torstai 30. marraskuuta 2017

Lapsiperheen glamouria: Naulakot, nuo täysin turhat kapistukset.


Tytöt laitoitteko ulkovaatteet sinne minne kuuluu?


JOO kuuluu yhteen ääneen.


Ehkä meillä on vähän eri käsitys mikä se oikea paikka on. Kai se on tämä ikäero, onhan tuo nyt kätevä tuosta kiskaista päälle kun ulos lähdetään. Upeasti jätetty lähtövalmiuteen!


Naulakot, nuo niin turhat kapistukset lasten kanssa...

tiistai 28. marraskuuta 2017

Mä paisun. (Alkuperäinen versio Antti Tuisku Mä hiihdän)

Muiden vauvat jättää kohdun ja mä vaan paisun. 

Muiden lapsivedet lorahtelee, mä paisun.

Naapurin Ullakin saa vauvan ja mä vaan paisun.

Muut kotiutuu jo synnäriltä, mä paisun.


Jos nyt jaksan viel tän yhden raskausviikon yli onks sen jälkeen uusi viikko?

Onks sen jälkeen vielä viikko?

Jos nyt jaksan viel tän yhden tuskasen viikon yli onks sen jälkeen uusi viikko?

 @#!!!? oikeesti vielä viikko!?


Jaksaa jaksaa.

Ja ja ja ja jaksaa jaksaa. Pa pa pa pa paisuu paisuu.


Mä nään vauvoja. (Vaan en omaani...)

Mä nään vauvoja. (Vaan en omaani...)


Mä nään muiden vauvoja. Mä vaan paisun.

Mä rukoilen loppua. Silti paisun. 

Sun vauva kasvaa, mä edelleen vaan paisun.

Jonkun lapsivedet lorahtaa taas. Mä paisun.


Jaksaa jaksaa.

Ja ja ja ja jaksaa jaksaa. Pa pa pa pa paisuu paisuu.


Jos nyt jaksan viel tän yhden raskausviikon yli onks sen jälkeen uusi viikko?

Onks sen jälkeen vielä viikko?

Jos nyt jaksan viel tän yhden tuskasen viikon yli onks sen jälkeen uusi viikko?

 @#!!!? oikeesti vielä viikko!?


Jaksaa jaksaa.

Ja ja ja ja jaksaa jaksaa. Pa pa pa pa paisuu paisuu.


Tää vauva ei jätä mun kohtua ikinä. Mä vaan aina paisun.


Alkuperäinen laulu Antti Tuisku Mä hiihdän.

Supistuksiin ja kipuihin kyllästynyt versio Laura Reunamo Mä paisun.


Jouluhössötys, nyt se alkaa! (ARVONTA)


Kaupallinen yhteistyö Breden Kids

Marraskuun viimeisiä päiviä viedään, joko jouluhössötyksen voi virallisesti aloittaa? Ihan sama voiko vai ei, nimittäin meillä se on jo aloitettu!

Joulukuusta lukuunottamatta kaikki koristeet on levitelty ympäri asuntoa. Ensimmäiset glögipullot tyhjeni jo viikkoja sitten. Ensimmäiset piparit leivottiin viikonloppuna. Lapset katsovat kolmatta kertaa Joulupukkia ja noitarumpua ja toivovat päivittäin soitettavan joululauluja. Joulutunnelma hivenen kärsii mutaisesta ja synkästä maasta, mutta toisaalta harvoin sitä täällä valkoista joulua nähdään.

Olen aina pitänyt joulusta, mutta pakko myöntää että lasten kanssa joulumopo lähtee vähän keulimaan jo marraskuussa. Mutta kun lapset, he niin rakastavat ja odottavat joulua! Se oman lapsen innostus ja odotus on jotain, jota ei voi tietää ennen kuin sen kokee. Vaikka lapset odottavat innolla joulupukkia, haluan opettaa heille että joulussa on muustakin kyse. En tarkoita Jeesus tarinoita ja joulun alkuperäistä tarkoitusta, vaan niitä juttuja jotka minulle on tärkeitä kasvattajan, äitinä sekä ihmisenä. Vaikka toki haluan myös opettaa joulun uskonnollisen puolen. Syyn miksi sitä ihan oikeasti edes vietetään. Mutta ehkä vähän isommille lapsille vaikka jo viime jouluna puhuimme parilla sanalla Elviran kanssa aiheesta.

Meidän lapset saavat uskoa pukkiin ja tottakai se on lasten joulun kohokohta. Viime jouluna pukin tuomien lahjojen lisäksi askartelimme myös itse lahjoja, esimerkiksi soodataikinakoristeita joulukuuseen. Juttelimme miten kiva on antaa toisille lahjoja ja tehdä toinen ihminen iloiseksi. Juttelimme miten kivaa on ilahduttaa toista, vaikka lahjojen saaminen mukavaa onkin.



Kaikkein eniten toivon, että lapset muistavat joulusta lämpimän tunnelman rakkaiden ihmisten keskellä. Tunnelman, joka on rauhallinen. Ollaan yhdessä, syödään hyvää ruokaa eikä kenelläkään ole mihinkään kiire. Joulun taika, se on ihan parasta.

Kuitenkin nämä asiat on eniten ehkä vähän isommille lapsille ja pitkäkestoisempia projekteja. Nyt nautin, naureskelen ja ehkä vähän kauhistelen pitkiä lahjalistoja. Kuuntelen toivon tuon joulupukilta huutoja kyllästymiseen saakka joka kauppareisulla jokaikisen tavaran kohdalla. Katselemme yhdessä ikkunasta tonttuja ja mietimme miten ihmeessä ne ovat niin nopeita ja taitavia ettei niitä nää. Joulussa on aina sitä jotain taikaa, näin aikuisenakin. Mutta lasten joulussa sitä on niin paljon, ettei siitä haluaisi koskaan luopua. Onneksi saan elää lapsuuteni joulut nyt uudelleen omien lasteni kanssa.
Psst! Koska joulu on antamisen ja ilon aikaa, haluaa Breden Kids jakaa joulumieltä alekoodin sekä tonttupipojen muodossa! Koodilla LAURA20 saa alennusta koko Breden Kidsin valikoimasta ja kuvissa näkyviä tonttupipoja on minun Instagram tililläni arvottavana 10 kpl! Tonttupipoja jaetaan ilmaiseksi myös kauppakeskus Jumbossa 5.12 kello 17:00 !


maanantai 27. marraskuuta 2017

121 neliötä: Uutta ilmettä keittiöön!

Nämä kuluneet kolme viikkoa on sisältänyt miljoona pahvilaatikkoa (okei pikku kalavale vaikka kieltämättä siltä se on tuntunut..) sekä jätesäkkiä. Pikkuhiljaa kuitenkin tavarat alkavat löytää paikkansa ja meille hahmottuu mitä kaikkea haluamme tänne uuteen kotiin hankkia ja mistä vanhoista tavaroista luovumme. On siis aika aloittaa pikkuhiljaa esittelemään meidän uutta kotia (jota oikeasti rakastan joka päivä vain enemmän ja enemmän!) Jokainen uuteen kotiin liittyvä postaus alkaa nimellä 121 neliötä. Ja aloitetaan nämä postaukset keittiöstä, jonne hankimme uuden ruokailuryhmän kun vihdoin saimme hieman isommalle pöydälle tilaa!











Meillä oli tosiaan ennen neljän hengen pöytä tummanruskeana. Rivitalokotimme keittiö ei ollut kovinkaan tilava, joten kuuden hengen pöydästä sai vain haaveilla. Nyt pohdimme hieman kuuden ja kahdeksan hengen ruokailuryhmän välillä, mutta tulimme siihen tulokseen että kahdeksan olisi voinut olla jo liian iso. Vaikka olemme valinneet kotimme pinnat neutraaleiksi ja "tylsiksi" ihan tarkoituksella, on minulla olo että tämä keittiö kaipaa kyllä jotain piristysruisketta harmaan ja valkoisen kaveriksi. Muutakin, kuin niitä mustikka- ja porkkanasosetahroja joita kaikki nämä valkoiset pinnat oikein huutavat luokseen. Jouluksi ainakin pakko saada jotain punaista! Mutta silti vaan tänään ostin tylsän harmaat tähtivalot keittiön verhotankoon roikkumaan...Ehkä punainen kaitaliina ja/tai punaiset istuintyynyt?
P.s Olen saanut pyyntöjä laittaa meidän talon pohjapiirrustusta tänne, mutta valitettavasti tekijänoikeudet suojaavat sitä enkä voi näin julkisesti sitä teille esitellä. Talomallimme on kuitenkin Iso Klassikko A ja ihan googlettamalla sen pohjapiirrustus löytyy rakentajamme kotisivuilta! Sieltä löytyy siis Iso Klassikko malli, en tiedä mitä eroa tuo A kirjain siihen tuo..Nopealla vilkaisulla en huomannut mitään eroa! 

lauantai 25. marraskuuta 2017

38. Raskausviikko: Täysiaikainen raskaus! Koska vauva syntyy?



Raskausviikko: 37+0

Vauva: Painaa noin kolmisen kiloa. On laskeutunut lähtökuoppiin ja tuntuu kohta itse kaivavan tiensä ulos..Kehityksessä tapahtuu enää pientä hienosääntöä, lähinnä vauva pulskistuu näiden viikkojen aikana.

Oireet: Turvottaa! Sormia sekä jalkoja. Sukista jää jo oikein komeat jäljet nilkkkoihin. Närästys ei ole helpottanut vaikka vauva on alempana. Tosin enpä tätä odottanutkaan.

Mielihalut: Kurkkupastillit, tietenkin. Himon vahvuudesta kertoo se, että minulla olisi herkkuina eilenkin ollut puolikas suklaalevy mutta mutustelin mielummin pastilleja kun katsoin Idolsia. Hiilihapollinen vesi maistuu, onneksi on Sodastream!

Päällimmäiset ajatukset raskaudesta: Loppu häämöttää! Mutta koska..? Jos vauva päättäisi nyt syntyä, synnytystä ei pidettäisi enää ennenaikaisena. Supistuksia satelee aina silloin tällöin, mutten osaa odottaa synnytyksen käynnistyvän ihan lähiviikkoina. Katsotaan sitten lasketun ajan tienoilla.

Uskomatonta ajatella että vauva voi nyt syntyä ihan koska vain! Ihanaa, mutta samalla haikeaa. Koska tiedän tätä tulevan pian ikävä. Toisaalta en malta odottaa että saan vihdoin lasin punaviiniä, mätiä, graavilohta, lähes raakaa naudanlihaa ja sushia. Tai että saan taas vaatekaappini sisällön käyttöön. Tai että liikkuminen olisi vähän helpompaa ja nopeampaa...

