässä lähtöä päiväkotiin, antoi nuorimmainen komeasti ylen keskelle eteisen lattiaa. Saatoin mielessäni luetella liudan kirosanoja. Kiitos maanantai, pistät oikein parastasi. Pyykkikone laulamaan, soitto töihin ja viestiä päiväkotiin.

Mietinkin että ihmekös Matilda nukkui niin levottomasti. Kumma kyllä, muuten tuntuu aika pirteältä ja aamupalakin maistui oksentamisesta huolimatta. Sitten minulla välähti. Tai oikeastaan välähdys tapahtui oksennuksen koostumukseen liittyen, mutta tokkopa haluatte kuulla siitä lisää. Tämä ei ollut ensimmäinen, ei edes toinen kerta kun Matilda antoi merkkejä vatsataudista ilman vatsatautia. Tämähän on kuin minä itse pahimpina närästyspäivinä. Asuuko meillä refluksilapsi!?

Itse vatsavaivaisena tiedän harvinaisen hyvin millaisia oireita närästys aiheuttaa. Tiedän myös miltä se näyttää, kun närästys yltyy vessanpyntyn halailuun saakka. Ja tiedättekö, kaikki kolahti. Yks kaks noin vain. Kahden vuoden valvomisen jälkeen.

Huonosti nukkuva vauva. Öisin huutava vauva, muttei kuitenkaan koliikki. Nukahti helposti syliin pystyasentoon keskellä yötä. Nyt isompana nukkuu edelleen huonosti, herää kitisevänä ja kiukkuisena keskellä yötä. Haluaa juoda öisin useasti vettä. Nämä kaikki sopii lapsen refluksioireisiin. Kun luin vauvan refluksia, vielä useampi asia kolahti meidän vauvavuoteen. Miksi en silloin asiaa tajunnut!?

Harmittaa, harmittaa niin vietävästi. Lapsen puolesta, on hänellä varmasti kurja olo ollut useimpina öinä ja me olemme ihmetelleet ja ihmetelleet itkevää, huonosti nukkuvaa ja kiukuttelevaa vauvaa sekä taaperoa. Minulla on perjantaina äitiysneuvola, joten taidan siellä ottaa tämän asian samalla puheeksi jotta saan neuvoa ja ohjeistusta mitä nyt tehdään. Refluksi ei voi olla enää kovinkaan paha ja vain ajoittaista, koska yleensä jo nukumme ihan hyvin ja puklailua tai huonoja öitä ei tapahdu enää kovinkaan usein. Ruokavalio on kaiken a ja o, mutta millä ihmeellä kaksi vuotiaasta voi tietää mikä sopii ja mikä ei? Varsinkaan kun en tämän kahden vuoden aikana koko refluksia ole edes tajunnut..Refluksi vaiva näyttää olevan tällä hetkellä ajottainen joten voisin kuvitella sen liittyvään johonkin tai joihinkin ruoka-aineisiin? Vai..? Taidan aloittaa Matildalle ruokapäiväkirjan sekä unipäiväkirjan ja katsoa meneekö huonot yöt yksi yhteen jonkun tietyn ruoka-aineen kanssa.

Vauvauvuoden refluksi kuvaus sopii meihin kuin nenä päähän. Taaperoikäisenä oireista sopii moni, mutta vain ajottaisena. Harmittaa ja suututtaa. Miksi emme tajunneet tätä aikaisemmin? Minun huonosti nukkuva, tissillä kiukutteleva ja öisin raivoava vauvani ja taaperoni on vain ollut huonovointinen. Äitiydessä oppii kantapään kautta vaikka ja mitä, mutta nämä lapsen hyvinvoinnin kustannuksella opitut asiat olisi kyllä kiva tajuta nopeammin kuin kahden vuoden sisällä..No mutta, jokaisella pilvellä on hopeareunus. Jos tämä joulukuinen on samanlainen tiedänpä ainakin mikä vaivaa!!!!

Kokemuksia ja vertaistukea?

Ei vauvaikäisen lapsen refluksi, anyone!?

 

23. Raskausviikko ; Harjoitussupistuksia ja veritippoja.

Raskausviikko: 22+1

Vauva: Painaa n. 450 g. Keuhkorakkulat kehittyvät ja vauva harjoittelee kohdussa hengittämistä.

