Tavoitteena mahdollisimman vähämateriaalinen vauvavuosi.

Hankittu

2 kappaletta sukkahousuja

3 kappaletta puolipotkuhousuja

6 kappaletta bodyja

1 paksu collegetakki &-housut

3 kappaletta yöpukuja

Hankkimatta

Muutamat sukat

Paksu ja lämmin haalari toppapussiin ja automatkoille

5 kappaletta harsorättejä

One piece haalari tai toinen collegetakki & -housut

Voiko tälläisellä määrällä vaatteita pärjätä vauvan ensimmäiset kuukaudet?

Olen ajatellut tällä kertaa kiinnittäväni huomiota meidän kulutuskäyttäytymiseen vauvavuoden vaatteiden ja tarvikkeiden osalta. Mahdollisimman vähän ja mahdollisimman pitkäikäisiä. Vauva kasvaa kuin rikkaruoho, joten pitkäikäisiä vaatteet eivät tule olemaan. Mutta esimerkiksi tämän listan kaikki vaatteet ovat kokoa 62. En aio hankkia niitä ihan pieniä vaatteita ollenkaan. Vain sitten, jos vauva syntyykin tosi pienenä. Meidän viime kertaisella reilu neljän kilon "pikkutytöllä" istui hyvin alusta saakka koon 62 vaatteet, joten luotan tällä kertaa siihen samaan. Ja toisaalta, pitkät hihat vain suojaavat vauvaa terväiltä kynsiltään joten ei kai se niin justiinsa vaikka vähän kasvuvaraa olisikin.

Olen ihminen, joka ei nauti shoppailusta kuin ani harvoin. Eli en kauheasti nauti siitä vauvanvaatteiden hypistelystä saatika hypetyksestä. Ensimmäinen, liian materiaalipainotteiden pienten mekkojen täyttämä vauvavuosi opetti sen, etten todellakaan nauti siitä ylitsevuotavasta vauvanvaatekaapista. Olen myös tässä meille jo hivenen ahtaassa asunnossamme oppinut sen, että paremman mielen tuo siisti ja käytännöllinen, kuin täynnä oleva vaatekaappi. Vaikka muutamme toivottavasti jo ennen vauvan syntymää uuteen kotiimme jossa kaikille on omat vaatekaappinsa, haluan silti hankkia mahdollisimman vähän ja mahdollimman käytännöllistä.



Vähämateriaalisuuden lisäksi tavoitteeni on osata laittaa myös kaikki heti kiertoon, kun tavaroille ei ole enää tarvetta. Nimittäin kaapeista tulee kuitenkin aina löytymään niitä "seuraavia kokoja", joita kahdelta isommalta tytöltä jää seuraavalle.

Koska tämä operaatio on vasta lähtokuopissaan niin pakko myöntää, minua hivenen hirvittää kun katson tuota listaa. Se tuntuu niin vähältä määrältä. Ja samalla en keksi enää mitään muuta mitä voisimme tarvita. Toppahaalaria mietin, mutta toppa- ja makuupussien ansiota uskon meidän pärjäävän myös kokonaan ilman sitä. Varsinkin kun nämä talvet nykyään on vähän mitä on...

Katsotaan miten meidän käy. Onnistummeko tavoitteessamme vai huomaammeko parin kuukauden päästä hukkuvamme pieniin vaaleanpunaisiin vaatteisiin. Ja sitten tulija onkin tyttölupauksesta huolimatta poika, heh hee...

Tulee jotain mieleen, jota ehdottomasti tulemme tarvitsemaan?

Mitä listastamme vielä puuttuu? 

Jokainen raskaus on uniikki: Kolmen raskauden vertailua.

Naisen keho on ihmeellinen ja jokainen raskaus on uniikki. Sen saan kokea nyt kolmatta kertaa. Vaikka jokainen raskaus on ns. tyttöraskaus, on uskomuksista huolimatta jokainen niistä ollut aivan erilainen.

Oireet ennen plussaa

Vuonna 2013: En osannut odottaa raskautta joten oireiden kuulostelua ei ollut, kuten kahdella seuraavalla kerralla. Muistan kuitenkin kävelleeni peilin ohi ja huomanneeni vatsan olevan hivenen turvoksissa. Pistin sen kuitenkin kuukautisten piikkiin. Olihan kuukautiskivutkin kestäneet jo muutaman päivän vaikka itse kuukautisia ei näkynytkään. Parin päivän oireilun jälkeen muistan sanoneeni Tinolle, että jos en ole raskaana on pakko mennä lääkäriin. Minussa on jotain vialla.

Vuonna 2015: Menkkakipuja ja turvotusta. Negatiivisa raskaustestejä tuli tehtyä iso kasa, koska olin aivan varma raskaudesta jo päiviä ennen plussaa. Halusin saada asialle vain varmuuden mahdollisimman nopeasti.

Vuonna 2017, tämä raskaus: Kuulostaa hullulta, mutta tunsin munasolun kiinnittymisen. Sitä oli helppo kuulostella, koska tiesin tuntien tarkkuudella ovulaation ajankohdan. Tästä noin vuorokausi, ja alkoi muut oireet. Nipistely alavatsalla ja aivan järkyttävä turvotus. Plussasin jo 3+5 viikolla, jälleen satavarmana raskaudesta. Sanoin kuitenkin Tinolle taas, että jos en ole raskaana olen joko hullu tai sairas. Ehkä tämä maaginen lause on se the juttu jolla positiivinen tulos ilmestyy?



Alkuraskauden oireet

Vuonna 2013: Pahoinvointi ja järkyttävä väsymys. Pönttöä halailin aina välillä, lähinnä silloin kun unohdin syödä tarpeeksi usein.

Vuonna 2015: Lievä pahoinvointi. Järkyttävä nälkä. Heräsin jopa keskellä yötä syömään. Väsytti, edes 12 tunnin yöunet eivät riittäneet.

Vuonna 2017: Etova olo ja järkyttävä väsymys. Ensimmäinen kolmannes meni kuin sumussa.



Raskauden fyysiset vaivat

Vuonna 2013: Selkä sanoi itsensä irti raskausviikolla 26. Jäin sairaslomalle, mutta helpotus tähän vaivaan tuli vasta synnytyksessä. Loppuraskaus meni särkylääkkeiden ja kuuden tyynyn avulla nukkuen. Paino ei juurikaan noussut ennen puolta väliä, kiloja yhteensä +15.

Vuonna 2015: Turvotusta lukuunottamatta muistelisin voineeni fyysisesti todella hyvin läpi raskauden. Sain ensimmäiset suonikohjuni 22 vuotiaana ja elämä hymyili. Mitä nyt jouduin esimerkiksi huulikorustani luopumaan koska se upposi turvonneeseen naamaani. Nesteet poistuivat kuitenkin hyvin nopeasti synnytyksen jälkeen. Paino ei noussut juurikaan ennen puoltaväliä, kiloja yhteensä +17.

Vuonna 2017: Aluksi selkä hieman temppuili, mutta oikealla työtahdilla ja asennoilla oli olo siedettävä. Raskauden puolen välin jälkeen alkoivat kuitenkin supistukset, ja sillä tiellä ollaan. Vointi vaihtelee päivittäin, välillä voin tehdä jonkun verran kotihommia ilman supistuksia, mutta esimerkiksi eilen riitti yläkertaan kävely ja pyykkikoneen täyttäminen. Paino nousi todella reippaasti ensimmäisten viikkojen aikana, nyt tahti onneksi tasoittunut ja hidastunut. Kiloja tähän mennessä yhteensä +13.

Mieliala

Vuonna 2013: Kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Muistan olleeni stressaantunut ja välillä hyvin tympääntynyt koko raskauteen. Hyppy bilehileestä odottajaksi tapahtui hetkessä ja ei ihan parikymppisen mieli meinannut pysyä perässä.