Hankinnat rupeavat olemaan nyt tehtynä, kun vihdoin tilasin vauvalle turvakaukalon. Lähinnä puuttuu sellaisia pikkuhankintoja, kuten vaipat, liivinsuojukset sekä lanoliinivoide. Vauvan vaatteet on pesty ja viikattu kaappiin. Sairaalakassi sekä pinnasänky on vielä kasaamatta. Voi miten toivon että pääsemme sairaasta yhtä nopeasti kotiin kuin viimeksi, 12 tunnin jälkeen. Tai ainakin ettei jouluaatto menisi synnärillä...Tärkeintä kuitenkin on, että synnytys sujuu hyvin mutta saa kai vähän pienempiäkin asioita toivoa?

Synnytys pyörii päässä joka ilta kun menen nukkumaan. Molemmat synnytykseni ovat käynnistyneet vesien menolla sekä vesien tihkumisella, osaanko lähteä sairaalaan oikeaan aikaan jos tämä käynnistyykin supistuksilla? Onneksi Tyksiin ei ole pitkä matka, joten ei haittaa jos liian aikaisin siellä käymme kääntymässä. Mutta jos supistukset ovat samanalaisia kuin aikaisemmissa synnytyksissä (todella kipeitä, voimakkaita ja pitkäkestoisia heti kun lähtevät säännöllisinä käyntiin) niin eipä siinä tarvi arpoa mennäkkö sairaalaan vai ei. Mietityttää myös, jos synnytys onkin todella nopea tällä kertaa!? Edelliset ovat kestäneet n. 5 tuntia.
Laskettu aika on joulukuun 16. päivä (varhaisultrassa 18. päivä) Molemmat tytöt ovat syntyneet raskausviikolla 40+4.

Mitä veikkaat, koska me saamme jouluvauvamme syliin?

perjantai 24. marraskuuta 2017

Kun äiti itsensä ylitti ja vauvalle peiton virkkasi.



Melkein kyynel silmin katselen tuotostani täällä. Se ei ole täydellinen, ei todellakaan. Mutta se on ihan hemmetin suuri saavutus ihmiseltä, joka on aina vihannut käsitöitä. Se on paljon ihmiseltä, jonka käsityönumeron on ollut korkeintaan seiskan luokkaa...

Saan kiittää tästä sairauslomaani. Kun jäin sairauslomalle, mietin miten saisin aikani kulumaan kun pitäisi ottaa supistusten takia rennosti. Mieleeni tuli virkkaus, se ainoa käsityö josta oikeasti edes vähän pidin. Ja siitä se ajatus sitten lähti!

Noin kymmenen viikkoa myöhemmin ostin Ikeasta fleecepeiton jonka leikkelin ja ompelin peiton toiselle puolen. Peitosta tuli aika kiva, vaikka itse sanonkin! Ja juuri passeli vauvan suojaksi turvakaukalossa.

Virkkausintoni ei suinkaan saa laantua tähän tuotokseen, nimittäin tytöt tilasivat totta kai itselleen samanlaiset omiin sänkyihinsä. Virkaten ja vääntäen siis homma jatkuu. Ehkä ensi jouluna he saavat uudet päiväpeitot itselleen, heh hee. Voin nimittäin olla että parin viikon päästä on kädet täynnä töitä taas hetkeksi aikaa..

torstai 23. marraskuuta 2017

Lapsiperheen glamouria: Suuri mysteeri, joka lapsiperheessä ei ikinä selviä.

 


Se on yksisarvisen kaltainen satuolento. Joku väittää sen jopa nähneen, mutten itse usko ennen kuin omin silmin nään.


Minkä värinen on pyykkikorin pohja!?


Onko siellä edes pohjaa vai jatkuuko pyykkikori avaruuden lailla äärettömiin?


P.s Miksi lapsiperheessä pyykkikori on aina täynnä ja jääkaappi aina tyhjä? Saako ne jostain napista painamalla käännettyä toisin päin?

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Neuvolalääkäri! Ihan hetkeen ei taideta synnyttää...

Raskauden viimeinen neuvolalääkäri takana ja heti alkuun täytyy todeta että kyllä kannatti muuttaa Turusta Lietoon! Nimittäin sain yllättyä positiivisesti kun neuvolalääkäri sisälsi automaattisesti ultran. Turussa kun normaalisti rakenneultran jälkeen vauvan näkee sitten seuraavaksi synnärillä.

Aluksi olin terveydenhoitajalla juttelemassa niitä näitä. Kävimme pähkinänkuoressa läpi koko raskauden, koska tietoni eivät ole ehtineet siirtyä Turusta Lietoon joten he eivät tienneet minusta muuta kuin sen, jonka neuvolakortti kertoo. Tosin eipä tässä kolmannen aika vaivattoman raskauden kohdalla ole mitään niin kovin kummoista tiedettävääkään. Paino nousee tosi maltillisesti, kuudessa viikossa vain pari kiloa tullut lisää painoa. Verenpaine ynnä muut mittaukset ok. Ainut että hemoglobiini oli tipahtanut ja oli nyt 111. Ei huono, mutta hain kuitenkin apteekista nestemäisen raudan ja ajattelin juoda parin viikon kuurin. Ihan vain silmällä pitäen sitä, jotten synnytyksen jälkeen ole ihan kuollut kun siinä kuitenkin vähän verta aina menettää.

Neuvolalääkäri mittasi kohdunpohjankorkeuden ja se oli kasvanut vain puoli senttiä näiden kuuden viikon aikana. Eli toisin sanoen tukee sitä teoriaa, että vauva alkaa olla lähtökuopissaan. Yläkäyrän yläpuolelta tipahdettiin hivenen keskikäyrän alapuolelle, heh. Tämä ei kuitenkaan kerro vauvan koosta mitään nimittäin...

...Ultrassa painoarvio 2900 grammaa tällä hetkellä kun viikkoja on 36+4. Elikkä laskettuna aikana vauva painaa noin nelisen kiloa. Helpotus toisaalta, että jos ajattelisi synnytyksen käynnistyvän 40+4 kuten kaksi edellistä, on sieltä tulossa jotakuinkin reilu neljä kiloa mitä kuopuksemme oli. Ei sen isompaa, katsotaan sitten jos kovasti yli menee...Ja onhan nämä kuitenkin vain arvioita. Olin todella yllättynyt että pääsin ultraan, ihanaa! Lääkäri ultrasi sinnikkäästi huonosta asennosta huolimatta myös vauvan jalkoväliä ja kyllä siellä vaan edelleen tytöltä näytetään!

Ja mitä sisätutkimukseen tulee niin ei, kymmenen viikon supistukset eivät ole tehneet mitään. Sormelle auki, paikat pehmeät ja 2-3 senttiä kaulaa jäljellä. Että eipä tässä tosiaan taideta ihan hetkeen synnyttää, vaikka taas tässä kirjoitellessa supistaakin. Toisaalta eihän tuo kerro mitään, tilanne voi muuttua ihan hetkessä sitten kun ne supistukset sieltä kunnolla alkavat. Tai vaikka eivät alkaisikaan. Jännittävää!

Seuraava neuvola onkin sitten parin viikon päästä. Pääsemmeköhän sinne asti? Luultavasti.




 

tiistai 21. marraskuuta 2017

En jaksa jos loppuraskaus on tälläistä kipuilua...

Vielä ehkä 6 viikkoa, masentavaa! Ei muuten, mutta viime päivät ovat olleet kaikkea muuta kuin ihania.


Olen nyt jo kolmen päivän verran kärsinyt supistuksista. Enemmän vähemmän kipeitä, muttei kuitenkaan lähelläkään synnytyssupistuksia. Edellisiltana supisteli puolisen tuntia säännöllisesti vaikkei kovin kivuliaasti. Eilen koko päivän hivenen kipeitä supistuksia sateli aina silloin tällöin, muuten alavatsaa jomotteli ja särki koko päivän. Turhauttavinta on se, että supistukset ovat liian laimeita sekä lyhyitä jotta uskoisin niiden edes tekevän mitään...

Laskettuun aikaan on vielä melkein neljä viikkoa. Siihen voi laskea pahimmillaan vielä kaksi viikkoa lisää. En tiedä miten jaksan tätä kipuilua jos se oikeasti on tälläistä seuraavat kuusi viikkoa. Nytkin tässä koneella istuessani on ihan kuin kestosupistus päällä ja koko vatsa ihan kivikova jomotusten kera. Vadelmalehtiteetä ja jäätelöä naamariin, ehkä tämä tästä..

En ole valmis vielä synnyttämään, vaikka eilen pesinkin vihdoin kaikki vauvan vaatteet. Mielelläni kasvattaisin masua sinne 37-39 viikolle tai jopa laskettuun asti. Mutta jos nämä kivut jatkuvat tälläisinä jokaikinen päivä, voi olla että olen tällä viikolla jo ihan valmis luopumaan tästä kummusta. Toisaalta mitäpä se oma kypsyminen asiaan auttaa, vauvaa syntyy juuri silloin kuin itse haluaa.

Enpä ole kyllä meidän perheessä ainut, joka odottaa jo kovin vauvan syntymää. Elvira kysyi aamulla että äiti, etkö sinä voisi jo mennä sinne sairaalaan  synnyttämään. Voi kuule lapseni kun asia menisikin noin...

Huomenna onkin sitten neuvolalääkäri vaikka puuroaivoni väittivätkin sen olevan vasta torstaina. Kiitos tekstiviesti palvelulle joka muistuttaa varatuista ajoista...Toivon todella että tuolla alakerrassa olisi tapahtunut edes jotain! Vaikka ei sekään mitään tarkoita, tilanne voi muuttua hetkessä tai olla muuttumatta vaikka olisikin jo senttejä auki. Jos pyydän pari kovakouraista ekstra pyöritystä kohdunsuulla niin jospa saataisiin näihin supistuksiin vähän enemmän potkua? Turhauttaa kun sattuu, mutta ei läheskään tarpeeksi, jotta antaisi edes toivon kipinää synnyttämään pääsystä.

Jos nämä kivut jatkuvat, toivon että viimeistään kahden viikon päästä oltaisiin synnyttämässä. Jos meinataan pysyä yhdessä kasassa laskettuun asti tai jopa sen yli, toivon että nämä supistukset ja jomottelut loppuvat kuin seinään.


Nyt heti. Kiitos.


maanantai 20. marraskuuta 2017

Lapsiperheen glamouria: Hetki, jonka todellakin haluat ikuistaa kameralla.


Ne istuu vierekkäin. Sovussa. Kumpikaan ei töni, ärsytä tai istu muuten vaan väärässä kohtaa sohvaa. Valokuvan paikka!


On sitten jotain mitä muistella haikeudella, kun ensi kerralla sisarusrakkaus loistaa. 

Ei kahden edestä vaan kaksi kertaa terveellisemmin (+ARVONTA!)