Oireet: Hyvästi kihlasormus, tervetuloa turvotus. Aamuisin silmäluomet ovat olleet niin turvoksissa että meikkaamaan olen pystynyt vasta parin tunnin päästä heräämisestä. Helteestä ei saisi valittaa mutta...Onneksi nyt näyttää vähän viilenevän. Nenä vuotaa todella herkästi verta, mutten tiedä syytänkö raskautta vai allergialääkkeitä.

Mielihalut: Edelleen ne kurkkupastillit. Ja kolan makuiset karkit.

Päällimmäiset ajatukset raskaudesta: Tiistaina oli liian rankka päivä. Illalla sain monta harjoitussupistusta ja wc käynnin yhteydessä huomasin pari tippaa verta. Ihan vain muutaman, mutta kyllä se vähän pelästytti. Supistukset (ja ne muutamat veritipat..) olivat kuitenkin nopeasti ohi ja supistukset ihan kivuttomia, joten olen ollut ihan levollisin mielin. Varsinkin, kun vatsassa on joka päivä ollut kovat liikehdinnät. Asunto- ja taloasioita hoitaessa raskaus on mennyt vähän tässä sivussa viime aikoina. Nyt ollaan jo kaksi viikkoa yli puolivälin, ja juurihan vasta se puoliväli oli. Turvotusta ja jalkojen väsymystä lukuunottamatta olo on ollut aika normaali. On tällä hetkellä kivaa olla raskaana vaikka se vähän arkea hidastaakin!

Lapseton koti on pelottavan tyhjä ja hiljainen.

Tulin eilen illalla kotiin vasta kun oli jo pimeää. Kaikkialla oli hiljaista ja yökaste kasteli varpaani kun oikaisin nurmikon poikki. Vein roskat ja nautin aika vilkkaan rivitaloalueen kuolettavasta hiljaisuudesta. Suurin osa asunnoista oli pimeitä, vain muutama lukuvalo loisti ikkunoista. Oli hiljaista, pelottavan hiljaista.

Tulin sisälle ja ulko-ovi kolahti vähän turhankin kovaa kiinni. Jähmetyin ja kuulostelin herääkö joku yläkerrassa metelöintiini. Kunnes havahduin, eihän siellä ole ketään joka ei heräisi. Pienet lenkkarit kenkätelineestä, poissa. Lelukaaos olohuoneen lattialta, poissa. Hiljaista, niin hiljaista että kuulin kellon tikittävän. Ja se jos mikä on lapsiperheessä ihme, suorastaan pelottavaa.

Mietin avaisinko vielä television mutta päätin mennä nukkumaan. Kun kerrankin saisi nukkua koko yön kenenkään heräämättä. Yläkerrassa vastassa oli kaksi surullisen tyhjää sänkyä. Siellä missä yleensä oli kasa pehmoleluja oli vain tyhjyyttä. Tyynyillä, joilla yleensä oli kaksi pörröistä ja takkuista tukkaa ammotti vain tyhjyyttä. Katselin hiljaista ja tyhjää lastenhuonetta ja näky oli surullisen tyhjä. Sieltä huoneesta puuttui jotain niin suurta ja ihmeellistä.

Nukuin huononsti koko yön. Heräsin monesti, kun kukaan ei herättänyt. Kukaan ei puhunut unissaan, käynyt vessassa tai nähnyt pahaa unta. Kukaan ei kaivannut aamuyöstä syliä tai lohtua. Alakerran kello tuntui huutavan, niin hiljaista täällä oli. Aamulla nousin aikasin ylös. Ikävästä ja huonoista yöunista huolimatta päätin ottaa ilon irti tästä hetkestä. Sai herätä rauhassa. Kukaan ei tapellut. Aamukahvi pysti kuumana. Ja aamupalaksi sai surutta syödä kulhollisen jäätelöä.

Äidin oma aika. Kun sitä ei ole, sitä kaipaa niin kovasti välillä. Kun sitä sitten on, niitä kahta tappelevaa mutta niin rakasta pörröpäätä kaipaa enemmän kuin uskoisikaan. Mutta lapseton yö ja kavereiden kanssa ulkona syödyt pizzat tekee välillä ihan mahdottoman hyvää. Vaikka sivutuotteena olisikin kova ikävä ja koko yön kestävä närästys.