Vuonna 2015: Taisin olla aika hormonihullu. Suutuin nopeasti, itkin yhtä nopeasti kunnes rämähdin nauruun. En todellakaan ollut mikään seesteinen odottaja.

Vuonna 2017: Huhuu hormoniryöpyt, missä te olette? Nyt olisi se teidän aika kiusata minua. Mielialastani tai tunne-elämästäni en juurikaan edes huomaa olevani raskaana.



Synnytys

Vuonna 2013: Käynnityi raskausviikolla 40+4 lapsivesien lävähtäessä meidän sänkyyn keskellä yötä. Siitä parin tunnin päästä alkoivat supistukset. Synnytyksen kesto n. 5 tuntia. Aika pahat repeytymät, joista paraneminen kesti aika kauan. Synnytys kokonaisuudessaan tuntui kaaokselta, en yhtään tiennyt mitä tehdä ja koska. Kätilön kanssa ei natsannut.

Vuonna 2015: Käynnistyi vesien tihkumisella 40+4. Osastolla odoteltiin supistuksia viitisen tuntia ennen kuin ne alkoivat. Synnytyksen kesto n. 5 tuntia. Lapsivedet menivät lopulta vasta silloin, kun pää oli jo ulkona. Kätilö oli ihana ja synnytys todella positiivinen kokemus kaiken kaikkiaan. Ei juurikaan nirhaumia ja repeytymiä vaikka vauva oli 700 grammaa isompi mitä edellinen.

Vuonna 2017: Mitenköhän nyt menee? Toivon, että saisin samanlaisen synnytyksen mitä vuonna 2015. Positiiviseen kokemukseen olisi hyvä päättää tämä meidän lapsiluku. Pelkään jostain syystä joutuvani sektioon, sitä en missään nimessä haluaisi. Myös vauvan koko mietityttää, kun sf mitta huitelee ties missä ja edellinenkin vauva oli jo reippaasti yli 4 kiloa.

Palautuminen synnytyksestä ja raskaudesta

Vuonna 2013: Olin todella väsynyt ja kipeä pari viikkoa synnytyksen jälkeen. Selkäkipujen takia makoilu oli tehnyt tehtävänsä ja fyysinen kunto oli päässyt romahtamaan. "Raskauskiloja" jäi +4 joista en ikinä päässyt eroon vaikka muut kilot tippuivatkin nopeasti. Raskauskilot heittömerkeissä, koska ihan herkkukiloja ne olivat kyllä ja ihan omasta syystä tiukasti reisissä pysyivätkin..

Vuonna 2015: Olin elämäni kunnossa heti synnytyksen jälkeen. Fyysinen ja henkinen vointi oli oikein mainio, ei juurikaan kipuja alakerrassa. Raskauskilot lähtivät kuin itsestään ensimmäisten 12 viikon aikana. Sen lisäksi painoa tippui vielä lähes 10 kiloa elämäntapamuutoksen takia.

Vuonna 2017: Toivon, että tällä kertaa palautuminen on yhtä sujuvaa kuin vuonna 2015. Pelkään kuitenkin, että kolmas kerta toden sanoo ja tulen repeytymään kainaloihin saakka sekä säilyttämään jokaikisen keräämäni kilon kropassani. Katsotaan miten käy!

Ovatko sinun raskautesi olleet samanlaisia vai täysin erilaisia? Entäpä synnytykset? 

Kun äiti lastaan persenaamaksi haukkui.

Olimme lähdössä eilen aamulla päiväkotiin. Minä harjasin hiuksia ja tytöt istuskelivat lattialla pinnien ja ponnareiden kimpussa. Juttelimme niitä näitä, kunnes yhtäkkiä Elvira sanoi minulle;

E: Äiti en minä ole peppunaama!

Ä: No et niin rakas! Miksi sinä noin sanoit?

E: Koska sinä haukuit minua peppunaamaksi.

Ä: No en varmasti haukkunut! Mistä sinä tuollaista keksit? Koska olen muka noin sanonut?

E: Vähän aikaa sitten sanoit että ota kaksi pinniä persenaama.

Sanaton. Mykkä. Tuskahiki. Kunnes tajusin mitä lapseni tarkoitti.

Ä: Minä sanoin että ottakaa kaksi pinniä per naama..!

Lapset. Syy sydäreihin, järkytyksiin sekä naurukohtauskiin. Samanaikaisesti.

Meidän kotona riidellään joskus. Meneekö lapsemme siitä rikki?

Meidän parisuhde nopean alkunsa takia on ollut aika kivinen tie. Välillä tuntui, että kaikki piti oppia sieltä kantapään kautta. Tapeltiin, kinasteltiin ja yritettiin oppia elämään yhdessä saman katon alla. Rakkautta ei ikinä puuttunut, mutta nopea aikataulu raskaushormonien ja vauvavuoden väsymyksen kera ei varsinaisesti helpottanut hommaa. Muistan miten esikoisemme vauvavuoden aikana useasti riitojen jälkeen mietin, että ei tälläinen kuva parisuhteesta ole pienelle lapselle hyväksi. Riitainen, tulinen parisuhde. Kuka haluaa antaa sellaisen perhemallin perinnöksi lapsilleen?

Pikkuhiljaa kuitenkin aloin tajuamaan, että riidoissa on se yksi tärkeä asia jonka haluan opettaa lapsilleni: Anteeksi pyytäminen, anteeksi antaminen ja sovinto. Lohduttauduin myös sillä ajatuksella, että harva parisuhde taitaa vauvavuoden aikana pysyä konfliktivapaana. Vauvavuosia kun meidän perheeseen mahtuu pian viiteen vuoteen kolme, voitte kuvitella että kyllä riitoja on syntynyt. Ja tulee varmasti vielä syntymäänkin.

Meidän perheessä riidellään, kinastellaan ja puhutaan välillä vähän kiihkeään sävyyn. Mutta meillä myös pyydetään anteeksi, sovitaan, halaillaan ja pussaillaan. Kerrotaan että rakastetaan, välitetään ja sanoitetaan miksi joskus vähän riidellään. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että perheessä saa tunteet näkyä. Kaikki tunteet ovat sallittuja, niin rakkaus kuin vihakin. Turvallisissa määrin tietenkin, ketään ei satuteta henkisesti eikä fyysisesti.

Jostain syystä olen rakentanut itselleni mielikuvan lapsista ja lapsiperheestä, jossa lapset ovat kuin kristallia. He menevät heti rikki milloin mistäkin pienestä kolhusta. En tiedä kuuluuko tästä suurin kiitos internetille. Äitiryhmille ja kasvatusartikkeleille, joissa vihjaistaan lasten kärsivän mitä pienimmistä asioista. Kun ei ne lapset oikeasti niin helposti mene rikki, ei ainakaan meidän melkein nelävuotias ole mennyt.

Vaikka neljä vuotta sitten tuoreena äitinä pelkäsin millaisen tunteettoman ihmisen minä tuosta pienestä tytöstä tälläisellä parisuhde esimerkillä kasvatan, pelko oli ihan turha. Normaali tunteva, tunteitaan sanottava ja empaattinen pieni ihmisen alku täällä asuu. Tomera, joka kertoo hyvin usein meidän vanhempien kinastelun jälkeen että äiti, nyt sinun pitää kyllä pyytää isiltä anteeksi. Silloin neljä vuotta sitten kukaan ei vain ollut kertonut millaista lapsiperheen arki oikeasti olisi. Mielikuvat ja internetin antama harhaluulo vauvaperheestä oli vain täynnä aurinkoa ja nauravia vanhempia sekä lapsia. Ei niissä kuvissa riidelty ja oltu väsyneitä. Tai ainakin nämä ei niin harmoniset kuvituskuvat olivat artikkeleissa, joissa lapset syystä taikka toisesta kasvoivat kieroon kuin korkkiruuvit. Kiitos tietenkin heidän vanhempien. Mielikuvat ja paineet rakentaa tyhjästä täydellistä perheidylliä oli aika kovat.