Kaupallinen yhteistyö Minisun

On jonkin verran yleinen ehkä hivenen "vanhan kansan luulo", että raskaana olessa pitäisi syödä kahden edestä.  Kasvaahan naisen kohdussa toinen ihminen. Todellisuudessa raskausaikana energiantarve kasvaa useimmiten noin 300 kcal/vrk, mikä tarkoittaa esimekiksi kahta keitettyä kananmunaa.

Ravinnon määrän sijasta tulisikin kiinnittää enemmän huomiota ravinnon laatuun. Terveellisiä rasvoja, laadukkaita ja puhtaita ainesosia sekä vitamiineja. Voidaankin siis ehkä sanoa, että älä syö kahden edestä vaan kaksi kertaa terveellisemmin.

Koska raskausaika on aina kovin stressaavaa ja huolta herättävää, itse haluan ainakin helpottaa stressiä mahdollisimman paljon. Vaikka ruokavalioni peruspilarit ovat kunnossa ja syön terveellisesti, en halua ottaa turhaa stressiä ruokavaliosta. Syön paljon vihanneksia, hedelmiä ja sitä tavallista kotiruokaa.

Erityisesti nyt raskausaikana olen kiinnittänyt huomiota kalan lisäämiseen ruokavaliossani sekä hyviin rasvoihin esimerkiksi pähkinöiden sekä avokadon muodossa. Koska en tahdo stressata ruokavaliosta ja laskea, saanko esimerkiksi tarpeeksi tärkeitä vitamiineja, olen ottanut rinnalle avuksi raskausajan vitamiinit. Terveellisen ruuan lisäksi otan vitamiinit sekä hivenaineet purkista, jotta varmasti minä sekä kasvava vauvani saamme niitä tarpeeksi. Ja onneksi tästäkin on tehty meille odottajille niin helppoa.



Aloitin Minisunin Mama vitamiinin syömisen heti kun sain tietää raskaudesta. Odottavalle sekä imettävälle äidille tarkoitettu monivitamiini sisältää tarkat määrät juuri niitä vitamiineja ja hivenaineita, joita me tarvitsemme. Helppoa eikö?

Edellisessä raskaudessa monivitamiinin lisäksi jouduin turvautumaan lisärautaan, mutta tällä kertaa hyvä ruokavalio sekä rautapitoisten ruoka-aineiden nauttiminen on riittänyt. Apteekista saatavissa tableteissa on laskettu tarkat määrät päivän saantisuosituksesta ja minun ei tarvitse kuin muistaa ottaa yksi tabletti päivässä. Yksi tabletti osana monipuolista, terveellistä mutta kuitenkin ihan tavallista ruokavaliota. Uskon nimittäin, ettei terveellinen ravitsemus ole mitään rakettitiedettä. Ei edes raskausaikana. Vihanneksilla, hedelmillä sekä kotiruualla pärjää jo todella pitkälle!

Omaa kehoaan kannattaa myös kuunnella. Esimerkiksi väsymys, huimaus, huonvointisuus ja iho-oireet voivat olla oireita vitamiinien puutostilasta. En tiedä, oliko sattumaa vai ei, mutta kun minun raskaushimokseni saapui persilija, oli rauta-arvoni hivenen laskusuunnassa.

Uskon myös vahvasti siihen, että joskus raskaushimojaan saa kuunnella. Kun ruokavalion peruspilarit ovat kunnossa ei pieni herkuttelu silloin tällöin haittaa. Ei kannata olla itselleen liian ankara ja miettiä ihan jokaikistä suupalaa ja sen mahdollista vaikutusta vauvaan. Se aiheuttaa ihan turhaa stressiä sekä huolta, mitä varmasti muutenkin on raskausajassa tarpeeksi vaikka kaikki menisikin hyvin. Ja suklaahan tunnestusti vähenetää stressiä eikö vain?
Yhteistyössä Minisun. 



sunnuntai 19. marraskuuta 2017

37. Raskausviikko: Erilaisia supistuksia, joko kohta synnytetään!?



Raskausviikko: 36+1

Vauva: Painaa n. 2,7 kiloa. Potkii kipeästi välillä johonkin hermoon niin, että meinaa jalka lähteä alta. Ei taida olla laskeutunut, tuntuu että on todella ylhäällä ainakin kun istun ja vauva punkee peppuaan melkein ulos minun kurkustani.

Oireet: Supistuksia! Ei kovin kipeitä, mutta säännöllisiä tullut kahtena iltana reilu tunnin verran. Joko kohta jo !? Muutenkin alaselkää ja alavatsaa polttelee ja jomottelee paljon, mutta osa taitaa olla ihan kasvukipuja kun vauva kerää massaa ja vatsa kasvaa.

Mielihalut: Kurkkupastillit...Edelleen. Vissy, kävin hakemassa sodastreamin ihan himojeni takia..

Päällimmäiset ajatukset raskaudesta: Ensimmäinen paketillinen vadelmanlehtiteetä juotu ja heti supistaa säännöllisesti, heh hee...Vaikka supistukset ovat muuttuneet säännöllisiksi ja sellaisiksi, etteivät mene levolla ohi niin uskon tähän touhuun menevän vielä viikkoja. Eihän sitä koskaan toki tiedä, mutta kun kaikki raskauteni ovat menneet yli niin en osaa kuvitella synnyttäväni yhtään ennen laskettua aikaa.

Kuitenkin varmaan pitäisi oikeasti pikkuhiljaa miettiä esimerksi sairaalakassin pakkaamista. Jotta ei sitten tule kiire jos synnytys käynnistyykin yhtäkkiä. Toisaalta, kun sen kassin pakkaa niin se tarkoittaa ettei ainakaan lähtö tule. Taikauskoa?

Odotan jo niin kovin pääseväni eroon tästä pötsistä. Liikkuminen, etenkin kumartelu on jo ihan kivuliasta. Vauva on jotenkin huonossa asennossa ja kumartelu aiheuttaa vihlaisua ja kipuja alavatsalla. Ja kumartelua kun ei voi oikein välttää kahden pienen lapsen kanssa. Mittasin yhtenä iltana ympärysmittani navan kohdalta, 120 cm ! Olo on kyllä sen mukainen...Toki tuo +17 kiloakin siihen mittaan vaikuttaa.

Yritän nyt kuitenkin nauttia näistä viimeisistä viikoista ja niiden tuomasta jännityksestä. Viimeistä kertaa jännitän koska lähtö tulee ja niin edelleen. Sitten taas toisaalta en ihmettele että jo vähän kypsyttää tämä raskaana olo. Kuuluu jo ihan tähän loppuodotukseen, mutta juuri tässä laskeskelin että viimeisen karvan verran alle viiden vuoden aikana olen ollut raskaana kohta 27 kuukautta...Että ei ihme jos vähän kyllästyttää jo!
Torstaina sitten olisi neuvolalääkäri! Jännittää, millaisenkohan kokoarvion sieltä saa?


lauantai 18. marraskuuta 2017

Lapsiperheen glamouria: Kyllä minä pärjään hyvin ilman äitiysvaatteita...


Suunnitelma hyvä, toteutus huono. Kumpi räjähtää ensin: housut persuksista vai vetoketju hupparista? Tj 4 viikkoa laskettuun...

perjantai 17. marraskuuta 2017

Lapsiperheen glamouria: Ja joku sanoi että me ollaan edetty nopeasti...




Me sentään olimme tapailleen nelisen viikkoa ennen kuin esikoinen ilmoitti tulostaan. Lumikki pistää ilmeisesti paremmaksi, ensi silmäyksellä lupaus ikuisesta onnesta. Varovasti Lumikki, jos naisten facebook ryhmiin on uskominen niin joka toisen exä tai nyxä tai mikä lie on narsisti psykopaatti. Linkitä nyt ainakin ensin prinssisi koko nimi ja valokuva pariin fb ryhmään, kyllä ne naiset äkkiä selvittää kultasi menneisyyden ja nykyisyyden.

torstai 16. marraskuuta 2017

Tarvitaanko tässä maassa laki turvaamaan imetystä? Surullista.



Törmäsin tänään uutiseen, jossa sanotaan näin:

"Tänä syksynä ilmestyneessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) uudessa kansallisessa imetyksen edistämisen toimintaohjelmassa 2018–2022 esitetään, että äidin oikeus imettää lastaan julkisesti turvataan Suomessa lainsäädännöllä."


Lähde: Turkulainen


Rehellisesti sanottuna ensimmäinen ajatukseni oli että ei voi olla totta, miten typerä laki. Sen jälkeen aloin kuitenkin pohtimaan, että oikeastikko olemme Suomessa tässä tilanteessa? Luonnollisin tapa ruokkia vauvaa täytyy turvata lailla, jotta kaikkialla olisi oikeus toteuttaa sitä mihin naisen rinnat on luotu. Uskomatonta.

En ole koskaan ymmärtänyt heitä, joita julki-imetys häiritsee. Tissejä vilahtelee siellä täällä somessa ja mainoksissa, mutta kun se tissi on vauvan suussa on se jollain tavalla ihan äärimmäisen kuvottavaa. Ei mene minun jakeluuni. Mutta pakko myös sanoa, etten itse henkilökohtaisesti ole kertaakaan tömännyt myöskään imetyksen vastustajiin. Kahta lasta imettäessäni en ole ikinä saanut kehoitusta poistua kahvilasta tai ravintolasta jonnekkin muualle imettämään. Siltikin, jo yksikin tälläinen tapaus on liikaa.

En koe olevani mikään imetysaktivisti tai äiti, joka jaksaa vouhottaa imetyksen takia. Se on kuitenkin minulle luonnollisin ja toivotuin tapa ruokkia omat lapseni. En koe, että minun pitäisi ruveta markkinoimaan tai kertomaan imetyksen hyödyistä, jos joku miettii aikooko imettää lastaan vai ei. Sen sijaan koen, että se on minulle niin luonnollinen juttu ettei siitä pitäisi tehdä numeroa. Ei imettäjien, ei vastustajien eikä lakien kanssa. Mutta valitettavasti taidamme olla siinä pisteessä, että todella moni on vieraantunut tästä ajatustavasta. Sen takia jotain on kai ruvettava tekemään.

Se jokin ei kuitenkaan mielestäni ole laki. Sen sijaan lisäisin tietoutta imetyksestä, ihan meistä äideistä lähtien. Kampanijoita imetyksen hyväksi, kannustusta julki-imetykseen. Imetystä tuutista ja korvista, niin kauan että se on niin luonnollista ettei siihen kiinnitetä enää edes huomiota. Koska tiedättekö, vaikka tälläinen laki astuisi voimaan se ei poistaisi sitä silmienpyörittelyä, paheksuvia katseita, supinaa ja ihan törkeää suoraa puhetta imetyksen vastustajilta. Ei välttämättä kampanijointikaan, mutta uskon sillä saavutettavan suuremman hyödyn kuin pelkällä lain säätämisellä.