 

Raskaushormonit tekee äitiydestä haastavaa.

Voihan hormonit ja herkkyys. Ei sovi äitiys ja raskaus yhteen. Ei sitten millään. Ei ehkä sen jaksamisenkaan puolesta, mutta eniten äitiyttä vaikeuttaa kyllä nämä hormonit. Nämä tekee äidistä vähän liiankin herkkiksen.

Kaikki omiin lapsiin liittyvät vastoinkäymiset ja ikävät asiat ottaa aina koville. Hormonilisä lisää tuskaa satakertaiseksi. Tänään aamulla tyttöjen päiväkodista lähteminen oli hyvinkin haastavaa. Toinen jäi tuppisuuna syöttötuoliin suupielet alaspäin. Toinen sen sijaan aloitti jo autossa äiti älä vie minua sinne lauseet. Lopulta sain kääntää selkäni täysillä huutavalle neljävuotiaalle joka ei millään olisi halunnut päästää äitiä töihin. Selvisin autoon saakka, jossa tirautin pari kyyneltä huono äiti joka hylkää lapsensa -hormonipuuskassani.

Tiedättekö kuinka montaa kertaa olisi tehnyt mieli juosta takaisin, napata tytöt kainaloon ja painella kotiin yhdessä? Aika hemmetin monta. Vaikka tiedän, että iltapäivällä isää vastaan juoksee kaksi iloista tyttöä eikä aamuitkuista ole tietoakaan. Mutta kun minä saan osalseni vain ne itkut, en niitä iloja.

Koko työpäivän asia vaivasi minua. Oli kurja olla ja aivan kamala ikävä omia lapsiani. Tuli huono-omatunto siitä, että täällä minä vaan hoivaan toisten lapsia kun omani olisivat niin mielellään kanssani. Täytyyhän töitä tehdä, mutta kerro se minun lapsilleni sekä hormoneilleni.

Kännykän taustakuvasta pilkistää kahden iloisen lapsen naamat kun työpäivän aikana kurkkan kelloa. Ikävä iskee kovaa, haluaisin jo kotiin perheeni luo. Halimaan ja pussailemaan. Tyhmä, typerä työpäivä. Josta kuitenkin niin kovin pidän.

Toisaalta nämä hormoniryöpyt tekee hyvää. Välillä kahden uhman kanssa rakkaus omia lapsia kohtaan tai ainakin hellyyden osoitukset piileskelee siinä sivussa ja nämä muistuttaa hyvin miten voimakasta se rakkaus on. Vaikka se jonain päivinä tuntuukin olevan myrskypilvien takana piilossa. Tai ehkä ei sittenkään piilossa. Ehkä sitä rakkautta on juurikin se, etten edes pahimpina päivinä pakkaa laukkujani ja karkaa maailman toiselle puolelle. Tai anna heitä postimiehen mukaan...

Äitiys. Raskaus. Hullujen hommaa. Ja taas tässä silti vaan ollaan.

Sinulle, jonka jalat vihaavat raskausaikaa.

Jalat, se kehon osa joka on aina ollut kovassa rasituksessa aina raskausaikani. Nyt olen taas siinä vihaamassani kohdassa raskautta, kun mieli jaksaisi mutta kroppa pistää vastaan. Tähän kyllä tottuu, mutta menee hetki ennen kuin osaa suosiolla hidastaa tahtia. Jalat turpoavat, väsyvät ja surevat pitkin päivää. Töissä on pakko päästä istumaan, paikallaan seisominen on kaikkein pahin. Yöllä heräät suonenvetoon ja kauniit suonikohjut koristavat kinttujasi. Ai että. Onneksi näihin vaivoihin on olemassa helpotusta.

Magnesiumlisä. Suonenveto loppui kuin seinään. Yhtenä päivänä unohdin ottaa ja heti seuraavana yönä heräsin taas suonenvetoon. Vaikka raskausvitamiinissani on mageniusmia, se ei ilmeisesti ollut riittävästi.