Minä en jaksa enää näiden vuosien jälkeen uskoa siihe, ettei lapset saa nähdä vanhempiensa riitelyä. Oikeastaan tuntuu, että he voivat oppia siitä hyvinkin paljon tärkeitä asioita omaan elämäänsä. Riidat eivät ole maailmanloppu, niistä selvitään ja niistä opitaan. Anteeksi antaminen ja pyytäminen, elämäntaidoista tärkeimmät. Ei lapsiperheet niitä riitoja tarvitse, mutta ehkä pointtina oli se ettei kannata pelätä niitä niin paljon kuin minä aikoinaan pelkäsin. Menetin oikeasti yöuneni niiden takia ja mietin, olisiko meidän parempi erikseen kuin yhdessä ettei vaan lapsemme saisi huonoa kuvaa parisuhteesta. Vaikka riidat olivatkin aika pieniä ja laimeita, niin tuoreena epävarmana äitinä olin aivan varma lapseni pilaamisesta. Kuten hyvin monessa muussakin asiassa ajattelin tämän tekeväni.

Nyt kun mietin viikkoja taaksepäin, en edes muista milloin olemme kunnolla viimeksi riidelleet. Joskus tulee sanottua asioita vähän liian kärkkäästi väsymyksen ja lasten kinasteluiden keskellä mutta riitoja, niitä ei ole enää samalla tavalla kuin ennen. Jos voisin palata ajassa taaksepäin, sanoisin neljän vuoden takaiselle tuoreelle äidille että on ihan okei riidellä. Tuossa elämäntilanteessa se on ihan normaalia, kun kainalossa on sekä tuore vauva että tuore parisuhde. Kaikesta on kuitenkin opittu ja kasvettu yhdessä mahdollisimman hyviksi riitelijöiksi. Mahdollisimman hyviksi vanhemmiksi jotka ovat yhdessä sen verran hulluja, että vielä kolmannen kerran vauvavuoden valvomisilla ja stressillä sekoittavat tätä pakkaa.

Mutta tiedättekö, ne vaikeat kuukaudet ehkä jopa vaikeat vuodet ovat opettaneet minulle ja meille sen, että olemme kyllä aika tiimi. Kun ei ne ongelmat pistäneet lusikoita jakoon, ei ne taida jakoon ikinä mennäkkään. Nykyään on rentoa kinastella kun uskaltaa luottaa sen toisen pysyvän siinä. Kun tietää, että ei se ennenkään ole ihan pienistä pelästynyt.

29. Raskausviikko: Maltathan vielä pikkuinen?

Raskausviikko: 28+2

Vauva: Painaa n. 1100 grammaa. Keuhkot ovat jo aika hyvin valmistautuneet kohdun ulkopuoliseen elämään. Majailee kohdussa tällä hetkellä vielä varmaan perätilassa, tai ainakin edelleen tuntuu ne jalat kurkkaavaan kohta ulos sieltä. 

Oireet: Supistukset. Levosta huolimatta supistukset tuntuvat olevan herkemmässä kuin ennen. Nenäverenvuoto kiusaa, yyh!

Mielihalut: Persilija! Voiko sitä saada liikaa..? Sisupastillit myös maistuvat toooosi hyvin.

Päällimmäiset ajatukset raskaudesta: Olen jo niin kypsä tähän odottamiseen. Supistaa, polttelee, jomottaa ja sattuu. On kuolettavan tylsä vain olla ja odottaa ajan kuluvan. Viikot tuntuvat matelevan eteenpäin ja turhauttaa kun ei mitään pysty tekemään ilman kipuja. Ulkomuoto rupeaa olemaan jo aikamoisen muhkea, ja siltä se kieltämättä kyllä tuntuukin! Kaikki kyyristely, kyljen kääntäminen sängyssä tai kumartelu on hulvattoman ähinän ja puhinan takana. Vaikea ja kivulias raskaus ehkä on kuitenkin jollain tapaa ihan hyvä. Vahvistuupa ainkin se tunne, että tämä todellakin on se viimeinen kerta.

Nettishoppailin vauvalle ensimmäisten viikkojen vaatteet, mutta muut hankinnat on vielä tekemättä. Ja vielä on myös koluamatta kaapit läpi, että mitäs kaikkea sitä vielä täältä löytyy. Noh, ainakin aikaa on tämän projektin suorittamiselle nyt enemmän kuin tarpeeksi...

Perjantaina on taas varattu aika neuvolalääkärille jatkosairaslomaa hakemaan. Harmittaa, mutta kieltämättä olo on pienenkin tekemisen ja touhuamisen jälkeen niin kivulias että eipä tässä kyllä työkunnossa olla todellakaan. Viime yönä supisteli taas muutaman kerran niin kipeästi että ihan ähkimään pisti. Kuitenkin olivat kai supistukset loppuneetkin onneksi nopeasti, koska olin nukahtanut. Maltatko vielä vauva kasvaa ainakin 6 viikkoa turvallisesti siellä kohdun lämpimällä puolen?

Tosin, universumin ja ironian tuntien täällä ollaan vielä joulunakin raskaana...

DIY Barbien leikkiruoat soodataikinasta!

Soodataikina

1 dl maissitärkkelystä

2 dl soodaa

1,25 dl vettä

Laita ainekset kattilaan. Sekoita miedolla lämmöllä kunnes taikina kiinteytyy. Siirrä taikina kulhoon, peittele kostealla liinalla ja anna jäähtyä. Jäähdyttyään valmis muotoiltavaksi!

Barbien leikkiruoista tuli yllättävän kivoja, vaikka itse sanonkin. En nimittäin pidä itseäni tippaakaan taitelija tyyppinä, joten hieman peukalo keskellä kämmentä lähdettiin tähän projektiin. Ruokien kuivattua (noin vuorokausi) maalasin ruoat ihan tavallisilla vesiväreillä.Vesivärien kuivattua lakkasin ruuat askartelulakalla, ettei leikissä sormet tahriinnu vesiliukoisten vesivärien takia.





Minä tein nämä ruoat tytöille alusta loppuun, mutta varmasti hieman isommat lapset osaavat jo itse ideoita vaikka mitä! Ja toisaalta, kun lasten kanssa tai heille tekee, on taivas vain rajana mielikuvitukselle. Kuka sanoo, että ruokien pitäisi leikissä näyttää siltä kuin oikeassa elämässä? Ei kukaan! Sitä paitsi, aika nopeasti minun leipäni ainakin vaihtuivat suklaaksi ja kulhollinen puuroa spagetiksi pienten leikkijöiden silmissä.

Taloprojekti etenee: Kurkistus meidän uuteen kotiin!

Käytiin tänään parin viikon tauon jälkeen kurkistamassa meidän uudessa kodissa. Suurin osa pintamateriaaleista on nyt paikoillaan. Miltä meidän kotona tällä hetkellä näyttää?





Eteisestä aukeaa tälläinen näkymä. Oikealle jää kaikki kolme lastenhuonetta, käytävän päässä on talon toinen wc (toinen sijaitsee kylpyhuoneessa). Vasemmalta kurkistaa keittiön laattalattia. Keittiöstä menee ovi kodinhoitohuoneeseen. Kodinhoitonhuoneessa on myös talon toinen ulko-ovi (Lasten ulko-ovi, ainakin kurakeleillä) ja kodinhoitohuoneen kautta on käynti pesuhuoneeseen sekä saunaan. Asia jota rakastan jo ennen muuttoa on 10 neliön kodinhoitohuone! Jokaisen perheenäidin unelma eikö?