Ja on todella surullista, jos oikeasti elämme maassa jossa täytyy säätää tälläisiä lakeja. Tai ylipäätänsä maassa, jossa ensimmäinen ratkaisu olisi uuden lain säätäminen. Kieltoja, lakeja ja vähän lisää kieltoja. Ristiriitaista, kun samalla haluamme lapsemme kasvatettavan positiivisin ja kannustavin keinoin. Eikö tälläiset "kasvastusmetodit" uppoaisi paremmin myös meihin aikuisiin? Tälläinen laki saattaisi nimittäin lisätä imetysvastustajien vihaa imettäjiä kohtaan. Se ei nimittäin ole laki, joka ihmisten asenteita muuttaa.

Mutta mielummin laki kieltämään imetyskieltoja, kun että tämä imetyksen kauhistelu ja vieroksuminen kasvaa entisestään. Toivon vain hartaasti että jos tälläinen laki päätetään säätää, se ei todellakaan jäisi ainoaksi toimenpiteeksi edesauttaa imetyksen normalisointia.

Mitä mieltä sinä olet, pitäisikö tälläinen laki tulla Suomeen?


Koetko, että sille olisi tarvetta?

Lapsiperheen glamouria: Leikkihuone rajoittaa kodin lelukaaosta...

...Mutta kuka tämän huoneen puhtaaksi raivaa? Taidan hakea ulkoa lumilapion ja kauhoa lelut takaisin laatikoihinsa. Miten ihmeessä nuo kaksi tyttöä ovat mahtuneet leikkimään täällä...Onneksi kohta on joulu ja saadaan taas lisää leluja lapsille!


Lapsiperheen glamouria aloittaa uuden postaussarjan blogissa. Yksi arkinen kuva lapsiperheen arjesta per päivä. Tai tarkoitus olisi per päivä, kuten tähän galmouriin kuuluu kaikkihan sujuu lapsiperheessä aina suunnitelmien mukaan. 

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

En halua olla lasteni silmissä täydellinen äiti.



Olimme eilen tyttöjen kanssa uimassa pitkästä aikaa. Koko reissu meni ihan kivasti siihen saakka, kunnes tuli aika pukea vaatteet päälle ja lähteä kotiin. Alkoi ihan silmitön pelleilly sekä uhmailu, joka kärjistyi tyttöjen väliseen painiotteluun uimahallin eteisessä. Niin, että eräs nainen meinasi kompastua heihin. Kirjaimellisesti tämä äiti helisi. Helisi ja häpesi.

Ensin tuli kova saarna heidän käytöksestään ja kahdelta uhmailijalta sain vastaukseksi vain naurua ja joo joo sanoja. Tiedättekö miten se käy vanhemman ylpeyden päälle vaikkei saisi? Jouduin laskemaan kymmeneen, ehkä sataan. Lähdimme kävelemään autolle päin, äiti kiukkuisena ja lapset kikattelevina toisiaan tönien. Kyllä te uhmailijoiden äidit tiedätte, kun he päättävät olla tottelematta niin siinä ei paljon mikään auta. Nappasin siis pienemmän tytön kainaloon, isompaa kädestä kiinni ja marsimme hyvinkin reippaasti autollemme. Taapero tietenkin loukkaantui ja karjui koko matkan sylissä. Isompi jatkoi pelleilyä ja sitten napsahti.

Suustani pääsi se, jota olin jo tovin pidätellyt, me emme enää ikinä kyllä lähde uimaan kun ette osaa yhtään käyttäytyä. Ja pari muuta syyllistävää ja ei niin pedagokista lausetta lapsilleni. Johtaen siihen, että molemmat lapset karjuivat kurkkusuorina koko automatkan kotiin. Minä ajoin tuppisuuna ja yritin rauhoittaa itseäni.

Kotona huuto jatkui hetken, kunnes istuimme lattialle halimaan. Puhuimme tilanteen läpi. Lapset pyysivät anteeksi käytöstään. Kerroin että joskus me aikuisetkin suututaan vähän liikaa, en tarkoittanut kun sanoin ettemme koskaan menisi enää uimaan. Totta kai menemme. Pyysin käytöstäni anteeksi ja selitin juurta jaksaen miksi olin suuttunut ja mitä kaikkea voi uimareissulla tapahtua jos ei tottele aikuista. Iltapalalla isompi tytöistäni katsoi minua hetken ihan hiljaa ja totesi: Anteeksi äiti että me hölmöilimme. Sinäkin olit vähän hölmö, mutta me rakastetaan sua silti niinkuin säkin meitä.

Pyysin vielä uudelleen anteeksi ja kerroin ettei me aikuisetkaan osata aina käyttäytyä. Joskus me kiukutellaan ihan samalla tavalla kuin lapset, vaikka miten yrittäisimme parhaamme. Emme me aikuisetkaan ole täydellisiä, mekin teemme virheitä vaikka kuinka yritämme niitä välttää.

Ja siinä oli se hetki, kun tajusin että tässähän on koko vanhemmuuteni ydin. Olla aikuinen ja kasvattaa lapsiani parhaani mukaan. Mutta samalla näyttää, että isoimmatkin meistä tekee virheitä ja se on ihan okei. Me vanhemmatkin mokaamme samalla tavalla kuin lapset, eikä siihen maailma kaadu. Pyydetään anteeksi ja sovitaan. Annetaan anteeksi ja jatkekaan elämää. Ja tiedättekö mikä tässä vanhemmuudessa on lohduttavinta? Lapset antavat kaiken anteeksi. Vaikka kerta toisensa jälkeen korotan ääntäni ja menetän hermoni heidän perseilyynsä, he rakastavat minua silti. Olisi siis täysin kohtuutonta tälläisen pienen episodin jälkeen olla viemättä heitä uimaan uudelleen. Sehän opettaisi heille kaikkea muuta kuin inhimillisiä virheitä sekä anteeksi antoa. Siksi minua tuo uhkaus niin hävettääkin edelleen. Jo suuni avatessa tiesin, etten tulisi sitä toteuttamaan ja tarkoitukseni oli vain saada heitä ymmärtämään miten vihainen ja pettynyt olin. Alitajuisesti tarkoitukseni taisi olla jopa saada heille yhtä kurja mieli mitä minulla itselläni silloin oli. Hitto miten hävettää. Kasvatin lapsiani minulle aivan täysin sopimattomalla kasvatustyylillä. Niin, miten lapsi kasvattaisi lasta.

Mutta elämä jatkuu. Uhmailu jatkuu. Ja minun kasvuni vanhempana jatkuu.


Inhimillisiä takapakkeja aina välillä ottaen...


tiistai 14. marraskuuta 2017

Vadelmalehtitee apuna synnytyksessä. Totta vai tarua?



Kun 35 raskausviikkoa tuli täyteen alkoi taas se teen lipittäminen, joka on kuulunut minulla jokaiseen loppuraskauteen. Nimittäin vadelmalehtiteen juominen. Miksi sitten juuri sitä me raskaana olevat himoitsemme ja miksi juuri nyt?

Vadelmalehtiteen huhutaan voimistavan kohdun sekä lantipohjanlihaksia. Vastoin yleistä luuloa, sen ei suinkaan uskota käynnistävän synnytystä vaan voimistavan jo olemassa olevia supistuksia. Sen lisäksi sen väitetään vähentävän jälkivuotoa ja auttavan kohtua palautumaan, mikä kyllä menee yksi yhteen tuon kohdun lihaksiston kanssa. Auttaako se sitten oikeasti, kun jo kolmatta kertaa sitä täällä viitsin litkiä?

Tiedä sitten, siksi puhun väitetään ja huhutaan sanoilla. Eihän tälläisiä asioita kukaan pysty todistamaan. Minun synnytykseni ovat aina olleet suht nopeita, 5 tuntia per synnytys ja supistukset todella pitkiä sekä voimakkaita. Jälkivuoto ei kauhean runsasta ja kohtu palautunut hyvin. Tuskin ihan kaikkea tätä voi kuitenkaan laittaa teen piikkiin...Mutta yrittänyttä ei laiteta.

Sitä paitsi, vadelmalehtiteestä on jollain tavalla tullut minulle jo traditio. Se maku ja se haju saa ajatukset palaamaan joka kerta loppuraskauden fiiliksiin. Siihen jännittävään odotukseen ja kutkutukseen, kun ihan koska tahansa voi tulla lähtö.

Vadelmalehtiteetä tulisi juoda 2-3 kuppia päivässä viimeisen kolmanneksen aikana. Itse olen kuitenkin aloittanut nyt vasta 35 viikolla ennenaikaisten  supistusten takia. Emmehän me kuitenkaan keskosvauvaa halua synnyttää, jos vaikka tee onkin todella tehokasta tavaraa. Vadelmalehtiteetä saa ostettua esimerkiksi Ruohonjuuresta, jotkut ovat löytäneet sitä jopa ihan Citymarketista. Kannattaa kuitenkin katsoa pakkausta tarkkaan, teen mitää olla nimenomaan vadelmalehtiteetä eikä vadelmateetä. Ja Clipperillä ainakin oli jossai kohta kahta eri laatua, toisessa oli makuna lakritsjuurta jota ei suositella raskausaikana. Ainakaan, jos kärsii korkeasta verenpaineesta.


Oletko sinä nauttinut vadelmalehtiteetä loppuraskaudessa?

Uskotko sen tehoon?


Teepakkauksen kehoituksesta huolimatta en ole kääntynyt lääkärin puoleen ennen teen nauttimista. Mutta tästä tekstistä voimme kai päätellä ettei nämä jutut supisteluista ja muista teen tehoista voi olla ihan tuulesta temmattu?

maanantai 13. marraskuuta 2017

36. Raskausviikko: Ehkä olisi jo aika valmistautua vauvan tuloon...?



Raskausviikko: 35 +2

Vauva: Painaa n. 2500 grammaa. Kasvaa jopa 200 grammaa viikossa. Osaa jo tehdä kaikkea mitä vastasyntynytkin osaa! Majailee vielä todella ylhäällä, ei ole laskeutunut vaikka osa vauvoista laskeutuu jo näillä viikoilla. Tosin, Matilda laskeutui kun alettiin ponnistamaan joten ehkä tämä menee samalla tavalla...

Oireet: Närästää. Tai oikeastaan ruoka seilaa edes takaisin kurkun ja mahalaukun välillä, yyh...Luulen että vauva painaa todella pahasti mahalaukkuani kun on niin tukala olo vielä useita tunteja ruuan jälkeen. Turvotus jaloissa on jo aika suurta. Supistuksia ja jomotuksia esiintyy jonkin verran, mutta nyt niitä saisikin jo pikkuhiljaa tulla!