Tukisukat. Ostin apteekista ihan oikeat tukisukat ja sitten urheilijoille  tehdyt komppressiosukat. Ja halleluja mikä taivas avautui kun ne jalkaani laitoin. En tiedä kummat ovat paremmat, testaan ja kerron sitten. Ja käyn ostamassa niitä muutaman parin lisää. (Kyllä on moderniksi mennyt sukat kun ne väärinpäin voi jalkoihin laittaa.. ;) )

Suonikohjut. Noh, niille ei mitään oikein voi. Olen kokeillut jotain geeliä joka on niille tarkoitettu mutta siitä ei ollut kyllä mitään apua. Olen miettinyt niiden poistamisesta kirurgisesti sitten joskus synnytyksen jälkeen. Mutta katsotaan, eihän noista mitään haittaa ole. Kosmeettista kyllä, mutta kipeitä ne eivät ole.

Eilen oli rankka päivä. Koko päivä töissä, sitten kotiin siivoamaan asuntonäyttöä varten. Sitten katsomaan mallitaloa uudesta kodistamme ja tulevalle (ensi viikolla tehdään kaupat!!) tontillemme. Koko päivä menossa, jaloilla seisomista. Yöllä jalkoja särki niin, ettei meinannut uni tulla. Tänään jalat ovat olleet todella väsyneet ja surevat. Toivon todella että näistä sukista olisi paljon apua. En halua olla näin vaivainen odottaja!

#Belfiet ei kuulu nettiin.

Siinä se on koko komeudessaan. Tai oikeastaan zoomattuna ja tärähtäneenä. Taisi meikäläisen ahteri olla niin pieni ettei sitä suuressa metsässä erottanut ilman zoomia. Belfiethän tuntuu olevan nyt kovin muotia meidän naisten keskuudessa, joten tässä se on. Tämän tarkempaa tai paljaampaa kuvaa takalistostani ei tule netistä löytymään. Valitan lasteni teini-ikäiset ystävät kun tästä äidistä ei googlettamalla löydy tissipeppuherukuvia sitten joskus. Kyllä, pieni kuitti teille jotka niin tekevät. Iso tai pieni, tissit ja peput ei kuulu nettiin..Etenkään puolialasti.

En ymmärrä ihmisten tarvetta esitellä omaa alastonta vartaloaan täysin tuntemattomille. Oli siitä kuinka ylpeä tahansa. Eniten ajatuksia ja vastenmielisyyttä omalla kohdallani herättäisi se, ettei ne kuvat sieltä ikinä katoa. En minä ainakaan haluaisi että yläasteikäiset lapseni tulevat koulusta kotiin kertoen miten luokkakaverit olivat katselleet ja näytelleet äidin takapuolta koko koululle. Kun äiti silloin vuosia sitten halusi vain vähän lisää tykkäyksiä ja seuraajia...

Esimerkki. Kasvatuksen a&o. Antaisitko sinä teini-ikäisen lapsesi lisätä nettiin samanlaisia kuvia itsestään jos hän haluaisi? Kukkahattunatsimutsi tässä hei, mutta ehdotin ei. Isolla eellä.

Takapuolet ja tissit ovat ihan kivoja. Mutta kyllä ne kauniit muodot vaatteetkin päällä erottaa. Olkaa ylpeitä kropastanne, syytäkin olla. Mutta ylpeyden lisäksi arvostakaa sitä. Itseänne sekä lapsianne.

Äitiyden ei tulisi olla suorittamista.

Kurvasin tänään töiden jälkeen lähikaupan kautta hakemaan niinkin terveellistä päivällistä kuin pakastepizza. Työpäivästä väsyneenä päätäni kolkutti lause; mahdollisimman helpolla. Varsinkin, kun huominen päivä toisi tullessaan ensimmäisen asuntonäytön ja työpäivän jälkeen luvassa olisi levon sijaan siivousta. Pizzat uuniin, lapsille piirretyt pyörimään ja pölyrätti heilumaan. Pari vuotta sitten olisin vielä väen väkisin kokannut vähintäänkin jotain nopeaa kotiruokaa, mutta vuosien karttuessa äitiyden mittariin olen päässyt eroon liiasta suorittamisesta. Miksi ihmeessä mennä sieltä mistä polku on täynnä esteitä, jos se matala aita on ihan siinä vieressä?

Ei aina, en minä sitä. Ei joka päivä pakastepizzaa voi syödä vaikka joskus se kovin houkuttaisikin. Sekä lapsia, että minun raskaushimojani. Mutta joskus, joskus on enemmän kuin okei antaa itselleen armoa. Miksi me äidit ylipäätänsä olemme niin kovia suorittamaan? Ei saisi yleistää, mutta voin vannoa ettei kovinkaan moni isä tunne samanlaisia tunnontuskia siitä pikkukakkosesta ja pakastepizzasta kuin me äidit.