Keittiön lattiaksi valitsimme tummanharmaan laattalattian. Keittiön yhdestä seinästä löytyy myös toinen talon kahdesta tapettiseinästä! Muut seinät halusimme valkoisella maalilla, mutta keittiön seinä sekä meidän makuuhuoneen yksi seinä sai tehosteeksi tapetin.

Makuuhuoneen tapetti

Ylempi kuva on kodinhoitohuoneesta, alempi wc:stä. Vessan seinät ovat valkoista laattaa, mutta yksi seinä vaalean harmaata. Tumma laattalattia on samaa laattaa, jota löytyy sekä keittiöstä että eteisestä.

Sitten kun pinnat ovat valmiita, aloitetaan kaapistojen asennus. En malta odottaa että nään meidän keittiön ihan livenä! Odotan kuin kuuta nousevaa kokopitkää pakastinta, kokopitkää jääkaappia sekä induktiohellaa! Pienen rivitaloasunnon ahtaan keittiön jälkeen jo pelkkä ajatus siitä kaikesta laskutilasta tuntuu ihan luksukselta. Puhumattakaan siitä, että yhden lastenhuoneen vaatekaapista tuleekin kolme. Sen lisäksi vielä kaikki kodinhoitohuoneen säilytystilat, meidän makkarin iso vaatekaappi. Me ihan hukutaan säilytystiloihin tähän tämän hetkiseen asuntoomme verrattuna! Vaikka kyllä taitaa asia olla niin, ettei kolmen lapsen perheessä tarvitse ikinä pelätä liikaa säilytystilaa.

Voi että miten odotan jo muuttoa! Kumpa pääsisimme jo jouluksi kotiin! Mutta ihan viimeistään sitten helmikuussa.

Lapseni, nuo niin vähään tyytyväiset olennot.

Vau, miten upea! Niin hieno! En ole ikinä nähnyt noin hienoa leikkisateenvarjoa! Huusivat lapseni tänään kilpaa, kun askartelin minuutissa heille sateenvarjot kahdesta pillistä, teipistä sekä kertakäyttölautasesta. Töihin oli päästävä ja koira pissatettava, mutta kun bussipysäkillä satoi vettä. Eikä äiti antanut oikeita teräviä sateenvarjoja leikkiin. Jotainhan oli siis keksittävä ettei kaksi Elsaa kastuisi läpimäriksi.

Silmät kiiluen ja ilosta hyppien kaksi pientä pörrötukkaa istahtivat viltin päälle sohvalle katsomaan Pikku Kakkosta. Spesiaalin siitä hetkestä teki se, että sylissä oli lautasellinen porkkanaa sekä ruisleipää. Sai samalla rauhoittua telkkarin ääreen lempiohjelmien pariin ja täyttää mahan hyvällä, maailman yksinkertaisimmalla välipalalla. Jälkiruoaksi äiti lupais vielä omenaa, vau.





Oliko sinulla Elvira tänään kiva päivä? Oli, tein hienon piirrustuksen ja sinä teit meille ne upeat sateenvarjot. Se oli kivaa. On myös kivaa, kun huomenna sinä ja isi olette kotona ja ollaan kaikki kotona yhdessä. Voidaan vaikka katsoa Frozen ja pelata sitä eläinpeliä. Jooko äiti?

Jos jotain haluaisin oppia lapsiltani, niin tuo elämän pienistä iloista nauttimisen taidon. Hyvin useasti mietin, että missä kohtaa me aikuiset tullaan tylsiksi ja unohdamme arjen pienet ilot? Milloin vesisade muuttuu seikkailun sijaan kiusaksi ja milloin vesilätäköt aletaan kiertämään niissä hyppimisen sijaan? Milloin lastenhojelmista tulee ärsyttäviä ja porkkanasta sekä ruisleivästä arkista? Milloin minä olen kasvanut aikuiseksi? Useimmiten vähän tylsäksi sellaiseksi. 

Häpeä sinä senkin lattemutsi.

Pieni häpeä, se on se tunne jota tunnen jokaikinen aamu kiikuttaessani tyttöjä päiväkotiin. Kun minä sitten hetken päästä päiväkodin pihalta kaarran auton kanssa kotiin aivan yksin. Joku muu hoitaa lapseni, kun minä vain olen kotona enkä töissä. Mietin aina lapseni päiväkotiin jättäessä että noniin, siellä ne kaffetunnilla puhuu miten laiska tuokin äiti on. Itse kotona ja lapset päiväkodissa, pyh pah.

Minulla ei ole mitään lattemutseja vastaan, mutta tunnen silti häpeää asiasta. Koska minulla on lattemutsiutta vastaan omalla kohdallani, minä en ole tehnyt lapsiani jotta joku muu heidät saa hoitaa jos suinkin itse siihen fyysiseltä ja henkiseltä hyvinvoinniltani kykenen. Kunhan siis vain tilanne on lapsilleni ihanteellinen olla kotona kanssani, he saavat täällä olla aina kun minä en töissä ole. Ja tällä hetkellähän tämä tilanne on kaikkea muuta kuin ihanteellinen heitä ajatellen.

Olen supistusten takia sairaslomalla ja lepo on asia, jota minun pitäisi tässä oman voinnin mukaan enemmän tai vähemmän päivän aikana suorittaa. Se ei ole kovinkaan helppoa, jos samalla jaloissa pyörii kaksi kyllästynyttä pientä tyttöä. Ulos olisi päästävä, leikkiseuraa ja kavereitakin olisi kiva nähdä. Tarpeeksi tekemistä ja touhua minä en fyysiseltä voinniltani pysty heille takaamaan päivittäin kotioloissa tällä hetkellä. Joten eihän minun tulisi potea asiasta huonoa omatuntoa saatika häpeää. Kun näin on selvästi paras sekä minun, vauvavatsan että tyttöjen puolesta. Vaan silti se pieni häpeä joka aamu jostain kumpuaa, kun heidät päiväkotiin vien. Tuntuu että olen jollekkin selityksen aina velkaa, miksi tytöt ovat hoidossa ja minä kotona. Kun tosiasiassa asiahan ei kenellekkään edes kuulu..

Minä tiedän että osa ihmisistä tuomitsee lattemutsit laiskoiksi. Minä olin ennen äitiyttä yksi heistä. Mutta äitiys opettaa, se opettaa kantapään kautta aivan kaiken. Lapsen saatika lasten kanssa voi olla rankkaa kotona, vaikka ulkopäin kaikki näyttääkin menevän hyvin. Sitä paitsi, osa-aikainen päivähoito on ehkä helpoin tapa saada lapselle kavereita ja aktiviteetteja päivään ellei muuten niitä ole tarjolla. Äitiys on osa elämää, ei koko elämä. Se, että sinä pullautat lapsen taikka pari ulos itsestäsi, ei tarkoita että tässä maailmassa pitäisi jaksaa ja pystyä huolehtimaan kaikesta itse. Kun ei ihan oikeasti ole pakko ja avun saaminen on aika helppoa. Ehkä häpeä on läsnä siksi, kun olen ennen niin vahvasti tuominnut muiden toiminnan. Ehkä häpeän siksi, koska vielä neljä vuotta sitten olisin tuominnut oman toimintani aika jyrkästi. Ja vielä kun raskaushan ei ole sairaus...

Toisaalta olen myös yrittänyt nauttia tästä ajasta yksin kotona. Saan kerrankin rauhassa keskittyä blogihommiin, Netflixiin sekä ihan vain olemiseen. Mutta tiedättekö, jo viikon jälkeen tämä on aivan kuolettavan tylsää puuhaa. Eilen yritin tehdä vähän kotihommia, mutta jo yhden vessanpesun jälkeen kroppa alkoi laittamaan hanttiin särkyjen ja supistusten kanssa. Cmoon hei...