Mielihalut: Kurkkupastillit sekä mandariinit. Puhtaan pyykin ja tolun tuoksu.

Päällimmäiset ajatukset raskaudesta: Hyvää äitiyslomaa minulle! Lauantaina alkoi virallisesti äitiysloma, mutta eihän se missään näy. Tai no tilipussissa, hetken aikaa ehdin tipahtamaan Kelan sairauspäivärahoille. Pitäisi varmaan tässä pikkuhiljaa aloittaa vauvan vaatteiden peseminen ja vauvatarvikkeiden sekä imetysvaatteiden hankinta. Turvakaukalo puuttuu edelleen...No mutta, ehkä teen taktiset ja Tino saa sitten ostaa ne kun minä olen synnärillä, heh hee.

Iso maha alkaa olemaan toden teolla tiellä. Liikkuminen on aika vaappuvaa, kumartelu jo lähestulkoon mahdotonta. Sukkien pukeminen aiheuttaa ähinää ja sitä rataa. Onneksi ei enää montaa viikkoa!

Päivissä kuulostaa niin vähälle, 33 päivää laskettuun. Aikaa on kuitenkin vielä vähän 5 viikkoa, reilu kuukausi. Plus sitten ne mahdolliset kaksi viikkoa...Vaikka olen kärsinyt supituksista jo pitkään, en jotenkaan osaa ajatella tämän vauvan syntyvän yhtään sen aikaisemmin mitä edellisetkään. Tytöt ovat syntyneet raskausviikolla 40+4, onkohan pikkusisko yhtä täsmällinen? Laskettu aika on 16.12 joten silloin hän ei ainkaan synny...Jos tähdätään tuohon itsenäisyyspäivään? Suomi 100 vauva olisi aika siistiä. Tai sitten vai haaveilen että pääsisin tosi toimiin edes päivän ennen laskettua!

Luulin tosiaan että supistukset olisivat vähän helittäneet, mutta vääräksi luuloksi todettu. Kävin tänään sulattamassa vanhan asuntomme pakastimen ja tekemässä loppusiivousta. Sain sen päiväset supistukset ja jomottelut aikaiseksi! Toisaalta nyt niitä viikkoja on jo niin paljon etten jaksa juurikaan supistuksista välittää. Kun ei edelleenkään ole tietoa onko mitään aikaansaannoksia näillä kivuilla...Ensi viikolla onkin sitten jo synnytystapa-arvio! On kiva tietää onko kohdunkaulalle tapahtunut mitään, mutta sitäkin enemmän odotan arviota siitä minkä kokoinen kaveri täältä tällä kertaa on tulossa. Varsinkin kun edellisestä neuvolasta on jo yli 5 viikkoa aikaa...

Eilen illalla vatsani pomppimista seuraillessani iski ensimmäistä kertaa hivenen haikea fiilis. Tässä se nyt on, viimeistä kertaa joku potkii minua sisältä päin. Se herkistely hetki meni kuitenkin toooodella nopeasti ohi kun vatsahapot nousivat kurkkuun ja virtsarakko muljahti ympäri. Joten jatkoin päivien laskemista tämän touhun loppumiseen. Ihan vielä hetkeen ei taida olla aika kaivata mitään, mikä liittyy raskauteen...

lauantai 11. marraskuuta 2017

Kun ei äidin napanuora annakkaan periksi.



Sieltä ne sitten saapui, Elviran ensimmäiset kaverisynttärit. Se into joka pienen ihmisen silmistä loisti, kun kutsu oli saapunut päiväkodin lokeroon. Se ilon kyynel, joka nousi äidin silmäkulmaan lapsen innosta ja kunniasta olla vieraana. Se pieni suuri tuskahiki, jota nyt tunnen kun toisella silmällä seuraan lapseni temmelystä juhlapaikalla. Koska eihän hän pärjää siellä ilman minua, tietenkään.

Synttärit vietetään Hoplopin kaltaisessa leikkipaikassa, Mehukattimaassa. Ajatus siitä etten minä ole vastuussa lapsestani sellaisessa paikassa on sydäntäsärkevä. Niin särkevä, että täällä minä nyt istun ja kirjoitan tätä tekstiä. Otin tietokoneen mukaani tarkoituksena saada valmiiksi pari postausta. mutta todellisuudessa kirjoitan lauseen tai pari kunnes haukan kateella etsin taas lastani. Missä hän on? Mitä hän tekee? Ja onhan kaikki hyvin. Ja tietenkin kaikki on hyvin, mitä nyt äiti panikoi...

Olen odottanut kauan tätä aikaa, kun minun ei tarvitse juosta hikihatussa pieniä liukumäkiä ja rappusia pitkin. Nyt kun se aika on käsillä, minua hirvittää. En minä ole tähän valmis. Luojalle kiitos että olen tässä siunatussa tilassa nyt, muuten menisin kuin varjo lapseni perässä ja häiritsisin kaverusten leikkiä. Haluaisin olla äiti, joka pienellä pehmeällä vaahtomuovitikulla tökkii lastansa eteenpäin. Mutta tällä hetkellä taidankin olla enemmän se äiti, joka haluaa kääriä koko lapsensa siihen vaahtomuoviin mahdollisimman tiukasti. Taitaa olla kasvun paikka...

Äskön isopieni nelivuotiaani juoksi minun syliini tänne pöydän ääreen. En tiedä oliko syynä minä vai suklaapatukkani, mutta se lievitti edes hetkellisesti tätä eron ja ahdistuksen tuskaa. Yksi pieni kolari toisen lapsen kanssa, pieni itku sekä lohdutus tarvittiin siihen että tunnen itsekkäästi olevani taas tärkeä ja välillä aina varmistetaan minun istuvan täällä. Onko väärin, että tunnen pientä iloa siitä että ei hän taida itsekkään olla ihan valmis kasvattamaan napanuoraa kovinkaan pitkästi. Eroahdistuksesta huolimatta yritän kannustaa häntä lähtemään kavereidensa kanssa leikkimään, vaikka kieltämättä tekisi mieli napata hänet syliin, pitää tiukasti kiinni ja pakottaa lupaamaan ettei hän koskaan kasva isoksi.

Maailma on liian paha ja iso minun lapselleni sekä minulle. Varsinkin nämä sisäleikkipaikat.


Täällähän voi lapsilla olla hauskaakin...


perjantai 10. marraskuuta 2017

Raskaus runtelee koko kropan.



Kun puhutaan raskaudesta, tulee usein mieleen hehkuva, onnellinen nainen silittelemässä pallomahaansa. Siis niille, jotka eivät ole raskautta ikinä kokeneet...Raskaus on aika paljon kaikkea muutakin kuin sitä hehkua. Tämä yhdeksän kuukautta kestävä hehku myös runtelee kroppasi aikalailla ja jättää mojovat merkit käynnistään. Ainakin minun kohdallani.

Aloitetaan vaikka siitä, että vatsa on kuin tynnyri. Yhdeksän kuukauden tynnyrin kasvatuksesta jäljlelle jää löysää nahkaa. Yli metrin ympärysmitta ylitettiin jo aikoja sitten ja vielä on viikkoja aikaa venya ja paukkua. Uskomattoman hyvin vatsakin tästä palautuu, mutta kyllä sitä nahkaa silti jää. EI kaikille, mutta minä en kuulu niihin joista ulkopuolinen ei kuukauden päästä huomaa synnytystä.

No ne raskauskilot. Viikkoja melkein 35 täynnä, vaa´an lukema melkein +17. Ei ihme että polvet ja jalat väsyy, onhan tuo nyt hurja määrä lisämassaa alle vuodessa. Ei lihaksisto tule pysymään perässä tämän turpoamisen kanssa. Onneksi (kopkopkop..) olen siinä mielessä onnekas, että vaikka kiloja kerrytän joka kerta aika komeasti, pääsen niistä myös vaivattomasti eroon. Ainakin tähän saakka olen päässyt.

Suonikohjut. Ennen edellistä raskautta luulin että ne tulevat vain vanhuksille...Ei auta tukisukat eikä hirudoitfortet, niitä vain tulee.

Raskausarvet. Laskenko monta? Saatte odottaa ihan pienen hetken...Toisaalta yhtäkään uutta arpea en ole saanut, vatsani repesi niin pahasti ensimmäisen raskauden kohdalla että vanhat arvet joustavat hyvin tynnyrin turvotessa. Vielä toistaiseksi...

Hampaat. Sanotaan että raskaus muuttaa syljen ph arvoa ja hampaat kärsii. Siihen päälle yhdeksän kuukauden närästys niin en yhtään ihmettele, että viime raskauden jälkeen käydessäni hammastarkastuksessa oli diagnoosi alkava,alkava,alkava, alkava reikä...Nyt pitäisi uskaltaa mennä uudelleen katsomaan onko alkavat muuttuneet jo ihan kunnon reikähampaiksi. Ja kun hampaani olivat vuosia niiiiin upeassa kunnossa.

Tissit. Ensiksi ne turpoavat ihan hulluiksi palloiksi, kunnes lopetat imetyksen. Jäljelle jää kasa venynyttä nahkaa, kavereiden kesken tunnetaan nimellä teepussit, ajokoiran korvat...



Hiukset tippuu päästä, ihan kirjaimellisesti. Tämä alkaa minulla yleensä heti synnytyksen jälkeen. Sulkasato on aikamoista ja viime kerralla sain niin mahtavat ohimokaljut etten ihan hetkeen liikkunut julkisesti hiukset kiinni. Positiivista se, että raskausaikana hiukset kasvavat kuin rikkaruoho!

Sen lisäksi olen kahdella viimeisellä kerralla saanut karttakielen. Jonka toki aluksi diagnosoin ihan varmana suusyöpänä, mutta läikät kielestä katosivt kuin tuhka tuuleen heti synnytyksen jälkeen. Nenävuotaa herkästi verta ja ilman ahkeraa nenäkannuttamista kuljen suuren osan ajastani paperitukko sieraimessani.

Kuulostaako hehkuvalta ja hehkeältä odottajalta? Se on kaikkea muuta kuin sitä. Mutta uskokaa, kaiken sen arvoista. Itsekkin kolmannen kerran jo luovuttanut kehoni jonkun muun käyttöön yhdeksän kuukauden ajaksi. Ja kun miettii, miten uskommattomiin asioihin naisen kroppa pystyy. Saahan se näkyä. Vaikka en kyllä pistäisi pahakseni, jos minä olisin onnekas enkä saisi yhtään ainuttakaan arpea tai näyttäisin viikko synnytyksen jälkeen samalta mitä ennen raskautta. Silti rakastan arpista, hivenen löysää ja lävähtänyttä kehoani. Upean työn se tekee ja toivottavasti jaksaa ja pystyy vielä kolmannenkin kerran saattamaan pienen ihmeen turvallisesti maailmaan. Sitten se saa levätä, kunnes tulee vanhuuden vaivat. Lasten kanssa ne taitaa alkaa jo siinä kolmenkympin paikkeilla...