Teemmekö me äidit sen ihan itse? Sosiaalinen media, lehdet, nettipalstat. Kaikki täynnä toistemme arvostelua ja tapojemme arvostelua. Verrataan, kisataan ja stressataan. Jotain niinkin yleistä ja luonnollista asiaa kuin äitiys. Kuulostaa hullulta. Ja hulluahan se onkin. Mutta silti me sitä hyvin paljon teemme.

Olen yrittänyt olla jo tovin itselleni armollisempi. Kahden lapsen vanhemmuus yhdistettynä raskauteen on opettanut sitä varsin hyvin ja nopealla aikataululla. Olen hyväksynyt sen, että siivouspäivä voi olla vain kerran viikossa ja lelukasat lattialla on ihan okei. Pyykkikori saa olla täynnä ja lapset kasvavat joskus myös Ikean lihapullilla ja ranskalaisilla. Ja tiedättekö, olen paljon onnellisempi ja parempi äiti mitä ennen.

Onnelliset vanhemmat ovat yhtä kuin onnelliset lapset. Ja toisin päin. Äitiyden ei pitäisi olla suorittamista. Se ei saisi olla. Se on elämän läpi kestävä matka ja aika perkeleen raskas matka, jos koko ajan stressaa ja suorittaa. Rauhaa ja rakkautta mamit, toisiamme mutta ennen kaikkea meitä itseään kohtaan.

22. Raskausviikko + Tarkemmat ultrakuulumiset !

Raskausviikko: 21+1

Vauva: Painaa n 400 grammaa. Aistit kehittyvät kovaa vauhtia. Laiha ja hento vaikkakin jo aika pitkä; n. 26 cm. Liikkuu masussa tällä hetkellä todella aktiivisesti, erityisesti iltaisin ja öisin.

Oireet: Selkä ja oikea lonkka sattuvat päivittäin. Kuuma! Palelevana ihmisenä tämä kyllä on aika kiva oire.

Mielihalut: Vihreät kurkkupastillit, ne joissa on se musta risti. Tuttu myös viime raskaudesta...

Päälimmäiset ajatukset raskaudesta: Ultran jälkeen iski jotenkin se todellisuus, että jouluun asti nyt sitten pyöritellään vaan peukaloita ja odotetaan. Tähän asti on ollut erilaisia juttuja joita odottaa; varhaisultra, turvalliset viikot, niskaturvotusultra sekä rakenneultra. Nyt on vain neuvoloita...Tylsää ja samalla helpottavaa, vihdoin rakenneultran jälkeen tuntuu että osaan rentoutua. Ensimmäinen vauvahankintakin tuli tehtyä, mutta esittelen niitä sitten myöhemmin projektissani oma äitiyspakkaus. Parin viikon päästä onkin taas neuvola! Selkä tosiaan vihoittelee enemmissä määriin ja pelkään todella mitä tuleman pitää...

+ Tarkemmat kuulumiset rakenneultrasta: Vauva vastasi tarkalleen viikkoja. Rakenneultrassa viikkoja oli 20+5 ja jokainen mitta oli joko tasan tuo, tai sitten yhden päivän pienempi. Elvira oli ru:ssa aikoinaan 1-2 viikkoa sirompi, Matilda taas päivän suurempi. Jos näitä voi verrata, odotettavissa on siis taas reilu neljän kilon mötikkä joka perii meikäkäisen geenit. En tiedä voiko syntymäkokoa vielä ennustaa, ei kai? Vauva pyöri ja hyöri koko ultran kuin väkkyrä ja kaikkia mittoja oli vaikea heti saada. Sukupuoleksi tosiaan veikattiin tyttöä, mutta vauhdin ja venkslaamisen takia se todellakin taitaa olla epävarma veikkaus. Ei siellä kyllä mitään "ylimäärästä" vilkkunut, ihan omin silminkin näin. Ultrasta saimme huonot kuvat vauhdin takia, mutta se nyt on aivan sivuseikka kun kaikki oli hyvin. Nyt minä lupaan stressaamisen sijaan nauttia ja innostua vauvahankinnoista!