Tytöt ovat aamupäivisin toisten leikitettävänä ja pakko myöntää että tämä on aika helppoa. Saan kotiin ruokitut ja väsytetyt lapset joten painumme aina yhteistuumin heti päiväunille. Siltikin aikataulutetut aamut, kiukkuiset aamut, korkeat hoitomaksut sekä viemiset ja tuomiset eivät ole tämän arvoisia että minusta oikeasti lattemutsia ikinä tulisi. En siltikään väitä, että aamuinen yksinäinen kahvihetki kera suklaan ja Netflixin olisi yhtään pahitteeksi kenellekkään meistä..

Ensi viikko vielä ainakin lattemutsina. Tosin olojen perusteella voi olla että tämä kuolettavan tylsä "etuoikeus" jatkuu vielä tovin jos toisenkin ellei ihmettä tapahdu. Tänään tämän lattemutsin lapset ovat kuitenkin kotona, kun isi on koko aamupäivän meidän apuna täällä. Huonosti nukutun yön jälkeen ja miljoona uhmaraivaria jo niskaan saaneena äitinä pakko myöntää, ei se kokopäiväinen lattemutsius (tai adoptio..) niin huonolta vaihtoehdolta kuulostakkaan. Ei kai, eiköhän tämäkin päivä tästä lähde käyntiin hymyssä suin. Viimeistään päiväunien jälkeen kun jokainen meistä on saanut vähän viimeyön univelkoja kirittyä kiinni!

Viljaton vaihtoehto omena-kaurapaistokselle: omena-mantelipaistos!

Omenoiden sekä omena-kaurapaistoksen sesonkiaika on taas täällä! Tässä herkullinen ja täysin gluteeniton sekä viljaton vaihtoehto omena-kaurapaistokselle.

1 kg omenoita

1 dl voita

1dl sokeria

kanelia

3 dl (n.100 grammaa) mantelilastuja

Kuori, poista siemenkodat ja viipaloi omenat. Levitä omenaviipaleet uunivuokaan tai piirakkavuokaan. Ripottele viipaleiden päälle kanelia. Sulata voi kattilassa. Lisää joukkoon sokeri ja mantelilastut. Levitä seos omenaviipaleiden päälle ja paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia! Tarjoile esimerkiksi vanilijakastikkeen tai vanilijajäätelön kera.

Ole kiltti ja komenna lapsiani.

Kuuntelin tänään kauppareissulle mennessäni radio Suomipopin aamulypsyä. Radiojuontaja kertoi, miten hänen toinen kolmevuotias tyttärensä oli onnistunut karkaamaan ulos postin liikkeestä, eikä kukaan ihmisistä ollut viitsinyt puuttua karkaamiseen vanhemman vielä asioidessa tiskillä. Pieni ihminen oli päästetty liikkeestä ulos ja häntä etsivälle vanhemmalle vain kerrottiin, että joo kyllä se tuosta ulos meni. Olin aika äimistynyt, elämmekö me oikeasti sellaisessa maailmassa jossa välinpitämättömyys on huipussaan ja koko yhteisö kasvattaa on ihan kokonaan unohdettu!? Hyvin usein saa nimittäin myös eri somekanavista lukea miten jonkun lapset ovat käyttäytyneet typerästi jossakin päin Suomea. No menitkö sanomaan heille? Etpä tietenkään, vaan huutelet sosiaalisessa mediassa PirkkoPettereiden vanhempien perään..

Minä pyydän, jos joskus näette lasten perseilevän leikkipuistossa, leikkipaikalla, kaupassa tai ihan missä tahansa ole kiltti ja komenna heitä. Vaikka kuinka yrittäisin, tiedän että kolmen lapsen kanssa ei aina ehdi nähdä kaikkea. Minä lupaan etten suutu, en huuda enkä raivoa sinulle vaan kiitän sinua. Kiitos, että sinä autat kun en itse jostain syystä silloin siihen hommaan kykene. Varsinkin jos kyse on pienen lapsen turvallisuudesta, puuttuminen on aikuisen velvollisuus ei palvelus tai edes vapaaehtoista. Tulee myös aika, jolloin omat lapseni lähtevät maailmalle ilman minua. Jo koulumatkalla voi keksiä vaikka "mitä pientä kivaa" puuhaa jolloin järki ei aina ole mukana touhuissa. Ole kiltti ja puutu, minä pyydän.

Lapsille ja nuorille ei tarvitse vieraiden vanhempien huutaa, raivota tai kiroilla. Asioihin voi puuttua fiksusti. Jos ja joskus kun, vastaanotto ei ole kovinkaan lämpöistä, sinä ainakin yritit. Ja ehkä osuit juurikin siihen arkaan paikkaan joka sai heidät miettimään. Lapset eivät kasva kunnon kansalaisiksi ilman kasvatusta ja me vanhemmat emme aina voi olla paikalla. Silloin voi puuttua, pitää huolta ja välittää. Vaikka ne eivät niitä omia pershedelmiä olisikaan.

Ja sinä vanhempi, jonka lapsi käyttäytyy huonosti. Älä ota siitä itseesi. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että kyllä me hyvin kasvatetutkin lapset osaamme mokailla ja hölmöillä. Minä olen saanut hyvän kasvatuksen. Tiukan, rakastavaisen sekä reilun. Kasvatuksesta huolimatta kyllä minäkin mokailin. Huono käytös ei katso kasvatusta, paikkaa tai läsnäolijoita. Se on normaalia. Se kertoo ihan normaalista kasvusta ja kehityksestä. Jossa järjenjuoksu ei välttämättä aina ole ihan yhtä nopeaa kuin toiminta. Silloin pitää uskaltaa ja voida puuttua, ihan meistä jokaisen.

Minä toivon että sinä komennat minun lapsiani jos sille tarvetta tulee. Toki haluaisin asiasta myös tiedon saada, mutta jos et tiedä kenen lapsi on kyseessä tärkeintä on puuttua tilanteeseen. Tärkeintä ei ole huudella asiasta sosiaalisessa mediassa, ei mustamaalata nykyajan kasvatusta, lapsia tai nuorisoa. Tärkeintä on välittää ja uskaltaa puuttua.

Koko kylä kasvattaa on asia jonka minä en haluaisi painuvan unholaan. Näin vanhempana se tuo turvaa ja uskallusta jonain päivänä päästää nuo lapset yksin maailmalle, kun tietää että ehkä joku muukin välittää ja pitää huolta.

 

Odottajan rauta-arvojen ylläpito ravinnon kautta.

Sokerirasituksen yhteydessä raskausviikolla 24 minulta otettiin samalla veren hemoglobiini eli rauta-arvo. Hemoglobiini laskeminen raskausaikana on todella yleistä, ja moni odottaja joutuukin turvautumaan raskausaikana lisärautaan. Olen itekkin edellisissä raskauksissa joutunut, mutta toivon että tällä kertaa selvittäisiin ilman. Lisärauta tekee nimittäin todella huonoa herkälle vatsalleni. Jopa nestemäinen lisärauta, jonka väitetään olevan hivenen vatsaystävällisempi.

Hemoglobiini oli raskausviikolla kymmenen 146 eli oikein hyvä. Neljäntoistaviikon aikana se oli tipahtanut parikymmentä numeroa, eli oli 126. Edelleenkin oikein hyvä, mutta pienenemään päin. Koska lisärautaa haluaisin karttaa niin pitkään kuin mahdollista, olen yrittänytkin nyt panostaa rautapitoisten ruokien syömiseen. Mitä ruoka-aineita sitten suosin?