Näillä kuvilla on eroa noin 38 viikkoa. Saan olla onnellinen, jos pääsen edes tuohon kuntoon missä olin pari viikkoa ennen plussaa. Katsoessani näitä raitamekkokuvia, tunnen pienen vihlaisun sisälläni. Kaipaan kroppaani, kun se oli vain minun. Kaipaan vaatteitani ja sitä, että kaapista löytyy muutakin päällepantavaa kuin äitiyslegginsit ja isoimmat topit. Onneksi ei enää montaa viikkoa, vaikka eihän ne vanhat vaatteet heti päälle mahdu...

torstai 9. marraskuuta 2017

Isän tasa-arvoiset oikeudet lapsiinsa. Onko sellaista?

Tasa-arvo on ollut viime aikoina näkyvillä mediassa ja blogeissa paljon. Olen itsekkin miettinyt siitä kirjoittamista, mutta lähestyvä isänpäivä on saanut minut miettimään asiaa vähän eri kantilta. Voidaanko me puhua täällä Suomessa tasa-arvosta jos mietimme lasten molempia vanhempia ja heidän oikeuksiaan lapseen? Minun mielestäni emme voi, mutta asia ei ole niin yksiselitteinen. Kuitenkin uskallan hyvin vahvasti väittää, että isät eivät ole tasa-arvossa äitien kanssa mitä heidän lapsiinsa tulee.

Kaikki alkaa oikeastaan jo siitä kuuluista plussasta tikussa. Me emme esimerkiksi olleet kunnon parisuhteessa mieheni kanssa, kun ensimmäinen raskaus sai alkunsa. Kerroin miehelle heti raskaudesta ja ilmoitin että aion pitää lapsen. Hän saisi päättää, olisiko hän meidän elämässä mukana vai ei. En pakottaisi häntä mihinkään, mutta olisin voinut pakottaa. Tasa-arvoa? Äidin kantilta katsottuna, mutta entäpä jos raskaus on äidin puolelta tahallinen ja isä on huijattu isäksi hänen tahtomattaan, esimerkiksi ehkäisymenetelmän valehtelulla? Näitäkin nimittäin on. Toisen kehosta ei voi määrätä, mutta raskauden aloittaminen ja sen jatkaminen on aikalailla naisen päätäntävallassa. Toki nainenhan hänet kantaa. Paperilla isäksi "pakottaminen" antaa suojaa äidille sekä syntymättömälle lapselle, mutta sitäkin voi käyttää monessa tilanteessa väärin. Jopa vallan välineenä. Raskaudesta myös  voi jättää kokonaan ketomatta. Olet isä, muttet tiedä sitä. Entäpä tilanteet, joissa isä haluaisi jatkaa raskautta mutta äiti ei? Äidin keho, mutta olisko isällä oikeus saada lapsi vaikka sitten yksinhuoltajana?

Raskausaika. Paljonko isä siihen voi vaikuttaa? Naisen keho, ymmäretään todella hyvin. Mutta entäpä tilanne, jossa odottava äiti tupakoi tai käyttää muita päihteitä isän tahtomatta? Vaarantaa heidän yhteisen, syntymättömän lapsensa terveyden. Edes meidän laki ei ole isän puolella tässä asiassa. Isän on vain sormet ristissä toivottava parasta ja kannettava vastuu ja hoito jos jotain kehityshäiriöitä esiintyy. Pahimmassa tapauksessa isä saa haudata oman lapsensa, jota ei ole ehtinyt edes tuntemaan.

Äiti päättää, miten pieni vauva ruokitaan. Äiti päättää hyvin monesta asiasta sen takia, koska hänen kroppansa kantaa, synnyttää ja ruokkii lasta. On surullista, että kaikki isät eivät saa vaikuttaa näihin päätöksiin edes mielipidettään sanomalla. Toisaalta tämä myös suojaa meitä äitejä jos vanhempien välille tulee erimielisyyksiä tai painostamista äidin suuntaan isältä. Mutta isän oikeudet, ei niitä niin aina ole.

Luin eräänä päivänä surullisena ketjua, jossa kerrottiin neuvolan suhtautumisesta isään eri tilanteissa. Isän mennessä lapsen kanssa neuvolaan, ihmeteltiin missä äiti on. Olen itsekkin huomannut, että jos olemme mieheni kanssa yhdessä neuvolassa osoitetaan kaikki kysymykset yleensä ensisijaisesti minulle. Toki minä olen meistä myös se kovempi puhumaan. Äidin kuitenkin hyvin monessa paikassa oletetaan automaattisesti tietävän ja päättävän lasten asioista enemmän. Mikä toisaalta on raivosuttavaa! Kuinka moni äiti vois esimerkiksi samaistua siihen, että äidin paikka olisi kotona mutta isä saa mennä miten tykkää? Kuinka monelta äidiltä on kysytty missä lapset ovat, hoitaako isä heitä kun äiti istuu viinilasillisen ääressä kaupungilla. Mutta kuinka suuri osa näistä asioista johtuu siitä, että me emme anna iseille mahdollisuutta puuttua, kasvattaa, vaikutta ja hoitaa lapsiaan niin paljon kuin he haluaisivat?

Nimittäin on myös myönnettävä, että kyllä minä itse olen kotonamme aika kontrollifriikki mitä lasten asioihin tulee. Toisaalta, pienten lasten kanssa minä olen myös se joka kotona heitä ja heidän asioitaan hoitaa. Myös isällä olisi oikeus olla lasten kanssa kotona vanhempainvapaalla, mutta kieltämättä saattaisi olla pieni järkytys itselleni jos mieheni sitä vaatisi. Toki olemme asiasta joskus puolivitsillä puhuneet ja heti alkuun todenneet, hänen on parempi palkkaisena järkevämpi olla töissä kuin kotona Kelan rahoilla. En kuitenkaan tiedä, miten suhtautuisin asiaan jossa puolisoni haluaisi esimerkiksi pulloruokkia syntyvää vauvaamme, jotta hänkin voisi osallistua syöttöihin enemmän. Kun minä tahdon täysimettää mahdollisimman pitkään. Tai jos mielipiteemme kasvatukseta, neuvolakäynneistä, rokotuksista tai lasten ruokavaliosta olisivat törmäyskurssilla. Miten toimeisin kotona lasten kanssa kun toinen on töissä? Polkematta toisen oikeuksia ja mielipiteitä vanhempana. Onneksi meillä on tilanne, jossa olemme kaikista tärkeistä asioista aina samoilla linjoilla. Mutta katsoisinko minä riitatilanteissa olevani etuoikeutettu päättämään asioista, koska olen äiti? Varsinkin, jos me emme olisi yhdessä.

Erotilanteista en uskalla lähteä edes kirjoittamaan, koska omakohtaista kokemusta niistä ei ole. Mutta kuinka usein äiti toimii lähivanhempana, ja kuinka usein sen ajatellaan olevan automaattista? Tietävätkö isät, että heillä olisi oikeasti oikeus vaatia lähivanhemmuutta ihan samalla tavalla mitä äidillä. Saako edes isä lähivanhemmuuden yhtä helposti mitä äiti?

On olemassa huonoja isiä. Huonoja äitejä ja huonoja vanhempia ihan yhtälailla. Lähestyvän juhlapäivän kunniaksi kuitenkin keskitytään niihin positiivisiin asioihin. Niihin arjen sankareihin, joita lapsillamme on oikeus kutsua isäksi ja jotka ovat tittelinsä ansainnet. Tämänkin muuten, kuinka usein puhutaan että isän nimi ansaitaan tai ainakin pitäisi ansaita? Äidiksi tullaan heti, kun synnytetään. Tasa-arvoa?  Nimittäin minun elämääni ei ainakaan ole osunut yhtä ainuttakaan huonoa isiä. Vain upeita roolimalleja minulle sekä lapsilleni. Minun tuntemat isät kokkaa, kuljettaa ja siivoaa. Osallistuvat lasten- sekä kodinhoitoon ihan yhtä lailla kuin me äiditkin. Ovat kiinnostuneita lasten asioista, ja haluavat tehdä parhaansa. Ihan kuten me äiditkin.

Isän on ehkä helpompi luistaa vastuuta mitä lapsiin ja vanhemmuuteen tulee. Mutta samalla myös niitä vaikeampi saada.


keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Vauvan hoitovoiteet ja hoitotuotteet. Tarpeellisia vai pelkkää rahastusta?



On sinkkivoidetta, öljyä, talkkia...Töhnää sinne, tänne ja tuonne. Muuton yhteydessä löysin kaapinperukoilta kaksi melkein käyttämätöntä vauvatalkkia sekä sinkkivoidetta tyttöjen vauvavuosilta ja mietin, tarvitseeko pieni vauva niin paljon hoitotuotteita kuin marketit ja markkinointi antaa ymmärtää?

Muistan molemmilla tytöillä käyttäneeni sinkkivoidetta, jos vaippa-alue on punertanut pahasti. Reidekkäillä vauvoillamme myös ihopoimut jaloissa ovat joskus punoittaneet ja niihin olen talkkia tunkenut, mutta kerrat ovat laskettavissa kahden käden sormilla. Mietin pärjäisikö nyt kolmannen kanssa sillä kuuluisalla perunajauholla ja sheavoilla, joiden sanotaan olevan hyviä talkin sekä sinkkivoiteen korvikkeita? Tai itseasiassa sheavoista minulla Matildan vaippa-alueen punoituksen kanssa onkin kokemusta, ja täytyy sanoa sen toimineen paremmin kuin itse sinkkivoide. Kylpyöljynä toimii ihan vaan vaikka ruokaöljy, tosin pakko myöntää etten ole oppinut ikinä kylpyöljyä meidän vauvoilla käyttämään.

Septidiniä napatynkään? Ilmakylvyt, vesi ja kuivaus ovat aikaisemmin vauvoillamme riittäneet ilman tulehduksia. Erityisesti vauvoille tarkoitettuja vanupuikkoja, mihin!? Välillä tuntuu että vauvoilla vain rahasetaan meitä vanhempia. Tarvitset sitä, tätä ja tuota ja lopulta ne tarvikkeet löytyvät vielä neljänkin vuoden jälkeen lähes käyttämättöminä kylpyhuoneen kaapista. Ainakin meillä. Ja kun nyt kolmannella kerralla olen fiksu ajattelen että saahan niitä tarvittaessa myös sitten jälkikäteen ostettua. Itseasiassa melkein kaikki hoitotöhnät tuntuvat olevan niin hyvin markkinoituja sekä suosittuja, että niitä löytyy ihan pienistä lähikaupoistakin.