Voisitko juuri sinä pelastaa ihmishengen?

Tiesitkö, että Suomessa on noin 5,5 miljoonaa ihmistä. Heistä täysi-ikäisiä on yli 4 miljoonaa. Silti kantasolurekisterissä on vain noin 30 000 henkilöä.

Rekisteriin tarvitaan joka vuosi 4000 uutta henkilöä. Minä liityin siihen tänään. Tai lähetin pumpulipuikoilla solunäytteen rekisteriä varten. Minä olen täällä, jos minua joskus joku tarvitsee.

Jos olet täysi-ikäinen (kuitenkin alle 55-vuotias) ja perusterve aikuinen (netissä pienellä kyselyllä voit selvittää oletko sopiva luovuttaja) liity rekisteriin. Voit pelastaa joskus jonkun hengen. Kantasolusiirtoa käytetään hoitona esimerkiksi leukemiassa, joka on yleisin syöpäsairaus lasten keskuudessa. Kohta kolmen lapsen äitinä tämä on vähintä mitä voin tehdä.

Rekisteriin liittyminen on helppoa. Täytä netissä lomake. Jos olet sopiva luovuttaja saat postissa pumpulipuikot joilla lähetät näytteen rekisteriin. Helppoa. Ja voit pelastaa joskus jonkun hengen.

30 000 ihmistä 4 miljoonasta on aika vähän. Kaikki eivät sovi luovuttajiksi, mutta vie vain pienen hetken selvittää se.

Sinä voit pelastaa joskus jonkun hengen.

Liity kantasolurekisteriin.

Rakenneultra.

Pieni, täydellinen ihminen. Niin liikkuvainen, että kaikkia mittoja oli aluksi vaikea saada. Mutta lopulta kaikki tärkeä näkyi. Kaikki oli täydellistä, juuri niin kuin kuului. Hän vastasi täydellisesti viikkoja. Hän oli muutenkin täydellinen. Täydellinen, perheemme täydentävä lapsemme. Joulukuussa meitä on viisi. Kaksi aikuista, isä ja äiti.

Sekä tyttötrio.

Odotatko tyttöä vai poikaa? Näillä testeillä se selviää!*

*Näiden testien tulokset pitävät paikkaansa 50% mahdollisuudella. 

Vau.fi Nettisivuilta löytyy testi jonka mukaan meille olisi tulossa poika.

Kiinalaisen syntymäkalenterin mukaan meille olisi tulossa poika. 

Vatsan muodon perusteella tietää myös sukupuolen. Poikavatsa kasvaa enemmän pystyyn ja on terävämpi. Tyttövatsa kasvaa sen sijaan enemmän leveyssuunnassa ja on "pehmeän" pyöreä. Vasemalla Matildan tyttövatsa, oikealla tämän hetkinen. Molemmat kuvat otettu 19+0. Onko tämä nyt sitten enemmän poikavatsa? Alkuraskauden maha oli ainakin todella paljon terävämpi mitä nyt. Toki sekin voi vaikuttaa että odotuksen alkaessa olin tällä kertaa 9 kiloa kevyempi...Monet ovat sanoneet tämän olevan poikavatsa. Tosin niin sanottiin kahdella ensimmäiselläkin kerralla useasti...

Sukupuoli raskausoireiden perusteella:

Poika:

Ei aamupahoinvointia.

Et ole muuttunut ulkonäöllisesti tai jopa hehkut.

Säärikarvojen kasvu on kiihtynyt.

Tekee mieli happamia ja suolaisia ruokia.

Eteenpäin työntyvä masu, raskautta ei havaitse takaapäin.

Vauvan sydämensyke hidas (<140)

Potkut napakoita ja kovia.

Linea negra.

Sinulla on terävä ilme.

Olit yhdynnässä ovulaation aikaan.

Odotat esikoista.

Elitte leppoisaa elämävaihetta lasta tehdessänne.

Kätesi ovat kuivat.

Olet rauhallinen ja hyväntuulinen.

Vauvan isä lihoo odotusaikana.

Jalkasi ovat aiempaa kylmemmät.

Rinnoissa valtava muutos, arat ja turvonneet.

Poikaolo

Tulos: 7

Tyttö:

Pahoinvointia raskauden aikana.

Kukkiva iho.

Olet kiukkuinen.