Yleisin mikä varmasti monelle tulee ensimmäisenä mieleen on pinaatti. Lisään usein pari neliötä (pirkan hienonnettu pakastepinaatti) aamiais- tai iltapalamunakkaan joukkoon. 

Kananmuna. Paistettuna tai keitettynä. Syön päivittäin.

Persilja. Tämä onkin minun raskaushimoni tällä hetkellä. Voiko kroppa olla niin viisas että se himoitsee sitä mitä tarvitsee? Ehkä. Persilijaa syön ihan sellaisenaan, salaatissa tai leivän päällä!

 Cashewpähkinä. Niin hyvää ja terveellistä! Syön sellaisenaan kahvin kaverina ja lisään smoothien joukkoon murskattuna.

Liha. Erityisesti naudanliha sisältää runsaasti rautaa.

Tumma suklaa! Mitä enemmän kaakaota, sitä parempi. Itse ostin suklaata jossa kaakaopitoisuus on 81% ja täytyy sanoa että se on melkeinpä jo pahaa suklaata. Menee kyllä hyvin smoothien joukkoon raastettuna ja kahvin kanssa pahimpaan suklaanhimoon! 

Myös täysjyväviljatuotteet ovat hyvä raudanlähde, mutta omassa ruokavaliossani tällä hetkellä täysin pannassa. Maitotuotteiden nauttimista raudan kanssa samaan aikaan kannattaa välttää, kun taas sitrushedelmät edistävät rauhan imeytymistä suolistossa.

Raudanpuutoksen, eli anemian yksi yleisimpiä oireita on väsymys. Itse en uskalla tähän tunteeseen tuudittautua, koska tuntuu että koko raskausaika on enemmän vähemmän väsyttävää puuhaa eikä mikään uni tuntuu riittävän. Olenkin ajatellut pyytää päästä vaikka viiden viikon päästä vielä verikokeille jotta voidaan varmistaa raudan riittävyys ravinnon kautta. Ei nimittäin houkuta lähteä synnyttämään huonojen rauta-arvojen kanssa jos se olisi estettävissä! Vaikka joutuisin uhraamaan vatsani hyvinvoinnin ja turvautumaan lisärautaan...



 

 

 

 

28. Raskausviikko: AUTS!

Raskausviikko: 27+2

Vauva: Kasvaa hurjaa vauhtia. Paino lisääntyy 27 grammaa päivässä. Yhdeksän kymmenestä näillä viikoilla syntyneistä vauvoista selviää hengissä.

Oireet: AUTS! Vauvan liikkeet on jo todella epämukavan kovia. Lantio valmistautuu synnytykseen ja lantion sekä lonkan seutu on usein liekeissä. Supistaa, jomottaa ja polttelee.

Mielihalut: Persilja! Voiko kroppa olla niin viisas että rauta-arvojen laskiessa tekee mieli rautapitoisia ruokia?

Päällimmäiset ajatukset raskaudesta:  Luulin päässeeni supistuksista edes hivenen eroon, mutta väärässä olin. Se on vain näemmä johtunut siitä, että olen osannut ottaa rauhassa. Lauantaina kävin pienellä kävelylenkillä, 200 metriä ja supisti. Tänään kävin askarteluliikkeessä ja tietämättäni parkkeerasin auton toiselle puolelle kauppakeskusta. Nyt sattuu ja särkee, pari aika kipeää supistustakin tuli. Huh huh...

Olen hivenen kypsä jo tähän odotukseen vaikka yritänkin parhaani mukaan nauttia tästä etuoikeudesta vielä kerran. Kivut ja kömpelyys tekee kuitenkin sen, että eilen totesin Tinolle; Oikeasti, ei sitten todellakaan enää ikinä! Katselin myös edellispäivänä vanhoja valokuvia ja voi että mikä ikävä tuli vanhaa minääni! 12 kiloa kevyempää kroppaa ja lempivaatteitani. Noh, "enää" 15 viikkoa ihan maksimissaan! Toivottavasti pari vähemmän...

Kun kipeä lapsi haluaa kiivetä syliin.

Isosta ja taitavasta neljävuotiaasta tulee aika pieni, kun hän on kipeä. Reipas ja omatoiminen neljävuotias haluaa silloin kiivetä syliin, olla lähellä ja kainalossa. Ja minä nautin. Voi että miten nautin. Vaikka kurjaahan toisen sairastelua, varsinkin oman lapsen on katsoa.

Yhä useammin huomaan esikoiseni kanssa, että pyyntö sylittelyhetkestä tulee minun eikä hänen suustaan. Neljävuotiaalle maailma on niin avoin, niin täynnä jännistystä ja tutkimista ettei sitä enää niin ehdi syliin ja lähelle. Ehkä minuutiksi, mutta sitten on taas mentävä.

Perheen kaksivuotias tahtoo syliin vähän väliä. Mieluusti koko ajan. Mutta jo niin iso neljävuotias tahtoo leikkiä ja tutkia rauhassa. Toki tulee hetkiä, kun syliä ja lohtua kaivataan edelleen. Päivittäin. Mutta tiedättekö, näin äidin näkökulmasta se ei tunnu tarpeeksi suurelta määrältä aina.

Lapset kasvavat kuin rikkaruoho. Tulee vielä päivä, kun edes minun pyyntöni ei tuo häntä enää syliini. Nyt on siis nautittava näistä hetkistä, kun vielä olemme rauhassa lähekkäin. Vaikka se toinen raukka olisikin aivan tulikuuma ja väsynyt. Mutta kun neljävuotias haluaa olla sylissä enemmän kuin minuutin, se tuntuu äidistä lottovoitolta.

En valita huonoista yöunista, kun sain yöllä silitellä vaaleaa ja pörröistä tukkaa. Nukahtaa siihen, että neljävuotias piti kädestä kiinni ja tarvitsi minua lähelleen. Samalla tavalla, kuin vielä ihan hetki sitten. 

 

Olisinko parempi äiti ilman varhaiskasvattajan viittaa?

Olen ollut sairaslomalla nyt neljä päivää. Näistä neljästä päivästä tytöt ovat olleet kaksi päiväkodissa, vaikka minä olen makoillut kotona tyhjänpanttina. Lasten on parempi olla hoidossa, jotta olen saanut oikeasti levättyä ja taltutettua näitä supistuspolttoja. Ja tiedättekö, minusta tuntuu että tälläisinä lattemutsi*päivinä minä olen ollut parempi ja jaksavampi äiti kuin aikoihin.

*Äiti joka juo kahvia kotona tai kaupungilla lasten ollessa päiväkodissa muiden hoidettavana.

Kuten blogin esittelytekstissäkin lukee, minä hoidan työkseni muiden lapsia. Olen lastenhoitajana yksityisellä sektorilla monikulttuurisessa päiväkodissa. Minulta on usein kysytty, että enkö kyllästy työhöni tai elämääni kun joka paikassa on samat hommat. Menen töihin ja kotihommat jatkuvat töissä. Tulen töistä ja työt jatkuvat kotona. Olen sanonut, että eihän se ole yhtään samanlaista. Hyvin minä jaksan. Mutta nämä viime päivät ovat pistäneet miettimään, että ihanko oikeasti juttu on näin? Minä jaksan arkeani juuri tälläisenä kuin se on, lastenhoitajana sekä äitinä. Mutta jaksanko riittävän hyvin, sitä en voi näiden päivien jälkeen enää ihan suoraan vannoa.



Osittain parempi jaksamiseni johtuu varmasti siitä, että olen saanut ihan oikeasti levätä kotona kun tytöt ovat olleet hoidossa. Mutta tuntuu, että kun en touhua toisten lasten kanssa kahdeksaa tuntia päivässä, jaksan touhuta omien lapsieni kanssa enemmän. Olla täysillä läsnä sen ajan, kun olemme yhdessä. Pelata, askarrella, kasvattaa ja sylitellä enemmän mitä normaalisti työpäivän jälkeen.