Meidän peikkotytöille ainut ihan oikeasti tarpeellinen ostos on ollut vauvashampoo. Vauvankina, puklu ja karsta saivat aikamoisen tuoksun ja tahman paksuun tukkaan, joka ei pelkällä vesipesulla lähtenyt puhtaaksi. Tällä kertaa ajattelin tässä asiassa turvautua luonnonkosmetiikan puolelle ja metsästää palasaippuan, joka sopii vauvan hiuksille parhaiten. Vinkkejä? Ainakin yhtä laatua näyttäisi Ruohonjuuresta löytyvän.

Luulen nyt kolmannella kerralla tekeväni samalla kaavalla kuin vauvanvaatteiden kanssa: mitä vähemmän, sen parempi. Pari tuttia, vaippoja, sheavoita sinkkivoiteen sekä rasvan tilalle sekä palasaippua. Ainiin ja kosteuspyyhkeet, vaikka taitaa ne aika myrkkyä olla. Mutta kun ne kuuluisat niskapaskat tulevat juuri silloin, kun juokseva vesi mahdollisimman kaukana.

Jotenkin pelottaa julkaista tämä teksti, kostaako universumi? Meille on aina suotu helppohoitoisia vauvoja vailla sen suurempia iho-ongelmia...Koputan puuta.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Miten lapset reagoivat muuttoon?



Ainoa asia, jota muutossa oikeasti jännitin oli lasten suhtautuminen siihen. Olimme jo pitkään etsineet uutta kotia, ja kun se löytyi kävimme epäsäännöllisen säännöllisesti katsomassa kodin valmistumista. Puhuimme paljon muutosta, uudesta kodista ja uusista kavereista. Pakkasimme muuttolaatikoita yhdessä ja heti avaimet käteen saatuamme kävimme tyttöjen kanssa uudessa kodissa joka päivä. Järjestelemässä tavaroita kaappeihin, mutta ennen kaikkea tutustumassa uuteen kotiin ennen virallista muuttopäivää. Hyvin suunniteltu ja valmisteltu on puoliksi tehty, eikö vain? Miten lapset ovat sitten reagoineet muuttoon?

Elvira oli aluksi innoissaan, mutta kun muuttopäivä saapui ilmoitti hän ettei halua muuttaa. En tiedä oliko syynä enemmänkin se, että samalle päivälle osui päiväkodin lopetus ja kavereiden jääminen sinne harmitti. Yritin kovasti puhua muutosta ja uusista kavereista positiiviseen sävyyn. Kerroin, että vaikka muutamme niin ei se tarkoita etteikö hän näkisi vanhoja ystäviään. Onneksi Elvira oli juuri saanut ensimmäisen kutsunsa kaverisynttäreille (Nyyh, iso tyttö!) joten sen varjolla hän piristyi, kun tiesi näkevänsä heidät siellä.

Flunssa, väsymys ja muuttojännitys kuitenkin purkautui ensimmäisenä iltana, ja saimme moneen kertaan rauhoitella ja silitellä nyyhkyttävää ja minä haluan vanhaan kotiin mantraa toistavaa lasta. Seuraavana päivänä mieli oli jo parempi, kun pikkuhiljaa saimme tutut ja turvalliset lelut esille ja edes hitusen arkea pyörimään. Uhma on parina päivänä ollut aikamoista, mutta olen parhaani mukaan yrittänyt olla viilipytty ja ymmärtää miten suuri muutos tämä pienelle ihmiselle on. Pikkuhiljaa näyttäisi hän onneksi kotiutuvan, eiköhän se siitä kun saadaan kaikki pahvilaatikot pois nurkista ja tavarat paikoilleen. Tänään kysyttäessä uusi koti oli jo ihan kiva sen tyhmän ja kamalan sijaan.

Matilda oli alusta asti innoissaan muutosta ja omasta huoneesta. Päiväkodin loppumiselle hän hurrasi ja tanssi, eikä muutenkaan tuntunut välittävän missä yönsä nukkui ja ruokansa söi. Kunnes toisena iltana me menimme ja laitoimme hänen sänkynsä omaan huoneeseen...Kerrotakoon sen verran, että omat huoneet uudessa kodissa ovat olleet se the juttu molemmille tytöille. Niistä on puhuttu, iloittu sekä hehkutettu monta viikkoa. Mutta kun tuli taaperon aika nukkua omassa huoneessa, iski pieni paniikki.

Tilanne oli samaan aikaan todella koominen ja liikuttava. Tytöt nukkuivat ensmmäisen yön samassa huoneessa kaaoksen vuoksi, mutta heti seuraavana päivänä ajattelimme siirtää molemmat omiin huoneisiinsa. Koska se oma huone oli ollut niin upea asia molemmille, en edes tajunnut ajatella ettei tuo kaksi vuotias ymmärrä edes mitä se tarkoittaa. Tai ymmärsi, hänellä on oma huone, oma vaatekaappi ja leluhylly, mutta ettäkö siellä pitäisi nukkua? Ei käy! Kun olimme illalla kävelemässä huoneeseen käsi kädessä ja taapero näki yksinäisen sänkynsä huoneen nurkassa, venähti hänen koko naamansa ja silmät lävähtivät lautasen kokoisiksi. Ei yksin huusi taapero ja hyppäsi minun syliini nyyhkyttäen. Elviran viereen, Elviran viereen hän nyyhkytti korvaani.

Ja siellä he ovat, samassa huoneessa vaikka lastenhuoneita olisi kolme. Saammepahan kivan leikkihuoneen yhdestä. Isosisko oli aluksi muutosta vastaan, koska isona tyttönä olisi halunnut nukkua yksin (tosin menee enimmäkseen uhman piikkiin, luulen että olisi tullut siskoa ikävä aika nopeasti..), mutta sitten illalla totesi: Minulla on ajatus. Matilda voi sitten nukkua yksin kun menee kouluun.

Nyt pari iltaa heidän iltasupinat, sipinät ja pelleilyt eivät ole minusta tuntuneet niin ärsyttäviltä. He ovat niin tärkeitä toisilleen. Parhaat tappelemaan mutta samalla parhaita rakastamaan ja tukemaan toisiaan.

Että miten meni muutto? Minusta ihan kivasti, huonomminkin olisi voinut mennä. Onneksi nyt lapset saavat juurtua tänne ja muuttaa sitten vasta aikuisina pois. Tosin Elvira totesi ettei hän aio muutta ikinä pois kotoota. Sopii! Vaikka ehkä 15 vuoden päästä on meillä molemmilla eri ääni kellossa...

maanantai 6. marraskuuta 2017

35. Raskausviikko: Tämä raskaus on yhtä universumin ivaa.



Raskausviikko: 34+2

Vauva: Painaa jo reippaasti yli 2 kiloa. Ja satuttaa minua! En tiedä mikä ruumiinosa, mutta aina välillä vauvan liikkuessa sattuu ja vihlasee niin että oikein säpsähdän. johonkin tuonne lonkan ja alaselän seudulla. Toinen juttu; voiko vauvan hengitysharjoitukset nähdä vatsan päälle? Viimeksi eilen yksi kohta vatsastani nousi ja laski ihan kuin hengityksen tahtiin. Siskoni ja Tinokin näki sen. Ensin hihkuin että jee, vauva hengittää katsokaa kunnes taas raskauden runtelemat puuroaivoni olivat että hetkonen...

Oireet: Unettomuus. Loppuraskauden unettomuus on täällä. Joka yö herään ja valvon pari tuntia. Miksi kroppa haluaa valmistautua siihen valvomiseen jo nyt, kun vielä saisi nukkua!? Turvotus on lisääntynyt aika paljon ja polvet ja lonkat kärsivät siitä. Toisaalta en ihmettele ettei raajat pysy perässä tämän painon nousun kanssa. Kuitenkin lyhyessä ajassa tulee niin paljon lisää massaa.

Mielihalut: No ne kurkkupastillit tietenkin. Ruoka on maistunut vähän huonosti kuluneella viikolla, mutten tiedä syytänkö raskautta vai flunssaa.

Päällimmäiset ajatukset raskaudesta:  Selvisin hengissä, vaikka fyysisesti aika kipeänä meidän muutosta! Ja tiedättekö, 35. raskausviikkoa kaiketi pidetään rajana ettei synnytystä estellä jos se on käynnistyäkseen. Universumi totta kai on huomannut viikkojen vähenevän, joten supistukset ovat tipotiessään. Tai ei ihan, mutta kulunut viikonloppu oli niin rankka että ajattelin etukäteen joutuvani muuton jälkeen synnärille. Yksi kipeä supistus, muuten vatsan kovettumista ja polttoja. Että yliajalle tämäkin raskaus varmasti menee...Ironiaa.

Toisaalta olen todella tyytyväinen että supistukset vähenevät ja vauvan täysiaikaisuus lähenee. Mielummin yli kuin ali on minun ajatukseni raskaudesta. Kunhan ei käynnistykseen jouduta, niin lupaan etten valita ellei vauva synny laskettuna tai sitä ennen. (Huutonarua, valitan ihan varmasti!)

Muuton myötä minulla vaihtui neuvola ja soittelin äskön aikaa uuteen neuvolaan. Tavallaan jää nyt yksi terveydenhoitajan käynti välistä ja seuraavaksi onkin sitten synnytystapa-arvio marraskuun lopulla!

Nyt kun supistukset ovat vähentyneet on odotuskin paljon mukavampaa touhua. Vaikka huomaan väsyväni yhä vain helpommin, on jotenkin lohduttavaa ajatella että pian jo tämä loppuu. Muutto on myös tuonut omat tohinansa, joten raskauden miettiminen ja märehtiminen on jäänyt vähemmälle. Hyvä niin!

Vinkkinä muuten jos joku kärsii verta vuotavasta nenästä raskausaikana! Verenvuoto loppui kuin seinään, kun flunssan takia aloitin aamuin illoin huuhtomaan nenän nenäkannulla. Kosteuttaa näemmä aika tehokkaasti limakalvoja! Eipä ole sen jälkeen vuotanut kuin kerran pari verta, kun ennen se oli monta kertaa päivässä ja hädin tuskin niistää uskalsi.

Toinen vinkki liittyy närästykseen! Nimittäin ruokasooda. Auttaa polttavaan tunteeseen näemmä ihan yhtä hyvin kuin gaviscon. Hivenen alle teelusikallinen ruokasooda lasilliseen vettä ja kohti ääntä! Kyllä toimii!

Nyt minä nostan jalat ylös ja pistän silmät kiinni. Luulin jaksaneeni muuton yllättävän hyvin, mutta nyt hivenen rauhallisemman päivän myötä sitä vasta kunnolla huomaa miten loppu koko kroppa on. Onneksi on vain aikaa olla ja touhuta lasten kanssa!