Ikenet verestävät.

Vauva on kova hikkaamaan.

Vauvan potkut eivät ole kovin rajuja.

Vauvan syke tiheä.

Närästys.

Sinulla on jatkuvasti lempeä ilme.

Vatsasi leviää sivulle.

Makean himo.

Olit yhdynnässä muutama päivä ennen ovulaatiota.

Ei linea negraa.

Edellinenkin lapsesi on tyttö.

Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne.

Kädet aiempaa pehmeämmät.

Rinnoissa ei juuri muutosta.

Tyttöolo.

Tulos: 8

Poika 3, tyttö 1. 

Huomenna se selviää. Jos selviää. Jännittää. Ei sukupuoli, vaan että kaikki on hyvin. Yritän siksi pitää ajatukset pelkässä sukupuolessa, jotta saisin yöni nukutuksi. Mitä sinä veikkaat, kolmas tyttö vai ensimmäinen poika?

Nenäverenvuotoa ja kyyneleitä poskilla.

Otsikko kertoo kaiken. Nimittäin siitä, miten hyvin meidän tyttöjen ensimmäinen hoitopäivä oli mennyt. Nuorimmainen kaahasi vähän liian kovaa mopolla alamäkeen ja näin ollen sai nenänsä ruvelle. Vanhempi sen sijaan ei ole yhtään sitä mieltä, että se uusi ryhmä on kiva juttu.

Heti ensi kättelyssä aamulla alkoi vastustelu, maanitellen sain hänet katsomaan edes uuden hyllypaikan päiväkodissa. Iltapäivällä minua vastaan juoksi iloinen lapsi ja olin että jes, hyvinhän se päivä meni. Onko ollut kiva päivä rakas? Ei ole, minä en enää ikinä tule tänne.

Parit kyyneleet oli vuodatettu, kun ei vanhaan ryhmään päässytkään koko päivänä. Parit kyyneleet meinasi äiti vuodattaa, kun tajusi miten kurjalta mahtaa pienestä ihmisestä tällä hetkellä tuntua. Noh, ehkä se tästä. Vaikeaa voisi olla ilman ryhmänvaihdostakin. Ovathan tytöt olleet viimeiseestä kymmenestä viikosta kahdeksan lomalla.

Ehkä huomenna on jo parempi päivä Elviralla. Ehkä huomenna on jo niitä tuttujakin lapsia päiväkodissa kun suurin osa taitaa olla vielä lomalla. Ehkä huomenna Matilda osaa ottaa vartin pois vauhdista ja ehkä hän oppii käyttämään vauhdin sijasta vihdoin sitä järkeä. Tuskinpa, kyllä kesän ja hurjapäisyyden nimittäin huomaa hänen rupisista ja mustelmaisista sääristään. Täytynee kyllä sanoa, että haaverista huolimatta hän oli se tämän perheen reipas päiväkotilainen tänään.

Onhan tässä arjessa taas tottulemista itse kullakin. Harmi vain, että lasten kohdalla se ikävä esittäytyy kiukutteluna ja tappeluna. Kun koko päivän tsemppaa hoidossa, on kotona piru irti. Täytyy todeta, että Matilda yllätti reippaudellaan. Hän ei ollut yhtään niin sylin kipeä ja huomionhakuinen sylitakiainen mitä odotin. Elvira sen sijaan pisti parastaan kiusanteolla ja uhmalla, mutta yritän parhaani mukaan joustaa hermojeni kanssa. Onhan hänellä edessään hurjan suuri muutos. Saahan se näkyä. Vaikka kieltämättä omakaan jaksaminen ja hermojen pituus ei aina työpäivän jälkeen ole mitä parhain.

Iltapalaksi herkuttelimme banaaniletuilla rankan päivän päätteeksi. Ja ehkä aamulla on edes hitusen parempi mieli lähteä päiväkotiin, kun illalla tehdyt letit ovat tehneet tehtävänsä ja molemmilla tytöillä on upeat kiharat. Taidanpa vielä nyt illalla laittaa heille aamuksi valmiiksi heidän lempimekkonsa ja -paitansa. Pientä hemmottelua rankan arjen keskellä. Niin lapsille, kuin meille aikuisillekkin. Terveisin minä, työpäivästä uupunut kroppani sekä iso annos jäätelöä.