Olen luvannut että jos omat lapseni jäävät jostain paitsi varhaiskasvattajan viittani takia, on aika heittää hyvästit kasvatustyölle ammattina. Olen tosissani alkanut miettiä olisinko parempi äiti, jos tekisin jotain muita lähihoitajan alaan liittyviä töitä kuin lasten parissa. Asia on nimittäin myös toisinpäin; mietin pystynkö antamaan töissä kaikkeni ja olemaan niin hyvä ja jaksava kasvattaja, kun ilman lapsiani ja äitiyttäni olisin. Olisinko parempi työntekijä jossain muussa työssä?



Minä tykkään työstäni. Minä tykkään lapsista. Mutta rakastan perhettäni sekä itseäni enemmän kuin työtäni. Jos jostain on joskus tulevaisuudessa tingittävä, se on ehdottomasti työ. Tinkimisen aika ei ole nyt, mutta haaveilen ottavani tästä mahdollisesta tarpeesta selvää äitiyslomani sekä hoitovapaan aikana. Olen haaveillut, että olisin sen kolme vuotta kotona mitä kotihoidontuki (tällä hetkellä, päättäjät ei aina päätä hyvin...) on. Kävisin tarpeen ja jaksamisen mukaan tekemässä keikkaa eri työpaikoissa, lähinnä varmasti vanhusten parissa. Katsoisin miltä sellainen työ tuntuisi vai juoksisinko syli auki vanhaan työpaikkaani lasten pariin. Koska minä jos kuka olen sellainen ihminen, etten aina tiedä mitä tahdon. Ja saatan vaihdella mielipidettäni ja tarpeitani vähän liiankin tiuhaan tahtiin. Olen kuitenkin jo tovin kärsinyt riittämöttmyyden, ehkä jopa hivenen kiinnostuksen puutteesta sekä kotona että työssäni. Sille tunteelle täytyy tehdä jotain, koska se syö energiaani tällä hetkellä aivan liikaa.

Minä haluan olla jaksava, touhuava ja läsnäoleva äiti. Haluan myös olla hyvä työntekijä, joka työskentelee satalasissa vaikka työ onkin vain työtä. En tiedä voiko pienten lasten äitinä saada tätä kaikkea, oli työ sitten mikä tahansa. Mutta siitä minun on otettava selvää ja kokeiltava. Ja tämän asian ja kriiseilyn takia äitiyslomani ei voi tulla yhtään parempaan paikkaan. Pakko nimittäin myöntää, että mietin samaa asiaa jo viime äitiyslomallani. Sitten päätin kuitenkin vielä kokeilla varhaiskasvatusta ammattina ja pääsinkin elämäni parhaimpaan työpaikkaan. Ja siitä luopuminen tulee olemaan vaikeaa, jos joskus siitä edes haluan tai joudun luopumaan.

Raskauden ensimmäinen neuvolalääkäri!

KAIKKI HYVIN! Aloitetaan tuollaisella ihanalla uutisella. Supistukset eivät ole tehneet mitään. Kohdunkaula korkealla, täyspitkänä ja kiinteänä. Supistukset sekä poltot jatkuvat edelleen pienenkin rasituksen jälkeen. Lääkäri kirjoitti kahden viikon sairasloman ja katsotaan sitten tilannetta uudelleen. Onko supistukset helpottaneet ja pääsenkö mahdollisesti vielä takaisin töihin. Näin ainakin toivoisin!

Alakerran tilanteen lisäksi lääkärissä katsottiin kaikki normaalit mittaukset. Paino nousee maltillisesti, neljässä viikossa painoa on tullu 1,5 kiloa lisää. Sf-mitta eli kohdunpohjankorkeus tärähti keskikäyrältä yli yläkäyrän ja on jo komeat 29 senttimetriä! Matildankin raskausaikana sf mitta huiteli taivaissa, joten ei eroa entiseen. 4 viikossa kohtu oli kasvanu 9 cm, uskomatonta! Ei ihme että olo tuntuu yhtäkkiä aika kömpelöltä valaalta. Ja vaikka vatsa tuntuu roikkuvan aika alhaalla, sanoi lääkäri vauvan majailevan todella ylhäällä. Ehkä siksi sf mitta onkin niin iso jo ! Katsoin Matildan (syntyessään 4230g ja kuten todettu, sf mitta huiteli taivaissa) odotusajan neuvolakorttia ja siellä sf mitta näytti olevan 28cm raskausviikolla 28. Nyt ollaan siis vielä vähän isompia. Ainakin siihen saakka, että vauva valahtaa lähtöasemiin.

Verenpaine, vauvanliikkeet sekä -sykkeet olivat kaikki kunnossa. Turvotus merkattiin tällä kertaa miinukselle, ilmojen viilentyessä olen saanut taas kihlasormuksenikin takaisin sormeen. Toivon että tällä kertaa vältyn loppuraskauden turvotuksilta edes hieman kun ilmat ovat silloin jo todella viileät. Katsotaan miten käy!

Seuraava neuvola onkin sitten isyydentunnustusneuvola. Ihan mahtavaa tämä muutos ettei enää tarvitse juosta lastenvalvojalla saakka tekemässä tuota meille niin päivänselvää asiaa!

Nyt jatkan hyvillä mielin lepäämistä ja supisteluiden välttelyä. Tai ainakin lievemmällä stressillä kun supistukset eivät ole tehneet tuhojaan. Vielä ei tarvitsekkaan heittää kirvestä kaivoon työnteon ja hyvinvoinnin osalta, toivotaan että tämä parin viikon lepäily auttaa ja olen elämäni kunnossa parin viikon päästä. Tai no, niin kunnossa kuin suinkin tälläinen kömpelö möhömaha voi olla.

Vastaukset kysymyksiinne!

Mikä on horoskooppimerkkisi? Oinas

Mikä oli unelma-ammatisi lapsena? Opettaja tai sairaanhoitaja (vanhempieni ammatit)

Onko teillä lemmikkejä? Oli sekarotuinen koira Vili. Hän asustelee allergian vuoksi nyt tuossa parin kilometrin päässä äitini luona.

Ihan ensimmäinen ajatus, kun sait tietää raskaudesta? Onnellinen ja todella epäluuloinen. Miten heti ensimmäisestä kierrosta voi muka napata?

Lempivärisi? Punainen varmaan

Lempielokuvasi? Vaikea kysymys! Tykkään oikeastaan kaikista jotka jaksan katsoa alusta loppuun asti. Harry Potterit on kaikki hyviä!

Lempisuklaasi? Joulukonvehdit! Paitsi ne rommikarpaloanansmarmeladit...

Onko sinulla huonompi lähi- vai kaukonäkö? (eli kumpaan käytät laseja?) Lasini ovat miinukset. Mutta aika laimeat sellaiset, suurin syy silmälaseille on aika suuri hajataitto toisessa silmässä. Näköni kuitenkin on huononemaan päin ja aina vain miinusta tulee lisää uusien lasien myötä...

Lempiruokasi? Rakastan kaikkia kaali- ja kalaruokia! Ja kiinalaista...

Ruoka jota inhoat kaikista eniten? Rakastan ruokaa. Ei ole mitään ruokaa jota voisin sanoa inhoavani mutta jos en enää ikinä saisi makaronilaatikkoa munamaidoilla en pistäisi pahakseni.

Onko teidän lapsilukunne varmasti tässä? Haluaisitteko vielä myös neljännen lapsen? Tällä hetkellä tuntuu että ehdottomasti tässä, mutta sen olen oppinut ettei koskaan voi sanoa ei koskaan...