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Terveisiä muuttohässäkän keskeltä!


Laatikoita, laatikoita ja lisää laatikoita. Kadonneita tavaroita, kipeitä jäseniä ja supistuksia.


Niistä on kunnon muutto tehty! 


Hengissä ollaan, vaikkakin täytyy myöntää että meikäläisen kroppa on aika loppu. Lähes kaikki tavarat on siirretty vanhasta kodista uuteen, ja jo viime yönä nukuimme uudessa kodissamme. Pikkuhiljaa laatikot tyhjenee, ehkä uskaltaa luvata että ennen joulua kaikki tavarat ovat jo paikoillaan?

Sanon kyllä sen, että muuttaminen on hullun hommaa. Vielä hullumpaa se on raskaana ja flunssassa. Tänne iski totta kai kunnon flunssa koko perheeseen juuri täksi viikonlopuksi. Onneksi meidän lähipiiri on ollut muuttoapuna ja olemme saaneet apua lastenhoitoon, kantamiseen, purkamiseen ja muonitukseen. Ihan superia!

Ajatus ei oikein kulje, pää on täynnä räkää ja muuttopölyä. Hetki menee ennen kuin tähän uuteen kotiin kotiutuu mutta kyllä nyt jo voin sanoa, minä rakastan tätä! Lapset ovat ottaneet muuton myös ihan ok. Elvira hivenen ikävöi vanhaan kotiin mutta ehkä enemmänkin sen takia, että paria päiväkotikaveria tulee ikävä. Vaikka he näkevätkin jo ensi viikonloppuna synttärijuhlien merkeissä!

Nyt vihdoin istutaan koko perhe hetkeksi alas ja katsotaan yhdessä televisiota. Palailen huomenna raskauspostausten kera! Hiljaa hyvää tulee sanovat, ja kyllä tämä touhu näin paksuna onkin aika hidasta puuhaa! Toisaalta mihinkäs tässä valmiissa maailmassa kiire, äitiyslomakin alkaa vasta viikon päästä, heh he!

torstai 2. marraskuuta 2017

Laadukas varhaiskasvatus. Onko sellaista?


Tytöt tänään pidetään vapaapäivä. Saatte auttaa äitiä pakkaamaan.


Neljävuotiaan naama meni hetkellisesti mutrulle. Kaksivuotias sen sijaan hyppi kuin pingispallo ympäri keittiötä jeejeejee huutoja kiljuen. Kumpi tytöistä tykkää enemmän päivähoidosta? Kumpi tytöistä on ikänsä puolesta valmiimpi päivähoitoon?

Toki kaikki on aina niin lapsikohtaista, mutta meidän perheessä kaksi vuotias ei todellakaan ole vielä valmis päivähoitoon. Eikä pidäkkään, onhan se päiväkoti nyt aikamoinen paikka pienelle lapselle. Isot ryhmäkoot, lapsimäärään nähden vähän aikuisia. Erossa vanhemmista monta tuntia päivässä. Meidän lapset ovat pahimmillaan viettäneet 9 tuntia päivässä, viisi päivää viikossa. Hullua ajatella, että joku muu näkee lapsiani enemmän päivän aikana kuin minä, äiti itse.

Tilanne on mikä on. Kotihoidontuki on mitä on. Toisaalta enemmän kuin ei mitään. Pitäisihän siitä olla tyytyväinen, että minulle maksetaan kun olen lasteni kanssa kotona. Mutta tälläkin hetkellä ennen kuin edes äitiyslomani on alkanut ja meillä on iso asuntolaina takataskussa, tiedän etten voi kotona olla sitä kolmea vuotta. Enkä kyllä edes haluaisikaan. Edes välillä on töihin päästävä, jotta on jotain sitä ihan omaa lasten kasvatuksen ohella. Lasteni tulevaisuus tulee siis taas jälleen olemaan päivähoidon parissa parin vuoden päästä, vaikka huomenna meidän osilta päiväkodin ovi sulkeutuukin pitkäksi aikaa. Elämä on valintoja täynnä ja meidän valinta on upouusi koti sekä pankkilaina, joka pakottaa minutkin töihin äitiysloman jälkeen. Vaikka tämä tavallaan on vapaaehtoinen valinta, mietin teenkö oikein. Uskallanko luovuttaa lasteni kasvatusvastuuta jollekkin muulle. Varsinkin kun varhaiskasvatuksen tilanne tällä hetkellä on mikä on.

Nykypäivän varhaiskasvatusta voi sanoa laadukkaaksi. Sitähän se on. Tällä hetkellä siellä päiväkodissa mennään lapset edellä. Uuden vasun myötä lapsilähtöisyys ja yhteistyö perheiden kanssa on vielä tärkeämmässä asemassa kuin hetki sitten. Mutta valitettavasti se ei riitä. Jonkun päättäjän mielestä on ihan ok, että lapsia on yhdelle aikuiselle laskennallisesti iso määrä ja se on vain hyväksyttävä. Vaikka kuinka ne hoitajat ja lastentarhanopettajat tekevät työtä sydämellään, on silläkin elettävä. Työtä ja bisnestä päivähoitokin on, vaikka kuinka sydämellä sitä tekisi. Ja valitettavasti se bisnes näkyy niissä isoissa lapsiryhmissä.

Minä toivon, että päättäjät tajuaisivat laadukkaan varhaiskasvatuksen olevan myös muutakin kuin sitä kasvatusta. Se on syliä, läheisyyttä, lämpöä ja haleja. Laadukas varhaiskasvatus tarjoaisi lapselle myös sitä tukea ja turvaa silloin, kun täytyy olla erossa niistä omista vanhemmistaan. Tällä henkilökuntamitoituksella se tuntuu välillä lähes mahdottomalta. Jo pienen lapsen pitäisi osata olla aika itsenäinen, koska yksinkertaisesti kädet ei riitä auttamaan kaikkia samaan aikaan.

Minun lapseni ovat molemmat aloittaneet päivähoidon alle kaksivuotiaana. En ole kotiäitityyppiä eikä kyllä ole asuntolainammekaan sitä mieltä. Kyllä ne lapset siellä päivähoidossa pärjää, en minä sitä. Mutta kyllä minua ahdistaa myös se, että hyvin useasti joudun perustelemaan miksi lapseni jäävät kanssani kotiin kun vauva syntyy. Tuntuu, että on vain kaksi vaihtoehtoa. Joko lapset jatkavat päivähoidossa tai sitten homehtuvat ja eristäytyvät äidin kanssa kotiin. Meidän asuinkunnassa sekä lähialueilla ainakin on niin paljon toimintaa ja kerhoja, että kiitollinen saa olla. Me pärjäämme mainiosti ilman päiväkotia kun kerhoja ja muuta toimintaa on.

Lapsi oppii päiväkodissa nopeasti ja paljon. Meidän kaksi vuotias on jossain asioissa todella taitava, ja tiedän kiitoksen niistä taidoista kuuluvan suoraan päivähoidolle. Mutta välillä pakostakin mietin, mitkä niistä taidoista on ollut pakko oppia, koska kukaan ei ole kerinnyt auttamaan? Kuinka monta kertaa viikossa lapsellani on sellainen olo, ettei häntä nähdä ja kuulla tarpeeksi päivän aikana?

Toivon äitinä sekä varhaiskasvattajana että päättäjät heräävät varhaiskasvatuksen ongelmakohtiin, vaikka itse kasvatus onkin laadukasta. Mutta laadukas päivähoito on paljon muutakin, kuin sitä kasvatusta. Se on myös aikaa, syliä, turvaa ja kodinlämpöisyyttä. Ja tätä ei sieltä koulunpenkiltä ja koulutuksesta saa. Se tulee intohimosta työtä kohtaan jota rakastaa. Se tulee siitä, ettet tunne joka päivä itseäsi riittämättömäksi kun kädet  ja syli ei vaan riitä kaikille lapsille niin usein kuin pitäisi. Se tulee siitä, että päättäjät tajuavat henkilökunnan mitoituksen olevan riittämätön lapsimäärään nähden. Se tulee siitä, että päättäjät tajuavat ettei työnkuva, sen vaativuus ja vastuu kohtaa alan palkkauksen kanssa.

Te päättäjät, jotka näistä asioista päätätte. Jalkautukaa kentälle. Menkää katsomaan, mitä te päätöksillänne saatte aikaan. Varhaiskasvattajat antavat kaikkensa jokaikinen päivä, jotta lapset saisivat mahdollisimman mukavan ja turvallisen päivän. Jokainen lapsi lisää yhdelle aikuiselle vaikeuttaa tätä työtä. Ja valitettavasti näistä kärsii ne tärkeimmät, lapset. Henkilökunta väsyy, uupuu ja palaa loppuun.

Itse henkilökohtaisesti voin myöntää, että olen useasti miettinyt alan vaihtoa varhaiskasvatuksesta pois. Se on ihan älyttömän rankkaa ja puuduttavaa työtä, ja tuntuu ettei parempaan suuntaan ainakaan olla menossa. Raha puhuu, mutta koska se on puhunut liikaa ja huomaamme lastemme maksavan meidän aikuisten ahneudesta? Jos minä saisin päättää, minä lisäisin henkilökuntaa. Pienentäisin lapsiryhmiä ja nostaisin tärkeää työtä tekevien palkkaa. Varhaiskasvattajana, mutta ennen kaikkea äitinä. Hän, joka minun rakkaimpiani hoitaa on ansainnut siitä kunnon maksun. Hän ansaitsee kaiken kunnian ja kiittollisuuteni tärkeästä työstä. Hänen kuuluu myös saada nauttia lapsistani ja työstään, ilman että hän tuntee päivästä toiseen olevansa älyttömän kiireinen ja riittämätön. Työntekijä voi valita työpaikkansa, mutta varhaiskasvatuksen tilanne on aikalailla sama joka puolella ja valinta äitinä on aika mahdoton. Siksi puhun enemmänkin äitinä, kuin työntekijänä.

Olen ollut todella tyytyväinen tyttärieni päiväkotiin ja henkilökuntaan. Alkukankeuksista huolimatta he molemmat viihtyvät siellä ihan hyvin. Isompi vähän paremmin kuin pienempi, mutta kuitenkin. Olen silti onnellinen, että huomisesta lähtien he saavat taas olla enemmän kotona ja kasvaa edes hitusen isommiksi ennen kuin on taas pakko pärjätä isossa lapsiryhmässä. Olen onnellinen, että he saavat taas hitusen rauhallisemman arjen, jossa mennään juuri heidän taitojen ja tahdin mukana. Toivoa ei ole menetetty, ja ehkä heidän palatessa varhaiskasvatuksen piiriin on asiat edes vähän paremmin.

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.