Onko toiveissa mahdollisesti myös poika joskus jossakin vaiheessa vai onko sukupuolella väliä ollenkaan? Kyllä ne lapset taitaa tässä olla, sukupuoleen katsomatta! Ja olen aivan varma että neljäskin olisi tyttö ;)



Luetko kirjoja? (Millaisia? Lempikirjasi?) Nuorempana luin paljon, nyt en edes muista koska olisin kokonaisen kirjan lukenut. Uhrilampaat taisi olla viimeisin ja sen luin Matildan äitiysloman aikana. Tykkään Harry Pottereista sekä erilaisista rikoskirjoista ihan hirveästi!

Miten selvisit siitä alkuviikkojen pelosta keskenmenoon? Siihen auttoi vain ajan kuluminen, ei mikään muu. Yritin keskittyä kaikkeen positiiviseen pelon sijasta.

Oletko ajatellut haluatko tehdä työurasi kokonaan varhaiskasvatuksen puolella vai haaveiletko muusta työstä? En vielä tiedä mikä minusta tulee isona, mutta tuskin tulen olemaan koko ikäni varhaiskasvatuksen parissa. Olen koulutukseltani lähihoitaja, mutta haaveenani on joskus opiskella myös toinen ammatti. Sitten kun vain tietäisin mikä se the juttu olisi.

Mistä ostat enimmäkseen/yleensä lastenvaatteita? Milloin mistäkin. Henkkamaukka, Citymarket, Prisma, kirpputorit..

Käytkö kirppiksillä? Käyn paljon! Tykkään!

Haaveiletko jostain harrastuksesta sitten kun lapset ovat vähän isompia? Joskus ikävöin takaisin jalkapallon pariin. Ehkä siis vielä joskus.

Lempi- ja inhokkilajisi urheilussa (penkkiurheilussa ja oma liikunta)? Vihaan juoksemista. Lempilajeja on ehdottomasti futis sekä ratsastus! Penkkiurheilua en harrasta kuin pakon edessä.

Lempivuodenaikasi? Kevät. Erityisesti loppukevät.

Kumpi on parempi: joulu vai juhannus? No joulu! En juurikaan perusta juhannuksesta..

Minkä merkkinen puhelin sinulla on? Honor 7 lite

Lempijäätelömakusi? Salmiakki! Tai tiikerijätski

Kesän ärsyttävimmät ötökät? Paarmat

Lempibiisisi? Vaihtelee todella usein, tällä hetkellä tykkään Sannin ja Ellinooran musiikista.

Koira vai kissa vai ei kumpikaan? Eikun molemmat!

Oletko enemmän introvertti vai ekstovertti? Ekstovertti, ehdottomasti.

Lempisanasi? Sana, jota inhoat eniten? Ei ole oikeastaan lempisanaa. Kirosanoja vihaan eniten, varsinkin silloin kun ne tulee omasta suusta...

Uskotko kummituksiin tai muihin yliluonnolisiin asioihin? En kummituksiin, mutta enkeleihin. Ja siihen että kuolleet voivat olla täällä meidän kanssamme vaikkemme heitä näe. Niin ja Jumalaan minä myös uskon.

Oletko koskaan kohdannut mitään, jolle ei ole löytynyt järkevää selitystä? En ole, uskon vahvasti tieteeseen ja että kaikille on jokin järkevä selitys. Siitä huolimatta että uskon Jumalaan.

Mitkä ovat vauvan tärkeimmät varusteet? Entä turhimmat? Tärkeimmät varmasti vaipat, vaunut ja turvakaukalo. Sekä tissit tai tuttipullo tietenkin. Turhimmat ehdottomasti kaikki vaatteet jotka ovat nättejä mutta pirun vaikea pukea tai epäkäytännöllisiä vaipanvaihdon yhteydessä.

Aiotteko laittaa uuteen kotiin kokonaan uuden sisustuksen, vai siirtyykö jotain vanhan kodin kalusteita sellaisenaan uuteen? Siirretään kaikki vanhat huonekalut uuteen kotiin. Toki on aikomusta hankkia myös jotain uusia, mutta pikkuhiljaa ja tarpeen mukaan. Jotta vältämme mahdolliset virheostokset ja turhat hankinnat.

Mitä aiotte muuton myötä uusia uutta kotia varten? Ainakin keittiönpöytä vaihtuu isompaan.



Aiotteko hankkia jonkin lemmikin kun muutatte omakotitaloon? Emme allergian vuoksi voi. Ja pakko myöntää ettei aika, jaksaminen tai viitsiminen tässä elämäntilanteessa riittäisi.

Millaisen pihan haluaisit? Nurmikkoa, mahdollisimman helppo. Ehkä pari marjapuskaa ja omenapuu.

Esitteletkö tarkemmin mitä valintoja saatte tehdä talonne sisustuksen ja mitä olette valinneet? Todellakin! Heti vain kun jotain valmista on näytettävänä se varmasti tulee täältä löytymään!

Minkälaiset rattaat teillä on uusimalle tulokkaalle? Tyttöjen "perintörattaat" Brio Go Nextit.

Taloprojekti kiinnostaisi, olisi mukavaa kuulla siitä enemmän. Ja ehdottomasti kuulette heti kun on jotain valmista kuvattavaa ja kerrottavaa!

Blogi antaa sinulle paljon, kun kaiken kiireen keskellä kirjoitat paljonkin juttuja? Blogi on niin rakas harrastus ja henkireikä arjen keskellä että edes kiireen takia en ole siitä valmis luopumaan. Pikkukakkonen ja ilta-aika on pyhitetty usein blogille.

Teillä ei taida olla allergiaa, sillä syötte usein valmisruokaa. Gluteeniton ja laktoositon löytyy meidän perheestä. Vaikka teksteissä viitataan usein saariositen äiteihin ja muihin arjen helpottajiin, meillä syödään eineksiä tai puolieineksiä ehkä kerran viikossa (eineksistä ainut jota säännöllisesti käytämme on makkara, lapset eivät tykkää edes kalapuikoista) Jos silloinkaan. Tai lapset syövät, me vanhemmat saatamme syödä vähän useimmin kun lapset nukkuvat...

En tiedä kuinka avoimesti haluat tästä kertoa, mutta kiinnostaisi kuinka paljon tienaat bloggaamalla? Minä haluaisin puhua avoimesti myös raha-asioista, mutta valitettavasti en sopimuksen takia voi puhua tarkoista summista! Mutta tulot vaihtelevat kuukausittain oman työtahdin ja yhteistöiden mukana.

Olen sama henkilö, joka kysyi kummituksista. Aiempaan kysymykseeni liittyen: oletko koskaan saanut enneunia, tai muita enteitä tulevasta? En ainakaan niin, että voisin oikeasti sanoa niiden olevan enneunia. Ehkä enemmänkin hassuja yhteensattumia.

Oletko koskaan saanut unihalvausta? En onneksi, saisin sen päälle sydärin varmaan...

Tahtoisitko koskaan nähdä kummitusta? (Jos siis uskot että niitä on olemassa) EN! Olen oikea vellihousu ja saisin tästäkin sydärin..Vähintäänkin.

Niin ja vielä yksi kysymys: uskotko että avaruudessa on elämää? Ettei me olla ainoita täällä? Siellä on pakko olla. Se on niin suuri ja tutkimaton paikka.

Miten saat blogistasi tuloja? Kirjoitan blogia Otavamedian Kaksplussan portaalissa ja tästä saan rahallista korvausta. Sekä teen rahallisia yhteistöitä eri yritysten kanssa.

Kiitos kaikille kysymyksistä ihan hirveästi! Näihin oli todella kiva vastailla!